26. lokakuuta 2015

Pieni postaus kirjamessuista

Olin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Helsingin Kirjamessuilla! Päiväksi valikoitui lauantai, ja vietinkin messuilla aikalailla koko päivän, jonka jälkeen oli vielä hetki aikaa rauhoittua ennen Tampereelle lähtevää paluujunaa. Jalkojen puolesta olen iloinen vain yhdestä messupäivästä, mutta olisihan siellä ohjelman puolesta voinut messuilla kauemminkin. Yksi päivä oli kuitenkin riittävä aika tehdä hyviä löytöjä ja kierrellä suunnattoman kirjamäärän keskellä.

Kuvamateriaalia minulla ei messuilta kyllä juurikaan ole, kahta huonoa kuvaa Antti Holmasta lukuunottamatta. Lähdin messuille puhtaasti nauttimaan tunnelmasta ja tekemään hyviä löytöjä ystäväni kanssa. Bloggaaja-minä jäi aivan taka-alalle, ja vasta kotona tajusin että aika huonosti hoidin homman sillä saralla... Mutta annettakoon se tällä kertaa anteeksi. Alkuun tuli pienoinen kauhukuva, voisiko täältä paljouden keskeltä tosiaan löytääkin jotain? Ja toisaalta kun kirjoja on niin paljon, niin miten pystyy karsimaan löydöt lompakkoystävälliseen määrään? Pikkuhiljaa sitä kuitenkin rentoutui ja sitä tajusi että onhan tässä aikaa kierrellä. Löytöjäkin tuli lopulta tehtyä. Tässä siis messuostokseni:

Erin Morgenstern: Yösirkus (3e)
L. M. Montgomery: Anna omassa kodissaan (5e)
L. M. Montgomery: Annan unelmavuodet (5e)
Yann Martel: Beatrice ja Vergilius (2e)
Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys (2e)
Antti Holma: Kauheimmat runot (19e)

Oltiin kyllä merkitty ylös muutamia paneelikeskusteluita joita voisi mennä kuuntelemaan, mutta päädyimme lopulta vain kahteen. Jotenkin aika vain kului, ja huomasimme yleensä vasta jälkikäteen että kappas, se ja se olisi nyt menossa. Kiertelyyn kului tosi paljon aikaa, ja ihan kiva niin. Ei haitannut vaikka kävi läpi samoja antikvariaattihyllyjä toistamiseen, ensimmäisellä kerralla kun ei välttämättä huomannut aivan kaikkia helmiä. Antikvariaattipuolella vietimmekin suurimman osan ajasta.

Ne kaksi keskustelua joihin päädyimme yleisöksi olivat Leonardo oikealta vasemmalle ja Antti Holman Kauheimmat runot. Holman luota pistimmekin sitten töpinäksi Otavan pisteelle, ja olimme jonon etummaisina odottamassa runokirjojen signeerauksia (Jos siis satuitte näkemään jonkun harmaapipoisen tytsyn jonon etupäässä, se olin minä.). Signeeratusta kirjasta tulee oikein hyvä mieli, eikä hintakaan kirpaissut yhtään. Sen verran hurmaava hymy Holmalla on. Ja hyvin ne runot myös viihdytti väsyneitä matkalaisia menomatkalla kotiin.


Kiva reissu siis takana! Ensi vuonna voisi harkita olevansa kauemminkin aikaa, voisi ainakin viettää kirjailijakeskusteluissa hieman enemmän aikaa, yrittää sillä tavoin ottaa kaiken irti tapahtumasta. Kiva kokemus se oli kyllä näinkin, tästä on hyvä jatkaa taas syksyä ja alkavaa talvea eteenpäin.

Scarabe-kustannukselle vielä suuri kiitos messulipusta, ja suuret pahoitteluni kun en kerennyt teidän loossissa piipahtaa! Aika kului vauhdilla ja aloin vasta aivan loppuvaiheilla hahmottaa messuhallin koordinaatteja, olin aikalailla koko ajan aivan pihalla olinpaikastani. En kuitenkaan eksynyt kertaakaan!

Siinäpä se, onko muita hyviä löytöjä tehneitä messuilijoita?

21. lokakuuta 2015

Sarah Lotz: Kolme

Sarah Lotz
Kolme
(The Three, 2014)
Karisto, 2014
Suom: J. Pekka Mäkelä
494s.


Neljä eri matkustajakonetta tippuu alas taivaalta samana päivänä, vain hetki toisensa jälkeen. Neljä konetta, neljässä eri maassa. Sitten kolmelta onnettomuuspaikalta löytyy hengissä lapsi. Salaliittoteoriat ottavat vallan heti onnettomuuden jälkeen, sillä lasten selviytyminen on kuin ihme. Pian alkaa spekulaatiot myös siitä, onko neljännestäkin koneesta selvinnyt joku hengissä. Mustan torstain seuraukset seuraavat pitkään lasten omaisia, varsinkin kun huomataan että lapset eivät ole enää entisensä. Tapahtumista on kirjoitettu kirja Musta torstai, jossa kirjailija paljastaa lukuisien haastatteluiden ja tutkimusten avulla, mitä tuona päivänä oikein tapahtui, ja mitä siitä lopulta seurasi.

Kolme on hyvin erilainen kirja mitä olen aiemmin lukenut. Se koostuu lähes kokonaan erilaisista haastatteluista, chat-viesteistä ja äänityksistä, jotka on koottu kirjaan Musta torstai. Siis kirja kirjan sisällä. Vain alussa ja lopussa on lyhyt pätkä normaalia kerrontaa, muuten tapahtumia käydään läpi muistellen monista eri näkökulmista. Eloonjääneiden ja Salaliittoteorioiden kappaleet vuorottelevat, välillä kuullaan lasten omaisten tai huoltajien näkökulmia ja heihin liittyviä asioita, väliin taas luetaan siitä miten eri salaliittoteoriat saivat alkunsa ja kuinka ne vaikuttivat asioiden kulkuun.

Kolme on kauhu-hyllystä kirjastosta, ja kuulosti kivan pelottavalta ja creepyltä näin halloweenin alla luettuna. En kuitenkaan oikein saanut tältä kirjalta sitä mitä lähdin hakemaan. Toisaalta sain vetävän juonen ja jännittäviä tapahtumia, mutta missään nimessä en tätä kyllä kauhuksi alkaisi määrittelemään. Ei siis pelottanut missään vaiheessa, yhtään. Uskon että itse kerrontatyyli vaikutti tähän asiaan paljonkin, perinteinen tyyli olisi ollut varmasti paljon pelottavampi. Tapahtumat kuitenkin kiehtoivat alusta alkaen, ja halusin kyllä kovasti tietää miten tarinan käy.

Lapset ovat aina kaikista pelottavimpia mitä tulee ainakin kauhuelokuviin, joten ajattelinkin että nyt ollaan asian ytimessä. No, eivät ne lapset kovin pelottavia olleet, mutta kaikki heistä kertovat osuudet olivat silti kiinnostavimpia. Jo alussa lukija saa selville, että lapset eivät ole täysin normaaleja. Harmi vain, että sitä se on lopulta koko kirjan ajan. Välillä vaan pohditaan ovatko he kenties alieneita vai ilmestyskirjan Neljä ratsastajaa, ja olisiko neljänneltä onnettomuuspaikalta löydettävissä neljäskin eloonjäänyt lapsi.

Erikoinen kirja tämä kyllä on. Aivan erilainen lähestymistapa mitä milloinkaan ennen, ja kieltämättä kannen teksti Amazonilta "Joudut muistuttamaan itsellesi, että tarina on keksitty" pitää kyllä paikkansa. Eri raportit, haastattelut, äänitallenteet sun muut on vaikuttava keino, ja tuntuu hyvin uskottavalta. Koko Musta torstai on tehty hyvin uskottavalla tavalla. Jos kyseisenlainen tapahtuma tapahtuisi oikeassa elämässä, ei varmasti kestäisi kauaa kun joku olisi jo tällaisen kirjan siitä kirjoittanut.

Siitä pidin, miten jotkut kappaleiden alut antoivat pieniä vihjeitä tulevasta aivan ohimennen. Se piti kiinnostusta yllä ja täytyi aina lukea vielä yksi kappale, jotta saisi tietää enemmän. Pientä karsimista olisi silti ehkä voinut tehdä, sillä välillä meni aika kauankin aikaa että jonkin tapahtuman taustat selvisivät. Tuntui että kirjassa on vähän liikaa kaikkea, liian monia eri ihmisiä antamassa haastattelua, liian monia eri näkökulmia.

Loppujen lopuksi kirja oli ihan hyvä. Juoni oli vetävä ja tarina omalla tavallaan sopivan jännittävä, vaikka itse kauhuelementit jäivätkin harmikseni puuttumaan. Toisinaan alkuun turhilta tuntuvat pätkät puuduttivat ja välillä tarina tuntui hieman polkevan paikallaan. Hahmot olivat kyllä mielenkiintoisia ja osa hyvinkin mieleenpainuvia, mukavan erilaisia kaikki. Pidin myös kirjan lopusta, vaikka olisi sekin voinut ehkä olla vielä parempikin. Hyvä kokonaisuus, mutta ei ihan sitä mitä luulin saavani.


Huomasin kirjan luettuani, että kirjailijalta on juuri ilmestynyt toinenkin kirja, Neljäs päivä, joka kaiketi sivuaa hieman tässä kirjassa tapahtuvia asioita, mutta toimii myös itsenäisenä teoksena. Se kuulosti mielestäni hieman pelottavammalta kuin tämä, joten voi olla että tartun tulevaisuudessa siihenkin.


Arvosana: Kolme kissanpentua

16. lokakuuta 2015

Ernest Hemingway: Vanhus ja meri

Ernest Hemingway
Vanhus ja meri
(The Old Man and the Sea, 1952)
Tammi, 2009
Suom. Tauno Tainio
133 s.


Vanhus ja meri kertoo nimensä mukaisesti vanhuksesta, ja merestä. Vanhus on kalastanut jo 84 päivää ilman saalista, ja uskookin että seuraava päivä on muutoksen aika, silloin se iso kala tulee. Vanhus lähtee merelle yksin pienen veneensä kanssa, aiemmin häntä auttanut poika on mennyt onnekkaamman kalastaja-aluksen kyytiin. Vanhus seilaa tällä kertaa hieman pidemmälle ulapalle, ja jää odottamaan pyydyksineen kalaa. Lopulta syöttiin tarttuu kuin tarttuukin suuri kala, ja niin alkaa vanhuksen ja kalan välinen pitkä uuvutustaistelu elämästä ja kuolemasta.

Lainasin kirjan ihan hetken mielijohteesta kirjastosta, kun se sattui sieltä hyllystä niin pistämään silmään. Johan oli aikakin jo tarttua kyseisen kuuluisan ja arvostetun kirjailijan tuotantoon, ja tunnettuun kirjaan. Kirja houkutteli jo pelkästään mittansa ansiosta, lyhyt kirja kun ei jäisi viikoiksi luultavasti kesken. Myös kansi on houkuttelevan sininen ja simppeli.

Nopealukuinen ja lyhyt Vanhus ja meri kyllä on, mutta ei kuitenkaan mikään helpoin luettava. Koin kirjan alusta loppuun saakka hyvin surullisena ja haikeana, välillä suorastaan masentavana. Vanhus on yksin ja hyvin yksinäinen, poikakaan ei enää ole hänen mukanaan merellä. Hän käy vuoropuhelua itsensä kanssa sekä ääneen että ajatuksissaan, muistuttelee itseään syömään vaikkei maistuisikaan ja kaipailee poikaa avukseen.

Tarina ja kerronta on hyvin vähäeleistä, kuten itse tapahtumatkin. Vanhus puhelee yksinään, meri on tyyni, kala vetää venettä. Asetelma on yksinkertainen, kovin paljoa kirjassa ei oikeastaan tapahdu, mutta tapahtuu kuitenkin. Kirjasta on oikeastaan hyvin vaikea kertoa yhtään mitään, ilman että paljastaa liikaa. Se kun se pitää ennemmin kokea itse. Mielestäni on kiva yleensäkin lähteä lukemaan kirjaa kuin kirjaa juuri tietämättä mitään.

Kirja on välillä kuitenkin aika toiveikas, on mukava ajatella että vanhus on vihdoin saanut koukkuunsa isoimman kalansa ja hänen onnensa on selvästi kääntynyt. Näin vanhus itsekin väliin ajattelee. Välillä taas tulee toivottomia hetkiä, niin vanhukselle kuin lukijallekin. Vanhuksen kädet väsyvät, selkään sattuu, mieli sumenee ponnistuksesta ja syödäkin pitäisi. Kunpa poika olisi siellä vanhuksen kanssa, sitä toivoo.

Vähäeleinen ja simppeli kirja, jossa on silti todella koukuttava juoni ja tarina. Kerronta ei minua ainakaan missään vaiheessa puuduttanut, vaikka ymmärrän kyllä että sekin on mahdollista. Loppua kohden nousee monenlaisia tunteita esiin, taas niin lukijalla kuin vanhuksellakin. Toivo ja epätoivo vuorottelevat läsnäolollaan.

Pidin kirjasta lopulta todella paljon, tarina jäi mieleen pitkäksi aikaa. Näin pienenä välipalakirjana oikein vaikuttava teos. Voisin kuvitella lukevani tämän joskus uudestaankin.



Arvosana: Neljä kissanpentua

Tällä kirjalla osallistun myös Reading Challengeen ja ruksaan kohdan 18. A Pulitzer Prize-winning book.

12. lokakuuta 2015

Seitsemän kuolemansyntiä Book Tag

Nappasin blogista Tyttö ja liian suuri kasa kirjoja tällaisen haasteen, joka kuulosti mielestäni hauskalta ja simppeliltä tehitsekin. Haasteen nimi on siis Seitsemän kuolemansyntiä, ja alkuperä taitaa olla YouTubesta. Seitsemän syntiä, seitsemän kirja-aiheista kysymystä, olkaa hyvät.


1. Ahneus: Mikä on kallein kirjasi? Entä edullisin kirjasi?
No, koska kirjat ovat nykyään aika kalliita eikä raha kasva puussa (ei edes siinä rahapuussa), hennon aika harvoin ostaa kirjoja uusina. Suurin osa ostoistani on yleensä kirppareilta tai alennusmyynneistä, mikä on varmaan aika yleistä. Aikalailla yleensä käytän kirjaan jonkun 2-10 euroa, joskus enemmän. Edullisimmat kirjani ovat olleet joko ilmaisia (Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa e-kirja) tai kirpparilta huimaan 20 sentin hintaan ( Kanssasi aina). Harvat kalleimmat kirjani ovat varmaan jotain parin-kolmenkympin luokkaa, ja veikkaisin että Christopher Paolinin Eragon oli suht kallis kun sen aikoinaan yläasteella hankin uutena. Vaikea sanoa, ei voi muistaa niin kauas. Lähiaikoina en kuitenkaan ole moisia ostoksia tehnyt.


2. Viha: Kirjailija, johon viha-rakkaus-suhde?
En usko että minulla on sellaista. Yleensä joko tykkään tai en, vielä ei juurikaan ole tullut vastaan aivan ääripäitä samalta kirjailijalta. John Greenin kirjoista pidän, mutta Kaikki viimeiset sanat ei niin iskenyt. John Irvingiltä sen sijaan olen lukenut vasta kaksi kirjaa, joista molemmista pidin, tosin toisesta huomattavasti enemmän. Niissä ehkä on vain se, että niiden lukeminen on toisinaan aika vaivalloista, teksti on tuhtia ja keskittymisen täytyy olla huipussaan. Ian McEwanilta ja Dan Brownilta olen lukenut sekä hyviä että meh-kirjoja. Todellista viha-rakkaus-suhdetta ei kyllä vielä ole tullut vastaan.


3. Ylensyönti: Minkä kirjan olet ahminut/lukenut uudestaan ja uudestaan?
Harry Potterit, tietty. Eihän niitä voi olla ahmimatta, ah mikä sarja. Näiden lisäksi Houkutus ja koko se sarja on tullut nyt jo luettua aika moneen kertaan, kuin myös edellä mainitsemani Eragon. Runotytöt olen lukenut myös aika monesti aina joulun aikaan. Itseasiassa juuri muita en edes keksi, mikä on aika yllättävää. Luulin aina lukevani paljon kirjoja uusiksi, mutta eihän niitä olekaan kuin nämä tietyt vain. Ja näistäkin oikeastaan enää Potterit ja Runotytöt (ja ehkä nykyään myös Annat...). Kai se on sitä kun lukulista kasvaa, ja uusintaluvuista tulee huono omatunto kaikkia niitä lukemattomia kirjoja kohtaan... Joskus on edelleen kiva tarttua näihin mainitsemiini sarjoihin uudelleen, niistä tulee jo hieman nostalginen olo. Mutta vain nämä tietyt nähtävästi.


4. Laiskuus: Minkä kirjan lukemista olet siirtänyt laiskuuden vuoksi?
Huoh, aika moniakin hyllyssä nojailevia, jotkut ovat odottaneet siellä vuoroaan parhaimmillaan monia vuosia... Mutta laiskuutta se ei sinänsä ole, on vain tullut aina mielenkiintoisempia kirjoja eteen. Ehkä laiskuuteen menevät kaikki ne klassikot, jotka pitäisi olla luettuna hyvänen aika miten et ole tätä lukenut. Mutta kun en vaan ole. Ja kirjastolainat, niitä on kiva lykätä kuukausikaupalla eteenpäin, kunnes ne on joko pakko lukea tai palauttaa lukemattomana. Niissä tuntuu aina laiskistuvan, vaikka alkuun ei malttaisi odottaa niiden lukemista. Jos nyt pitää joitain nimiä mainita, niin hyllyssä odottaa esimerkiksi Murakamin 1Q84, Kate Mortonin Paluu Rivertoniin ja paljon lukemattomia Irvingejä, joihin olen monesti meinannut tarttua, mutta aina lykännyt "parempaan hetkeen".


5. Ylpeys: Mistä kirjasta puhut eniten, jotta näyttäisit muiden silmissä fiksummalta?
Hah, en kyllä varmaan mistään tuon takia. Ei toimi minulla, se ei saisi todellakaan fiksumman näköiseksi, varmaan vain saarnaavaksi tai hulluksi. Toki mielelläni puhun ja keskustelen kirjoista milloin vain, se on aina mukavaa. Juttua syntyy lähinnä sellaisista jotka olen juuri lukenut tai jotka todella haluaisin muidenkin lukevan. Pottereista olen varmaan elämäni aikana eniten puhunut, mutta fanityttöilyksihän se on aina mennyt, ei siitä fiksua saa tekemälläkään. Onneksi seura on ollut samanlaista.


6. Himo: Mitä piirrettä pidät kirjan hahmossa viehättävimpänä?
Hmmm, mielenkiintoista! Ensimmäisenä tulee mieleen huumori, se iskee aina. Hahmossa täytyy myös olla jonkinlaista särmää, oli se sitten pientä kukkoilua tai herkkyyttä, se iskee. Jotkut voisi varmaan sanoa että minuun iskee kaikki sentimentaalisimmat hahmot, kaikki synkistelijät ja angstaavat. Ja kun sitä oikein miettii, niin voihan siinä pieni totuuskin itää... Mutta no järkevät hahmot yleensäkin, tyhmyys ei ole kovin viehättävää. Tai no, Ron on poikkeus.


7. Kateus: Minkä kirjan haluaisit saada lahjaksi kaikista eniten?
Niitä voisi olla paljon, mutta nyt ei kyllä tule mieleen yhtäkään. Minä kyllä ilahdun mistä tahansa kirjasta lahjana, voiko muka parempaa olla? Sarjakuvia olisi ihana saada kunnon kokoelma, sitä haluaisin kartuttaa. Ja tietysti jotkut kalliit kirjat, joita ei henno ostaa itse ja joita ei löydy kirppareilta. Ja hienot ja kauniskantiset klassikot olisi myös aina mieleisiä, tyyliin Anna Karenina, Jane Austenin romaanit ym.


En lähde viemään tätä haastetta nyt eteenpäin kellekään, mutta jos mieli tekee vastailla näihin kysymyksiin, niin napatkaa haaste ihmeessä itsellenne! Erilaisia haastepostauksia on aina mukava lueskella muiden postausten ohessa.

6. lokakuuta 2015

Syyskuun kooste ja lokakuun suunnitelmia


No huh, miten se syksy jo näin pitkälle pääsi livahtamaan? Toisaalta ihanaa, että kohta kaupoista löytyy jo joululehtiä ja koristeita, minä kun olen henkeen ja vereen jouluihminen ja joulun odottaja. Joulu on päivissä niin nopeasti ohi, että tykkään tunnelmoida sitä jo kuukausia etukäteen. Toki tunnelmoin muutenkin syksyä ja pimeneviä iltoja, syksyllä sitä herää kunnolla eloon.

Kirjallisesti syyskuu meni aika heikonlaisesti. Olen ollut aika epäaktiivinen bloggaaja, lukeminen ei ole oikeastaan kiinnostanut. Toisaalta, minulla oli kesken pitkän aikaa yksi hyvä kirja, jota vaan luin tosi hitaasti. Ja aina kun luin, lukeminen kyllä maistui ja kirja eteni. Jotenkin kuitenkin ajatus lukemisesta ei innostanut, ja yleensä lukemiseen käytetty aika menikin nyt videopelien pelailuun. (Crash Bandicootit oli alennuksessa pleikkari-storessa, eihän sitä voinut vastustaa...)

Ja mitäs sitä sitten tuli syyskuussa luettua? No, aika vähän. Kuukauden viimeisenä viikonloppuna saldona oli vasta yksi kirja ja yksi sarjakuva. Maanantaina sitten tajusin kuinka vähän kuukautta on enää jäljellä ja pienisuuri suorittaja minussa heräsi. Ei muutakun hihat heilumaan, ja pian olikin saldo tuplattu.


Luetut:

Kurtis J. Wiebe: Rat Queens, Vol. 1: Sass and Sorcery (128s.)
Susan Fletcher: Noidan rippi (400s.)
Tiitu Takalo: Jää (63s.)
Ernest Hemingway: Vanhus ja meri (133s.)


Sivuja yhteensä: 724


Juu, sivumäärällä ei kauheasti kehuskella. Hyviä kirjoja kuitenkin luin, joten se onneksi hieman kompensoi määrää. Noidan rippi oli mahtava ja pääsikin ehdottomasti lempikirjojeni joukkoon ihanalla tarinallaan. Rat Queens ei pettänyt, sain siltä sen mitä odotinkin, mahtavat hahmot ja jännittävän juonen. Tiitu Takalon Jää oli hyvä kokonaisuus erilaisia sarjakuvanovelleja, ja Vanhus ja meri jäi pitkäksi aikaa mieleen erilaisella tarinallaan. 

Syyskuun ostoksista teinkin aiemmin jo ihan oman postauksen, joka löytyy täältä.

Lokakuuksi otin vastaan tuolla instagramin puolella erään kirja-aiheisen haasteen, jossa on tarkoituksena ottaa siis kuva päivässä erilaisin ohjein. Teema on syksy ja halloween, mikä sopii minulle mainiosti. En lue kovin paljon kauhukirjallisuutta tai vastaavaa, joten sen puolesta voi olla aika haastavaakin joinain päivinä. Ja juuri sen takia siihen osallistunkin. 

On mukavaa hieman haastaa itseään välillä ja tietoisesti hakeutua mukavuusalueensa ulkopuolelle. Lainasinkin kirjastosta muutaman kirjan jotka joko menevät kategoriaan "kauhu" tai ovat muuten vain synkkiä aiheiltaan.

Tällä hetkellä olen lukemassa Sarah Lotzin kirjaa Kolme, joka on tähän mennessä ainakin ollut aika koukuttava ja jännittäväkin, vaikkei vielä juuri mitään kovin karmivaa olekaan ollut. Tässä kuussa tulen lukemaan hieman myös zombisarjakuvaa The Walking Deadin muodossa sekä lisää Gillian Flynnin karmivia henkilöhahmoja Pahassa paikassa. Nora Roberts toimii nopeana välipalana muiden seassa, aiheena kuitenkin noidat. Tarkoituksena olisi myös ehtiä lukea vihdoin Kuin surmaisi satakielen, mutta saa nähdä miten käy, kiireitäkin kun tuntuu olevan aika paljon. Jos aikaa kuitenkin näille kaikille riittää, niin yöpöydällä odottaa kyllä lisää synkkiä kirjoja.

Helsingin kirjamessutkin on tulossa, ja minäkin tulen siellä piipahtamaan ainakin yhden päivän ajan. Muutama ohjelmanumero on ympyröity, mutta voi olla että suurin osa ajasta menee siellä täällä haahuiluun. Loppukuusta onkin sitten halloween ja meillä jo perinteeksi muodostunut halloween-juhla. Asu on melkein valmis!

Sellaiset lokakuun suunnitelmat täällä, toivottavasti aikaa riittää tällä kertaa hieman enemmän kirjoillekin. 

Kivaa lokakuuta kaikille! 

1. lokakuuta 2015

Tiitu Takalo x3

Kehä
Suuri Kurpitsa, 2007
60 s.

Kehä kertoo nuoresta Juliasta, joka harrastaa nyrkkeilyä. Salilla hän tapaa Alexandran, ja tytöt ystävystyvät. On kuin Julia olisi tavannut toisen puolikkaansa, Alexin kanssa on niin helppo olla ja treenata yhdessä. Julialla on myös poikaystävä Eetu, joka ei ymmärrä tyttöjen suhdetta, ja äiti jota täytyy hävetä. Tytöt lähentyvät entisestään ja suhde muuttuu romanttiseksi, mikä aiheuttaa hieman hämmennystä kaikissa, eniten Juliassa. Eihän hän voisi jättää Eetua, vai voiko? Lopulta tytöt kohtaavat kehässä.

Kehä on aika koskettava kertomus nuorten seksuaalisuudesta ja hyväksynnän hakemisesta. Julian tunteet tulee hyvin esiin, hämmennys, ihastus ja pelko. Eetu on aika stereotypisesti kuvattu poika joka haluaa vain seksiä ja kiroilee vain poikakavereidensa kesken, mutta ei se haittaa. Tyttöjen välinen suhde on kuvattu nätisti, vaikka murheiltakaan ei vältytä. Hienosti kuvattu teini-ikä.

Piirustustyyli on edelleen kivan näköistä, henkilöt on persoonallisen näköisiä ja ilmeikkäitä, yksityiskohtia on juuri tarpeeksi. Hyvä sarjakuva, pidin kovasti.


Arvosana: Neljä kissanpentua


Jää
Suuri Kurpitsa, 2008
63 s.

Jää sisältää kolmetoista lyhyttä sarjakuvanovellia, osa parin sivun mittaisia, osa vähän pidempiä. Ensimmäinen sarjakuva, Suomen suurin lähiö, on kirjan sisäkansissa, ja kertoo Tampereen Hervannasta ja siihen liittyvistä ennakkoluuloista. Hyvä aloitus, itse kun asun tällä hetkellä myös Hervannassa, osaan samaistua näihin ennakkoluuloihin oikein hyvin. Muistan itsekin kuulleeni suurimman osan noista ennakkoluuloista kun tänne muutin (mm. "Siellähän asuu vain teekkareita ja ulkomaalaisia?" Huoh.).

Muita mieleenpainuvia novelleja kirjassa oli Kuvaamataidosta yhdeksän, Ei tarvitse sietää, kolme eri Kohtaaminen kadulla novellia, sekä mielestäni kirjan paras novelli, Prinsessa. Kuvaamataidosta yhdeksän kertoo tytöstä, jonka isä ei näe tyttönsä lahjakkuutta kuvaamataidossa, eikä anna hänelle koskaan tunnustusta. Ei tarvitse sietää on silmiä avaava kertomus naisten tasa-arvosta, vaikuttava sarjakuva. Kohtaamiset kaduilla olivat kaikki koskettavia, lyhyitä kertomuksia erilaisista kohtaamisista kaduilla ja siitä miten humalaisiin ja laitapuolen kulkijoihin yleensä suhtaudutaan. Prinsessa on kirjan erilaisin novelli piirustustyylinsä puolesta. Hyvin yksityiskohtainen ja hauska novelli kertoo prinsessa-satujen kautta millaista prinssiä tämä prinsessa hakee. Ihanan runollinen ja suloinen.

En halua kuninkaallisia häitä, enkä synnyttää kruununperillistä. Riittää että rakastat koiraani kuin omaasi. 
En halua kuunnella serenadejasi. Minäkin haluan soittaa!

Hieno kokoelma hyvin erilaisia sarjakuvia, vaikka samanlaisia teemoja näiden väliltä löytyy. Välissä oli muutama sarjakuva jotka eivät aiheensa ja hieman liian yksinkertaisen piirustustyylinsä takia oikein iskeneet, muutama jäi vähän valjuksi. Kokoelmana kuitenkin toimii hyvin.


Arvosana: Kolme kissanpentua


Tuuli ja myrsky
Suuri Kurpitsa, 2009
79 s.

Tuuli ja myrsky on näistä sarjakuvista eniten kantaaottava, aiheena jälleen naisten tasa-arvo. Sarjakuvassa pureudutaan syvälle naisen asemaan ja sukupuolirooleihin, siihen miksi nainen on aina uhri ja raiskauksista puhutaan passiivissa. Sarjakuvan naiset ovat vahvoja persoonia, jotka ottavat ohjat omiin käsiinsä tuodakseen ilmi raiskaajan nimen ja uhrien tarinat totuudenmukaisesti.

Sarjakuva alkaa karulla tavalla ja naisista on alkuun aistittavissa suorastaan miesvihaa. Naiset kohtaavat kuitenkin muita miehiä, jotka antavat ilmi omat mielipiteensä ja avaavat hieman naisten silmiä siitä, etteivät kaikki miehet ole samanlaisia. Myös miehet voivat olla uhreja.

Sarjakuva on aika hurja tapaus, mutta sanoma on tietenkin tärkeä. Tapahtumat on hienosti kuvattu, painottaen tiettyjä asioita ja olemalla näyttävä, mutta ei liiallisuuksiin asti. Piirustustyyli on tarkka ja yksityiskohtainen.

Pidin tästäkin sarjakuvasta kovasti, ja varmasti luen vielä jatkossakin Tiitu Takalon töitä.


Arvosana: Neljä kissanpentua