Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia

Michael Cunningham

Villijoutsenet ja muita kertomuksia

(A Wild Swan and Other Tales, 2015)

Gummerus, 2016

Suom. Kristiina Drews

151 s.

Villijoutsenet ja muita kertomuksia on lyhyehkö novellikokoelma tunnetuista saduista, ja siitä mitä onnellisen lopun jälkeen tapahtuu. Tosin kaikissa kertomuksissa ei juuri päästä tuon lopun jälkeiseen aikaan, vaan tarinaa on muuten muokattu eri näköiseksi. Cunningham on nimittäin muuttanut näitä tunnettuja satuja aika tavalla. Osa saduista on hyvinkin tunnistettavissa tarinan takaa ja jotkut suhteellisen alkuperäisenkin kuuloisia, mutta osaa tarinoista on modernisoitu tai muuten muokattu vahvasti. Esimerkiksi tarinaa Hannusta ja Kertusta ei kerrotakaan lasten, vaan vanhan noidan näkökulmasta. Mukana on muunnelmia muun muassa Kaunottaresta ja Hirviöstä, Tähkäpäästä ja Lumikista.

Muutamat novelleista on vain parin sivun mittaisia, jotkut taas selvästi pidempiä. Monessa sadussa tulee lyhyesti esiin mitä sen lopun jälkeen tapahtuu, mutta ehkä useampi kertoo kuitenkin sadun uudelleen, hieman ehkä lyhyemmästi, aivan eri näkökulmasta tai muuten eri tavalla. Varsinkin Kaunottaresta ja Hirviöstä kertovan novellin Me hirviöt kohdalla pidin tästä uudelleen kertomisesta paljon; sekä Kaunotar että Hirviö molemmat saavat tarinassa aivan uudenlaiset persoonat ja tarinan loppukin on todella kiinnostava. Oikeastaan tämä taisikin olla ainoa novelli, jonka lukemista olisin halunnut jatkaa lopun jälkeenkin.

Novellikokoelma sisältää alun lyhyen Lumous särkyy -johdantonovellin lisäksi kymmenen novellia. Muutamien novellien nimistä voi arvata jo, mitä satua tarina koskee, mutta joistain ei ainakaan minulla heti sytyttänyt. Muutamat taustalla olevat sadut ovat minulle myös aika tuntemattomia, joten aina suoraa yhdistämistä ei tullut lukemisen jälkeenkään. Kirja sisältää novellit Villijoutsenet, Vanha hullu eukko, Taikajaakko, Myrkytetty, Apinan käpälä, Pikkumies, Tinassa, lujasti, Me hirviöt, Hänen hiuksensa ja viimeisenä mukavan todentuntuinen ja lämminhenkinenkin novelli Elämänsä loppuun saakka.

En halua lähteä juurikaan avaamaan näitä novelleja täällä, sillä itselleni kirjan lukemisessa oli parasta se, ettei aina otsikostakaan tiennyt mitä satua novelli koskee tai mihin se on menossa. Monet novellit yllättivät juuri tämän takia positiivisesti, oli hauskaa lähteä lukemaan tarinoita usein ilman minkäänlaista tietämystä jatkosta. Muutamat novellit olivat kuitenkin taas ylitse muiden, ja niistä haluan sanoa muutaman sanan.

Pidin erityisesti novellista Myrkytetty, joka kertoo lyhyen, muutaman sivun mittaisen vuoropuhelun Lumikin ja hänen prinssinsä välillä sadun lopun jälkeen. Tarina on jotenkin niin huvittava ja hieman absurdikin, että pidin siitä ehkä eniten. Alussa ei ole ihan varma mistä nyt on kyse, hieman jopa nostelin kulmakarvoja lukiessa. Mutta kun kaikki sitten selviää parin sivun jälkeen, alkaa väkisinkin hieman naurattaa. Pikkumies jäi novelleista myös hyvin mieleen. Menninkäisen suuri toive saada lapsi on niin hauras, ja menninkäinen on niin kovin epätoivoinen. Kirjan lopettava novelli Elämänsä loppuun saakka oli jotenkin ihana, pidin siitä todella paljon. Perinteinen tarina kuninkaasta ja tämän kuningattaresta, kuinka he oppivat rakastamaan toisiaan ja miten elämä kulkee eteenpäin. Myös jo aiemmin mainittu Me hirviöt kuuluu suosikkeihini.

Loput novelleista olivat kaikki aikalailla hyviä, mutta eivät kuitenkaan nousseet mitenkään erikoisiksi. Pidin kuitenkin siitä, miten jokaiseen oli tuotu sellainen oma juttunsa, oma näkökulma tai kerrontatapa. Kokoelmaan olisin kaivannut ehkä hieman lisää siitä, mitä tapahtuu sen onnellisen lopun jälkeen, mutta hyviä ne olivat näinkin. Novelleja luki nopeasti ja helposti monta peräkkäin, näiden välissä ei tarvinnut pitää taukoa. Ehdotonta plussaa kirja saa sen kauniista ja todella yksityiskohtaisista kuvituksista, jotka on tehnyt Yuko Shimizu. Kuvat tuovat tarinoihin hienosti lisää eloa.

Hyvä kokoelma täynnä mitä erikoisempia tarinoita ja kohtaloita. Moni aika traagisiakin eikä mitenkään iloisia, mutta sellaistahan elämä on, satuhahmoillakin. Kyllä tähän kannattaa tarttua jos kaipaa jotain lyhyttä, ajatuksiakin herättävää lukemista harmaan syksyn keskelle. Mutta huomio, lapsille nämä sadut eivät kuitenkaan ole.

Muualla: Kaisa Reetta T., Lukujonossa, Kirja vieköön!

Arvosana: Neljä kissanpentua

Emma Cline: Tytöt

 
Emma Cline
Tytöt (The Girls, 2016)
Otava, 2016
Suom. Kaijamari Sivill
304 s.
arvostelukappale

Tytöt on mielenkiintoinen kirja. Se pohjautuu hyvin vahvasti Charles Mansonin johtamaan kulttiin ja kultin tekemiin murhiin. Tämän lisäksi se on vahva tarina yksinäisyydestä ja tytöistä, tyttöydestä ja naiseudesta -60-luvun lopun Amerikassa.

Jotenkin ajatuksena tämä kirja kuulostaa todella vaikuttavalle ja pysäyttävälle. Kansilievekin loihtii esiin vahvoja mielikuvia kirjasta, ja se kuulostaakin juuri sellaiselle kirjalle josta pitäisin kovasti. Vaan lopulta Tytöt ei sitten kuitenkaan ollut ihan sitä mitä ajattelin. En varsinaisesti laskenut kirjalle mitään odotuksia, mutta silti huomasin hieman pettyneeni, enkä ole edes aivan varma miksi.

Kirjan tarina ja juoni ovat sinänsä todella kiinnostavia, mutta lopulta kirja oli makuuni hieman liian hidastempoinen ja jokseenkin vaikeasti lähestyttävä. Kirjassa on kaksi eri aikatasoa; toisaalta on vuosi 1969 kun Evie tapaa Suzannen ja Russellin ja tutustuu Ranchiin, vuosi jolloin kaikki lopulta romahtaa. Toisella aikatasolla Evie on jo vanhempi nainen, elelee vuokra-asunnossa ja tapaa nuoren Sashan. Minua ei tämän vanhemman Evien tarina jaksanut kiinnostaa lähes ollenkaan, se tuntui jotenkin liian irralliselta muusta tarinasta. Vuoden -69 tapahtumat sen sijaan kiinnostivat kovastikin, mutta omaan makuuni kaikki tapahtui hieman liian verkkaisesti ja unenomaisesti. Kiinnostus ei meinannut pysyä yllä aina näidenkään osioiden aikana.

Kirjassa on paljon identiteetin ja tyttöyden pohdintaa, minkä voisi luulla olevan hyvinkin samastuttavaa, mutta ainakaan minulle se ei sitä ollut. Evie elää niin eri maailmassa mitä itse nuorena, eikä hänen käymistään ajatuksista ja pohdinnoistaan kovinkaan moni tuntunut tutulle. Tämän takia Evie itse jäi hyvin etäiseksi, varsinkin vanhemman Evien osioissa. Aina etäisyys ei haittaa, mutta tällä kertaa tuntui etten saa kirjasta mitään otetta. Ja koska kirja oli niin hidastempoinen, koin sen ajoittain jopa hieman tylsäksi.

Mutta on Tytöissä tietysti paljon hyvääkin. Vaikka koin kirjan ajoittain tylsäksi, sitä oli todella nopea ja helppo lukea. Evien ajatukset ja muistot lentävät sivuilla, ja siihen on vaivatonta hypätä mukaan. Kirjassa on muutamia todella hienoja kohtauksia, lauseita joita luin uudelleen ja uudelleen. Ja tietysti mitä lähemmäs kirjan loppua päästiin, sitä enemmän itse sytyin kirjalle ja sen tapahtumille. Tapahtumille, joihin koko kirjan ajan ohimennen viitattiin, annettiin pieniä välähdyksiä tuo yhden illan kulusta ja uhreista. Vääjäämätön loppu ja seuraus tulivat voimalla ja järisyttivät sekä Evietä että minuakin lukijana.

Loppu onkin mielestäni kirjan ehdottomasti parhain osuus. Evie on niin peloissaan ja järkyttynyt, että sen tuntee omallakin iholla. Tunteet välittyvät sivuilta hyvin ja kaiken tuon sekasorron on helppo kuvitella. Myös Evien ja Suzannen välinen suhde on kiinnostava, varsinkin lopussa. Miten paljon ihmiset antavatkin anteeksi, kun tunteet ovat niin syvät.

Lopulta kirja oli tapahtumien rytmin ja etäisyyden takia pienoinen pettymys itselle, kaipasin siltä vielä järisyttävämpää lukukokemusta. Hienon tarinan kuitenkin sain, ja kirjan tunnelma jää varmasti mieleen vielä pitkäksi aikaa.

Muualla: Lukutoukan kulttuuriblogi, Lumiomena, Reader, why did I marry him, Ullan luetut kirjat, Lukuisa, Pieni kirjasto

Arvosana: Kolme kissanpentua

Naomi Novik: Uprooted

Naomi Novik

Uprooted

Macmillan, 2015

438 s.

Agnieszka loves her valley home, her quiet village, the forests and the bright shining river. But the corrupted Wood stands on the border, full of malevolent power, and its shadow lies over her life.

Her people rely on the cold, driven wizard known only as the Dragon to keep the Wood's powers at bay. But he demands a terrible price for his help: one young woman must be handed over to serve him for ten years, a fate almost as terrible as being lost to the Wood.

The next choosing is fast approaching, and Agnieszka is afraid. She knows — everyone knows — that the Dragon will take Kasia: beautiful, graceful, brave Kasia — all the things Agnieszka isn’t — and her dearest friend in the world. And there is no way to save her. But no one can predict how or why the Dragon chooses a girl. And when he comes, it is not Kasia he will take with him. (takakannesta)

Olen jo pitkään halunnut lukea jotain ihanaa fantasiaa, ja tämän kirjan parissa sain kyllä juuri sitä mitä halusinkin. Uprooted oli kiinnipitävä, ihana, kuumottava ja jännittävä, ja niin paljon kaikkea lisää. En edes tiedä miten päin tästä kirjoittaa, mutta yritetään.

Uprootedin takakannessa kerrotaan aika hyvin mistä kirja alkaa, mutta se on tosiaan vain kirjan alku, oikeastaan alkuasetelma koko tarinalle. Kirja on niin paljon kaikkea muutakin kuin mitä tuo teksti antaa ymmärtää. Se laajenee niin suurella tavalla ja joka suuntaan, että lopussa hieman jopa naurattaa nuo takakannen vähäiset tiedonmurut. Mutta onkin parempi, ettei kirjasta tiedä mitään sen enempää alkaessaan lukemaan sitä. Usein harmittelen liian paljastavia takakansia, mutta tässä ei kyllä siihen syyllistytä. Mutta kuten rivien välistä voi lukea, Dragon ottaa Agnieszkan torniinsa Kasian sijaan, ja siitä tarina lähtee liikkelle.

Agnieszkaan tykästyy heti alusta lähtien, hän ei tosiaan ole aivan sellainen sankaritar johon on ehkä aiemmin totuttu; hän on kömpelö ja aina likaisissa vaatteissa, ei osaa kotiaskareita eikä oikein mitään muutakaan mitä hänen ystävänsä Kasia osaa. Torniin joutuminen järkyttää tietenkin Agnieszkan mieltä, varsinkin kun Dragonin hänelle opettama taikuuskaan ei iskostu hänen päähänsä. Mutta se mitä Agnieszka lopulta oppii ja josta Dragonkin voi oppia häneltä, on todella kaunista. Pitkään aikaan en ole ihastellut jotain kuvattua taikuutta yhtä paljon mitä tätä, se on juuri sellaista jota voisi kuvitella olevan oikeastikin olemassa. Maanläheistä ja kaunista, hyvin aistillista ja erikoista, mutta kuitenkin ymmärrettävää ja todentuntuista.

Alun asetelmien ja maailmaan tutustumisen jälkeen kirjassa alkaakin tapahtua vauhdilla. Koko ajan mennään eteenpäin, eikä hengähdystaukoja juuri ole koko kirjan aikana. Taustalla on koko ajan the Woodin uhka ja paino, eikä niin päähenkilölle kuin lukijallekaan koskaan tule täydellisen turvallisuuden tunnetta. Ja jos tulee, se viedään pian pois. Puolen välin tienoilla piti hetkeksi pysähtyä hengähtämään, niin kummallisiin suuntiin tarina tuntui menevän. Pian siitä tapahtumat alkoivat kuitenkin tiivistyä entisestään ja lopulta koko tarinan suuntakin alkoi näkyä selvempänä ja selvempänä. Kirja on täynnä aivan hurjia käänteitä ja todella pelottaviakin kohtauksia. Päähenkilön psyyke on aika koetuksella moneenkin otteeseen.

Ei tämä mikään kauhukertomus silti ole, vaikka kirjassa paljon pelottavia asioita onkin. Päinvastoin, kirja on aivan uskomattoman kaunis, niin tarinaltaan kuin myös koko tunnelmaltaan. Luonto on yksi suurista elementeistä kirjassa, luonto ja luonnollisuus, ja the Wood tietenkin, tuo oikeasti karmiva metsä. Vaikka olin koko kirjan ajan tykännyt lukemastani todella paljon, viimeistään parin viimeisen luvun aikana olin täysin vakuuttunut. Siellä tulee esiin lopulta koko kirjan kauneus ja totuus, siellä viimeistään rakastuin tähän kirjaan aivan palavasti. 

Luonto on kirjassa ehkä suurimmassa osassa, mutta monia muitakin teemoja löytyy. Agnieszkan ja Kasian välinen ystävyys on ihailtavaa, he tekevät mitä tahansa toistensa hyväksi. Agnieszkan ja Dragonin välinen suhde on sekin tietysti aivan omaa luokkaansa, mestari ja oppipoika, lopulta jopa tasavertaiset kollegat. Kirjasta löytyy myös yllättävän paljon politiikkaa ja juonia sen osalta, kuin myös paljon, paljon erilaista taikuutta, luomuksia, salaisuuksia, korruptiota ja vaikka mitä.

Jos kaipaat jotain kaunista ja satumaista, sekä todella tapahtumarikasta fantasiaa elämääsi, suosittelen ehdottomasti tarttumaan Uprootediin. Toivottavasti kirja mös suomennettaisiin, jotta monet englannin kieltä karttavatkin löytäisivät tämän pariin. Kirjasta on myös suunnitteilla elokuva, joka tosin nyt kirjan lukeneena pelottaa aika paljon, koska en tiedä miten tästä ikinä voitaisiin saada kirjalle oikeutta tekevä elokuva, mutta se jää nähtäväksi! 

Lukekaa, ihastukaa ja rakastukaa kuten minä! 

Arvosana: Viisi kissanpentua

Tämä kirja olkoot viimeinen rastini Seitsemännen taiteen tarinat -haasteeseen.

Seitsemännen taiteen tarinat -koonti

Niin on tullut Marika Oksan kehittämä Seitsemännen taiteen tarinat -haaste päätökseen. Suoritusaika oli siis 22.11.2015 - 5.10.2016. Haaste löytyy myös välilehdeltä, josta löytyy myös lisää infoa suoritustavasta. 

Haastetasoilla katsellaan Oscar-palkittuja elokuvia (haastepiste = luettu kirja tai katsottu elokuva):

Kaksi haastepistettä - Pallosalama (1965) - parhaat erikoistehosteet

Neljä haastepistettä - WALL-E (2008) - paras animaatioelokuva 

Kuusi haastepistettä - Fargo (1996) - paras naispääosa & alkuperäiskäsikirjoitus 

Kahdeksan haastepistettä - Pan's Labyrinth (2006) - paras  kuvaus, lavastus ja maskeeraus 

Kymmenen haastepistettä - Gravity (2013) - 7 Oscaria, mm. paras ohjaus
Kaksitoista haastepistettä - Tuulen viemää (1939) - 8 Oscaria, mm. paras elokuva
Kolmetoista haastepistettä - Taru sormusten herrasta - trilogia (2001 - 2003) - yhteensä 17 Oscaria, mm. jokainen sarjan elokuva voitti parhaiden erikoistehosteiden palkinnon

Itse suoritin haasteeseen kahdeksan kirjaa, eli Pan's Labyrinthin verran haastepisteitä. Epävirallinen tavoitteeni oli päästä ainakin Gravityyn saakka eli kymmeneen pisteeseen, mutta tällä kertaa se jäi saavuttamatta. Loppuajasta meinasi tulla jo kiire saada tuo kahdeksankin täyteen, sen verran yllättäen haasteen loppu tuli käsille. Vielähän tässä olisi pari päivää aikaa, mutta minun osaltani tämä päättyi nyt. EDIT: Huomasinpa juuri että olin jättänyt tammikuulta pari kirjaa kokonaan pois listalta, vaikka niistä on tehty elokuvat. Niinpä Kotiopettajattaren romaani ja Eläinten vallankumous nostavat haastepisteeni sittenkin kymmeneen! Hurraa siis, tavoite saavutettu!

Haasteeseen lukemani kirjat:

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani
- Kirjan pohjalta on tehty elokuva.

Kate Morton: Paluu Rivertoniin

- Kirjassa puhutaan fiktiivisestä elokuvasta ja sen tekemisestä, kuin myös elokuvatähdistä.
George Orwell: Eläinten vallankumous
- Kirjan pohjalta on tehty elokuva.

Brian Selznick: Hugo Cabret

- Kirjassa on pääosassa ensimmäiset elokuvat ja niiden tekeminen, kirjasta on myös tehty elokuva Hugo.

Andy Weir: Yksin Marsissa

- Kirjan pohjalta on tehty elokuva, kirja + leffapostaus

Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä 

- Kirjassa kuvataan elokuvaa.

Emma Donoghue: Huone 

- Kirjan pohjalta on tehty elokuva.

John Irving: Oman elämänsä sankari 

- Kirjan pohjalta on tehty elokuva. 

S. J. Watson: Kun suljen silmäni

- Kirjasta on tehty elokuva Before I Go To Sleep.

Naomi Novik: Uprooted

- Kirjasta on suunnitteilla ja tekeillä elokuva, joten päätin omalla luvalla lisätä tämän listalle. Tästä on tulossa myös vielä postaus!

Elokuvista en juurikaan tullut kirjoittaneeksi, vaikka niistäkin olisi voinut postauksia tehdä. Jotenkin niistä kirjoittaminen on vielä vaan itselle sen verran outoa ja vierasta, ettei se tule edes mieleen elokuvaa katsoessa, ellei sitä ole tehty kirjan pohjalta, jonka olen lukenut (kuten Yksin Marsissa).

Mutta kiitos Marika Oksa kivasta haasteesta! Tämän voisi ottaa joskus uusiksikin, ja haastaa silloin itseä lukemaan hieman enemmän vaikkapa niitä elämäkertoja tai muistelmia ja tekemään enemmän leffapostauksia. Ja voisihan niitä muutenkin koittaa tehdä enemmän.

Syyskuun luetut

Syyskuu oli odotetusti jälleen kiireinen, mutta silti ihan kiva kuukausi. Syksy on tullut ja se on ollut taas aivan ihanaa, ihan parasta aikaa. Pikkuhiljaa alkaa se ihanin vaihe tosin olla jo ohi, kun lehdet tippuvat puista ja sateet alkavat. Vielä kuitenkin näkyy siellä täällä kauniita värejä puissa, varsinkin vaahteroissa. Kaiken kiireen keskellä iski kaiken lisäksi pieni syysflunssa, jota tässä pikkuhiljaa parantelen edelleen. Kiireeltä ja flunssalta ehdin kuitenkin lukemaankin edes jotain.

Syyskuussa luin kolme kirjaa, joista
1 oli kirjastosta, 1 arvostelukappale, 1 omasta hyllystä
1 englanniksi
2 naisten kirjoittamaa
1 lastenkirja

Luetut: 

Emma Cline: Tytöt (304s)

Bjørn Sortland, Timo Parvela: Kepler62: Lähtölaskenta (160s.)

Naomi Novik: Uprooted (438s)

Sivuja yhteensä: 902

Uprootedin aloitin siis jo elokuussa, mutta kiireiden takia se piti jättää välillä tauolle. Englannin kieli ei sinänsä ollut kirjassa haastavaa, mutta se oli kuitenkin pieni hidaste. Tarina vaati myös kirjaan uppoutumista, ja kun aikaa ei tuntunut olevan, niin en halunnut kirjan pariin kiireisenä heittäytyä. Ja hyvä vaan että jaksoin odottaa kirjan kanssa ja lukea kun oli aikaa, sillä voin paljastaa, että tämä oli kyllä yksi tämän vuoden parhaista kirjoista.

Kepler62-sarjan toinen osa ei ollut ihan ensimmäisen veroinen, mutta silti todella mainio. Tytöt ei ihan ollut sitä mitä ajattelin, mutta siitä enemmän sitten postauksen kanssa, jahka ehdin sen kirjoitella. Hyvä kuukausi kuitenkin kirjallisestikin. Ei se määrä vaan laatu, hmm?

Varsinaisia kirjaostoksia en syyskuussa tehnyt, mutta sen sijaan hankin My Bookish Craten Harry Potter-laatikon itselleni. Yleensä tuolla on kuukausittaisia kirjallisia laatikoita eri teemalla joita voi tilata, mutta itse tilasin tämän kertaluontoisen Potter-laatikon. En vaan voinut vastustaa kiusausta, varsinkin koska laatikon sai valita haluamallaan tuvalla, ja itse valitsin Korpinkynnen. Laatikon sisältö oli oikein mieluinen. Sisältöön kuului tietysti uusin Harry Potter and the Cursed Child kirja, mutta sen lisäksi paljon kaikkea sälää. Aivan ihana kangaskassi, kynttilä, minifiguuri (Kutka!), oma hyväksymiskirje Tylypahkaan, pieni kirjanmerkki ja tuollainen isohko pahvikortti kuuluisalla siteerauksella kirjasta. Korpinkynnellä lainaus on Lunan suusta kuultua. Monessa asiassa näkyi se oma tupavalinta, mikä oli mukavaa. 

Laatikko oli aika kallis Suomeen postitettuna, vaikka tulikin vain Briteistä saakka. Mutta onhan se vaan jotenkin ihanaa päästä avaamaan tuollaista yllärilaatikkoa. Varsinkin jos aiheena on Potterit. Plus olihan tuossa jo ihan kiva määrä tavaraakin kirjan lisäksi.

Sellainen syyskuu täällä, nyt hyvillä mielin kohti lokakuuta ja pian myös jo joulunodotusta, heh.