28. helmikuuta 2016

Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö

Susan Fletcher
Irlantilainen tyttö
(Eve Green, 2004)
Like, 2010
Suom: Jonna Joskitt
267 s.




 
Eve Green odottaa esikoistaan. Hän palaa muistoissaan omaan lapsuuteensa, aikaan jolloin hän oli juuri menettänyt äitinsä. Hänet lähetetään Walesin maaseudulle kaatosateiden keskelle, missä kyläläisten katseet kääntyvät hänen peräänsä. Kuunnellessaan tarinoita perheensä historiasta hän ymmärtää, että menneisyydessä on synkkä tahra. Nyt, vuosia myöhemmin, hän on valmis kertomaan tarinansa. takakansi

 
Mielestäni kirjan takakansi kertoo juuri sopivasti tästä kirjasta, juuri tätä kirja on. Odottavan äidin muistelua lapsuudestaan, perheestään kuulemiaan tarinoita ja menneisyyden kohtaamista. Toki on kirjassa muutakin. Pienen kyläyhteisön edesottamuksia vavisuttavan ja pelottavan tragedian osuessa kohdalle, salaisuuksia, asioista vaikenemista. Tämän enempää kirjasta ei kuitenkaan mielestäni tarvitse tietää.

Fletcher osaa todella kirjoittaa tunnelmallisia, runollisia kirjoja. Kuten aiemminkin lukemissani kirjoissa, niin tässä kirjailijan esikoisteoksessakin on todella kaunis kieli. Lukijan huomio kiinnitetään pieniin, arkipäiväisiin ja yleensä ilman huomiota jääneisiin yksityiskohtiin. Ne tekevät kirjoista aitoja ja tuovat ne lähelle lukijaa. Kerronta on konstailematonta ja yksinkertaista ja se suorastaan soljuu eteenpäin. Fletcherin kirjat ovatkin todella nopea- ja helppolukuisia, mutta sisältävät silti paljon ajatuksia ja tunteita, joita ei voi noin vaan ohittaa.

Irlantilainen tyttö on aivan ihana kirja. Tunnelma on juuri sellainen mitä osasin jo odottaa, hahmot ihania ja aidontuntuisia. Tosin tällä kertaa kun tarina on lähinnä asioiden muistelemista pienen tytön silmin, osa hahmoista jää aika etäisiksi ja ehkä hieman ohuiksi. Olisin kaivannut niihin vielä enemmän syvyyttä, nyt oikein kehenkään ei pääse kunnolla tutustumaan. Itse tarina on silti vähäeleisyydessään oikein kaunis. Tapahtumia valotetaan pikkuhiljaa, sivulauseista löytää pieniä vinkkejä tulevasta. Koko kirja on taidokkaasti rakennettu.

Asia joka jäi ehkä hieman häiritsemään kirjan loputtua, oli kirjassa esiintyvä tragedia ja siihen liittyvät mysteerit. Kun näen edessäni näinkin kutkuttavan mysteerin mitä tässä kirjassa, odotan yleensä siihen myös suhteellisen tyhjentävää vastausta. Senpä takia kun lopulliset vastaukset ja kohtalot jäivätkin pimentoon, huomasin pettyneeni jonkin verran. Asiat jäivät siis mielestäni hieman liian avoimiksi, mutta toisaalta osaan sitä myös kirjan kannalta arvostaa. Ei tälle kirjalle olisi ehkä sopinut minkään muun tyylinen tapa.

Luin vasta viime kuussa Tummanhopeisen meren, ja alusta asti tuntui, että luen tämän kirjan aivan liian pian sen jälkeen. Tummanhopeisen meren lumo ja tunnelma ei ollut vielä täysin lähtenyt mielestä kun tämän aloitin, ja niinpä kirjat meinasivatkin alussa sekoittua keskenään. Kaipasin takaisin Parlan saarelle, takaisin ihanien tuttujen hahmojen pariin. Kuvittelin silmissäni koko ajan saaren ja sen tuuliset mäet, ja vaikka Irlantilaisessa tytössä tuulisia mäkiä ja lampaita onkin, on rannikko kuitenkin kaukana. En osannut pitkään aikaan pitää kirjaa omana tarinanaan, vaan mielessä pyöri koko ajan ajatus että tämän olen lukenut jo ennenkin. Irlantilainen tyttö kyllä lopulta erottui ihan omaksi, ihanaksi tarinakseen, mutta vasta puolen välin tienoilla.

Vaikka Irlantilainen tyttö ei Fletcherin tuotannosta omaksi lemppariksi noussutkaan, on se silti ehdottomasti lukemisen arvoinen. Ja jos olisin odottanut hieman pidempään tämän kirjan kanssa, olisi se luultavasti ollut minullekin täyden viiden tähden arvoinen lukukokemus.


Arvosana: Neljä kissanpentua

25. helmikuuta 2016

Tulossa: Oscar-gaala 2016

Kohta se on, oma vuoden kohokohtani on jälleen täällä ensi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Oscar-gaala! Gaalan katsomisesta ja voittajaveikkauksista on tullut jo perinne, enkä missään nimessä halua jättää sitä väliin. Vaikka itse gaala lopulta olisikin hieman lattea (kuten viime vuonna) tai pitkäveteinen, on se elämyksenä aina yhtä hauska. Pelkästään katsomiseen valmistautuminen on mukavaa; päikkäreiden nukkuminen, eväiden hankkiminen, veikkausten ja mahdollisen bingon teko ja valmistautuminen koko yön valvomiseen. Siihen kun lisätään lopulta vielä se innostunut odotus, asujen kritisointi ja ihailu ja itse show'n seuraaminen, niin kyllä on paketti valmis. En malta odottaa!




















Listaan tähän alle ne isoimmat ja odotetuimmat palkinnot, ja omat veikkaukseni niihin. Täältä löytyy Wikipedia sivu, jossa on listattuna kaikki ehdokkaat kaikkiin kategorioihin.

Paras elokuva:
The Big Short
Bridge of Spies (Vakoojien silta)*
Brooklyn
Mad Max: Fury Road*
The Martian (Yksin Marsissa)*
The Revenant*
Room
Spotlight

Näistä kahdeksasta ehdokkaasta olen nähnyt nuo *tähdellä merkityt, eli puolet. Ihan hyvä lähtökohta, ainakin verrattuna edellisiin vuosiin. Sen perusteella mitä olen nähnyt, veikkaan kyllä että The Revenant vie voiton tästä kategoriasta. Oli se sen verran mahtava elokuva, tunnelma jäi pitkäksi aikaa mieleen. Yksin Marsissa, Mad Max ja Vakoojien silta olivat kaikki hyviä, mutta mikään ei mielestäni yllä The Revenantin tasolle. Mitä tulee noihin neljään muuhun, niin Room kiinnostaa niistä eniten, eikä vähiten siksi että kyseinen kirja on istunut jo vuosia hyllyssäni, lukemattomana. Brooklyn kiinnostaisi myös lukea kirjana ennen elokuvaa. Myös ohjauksen uskon menevän The Revenantin ohjanneelle Alejandro G. Iñárritulle. Hänhän voitti viime vuonna Birdmanin ohjauksesta palkinnon, ja itse paras elokuvakin meni Birdmanille.

Paras miespääosa:
Bryan Cranston - Trumbo
Matt Damon - Yksin Marsissa
Leonardo DiCaprio - The Revenant
Michael Fassbender - Steve Jobs
Eddie Redmayne - Tanskalainen tyttö

Vahva veikkaus (ja toive) on, että tämä menisi Leolle. Hän on sen kyllä mielestäni viimeistään tästä elokuvasta ansainnut. Todella hieno roolisuoritus, täytyy ihan ihailla. Juuri muita näkemättä tuntuu, että ainoa uhka Leolle voisi olla Eddie Redmayne. Hän kun voitti viime vuonna parhaan miespääosan hienosta roolista Stephen Hawkingina Kaiken teoriassa, enkä yhtään epäile etteikö Tanskalainen tyttö olisi yhtään sen huonompi suoritus.

Paras naispääosa:
Cate Blanchett - Carol
Brie Larson - Room
Jennifer Lawrence - Joy
Charlotte Rampling - 45 vuotta
Saoirse Ronan - Brooklyn

Näistä elokuvista en ole nähnyt vielä yhtäkään, joten veikkauskin tulee olemaan aivan fiiliksen pohjalta. Jotenkin tällä hetkellä tuntuu että kilpailu käydään Cate Blanchettin ja Brie Larsonin välillä, itse ehkä kallistun Cate Blanchettin puolelle.

Sivuosia en tähän enää listaile, mutta niistä veikkaukseni on miessivuosan voittajaksi Tom Hardy The Revenantissa ja naissivuosan voittajaksi Rooney Mara roolistaan Carolissa.


Mitä koko ohjelmaan muuten tulee, niin odotukset eivät ole kovin korkealla tänä vuonna. Viime vuonna sieltä nimittäin tiputtiin aika vauhdilla alas. Näyttelijä-koomikko Chris Rock juontaa tämän vuoden Oscarit, ja mies onkin juontanut myös vuoden 2005 Oscarit. Muistan lukeneeni että silloinen juonto ei ollut ihan mitään parhaimpia, vaan on nimen omaan siellä huonoimpien listalla. Edellisestä kerrasta on kuitenkin aikaa, ja toivotaan että koomikko tällä kertaa onnistuu tehtävässään. Ja hei, onhan se kiva nähdä siellä edes yksi tummaihoinen edustamassa... No, jos nyt ei tästä sen enempää.

Kertokaahan seuraatteko Oscareita ja mitkä on omat veikkauksenne voittajista!

20. helmikuuta 2016

Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä

Alan Bradley
Filminauha kohtalon käsissä
(I Am Half-Sick of Shadows, 2011)
Bazar, 2016
Suom: Maija Heikinheimo
Kansi: Satu Kontinen
317 s.
Arvostelukappale




Flavia de Lucen seikkailut jatkuvat jälleen! Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Flavian koti, Buckshawin kartano. Flavian isä Haviland de Luce on hukkumassa velkoihin, ja joutuu tekemään kaikkensa pitääkseen heidän kotinsa. Niinpä hän on päättänyt vuokrata heidän kartanonsa kuvauspaikaksi tulevaan elokuvaan. Pian juuri ennen joulua taloon saapuukin autokaupalla elokuva-alan ihmisiä rekvisiittoineen.

Elokuvan ohjaa maankuulu Val Lampman ja elokuvan päätähtenä esiintyy universumin kuuluisin näyttelijätär Phyllis Wyvern. Koko Bishop's Laceyn kylän tullessa katsomaan kuuluisuutta iskee kova lumimyrsky, ja pian kaikki ovat jumissa Buckshawissa. Eikä aikaakaan kun jälleen löytyy ruumis. Flavialla riittää kiirettä yrittäessä tutkia tapausta poliiseilta salaa; murhaajan nappaamisen ohella Flavian kun pitäisi saada napattua vielä joulupukkikin.

Miten ihanaa jälleen palata Flavian pariin! Flaviasta on hyvää vauhtia tulossa yksi suosikkihahmoistani. Nuoresta iästään huolimatta Flavia on tarkkasilmäinen ja aikuismaisen kovahermoinen, mutta aika ajoin hänen viaton lapsellisuutensakin tulee esiin. Kaikkea ei Flavian vielä tarvitse tajuta aikuisten menoista, ja paljolta lapsuus häntä suojeleekin. Jotenkin tämä pieni myrkynkeittäjä on vallannut sydämeni täysin.

Pidin tästä sarjan neljännestä osasta huomattavasti enemmän mitä edellisestä. Hopeisen hummerihaarukan tapaus oli ilman muuta hyvä, mutta lopulta jotenkin vähän sekava; liian pintapuolinen ja moneen suuntaan ulottuva. Juonikaan ei jäänyt juuri mieleen. Tämä osa sen sijaan on hyvin kasassa pysyvä alusta asti. Jännitettä kasvatetaan pikkuhiljaa pienillä onnettomuuksilla siellä täällä, oudosti käyttäytyvillä henkilöillä ja suljetun paikan tunnelmalla. Tunnelma tiivistyy tasaisesti loppua kohden, eikä tylsiä hetkiä tule. Todellisuudessakin ulkona käynyt lumimyräkkä toi oman osansa tunnelmaan.

Rikoskirjallisuus ei ole lempigenreni, mutta jos jotain dekkareita tykkään lukea, on ne ehdottomasti tämän kaltaisia suljetun huoneen arvoituksia. Tässä kirjassa ainoana tapahtumapaikkana toimii Buckshaw ja epäillyt ovat kaikki neljän seinän sisällä. Lumimyrskyn takia kukaan ei pääse pois, ei elävät eikä kuolleet. Tämä tuo kirjaan juuri sitä vanhan ajan tunnelmaa mistä pidän. Ihmisistä selviää pikkuhiljaa enemmän ja motiiveja löytyy itse kullekin. Lukija pääsee hyvin mukaan, ja sitä huomaa pysähtyvänsä miettimään mahdollisia syyllisiä paljon useammin mitä aiemmissa kirjoissa.

Neljännessä osassa pääsemme myös jälleen hieman syvemmälle itse de Lucen perheen pariin. Sisarsuhteet ovat edelleen aika tulehtuneet, mutta merkkejä toisenlaisestakin elämästä näkyy. Flavia saa myös tietää enemmän niin Felicity-tätinsä kuin iki-ihanan palvelijan Doggerinkin elämästä. Flavian ja komisario Hewittin välit eivät myöskään ole enää aivan niin kylmät kuin aiemmin, ja heidän välinen kanssakäyminen onkin aivan erityisen mukavaa luettavaa.

Sarjassa ei ole enää sitä uutuudenlumoa mikä oli vielä kahdessa ensimmäisessä kirjassa, mutta sen sijaan tilalle onkin tullut ihana tuttuudentunne. Hahmot ja paikat ovat tuttuja ja turvallisia, heidän pariinsa on aina kiva päästä takaisin. Tuttuus ei käy kuitenkaan tylsäksi, sillä kaikilla hahmoilla on silti menneisyytensä ja omat salaisuutensa joita paljastetaan pienissä erissä kerrallaan. Tämän sarjan hahmoihin on mukava päästä tutustumaan paremmin.

Filminauha kohtalon käsissä on todella onnistunut paketti, ja mitä mainioin jatko sarjalle. Välttämättä ei tämän kanssa tarvitse olla luettuna aiempia osia, mutta toki sarja on aina sarja, ja viittauksia menneisiin tehdään. Kirjan nimen suomennos on mielestäni onnistunut tällä kertaa oikein hyvin, se henkii vanhaa aikaa ja sopii myös kirjan tapahtumiin. Kirjan kansi on myös heti ensimmäisen osan jälkeen lempparini.

Kiitos Bazarille arvostelukappaleesta!

Muualla: Nenä kirjassa

Arvosana: Viisi kissanpentua


Osallistun tällä kirjalla Seitsemännen taiteen tarinat-haasteeseen.

Flavia de Luce-sarja:
Piiraan maku makea (The Sweetness at the Bottom of the Pie)
Kuolema ei ole lasten leikkiä (The Weed That Strings the Hangman's Bag)
Hopeisen hummerihaarukan tapaus (A Red Herring without Mustard)
Filminauha kohtalon käsissä (I Am Half-Sick of Shadows)
Speaking from Among the Bones
The Dead in Their Vaulted Arches
As Chimney Sweepers Come to Dust 
Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd (tulossa)

16. helmikuuta 2016

Andy Weir: Yksin Marsissa (kirja + elokuva)

Andy Weir
Yksin Marsissa
(The Martian: A Novel, 2014)
Into, 2015
Suom. Kaj Lipponen
387 s.




Mark Watney on Marsissa miehistöineen. Tehtävä Ares 3 on ollut käynnissä vasta kuusi päivää, kun puhkeaa tavallista voimakkaampi hiekkamyrsky. Kuukauden mittainen tehtävä on pakko keskeyttää, tai muuten Marsista poistuminen ei onnistu. Matkalla alukseen tapahtuu kuitenkin jotain, minkä vuoksi miehistö luulee Markin kuolleen ja lähtee Marsista. Mutta Mark on jäänyt eloon. Marsiin. Yksin. Ilman minkäänlaista toivoa päästä sieltä enää koskaan pois.


Vau miten hieno kirja. Yksin Marsissa imaisi minut aivan ensilauseista lähtien mukaansa. Eikä se imu loppunut missään vaiheessa. Mielettömän koukuttava ja mukaansatempaava kirja siis alusta lähtien. Kirja on koukuttavan juonen lisäksi hyvin kirjoitettu, hauska, jännittävä ja siis, no; hyvä. Ja koska olen aina ollut aivan tavattoman kiinnostunut avaruudesta, tämä kirja oli minulle aivan omiaan.

Ymmärrän, että joitain voi kirjan todella suuri tieteen ja fysiikan määrä kammottaa, minuakin se meinasi alkuun hieman säikäyttää. Joistain lauseista ei kieltämättä tajunnut juuri mitään muuta kuin hieman suuntaa-antavasti mistä voisi olla kyse. Mutta minua tämä ei missään vaiheessa haitannut yhtään. Mielestäni kirjan tieteelliset osiot toivat kirjalle uskottavuutta, jota tarvitaan tällaisessa kirjassa. Ei tuollaisissa oloissa, tai avaruudessa ylipäätään voi pärjätä kuka tahansa perusjamppa. Ei, kyllä taustalla täytyy olla paljon tietoa ja taitoa ja sitä tiedettä. Minusta nämä osuudet olivat siis ihan mukavaa luettavaa; oli kiva lukea ihmisestä, joka tietää fysiikasta niin paljon ja keksii vielä itse mitä mahtavimpia ratkaisuja ylitsepääsemättömiltä tuntuviin ongelmiin - vieläpä noissa olosuhteissa.

Kekseliäisyys onkin kirjan parasta antia. Mitä kaikkea voikaan tapahtua Marsissa sinne jääneelle ihmiselle. Ongelmia tulee vastaan silloin kun niitä vähiten odottaa, ja niistä on vaan selvittävä. Asiat, joihin ei ole ennen kiinnittänyt ollenkaan huomiota, onkin nyt elämäsi ehto. Kaikki on koko ajan niin pienestä kiinni. Se tuo kirjaan valtavasti jännitettä, kun koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu seuraavaksi ja miten mikäkin asia reagoi Marsin olosuhteissa. 

Kirjan kirjoitustyyli on myös todella vetävä. Välissä luetaan Markin pitämää lokia, välillä katsastetaan miten maassa ja NASA:ssa sujuu. Se tuo kirjaan kivasti vaihtelua, ja jännitys säilyy koko ajan. Markin lokitiedostot olivat suurta hupia lukea, ja kirja olikin koko ajan todella hauska. Markilla on hyvä huumorintaju ja se tuntuukin olevan yksi syy sille, miksi Markilla alunperinkin oli Marsissa edes mahdollisuus selviytyä ilman hulluksi tulemista. Mark on ylipäätään hahmona aivan mahtava. Huumorintajun lisäksi hänellä on kylmät hermot ja älliä päässä. Botanistin taidoille tulee käyttöä, mutta yllättävän monesti myös ihan maalaisjärjelle.

Pidin tästä kirjasta aivan valtavasti. Se oli todella viihdyttävä alusta loppuun, ja minuun se upposi aivan sata-nolla. Tiedeosuudet olivat mielenkiintoisia, Markin vaikeudet selviytyä hyvin todellisen tuntuisia. Tekee mieli lukea tämä jo uudelleen, niin paljon tästä pidin.


Arvosana: Viisi kissanpentua

Kuva: IMDB
Ridley Scott
The Martian, 2015
Pääosissa: Matt Damon, Jessica Chastain



Pian kirjan lukemisen jälkeen päädyimmekin katsomaan elokuvasovituksen. Olin elokuvasta aika innoissani, sillä hyvin tehtynä elokuvasta voisi saada todella toimivan ja hyvän. Noh, täytyy myöntää että lopulta olin aika pettynyt elokuvaan.

Asiaan. Elokuvan alku oli hyvä. Miehistö lähtee, Mark jää Marsiin, ja selviytyminen alkaa. Juuri niin kuin kirjassa, ei mitään ihmeempiä vaan suoraan toimintaan. Heti alussa huomasin suureksi ilokseni, että mukana on aikalailla suoraan kirjasta lainattuja lauseita, mikä on aina mukavaa.

Kokonaisuudessaan elokuva oli ihan hyvä. Pidin etenkin elokuvan alusta ja lopusta todella paljon. Se oli jännittävä, toisinaan ihan hauska ja visuaalisesti oikein kauniisti tehty. Vaan sitten tulee se mutta. Mutta kun elokuvassa ei ollut yhtään sitä samaa fiilistä mikä kirjassa! Se on ehkä suurin asia mitä harmittelen. Kirjassa tulee niin hyvin ilmi Markin todella suuret ponnistelut tehdessään ihan mitä tahansa. Ongelmia syntyy jatkuvasti, ja niihin vain pitää keksiä ratkaisu. Elokuva ei sen sijaan juuri tuonut tätä esiin. Kaikki tuntuu sujuvan aivan liian helposti, raatamista tai jatkuvia suunnitelmien muutoksia ei näy.

Tietysti elokuva sai minulta närää myös siitä, että siitä puuttui muutamia todella suuria juonenkäänteitä. Ne olivat kirjassa niitä suurimpia oh shit -hetkiä, ja nyt ne puuttuivat kokonaan. Toki, tiedetään, tiedetään. Kaikkia kirjan tapahtumia ei ikinä saa mahdutettua elokuvaan, mutta siis oikeasti, ei ollenkaan pölymyrskyä? Koko ajan kontakti maahan? Okei, miten vaan. Tämä toi vielä enemmän koko homman näennäistä helppoutta esiin.

Toinen suuri on sitten pääosanäyttelijä Matt Damon. Ihan ok näyttelijä, mutta ei mielestäni sopinut Markin rooliin ollenkaan. Mark on todella kutkuttavalla tavalla hauska ja fiksu, Matt Damonin Mark sen sijaan vakava ja tylsä. Se vei tietenkin sitten myös osan tunnelman välittymisestä.

Muut näyttelijävalinnat ja suoritukset oli ihan ok, ei sinänsä mitään valittamista. (Ja sisäinen fanityttöni kieltämättä kihisi onnesta nähdessään Sean Beanin jälleen Elrondin istunnossa. Ah, mahtavaa.) Hieman ihmettelen tosin että miksi ihmeessä hahmojen nimiä pitää aina alkaa muuttamaan. Tai siis ihan totta. Kirjassa Venkat Kapoor, intialainen. Elokuvassa Vincent Kapoor, tummaihoinen amerikkalainen. Helpompi ottaa jo totuttu vähemmistöedustaja mukaan kuin vähemmän nähty intialainen? Hohhoijaa, niin amerikkalaista että kyllästyttää.

Muutenkin elokuvan yksityiskohdat jäivät hieman kaihertamaan. Jos asia tuodaan elokuvaan, miksei niitä voida tuoda oikein? Vihreä lippu joka erottuu Marsin punaisesta maastosta muuttuukin keltaiseksi, jota ei kyllä varmasti nää yhtä hyvin kaukaa. Pikkujuttuja, mutta juttuja joilla lopulta, todellisuudessa, olisi suuri merkitys selviämisen kannalta. 

Toki elokuvassa on paljon hyvääkin, vaikka olenkin nostanut lähinnä niitä huonoja juttuja esille. Elokuva noudattaa kirjaa aika uskollisesti, on todella näyttävä ja kaunis, sekä hienosti toteutettu. Se on alusta loppuun viihdyttävä ja jännittävä. Kelpo elokuva, mutta itselleni ei juuri muuta.

Loppukaneetti: Elokuva ei ollut huono, ei missään tapauksessa. Se oli hyvä, ja varmasti jos en olisi lukenut kirjaa, olisin pitänyt siitä enemmän. Kirjan lukeneena ja siihen rakastuneena on kuitenkin vaikeaa arvioida näitä erillisinä teoksina, vaikka niin pitäisikin tehdä. Elokuva oli siis ihan ok, mutta ei vaan omalla kohdallani millään noussut kirjan tasolle.

Arvosana: 7 / 10

Osallistun tällä Seitsemännen taiteen tarinat-haasteeseen.

13. helmikuuta 2016

Ystävänpäivän lukumaraton (kooste)

Jälleen on aika maratoonata! Tämä on jo toinen kerta kun kirjabloggarit maratoonaavat ystävänpäivänä, joka sattuu olemaan tänä vuonna myös Lukurauhan päivä. Itselläni siitä ei ole kuin pari viikkoa kun viimeksi maratoonasin kokonaisen viikon verran, ja olinkin ajatellut etten lähde tähän ystävänpäivän lukumaratoniin mukaan ollenkaan. Mutta niin se mieli vaan muuttuu! 

Tällä kertaa emännöijänä on Yöpöydän kirjat -blogin Niina, ja hänen blogistaan löytyykin tarkemmat ohjeet ja neuvot maratonille. Lyhykäisyydessään tarkoituksena on lukea 24 tuntia kirjoja, ja osan ajasta täytyy sijoittua huomiselle ystävänpäivälle.


Tosiaan olen taas huomaamattani pinonnut yöpöydälle aikamoisen pinon kirjoja, ja varsinkin sarjakuvia löytyy taas aika monta kappaletta. Ajattelinkin lähinnä lukea niitä, ja varmaan lisäksi jo edellisellä maratonilla aloittamaani Munron novellikokoelmaa. Mitään sen suurempia tavoitteita en itselleni ota, vaan luen ihan sen verran mitä huvittaa lukea. Aloitan maratonini tänään joskus iltasella, tarkkaa aikaa en vielä osaa sanoa. Päivitän tähän postaukseen koko maratonin ajan etenemistäni, joten pysykää kuulolla! Koitan muistaa päivittää myös twitteriä matkan ajalta.

Klo 18:30
Maraton alkaa osaltani! Taidan aloittaa suoraan The Walking Deadin Neljännellä kirjalla, myös Viides ja Kuudes kirja nimittäin odottaa jo vuoroaan. Illalla tulee jälleen Haluatko Miljonääriksi mikä pitää katsoa, mutta ehdin lukea ennen sitä jo sentään vähän. 

Klo 20:00
The Walking Dead - Neljäs kirja on n. puolessa välissä. Hyvä jatko, ja loppupuoli tulee varmasti olemaan vielä jännittävämpi. Puoleen väliin päästyäni pidin zombeista hetken taukoa, ja lukaisin Aino Sutisen Vaimoksi vuorille: Reppumatkasarjakuvia Etelä-Kaukasiasta sarjakuvan. Kiva, lyhyt tarina. Nyt Haluatko Miljonääriksi ja sitten jatkuu!
Sivuja yhteensä: 256

Klo 22:30
The Walking Dead - Neljäs kirja on nyt luettu loppuun. Hyvä jatko! Loppu oli yllättävän rankka, mutta onneksi seuraavat osat odottavat jo pöydällä. Voisin hetkeksi uppoutua pitkästä aikaa Munron maailmaan, ja sitten varmaan lukemiset on tältä päivältä ohi. Huomenna jatkuu!
Sivuja yhteensä: 394

14.2. 
Klo 10:50
Jatkoinkin illalla suoraan The Walking Deadin Viidennen kirjan pariin, ja huomaamattani luin sen jo puoleen väliin. Kohta taidan jatkaa sen parissa, ja siirtyä sitten varmaan sarjakuvista hetkeksi pois. Ehkä vihdoin sitä Munroa tai sitten Throne of Glassia jossa en ole päässyt vielä kovin pitkälle.
Sivuja yhteensä: 532

Klo 14:00
Noh, ei se päivä ihan niin nopeasti lähtenytkään käyntiin, välissä piti touhuilla vähän muuta että jaksoi lukeminen taas innostaa. Lukaisin Viidennen kirjan loppuun, ja ajattelin jatkaa suoraan Kuudennen kirjan ja zombien pariin. Sitten pitää jo seuraavaa osaa taas odotella kirjastosta, joten välissä voi vihdoin lukea jotain muuta. Viides osa oli ihan hyvä, mutta ehkä vähän tylsä. Tulppaaneja ja suklaatakin on saatu ystävänpäivän kunniaksi!
Sivuja yhteensä: 670


Klo 16:10
Kuudes kirja The Walking Deadia luettu. Parempi osa kuin edellinen, ja kiva nähdä miten lähelle päästiin jo tv-sarjan tapahtumia. Seuraavaksi pieni some-tauko, ja sitten jatkan Munron novellilla tai parilla. Vielä olisi hieman yli kaksi tuntia lukuaikaa jäljellä, mutta jossain välissä on tehtävä ruokaakin. Sivuja on jo todella hieno määrä kasassa, mutta se nyt oli odotettavissakin kun olen lukenut pelkästään paksuja, nopealukuisia sarjakuvia. Nyt vielä loppukiri!
Sivuja yhteensä: 948

Klo 18:30
Maraton ohi! Tämä päivä menikin tosi nopeasti lukiessa, mutta ihan kiva että iltaa on vielä jäljellä muuhun tekemiseen. Loppuajan käytin lukemalla yhden Munron novellin, Onka-loita, ja aloittamalla Susan Fletcherin esikoisen Irlantilainen tyttö. Munrolle en kyllä vieläkään oikein lämpene, mikään novelli ei ole oikein vakuuttanut. Irlantilainen tyttö on sen sijaan alusta asti taattua Fletcheriä, pidän kirjasta jo nyt todella paljon. Mietin kylläkin että pitäisikö jättää se vähän myöhemmälle, tuulisesta Walesista ja lampaista kun tulee niin elävästi mieleen vasta lukemani Tummanhopeinen meri. Kirjat tuntuu sekottuvan päässä.

Maraton sujui kaikin puolin ihan mukavasti. Sarjakuvat veivät suurimman osan ajasta, mutta se oli tarkoituskin. Sarjakuvien on myös kiittäminen hurjasta sivumäärästä, pelkkiä romaaneja/novelleja lukemalla olisin päässyt tuosta ehkä puoleen. Lukupino on kuitenkin huomattavasti pienempi jälleen, mikä on ilahduttavaa. Kyllä se maratoonaaminen vaan on kivaa, vaikka nyt varmaan teenkin lukemisen sijasta jotain ihan muuta loppuillan.

Luetut kirjat:
Aino Sutinen: Vaimoksi vuorille: Reppumatkasarjakuvia Etelä-Kaukasiasta (118s.)
Robert Kirkman: The Walking Dead - Neljäs kirja (276s.)
Robert Kirkman: The Walking Dead - Viides kirja (276s.)
Robert Kirkman: The Walking Dead - Kuudes kirja (278s.)

Osittain:
Alice Munro: Liian paljon onnea (28s.)
Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö (42s.)

Sivuja yhteensä: 1018

Tsemppiä vielä muille maratoonaajille! 

10. helmikuuta 2016

Lyhyet x2

George Orwell
Eläinten vallankumous
(Animal Farm, 1945)
WSOY, 2005
Suom. Panu Pekkanen
126 s.



Jones on Kartano-nimisen maatilan isäntä. Tilan eläimet raatavat raatamistaan, huonoissa oloissa ja nälissään. Jones juopottelee usein, eikä pidä huolta eläimistä. Eräänä iltana tilan vanhin karju, Majuri, pitää tilan eläimille kokouksen. Hän on nähnyt unta, jossa eläimet ottavat vallan itselleen ja ihmisten valtakausi loppuu. Tämä otetaan enneunena, ja eläimet haluavatkin tehdä kaikkensa unen toteuttamiseksi. Tilan viisaimpina eläiminä siat ottavat johtoaseman, ja alkavat tehdä suunnitelmia Jonesin häätämiseksi.

Pikkuhiljaa sikojen johtoasema alkaa näkyä. Koska tilan muut eläimet eivät ole aivan niin välkkyjä tai hyviä lukemaan, sikojen on helppo ohjailla ja määräillä heitä haluamaansa suuntaan. Alussa luotuja sääntöjä muutetaan hienovaraisesti, ja lopulta eläimet tuntuvatkin olevan lähtöpisteessään.

Tällä kirjalla aloitin tammikuisen viikon lukumaratonini, ja hyvällä kirjalla aloitinkin. Kirja oli lyhyt ja mukavan nopealukuinen, mutta todella ytimekäs ja aiheeltaan kovinkin painava. Sikojen hiljattainen valtaannousu ja vallan väärinkäyttö oli todella raastavaa ja rasittavaa luettavaa. Heikompien sortaminen kun on valitettavan todenmukaista vielä tänäkin päivänä.

Hienosti kirjoitettu kirja, joka nostatti jos jonkinlaisia ajatuksia lukiessa. Kirjan alussa on muutaman sivun saate Orwellin kirjoittamisprosessista, mikä oli ihan mielenkiintoinen lisä. Suosittelen ehdottomasti lukemaan tämän, tämän luki oikeastaan yhdellä istumalla. Vaikka pidinkin tästä paljon, taitaa Vuonna 1984 nousta silti näistä kahdesta suosikikseni.



Arvosana: Neljä kissanpentua


Nadja Sumanen
Rambo
Otava, 2015
238 s.






Rambo. Nimi kertoo paljon, ja Rambon itsensä mielestä se onkin yksi suurimmista syistä miksi hän on erilainen. Eihän tuollaisen nimen omaava voi olla normaali 15-vuotias poika. Masentunut äiti ja kaaoksessa oleva kämppä ja ruokavalio tekevät tietysti oman osansa. Muutoksia kuitenkin tapahtuu kun Rambo lähtee äitinsä kanssa tämän poikaystävän Rotan mökille viettämään kesää. Mökillä vastassa on Rotan vanhemmat Annikki ja Erkki, säännölliset ruoka-ajat ja 14-vuotias Liina.

Annikki. Maailman ensimmäinen ihminen, jonka ilme ei värähtänytkään nimeni kuultuaan.

Rambo oli ihana lukukokemus. Hyväntuulinen kertomus vaikessa oloissa elävästä pojasta, joka vain haluaa olla normaali, ja tulla myöskin kohdelluksi normaalina. Kevyen kerronnan ja iloisten kesäpäivien taakse kätkeytyy vakavia aiheita. Ei ole helppoa elää normaalisti, jos oma äiti on niin masentunut ettei nouse päiviin sängystä. Rambon ja tämän äidin suhteesta lukeminen olikin välillä hyvin sydäntäraastavaa. Rambon tuntemukset on kuvattu hyvin aidon oloisesti. Vanhempien ja lasten väliset suhteet ovatkin kirjassa pääosassa. 

Lopulta Rambo oli kuitenkin hyväntuulinen kirja. Vakavista aiheista huolimatta kirjasta paistaa elämänilo. Kesä on täynnä hauskoja tapahtumia, hassuja tempauksia. Uintia, käsilläroikkumisen maailmanennätystä, saunomista, hevosajeluita. Rutiineja. Ja ehkä vähän ihastumistakin.

Suosittelen ehdottomasti tarttumaan tähän, ei turhaan voittanut viime vuoden Finlandia Junioria.


Arvosana: Viisi kissanpentua

8. helmikuuta 2016

Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri

Susan Fletcher
Tummanhopeinen meri
(The Silver Dark Sea, 2012)
Like, 2013
Suom. Jonna Joskitt-Pöyry
443 s.





Olen löytänyt uuden lempikirjailijan. Tämä ajatus oli mielessäni kun olin kirjan puolessa välissä. Se oli yhtä rakkautta koko kirja, alusta aivan loppuun saakka. Koska luin syksyllä Fletcherin Noidan ripin johon rakastuin, osasin odottaa hienon tarinan lisäksi kaunista kuvailua ja ihania henkilöhahmoja. Ja juuri niitä sain. Mutta en siltikään osannut odottaa näin kaunista tarinaa tarinoista, näin suurta lukukokemusta. 


Kirjan keskiössä on Parlan saari ja sen asuttamat ihmiset. Ihmiset, joista jokaisella on omat syynsä olla saarella, jokaisella omat salaisuutensa. Saaren melankolinen rauha saa särön kun eräänä päivänä saarelle huuhtoutuu mies. Mies on elossa, muttei muista taustastaan mitään, edes nimeään. Osa tätä tietenkin epäilee, mutta osa alkaa muistella saarella kulkevaa satua, tarinaa Kalamiehestä. Kalamiehen kerrotaan nousevan vedestä yhden kuunkierron ajaksi tuomaan ihmisille toivoa ja tenhoa. Pohjoistuuli puhaltaa ja sen kerrotaan tuovan muutoksia, ja pikkuhiljaa mies alkaa huomaamatta saada ihmisiä avautumaan entisistä murheistaan.

Kirjassa on paljon rakkautta. Rakkautta saareen ja mereen, rakkautta kumppaniin, rakkautta sukulaiseen. Rakkauden eri muotojen ohella kirjan toinen suuri teema on suru, miten päästä siitä yli ja miten elää surun kanssa. Kirjassa nähdään miten eri ihmiset kokevat surun ja kuinka he sen kanssa elävät, kuinka toipua suuresta menetyksestä. Tuntuu, että jokainen saarelainen on menettänyt jotain. Oli se sitten sukulainen, nuoruus, itsetunto tai näkö. Menetyksistä voi kuitenkin selvitä, vaikka se alkuun tuntuukin vaikealta.

Mikä kirja. Sanoja on melkein vaikea löytää kuvaamaan tätä lukukokemusta, mutta pakko yrittää. Ensinnäkin kirja on hyvin tunnelmallinen. Lukiessa voi todella aistia saaren kokonaisuudessaan; kuulla meren tuoksun, tuntea tyrskyt. Voi kuulla tuulikellon helinän, haistaa suolan ja lampaat, nähdä koko maiseman. Suoraan keskeltä Suomen talvea pääsin kokemaan Parlan saaren kesän. En muista milloin viimeksi olisin kokenut kirjan näin elävästi.

Tummanhopeisessa meressä on elävän tunnelman lisäksi ihana tarina ja sitäkin ihanammat henkilöhahmot. Saarelaisiin todella kiintyi, haluan tavata heistä jokaisen! Saarelaiset tuntevat kaikki toisensa, useimmat ovat jotain sukua keskenään. Jokaisella on omat murheensa ja ilonsa, omat hyvät ja huonot puolensa. He ovat todella aitoja, ja lukiessa todella elin heidän kanssaan, koin heidän murheensa ja ilonsa.

Tähän kun lisätään vielä kutkuttava ja kaunis tarina, todella kauniin kielen ohella, ei muuta voi enää pyytää. Tarina imaisee mukaansa aivan alusta saakka, eikä lukemista vaan voi lopettaa. Sitä haluaa tietää kaiken salaperäisestä Kalamiehestä, kaiken saaren hahmoista ja saarella kulkevista tarinoista. Sillä niitä tämä kirja on täynnä; tarinoita.

En ole juurikaan lukenut mitään meri- tai saarikirjoja, joten tulikin aivan yllätyksenä miten paljon pidin koko saaristotunnelmasta. Muita hyviä saaristo- ja meriteemaisia kirjasuosituksia otetaan mielellään vastaan! Tämä saattoi nimittäin olla jo koko vuoden paras kirja. Lukekaa tämä.



Arvosana: Viisi kissanpentua

4. helmikuuta 2016

Viiden kirjan haaste

Kirjaneito haastoi minut tekemään Viiden kirjan haasteen, johon nyt vastaan. Kiitos haasteesta!

1. Kirja, jota luen parhaillaan

Tällä hetkellä kesken on jo maratonin aikana aloittamani Alice Munron novellikokoelma Liian paljon onnea, sekä pari päivää sitten aloittamani Sarah J. Maasin Throne of Glass. Näiden lisäksi ajattelin aloittaa vielä tänään Andy Weirin Yksin Marsissa.


2. Kirja, josta pidin lapsena

Mitään yhtä ehdotonta ei tule mieleen. Pidin aivan valtavasti Universumien Tomu-sarjasta, joka pitäisikin lukea uudelleen. Pitäisiköhän kokeilla tänä vuonna? Potterit sitten myös tietenkin, ja The Nightmare Roomit ja Goosebumpsit oli myös hyviä.

3. Kirja, joka jäi kesken

Minä jätän hyvin harvoin kirjoja kesken. Yleensä sinnittelen loppuun koska ikinä kun ei voi tietää jos se loppu vaikka pelastaisi koko kirjan. Yksi harvoista kesken jääneistä kirjoista oli Catherynne M. Valenten Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla, jota luin n. 90 sivua viime syksynä. Tyyli oli ärsyttävän naiivi ja tarinakaan ei lopulta kiinnostanut tarpeeksi. Kehuttu sarja, mutta tuskin tulen kokeilemaan uusiksi.

4. Kirja, joka teki vaikutuksen

Tähänkin on pakko mainita muutama. Ensimmäinen mikä tulee mieleen on Murakamin Kafka rannalla. Se teki todella suuren vaikutuksen. Myös Susan Fletcherin kirjat Noidan rippi ja viimeisin lukemani Tummanhopeinen meri ovat tehneet molemmat suuren vaikutuksen. Ne vaan on niin vau.

5. Kirja, johon palaan uudelleen

Harry Pottereihin totta kai. Myös Runotyttöjen pariin tulee palattua. Pitkään aikaan en ole lukenut tosin kumpiakaan.


En yhtään tiedä kellä kaikilla tämä haaste on jo käynyt, mutta haastan muutaman. Osallistukaa jos haluatte!


3. helmikuuta 2016

Tammikuu paketissa

Tammikuu on ohi! Kappas vaan että aika menee hurjaa vauhtia. Taas. Tammikuussa sattui ja tapahtui, ja kuu tuntui todella pitkältä, mutta ei välttämättä huonolla tavalla. Ensinnäkin blogini täytti vuoden, mikä on aika hullu ajatus vieläkin. Tammikuussa annettiin myös Blogistania-ääniä viime vuoden parhaille kirjoille. Loppukuusta päätin sitten vielä repäistä ja pitää viikon mittaisen lukumaratonin, mikä onnistui ihan hyvin. Siitä lisää postauksen lopussa.


Tammikuu oli hyvä lukukuukausi. Oikeastaan todella hyvä. Sen lisäksi että sain luettua paljon, luin paljon todella hyviä kirjoja. Kaiken kaikkiaan annoin viidelle kirjalle täydet viisi tähteä Goodreadsissa, ja neljälle neljä tähteä. Kuukauden ensimmäinen ja viimeinen kirja olivat ainoat siitä alemman tähtimäärän saaneet.

Tammikuussa luin:

11 kirjaa, joista
5 oli sarjakuvia
3 englanniksi
4 omasta hyllystä ja 7 kirjastosta 
4 naisten kirjoittamaa ja 7 miesten kirjoittamaa kirjaa
6 luettu maratonin aikana.


Luetut:

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani (478s.)
John Williams: Stoner (306s.)
Brian Selznick: Hugo Cabret (544s.)
Bill Willingham: Fables, Vol. 5: The Mean Seasons (166s.)
Kate Morton: Paluu Rivertoniin (613s.)
George Orwell: Eläinten vallankumous (126s.)
Brian K. Vaughan: Saga, Vol. 5 (152s.)
Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri (443s.) 
Robert Kirkman: The Walking Dead - Toinen kirja (287s.)
Robert Kirkman: The Walking Dead - Kolmas kirja (288s.)
Evie Wyld: Everything is Teeth (128s.)

Sivuja yhteensä: 3531 

+ Alice Munro: Liian paljon onnea 3 novellia
+ Nadja Sumanen: Rambo:  puoleen väliin, 117s.

(+kesken jääneet 3761)


Vaikka sarjakuvia tuli luettua aika suuri määrä, en silti aio blogata yhdestäkään. Kyse ei ole siitä, ettenkö olisi pitänyt niistä; melkein kaikki olivat nimittäin todella hyviä. En vaan oikein tiedä mitä kirjoittaisin sarjakuvista, jotka ovat jatko-osia. Fables-sarjasta olen kolmesta ensimmäisestä kirjoittanut, mutta koska neljäs osa jäi väliin, tuntuisi tyhmältä kirjoittaa viidennestä. Saga on ollut mahtava, mutta jälleen viides osa. The Walking Dead olisi kiva tuoda blogiin, mutta koska ensimmäisestä jäi kirjoittamatta, en halua kirjoittaa jatko-osista. Evie Wyldin sarjakuva taas ei nostattanut kuin hämmennystä, ja olikin kuukauden heikoin luku. Tähän sarjakuva-asiaan saa toki kommentoida ja tuoda esiin mielipiteitä, en oikein tiedä miten pitäisi toimia.

Kuukauden parasta kirjaa oli melkein vaikea valita, sen verran hyviä kirjoja tuli luettua. Stoner oli todella hieno, ja Paluu Rivertoniin ihastutti aikakaudellaan. Vaan lopulta päätös olikin helppo. Fletcherin Tummanhopeinen meri oli aivan täydellinen kirja, en voi ehkä ylistää sitä tarpeeksi. Postaus tulee toivon mukaan lähipäivinä, jahka saan edes jotain järkeviä ajatuksia ylös. Kaikille näille annoin kuitenkin täydet pisteet.

Ostoksia

Tammikuussa ostin kuusi kirjaa, joista kaksi sarjakuvia. Alkukuusta tein pienen kirjatilauksen Adlibrikseen, ja paketista paljastui Nimona, Saga Vol. 5 ja Uprooted. Loppukuusta kävin vielä kirpparikierroksella, josta tarttui mukaan Alcottin Tytöistä parhain ja J. K. Rowlingin kahden kirjan paketti, Fantastic Beasts & Where to Find Them ja Quidditch Through the Ages.


Maratonista

Tammikuun viimeisen viikon vietin maratonin puitteissa. Tarkoituksena oli saada hälyttävästi kasvavaa kirjastonkirjapinoa pienennettyä, ja onnistuinkin siinä ihan hyvin. Maratonpäivitykseni on luettavissa kahdessa osassa, alkuviikko täällä ja loppuviikko täällä.

Maraton sujui siis ihan kivasti! Viikko alkoi hyvin ja lukeminen sujui. En lukenut yötä myöten enkä hätäillyt jos en heti jaksanut olla kirjan kimpussa aamulla. Aikaa oli riittämiin, ja silloin kun teki mieli lukea niin saatoin lukea monta tuntia putkeen nostamatta katsetta kirjasta kertaakaan. Loppuviikosta huomasin kuitenkin että suorittaja-minä meinaa iskeä. Tuntui, etten antanut aivan kaikkeani, että voisin yrittää vieläkin enemmän. Harmitti, kun ei huvittanut lukea ja päivän lukemiset aloitti vasta reilusti iltapäivän puolella. Viimeisenä päivänä ei sitten huvittanutkaan lukea enää yhtään, mutta puskin itseni lukemaan vielä silloinkin jotain. Onnea oli hyvät kirjat, jotka vetivät mukaansa vaikka ajatus lukemisesta sai perääntymään.

Sain luettua viikon aikana yhteensä 6 kirjaa, joista 4 oli sarjakuvia. Näiden lisäksi luin Munron novellikokoelmasta Liian paljon onnea kolme novellia, ja Nadja Sumasen Rambosta n. puolet. Koska ne olivat osa maratonia, lasken ne nyt myös mukaan, mutta erillisenä yhteislukuna. Lasken kirjojen kokonaissivumäärän kuitenkin sitten helmikuun koosteeseen, kunhan saan ne luetuksi. Sivuja tuli maratonin aikana yhteensä 1654.

Kirjapino on poissa, mikä oli tavoitteenikin. Hurraa! Tai no, pitäisi kai sanoa että aiempi kirjapino. Onhan tässä nyt jo ollut aikaa haalia siihen lisää kirjoja, ja muutama varauskin on tulossa kirjastosta. Pino on kuitenkin hallinnassa, vain yksi odottaa vuoroaan, kun kaksi on luvun alla. Vielä kun saisi tuota blogattavien pinoa nyt pienemmäksi...

Kiitos vielä kaikille jotka lähditte maratoonaamaan mukaan!

Sellainen tammikuu täällä, mites siellä? Oliko kellään muulla yhtä järisyttäviä lukukokemuksia kuin minulla?

1. helmikuuta 2016

Maratonviikon toinen puolikas

Maanantaina alkanut lukumaratonviikko on nyt päättynyt! Tässä vielä oma koosteeni viimeisistä päivistä. Alkuviikon koosteeni löydät täältä.

Torstai 28.1.

Klo 12:30
Lukeminen jatkuu edelleen Tummahopeisella merellä, joka on tähän mennessä ollut aivan ihana. Haluan ehdottomasti lukea sen loppuun tällä viikolla, ellen jopa tänään.

Klo 16:30
Pari viime tuntia on mennyt vähän somettaessa ja tehdessä muuta, jäin tutkimaan mm. uutta Pottermoren sivustoa. Missä välissä se on noin muuttunut? Lajittelin itseni uudestaan tupaan, ja minusta tuli Luihuinen... Tätä en kyllä ymmärrä ollenkaan. Noh, sillä kai on mentävä sitten. Nyt taas jatkuu sitten lukeminen.

Klo 20:00 
Avopuoliso lähtee kohta keikalle, joten loppuilta onkin sitten ihanan rauhallinen. Välissä ollut hieman kissojen kanssa leikkimistä ym, mutta lukemistakin on tullut tehtyä. Jäljellä enää n. 120 sivua Tummanhopeista merta, luen sen ehdottomasti tänään loppuun! Tuntuu muuten että tästä tulee vähän tylsä maraton kun ainoastaan yhden kirjan nimi vilkkuu päivityksissä... Onneksi se kirja on sentään ollut aivan mahtava.

Klo 23:00
Tummanhopeinen meri on nyt luettu. Miten ihana kirja se olikaan, alusta loppuun asti. En muista milloin viimeksi olisin lukenut näin intensiivisesti, näin monta tuntia putkeen. Eikä tätä lukemista tarvinnut yhtään pakottaa, kirjasta vaan ei voinut päästää irti. Välillä piti vähän hengähtää ja antaa ajatusten leijailla, ja lukea rauhassa eteenpäin. Huh, tätä pitää sulatella kyllä hetken aikaa, joten lukemiset on tältä päivältä nyt ohi.

Sivuja tänään: 220
Sivuja yhteensä: 798


Perjantai 29.1.

Klo 16:30
Tänään ei ole oikein lähtenyt. Aamupäivä meni vähän jotenkin ankeissa olosuhteissa, olo ei ollut mikään mahtavin. Lukeminen ei yhtään houkuttanut, ja päädyinkin vaan YouTuben maailmaan. Nyt alkaa olo olla jo parempi, ja kauppareissukin on tehty, joten kohta voisinkin alkaa lukea tuota The Walking Deadin Toista kirjaa.

Klo 20:00 
Puolet Toisesta kirjasta on luettu. Äkkiä sitä sitten lukee sitä kunhan vaan aloittaa. Tortillat saatiin juuri tehtyä ja syötyä, ja nyt olisi aika palata kirjan pariin vielä hetkeksi, ennen leffailtaa.

Klo 21:00
The Walking Dead - Toinen kirja on nyt luettu loppuun. Ei siinä tosiaan kauaa kyllä mene kun vaan aloittaa lukemaan. Ja olihan se hyvä! Tykkäsin tosi paljon, ja kiva nähdä miten eri raiteita tv-sarja meneekään. Tämän myötä olen nyt maratonin aikana lukenut neljä kokonaista kirjaa, joista kaksi sarjakuvia. Ihan hyvä määrä, ja voi olla että se vielä nousee kun pari päivää jäljellä. Nyt loppuillaksi leffan pariin, huomenna jatkuu sitten lukeminen.

Sivuja tänään: 287
Sivuja yhteensä: 1085

Lauantai 30.1.

Klo 15:00
Tämäkään päivä ei ole lähtenyt yhtään sen paremmin kuin eilinenkään. Päänsärky alkaa onneksi olla nyt jo ohi, ja kohta voisi harkita lukemistakin. Tänään ajattelin jatkaa The Walking Deadin parissa Kolmannen kirjan verran, sen verran kiva oli eilinen lukukokemus, ja kun tuo tuossa vieressä kerran odottaa niin miksikäs ei. Luin myös yöllä ennen nukkumista jälleen yhden Munron novellin, joka oli ihan mielenkiintoinen, mutta ei vieläkään aivan omintani.

Klo 19:30
Jep, aika hidas päivä ollut tänään. The Walking Dead - Kolmas kirja on kuitenkin juuri saatu loppuun, ja huhhuh mitä meininkiä siinä olikaan. Huomattavasti väkivaltaisempi ja raaempi mitä aiemmat osat, ja aivan eri tarina mitä tv-sarja. Hieno sarja kyllä, molemmissa muodoissa, vaikka pidänkin jo nyt sarjakuvasta enemmän. Siinä taisi olla taas tämän päivän lukemiset, sillä kohta alkaa pakollinen katsottava Haluatko miljonääriksi, ja sen jälkeen taitaa olla jälleen jonkun leffan aika.

Sivuja tänään: 324
Sivuja yhteensä: 1409


Sunnuntai 31.1.

Klo 17:45
Viimeinen päivä maratonia käynnissä! En ole vielä tänään lukenut mitään, ei ole huvittanut. Viikko näinkin intensiivistä lukemista ottaa nähtävästi aika koville, kun nyt ei yhtään jaksaisi lukea enää mitään. Mutta, otan tämän haasteena ja aion vielä yrittää. Seuraavaksi otan lukuun Evie Wyldin Everything is Teeth-sarjakuvan, joka on tietääkseni jonkinlainen omaelämäkerrallinen kertomus Evien pakkomielteesä haihin. Kuulostaa ja näyttää hyvin erikoiselle.

Klo 18:45
Hmmm, Everything is Teeth on nyt luettu, enkä oikein tiedä mitä siitä pitäisi ajatella. Se oli hyvin outo, enkä oikein päässyt perille että pelkäsikö Evie haita vai niiden puolesta, vai mikä siinä oli taustalla. Ei oikein ollut ihan minun makuuni, ja tuskin tuon sitä blogiinkaan, en osaa sanoa siitä nimittäin oikein mitään. Noh, seuraavaksi ajattelin aloittaa Nadja Sumasen Rambon.

Klo 23:30
Niin se vaan maratonviikko alkaa olla päätöksessä! Vielä olisi n. puoli tuntia lukuaikaa, mutta minä alan nyt lopetella tältä erää. Vaikka lukeminen ei ajatuksena maistunut ollenkaan aiemmin, niin se onneksi maistui oikein hyvin kun vain alkoi lukea. Rambo on nyt n. puolessa välissä, ja onpa muuten ollut todella hyvä tähän mennessä! Tätä on kiva jatkaa maratonin loputtuakin.

Sivuja tänään: 245

Sivuja yhteensä: 1654
Luettuja kirjoja yhteensä: 6 + 3 novellia

Mutta siinä se. En sen enempää koosta lukemisiani nyt tähän, vaan teen sen sitten kuukausikoosteen yhteydessä. Kiitos kaikille mukana olleille, toivottavasti teidän lukumaratonviikkonne sujui hyvin!