Mari Ahokoivu: Talviunta-sarja

Mari Ahokoivu

Talviunta, 1. osa

Asema, 2013

33 s.

Talviunta-sarjan ensimmäinen osa sisältää tarinat Pohjoisen valot ja Talviunta.

Sarjakuva alkaa hyvin vähäeleisesti, ja Pohjoisen valoissa ei olekaan ollenkaan vuoropuhelua, vaan pelkkiä kuvia. Kuvat ovat kaikki mustavalkoisia täynnä eri harmaan sävyjä. Näin on myös myöhemmissä osissa, ainoastaan kannet ovat värikkäät. Mustavalkoisuus ja harmaus ei kuitenkaan haittaa ollenkaan, eri harmaan sävyihin tottuu ja tuo tarinoihin omaa tunnelmaa. Pohjoisen valoissa joku pieni olento on selvästi eksyksissä, ja saa opastuksen korkeuksista jonne ei ollut huomannut katsoa.

Kuvitus on omaan mieleeni todella söpön näköistä, varsinkin Talviunta tarinassa, jossa päähenkilönä on jonkinlainen hahmo karhupuvussa. Talviunessa on myös jo vuoropuhelua ja enemmän juonta mitä ensimmäisessä tarinassa. Karhupukuinen hahmo kun on väsynyt töistä ja talvesta, ja toivoisi voivansa nukkua talviunta.

Kiva aloitusosa, mutta jälkitunnelma on kuitenkin hieman lattea. En osannut oikein odottaa mitään lähtiessäni tätä lukemaan, mutta lopulta en saanut myöskään oikein mitään tästä irti. Tarinat ovat eriskummallisia, suloisia ja hieman lohduttomiakin. Tai lohdullisia, miten sen haluaa ajatella.

Arvosana: Kolme kissanpentua

Kirjankansibingosta ruksaan kohdan sininen, ja saan siis toistamiseen huutaa Bingo!

Talviunta, 2. osa

Asema, 2013

33 s.

Toinen osa sisältää tarinat Liian paljon töitä, Kun metsä liikkuu ja Demoni.

Kirjan ensimmäinen tarina, Liian paljon töitä näyttää kuvaa kahdesta hahmosta suuressa kaupungissa. Toinen hahmo on niin kiireinen töiden kanssa, ettei kerkeä lähteä ulos toisen kanssa. Niin paljon kaikkea tekemistä. Hieman samaa tunnelmaa kuin sarjan aloitusosan tarinassa Talviunessa, jossa karhupukuisen hahmon ympärillä vilisee jalkapareja ja kaikilla on kiire.

Kun metsä liikkuu on tämän kirjan suosikkini. Tarina on hyvin vähäeleinen ja lyhyt, mutta jotenkin ihanan tunnelmallinen. Kuvissa esitellään lukijalle synkkä metsä, karhu ja kysymys. Teksti ja sanat on aseteltu kauniisti ja luo maagisen tunnelman.  

Demonissa seikkailee äitikarhu ja pieni otus, joka haluaa mennä uimaan. Sillä välin kun äitikarhu ottaa nokoset rannalla, otus polskii vedessä ja pohtii olevansa ehkä sittenkin kala. Äitikarhu lupaa että otus saa kyllä pian selville mikä hän on, sen takia he ovat matkalla. 

Pidin tästä toisesta osasta hieman enemmän kuin ensimmäisestä. Ehkä siksi kun olin jo tottunut tarinoiden vähäeleisyyteen sekä harmaan sävyisiin kuviin, ja lisäksi tässä oli yksi tarina enemmän. Tarinat ovat yhteydessä toisiinsa, mutta hyvin hienovaraisella tavalla. On kiireistä kaupunkia ja rauhallista, hiljaista metsää pohjoisessa. Sama tunnelma kuin aloitusosassa.

Arvosana: Kolme kissanpentua

Talviunta, 3. osa

Asema, 2014

32 s.

Sarjan kolmas osa sisältää tarinat Ursa Major, Kierto ja Ukkonen.

Kirjan aloittaa tarina Ursa Major, joka kertoo tähtikuvio Isosta Karhusta ja vanhoista uskomuksista siihen liittyen. Vähäeleinen ja lyhyt tarina, mutta sitäkin kiinnostavampi aloitus. Tämä todella kiinnitti huomioni, ja jatkoin oikein mielelläni kirjan lukemista. 

Tässä osassa oli myös hieman vaikeampi erottaa ensimmäisen ja toisen tarinan raja. Toinen tarina Kierto jatkaa nimittäin hieman samaa teemaa kuin Ursa Major. Tarinan keskiössä ovat jo sarjan toisesta osasta tutut äitikarhu ja tämän pieni otus. Alussa äitikarhu näkee pahaa unta, ja otuksen herätettyä hänet, äitikarhu saa tietää ettei pieni otus tiedä mitä nukkuminen tarkoittaa. Lopulta äitikarhu nukahtaa jälleen, ja pieni otus saa vieraan taivaalta. 

Kolmas tarina, Ukkonen, on aivan erilainen muihin kahteen verrattuna, enkä oikein täysin ymmärtänyt näiden yhteyttä. Ukkosessa on keskiössä pieni lapsi, joka makaa valveilla sängyssään ukkosen jyllätessä ulkona. Huone valaistuu aina salaman iskiessä, ja pian lapsi huomaakin ettei ole yksin huoneessa. Tämä oli mielestäni jopa aika pelottava tarina, varsinkin kun sen noin kertoo. En silti pidä sitä mitenkään lohduttomana kauhukertomuksena, vaan päin vastoin pelottavuudesta huolimatta tarinan loppu on aika lohdullinen. Tai näin itse sen käsitin.

Tämä kolmas osa oli ehdottomasti oma lempparini näistä kolmesta. Olen aina ollut hyvin kiinnostunut kaikesta mikä liittyy tähtitaivaaseen ja yleensä avaruuteen, joten kaksi ensimmäistä tarinaa olivat minulle nappiosuma. Kolmas tarina ei ihan niin paljoa säväyttänyt, vaikka olikin huomattavasti dramaattisempi kuin aiemmat. 

Arvosana: Neljä kissanpentua

Oikein mielenkiintoinen sarja. Kaunista piirrosjälkeä, mieleenpainuvia lauseita ja lohdullisia tarinoita pohjoisesta. Pidin kokonaisuudesta paljon, tarinoissa oli yhtenäisyyttä ja ripaus maagista tuntua. Jään mielenkiinnolla odottamaan kirjailijan tulevia tuotoksia, sitä että tuleeko sarjaan lisää osia.

L. M. Montgomery: Annan perhe

L. M. Montgomery

Annan perhe

(Anne of Ingleside, 1939)

WSOY, 2002

Suom. Paula Herranen

301 s.

Annan perhe sijoittuu tarinallisesti Anna omassa kodissaan-kirjan jälkeen. Anna ja Gilbert ovat olleet avioliitossa jo kymmenisen vuotta, ja lapsiakin on syntynyt jo viisi. Kirjan alussa Anna odottaa kuudetta lastaan, seuraavista kirjoista tuttua Rillaa. Kirja seuraa Annan ja tämän lapsikatraan elämää n. kuuden vuoden ajan. Noihin vuosiin mahtuu jälleen kerran paljon erilaisia hauskoja ja pelottaviakin tapahtumia.

Annan perhe erottuu muista sarjan kirjoista siinä, että pääosassa ovat sekä Anna että tämän lapset. Enää ei seurata pelkästään Annan edesottamuksia, mutta ihan vielä ei myöskään hypätä kokonaan lastenkaan kyytiin kuten sarjan seuraavissa osissa. Sen sijaan välillä seurataan kuinka Anna tapansa mukaan sekaantuu eräiden nuorten rakkauselämään, välillä taas kurkistetaan kymmenvuotiaiden pikkupoikien murheisiin. Keskiössä on kirjan nimenkin mukaisesti kyse koko perheestä, jossa kaikki saavat osakseen huomiota ja omat sattumuksensa.

Tai no, melkein jokainen. Jokainen lapsi saa kirjassa omat seikkailunsa ja murheensa, paitsi Shirley, joka tuntuu myöhemmissäkin kirjoissa jäävän todella pienelle huomiolle muihin verrattuna. Toki Shirleyn sanotaan alusta lähtien olevan Susanin "oman pieni ruskea poika", ja ehkä jää siksi niin taustalle. Sinänsä silti harmi, sillä nyt Shirleytä ei opi tuntemaan ollenkaan ja tuppaankin aina unohtamaan koko pojan muiden viedessä huomion persoonillaan. Shirleyllä sitä kun ei ole, persoonaa nimittäin.

Olen lukenut kirjasta muutamia kommentteja, joissa ihmetellään että kenelle tämä kirja on oikein kirjoitettu, kun siinä seurataan sekä jo selvästi ikääntyneen Annan että pienten lasten kommelluksia. Minua tuo ei haitannut ollenkaan, sillä muistan miten en Sateenkaarinotkon alussa ollenkaan tiennyt miten suhtautua siihen, että Anna ei yhtäkkiä olekaan enää päähenkilönä. Olisikin ollut hyvä jos olisin lukenut tämän silloin, sillä mielestäni Annan perhe toimii hyvänä välikirjana ja siirtymänä tässä tilanteessa. Annetaan Annalle vielä huomiota, mutta pikkuhiljaa siirretään huomio lapsiin. Sitäpaitsi Anna on ikuinen nuori, ja noinkin vanhana hänestä on ihana lukea hauskoja juttuja ja huomata miten hän selvästi eroaa muista ikäisistään, kuten vaikkapa lapsuudenystävästään Dianasta.

Kirja koostuu siis oikeastaan vain erilaisista tarinoista ja hassuista sattumuksista mitä jokaiselle vuosien saatossa on käynyt. Jemillä on murheensa perheen eläinten kanssa (oh mikä viittaus Kotikunnaan Rillaan!), Dillä on karvasta epäonnea ystävien valitsemisessa ja Nan uskoo liiaksi kuvitelmiinsa. Samalla kirja on osaltaan myös kasvutarina lapsista, osaltaan taas selvä merkki Annan ikääntymisestä. Leppoisa, mukava kirja, jossa vain erilaiset tapahtumat seuraavat toisiaan, mutta ei sen kummempaa.

Pidin siis kirjasta oikein paljon! Hyppäsin tämänkin kirjan kyytiin aika kylmiltään, sillä en lukenut sarjan aiempia osia ennen tätä. Anna opettajana-kirjan kanssa se ei niin haitannut, kun ympäristö ja kaikki oli muutenkin uutta, mutta nyt olisi ollut kyllä ihan hyvä lukea edes tuo Anna omassa kodissaan uudestaan. Onneksi hämäräkin muisti on parempi kuin ei muistia ollenkaan, ja saatoin kyllä nauttia kirjasta ihan hyvin. Tässä oli sitä samaa tuntua kuin muissakin Anna-kirjoissa, eivätkä ylirasittavat hahmotkaan tällä kertaa repineet hermojani, kuten viimeksi kävi.

Oikein hyvä jatko-osa ihanalle sarjalle! Hieman täyteosan tuntua, mutta se ei minua haitannut. Kirjaa luki oikein mielellään, tapahtumat naurattivat ja välillä ärsyttivät, lähinnä kuitenkin ihastuttivat. Kirjan lopussa oleva pieni draama sai minutkin jopa jo varpailleen ja oikein kutkutti mieltä. Varmasti palaan vielä monesti Annan pariin, koko sarjan.

Muualla: Kirjaneidon tornihuone, Lukuisa, Cilla in Wonderland

Arvosana: Neljä kissanpentua

Kirjankansibingosta ruksaan kohdan Fiktiivinen hahmo, jonka myötä nappaan itselleni vihdoin ensimmäisen bingon!

Heinäkuun kooste

Ja niin meni heinäkuu, ja kesä pelottavasti alkaa lähenemään loppuaan. Onneksi on vielä elokuu, ja jopa helteitäkin vielä tiedossa. Lisäksi minun lempivuodenaikani on jo käsillä, minä kun rakastan syksyä eniten.

Heinäkuu meni nopeasti ohi, eikä juuri mitään ihmeellistä tapahtunut ennenkuin vasta aivan viimeisinä päivinä, kun hajotin puhelimeni ja tulin flunssaan... Että toivon mukaan tämä kuukausi on vähän parempi siltä saralta ja saisin kännykkänikin vielä kuntoon.

Kirjarintamalla meni sen sijaan ihan hyvin, luin heinäkuussa yhteensä 12 kirjaa, joista peräti 8 oli sarjakuvia. Kirjoista 10 oli naisten kirjoittamia ja vain kaksi miesten. Kirjastosta lainasin 8 kirjaa, ja tällä kertaa luin kaikki suomeksi.

Luetut:

Henri Gylander: Unia ja toiveita (52s.)

L. M. Montgomery: Anna opettajana (277s.)

Eve Hietamies: Tarhapäivä (447s.)

Alistair McLean: Kaappaus San Franciscossa (277s.)

Mari Ahokoivu: Talviunta, osat 1-3 (32s, 32s, 32s.)

Tiitu Takalo: Minä, Mikko ja Annikki (248s.)

L. M. Montgomery: Annan perhe (301s.)

Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet (129s.)

Kati Närhi: Mustasuon mysteeri (133s.)

Kati Närhi: Seitsemäs vieras (149s.)

Sivuja yhteensä: 2109

Ihan kiva lukukuukausi siis, luin paljon hyviä kirjoja ja sarjakuvia, mutta mikään ei juurikaan noussut ylitse muiden. Toisaalta, ei tullut mitään suuria pettymyksiäkään. Nautin suunnattomasti ajasta iki-ihanan Annan parissa, Agnes ihastutti olemuksellaan jälleen kerran, Takalon Annikki-kirja herätti kiinnostukseni Tamperetta kohtaan aivan uudella tavalla, eikä Tarhapäivän Antti ja Paavo pettäneet taaskaan. Kerta kaikkiaan hyviä kirjoja tuli luettua.

Ostin heinäkuussa ainoastaan yhden kirjan kirpparilta ja toisen kirjan sain siskoltani nimipäivälahjaksi. Robin Hobbin Salamurhaajan oppipoika on kiinnostanut jo pitkään, ja kun se hyväkuntoisena ja parin euron hintaan tuli vastaan, en kieltäytynyt. Helen Fieldingin uusin Bridget Jones, Mad About the Boy jäi vielä viihdyttämään siskoani joka sen halusi kovasti lukea. Ihan sopiva saldo, kirjahyllyyn kun ei oikein tahdo mahtua enää uusia tulokkaita. Pelottavan nopeasti se täyttyykin. Alennusmyyntejäkin olen tieten tahtoen välttänyt. Täytyy ehkä harjoittaa karsintaa vielä runsaammalla kädellä ja viedä vaihtoon kaikki mitä en halua hyllyssäni enää pitää.

Sellainen pikakatsaus heinäkuuhun! Enempää en nyt tällä kertaa jorinoi, vaan taidan mennä muutamien rästipostausten kimppuun. Kivaa elokuuta kaikille!

Kolmen kirjan haaste

Vihdoin paluu sivistyksen pariin! Olen siis viimeisen viikon ajan ollut lomailemassa kotikonnuilla, ja aivan lomani alkajaisiksi hajotin kännykkäni... Ja koska nettiyhteys oli muutenkin aika huono, jätin somen suosiolla odottamaan kotiinpaluutani. Tämän lisäksi sain päälleni oikean kesäflunssan, joka onneksi alkaa (toivon mukaan) olla jo helpottamaan päin. Hetki siis varmaan menee koosteiden ja rästipostausten kanssa, kunhan tässä nyt jaksaa taas.

Nyt ajattelin kuitenkin ottaa asiakseni tämän aikalailla jo kaikkialla pyörineen kolmen kirjan haasteen, jonka sainkin peräti kolmesta osoitteesta, Katrilta (La petite lectrice-blogista), VJ:ltä (Mustemaailmani-blogista) ja Mannilta (Kirjakartano-blogista), kiitos siis teille! Tarkoituksena on siis listata kolme blogattua kirjaa jotka mieluiten lukisi uudelleen.

Olen pitänyt blogiani nyt puolisen vuotta, joten ihan hirveän montaa kirjaa täältä ei vielä löydy. Tehtävä on siis verrattain helppo kuin muilla kanssabloggareilla, joilla saattaa olla jo monien vuosien takainen blogihistoria. Luen kirjoja aika mielellään uudelleen, mutta olen huomannut että kirjat jotka olen lukenut monia kertoja ovat yleensä jokin sarja, kuten Potterit tai Runotytöt. Yksittäisiä kirjoja en ole pitkään aikaan lukenut uudelleen, kun tuntuu että muitakin lukemattomia kirjoja maailmasta löytyy eikä aika riitä kaikille uusintaluvuille. Tässä nyt kuitenkin ne kolme kirjaa, jotka luultavasti tulen lukemaan joskus uudelleen.

Stephen Chbosky: Elämäni seinäruusuna

Ah tämä kirja oli kyllä aikalailla rakkautta alusta lähtien. Haikean kaunis tarina kasvamisesta, itsensä tuntemisesta ja ystävistä. Charlie on päähenkilönä niin herkkä ja sympaattinen, tarina uskomattoman kaunis, tunnelmallinen ja koskettava. Kirjat, musiikki, yksittäiset pienet hetket, Sam ja Patrick... Mitäpä tästä muuta nyt enää sanoakaan. Ihana kirja, varmasti luen joskus uudelleen.

John Green: Paper Towns

Kolmas Greenini oli englanniksi todella hyvä, jokin kirjan tunnelmassa vain iski enkä malttanut laskea kirjaa alas. Kirjan syvällisyys jopa yllätti, mutta hyvällä tavalla. Pidän myös edelleen paljon Greenin tavasta kirjoittaa. Uusintaluku on joskus luultavasti vuorossa, mutta tällä kertaa ajattelin kokeilla suomennosta, Arvoitus nimeltä Margo, ja katsoa onko sama tunnelma säilynyt.

J. S. Meresmaa: Mifongin mahti

Oikeastaan tarkoitan koko sarjaa, mutta vain tästä olen blogannut. Sarjan neljäs osa, Mifongin kätkemä, ilmestyy nyt tänä syksynä, ja tahtoisin oikeastaan lukea nämä aiemmat osat ennen sitä. En pidä hatarista muistikuvista, haluan aina olla perillä kaikista mahdollisista yksityiskohdista. Sarja on ollut oikein hyvä tähän asti, mennyt sellaisia reittejä mitä en todellakaan osannut aavistaa, yllättänyt, jopa järkyttänytkin. En osaa ollenkaan odottaa mitä seuraava kirja tuo tullessaan, ja se tässä parasta onkin. Mahtava suomalainen fantasiasarja, jota suosittelen lämpimästi.

Koska tämä haaste on tainnut pyöriä jo melkeinpä kaikilla, en lähde yksitellen haastamaan tähän enää ketään. Mutta jos siellä vielä on joku joka ei ole haastetta itselleen saanut, haastan sinut!

Kati Närhi: Agnes-trilogia

Tämä postaus sisältää koko Agnes-trilogian, joten vaikka yritän olla spoilaamatta mitään, varoituksen sana silti. Saniaislehdon salaisuudet ja Mustasuon mysteerin olen lukenut jo aiemmin kertaalleen, mutta luin ne nyt uudelleen virkistääkseni muistia viimeistä osaa varten. Kyseessä on aika pitkä postaus, varautukaa!

Saniaislehdon salaisuudet

WSOY, 2010

129 s.

kirjastosta

Tässä sarjan ensimmäisessä osassa lukija pääsee tutustumaan nuoreen päähenkilöön nimeltä Agnes Hurme. Agnes asuu Saniaislehdossa isoäitinsä kanssa. Hänen vanhempansa olivat arkeologeja ja saivat surmansa onnettomuudessa tutkiessaan Pariisin katakombeja.

Kirja koostuu kymmenestä lyhyestä luvusta, joissa päästään tutustumaan paremmin sekä Agnekseen, tämän isoäitiin, muutamiin Saniaislehdon asukkaisiin kuin Agneksen tuntemattomaan sukulaiseenkin. Salaperäisten viestien ja karttojen tutkimisen ohella Agnes käy normaalisti koulua, menee työharjoitteluun ja kokee ensi-ihastuksenkin. Kirjan nimi myös kuvaa kirjaa ihan hyvin, Agnes kun on aika mainio pieni salapoliisi ja saa, välillä aivan vanhingossakin, selville monia Saniaislehdon asukkaiden salaisuuksia. Tarinassa on jatkumoa, mutta välissä on yksittäisiä tarinoita jotka eivät oikeastaan liity toisiinsa mitenkään. Suurta juonikaarta kirjassa ei siis oikeastaan ole, vaan kyseessä on selvästi sarjan ensimmäinen osa jossa vasta tutustutaan hahmoihin ja kirjojen luonteeseen. Taustalla kyllä kulkee koko ajan mukana Agneksen pohdinta oliko hänen vanhempiensa kuolema sittenkään onnettomuus, ja kirja petaakin aika paljon tulevia kirjoja.

Sarjakuvan aivan parasta antia on nokkela Agnes, joka toisinaan on ihanan naiivi lapsi, ja välillä taas kovin aikuismaisesti epäluuloinen maailman menoa kohtaan. Toinen mahtava asia kirjassa on sen ihastuttava huumori. Kirjassa tartutaan pieniin yksityiskohtiin ja arkisiin asioihin tavalla, joka vaan saa nauramaan. Ne pienet jutut, ne pienet jutut.

Muualla: Lumiomena, La petite lectrice, Lukuisa, Oksan hyllyltä, Villasukka kirjahyllyssä

Arvosana: Neljä kissanpentua

Kirjankansibingo: Lapsi.

***

Mustasuon mysteeri

WSOY, 2012

133 s.

omasta hyllystä

Sarjan toinen osa jatkaa Agneksen tarinaa aikalailla heti ensimmäisen osan jälkeen. Mustasuon mysteerin tarina sijoittuu Mustasuolle tyttöjen sisäoppilaitokseen, jossa Agnes joutuu jatkamaan koulunkäyntiään isoäitinsä kaatumisen johdosta. Agnes jatkaa koulussa tutkimustaan vanhemmistaan, sillä koulu on sama jota jo Agneksen äiti aikoinaan kävi. Koululla on myös omat mysteerinsä, joita Agnes lähtee tutkimaan. Onko tosiaan totta että surullisia tyttöjä katoaa, ja mikä on tuo salaperäinen mustahuppuisten hahmojen kerho?

Mustasuon mysteerissä on paljon selkeämpi juonikaari mitä aiemmassa osassa. Agnes saa pikkuhiljaa enemmän ja enemmän selville sekä surullisten tyttöjen kohtalosta kuin mustahuppuisista hahmoistakin. Tässäkin oli välissä muutamia hieman erillisiltä tuntuvia kappaleita, mutta lopussa kaikki nivoutuu aikalailla kuitenkin yhteen. Tarina siis selkeästi kulkee tiettyyn suuntaan Agneksen saadessa pienen tiedonmurusen vanhemmistaankin.

Koska kyseessä on selvästi juonivetoisempi osa, välissä ei ole ihan niin hauskoja kappaleita mitä ensimmäisessä osassa. Huumoria tässäkin riittää, mutta tuntuu ainakin että vähemmän mitä aiemmin. Juoni itsessään on kyllä hauska, sekä suorastaan jännittävä.

Muualla: Lukuisa, Oksan hyllyltä, Villasukka kirjahyllyssä, Sallan lukupäiväkirja, La petite lectrice

Arvosana: Neljä kissanpentua

***

Seitsemäs vieras

WSOY, 2015

149 s.

arvostelukappale

Seitsemäs vieras alkaa näkymällä, jossa selvästi jo teini-ikäinen Agnes ja tämän täti saapuvat viikon lomavierailulle kapteeni Orkoloran saarelle. Orkoloran luo on saapunut kolme muutakin vierasta, ja jokaisella heistä on omat tarkoitusperänsä olla saarella. Agnes kuulee sanasen sieltä ja toisen täältä, ja pikkuhiljaa mysteerit tuntuvat aukeavan. Poltettuja kirjeitä, kiristystä, entisiä heiloja, kuolleita henkiä ja kettuja. Kahdeksaan päivään saarella mahtuu paljon tapahtumia, jotka meinaavat olla Agneksenkin hermoille jo liikaa.

Oikein mainio lopetusosa trilogialle! Tämäkin oli selvästi enemmän juonivetoinen, tapahtumat seuraavat toisiaan ja vauhti kiihtyy loppua kohden. Pidin siitä miten jokaisesta uudesta hahmosta kerrotaan hieman taustaa ja historiaa, ja lukijana saa todella pähkäillä mitä onkaan tapahtunut menneisyydessä, kuka on minkäkin takana. Lopussa Agnekselle selviää myös vihdoin hänen vanhempiensa ympärillä pyörinyt mysteeri, ja minäkin olin loppuratkaisuun oikein tyytyväinen.
 

Juoni oli oikein kiinnostava, halusin koko ajan kovasti tietää mihin kaikki päättyy. Huumoria kirjasta edelleen löytyy, mutta ei enää ihan niin hersyvällä tavalla mitä sarjan aloitusosassa. Huumori tulee oikeastaan esiin juurikin hauskassa juonessa, mutta tällä kertaa en tainnut nauraa enää ääneen millekään. Ehkä asiaan vaikutti osaltaan Agneksen ikä, sillä teini-ikäinen Agnes ei selvästi ole yhtä hassun naiivi mitä alkuun ollessa vasta lapsi. Vaan edelleen Agnes on hurmaava päähenkilö, fiksu, utelias ja rohkea, ja kuitenkin vielä aika nuori.

Arvosana: Neljä kissanpentua

Kiitos kirjasta kustantajalle!

***

Todella ihana sarjakuva-trilogia! Mikään kirja ei ollut ihan täydellinen, mutta nautin kovasti jokaisesta osasta. Vähän enemmän olisin viimeiseen osaan kaivannut alkuosan raikasta huumoria lisää, sellaista spontaania arkihuumoria ja yksityiskohtia, mutta toisaalta juoni oli kyllä oikein vetävä ja mielenkiintoinen. Piirrustustyyli jatkui kivannäköisenä kaikissa osissa, pidin sinisävyisestä ja yksityiskohtaisesta kuvituksesta todella paljon. Hahmot oli jokaisessa kirjassa ihanan ilmeikkäitä ja hassujakin, tapahtumat yllättäviä ja absurdeja. Agnes on ihanan ilmeikäs ja nerokas tyttö, jonka seikkailuista voisin lukea vaikka kuinka paljon lisää, vaikkakin olenkin oikein tyytyväinen tähän pituuteen. Edelleen taidan nauttia ensimmäisestä osasta eniten, siinä on sellaista tahatontakin huumoria arjen keskellä mikä aina uppoaa minuun parhaiten.

Reading Challengesta ruksaan tällä kolmikolla kohdan 32. A trilogy. 

Alistair MacLean: Kaappaus San Franciscossa

Alistair MacLean

Kaappaus San Franciscossa

(The Golden Gate, 1976)

Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1976

Suom: Hilkka Pekkanen

Kansi: Eino Tepponen

277 s.

 
Keskellä kirkasta päivää, keskellä Golden Gaten siltaa, USA:n presidentti arvovieraineen kidnapataan. Kaappauksen takana on Peter Branson, huippuälykäs luonnontieteiden tohtori, miljonääri ja rikollisnero. Jos Yhdysvaltain päämiehet eivät anna hänelle puolta miljardia dollaria, hän räjäyttää sillan presidentteineen päivineen. Branson järjestää maailmanlaajuisia uutislähetyksiä suoraan sillalta osoittaen koko maailmalle kuka tempauksen takana oikein on. Presidentti ei voi kuin toivoa että maissa joku keksii tilanteeseen jonkinlaisen ratkaisun, mieluiten ennen kuin ketään hänen vieraistaan Persian lahdelta ei heitetä sillalta alas. Sitä presidentti ei tiedä, että sillalla on jo joku, joka voi olla heidän ainoa toivonsa päästä turvaan hengissä.

Huh heijakkaa, vihdoin tämä on luettu! Aloitin tämän jo aikoja sitten (täällä jo mainitsin), luin muutaman sivun, tuntui hieman tylsältä ja jäi kesken. Sitten tuli aina vaan uusia kirjoja väliin, mielenkiintoisempia kirjastolainoja ym, ja lukeminen lykkääntyi entistä enemmän. Lopulta otin itseäni niskasta kiinni ja aloitin kirjan kunnolla. Hitaasti ja varmasti etenemällä pääsin vihdoin vauhtiin. Kirja ei ollut huono, mutta sen verran puuduttavaa ja keskittymistä kaipaavaa tekstiä ettei iltaisin lukeminen onnistunut, vaan väsy iski heti. Tästä vain jostain syystä tuli minulle oikea ikuisuusprojekti, ja pelkkä kirjan näkeminen yöpöydällä jo ärsytti. Olen kuitenkin iloinen että saatoin kirjan vihdoin loppuun, varsinkin kun kirja oli myös ihan hyvä. Vaan ei kuitenkaan mikään napakymppi.

Kuten sanoin, kirjan teksti oli aika puuduttavaa. Ehkä tilanteeseen vaikutti fontti, mikä oli aika tiivistä ja sivun lukeminen tuntui kestävän pitkään. Lyhyestä mitasta huolimatta tuntui myös ettei kirja lopu ikinä. Lisäksi joku kirjoitustavassa vaan tökki. Puhevuoroja oli ainakin hieman vaikea tunnistaa mikä oli kenenkin. Loppuosa kirjasta oli kuitenkin parempi tapahtumien päästessä kunnolla vauhtiin. Kirja oli suhteellisen jännittävä, sillä näkökulmia on molemmilla puolilla. Osa tapahtumista jää Bransonilta kokonaan pimentoon, ja toisin päin. Toisaalta halusinkin nähdä kuinka Branson suunnitelmassaan oikein onnistuu, mutta toisaalta taas toivoin että hänen loppuun hiottu suunnitelmansa saadaan estetyksi.

Bransonia povataan koko kirjan ajan nerokkaimmaksi rikolliseksi ikinä, joka ei ole koskaan jäänyt kiinni rikoksistaan. Olikin kiva nähdä, miten tapahtumien edetessä Bransonin suunnitelmasta poiketen hänen hermonsa alkavat pikkuhiljaa pettää, ja virheitä alkaa syntyä. Kirja on täynnä pieniä yksityiskohtia, pieniäkin asioita jotka voivat mennä pieleen, ajoituksia ja hiippailua. Kaikkea sellaista mistä on kiva lukea, saa jännittää mukana. Loppu menikin vauhdilla tapahtumien kärjistyessä finaaliin, joka tosin lopulta oli hieman tylsähkö ja antikliimaksinen.

Pitkällinen lukuprosessi on onneksi nyt ohi, eikä kirja onneksi osoittautunut edes huonoksi. Mikään kovin ihmeellinen se ei ollut, mutta kivaa vaihtelua siihen mitä normaalisti luen. MacLeanin kirjoitustavasta en ole oikein varma pidinkö vaiko en, sillä suomennos ja painos varmasti vaikuttaa aika paljon osaltaan puuduttavaan tunteeseen.

Arvosana: Kolme kissanpentua

Kirjankansibingo: Kaupunki. Reading Challenge: 42. A book you own but have never read.

Kotimaisia sarjakuvia

Viime aikoina olen aika huomaamatta hamstrannut monia kotimaisia sarjakuvia luettavaksi, ja aionkin postata niistä muutamia nyt lähiaikoina aina samassa syssyssä. Tässä postauksessa on kaksi erillistä sarjakuvaa, parissa seuraavassa postauksessa nähdään saman taiteilijan tekeleitä.



Tiitu Takalo

Minä, Mikko ja Annikki

Suuri Kurpitsa, 2014

237 s.

Minä, Mikko ja Annikki on Tiitu Takalon omaelämäkerrallinen kertomus Annikin korttelin säilymisestä. Kirja pitää sisällään kuitenkin myös paljon muuta, aina Tampereen historiasta kierrätykseen ja remontointiin ja Tiitun ja Mikon rakkaustarinaan. Annikin puutalokortteli sijatsee Tampereen Tammelassa, selviytyi sodista ja monista purkutuomioista. Nykyään siellä pidetään jokavuotiset Annikin Runofestivaalit. Itse en ole siellä vielä päässyt käymään, mutta toivottavasti ensi vuonna.

Takalon piirustustyyli on oikein mukavan näköistä. Simppeliä ja yksinkertaista, mutta kuitenkin sopivilla yksityiskohdilla jotka pistävät silmään. Ei liian maalailevaa, mutta ei liian tarkkaakaan. Pidin myös kovasti siitä, miten eri tarinoissa oli hieman erilaista tyyliä, riippuen oliko kyse remontoinnista, Tiitun ja Mikon tarinasta vai historiakuvauksesta. Ehdoton lempparini olikin kappaleissa Taistelu Annikista ja Taistelu Annikista osa II, joissa piirrokset oli tehty vanhanaikaisella tavalla kunnon yksityiskohtineen, vaikka ne sijoittuukin jo -90- ja 2000-luvuille. Ne olivat myös kappaleet, joista todella tajusi miten paljon työtä Annikin korttelin säilyttämisen eteen on tehty. 

Pidin kirjasta paljon. Uskonkin, että ellen itse olisi nykyään tamperelainen, en olisi pitänyt tästä näin paljon, tai kokenut sitä näin kiinnostavana. Minulle mielekkäimpiä kohtia olivatkin kappaleet jotka koskivat Tampereen historiaa. En ole juuri perehtynyt Tampereen historiaan, joten kuvaukset tutuista paikoista ja kaduista oli oikein mielekästä luettavaa. Nyt katselenkin kaupunkia jo toisella tavalla. Eikä muutkaan osuudet mitenkään tylsiä olleet, mielestäni kirja toimii hyvin kokonaisuutena.

Piti ottaa kuvia myös sisäpuolelta, mutta unohdin ja kirja on jo kirjastossa. Onneksi muut ovat jälleen kerran tajunneet ottaa kuvia, kannattaa käydä katsomassa.

Muualla: Oksan hyllyltä, Kirjojen kamari

Arvosana: Neljä kissanpentua

Reading Challenge: 43. A book that takes place in your state.

Henri Gylander

Unia ja Toiveita

Suuri Kurpitsa, 2012

51 s.

Unia ja toiveita on Gylanderin omaelämäkerrallinen novellikokoelma, joka sisältää kaksi toisiinsa nivoutuvaa tarinaa. Ihan uusi ihminen kertoo tarinan pienestä pojasta, joka saa kuulla tulevansa pian isoveljeksi. Vauvan odotus on pitkä aika, ja poika pohtiikin odottaessaan kaikenlaisia vaaroja joilta aikoo vauvaa tulevaisuudessa suojella. Kauneudesta puheen ollen jatkaa päähenkilön tarinaa vuosia myöhemmin tämän tavatessa tytön. Rakkaus alkaa heräillä, tulevaisuutta suunnitellaan ja päähenkilö tuntee kuin näin oli tarkoituskin tapahtua.

Unia ja Toiveita koostuu kahdesta novellista, mutta on kuitenkin hyvin yhtenäinen ja koenkin sen oikeastaan yhdeksi isoksi tarinaksi. Pidin Gylanderin piirustustavasta todella paljon, sillä jälki on kivan simppeliä omilla pienillä yksityiskohdilla. Ja kuten Takalonkin kirjassa, tässäkin on muutamia kohtia jotka on piirretty tavallaan vanhanaikaisella, maalauksellisella ja yksityiskohtaisella tavalla, josta pidin paljon. Pidin ehkä juuri tuon piirustustyylin vaihtuvuuden takia jälkimmäisestä tarinasta hieman enemmän. 

Kirja on hyvin tunnelmallinen, värimaailma on rauhallinen ja lyhyestä mitastaan huolimatta koskettava. Hyvä kirja, jota voin kyllä suositella luettavaksi.

Muualla: Sallan lukupäiväkirja, Lukukeskus

Arvosana: Neljä kissanpentua