30. toukokuuta 2016

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

Elena Ferrante
Loistava ystäväni
(L'amica geniale, 2011)
WSOY, 2016
Suom. Helinä Kangas
362 s.





Sodanjälkeinen Napoli, köyhän yhteiskuntaluokan asuinkortteli, väkivaltainen tapakulttuuri, kaksi alati kilpailevaa ystävystä. Sitä Loistava ystäväni oikeastaan kokonaisuudessaan on. Elenalle ja Lilalle perheväkivalta ja tappouhkaukset ovat ihan arkipäivää. Naapurien vuosikymmenien kaunoja toisiaan kohtaan ei voi myöskään noin vain unohtaa. Jonkinlainen sukupolven muutos on kuitenkin näkyvissä, ja Elena ja Lila ovat myös osa tätä muutosta.

Lila on aina ollut itsevarma ja fiksu, Elena taas on epäillyt itseään ja jäänyt Lilan varjoon. Vaikka elämä vie tyttöjä täysin eri suuntiin, ystävyys silti pysyy. Ystävyys, joka on molemmille hyvin tarpeellinen ja tärkeä, vaikka välillä tuntuukin että se on sitä vain Elenalle. Välillä, ainakin minulle, heidän ystävyys näyttäytyikin jopa aika turhauttavana, juurikin Lilan näennäisen välinpitämättömyyden takia. Aika ajoin Lilakin kuitenkin osoittaa pienillä eleillä ja sanoilla että hän arvostaa Elenaa ja heidän ystävyyttään paljonkin. Molemmat selvästi tarvitsevat toisiaan. Olikin ihan kiinnostavaa nähdä miten paljon nämä kaksi saavatkaan irti toistensa menestyksestä ja keskinäisestä kilpailusta.

Täytyy kyllä sanoa, että olipas jotenkin ihana kirja! Takana on suhteellisen hidas, mutta sitäkin miellyttävämpi lukuprosessi. Hidas, aika pienissä pätkissä lukeminen ei haitannut, kirja pysyi vahvasti mielessä taukojenkin aikana. Ja kun lukemista jatkoi, ei sitä tahtonutkaan heti lopettaa. Tarina ja juoni olivat miellyttäviä, mielenkiintoisia ja aika koukuttaviakin. Näennäisesti kirjassa ei tapahdu paljon mitään ihmeellistä, mutta sitäkin enemmän sellaisia tavallisia arkielämän asioita, lapsesta nuoreksi kasvamista, sekä paljon Napolin ja tämän tietyn asuinalueen kulttuuriin liittyviä tapahtumia. Erilaisten ihmisten ponnistelut köyhästä yhteiskuntaluokasta päästäkseen kiinnostaa aina.

Kirjan aikana mietin monta kertaa, että miten mielenkiintoista olisikaan päästä lukemaan kaikki tapahtumat Lilan silmin. Kuinka hän lopulta asioista ajatteli, mitä mieltä hän oli Elenasta tai muista ihmisistä. Pidän kyllä siitä, miten etäiseksi ja arvoitukselliseksi Lila lopulta jää, hän on hahmona todella mielenkiintoinen. Lila on sellainen raivostuttava, mutta samalla todella puoleensavetävä hahmo, josta ei lopulta voi olla pitämättä.

Loistava ystäväni vei kyllä mukanaan heti. Kirja oli alusta asti todella mukava ja helppolukuinen, ja myös kirjan leppoisa tunnelma kantoi koko kirjan ajan. Kirjaa vain oli todella mukava lukea aina kun siihen tarttui. Mukava onkin mielestäni täydellinen sana kuvaamaan tätä kirjaa. Kaikki siinä on mukavaa; niin kieli kuin itse tarinakin, sekä sen ihana Napolilainen tunnelma rankoistakin aiheista huolimatta. Kirjassa on myös pieni hipaus maagisuutta, mitä jotenkin osasin odottaakin ja pidin siitäkin elementistä kovasti.

Uskon, että tarina tulee tästä vielä vaan paranemaan jatko-osien myötä, ja että kokonaisuus on toimiva. Kyseessähän on siis kvartologia, neliosainen Napolilaissarja. Tämä aloitusosa ainakin iski tällä hetkellä minuun todella kovaa, enkä maltakaan odottaa seuraavaa suomennosta. Pitääkö jopa vaihtaa kieli välissä englantiin?

Mietin muuten pitkään minkä arvosanan tälle annan. Olin jo merkkaamassa Goodreadsiin neljää tähteä, kun aloin miettiä kirjaa tarkemmin. Oikeastaan, kirjassa ei ole mitään vikaa. Siitä ei puutu mitään, se ei tarvitse mitään lisää. Viihdyin sen parissa todella hyvin alusta ihan loppuun asti, ja sen tunnelma jäi todella vahvasti mieleen kansien sulkeuduttuakin. Niinpä korotin arvosanaa ylemmäs, sillä mikä ettei. Tämä ansaitsee sen.


Arvosana: Viisi kissanpentua

26. toukokuuta 2016

Unpopular bookish opinions ja Onnellisuushaaste

Hauskaa, että tämä Unpopular bookish opinions -haaste löysi minutkin, kiitos Manni haastamisesta! Hauskaa se on siksi, että tämä on ollut luonnoksissani jo ikuisuuden puoliksi valmiina, sillä bongasin tämän joskus BookTuben puolelta ja tarkoitus oli tuoda se blogiinkin asti. No, se jäi puolitiehen koska kysymykset olivat lopulta niin vaikeita, mutta hauskaa että joku muu on nyt tämän tehnyt ja pääsen siis silti vastaamaan näihin kysymyksiin!



Haasteen säännöt:

1. Linkkaa haasteen antaja blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkkaa heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkkaa heille postauksesi, jotta he tietävät mikä on homman nimi.

1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et.
Kauhean vaikea kysymys! Pitkän pohdinnan jälkeen vastaan Catherynne M. Valenten kirja Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla. En koskaan lukenut kirjaa loppuun, koska sen kirjoitustyyli ei vaan napannut yhtään, jotenkin aivan liian naiivi ja äh. Todella monet tuntuvat tästä kuitenkin tykkäävän.


2. Kirja tai kirjasarja, josta kukaan muu ei pidä, mutta sinä pidät.
No, Twilight -sarja taitaa olla aika yleisesti sekä inhottu että myös pidetty, ja itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Luin Houkutuksen aikoinaan yläasteikäisenä, ja rakastuin kirjaan hyvin palavasti. Muut sarjan kirjat ei enää sitten ihan niin suuria tunteita nostattanut, mutta pidin niistäkin. Enää en ihan niin fani ole, mutta ei niitä ensimmäisiä lukukokemuksia ja muistoja mikään poista.


3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut.
Olen lukenut aika vähän sellaisia sarjoja joissa on kolmiodraama, ja vielä vähemmän sellaisia joissa en olisi pitänyt kyseisestä lopputuloksesta. Tosin, kaikki hetket Nälkäpeleissä, jossa Katniss on Galen seurassa saa ärsyyntymään, yh mikä kaveri.


4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty.
Dekkareiden pariin en hakeudu juuri koskaan, varsinkaan minkään kovaksikeitetyn pariin. Ainoita poikkeuksia on jotkin omasta mielestäni ns. hyvän mielen dekkarit, kuten Sherlock Holmes tai Flavia de Luce-sarja. Suoranaista romantiikkaa, chick-litiä tai kauhua en myöskään lue.


5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä.
Tämä on kauhean vaikea kysymys, näitä ei juurikaan ole. Mutta no, jos nyt mennään Pottereiden maailmaan niin Harry ei missään nimessä ole lähellekään lempihahmoni sarjassa, tosin en usko että se juuri kellään onkaan. Pottereissa on aika paljon sellaisia hahmoja, joista en alkuun tykännyt, mutta joista oppi pitämään myöhemmin paljonkin, kuten vaikkapa Draco tai Kalkaros.


6. Kirjailija josta monet pitävät, mutta sinä et.
Tämäkin on vaikea, koska en koe että tällaista olisi. Mutta no, esimerkiksi Ian McEwanin kirjojen kanssa ei oikein koskaan tiedä tuleeko niistä pitämään vai ei, jotkut ovat olleet tosi hyviä, osa ihan ok ja joistain en ole pitänyt.


7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa.
Aika monetkin nuortensarjat, mutta mainitaan nyt esimerkkinä vaikka Outolintu-trilogia ja Selection-sarja. Ensimmäinen ei ole koskaan kiinnostanut, varsinkaan koska kun se tuli olin juuri lukenut Nälkäpelit joita rakastin, ja tuntui että eri dystopioita puskettiin joka tuutista. Selection taas kuulostaa niin hötölle etten usko pitäväni siitä.


8. Kirja, joka on mielestäsi huononpi kuin siitä tehty elokuva. 
Taru Sormusten Herrasta-elokuvatrilogia on aivan lemppareitani. Olen lukenut kirjat aikoinaan yläasteella, mutta menihän se välillä hieman väkisin väännetyksi lukemiseksi. Pidin lopulta kirjoista oikein paljon, mutta koska olin nähnyt elokuvat entuudestaan jo monia kertoja, kirjat eivät vaan jotenkin yltäneet samaan. Asia voisi olla toisin, jos lukisin kirjat uudelleen nyt vanhemmalla iällä. Elokuvilla on kuitenkin aina erikoispaikka sydämessäni.


Tällä kertaa skippaan haasteen eteenpäin laittamisen, sillä en yhtään tiedä kuka tämän on jo tehnyt. Mutta jos siellä on joku joka tämän haluaa vielä tehdä, niin haastan sinut! 

***

Lisäksi Henna Hemulin kirjahyllystä haastoi minut jo huhtikuussa onnellisuushaasteeseen, mutta jonka tekeminen on vaan jäänyt. Haaste on yksinkertainen, tarkoituksena on siis listata asioita jotka tekevät onnelliseksi. Lista voi olla pieni tai suuri, ihan sellainen kuin haluaa. Itse ajattelin listata muutaman juuri tällä hetkellä onnelliseksi tekevän asian.


Minut tekee onnelliseksi

Alkanut kesä, lämpöiset päivät ja ihana vehreys luonnossa. Kesä tulee aina niin hiipien, yhtäkkiä puissa on jo isot lehdet ja kaikkialla on vihreää ja nättiä ja tuoksuu hyvälle. Ulkona tekee mieli olla koko ajan, vaikken kovin auringossa siedäkään olla. 

Kirjat. Kirjojen lukeminen, kirjoista keskusteleminen, kirjakuvien katseleminen, kirjahyllyt, kirjastot. Kaikki kirjoihin liittyvä.

Kauniit Disney-aiheiset taidepostikortit, joita ei henno koskaan lähettää kellekään, mutta jotka on niin kauniita että ne voi laittaa esille vaikka jääkaapin oveen.

Särkänniemen planetaario, voi miten voikin ihminen innostua pienestä.

Astianpesukone! Ei voi kuin myöntää, että elämä on harvinaisen paljon helpompaa ja mukavampaa nyt kun on astianpesukone, ah.

Ylisöpöt puput joiden seurassa voi kahvitella ja syöttää niille herkkuja.

Ystävät, tietysti.

***

Sama homma tämän haasteen kanssa, jos joku haluaa viedä positiivisuutta eteenpäin omassa blogissaan tekemällä tämän onnellisuushaasteen, olkaa hyvät!


24. toukokuuta 2016

Jeff VanderMeer: Hallinta

Jeff VanderMeer
Hallinta (Eteläraja-trilogia #2)
(Authority, Southern Reach #2, 2014)
Like, 2015
Suom. Einari Aaltonen
382 s.









Postaukseni Eteläraja-trilogian ensimmäisestä osasta, Hävitys, voi lukea TÄÄLTÄ. Tämä postaus saattaa sisältää joitain paljastuksia ensimmäisestä osasta.




Voi huh sentään, mistä edes aloittaa? Edellisen kirjan kohdalla minulla oli sama reaktio, mutta hyvässä mielessä. Ensimmäinen osa yllätti täysin omaperäisellä, todella oudolla ja selittämättömällä tarinallaan. Pidin siitä kovasti, ja odotukset luonnollisesti nousivat toiseen osaan mentäessä. Ja aika ylhäältä sitä sitten tiputtiinkin.

Hallinta kertoo Etelärajaan juuri saapuneesta uudesta johtajasta, Controlista. Edellinen johtaja on jättänyt taakseen aikamoisen sotkun, eikä apulaisjohtajakaan ole yhtään tyytyväinen Controlin saapumiseen. Alue X:lle lähetetty kahdestoista retkikunta on palannut takaisin rajan takaa, mutta ilman ryhmän psykologia. Control alkaa kuulustella ryhmän biologia saadakseen selville kuinka he pääsivät takaisin rajan yli huomaamatta, ja mitä Alueella X lopulta oikein tapahtui. Pikkuhiljaa Controlille alkaa selvitä yhä enemmän Etelärajan entisen johtajan tutkimuksista ja kuinka syvälle hän olikaan niihin uppoutunut, ehkä jopa liian syvälle. Pian koko Etelärajakin on vaarassa.

Yksi suuri ongelma minulle oli kirjan pituus. Hallinta ei ole huomattavan pitkä, mutta mielestäni siitä olisi aivan hyvin voinut ottaa ainakin sata sivua pois. Edellinen osa oli kivan lyhyt ja ytimekäs, asioihin mentiin suoraan. Tässä sen sijaan laahattiin paikoillaan kauan aikaa ja olisin todella kaivannut tiivistämistä. Vain viimeiset sata sivua olivat todella kiinnostavia ja innostivat jatkamaan lukemista.

Toinen, ehkä tuotakin suurempi ongelma on kirjan kiinnostamattomuus. Control on hahmona aika luontaantyöntävä, hän on välillä hyvin sekaisin, ei muista asioita ja on epäluotettava. Mutta vaikka ensimmäisessä osassa nuo samat syyt olivat osa kirjan lumoa, tässä ne vain ärsyttivät. Lisäksi koko tunnelma on aivan erilainen mitä Hävityksessä. Hävityksessä eteen tuodaan täysin tuntematon, mystinen ja pelottava Alue X, mutta tässä osassa ollaankin sitten lähinnä vain ja ainoastaan Etelärajan rakennuksen seinien sisällä, ihmettelemässä sotkua. Tai sitten Controlin mukana baarissa vetämässä kännit ja sekoilemassa, jee. Loppupuolella on onneksi hieman havaittavissa sitä samaa tunnelmaa mitä ensimmäisessä kirjassa, on jännitystä ja hieman psykologisen kauhun elementtejäkin.

Noin muuten kirja on suorastaan tylsä. Henkilöt ovat ärsyttäviä, joskin osa sentään välillä jokseenkin mielenkiintoisiakin. Tapahtumapaikka on tylsä ja paljon yksitoikkoisempi mitä itse Alue X. Ja tapahtumat, niin, nekään eivät oikein jaksaneet kiinnostaa. Aika ajoin eteen heitetään joitain tiedonmurusia, mutta ei ole mitään millä niitä yhdistelisi. Eikä niitä johtolankoja tunnu tulevan tarpeeksi usein, vaan niitä todella joutuu odottamaan sivukaupalla. Muutenkin tapahtumat olivat ärsyttävän sekavia, mistään ei oikein ota selvää ja lopulta mikään ei minua oikein jaksanut kiinnostaakaan.

Jotkut kirjan paljastukset olivat kyllä ihan hyviä ja jännittäviä, mutta osa taas hyvin ennalta-arvattavia ja turhauttavia. Ja jälleen kerran hyvin paljon jäi kysymyksiä kirjan jälkeen pyörimään, kovin moneen ei tässäkään kirjassa vielä vastattu. Tai jos vastattiin, niin tilalle tuli kymmenen uutta kysymystä. Sinänsä se ei haittaa, mutta nostaa kyllä odotukset aika korkealle viimeistä kirjaa ajatellen.

Ei kirja mikään hirveän huono ollut, mutta en kyllä tästä ihan kauhean paljon pitänytkään. Kirjan viimeiset sata sivua olivat kuitenkin aika viihtyisiä ja kiinnostavia, ja ihan hienoja käänteitä tarina toki sai. Jatkan siis ehdottomasti seuraavan kirjan pariin ja pidän kaikki sormeni ristissä että se pystyy lunastamaan odotukseni tämän sarjan lopetuksesta. Nyt pidän kuitenkin pienen hengähdystauon Alue X:stä.


Arvosana: Kaksi kissanpentua

16. toukokuuta 2016

JP Ahonen: Villimpi Pohjola: Kypsyyskoe

Villimpi Pohjola #3
Arktinen Banaani, 2011
88 s.






Olipa ihanaa palata tämän värikkään ja hupaisan kaveriporukan joukkoon! Kyllä sitä hieman ehti jo kaivatakin näitä kavereita, ja onneksi he osasivat tälläkin kertaa viihdyttää. 

Tässä osassa on jo nimensä mukaisestikin havaittavissa jonkinasteista kypsymistä, suorastaan aikuistumista. Osalla alkaa yliopisto-opinnot olla vihdoin aika lähellä loppuaan, osa harkitsee astetta vakavampaa sitoutumista ja osalle on luvassa aikamoisia yllätyksiä.


Ahosen piirustustyyli on edelleen yksi aivan omista lemppareistani, se on niin pehmeää ja hauskan näköistä, kivoilla yksityiskohdilla ja kauniilla väreillä. Se vaan hivelee silmiä, ja ihan pelkästään jo sen takia näitä on niin kiva lukea. Sarjakuva on muutenkin kokonaisuutena hyväntuulinen ja aikalailla sellainen hyvän-mielen-kirja.

Toki eivät ne aiheetkaan huonoja ole. Tässä osassa mennään aika kivasti eteenpäin eri hahmojen elämissä, saadaan vähän lisää syvyyttä ainakin joihinkin heistä. Monella on nyt uusia tuulia luvassa ja on hauskaa nähdä miten he niistä tulevat jatkossa selviytymään. On aina kiva jos sarjakuvissa hahmot menevät jollain tapaa eteenpäin elämässä, ettei monta kirjaa putkeen ole vain sitä samaa, ajatonta oleskelua. Hahmot ovat aidon oloisia, joilla on oikeita, realistisia ongelmia kohdattavanaan.

Ja edelleen tässäkin on aina välissä muutamia hauskoja, muusta tarinasta jonkin verran irrallisia strippejä, jotka kyllä jaksavat aina naurattaa. Myös populaarikulttuurista on ammennettu aiheita mielestäni hyvin nerokkaasti ja niitä onkin aina kiva bongailla muun tarinan joukosta.

Hyvä jatko-osa edelliselle, mutta täytyy myöntää että tämä ei kirvoittanut ehkä ihan niin suuria nauruja mitä edellinen osa. Vaan mahtavahan tämäkin oli, ja taidanpa aika piakkoin lukea jo jatkoa tällekin. En voi kuin suositella!


Arvosana: Neljä kissanpentua

9. toukokuuta 2016

Jeff VanderMeer: Hävitys

Jeff VanderMeer
Hävitys (Eteläraja-trilogia #1)
(Annihilation, Southern Reach #1, 2014)
Like, 2015
Suom. Niko Aula
222 s.







Miten ja mitä kirjoittaa kirjasta, joka hämmentää lukijaa niin paljon, ettei tiedä kirjan lukemisen jälkeen yhtään mitä juuri tuli lukeneeksi? Niinpä, sellaisen olon Hävitys tuo. Tuntuu että olen aivan pihalla. Mutta sellaisella hyvällä tavalla. Kai. Pahoittelen mahdollisen hämmentävän kuuloista postausta, sillä tämä kirja todella on omituisin kirja minkä olen lukenut pitkään aikaan.

Järjestyksessään jo kahdestoista retkikunta saapuu Alue X:lle rajan takaa. Retkikunta koostuu neljästä naisesta; biologista, maanmittarista, psykologista ja antropologista. Kaiken henkilökohtaisen, myös nimet, he ovat jättäneet taakseen normaaliin elämäänsä ja normaaliin maailmaan. Tuon näkymättömän rajan ylitettyään he ovat vain ammattinimikkeitään ja vanhentunutta välineistöä kantavia tutkijoita. Tutkijoita, jotka on lähetetty myyttiselle, hieman pahamaineiselle ja mahdollisesti vaaralliselle X-alueelle tutkimaan - niin, mitä? Ilmeisesti kaikkea. Pian tulonsa ja perusleiriin asettumisensa jälkeen retkikunta löytää maan alle menevän tunnelin, tai Tornin kuten kirjan kertoja biologi sitä nimittää. Tornin, jota ei näy aluetta kattavissa kartoissa. Ja niinpä he astuvat sisälle tutkimaan. Eikä aikaakaan kun he joutuvat kyseenalaistamaan kaiken mitä heille on alueesta kerrottu. Onko hankkeen johdossa oleva Eteläraja valehdellut heille alusta saakka?

Noh, täytyy myöntää, että vaikka kuulin joka paikasta kuinka outo tämä trilogian aloitusosa on, sen outous löi silti ällikällä. Tästä on hyvin vaikea saada kiinni oikein mistään, kun mistään ei oikein tiedä mitään. Eikä varmasti ole tarkoituskaan tietää, sen voin kyllä uskoa. Mutta hämmentävän aukinainen aloitusosa tämä silti on, kun oikein mihinkään kysymyksiin ei saada vastauksia. Jos siis osataan ylipäätään kysyä oikeat kysymykset.

Kirja on alusta asti todella koukuttava ja mielenkiintoinen, enkä malttanut laskea sitä millään alas. Kirjassa ei juuri esitellä ympäristöä tai maailmaa, se kun on uutta päähenkilöllekin. Sivu sivulta selviää hieman lisää tuosta salaperäisestä X-alueesta, ja aina vaan herää lisää kysymyksiä. Minulla pyöri erilaisia teorioita päässä jo ensimmäisten kymmenien sivujen jälkeen, ja oli ihan kiva että osa niistä osui oikeaan. Ainoa vaan, ettei niillä lopulta juuri ollut merkitystä, ja ne tuntuvatkin jo nyt aika vähäpätöisiltä asioilta. Vaikka, voivathan ne olla merkittäviäkin, sitä vaan kun ei vielä tiedä. Ääh!

Niin, mikä on tuo mystinen raja jonka yli retkikunta matkustaa päästäkseen X-alueelle? Mikä on se Tapahtuma joka X-alueen aikoinaan loi? Miten paljon Eteläraja piilottelee asioita, vai ovatko he itsekin tietämättömiä? Onko majakalla tai majakanvartijalla jokin suurempi rooli? Näitä, ja monen montaa muuta kysymystä jäin pohtimaan kansien sulkeuduttua. Pidän siitä, että lukijalle paljastetaan asioita samaa tahtia mitä päähenkilöllekin. Kukaan ei tiedä asiasta sen enempää kuin toinenkaan, ja päähenkilön hämmennykseen voi samaistua. On kivaa ettei tiedä kaikkea heti, eikä tämän kirjan kohdalla voi oikein lähteä arvailemaankaan mitään. Kaikki kun on sen verran outoa ja absurdia, yliluonnollista ja selittämätöntä.

Kirjan henkilöt ovat mielenkiintoisia. Varsinkin ryhmän psykologi, joka käyttää muihin muun muassa hypnoosia rajan ylityksen ajaksi. Näistä erilaisista hänen käyttämistään keinoista olisin mielelläni lukenut vielä lisääkin. Sen sijaan itse biologin omasta historiasta kertovat osuudet olivat välillä hieman tylsiä, enkä ihan täysin aina ymmärtänyt niiden pointtia tarinalle. Biologi oli kertojana kyllä mielenkiintoinen, erikoinen eikä aina ihan luotettava.

Loppujen lopuksi huomaan pitäneeni kirjasta aika paljon! Pidin siitä varsinkin alussa jo suunnattomasti, mutta tapahtumien käydessä yhä oudommiksi sitä ei välillä oikein tiennyt mitä mieltä olla. Yleensä ärsyynnyn jos kysymyksiin ei vastata kirjan päätyttyä, mutta tämähän onkin vasta aloitusosa. Todella outo, mutta hyvin koukuttavalla ja kutkuttavalla tavalla. Suosittelen kokeilemaan, kirjan lukee lyhyen mittansakin ansiosta hyvin vauhdikkaasti.


Etäisesti kirjasta tuli alkuun mieleen Bernard Beckettin Genesis, ja myöhemmin Salla Simukan Jäljellä ja Toisaalla kirjapari. Saa nähdä tuoko seuraava osa yhtään selvyyttä asioihin kuten Simukan kirjoissa.



Arvosana: Neljä kissanpentua

6. toukokuuta 2016

Kevään kirjaostoksia

Helmikuussa ostin vain kaksi kirjaa. L. M. Montgomeryn Annan jäähyväiset sekä Walter Moersin Uinuvien kirjojen labyrintti tarttuivat Suomalaisen kirjakaupan alesta mukaan. Moersilta olen aikoinaan ala- ja yläasteella lukenut kaikki muut kirjat, mutta tätä Uinuvien kirjojen-sarjaa en ole vielä lukenut. Tämäkin hankkimani on jatko-osa Uinuvien kirjojen kaupungille, joka pitäisi jostain metsästää. Kapteeni Sinikarhun 13½ elämää on edelleen yksi kaikkien aikojen lempilastenkirjani, ja haluankin kaikki Moersin kirjat itselleni.

Maaliskuussa oli Tampere Kuplii, josta tuli hankittua pari sarjakuvaa. Omat hankinnat ovat viides osa Blacksadia ja Rat Queensin toinen osa, joiden lisäksi voitin kävijäkyselyssä itselleni JP Ahosen uusimman Villimpi Pohjola-sarjakuvan Valomerkki. Lisäksi avopuoliso hankki hyllyyn Alan Mooren Vartijat-sarjakuvan, joka ei tosin kuvissa näy.

 
 
Akateemisessa kirjakaupassa tuli myös käytyä oikein parikin kertaa löydettyäni sieltä alenurkkauksen. Hullut päivät sen sijaan skippasin tällä kertaa kokonaan. Ensimmäisellä kerralla mukaan tarttui Gillian Flynnin Teräviä esineitä, Gregoire Delacourtin Katseenvangitsijat ja Amity Gaigen Schroder. Kaikki taisivat olla muutaman euron kappale. Ja viime tiistain extempore uusintavierailulla alenurkkaukseen olikin ilmestynyt uusia kirjoja, joita en voinut vastustaa. Itkosen Ajo ja Giordanon Ihmisruumis lähtivät matkaan eurolla kappale, ja Doerrin Kaikki se valo jota emme näe lähti mukaani kympillä.



Myös kirjaston poistomyynneissä tuli käytyä ahkerasti, ja lopulta sieltä löytyikin pari kirjaa kotiin kannettavaksi. Watsonin Kun suljen silmäni ja Gruenin Apinatalo ovat kiinnostaneet sen verran että tulin ne hankkineeksi. 


Viimeisin ostokseni tapahtui itseasiassa tänään kun kävin huvikseni läpi kirjaston poistohyllyä, ja niinpä mukaan tarttui Anne Enrightin Valvojaiset. En voi vastustaa Otavan sinisen kirjaston kirjoja, vaikken niistä olisi ennen edes kuullutkaan. Tämä on kuitenkin vuoden 2007 Booker-palkinnon voittaja, joten sekin auttoi ostopäätöksessä.

Sellaisia alkuvuoden ostoksia! Tammikuun listaus löytyy kuukausikoosteen ohesta täältä. Ihan kelpo määrä on tullut hankittua taas hyllyntäytettä, ja aikamoisia järjestelyitä on tarvittu jotta kaikki ovat mahtuneet. 13 kirjaa on kuitenkin aika pieni määrä kolmessa kuukaudessa, että ei tämä nyt ihan lapasesta ole vielä lähtenyt. Eikä toivon mukaan lähdekään, nyt yritän välttää kaikkia kirjakauppoja hetken aikaa.
 

4. toukokuuta 2016

Maalis- ja huhtikuun luetut

Kappas vaan, niin on talvesta päästy ja ollaan jo kunnolla kevään puolella! Tämän hetkiset säät kyllä muistuttavat jo kesää, sen verran kuumasti aurinko on päässyt porottamaan. Maaliskuussa vallitsi jonkinlainen kevätväsymys, mutta nyt valoisat aamut ja illat piristävät jo paljonkin. Pyöräilykausikin on avattu, ja sitä kyllä olen kaivannutkin, kauppareissut tuntuvat huomattavasti mukavammilta kun matkaan menee vain viisi minuuttia.

Syistä moninaisista tosiaan jäi maaliskuun kooste silloin heti tekemättä, mutta meneehän se tässäkin. En meinaa enää edes muistaa mitä tulikaan luettua, joten ihan mukavaa siis näin pienen tauon jälkeen katsella miten on viimeisimmät kuukaudet menneet.


Maaliskuussa luin

4 kirjaa, joista
2 oli sarjakuvia
1 englanniksi
3 miesten kirjoittamaa ja 1 naisen kirjoittama
2 arvostelukappaletta ja 2 kirjastosta


Luetut:

Robert Kirkman: The Walking Dead - Book Eight (336s.)
Sarah Winman: Merenneidon vuosi (314s.)
Scott Snyder: Amerikan Vampyyri - Toinen kirja (158s.)
John Williams: Butcher's Crossing (334s.)

Sivuja yhteensä: 1142

Tilasto hämää hieman osittain, sillä luin maaliskuussa kyllä kolme sarjakuvaa enemmän, mutta kaikki nämä sisältyivät yksiin kansiin ja viimeisen osan luin vasta huhtikuun puolella. Ajattelin ensin laskea kaikki erikseen, mutta toisaalta näin se on selkeämpi, eikä sillä lopputuloksen kannalta ole väliä. Kaikki kuukauden kirjat olivat tasaisen hyviä, mutta Butcher's Crossing jäi näistä pisimmäksi aikaa mieleen pyörimään.

Hieman hiljainen kuukausi lukemisenkin osalta, kuten blogissakin oli. Väsymys tosiaan meinasi painaa, eikä mikään tekeminen oikein maistunut miltään. Pääsiäinenkin oli ja meni, silloin sain jonkinlaisen mielenhäiriön ja leipomista kaihtavana ihmisenä leivoin ensimmäisen täytekakkuni ikinä. Hyvä siitä onneksi tuli. Loppukuusta saimme myös Bonnier Booksin kautta mahdollisuuden mennä katsomaan Tampereen Komediateatterille Heikki Kinnusen Pukija-näytelmän. Näytelmä oli todella hyvä, Kinnusen ja Pukijaa näytelleen Ola Tuomisen näyttelijätyötä oli ilo katsella. Kiitokset Bonnier Booksille teatterilipuista!

*** 

Huhtikuu tuntui jo selvästi paremmalta kuukaudelta mitä maaliskuu. Huhtikuussa tuli kirjoitettua blogiinkin sentään pari kertaa useammin mitä maaliskuussa, vaikka silti postausten määrä jäi aika vähäiseksi. Tein kuitenkin yhden kivan Tagin johon monet muutkin lähtivät vastailemaan. Lisäksi kirjoittelin kymmenestä oman hyllyn kirjasta jotka haluaisin lukea juuri nyt. Kuun viimeisinä päivinä pidimme pienet vappujuhlat, ja niiden jäljiltä asuntomme on edelleen täynnä ilmapalloja.


Huhtikuussa luin

6 kirjaa, joista
4 oli sarjakuvia
3 englanniksi
4 miesten kirjoittamaa ja 2 naisten kirjoittamaa
4 kirjastosta ja 2 omasta hyllystä
2 kotimaista

Luetut: 

Laura Lindstedt: Oneiron (439s.)
JP Ahonen: Villimpi Pohjola: Kypsyyskoe (88s.)
Emma Donoghue: Huone (325s.)
Robert Kirkman: The Walking Dead - Compendium 3 (1088s.)
Matt Fraction: Sex Criminals, Vol. 1: One Weird Trick (128s.)
Matt Fraction: Sex Criminals, Vol 2: Two Worlds, One Cop (128s.)

Sivuja yhteensä: 2196


Nyt on viimeisetkin The Walking Deadit luettu, ja seuraavia osia pitää ihan jo odottaa. Tuo neljä viimeistä osaa kattava Compendium on kyllä massiivinen, ja luin siitä tosiaan vain viimeisen osan huhtikuussa. Sivumäärät eivät siis ihan mene oikein, mutta ei haittaa. Tämäkin kuukausi oli tasaisen hyvä, ainoastaan Oneiron nousi hieman muiden yläpuolelle ja olikin kuukauden paras lukukokemus. Vaan ei jäänyt Huonekaan kauas, aivan ihana tarina sekin.

Huhtikuussa kävin myös elämäni ensimmäistä kertaa Helsingin Kansallisoopperassa katsomassa Oopperan kummituksen. Oopperan kummitus on aina ollut aivan suosikkini, en edes muista kuinka monta kertaa olen nähnyt kyseisen elokuvaversion... Ja kyllä oli muuten upea ooppera! Aivan ällistyttävän hienoja lavasteita ja laulua, kylmät väreet tuli monta kertaa esityksen aikana. Ehdottomasti täytyy mennä joskus uudelleen.

Ihanaa kevättä kaikille!