25. maaliskuuta 2015

Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat

Selja Ahava
Taivaalta tippuvat asiat
Gummerus, 2015
Kansi: Jenni Noponen
222 s.
omasta hyllystä




Taivaalta tippuvat asiat kertoo muutaman ihmisen tarinan elämän sattumista, hyvästä ja huonosta tuurista, onnesta ja epäonnesta, rikki menevistä ihmisistä. On tyttö, jonka äiti jää taivaalta tippuvan jäälohkareen alle. On mies, johon on salama iskenyt epäonnisen monta kertaa. On nainen, joka on voittanut lotossa jättipotin - kahdesti.

Joskus päähäni tulee liikaa ajatuksia. Se saa harmaat aivosolut kiehumaan ja kaikki meinaa kuohahtaa aivoista ulos. Silloin kutsun Hercule Poirotin apuun. Poirot ottaa liidun ja piirtää valkoisen viivan. Kun ajatukset ovat viivan sisällä, ne asettuvat paikoilleen. Poirot tietää, että vieraita tulee olla sopivasti - ei liikaa eikä liian vähän. Ajatusten tulee mahtua yhteen huoneeseen. Ja jos jollekin ajatukselle tai esineelle ei ole käyttöä, sen voi jättää pois.

Voi mikä kirja tämä olikaan! Olen jo etukäteen pahoillani, jos en oikein osaa kirjottaa tästä kirjasta. Se vain osui ja upposi, syvälle. Mutta sanoja ei kyllä tule juuri ulos. Luin Taivaalta tippuvat asiat jo muutamia päiviä sitten, mutta kirjoittaminen takkuaa. No, yrittänyttä ei laiteta.

En ollut lukenut kirjasta kuin kolme sivua, kun jo tiesin että pidän käsissäni jotain todella hienoa ja kaunista kirjaa. Jokin kirjoitustavassa ja alun ihanan lapsikertoja Saaran tavassa katsoa ja ajatella maailmaa oli niin ihastuttava ja todellinen, että sen vai tiesi ensisivuilta lähtien. Aloitin kirjan heti kun olin sen erittäin onnekkaasti löytänyt kirpputorilta. Onnekasta sattumaa tämä. 

Kirja koostuu neljästä osasta, jotka ovat novellien tapaisia, mutta kuitenkin yhtä tarinaa. Pidin kovasti varsinkin kirjan kahdesta ensimmäisestä osiosta. Kuten jo mainitsin, alun lapsikertojan tapa kuvailla tapahtumia oli mielestäni ihanasti kirjoitettu. Se vain imaisi mukaansa ja lueskelin lauseita moneen kertaan uudelleen, ihan vain ihastellakseni.

Toinen osa sen sijaan oli aivan erilainen, kirjeenvaihdon kautta kerrottu tarina miehestä, Hamish MacKaysta, johon salama on iskenyt viisi kertaa. Koin tämän osan todella mielenkiintoiseksi, sillä siihen oli sisällytetty monia pieniä tarinoita, tapahtumia maailmalta, sattumia ja epäonnisia asioita. Asioita jotka vain tapahtuivat ja asioita jotka eivät tapahtuneetkaan.

Kolmas osa ei ollut aivan niin kiinnostava mitä ensimmäiset, mutta tarina oli koskettava ja kulki eteenpäin, ja myös kieli oli edelleen hyvin kaunista. Viimeinen osa nivoi koko tarinan yhteen ja pidin siitä jälleen kovasti.

Kokonaisuutena todella rakastin tätä kirjaa. Kolmannen osuuden pienestä hitaudesta huolimatta en muuttaisi kirjasta mitään. Muuta en osaa tästä edes sanoa, enkä oikeastaan edes halua liikaa avata kirjaa ja tarinoita. Suosittelen todella lämpimästi kaikille, sillä huolimatta välillä aika rankoistakin aiheista, kirjasta jää lopulta hyvä mieli.


Arvosana: Viisi kissanpentua

Muualla:
Lumiomenan Katja osaa kirjoittaa paremmin minunkin ajatukseni tästä kirjasta. Myös Lukutoukan kulttuuriblogin Krista rakastui kirjaan.

Taivaalta tippuvat asiat ruksaa Reading Challengesta kohdan 4. A book published this year.

19. maaliskuuta 2015

Lea Patinen: Prologi

Lea Patinen
Prologi
Scarabe kustannus, 2013
Kansi: Ville Pöysti
193 s.
arvostelukappale





Prologi kuljettaa lukijaa kolmen eri päähenkilön mukana Jyväskylän yliopistomaisemista aina Hartolan metsien keskelle. Johan, 16-vuotias poika on juuri aloittanut lukion Hartolassa, kaukana kaikesta entisestä elämästä ja varsinkin kiusaajistaan. Emma taas on aina ollut mallioppilas, eikä malta odottaa yliopistonsa alkamista Jyväskylässä. Hän on lisäksi saanut lupaavan työpaikan erään uskonlahkon ylläpitämän mielisairaalan siivoojana, jossa olisi tulevaisuudessa mahdollisuus jatkaa hoitajana. Mimosan yliopistoura ei ala yhtä hyvin hänen nukkuessa ensimmäisenä aamuna pommiin. Mimosa tutustuu koulussa ensimmäisenä Emmaan, joka on ystävällinen ja lainaa Mimosalle rahaa talonmiestä varten; Mimosa kun unohti vielä avaimensakin kotiin.

Pian kaikkien näiden kolmen elämässä alkaa sattua ja tapahtua ja asiat kietoutuvat toisiinsa. Kysymyksiä nousee esiin, kuten miksi tuon mielisairaalan ihmiset ovat sinne päätyneet, he kun eivät Emmasta näytä hulluilta, päinvastoin. Ja ovatko paikan entiset siivoojat todella kuolleet siellä? Koko paikka alkaa pikkuhiljaa haiskahtaa väärälle. Kun juttuun vielä sekoitetaan noitia, öisin elävä lahko johon Johan liittyy ja Mimosan hulluksi leimattu ystävä Alisa, jolla on miesystävänä aave, on soppa valmis. 

Juonellisesti pidin kirjasta aika paljon. Minua kiinnosti aidosti miten kenenkin näistä ihmisistä käy ja mitä kaikkea kirja vielä paljastaakaan. Noidista kertovat osuudet olivat mielenkiintoisia. En juurikaan ole lukenut kirjoja noidista, ja tässä niillä oli aika jänniä ominaisuuksia, vaikka olisin toivonutkin vielä lisää pohjaa niille. Lisäksi kaikenlaiset uskonlahkot ja salaseurat ovat aina mielenkiintoisia, niin tässäkin kirjassa. Mielisairaala olikin todella mielenkiintoinen ympäristö, kuten myös kartano jonne Johan muuttaa asumaan. Lisäksi on aina kiva lukea kirjaa joka sijoittuu entiseen kotikaupunkiini, Jyväskylään. Kirjassa oli siis paljon hyvää, mutta valitettavasti muutama asia ei natsannut.

Eräs asia joka häiritsi aika paljon oli epätietoisuus siitä, miksi Johan päätti alkaa elämään vain öisin. Kirjassa kun mainitaan vain että Johan näki ulkona jotain, minkä takia hän ei voi enää ikinä katsoa maailmaa samoilla silmillä. Eikä tuota koskaan selitetty, mitä hän siellä näki. Ajattelin että se selviää kirjan loppuun mennessä, mutta niin ei käynyt. Kirjalle on toki jo jatkoa, joten saa nähdä tuleeko asia siellä ilmi. Kirjassa myös tapahtuu asiat minun makuun hieman liian vauhdikkaasti, teinit sopeutuvat muutoksiin ja esim. aaveisiin liian heppoisesti. Minä olin myös ehkä hieman väärää kohdeyleisöä, kirja on selvästi suunnattu itseäni hieman nuoremmille lukijoille.

Toinen aika suuri asia mikä häiritsi minua hyvinkin paljon, oli näkökulmien muutos. Kirjan aloittaa pari kappaletta Johanista, jotka on kerrottu kolmannessa persoonassa. Seuraavaksi tutustutaan Mimosaan, josta kerrotaankin ensimmäisessä persoonassa. Emmasta kertova kappale on taas kolmannessa persoonassa. Jos koko kirja olisi jatkunut näin, olisin ollut tyytyväinen, Mimosan erilainen näkökulma ei juuri haitannut. Sen sijaan ongelmaksi muodostui tämä näkökulmien vaihdos kesken kappaleen. Ensin "Emma ei tosin ollut ikinä kuullutkaan kirkon rahoittamista mielisairaaloista", ja heti seuraavassa kappaleessa tavattiin uusia ihmisiä "jotka Isä Josua minulle pikaisesti esitteli". Seuraavalla sivulla näkökulma vaihtuu taas kolmanteen persoonaan hetkeksi, jossa puhutaan Emmasta, ja taas seuraavalla sivulla esiintyy minä-muotoa.

Tämä oli minulle kirjan suurin miinus. En pysynyt alkuun ollenkaan perässä että mitä sillä hetkellä tapahtui, kuka oli tämä minä ja olinko nyt sekoittanut asiat ja henkilöt täysin. Tätä tapahtuu muutamaan otteeseen sekä Emman että Mimosan kappaleissa hieman ennen kirjan keskiosaa. Loppukirja mennään sitten kaikkien kolmen kohdalla kolmannen persoonan muodossa. Se vain ei ollut ollenkaan luontevaa, vaan tuntui enemmänkin vahingolta. Jäinkin alkuun aidosti epäilemään omia lukutaitojani.

Prologi oli siis ihan kiva kirja, juoni oli vetävä ja haluan tietää miten tarinassa käy. Aion siis myös lukea kirjan jatkon, Lykantrophian. Kirja ei kuitenkaan herättänyt suurempia tunteita, paitsi ärtymystä johtuen näkökulmista. Goodreadsissa mietin pitkään kahden ja kolmen tähden väliltä, ja oikeampi tuomio olisikin ehkä kaksi ja puoli. Mutta koska en puolikkaita täällä anna (olisi aika julmaa halkaista kissanpentu), lopputulos on:


Arvosana: Kaksi kissanpentua


Tällä kirjalla ruksaan Reading Challengesta kohdan 11. A book with a one-word title.

12. maaliskuuta 2015

Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä

Alan Bradley
Kuolema ei ole lasten leikkiä
(The Weed That Strings the Hangman's Bag, 2010)
Suom. Laura Beck 
Kansi Satu Kontinen
Bazar, 2014
389 s.
kirjastolaina









Ihana, suloinen ja aina niin nokkela Flavia palaa jälleen! Tuo 11 -vuotias pieni kemistinero, jolta ei kostonhimoa puutu myrkyttäessään siskonsa lahjaksi saamat suklaat. 

Tällä kertaa pieneen Bishop's Laceyn kylään on rantautunut maankuulu nukketaiteilija Rupert Porson apulaisensa Niallan kanssa. Heidän pakettiautonsa on mennyt rikki, ja korjaajaa odotellessa kaksikko päättää kirkkoherran pyytäessä järjestää kaksi nukketeatterinäytöstä kylän asukkaille seurakuntatalolla. Rupert ja Nialla leiriytyvät läheisen maatilan pellonreunalle, surullisen kuuluisan Gibbetin metsän varjoon. Tuolla metsässä on viisi vuotta aiemmin tapahtunut surullinen onnettomuus, jossa kuusivuotias pikkupoika menehtyi. Eivätkä tapahtuman haamut ole päästäneet maatilan emäntää vieläkään otteestaan. Pian alkaa myös nukketeatterissa tapahtua, ja kaiken tämän keskiössä on tietenkin Flavia hoksottimineen.

Ajattelin mielihyvällä kuinka metsänpohjan syvän kompostikerroksen erittämät ammonium ja amidit tarjosivat juhla-aterian kaikkiruokaisille homeille, jotka muuttivat ne typeksi ja säilöivät sen sitten protoplasmaansa, mistä bakteerit käyttivät sitä ravinnokseen. Se tuntui minusta täydelliseltä maailmalta: maailma jossa yhteistyö oli elämän edellytys. Vedin syvään henkeä, imin hapanta tuoksua keuhkoihini ja nautiskelin lahoamisen kemiallisesta aromista.

Hain kirjan kirjastosta helmikuun viimeisinä päivinä, enkä malttanut kauaa odottaa sen aloittamista. Alku lähti harmikseni kuitenkin aika hitaasti käyntiin, aivan erilailla mitä sarjan edellisessä osassa, jossa heti alkumetreillä päästään mysteerin kimppuun. Niinpä luin kirjaa alkuun aika hitaasti, muutaman sivun kerrallaan. Kirjassa alkaa oikeastaan kunnolla tapahtua vasta puolen välin tienoilla, mutta onneksi jo ennen sitä kirja nappaa kuitenkin mukaansa muilla kiinnostavilla tapahtumilla, taustoilla ja uusilla henkilöhahmoilla.

Kuolema ei ole lasten leikkiä ei ole aivan yhtä jännittävä mitä edellinen kirja, mutta sen sijaan itse huomasin kirjan olevan välillä aika karmiva. Tarinat pienen pojan kuolemasta ja siihen liittyvistä seikoista karmivat selkäpiitäni välillä todella paljon. Tämä oli kuitenkin itselleni kirjan mielenkiintoisinta aluetta, vaikkei nukketeatterin tapahtumatkaan vailla kiinnostusta jääneet. 

Uusia mielenkiintoisia hahmoja tuli myös monia, joista suosikkini on ehkä hullu-Meg, joka Flavian sanojen mukaan "pitää kiiltävistä tavaroista. Hän on vähän kuin harakka." 

Pidin kirjasta lopulta todella paljon, huolimatta alun hitaudesta. Ihan samalla tavalla kirja ei vienyt mukanaan mitä aiempi osa, mutta kyllä tässäkin onneksi mysteeriä ja tapahtumia riittää. Lisäksi kirjan alussa oleva pieni piirretty kartta on kiva lisä, auttoi hahmottamaan hieman paikkoja ja etäisyyksiä. Flavia on edelleen aivan ihana sankaritar, välillä niin pikkuvanha ja välillä kuitenkin vielä niin lapsi. Kuten hän itse puhuu yksitoistavuotiaista:

Olemme ohittaneet sätkynukke-iän: iän jolloin ihmiset kumartuvat tökkimään meitä sormella vatsaan ja päästävät idioottimaisia ääniä kuten "puf puf" - ajatuskin siitä ja annan vielä ylen Bovrilini. Ja silti emme ole lähelläkään sitä ikää, jolloin kukaan erehtyisi pitämään meitä aikuisina. Totta puhuen me olemme näkymättömiä - paitsi silloin kun haluamme näkyä.


Arvosana: Neljä kissanpentua


Tällä kirjalla osallistun kahteen haasteeseen. Ensinnäkin Reading Challengen kohdan 13. A book set in a different country ruksaan tällä. Sen lisäksi, muutan hieman suunnitelmaani ja suoritan tällä kirjalla Luetaan sateenkaari -haasteen oranssin raidan. 



Flavia de Luce -sarja
Piiraan maku makea 
Kuolema ei ole lasten leikkiä (The Weed That Strings the Hangman's Bag)
A Red Herring without Mustard
I Am Half-Sick of Shadows
Speaking from Among the Bones
The Dead in Their Vaulted Arches
As Chimney Sweepers Come to Dust

9. maaliskuuta 2015

Benjamin Lacombe: Lumoojien sukua

Lumoojien sukua
(Généalogie d'une sorcière, 2009)
Benjamin Lacombe
Suom. Kira Poutanen
Nemo, 2009



Löysin tämän ihanan kirjapaketin kirpparilta viime lauantaina, enkä voisi olla tyytyväisempi ostokseeni. Se on niin kaunis! En vain voinut jättää sitä sinne, en voi vastustaa kauniita kirjoja. Enkä kyllä joutunut katumaan ostostani, niin ihastuttavat nämä kuvakirjat olivat sisällöltäänkin.

Lumoojien sukua -pakettiin kuuluu kaksi kirjaa; Lumoojien sukupuu ja Pieni noita.

Lumoojien sukupuu sisältää muutamia historian kuuluisia naisia ja kertoo lyhyesti heidän tarinansa, pienellä noita-twistillä. Niin Mona Lisa, Lumikin äitipuoli Malvina, Jehanne d'Arc kuin Medusa ovat kirjan mukaan olleet oman aikansa vahvoja noitia, osa omasta takaa, osa erinäisten sattumusten johdosta. Jokaisesta on muutama sivu joissa kerrotaan, kuinka kukin on omat taikavoimansa saanut ja mitä niistä on seurannut.

Toinen kirja, Pieni noita, kertoo pienen tarinan Lisbethistä, nuoresta tytöstä joka matkustaa kyläilemään mummonsa luo. Mummonsa ullakolta Lisbeth löytää erikoisen kirjan, juuri tämän edellä mainitun Lumoojien sukupuun, ja saa tietää olevansa itsekin noita.


Lisbethin tarina on lyhyt ja suloinen. Tästä huomasi että kirja on tarkoitettu nuorille lukijoille, sillä itse kerronta on hyvin suoraviivaista, hieman töksähtelevääkin. Tarina kulkee vauhdilla eteenpäin eikä asioita jäädä selittelemään. Suuret sivun kokoiset kuvat ovat tämän kirjan parasta antia, tarina jäi niiden varjoon. Kiva pieni lastenkirja, kaunis ja suloinen. En voi sanoa tuota sanaa liikaa.

Lumoojien sukupuu sen sijaan on aika erilainen. Kirja on paljon pidempi mitä edellinen ja lukemista on suhteellisen paljon. Teksti on myöskin mielestäni paljon sujuvampaa mitä Pienessä noidassa. Jokaisesta naisesta on oma suuri muotokuvansa ennen kyseistä tarinaa. Lisäksi tarinoiden keskeltä löytyy paljon erilaisia kuvia ja todisteita naisten elämästä, kuten vaikkapa Malvinan myrkytetty omena.

Tarinat ovat ihastuttavia, mutta eivät lähellekään enää niin lastenkirjamaisia mitä Pieni noita oli. Osa tarinoista on nimittäin aika raakojakin; kuinka Gretchen joutuu nälkäkuolemaisillaan syömään oman kuolleen poikansa, ja alkaa sitten kaivata lisää lasten lihaa. Hän rakentaa karkkitalon ja houkuttelee sinne lapsia syödäkseen heidät, kunnes kuuluisat Hannu ja Kerttu tulevat ja koituvat hänen kohtalokseen. Tai Yama Uba, joka vihasi miehiä niin paljon, että muutti muotoaan kauniiksi nymfiksi, houkutteli heidät ansaan, ja söi heidät.



Mielestäni nämä tarinat ovat ihanan kutkuttavia ja mielikuvituksellisia. Välillä naureskelin miten hauskasti noita-aspekti onkaan kaikkiin tarinoihin sisällytetty. Olisin voinut hyvin kuvitella pitäväni tästä todella paljon jo nuorempana, vaikka osa tarinoista tosiaan aika raakoja ovatkin. Ihan pienimmille en tätä kuitenkaan lukisi.

Nämä kirjat tulevat ehdottomasti olemaan aarteita hyllyssäni. Ne vain ovat niin kauniit ja tarinatkin todella mieltä kutkuttavia. En myöskään voi ihastella kirjoja tarpeeksi, kuvat ovat suoranaista taidetta, todella kauniita ja suloisia. Niissä on kaikkea sitä mistä pidän.


Arvosana: Viisi kissanpentua


Ahmaisin molemmat kirjat hetkessä, joten osallistun tällä kirjapaketilla Reading Challengen kohtaan 27. A book you can finish in a day. 

5. maaliskuuta 2015

Kirjapurkki / Tbr- jar

Olen jossain aiemmassa postauksessa maininnut ohimennen jotain kirjapurkistani. Näitä purkkeja on pyörinyt internetissä jo kauan aikaa, ja viime syksynä päätin minäkin tehdä omani. Kirjapurkki - tai toisella nimellä Tbr-jar eli To be read-purkki - on siis oma pieni haasteeni itselleni. Tarkoituksena on nostaa purkista lappu, jossa on jonkun hyllyssäni pölyttyvän lukuaan odottavan teoksen nimi, ja tämä teos pitäisi sitten seuraavaksi lukea. En kuitenkaan ottanut mitään ajallista sääntöä tähän, esim. että pitäisi kerran kuukaudessa nostaa uusi lappu, vaan lähinnä sitä mukaa mitä kirjan lukee ja halua on, niin uusi lappu nostetaan.

Syy tähän purkkiin on ehkä aika yleinen. Olen nimittäin huomannut, että kirjasto vetää puoleensa paljon enemmän mitä oman hyllyn lukemattomat kirjat, vaikka tiedän omassa hyllyssänikin olevan varmasti suoranaisia helmiä. Tarkoituksena oli lähinnä se, että vähennän kirjaston lainoja ja luen vain oman hyllyn kirjoja, ainakin pääpiirteittäin. Ja oma periaatteeni oli, että jos purkista kerran lappu nostetaan, se kirja myös sitten luetaan, oli mikä oli. Ja aika hyvin olenkin tätä noudattanut omasta mielestäni, vaikka kirjastolakostani olenkin viime aikoina lipsunut.

Annoin itselleni vapauden lainata sarjakuvia ja joitain tiettyjä kirjoja jos ne sattuisivat kirjastossa olemaan. Näitä olivat mm. Mifongin mahti ja Mielensäpahoittajat. Lisäksi pidin purkista hieman myös taukoa äskettäin ja valitsin ihan itse hyllystäni seuraavan kirjan.

Ihme kyllä nostamani kirjat eivät ole juurikaan tuottaneet ongelmia sen kanssa, etteikö hetki tai mielentila olisi oikea, mitä alunperin epäilin. Kaikkiin kirjoihin on lopulta asennoitunut aika hyvin. Irvingin kirjat tosin hieman pelottaa, niihin kun haluaisin juuri oikean mielentilan...

Ja nyt olenkin nostanut seuraavan kirjan purkistani, jota ehdin aloittaa parin sivun verran ennenkuin eräs kirjaston laina kiilasi eteen... Hups. Mutta luen sen kyllä! Kirja on siis Kaappaus San Franciscossa, kirjailijana Alistair MacLean. Kirja on alkujaan mummoni kirjahyllystä ja sen välistä löytyi luultavasti kirjan ostokuitti, joka on vuodelta -79! Kuitti toimittaa virkaansa kirjanmerkkinä, minusta on ihanaa jos kirjojen välistä löytyy jotain tällaisia.


Tähän mennessä purkista nostetut ja luetut kirjat:

Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi
Yösyöttö


Onko teillä omaa kirjapurkkia tai muita samantyylisiä haasteita?

4. maaliskuuta 2015

Top 5 keskiviikko: kirjojen elokuvasovitukset

Aiheeseen liittymätön kuvituskuva Samusta

Minulla on periaate että kirja aina ennen elokuvaa; haluan tietää tarinan alkuperäisessä muodossaan ensin, kuvitella hahmot ja paikat itse ennen kuin muut kuvittelevat ne puolestani elokuvaan. Monesti on kuitenkin käynyt niin että kuulen vasta elokuvan katsottuani sen pohjautuvan kirjaan. Olen myöskin aina aika skeptinen mitä tulee elokuvasovituksiin, sillä en usko että elokuva voisi ikinä voittaa kirjaa. Vaan täytyisi yrittää muistaa käsitellä elokuvaa aina omana teoksenaan, vaikka se perustuisikin kirjaan. Kaikkea ei kuitenkaan voi saada toimimaan valkokankaalla ja joitain asioita on hyvä korostaa ja niin pois päin.

Myös Oscareissa oli tänä vuonna ehdolla monta elokuvaa, jotka pohjautuvat alunperin kirjaan, mm. Edelleen Alice ja Kaiken teoria. 

Päätin lopulta ottaa listalle mukaan vain sellaisia elokuvia, joista olen lukenut kyseisen kirjan ennen elokuvan katsomista. Mieleen tuli alkuun paljon hyviä elokuvia, kunnes tajusin että en ole lukenut kyseistä kirjaa tai luin sen vasta jälkeenpäin. Yllättävän huonosti olen nähtävästi periaatettani noudattanut. Tehtävä oli siis helpompi mitä aluksi luulin.


5. Tähtiin kirjoitettu virhe
Kirja oli ihana ja surullinen, ja pelkäsin aikalailla elokuvan katsomista. En kuitenkaan tirauttanut yhtäkään kyyneltä elokuvan aikana, mitä tosin luultavasti johtuu siitä että olin elokuvateatterissa... Myöhemmin kun näin kotona elokuvan trailerin, tuli itku. Aika huvittavaa oikeastaan. Mutta elokuva oli hyvä, tykkäsin miten paljon kirjasta oli otettu suoria lainauksia ja puhevuoroja, meni ihan kirjan mukaan ja näyttelijätkin oli nappivalintoja.


4. Piin elämä
Sekä kirjan lukemisesta että elokuvasta on jo kauan aikaa. Muistikuvat ovat aika lailla hämärtyneet, mutta muistan erityisesti elokuvan ihanan tunnelman ja visuaalisuuden joka oli todella kaunista. Pidin kirjasta todella paljon, eikä elokuva (muistaakseni) sooloillut omiaan kovin paljon, vaan tarina kulki hienosti. Pitäisi ottaa sekä uusintaluku kirjasta että uusintakatselu elokuvasta.


3. Sinä päivänä
Minulla on edelleen hieman ristiriitaiset mielipiteet tästä kirjasta. Se oli ihana, pidin siitä paljon. Mutta siinä oli myös muutamia todella raivostuttavia kohtia ja jostain syystä meinasin hieman kyllästyä joissain kohdissa. Näin ainakin muistelisin, lukemisesta on jo kauan. Elokuva kuitenkin oli mielestäni todella onnistunut, seurasi kirjaa hyvin ja oli kovin ihana. Ja surullinen. Ja Jim Sturgess <3


2. Tunnit
Olin kuullut paljon hyvää kirjasta, ja otinkin sen ensimmäiseksi Cunninghamiksi lukuun. Kirja oli ihana, kaunis ja tunnelmaltaan haikea. Katsoinkin aika pian kirjan jälkeen elokuvan, josta pidin yhtä paljon. Näyttelijät kävivät rooleihinsa hyvin ja sama haikea tunnelma säilyi valkokankaallakin. Meryl Streep ja Ed Harris ovat <3 Tämä pitäisi ehdottomasti lukea/katsoa uudelleen.


1. Gone girl
Kiltti tyttö oli aivan loistava kirja. Koko karmivuudessaan ja inhottavuudessaan pidin siitä paljon. Menimme aika pian elokuvan tultua katsomaan sen sitten teatteriin poikaystäväni kanssa, ja pidimme siitä molemmat valtavasti. On jotenkin aina kiva käydä katsomassa tällaista elokuvaa jonkun kanssa, joka ei ole lukenut kirjaa eikä tiedä siitä mitään. Sitä vain toivoo ettei toinen hoksaa heti kaikkea alkuun, itselle kaikki vihjeet kun tuntuvat niin itsestään selville. Elokuva oli todella hienosti toteutettu, muistan äänimaailman varsinkin olleen mahtava. Näyttelijät suoriutuivat paremmin kuin hyvin ja elokuva välitti juuri sen minkä kirjakin, ahdistavan tunnelman ja häiriintyneen avioliiton.


Muita mainitsemisen arvoisia:

Ole luonani aina
Nälkäpeli
Pitkän päivän ilta
Da Vinci- koodi


Oletteko te nähneet kyseisiä elokuvia tai lukeneet alkuperäisiä kirjoja? Tai mikä on teidän oma suosikkinne elokuvasovituksista?