Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen

Kari Hotakainen

Tuntematon Kimi Räikkönen

Siltala 2018

269 s.

Jotkut täällä saattavatkin tietää, että olen kova formuloiden ja Kimi Räikkösen fani. Jännitän joka kisassa täysillä mukana, varsinkin kyseisen henkilön puolesta. Ääntä ei säästellä, kävi sitten hyvin tai huonosti. Ei siis ollut kahta sanaa, ettenkö lukisi kyseistä kirjaa heti, kun sen käsiini sain. Harvoin luen hankkimiani kirjoja heti, oikeastaan en juuri ikinä, mutta tähän tartuin samana iltana.

Kimi Räikkönen on tunnetuimpia suomalaisia, mutta silti meillekin melko tuntematon. Hän ei puhu eikä hymyile, turhautuu haastatteluista ja tyhmistä kysymyksistä. Ja mielestäni ainakin tämä on yksi niistä syistä, miksi hän on niin mielenkiintoinen henkilö. Kuten myös tietenkin hänen hieno uransa formuloiden parissa, joka myös onneksi jatkuu vielä (ainakin) kahdella vuodella. Niin minä kuin varmasti moni muukin olisi jättänyt koko lajin katsomisen jos Kimi sieltä olisi tämän kauden jälkeen poistunut. Hän on se lajin suola, jonka takia sitä katsotaan, tai ainakin näin on siis omalla kohdallani, haha. Monella on mielipiteensä Kimistä ja kirja avaa mielestäni hyvin koko Kimin persoonaa ja syitä miksi hän on kuin on: myöskin ihminen mokineen.

Pidin kirjasta todella paljon, heti alkulauseista lähtien. Hotakaisen kirjoitustyyli vetäisee mukaansa välittömästi sen helppolukuisuudellaan ja tarinallisuudellaan. Asioita ei kerrota mitenkään tylsästi faktat edellä, vaan tapahtumat kerrotaan kuten Hotakainen on ne kuullut tai kokenut, todenmukaisesti ja aidosti, mutta ikään kuin jutustellen. Hotakaisen tyyliin tiedossa on lyhyitä ja ytimekkäitä lauseita täynnä todella oivaltavia pieniä koukkuja ja vertauksia.

Kirjassa pureudutaan laajasti eri käännekohtiin ja tapahtumiin Kimin elämässä; lapsuuteen ja nuoruuteen, armeija-tarinoihin, cartingiin ja formuloiden aloitukseen, rälläysvuosiin. Mukana äänessä Kimin lisäksi ovat niin Kimin läheiset, kuin myös jotkut ulkopuolisetkin tahot. Olikin mielestäni ihan hyvä, että kirjassa kuuluu muidenkin ääni, kuin vain Kimin, näin näkökanta ihmisestä laajenee edes hieman. Itsellenikin kirja tarjosi jotain uutta, lähinnä Kimin nuoruusvuosista, mikä oli tietenkin plussaa.

Kirjaa oli aiheestakin huolimatta todella mukava lukea koko ajan. Teksti oli miellyttävän soljuvaa, luvut lyhyitä ja tekstiä jaksotettu kivasti mielenkiintoisilla kuvilla siellä täällä. Uskon, että olisin pitänyt kirjasta vaikken aiheesta tai henkilöstä olisikaan ollut kiinnostunut. Voisin myös kuvitella kuuntelevani tämän vielä joskus äänikirjana, sen verran paljon Hotakaisen tekstistä huokuu hänen äänensä läpi lukiessa, että uskon sen toimivan tuossakin muodossa varsin loistavasti.
 

Kirja on myös juuri valittu Vuoden 2018 urheilukirjaksi, onnea Hotakainen ja Siltala!

Arvosana: Viisi kissanpentua

(Helmet-haaste 2018: 43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle)

Kari Hotakainen: Kantaja

Kari Hotakainen

Kantaja

Kirjan ja ruusun päivän kirja

Kirjakauppaliitto, 2015

140 s.

En käynyt itse tänä vuonna ostoksilla Kirjan ja ruusun päivänä, mutta Kantaja kyllä kiinnosti aiheeltaan. En ollut ajatellut lukea kirjaa mitenkään lähiaikoina siis, mutta pidin kirjan mielessä. Kun Ullan blogin arvonnasta sen sitten yllättäen voitin ja kirja tuntui kivan lyhyelle ja nopealukuiselle, luinkin sen heti. Kiitos vielä Ullalle!

Kantajan pääosassa on Timo, keski-ikäinen yksinäinen mies, jolla ei ole perhettä eikä juuri ystäväpiiriäkään. Oman alan töitä ei ole löytynyt vuosiin, joten Timo on joutunut tekemään vähän sitä sun tätä. Viimeisimpänä Timo saa määräaikaispaikan hautausmaan puistotyöntekijänä. Aika ajoin vastaan tulee hautajaisia joihin Timoa tarvitaan arkun kantajaksi, toisinaan hautajaisia joissa ei ole ollenkaan omaisia. 

Nämä omaisettomat vainajat jäävät lopulta kummittelemaan Timon mieleen ja hän pohtii kotonaankin heidän elämiään. Vainajat vievät Timon yöunet ja hän alkaa kyseenalaistaa omaa terveyttään. Onko liian outoa kirjoittaa keksitty muistopuhe vainajalle ja lukea se ääneen tämän haudalla? Timosta ehkä ei, mutta suntiosta saattaa olla. Vainajien lisäksi Timon mielessä kummittelee Hannele, kaksikymmentä vuotta aiempi nuoruuden rakastettu.

Päivät kuluivat, yöt eivät, ne olivat kiiltäviä ja käyttämättömiä. Hannele ja vainajat tulivat yhtä aikaa päähäni ja veivät voimat, eivät antaneet lepoa. Annoin periksi ja luin ensimmäisen kirjoittamani muistokirjoituksen kotona ääneen päästäkseni Hannelesta eroon.

Mitähän tästä sanoisi. Ensinnäkin, en ole aiemmin lukenut Hotakaiselta mitään, joten tämä oli ensituttavuus hänen kirjoituksiinsa. Ja ilokseni pidin oikein kovasti Hotakaisen tavasta kirjoittaa. Kantajan alusta lähtien lukijalle tulee hyvin selväksi Timon sekava tajunnanvirta ja poukkoilevat ajatukset. Toiseksi, kirja oli yllättävän hauska! Mustalla tavalla toki, mutta itse pidän kyllä kovasti mustasta huumorista, ja Timon kirjoittamat muistopuheet vainajille olivat mielestäni erityisen hupaisia. Koko tarina on hieman tragikoominen muutenkin, Timo kehittelee vainajille keksittyjä elämiä ja unohtaa samalla elää omaansa.

Tarina on lyhyt ja aika poukkoileva, kuten Timon ajatuksetkin. Pidin hautausmaa-osioista ja siitä miten hyvin Timon mielenhäiriöt tuli esille, mutta huomasin mielenkiintoni laskeneen kirjan loppupuolella. Osasyy tähän saattoi olla Hannele, joka tuntui hieman irralliselta tarinasta. Olisin ehkä pitänyt kirjasta enemmän, jos se olisi ollut hieman pidempi. Myös loppu jäi mietityttämään, olisin mielelläni halunnut tietää miten tarina siitä jatkuukaan.

Kaiken kaikkiaan pidin kuitenkin kirjasta. Se oli lyhyt ja ytimekäs, pieni kirja suurista aiheista. Ei lopulta kuitenkaan nostanut esiin niin suurempia tunteita kuin ajatuksiakaan, mutta jäi silti mieleen.

Arvosana: Kolme kissanpentua

Muualla: Amman lukuhetki, Lukutoukan kulttuuriblogi, Jokken kirjanurkka, Kirsin kirjanurkka

Reading Challengesta merkkaan tällä kertaa kohdan 20. A book at the bottom of your to-read list, sillä olin laittamassa kirjaa juuri listalleni, kun päätinkin aloittaa sen lukemisen.