Alan Bradley: Kolmasti naukui kirjava kissa

Alan Bradley

Kolmasti naukui kirjava kissa

(Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd, 2017)

Bazar, 2018

Suom. Maija Heikinheimo

367 s.

arvostelukappale

Flavia on palannut Kanadasta takaisin kotiin, löytääkseen vain hiljaisen, aution talon. Perheessä on tapahtunut sairastumistapaus, ja kaikki ovat melko allapäin. Tapaus vaikuttaa Flaviaankin, ja hän tekeekin kaikkensa unohtaakseen perheessään meneillään olevat asiat. Ja mikäpä olisikaan parempi tapa unohtaa kaikki muu kuin tuore murhatapaus! Tällä kertaa Flavia törmää pää alaspäin roikkuvaan ruumiiseen sekä ystävälliseen kirjavaan kissaan. Lokit, rujot puuveistokset sekä tunnettu lasten kirjasarja liittyvät tapaukseen myös. Selvittäminen vaatii paljon kyselyitä, valkoisia valheita, oveluutta ja uskallusta, mutta onneksi kekseliäältä Flavialta onnistuu tämä kaikki.

Nyt alkaa olla turvallista sanoa, että tästä Flavia de Luce -sarjasta on tullut jo ehdottomasti yksi suosikeistani. Se on oikastaan ainoa sarja, jota tällä hetkellä aktiivisesti luen ja odotankin aina seuraavaa osaa kuin kuuta nousevaa. Bradley ei oikeastaan koskaan petä näillä kirjoillaan; jotkut osat ovat olleet ehkä hieman tylsempiä, mutta toiset taas ovat olleet aivan mahtavia. Huonoja kirjoja ei onneksi tässä sarjassa vielä ole nähty. Olen löytänyt aina kaikista kirjoista jotain hyvää ja toivottavasti jatkossakin on näin.

Tällä kertaa valitettavasti tuli vastaan jälleen sellainen hieman vetämättömämpi osa. Juoni on mielenkiintoinen, mutta jotenkin kaikki kirjassa on liian sekavaa; kuka kukin on ja miten asiat liittyvät toisiinsa. Kirjassa selvitetään useampaa kuolemantapausta yhtäaikaisesti, ja vaikka tapaukset ovat kiinnostavia, jotenkin ne eivät vieneet minua tällä kertaa täysin mukanaan. Onneksi kirjan loppuosa pelasti ja oikeastaan viimeinen kolmasosa kirjasta nappasi hyvin otteeseen ja sivut kääntyivät hujauksessa. Lopulta itse juoni on mielestäni hyvä ja melko mielikuvituksellinenkin, mutta jotenkin toteutus tuntui tällä kertaa liian sekavalle omaan makuuni. 

Pidin kuitenkin kirjasta silti ja varsinkin kirjan apeasta ja synkästä sävystä. Tunnelma on koko kirjan ajan hyvin pysähtynyt ja painostava, talo on hiljainen ja Flavia harvoin tapaakaan perheenjäseniään, muita kuin ihanaa ja luotettavaa Doggeria. Kaikki ovat omissa oloissaan, Flavian yrittäessä pitää mielensä muissa asioissa. Kirjan loppu luo myös hyvin kiinnostavan asetelman seuraaviin osiin. Tarina on mennyt huimasti eteenpäin viimeisimmissä osissa, ja on todella mielenkiintoista nähdä, miten Flavian elämä muuttuu tämän osan myötä.

Muualla: Yöpöydän kirjat, Kirjasähkökäyrä, Kirjojen keskellä

Arvosana: Kolme kissanpentua

Helmet-haaste 2018: 47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta

Flavia de Luce-sarja:
Piiraan maku makea (The Sweetness at the Bottom of the Pie)
Kuolema ei ole lasten leikkiä (The Weed That Strings the Hangman's Bag)
Hopeisen hummerihaarukan tapaus (A Red Herring without Mustard)
Filminauha kohtalon käsissä (I Am Half-Sick of Shadows)
Loppusoinnun kaiku kalmistossa (Speaking from Among the Bones)
Kuolleet linnut eivät laula (The Dead in Their Vaulted Arches)
Nokisen tomumajan arvoitus (As Chimney Sweepers Come to Dust)
Kolmasti naukui kirjava kissa (Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd)
On hieno paikka haudan povi (The Grave's a Fine and Private Place) (tulossa syksyllä)
The Golden Tresses of the Dead

Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus

Alan Bradley

Nokisen tomumajan arvoitus

(As Chimney Sweepers Come to Dust, 2015)

Bazar, 2017

Suom. Maija Heikinheimo

428 s.

arvostelukappale

Flavia on karkotettu. Omasta kodistaan Buckshaw'sta ja omasta maastaan. Hänet on lähetetty tätinsä ja isänsä toimesta Kanadaan Miss Bodycoten tyttökouluun, jossa hänen pitäisi opiskella äitinsä Harrietin tavoin. Ensimmäinen aamu uudessa koulussa ei ehdi edes valjeta, kun jälleen uusi ruumis tipahtaa Flavian nenän eteen, melko kirjaimellisesti. Flavia lähtee opiskelun ohella oitis selvittämään niin ruumiin henkilöllisyyttä, kuin myös huhuja koulusta kadonneista tytöistä.

Mielestäni Nokisen tomumajan arvoitus osuu täydellisesti tämän kirjasarjan ytimeen. Siinä on kaikkea sitä kekseliäisyyttä, mitä kaipaan Flavialta ja tämän hoksottimilta. Tällä kertaa Flavia joutuu kaiken nerokkuutensa lisäksi käyttämään hieman eri keinoja selvittääkseen asioita kuin normaalisti. Kemia esittää tällä kertaa aika pientä, mutta silti toki merkittävää osaa kirjassa. Sen sijaan Flavian täytyy olla hieman kiero, näytellä ja keksiä nopeasti uskottavia selityksiä päästäkseen pinteestä tai haluamaansa paikkaan. Nopea reagointi ja kekseliäisyys ovat toki aina olleet Flavian heiniä, mutta tässä kirjassa ne todella pääsevät koetukselle.

Kirjassa tuntuu olevan koko ajan hieman jännittävä ja painostava tunnelma; Flavia on täysin uudessa ympäristössä, uusien tuntemattomien ihmisten keskellä. Kehenkään ei oikein voi luottaa, ja koulun sääntöjen mukaan keltään ei myöskään saa kysellä mitään muista tytöistä. Tiedonmurusten nyhtäminen on siis työn takana, ja välillä myös tuntuu, että Flavia saattaa olla ihan todellisessa vaarassa. Kaiken uuden ja jännittävän lisäksi pieni koti-ikäväkin vaivaa, niin Flaviaa kuin kyllä ainakin tätä lukijaa. Voi Dogger, kuinka sinua kaivattiinkaan!

Nokisen tomumajan arvoitus on mielestäni todella hyvä osa tätä ihanaa kirjasarjaa. Edelliset pari osaa ovat olleet hyviä, mutta ehkä hieman tylsiä ja jotenkin liian samaa kaavaa noudattavia. Maisemanvaihdos tuntui tekevän sekä sarjalle että Flavialle hyvää. Tämä osa tuntui nostavan riman jälleen korkeuksiin, ja toivon kovasti, että se myös pysyy siellä tulevienkin osien kanssa. Jälleen kerran en malttaisi odottaa seuraavaa!

Muualla: Yöpöydän kirjat, Kirjasähkökäyrä, Hurja Hassu Lukija

Arvosana: Viisi kissanpentua

Helmet-haaste (2017): 23. Käännöskirja

Flavia de Luce-sarja:
Piiraan maku makea (The Sweetness at the Bottom of the Pie)
Kuolema ei ole lasten leikkiä (The Weed That Strings the Hangman's Bag)
Hopeisen hummerihaarukan tapaus (A Red Herring without Mustard)
Filminauha kohtalon käsissä (I Am Half-Sick of Shadows)
Loppusoinnun kaiku kalmistossa (Speaking from Among the Bones)
Kuolleet linnut eivät laula (The Dead in Their Vaulted Arches)
Nokisen tomumajan arvoitus (As Chimney Sweepers Come to Dust)
Kolmasti naukui kirjava kissa (Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd) (tulossa keväällä)
The Grave's a Fine and Private Place

Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula

Alan Bradley

Kuolleet linnut eivät laula (Flavia de Luce #6)

(The Dead in their Vaulted Arches, 2014)

Bazar, 2017

Suom. Maija Heikinheimo

335 s.

arvostelukappale

Flavia perheineen seisoo Buckshawin asemalla odottaen kovasti kaipaamaansa äitiä saapuvaksi kotiin. Asemalla on sankka joukko ihmisiä vastassa, muun muassa myös itse Winston Churchill. Kaiken odotuksen keskellä tuntematon mies tulee juttelemaan Flavialle pyytäen tätä varoittamaan isäänsä. Eikä aikaakaan, kun mies löytyy lähtevän junan alta kuolleena. Kaiken tämän keskellä Flavian täytyy vielä sietää tuntemattomia serkkujaan, jotka tuppaavat Buckshawiin.

Tämä sarjan kuudes osa poikkeaa aiemmista osista jonkin verran, sillä tuore kuolemantapaus ei oikestaan ole päällimmäisenä aiheena, vaan enemmän paneudutaan de Lucen suvun mysteereihin ja salaisuuksiin. Itseäni tämä kiehtoi enemmän kuin mysteerimiehen kuolema, ja olen todella iloinen, että vihdoin Flavia saa jotain vastauksia kysymyksiinsä perheestään, äidistään ja Doggeristakin. Vaikka useita uusia, kiperiäkin kysymyksiä tietenkin nousee esille vastauksien myötä.

Kirja on myös tunnelmaltaan paljon synkempi mitä aiemmat, ja siinä onkin koko ajan aika surullinen pohjavire. Flavia pohtii kaikenlaista, eikä ole aivan oma itsensä. Eräs aika hullukin idea tulee hänen mieleensä, mikä toisaalta oli ehkä vähän epäuskottavaa, mutta toi esiin myös sen, kuinka hän haluaa tehdä kaikkensa isänsä vuoksi. Flavian isä on jotenkin kovin sympaattinen tapaus muutenkin, rakkaus lapsiin ja Flaviaan välittyy harvoin, mutta sitäkin vahvempana.

Kirjan loppuratkaisu vie tarinaa ja Flaviaa aika erilaiseen suuntaan, mutta mielestäni tämänkaltainen muutos on vain hyvästä. Tämä oli kuitenkin jo sarjan kuudes osa, ja pidemmän päälle samankaltaiset mysteerit samassa ympäristössä saattavat puuduttaa jopa uskollistakin lukijaa. Syksyllä ilmestyykin jo seitsemäs suomennettu osa, joten silloin nähdään, kuinka erilaiselta Flavian tulevaisuus näyttäytyy.

Tällä kirjalla on myös ehdottomasti paras ja nerokkain nimi sitten aivan ensimmäisen osan, Piiran maku makea. Tuo ehkä soljuu vielä paremmin kuin tämä Kuolleet linnut eivät laula, mutta tämä on monella tapaa nerokas nimi, ja mielestäni sopii kirjalle jopa paremmin kuin sen alkuperäinen nimi. Nimestä huokuu salaisuudet ja niiden juoruaminen, ja nimi käy kirjan sisältämien mysteerien kanssa hyvin yhteen.

Muualla: Kirjojen keskellä, Kirjasähkökäyrä, Yöpöydän kirjat, Hyllytontun höpinöitä, Hurja hassu lukija

Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit

Flavia de Luce-sarja:
Piiraan maku makea (The Sweetness at the Bottom of the Pie)
Kuolema ei ole lasten leikkiä (The Weed That Strings the Hangman's Bag)
Hopeisen hummerihaarukan tapaus (A Red Herring without Mustard)
Filminauha kohtalon käsissä (I Am Half-Sick of Shadows)
Loppusoinnun kaiku kalmistossa (Speaking from Among the Bones)
Kuolleet linnut eivät laula (The Dead in Their Vaulted Arches)
Nokisen tomumajan arvoitus (As Chimney Sweepers Come to Dust) (tulossa syksyllä)
Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd  
The Grave's a Fine and Private Place

Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa

Alan Bradley

Loppusoinnun kaiku kalmistossa

(Speaking from Among the Bones, 2012)

Bazar, 2016

Suom. Maija Heikinheimo

410 s.

arvostelukappale

Jälleen yksi ihana Flavia de Luce-sarjan kirja luettu! Kaipasinkin jo takaisin sarjan pariin, nämä ovat juuri oikeanlaisia dekkareita makuuni, ja ilmestyvätkin juuri sopivan ajan kuluessa, että se minunkin pienen pieni dekkarinnälkä on ehtinyt taas kasvaa.

Tällä kertaa pienessä Bishop's Laceyn kylässä valmistaudutaan avaamaan kylän oman pyhimyksen Pyhän Tancredin hauta tämän kuolinpäivän 500-vuotisjuhlan kunniaksi. Tapahtuman ympärillä pyörii paljon erimielisyyksiä eri tahoilta siitä, pitäisikö hauta avata vai ei, mutta kaikki nämä keskeytyvät kun hautaholvista löytyy tuore ruumis. Ja kukapa muu tuon ruumiin löytää, kuin meidän oma Flaviamme.

Flavialla on tapana työntää nenänsä ja pyöränsä aika lailla joka paikkaan, myös paikkoihin, minne ei aina ole sallittua mennä. Mutta aina Flavia sieltä myös selviää pois, ja mitä kekseliäimpiä keinoja käyttäen. Tälläkään kertaa ei tosiaan vaaroilta vältytä, ja kirjassa onkin muutama aika kuumottavakin kohta, joissa joutuu kääntelemään sivuja tiuhempaan tahtiin. Huh mihin tilanteisiin Flavia joutuukaan! Nuoresta iästään huolimatta Flavia ei paljosta hätkähdä ja osaa pitää hermonsa kurissa jännittävissäkin paikoissa. Itsehän en kyllä uskaltaisi Flavian jalanjäljissä kulkea.

Oli mukava huomata muutamassakin kohtaa, miten Flavia otetaan huomioon aikuisten puolesta asioissa, joihin 11-vuotiasta ei normaalisti päästettäisi mukaan. Kuten nyt vaikkapa haudan avaamiseen, jossa Flavia on mukana kuin yksi kutsuvieraista. On kuin koko kylä olisi havahtunut huomaamaan, että tällä nuorella tytöllä on varsin hyvät hoksottimet, ja hänen apuaan kannattaa käyttää hyödyksi. Mutta vaikka Flavia aikamoisen pikkuvanha ja aikuismainen joissain asioissa onkin, nousee nuori ikäkin aika ajoin esiin.

Kirjassa tavataan jälleen kerran monia tuttuja hahmoja, aina Buckshawin keittäjästä kirkkoherraan. Suurin osa näistä hahmoista esiintyy lähes kaikissa kirjoissa, ja aina heistäkin irtoaa jotain uutta kerrottavaa sekä meille että Flavialle. Itse haluaisin kuulla Doggerista vielä lisää, mutta ehkä kaikki aikanaan. Tällä kertaa kirjassa tavataan myös eräs aivan uusi tuttavuus, Adam Sowerby, jonka ainakin minä toivoisin ja soisin pysyvän sarjassa pidempäänkin. Hänen ja Flavian välinen suhde ja yhteistyö oli kerrassaan hauskaa luettavaa, samoin kuin tietysti edelleen Flavian ja komisario Hewittin välinen kanssakäyminen.

Kuten myös jo aiemmissa kirjoissa, myös tässäkin kulkee taustalla de Lucen perheen talousvaikeudet. Aiemmissa osissa perheen isä on yrittänyt kaikkensa, jotta taloushuolet hellittäisivät, eikä Buckshawin kartano menisi heiltä alta, mutta tässä kirjassa tapahtuukin taas käänne huonompaan. Myös Flavian sisarussuhteita avataan jälleen hieman lisää, mistä on aina mukava lukea. Varsinkin, jos ne näyttävät näinkin valoisilta kuin tässä osassa.

Loppusoinnun kaiku kalmistossa ei ollut sarjan paras kirja, mutta taattua laatua kuitenkin. Viihdyin kirjan parissa todella hyvin, aina järisyttävään loppuun saakka. Onneksi seuraavan kirjan ilmestyminen on jo ihan nurkan takana, sillä sen lukemista en malta odottaa!

Kiitokset Bazarille arvostelukappaleesta!

Muualla: Ullan luetut kirjat, Kirja vieköön!, Kirjasähkökäyrä, Kirjojen keskellä, Hurja Hassu Lukija, Lukutoukan kulttuuriblogi

Arvosana: Neljä kissanpentua

Flavia de Luce-sarja:
Piiraan maku makea (The Sweetness at the Bottom of the Pie)
Kuolema ei ole lasten leikkiä (The Weed That Strings the Hangman's Bag)
Hopeisen hummerihaarukan tapaus (A Red Herring without Mustard)
Filminauha kohtalon käsissä (I Am Half-Sick of Shadows)
Loppusoinnun kaiku kalmistossa (Speaking from Among the Bones)
Kuolleet linnut eivät laula (The Dead in Their Vaulted Arches) (tulossa keväällä)
As Chimney Sweepers Come to Dust 
Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd

Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä

Alan Bradley

Filminauha kohtalon käsissä

(I Am Half-Sick of Shadows, 2011)

Bazar, 2016

Suom: Maija Heikinheimo
Kansi: Satu Kontinen

317 s.

Arvostelukappale

Flavia de Lucen seikkailut jatkuvat jälleen! Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Flavian koti, Buckshawin kartano. Flavian isä Haviland de Luce on hukkumassa velkoihin, ja joutuu tekemään kaikkensa pitääkseen heidän kotinsa. Niinpä hän on päättänyt vuokrata heidän kartanonsa kuvauspaikaksi tulevaan elokuvaan. Pian juuri ennen joulua taloon saapuukin autokaupalla elokuva-alan ihmisiä rekvisiittoineen.

Elokuvan ohjaa maankuulu Val Lampman ja elokuvan päätähtenä esiintyy universumin kuuluisin näyttelijätär Phyllis Wyvern. Koko Bishop's Laceyn kylän tullessa katsomaan kuuluisuutta iskee kova lumimyrsky, ja pian kaikki ovat jumissa Buckshawissa. Eikä aikaakaan kun jälleen löytyy ruumis. Flavialla riittää kiirettä yrittäessä tutkia tapausta poliiseilta salaa; murhaajan nappaamisen ohella Flavian kun pitäisi saada napattua vielä joulupukkikin.

Miten ihanaa jälleen palata Flavian pariin! Flaviasta on hyvää vauhtia tulossa yksi suosikkihahmoistani. Nuoresta iästään huolimatta Flavia on tarkkasilmäinen ja aikuismaisen kovahermoinen, mutta aika ajoin hänen viaton lapsellisuutensakin tulee esiin. Kaikkea ei Flavian vielä tarvitse tajuta aikuisten menoista, ja paljolta lapsuus häntä suojeleekin. Jotenkin tämä pieni myrkynkeittäjä on vallannut sydämeni täysin.

Pidin tästä sarjan neljännestä osasta huomattavasti enemmän mitä edellisestä. Hopeisen hummerihaarukan tapaus oli ilman muuta hyvä, mutta lopulta jotenkin vähän sekava; liian pintapuolinen ja moneen suuntaan ulottuva. Juonikaan ei jäänyt juuri mieleen. Tämä osa sen sijaan on hyvin kasassa pysyvä alusta asti. Jännitettä kasvatetaan pikkuhiljaa pienillä onnettomuuksilla siellä täällä, oudosti käyttäytyvillä henkilöillä ja suljetun paikan tunnelmalla. Tunnelma tiivistyy tasaisesti loppua kohden, eikä tylsiä hetkiä tule. Todellisuudessakin ulkona käynyt lumimyräkkä toi oman osansa tunnelmaan.

Rikoskirjallisuus ei ole lempigenreni, mutta jos jotain dekkareita tykkään lukea, on ne ehdottomasti tämän kaltaisia suljetun huoneen arvoituksia. Tässä kirjassa ainoana tapahtumapaikkana toimii Buckshaw ja epäillyt ovat kaikki neljän seinän sisällä. Lumimyrskyn takia kukaan ei pääse pois, ei elävät eikä kuolleet. Tämä tuo kirjaan juuri sitä vanhan ajan tunnelmaa mistä pidän. Ihmisistä selviää pikkuhiljaa enemmän ja motiiveja löytyy itse kullekin. Lukija pääsee hyvin mukaan, ja sitä huomaa pysähtyvänsä miettimään mahdollisia syyllisiä paljon useammin mitä aiemmissa kirjoissa.

Neljännessä osassa pääsemme myös jälleen hieman syvemmälle itse de Lucen perheen pariin. Sisarsuhteet ovat edelleen aika tulehtuneet, mutta merkkejä toisenlaisestakin elämästä näkyy. Flavia saa myös tietää enemmän niin Felicity-tätinsä kuin iki-ihanan palvelijan Doggerinkin elämästä. Flavian ja komisario Hewittin välit eivät myöskään ole enää aivan niin kylmät kuin aiemmin, ja heidän välinen kanssakäyminen onkin aivan erityisen mukavaa luettavaa.

Sarjassa ei ole enää sitä uutuudenlumoa mikä oli vielä kahdessa ensimmäisessä kirjassa, mutta sen sijaan tilalle onkin tullut ihana tuttuudentunne. Hahmot ja paikat ovat tuttuja ja turvallisia, heidän pariinsa on aina kiva päästä takaisin. Tuttuus ei käy kuitenkaan tylsäksi, sillä kaikilla hahmoilla on silti menneisyytensä ja omat salaisuutensa joita paljastetaan pienissä erissä kerrallaan. Tämän sarjan hahmoihin on mukava päästä tutustumaan paremmin.

Filminauha kohtalon käsissä on todella onnistunut paketti, ja mitä mainioin jatko sarjalle. Välttämättä ei tämän kanssa tarvitse olla luettuna aiempia osia, mutta toki sarja on aina sarja, ja viittauksia menneisiin tehdään. Kirjan nimen suomennos on mielestäni onnistunut tällä kertaa oikein hyvin, se henkii vanhaa aikaa ja sopii myös kirjan tapahtumiin. Kirjan kansi on myös heti ensimmäisen osan jälkeen lempparini.

Kiitos Bazarille arvostelukappaleesta!

Muualla: Nenä kirjassa

Arvosana: Viisi kissanpentua

Osallistun tällä kirjalla Seitsemännen taiteen tarinat-haasteeseen.

Flavia de Luce-sarja:
Piiraan maku makea (The Sweetness at the Bottom of the Pie)
Kuolema ei ole lasten leikkiä (The Weed That Strings the Hangman's Bag)
Hopeisen hummerihaarukan tapaus (A Red Herring without Mustard)
Filminauha kohtalon käsissä (I Am Half-Sick of Shadows)
Speaking from Among the Bones
The Dead in Their Vaulted Arches
As Chimney Sweepers Come to Dust 
Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd (tulossa)

Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus

Alan Bradley

Hopeisen hummerihaarukan tapaus

(A Red Herring Without Mustard, 2011 )

Bazar, 2015

Suom: Maija Heikinheimo

Kansi: Satu Kontinen

419s.

Arvostelukappale

Flavia de Luce-sarja on edennyt jo kolmanteen suomennettuun osaansa. Tällä kertaa tapahtumat lähtevät liikkeelle heti kirjan alussa Flavian tavatessa erään mustalaisnaisen ensin markkinoilla ennustamassa, ja pian sen jälkeen henkihievereissä kotinsa läheltä. Eikä aikaakaan, kun heidän mailtaan löytyy oudosta paikasta toinenkin uhri. Onko hyökkäysten takana sama henkilö, vai kenties eräs kummallinen, jo kauan aikaa sitten lakkautettu uskonlahko? Entä miten tapauksiin liittyvät kamala kalan löyhkä, de Lucen suvun hummerihaarukka ja Flavian äidin takkakoirat?

Oi, Flavian seuraan oli taas ihana palata! Pidän hänestä päähenkilönä todella paljon edelleen, hän vain osaa valloittaa lukijan puolelleen luonteellaan. Koska hän on kuitenkin vasta 11-vuotias lapsi, ajoittain on huomattavissa senhenkistä naiiviutta. On suloista miten hän juttelee omalle pyörälleen Gladysille ja puhuu itsestään tämän kanssa monikossa. Miten isosiskojen ilkeilyt iskevät häntä välillä kovinkin syvälle sydämeen, mutta kostokaan ei maistu hyvälle jos sisko on aivan maansa myynyt.

Pidän tavasta miten Flavian lapsellisuus tulee kirjassa esiin, ja pidän myös siitä miten sitä kompensoidaan muilla osa-alueilla. Vaikkei Flavia tiedä vielä paljoakaan maailman menosta, on hän silti välillä hyvinkin tarkkanäköinen ja tietävä. Kemialliset reaktiot ja kokeet ovat hänelle arkipäivää, ja siksi hän välillä sen ja tarkan nenänsä ansiosta hoksaa monia asioita mitkä poliiseilta on (jälleen kerran) jäänyt huomaamatta.

Pidän paljon myös kirjassa esiintyvistä poliiseista ja heidän ja Flavian suhteesta. Flavia selvästi kunnioittaa komisario Hewittiä ja haluaa ja kaipaa tältä kiitosta omista löydöistään. Kun näitä kiitoksia rikospaikoilla nuuskimisesta ei sitten jostain syystä kuulu, haluaa Flavia entistä enemmän näyttää heille olevansa korvaamaton apu. Itse aikuisena lukijana sitä pystyy samaistumaan poliiseihin ja heidän turhautumiseensa kun Flavia pyörii siellä täällä jättämässä sormenjälkiä, ja onkin huvittavaa seurata miten Flavia haluaa myös tulla kohdelluksi kuin rikostutkijaa. Flavia ei kuitenkaan ole ärsyttäväksi asti itsepäinen, vaan pääsee nopeasti ärtymyksistään ohi ja haluaa kuitenkin lopulta auttaa poliiseja, kiitoksia tietysti odottaen, ja välillä niitä jopa saadenkin.

Olin jo kauan sitten tajunnut, että jos jokin sana tai ilmaus ei suostu tulemaan mieleen, on paras ajatella jotain muuta: vaikkapa tiikereitä tai kaurapuuroa. Kun karannut sana sitten vähiten osaa odottaa, siirrän yhtäkkiä kaiken huomioni takaisin ja pyydystän sen nilkin mieleni valokeilaan ennen kuin se ehtii livahtaa takaisin pimeyteen. 
Kutsuin tekniikkaa "ajatusten vakoiluksi", ja olin keksinnöstäni ylpeä.

Jonkin verran minua häiritsi kirjassa todella monet juonenpätkät ja sivupolut. Olisin mielelläni lukenut vielä enemmän mustalaisista sekä siitä kummallisesta uskonlahkosta, mutta nyt molempia aiheita raapaistiin vain kevyesti pinnalta, ja taustat näissä jäivät aika ohuiksi. Muuten aiheet olivat kyllä kiinnostavia, ja lukijalle annettiin sopivan verran vihjeitä tapahtumien kulusta. Oli mukava välillä pysähtyä pohtimaan kuinka kaikki onkaan käynyt, vaikka osa tärkeistä langanpätkistä selviääkin vasta lopussa Flavian toimesta.

Kirjassa oli myös pieniä viittauksia edellisiin osiin, joten tietysti suosittelen lukemaan aiemmat kirjat ensin, vaikkei se periaatteessa tarpeellista olisikaan. Tykkään kuitenkin aina lukea kirjat järjestyksessä, jotta niistä saa kaiken irti, ja siksi suosittelen sitä tämänkin kohdalla. Tässä ei myöskään enää juuri esitellä tuttuja hahmoja. Uskonkin että mitä pidemmälle sarja etenee, sen tärkeämpää on tietää alkuasetelmat ensin. Mitä tulee kirjan nimeen, niin mielestäni suomennos on tällä kertaa aika tylsä, mutta en toisaalta tiedä keksisinkö parempaakaan.

Hyvä jatko-osa kerta kaikkiaan. Kirja oli tällä kertaa alusta asti hyvin toimintapainotteinen, toisin kuin edellinen kirja, jossa alkoi kunnolla tapahtua vasta puolenvälin tienoilla. Flavia oli jälleen kerran ihana oma itsensä, juoni oli vetävä ja kirjan lopetus oli suloistakin suloisempi.

Kiitos Bazarille arvostelukappaleesta!

Muualla: Ullan luetut kirjat, Nenä kirjassa (englanniksi)

Arvosana: Neljä kissanpentua

Flavia de Luce-sarja 
Piiraan maku makea (The Sweetness at the Bottom of the Pie)
Kuolema ei ole lasten leikkiä (The Weed That Strings the Hangman's Bag)
Hopeisen hummerihaarukan tapaus (A Red Herring without Mustard)
I Am Half-Sick of Shadows
Speaking from Among the Bones
The Dead in Their Vaulted Arches
As Chimney Sweepers Come to Dust

Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä

Alan Bradley
Kuolema ei ole lasten leikkiä
(The Weed That Strings the Hangman's Bag, 2010)
Suom. Laura Beck 
Kansi Satu Kontinen
Bazar, 2014
389 s.
kirjastolaina

Ihana, suloinen ja aina niin nokkela Flavia palaa jälleen! Tuo 11 -vuotias pieni kemistinero, jolta ei kostonhimoa puutu myrkyttäessään siskonsa lahjaksi saamat suklaat. 

Tällä kertaa pieneen Bishop's Laceyn kylään on rantautunut maankuulu nukketaiteilija Rupert Porson apulaisensa Niallan kanssa. Heidän pakettiautonsa on mennyt rikki, ja korjaajaa odotellessa kaksikko päättää kirkkoherran pyytäessä järjestää kaksi nukketeatterinäytöstä kylän asukkaille seurakuntatalolla. Rupert ja Nialla leiriytyvät läheisen maatilan pellonreunalle, surullisen kuuluisan Gibbetin metsän varjoon. Tuolla metsässä on viisi vuotta aiemmin tapahtunut surullinen onnettomuus, jossa kuusivuotias pikkupoika menehtyi. Eivätkä tapahtuman haamut ole päästäneet maatilan emäntää vieläkään otteestaan. Pian alkaa myös nukketeatterissa tapahtua, ja kaiken tämän keskiössä on tietenkin Flavia hoksottimineen.

Ajattelin mielihyvällä kuinka metsänpohjan syvän kompostikerroksen erittämät ammonium ja amidit tarjosivat juhla-aterian kaikkiruokaisille homeille, jotka muuttivat ne typeksi ja säilöivät sen sitten protoplasmaansa, mistä bakteerit käyttivät sitä ravinnokseen. Se tuntui minusta täydelliseltä maailmalta: maailma jossa yhteistyö oli elämän edellytys. Vedin syvään henkeä, imin hapanta tuoksua keuhkoihini ja nautiskelin lahoamisen kemiallisesta aromista.

Hain kirjan kirjastosta helmikuun viimeisinä päivinä, enkä malttanut kauaa odottaa sen aloittamista. Alku lähti harmikseni kuitenkin aika hitaasti käyntiin, aivan erilailla mitä sarjan edellisessä osassa, jossa heti alkumetreillä päästään mysteerin kimppuun. Niinpä luin kirjaa alkuun aika hitaasti, muutaman sivun kerrallaan. Kirjassa alkaa oikeastaan kunnolla tapahtua vasta puolen välin tienoilla, mutta onneksi jo ennen sitä kirja nappaa kuitenkin mukaansa muilla kiinnostavilla tapahtumilla, taustoilla ja uusilla henkilöhahmoilla.

Kuolema ei ole lasten leikkiä ei ole aivan yhtä jännittävä mitä edellinen kirja, mutta sen sijaan itse huomasin kirjan olevan välillä aika karmiva. Tarinat pienen pojan kuolemasta ja siihen liittyvistä seikoista karmivat selkäpiitäni välillä todella paljon. Tämä oli kuitenkin itselleni kirjan mielenkiintoisinta aluetta, vaikkei nukketeatterin tapahtumatkaan vailla kiinnostusta jääneet. 

Uusia mielenkiintoisia hahmoja tuli myös monia, joista suosikkini on ehkä hullu-Meg, joka Flavian sanojen mukaan "pitää kiiltävistä tavaroista. Hän on vähän kuin harakka." 

Pidin kirjasta lopulta todella paljon, huolimatta alun hitaudesta. Ihan samalla tavalla kirja ei vienyt mukanaan mitä aiempi osa, mutta kyllä tässäkin onneksi mysteeriä ja tapahtumia riittää. Lisäksi kirjan alussa oleva pieni piirretty kartta on kiva lisä, auttoi hahmottamaan hieman paikkoja ja etäisyyksiä. Flavia on edelleen aivan ihana sankaritar, välillä niin pikkuvanha ja välillä kuitenkin vielä niin lapsi. Kuten hän itse puhuu yksitoistavuotiaista:

Olemme ohittaneet sätkynukke-iän: iän jolloin ihmiset kumartuvat tökkimään meitä sormella vatsaan ja päästävät idioottimaisia ääniä kuten "puf puf" - ajatuskin siitä ja annan vielä ylen Bovrilini. Ja silti emme ole lähelläkään sitä ikää, jolloin kukaan erehtyisi pitämään meitä aikuisina. Totta puhuen me olemme näkymättömiä - paitsi silloin kun haluamme näkyä.

Arvosana: Neljä kissanpentua

Tällä kirjalla osallistun kahteen haasteeseen. Ensinnäkin Reading Challengen kohdan 13. A book set in a different country ruksaan tällä. Sen lisäksi, muutan hieman suunnitelmaani ja suoritan tällä kirjalla Luetaan sateenkaari -haasteen oranssin raidan. 

Erilaisia mielipiteitä muualla: Lumiomena, Amman lukuhetket, Kirsin kirjanurkka, Hurja hassu lukija, Hyllytontun höpinöitä

Flavia de Luce -sarja

Piiraan maku makea 
Kuolema ei ole lasten leikkiä (The Weed That Strings the Hangman's Bag)
A Red Herring without Mustard

I Am Half-Sick of Shadows
Speaking from Among the Bones
The Dead in Their Vaulted Arches
As Chimney Sweepers Come to Dust

Alan Bradley: Piiraan maku makea

Alan Bradley
Piiraan maku makea
(The Sweetness at the Bottom of the Pie, 2009)
Suom. Maija Paavilainen
Bazar, 2014
388 s.
lainassa ystävältä

Flavia de Luce on 11 -vuotias intohimoinen kemisti ja innokas salapoliisi. Myrkyt ovat hänen erikoisalaansa, eikä voisi olla parempaa kohdetta kuin hänen vihaamansa tyhmät isosiskot. Äiti Harriet on kuollut vuosia sitten, eikä perheen isä juuri poistu rakkaan postimerkkikokoelmansa äärestä. Joten kun Flavian isä järkyttyy syvästi keittiön kynnykseltä löydetystä linnusta ja tämän nokassa olleesta postimerkistä, Flavian mielenkiinto nousee. Eikä pihamaalta löytynyt ruumis sitä ainakaan yhtään vähennä. Kuka tuo kuollut henkilö heidän pihallaan on, mitä tarkoittaa hänen viimeinen henkäisemänsä sana Vale ja kuka söi rouva Mulletin vihatusta piiraasta palasen? Entä miten käy Flavian pienelle kemiankokeilulle siskonsa Ophelian iholla?

Minä en ole juurikaan dekkareiden ystävä. Tai oikeastaan sanotaanko että olen vain harvojen dekkareiden ystävä. Luen niitä äärimmäisen harvoin, ja oikeastaan lukemani dekkarit voisi varmaan laskea yhden käden sormilla. Pidän valtavasti suljetun huoneen arvoituksen -tyylisistä dekkareista, kuten Eikä yksikään pelastunut (tai Kymmenen pientä neekeripoikaa kuten oma painokseni), mutta mitkään "kovaksi keitetyt" eivät kiinnostustani herätä. Voisi siis sanoa että olen suhteellisen harjaantumaton dekkareiden lukija. Ja ehkä juuri siitä syystä Piiraan maku makea hurmasi minut täysin.

Flavia on päähenkilönä aivan ihastuttava! Pieni neropatti jolla on sekä sana että nippelitieto hallussa. Pelkäsin alkuun että Flavia olisi liian pikkuvanha, mutta näin ei onneksi ollut asia. Flavia käyttäytyy monella tapaa vielä kuin lapsi; spontaaneja mietintätaukoja nurmikkoon heittäytyneenä, iloisia pyöräilyretkiä (pyörän nimi on Gladys) laulun raikaessa sekä kostoja tyhmille isosiskoille. Hän ei aina ajattele sanomisiaan loppuun saakka, eikä malta mieltään kiusauksissa. Monessa kohtaa lukija on edellä päätelmissä, kun Flavia ei aivan ole vielä saanut lankoja kurottua yhteen. Tämä ei kuitenkaan haitannut, Flavian pohtimisia ja päätelmiä oli hauskaa lukea.

""No ei hemmetissä!" huusin tuuleen ja rallattelin samalla kun kiisin eteenpäin: 

"Tsumppa-pumppa! Tsumppa-pumppa, tsumppa-pumppa-PUUM!""

Kirjassa on oikeastaan kaikki kohdallaan. Miljöö on hieno; vanha, suuri sukukartano ja pieni maalaiskylä 1950- luvulla. Hahmot ovat loistavia, jokainen erottuu edukseen ja dialogi on mielestäni sujuvaa. Kirja on myös yllättävän jännittävä! Tätä en ollut kirjalta odottanut, ja se yllätti positiivisesti. En oikeastaan edes keksi kirjasta mitään negatiivista. Kirja on ihanan hyväntuulinen, sopivalla tavalla jännittävä, helppolukuinen, hauska, nokkela ja todella koukuttava. En ollut edes odottanut että kirja iskisi aivan näin kovaa, mutta mielestäni se vain oli todella ihana ja ihastuttava kokonaisuus. Kirjan lopettaessani meinasin samantien lähteä kirjastoon etsimään sarjan toista osaa, Kuolema ei ole lasten leikkiä. Maltoin kuitenkin vielä mieleni, vaan kuinkahan kauan...

Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, vaikkei dekkarit olisikaan sinun(kaan) juttusi.

Arvosana: Viisi kissanpentua

Luin kirjaa osana sunnuntaista lukumaratonia, ja ruksaan tällä myöskin Reading Challengen kohdan 10. A mystery or thriller.

Piiraan maku makeasta on blogattu valtavasti, tässä muutama postaus: Kirsin kirjanurkka, Lumiomena, Notko, se lukeva peikko, Ei vain mustaa valkoisella ja Ullan luetut kirjat.

Flavia de Luce -sarja

Piiraan maku makea

Kuolema ei ole lasten leikkiä (The Weed That Strings the Hangman's Bag)

A Red Herring without Mustard

I Am Half-Sick of Shadows

Speaking from Among the Bones

The Dead in Their Vaulted Arches