31. tammikuuta 2016

Brian Selznick: Hugo Cabret

Brian Selznick
Hugo Cabret
(The Invention of Hugo Cabret, 2007)
Tammi, 2008
Suom. Helene Bützow
544 s.







Hugo Cabret on poika, joka asuu Pariisin rautatieasemalla setänsä kanssa. Setä vetää työkseen aseman kelloja, ja opettaa myös Hugoa näissä tehtävissä. Kun setä ei enää eräänä päivänä palaakaan töihin, ottaa Hugo tämän tehtävät hoitaakseen. Hänellä ei ole varaa antaa asemapäällikön huomata olemassaoloaan, sillä Hugolla on tehtävä suoritettavana.


Hugolla on hallussaan edesmenneen isänsä muistiinpanot ja eräs mekaaninen ikiliikkuja. Hugo on ottanut tehtäväkseen korjata tuon ikiliikkujan, mutta koska kone vaatii tietynlaisia osia itseensä, joutuu Hugo varastamaan niitä läheisestä lelukojusta. Näin hän tulee tutustuneeksi kojua pitävään mieheen ja nuoreen tyttöön, joka on aina lukemassa kirjaa.

Enpä ole ennen tällaista kirjaa lukenut. Vaikka sivuja on hurja määrä ja kirja tavattoman paksu, sen luki aivan hetkessä. Syy tähän on kuvat. Suurimman osan kirjasta vie aukeaman kokoiset suuret, kauniit lyijypiirroskuvat. Välissä on muutama aukeama tai sivu tekstiä, ja sitten taas kuvia. Jännä juttu tässä on se, etteivät nuo suuret kuvat kerro tekstin kertomaa tarinaa kuten normaalisti kuvakirjoissa, vaan ne jatkavat tarinaa, vievät sitä eteenpäin yhtälailla kuin tekstikin. Tarina jatkuu siis koko ajan, välillä vain vaihdetaan kuvista tekstiksi ja toisin päin. Todella mielenkiintoinen tapa, joka toimii ja ainakin minulta saa pisteitä.

Tarina itsessään oli minulle jo ennestään tuttu, vaikkakaan ei kovin hyvin enää muistissa. Olen nähnyt kirjan perusteella tehdyn elokuvan Hugo, josta muistelisin pitäneeni. Elokuva tuntuu ainakin seuraavan kirjaa aika uskollisesti. Tarina on nätti, koskettava ja välillä jopa jännittäväkin. Hugon selviytyminen töistään ja ruuan hankkimisesta on jo yksi juttu, mutta kun tähän lisätään ikiliikkujan mysteeri, lelukaupan pitäjän salaisuudet ja jännittäviä käänteitä, on kasassa hieno tarina.

 
Itse pidin eniten kirjan loppupuolesta, jossa päästään kurkistamaan vanhoihin elokuviin, oikeastaan ensimmäisiin sellaisiin. Kirjassa on käytetty oikeita kuvia noista elokuvista, kuin myös kuvituskuvia. Kirjan loppuun on myös listattu kaikki kirjassa mainitut elokuvat. Loppupuoli oli ehdottomasti mielenkiintoisinta antia. En viitsi sen enempää siitä kertoa, elokuvat kun liittyvät kuitenkin juoneen olennaisesti, mielestäni myös kekseliäällä tavalla.

Kaiken kaikkiaan hieno kirja. Tarina on suloinen ja hauska, toteuttamistapa hyvin omaperäinen ja hieno. Mitään yllätysmomenttia ei itselleni tullut missään vaiheessa, sen verran hyvin muistin tapahtumat elokuvasta, mutta sekään ei haitannut. Tämä kirja oli elämys itsessäänkin, mikä pitää kokea itse.
 

Arvosana: Neljä kissanpentua 

Osallistun tällä kirjalla Seitsemännen taiteen tarinat-haasteeseen.

30. tammikuuta 2016

Kate Morton: Paluu Rivertoniin

Kate Morton
Paluu Rivertoniin
(The House at Riverton, 2006)
Bazar, 2011
Suom. Helinä Kangas
Kansi: Satu Kontinen
613 s.


Grace on lähestymäisillään sataa ikävuotta, kun hän saa kirjeen eräältä naiselta, Ursulalta. Ursula on tekemässä elokuvaa Rivetonin kartanosta ja siellä aikoinaan tapahtuneesta traagisesta onnettomuudesta. Grace oli nuorena tyttönä talossa sisäkkönä, ja on nyt ainoa vielä elossa oleva henkilö joka tunsi siellä asuneet ihmiset. Grace ei ole pitkään aikaan muistellut aiempaa elämäänsä, eikä haluaisikaan muistella. Pikkuhiljaa ja päättäväisenä muistot kuitenkin palaavat Gracen mieleen, ja pian niiden tuloa ei voi enää estää.

Kirja paljastaa jo sekä takakannessa että ensimmäisillä sivuilla mitä tuleman pitää. Eletään 1920-lukua, kun eräs runoilija, Robbie Hunter, riistää henkensä seurapiirijuhlissa Rivertonissa. Tapahtuman nähneet kuvankauniit sisarukset Hannah ja Emmeline Hartford eivät tämän kohtalokkaan illan jälkeen enää puhu toisilleen. Kaikki tapahtuneeseen liittyvät henkilöt ovat jo aikoja sitten kuolleet, tai niin ainakin luullaan. Grace kuitenkin tietää mitä tuona iltana oikeasti tapahtui, koska hänkin oli paikalla. Pikkuhiljaa Grace alkaa avata entistä elämäänsä lukijalle ja lapsenlapselleen.

Kirja kerrotaan kahdessa eri aikakaudessa. On nykyisyyden Grace ja tätä painavat salaisuudet, kipeät muistot jotka pikkuhiljaa palaavat, yllättäen ja hyvin elävänä. Toisena on menneisyyden Grace, joka näkee kaiken mikä nyt on jo unohtunut. Huomasin pitäväni paljon enemmän vanhasta ajasta, jota kyllä olikin paljon enemmän mitä vanhuuden päiviään viettävän Gracen elämää. Kaikki -20-luvun kartanoelämä sykähdyttää nyt todella paljon, paljolti Downton Abbeyn ansiosta.

Kirja oli alusta asti oikein hyvä. Se koukutti ja oli tunnelmaltaan ihastuttava. Mutta vasta kirjan loppupuolella aloin huomata että kirja on vielä enemmän kuin vain oikein hyvä, se on aivan ihana. Kun viimeisetkin salaisuudet pikkuhiljaa pääsivät valoon ja sitä alkoi tajuta mitä onkaan tapahtunut ja mistä se johtuu, huomasin todella pitäväni kirjasta. Viimeiset sivut kruunasivat sen tunteen. Olihan tässä muutamia ennalta-arvattavia käänteitä, mutta myös sellaisia mitä en olisi osannut odottaa. Rakastankin eniten sitä, että kirjan päättymisen jälkeen saa miettiä että miten kaikki olisikaan mennyt toisin, jos...

Sillä sitä päähenkilö Grace miettii koko kirjan ajan, potee syyllisyyttä huomaamatta jääneistä asioista ja omista teoista. Olisiko joistain pienistä seikoista voinut huomata jo jotain, olisiko pitänyt kiinnittää johonkin enemmän huomiota. Sitä on kiva seurata, ja rivien välistä voi hyvin välillä päätellä mitä tuleman pitää, mihin kaikki liittyy. Vaikkei itse suuri paljastus ollutkaan lopulta mitenkään yllättävä, pidinkin eniten siihen johtaneista syistä ja niiden pohtimisesta. Miten pienestä asiat joskus ovatkaan kiinni.

Juuri se on tässä kirjassa oleellista. Kaikki olisi voinut mennä hyvin eri tavalla, jos vain muutama asia olisi mennyt toisin. Joskus kaikki saattaa olla kiinni muutamasta sanotusta tai sanomatta jääneestä sanasta. Sitä ei voi olla miettimättä omaa elämää, ja miten erilaiselta kaikki varmasti näyttää vuosien päästä. Voiko ihminen huomata jo nyt niitä seikkoja, jotka tulevat vaikuttamaan olennaisesti omaan tulevaisuuteen? No, tuskinpa.

Muualla: Lumiomena, Amman lukuhetki, Järjellä ja tunteella, Leena Lumi, Ullan Luetut kirjat, Le Masque Rouge, Pieni kirjasto, Todella vaiheessa,

Arvosana: Viisi kissanpentua

Hauskaa, että olen aloittanut vuoden lukemalla vain kirjoja, jotka sijoittuvat 1900-luvun alkupuolelle; Kotiopettajattaren romaani, Stoner, Hugo Cabret ja nyt tämä. Ihana aikakausi!

Osallistun tällä kirjalla Seitsemännen taiteen tarinat-haasteeseen.

28. tammikuuta 2016

Lukumaratonviikon puolivälikatsaus

Maanantai 25.1. 

Klo 00:00
Julistan maratonin alkaneeksi! Tai julistin siis twitterissä, tänne kirjoitan vasta nyt myöhemmin päivällä. Aloitin keskiyöllä George Orwellin Eläinten vallankumousta, jota luin n. 40 sivua ennen nukkumaanmenoa.

Klo 13:30
Hitaan aamupäivän jälkeen jatkoin vihdoin lukemista Eläinten vallankumouksella, ja saatoin sen loppuun. Hieno ja ajankohtainen teos, vaikkakin lukeminen oli välillä todella raivostuttavaa aiheensa puolesta. Seuraavaksi vähän muuta touhuamista ja somettelua, jonka jälkeen vielä kauppaan ja ruuan tekoon.

Klo 18:30
Nyt on syöty ja katsottu jakso Modernia perhettä. Seuraavaksi pääsenkin vihdoin takaisin lukemaan. Taidan jatkaa Munron novellikokoelmalla Liian paljon onnea, ainakin yhden tai parin novellin verran. Sitten tekisi mieli tarttua Fletcherin romaaniin.

Klo 21:45
Luin ensimmäisen Munron novellin, Ulottuvuuksia. Hyvä novelli, aiheeltaan heti aika rankka, omien lasten kuolemasta toipuminen. En kuitenkaan ihan päässyt päähenkilön pään sisään, hän kun tuntui olevan aika irrallaan kaikesta. Toivottavasti muut novellit ovat vieläkin parempia. Munron jälkeen aloitin Tummanhopeista merta, joka kyllä heti alkusivuiltaan lumosi kuvauksillaan merestä ja sen tuomista tarinoista. Lueskelin sitä hitaasti pari ensimmäistä lukua, mutta sitten tuli väsy. En missään nimessä halua pakottaa itseäni lukemaan, jos siltä ei yhtään tunnu. Voi olla etten enempää tänään enää luekaan, en ainakaan nyt hetkeen.

Sivuja yhteensä: 215

Tiistai 26.1.

Klo 12:30
Muutama kymmenen sivua jatkettu Tummanhopeista merta. Enempää ei oikein kerkeä, kun kohta pitää lähteä liukastelemaan ulos ja bussiin, tiedossa kirppistelypäivä! Lukeminen jää siis varmasti tänään aika vähäiselle.

Klo 19:00
Jälleen kotona, ruoka on tehty ja syöty ja viimeisimmät postaukset luettu. Nyt jatkamaan lukemista loppuilta.

Klo 23:00
En ollut muistaa ollenkaan X-filesin uusia jaksoja, joten pitihän tuo tuplapläjäys sitten katsoa kun telkkarista tuli. Olipa muuten aika ällöjä juttuja, hyh. Lukeminen jäi siis tosiaan aika vähälle tänään, mutta sen kyllä jo tiesinkin tapahtuvan. Vaikka toisaalta, tuo on aika normaali määrä lukemista päivässä minulle, ellei jopa hieman keskivertoa enemmän. Mutta huomenna sitten vielä enemmän!

Sivuja tänään: 83
Sivuja yhteensä: 298

Keskiviikko 27.1.

Klo 11:30
Aamuhommat tehty ja aika jatkaa lukemista. Tummanhopeinen meri saa odottaa hetken sivussa, jatkan maratonia jälleen yhdellä Munron novellilla.

Klo 14:30
Munron kirjan toinen novelli, Miten meidän tulisi elää ei harmi kyllä oikein iskenyt, jäi vähän mitäänsanomaton fiilis. Munron jälkeen tartuin taas Fletcherin kirjaan, ennenkuin piti lähteä jälleen kauppaan. Kauppareissu venyi yllättävän mutta ihan mukavan kuluttajatutkimuksen myötä. Sieltä vaivanpalkaksi saadun karkkipussin kera jälleen lukemaan.

Klo 17:30
Nyt ruuantekoon, sitten syönnin jälkeen loppuillaksi kirjojen pariin. Tummanhopeinen meri on kohta puolessa välissä, eikä oikeastaan muuta tekisi mieli lukeakaan, sen verran hyvä se on. Toisaalta taas en haluaisi lukea sitä liian pian loppuunkaan! Voi olla että tartun seuraavaksi johonkin sarjakuvaan pitkästä aikaa.

Klo 23:15
Ruuan jälkeen jatkoin hieman Tummanhopeista merta eteenpäin, jonka jälkeen tartuin uusimpaan Sagan osaan. Hetken aikaa meni ensin tosin siihen, että selasin aiempaa osaa, muistikuvat tapahtumista oli aika hataria. Nyt Saga on luettu loppuun, ja hyvä osa oli jälleen. Yllätyin, että olin aiemmallekin osalle antanut Goodreadsissa viisi tähteä, koska nyt kun mietin niin se olisi ennemmin neljän arvoinen, kuten tämän uusimman arvioin. Välissä katsottiin uusin osa Mr. Robottia, joka on muuten ehdottomasti katsomisen arvoinen tv-sarja, näin kolmen jakson perusteella. Nyt taidan kohtapuolin jatkaa vielä tuota merikirjaa ennen nukkumaanmenoa.

Sivuja tänään: 280
Sivuja yhteensä: 578

Torstai 28.1.

Klo 12:00
Maraton on nyt puolivälissä! Jatkoin Fletcherin kirjan lukemista vielä johonkin n. puoli kahteen yöllä. Nyt päivällä en ole ehtinyt vielä tarttua kirjaan, mutta kohta jatkuu kyllä. Tarkoituksena olisi saada ehkä vihdoin tuo The Walking Deadin Toinen kirja luettua, se kun on jo ihan hetken aikaa ollut tuossa pöydällä... 

Teen heti maanantaina loppuviikosta samanlaisen katsauksen, johon lisään sitten toisen puolikkaan tästä torstaista. Hyvää loppumaratonia kaikille jotka mukaan lähditte!

Sivuja yhteensä: 599

Ai niin, tämä on muuten sadas postaukseni, jee!

24. tammikuuta 2016

Viikon mittainen lukumaraton

Yöpöydälläni on suuri pino kirjoja odottamassa. Vierailin kirjastossa ja otin heti takapakkia lupauksessani lukea enemmän oman hyllyn kirjoja. Koska juuri nyt vain tuntuu sille, että haluan lukea juuri nämä kirjat. Ja se on ihan ok. Ja koska ensi kuussa ilmestyy muutama todella odotettu uutuus, haluaisin saada nämä kirjat ennen niitä pois alta.


Niinpä ajattelin pitää lukumaratonin! Olen sellaista kaivannut jo hetken aikaa, ja nyt totesin että mikäpä ettei. Lukupinoni on sitäpaitsi täydellinen maratonia ajatellen; on romaania, novellikokoelmaa, lastenkirjaa, sarjakuvaa, englanninkielistä nuortenkirjaa (odottelee kirjastossa) ja lyhyttä klassikkoa. Joka lähtöön kirjoja, ja tietenkin kaikki oman hyllyn kirjat vielä lisänä.

Tällä kertaa en kuitenkaan pidä 24 tunnin maratonia, sillä olen huomannut olevani niissä lopulta aika stressaantunut. Huomaan vahtaavani kelloa koko ajan ja poden huonoa omaatuntoa jos teenkin jotain muuta lukemisen sijasta. Sen sijaan pidän koko viikon kestävän maratonin! Viikko on pitkä aika, ja välissä ehtii ilman omantunnon tuskia tehdä kaikkea muutakin lukemisen ohessa. Aloitan siis huomenna maanantaina ja jatkan aina sunnuntaihin asti, eli suoritusaikani on 25.1.-31.1.

Oikeastaan mietinkin, onko tätä järkevää edes nimittää lukumaratoniksi, sillä oikeasti tarkoituksena olisi vain tietoisesti ja tarkoituksella yrittää kasvattaa lukuaikaa päivässä, jotta saisi lyhennettyä tuota kirjapinoa. Maraton kuitenkin toimii tässä ehkä pienenä porkkanana, jolla patistan itseäni todella lukemaan. Jos en pidä lukemisista mitään kirjaa, se ei välttämättä tule onnistumaan.

Mukaan on sallittua hypätä jos haluaa! En ole asettanut itselleni mitään tavoitteita, enkä aio lukea yötä päivää, mutta jos nyt edes hieman enemmän saisi luettua mitä normaalisti, niin olen tyytyväinen. Katsotaan mitä tulee...

Saatan tehdä jonkinlaisia tilannepäivityksiä tänne blogiin kesken maratonin, mutta en päivittäisiä. Ehkä puolessa välissä? Twitterin puolella yritän muistaa olla aktiivinen kyllä koko viikon. 

Siinäpä se, huomisesta eteenpäin sitten maratoonataan, toivottakaa onnea!

20. tammikuuta 2016

JP Ahonen: Villimpi Pohjola: Pelinavaus

JP Ahonen
Villimpi Pohjola: Pelinavaus
Arktinen Banaani, 2013
160 s.













Olen jo pitkään ihastellut JP Ahosen kädenjälkeä niin miehen instagram-sivulla kuin muuallakin. Se on aina miellyttänyt kovasti silmää ja tarinat vaikuttivat hauskoilta. Viime kirjastokäynnillä hyllystä löytyikin muutama miehen sarjakuva, ja pääsin vihdoin tutustumaan teoksiin.

Pelinavaus nivoo yhteen kaksi aiemmin julkaistua Villimpi Pohjola-sarjakuvaa ja muutamia ennen julkaisemattomia strippejä samoihin kansiin. Villimpi Pohjola seuraa ikuisuusopiskelijoista koostuvaa suurehkoa kaveriporukkaa, joilla jokaisella on omat keinonsa vältellä opiskelua ja valmistumista.

Koska porukka koostuu kymmenestä eri henkilöstä, joilla osalla on hyvinkin samantyyliset hiukset, oli hahmojen henkilöllisyyksistä vaikea pitää välillä selkoa. Alussa varsinkin nimet tahtoivat unohtua koko ajan. Se ei kuitenkaan lukemista juurikaan haitannut, jokaisella kun on hyvin erilaiset luonteet ja ne välittyvät sivuilta hyvin. Kansiaukeamalla olevia lyhyitä henkilökuvauksia tuli silti selattua aika monesti kirjan aikana.

Piirustustyyli on todella nättiä. Juuri sellaista mistä itse pidän kovastikin. Simppeliä ja pehmeää, täynnä hauskannäköisiä ja sarjakuvamaisia hahmoja, sekä nätti väritys. Suorastaan söpöä! Sarjakuvaa on todella helppo ja miellyttävä lukea. Uskoisin että tämä sopii sarjakuviin tottumattomillekin.

Tähän kun lisätään vielä aivan nerokas huumori ja mielikuvituksellista tilannekomiikkaa ja sanailua, paketti on valmis. Huumori onkin tämän sarjakuvan suola. Aikuisiksi kasvaneista ikuisuusopiskelijoista saa loputtomasti irti viihdettä, ja hahmojen luonteet vain vahvistavat tätä. Kaikki ei tietenkään liity vain opiskeluun tai sen välttelyyn, vaan kirjan sivuilla kohdataan oikeita ja tavanomaisia kohtauksia normaalista elämästä. Sellaista, johon jokainen voi samastua.

Huumorin ohella parasta antia onkin sitten hahmot. On naistenmiestä, pariskuntaa, tietokonenörttiä, filosofia ja haaveilijaa. Värikäs, mutta kuitenkin hyvin aidon tuntuinen ja uskottava joukko erilaisia ihmisiä. Hahmoilla on myös aivan ihanan ilmeikkäät kasvot, ja laidasta laitaan vaihtuvat tunteet ilmenee lukijalle hyvin. Osa hahmoista on tietysti aika klassisia esimerkkejä ja kärjistettyjäkin, mutta samoja piirteitä on kuitenkin tunnistettavissa omistakin tuttavista.

Valitsemani kuvat kuvastaa hyvin kirjan vaihtelevuutta. Ylempi kuva muistuttaa mielestäni omaa lempisarjakuvaani, Lassia ja Leeviä, Lassi kun aina kuvittelee hieman samantyylisiä asioita tapahtuvan omilla oppitunneillaan tylsistyessään. Jälkimmäinen taas naurattaa pelkästään jo nostalgisuuden takia, onhan kyseessä iki-ihana visailuohjelma, ja sitten tietysti kinkkinen kysymys. Sarjakuva ammentaakin paljon populaarikulttuurista, ja tekee sen mielestäni hyvin.

Kertakaikkiaan aivan mahtava sarjakuva. En taida keksiä siitä mitään huonoa sanottavaa. Erittäin mielelläni jatkan näiden hahmojen parissa myöhemminkin.

Muualla: Kirjojen keskellä, Sabinan knalli, Mitenköhän tässä kaikessa käy

Arvosana: Viisi kissanpentua

Kirja luettu viime vuonna, joten tällä kirjalla osallistuin vielä viime vuoden Reading Challengeen, kohtaan 45. A book set during Christmas.

18. tammikuuta 2016

Lukupäiväkirja: Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani

Luin kyseistä kirjaa joululoman alla, ja ajanpuutteen vuoksi ajattelin kirjoittaa postauksen lukupäiväkirjamuotoon. Noh, tarkoitus oli siis lukea kirja vuoden loppuun mennessä, mutta eihän siitä sitten aivan valmista tullutkaan. Sitten postauksen viimeistelykin jäi muiden kiireiden ja blogisynttärien ja vaikka minkä jalkoihin. En kuitenkaan enää muista kirjasta juurikaan mitään, joten en viitsi kirjoittaa siitä toista postausta. Sen takia saattekin vielä katsauksen viime vuoden viimeisiin päiviin ja urakkaani tämän klassikon parissa. Olkaa hyvät!

 

Charlotte Brontë
Kotiopettajattaren romaani
(Jane Eyre, 1847)
Suuri Suomalainen kirjakerho, 1991
Suom. Tyyni Haapanen
478 s.




10.12.2015
Nyt se alkaa, pakko tähän on tarttua mahdollisimman pian tai jää pian lukematta kokonaan. Fontti on ikävän tiukkaa, vaikka muuten pidänkin vanhasta tyylistä. Kirja tuoksuukin vanhalle, ihan samalle mitä omistamani Runotytöt. Tunnelma on ainakin siis kohdallaan.

Aloitus kirjassa on mieleenpainuva. Jane elää tätinsä, Mrs. Reedin hoivassa, mutta elämä suuressa kartanossa ei ole hääviä. Täti on ottanut Janen hoivaansa vain miesvainaansa pyynnöstä, eikä liioin anna tytölle hellyyttä. Tädin lapsetkin kiusaavat Janea alinomaa, ja Janen puolustautuessa saa hän silti syyt niskoilleen.
 s.17

12.12.2015
Huh, kirja on muuten suhteellisen nopealukuinen, mutta väliin kuvailut ovat aika uuvuttavia. Jotkut virkkeet ovat myös todella pitkiä aivan liian monine pilkkuineen, niin että ajatus ehtii katketa välissä ainakin sen kymmenen kertaa.

Erään ikävän tapahtuman johdosta Jane saa luvan lähteä kouluun Lowoodiin, orpolapsille tarkoitettuun hyväntekeväisyyslaitokseen. Koulu on vaatimaton, ruokaa ei ole paljon eivätkä vaatteet lämmitä, mutta Jane on kuitenkin tyytyväinen että pääsi pois tätinsä luota. Koulussa Jane päättää näyttää opettajille ja muille lapsille, ettei hän oikeasti ole valehtelija, kuten hänen tätinsä häntä kutsuu.
s.61

14.12.2015
Jane on valmistunut koulusta ja parin vuoden opettajuuden jälkeen hän saa töitä kotiopettajattarena eräästä talosta, Thornfieldistä. Vastassa häntä on Mrs. Fairfax, joka osoittautuu mitä lempeimmäksi vanhaksi leskirouvaksi. Pian Janelle kuitenkin paljastuu, ettei Mrs. Fairfax suinkaan omista taloa, vaan on vain emännöitsijä, ja talon omistaa Mr. Rochester, mies joka ei paljoa talolla oleskele. Jane tapaa myös Mr. Rochesterin holhokin ja tulevan oppilaansa, suloisen Miss Adèlen.
s.112

22.12.2015
Vihdoin pääsen jatkamaan kirjan parissa. Matkustus ja kaikki jouluhössötys on vienyt aikaa vähän liiaksikin, eikä aina vaan ole sitten jaksanut ja kiinnostanut tarttua tähän. Jotenkin tämä kuitenkin poikkeaa aika paljon tavanomaisista joulukirjoistani, eikä kiinnostus ole ehkä ylimmillään. Kuitenkin aina kun tätä sitten jatkaa, kirja etenee ihan mainiosti.

Jane tapaa vihdoin kartanon omistajan, Mr. Rochesterin, jonka mielialat tuntuvat vaihtelevan alituiseen lempeästä välinpitämättömään ja kylmään. Mielenkiintoinen hahmo, ja jänniäkin juttuja on jo tapahtunut, kuten mystinen tulipalo joka oli viedä talon herran hengen. Talossa kuljeksii myös aika hämärä ompelija, jolla on karmiva nauru. Janella ja Mr. Rochesterilla taitaa myös nousta jo hieman tunteitakin esiin. Molemmat ovat hahmoina todella kivoja, vaikkakin hyvin eri tavalla.
s.190

31.12.2015
Viimeistä päivää viedään, ja pahasti alkaa näyttää ettei tämä kirja tänä vuonna valmiiksi tule. Aikaa kyllä olisi ollut jo aiemmin, mutta alkava flunssa on vähän verottanut lukijaa. Tänään pitäisi kotiutumisen jälkeen hieman juhlia vielä vuoden vaihtumistakin, joten taitaapi jäädä kirja ensi vuodelle.

Jane matkustaa pikaisesti tapaamaan sairasta tätiään, Mrs. Reediä, ja sai siellä tietää kaukaisesta sedästään. Tullessaan takaisin hänen ja Mr. Rochesterin välillä tapahtuu vaikka mitä mullistavia asioita. Asiat eivät kuitenkaan (tietenkään) mene suunnitelmien mukaan, ja Jane joutuu tekemään vaikeita päätöksiä. Jälleen kerran uusia odottamattomia juonenkäänteitä ja paljon uusia, mielenkiintoisia ja ärsyttäviäkin hahmoja.
s.389

2.1.2016
s.478 Nyt se on luettu loppuun! Huh, mikä urakka. Alku kirjassa oli hyvin lupaava, orpolapsista on aina jotenkin kiva lukea. Janen ja Mr. Rochesterin orastava molemminpuolinen ihastus oli kivaa luettavaa, kuten myös yllättävät käänteet tässä suhteessa. Kirja alkoi loppupuolella kuitenkin vähän laahata, ja muutaman juonenkäänteen arvasin jo kaukaa. Lopetus oli kuitenkin taas joiltain osilta yllättävä, ja ihan hyvä.

Loppukaneetiksi voisin sanoa että kelpo klassikko, mutta kirjan synkkyys jätti ehkä vähän kylmäksi. Jotenkin tästä ei saanut irti samanlaista tunnetta kuin muita tällaisia vanhoja kirjoja lukiessa, enkä lopulta ihan kamalasti välittänyt hahmojen kohtaloista. Oli kuitenkin virkistävää lukea tarina, jossa ihan kaikki ei mene saman tutun kaavan mukaan, mitä ehkä yleensä odottaisi. Välillä pidin kirjasta todella paljon, mutta toisinaan pitkät, kappaleen pituiset virkkeet ja luontokuvailut kyllästyttivät.


Arvosana: Kolme kissanpentua

On muuten hauskaa, että aloitin viime vuoden aivan samalla tavalla, lukemalla klassikkoa (vaikkakin ei niin vanhaa) vuoden molemmin puolin. Silloin kyseessä oli Sadan vuoden yksinäisyys, josta tulikin sitten ensimmäinen kirja-arvosteluni.

13. tammikuuta 2016

Blogistania ääneni

Jee, ensimmäistä kertaa minäkin pääsen osallistumaan Blogistanian äänestyksiin! En tosin ihan kauhean montaa uutukaista lopulta lukenut, joten äänetkin jäävät aika pieniksi... Mutta ajatus on tärkein, eikö? Äänestän Finlandiassa ja Globaliassa. Tässä siis minun ääneni:




Blogistanian Finlandia:

3 pistettä Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat









Blogistanian Globalia:

3 pistettä John Williams: Stoner

2 pistettä Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus

11. tammikuuta 2016

Synttärit!

En todellakaan saata uskoa että blogini on ollut jo vuoden pystyssä, mihin aika oikein katoaa? Vastahan sitä jännitti itsensä kipeäksi asti julkaistuaan ensimmäisen postauksensa. Enää ei jännitä ihan niin kovasti, mutta edelleen jokainen postaus joutuu tarkkaan syynäykseen ennen julkaisuaan.

Jotenkin nyt tuntuu, että olen todella osa tätä yhteisöä. Vuosi on ainakin itselle sellainen selvä rajapyykki; sen yli jos pääsee, niin on edes jollain tapaa tosissaan. Sitä huomaa että harrastus kiinnostaa edelleen, jaksaa kirjoittaa ja osallistua. Joskus kun tällaiset jutut saattaa olla ohimeneviä vaiheita, sellaisia pieniä innostuspuuskia jotka sitten laimenee ja pikkuhiljaa katoaa. Onkin kiva huomata että koko blogin pitäminen kiinnostaa vielä kovasti, ja että se on vielä hauskaa ja antoisaa.

Sanoisin siis että olen viihtynyt blogimaailmassa todella hyvin. Enkä missään nimessä vähiten mukavien ihmisten takia. On ihanaa saada kommentteja, se sykähdyttää joka kerta. Lisäksi muiden blogeista saa paljon inspiraatiota omaankin tekemiseen ja lukemiseen, eikä tämä yksin olisikaan niin hauskaa.

Paljon on vielä kehitettävää, sekä ihan ulkoasua myöten kuin varmasti sisällöllisestikin. Kaikki on melkein kuten haluaisin, mutta ei kuitenkaan vielä ihan. Ulkoasun kanssa lähinnä hienosäätöä, pieniä muutoksia. Sisällöllisesti yksinkertaisesti tarkempia ja parempia arvosteluita, pitäisi saada ne päänsisäiset ajatukset oikeasti sinne paperille ja muille nähtäväksi. Se jos jokin kaipaa vielä hienosäätöä, aika paljonkin.


Sitten vielä ihan vähän tilastojuttuja ensimmäisen blogivuoden ajalta:

Blogini aikana olen postannut 94 postausta, keskimäärin 8 kuukaudessa. Aktiivisin kuukausi oli helmikuu (11) ja hiljaisin kuukausi marraskuu (4).

Huomattavasti eniten olen lukenut 2000-luvun jälkeen julkaistuja kirjoja. Vain 11 kirjaa on kirjoitettu 1900-luvulla, ja vain yksi 1800-luvulla.

Blogiajan lempikirjoja en viitsi listata, sillä koko viime vuoden parhaat kirjat listasin jo koontipostauksen yhteydessä täällä. Kunhan blogille tulee lisää ikää, on ihan mielenkiintoista nähdä mitkä kirjat nousevat kaikkein parhaimmiksi.

Luin kuitenkin monta erinomaista kirjaa ja useita todella hyviä kirjoja. Goodreadsin mukaan olen lukenut blogini aikana 12 viiden tähden kirjaa, 46 neljän tähden kirjaa ja 22 kolmen tähden kirjaa. Kahden tähden kirjoja luin vain 7, eikä yhden tähden kirjoja tullut luettua yhtäkään. Nyt kun vain saisi nostettua tuolta neljän tähden ryppäästä enemmän kirjoja vielä tuonne ylöspäin, niin kaikki on hyvin.

Vuoden 2016 tavoite onkin, että osaisin valita vielä paremmin sellaisia kirjoja luettavaksi, jolle voisin antaa täydet pisteet, ja vähemmän niitä keskivertoja, ihan ok kirjoja. Haluaisin varsinkin osata jättää kirjoja kesken; on turhauttavaa lukea monta päivää jotain kirjaa, joka ei kiinnosta eikä säväytä millään lailla. Hyllyssä odottaa niin monta muuta kirjaa, jotka kiinnostavat kovasti, ja luultavasti myös nousevat lemppareiden joukkoon, etten halua kuluttaa aikaani enää ok-kirjoihin. 

Muita tavoitteita tälle vuodelle:

- Lue enemmän oman hyllyn kirjoja. Siis ihan oikeasti, lue ne. Ei enää tekosyitä.

- Älä ole liian ankara kirjoille. Löyhennä siis hieman tähditystä. Kaikkien ei tarvitse olla tajunnanräjäyttäjiä, jotta ne ansaitsevat täydet pisteet.

- Älä ota paineita bloggaamisesta. Jos joku kirja ei nostata minkäänlaisia ajatuksia tai tunteita, onko siitä pakko blogata? No ei ole.

- Älä ota paineita lukuhaasteista. Älä menetä niiden takia yöuniasi jos kaikki ei onnistukaan.

- Lopeta ylipäätään se stressaaminen.


Kiitos kaikille seuraajille ja kivoja lukuhetkiä!

10. tammikuuta 2016

John Williams: Stoner

John Williams
Stoner
(Stoner, 1965)
Bazar, 2015
Suom. Ilkka Rekiaro
306 s.


William Stoner syntyy vuonna 1891 pienellä maatilalla Keski-Missourissa. Stoner on maatilalla oppinut tekemään kovasti töitä ja jatkaa samaan malliin aloittaessaan opinnot Columbian yliopistossa. Stoner rakastuu yliopistoon ja opintojensa päätyttyä jatkaakin siellä opettajana. Stoner rakastuu myös erääseen naiseen palavasti, ja vie tämän vihille, juuri häntä edes tuntematta. Lopulta yliopistosta tuleekin Stonerille se ainoa paikka, jossa hän tuntee olonsa onnelliseksi, vaimon tehdessä elämän hankalaksi kotona.

Stoner on hyvin vähäeleinen kirja. Silti vain vähän yli 300:een sivuun mahtuu kokonainen ihmiselämä. Tarina kulkee ajoittain aika vauhdilla, hyppien vuosissa pitkällekin eteenpäin. Silti tuntuu kuin kirja kulkisi hiljaa hiipien hitaasti, vaivihkaa. Millään ei mässäillä eikä mitään painoteta liikaa. Kaikki tapahtuu rauhassa ja kaikki kerrotaan kuin ohimennen.

Jos itse kirja on vähäeleinen, niin on itse Stonerkin. Hän on hahmona todella sympaattinen. Alkuun hänestä oli vaikea päästä perille, mutta niin taisi olla hänen itsensäkin. Oli mielenkiintoista nähdä miten hän pikkuhiljaa oppi itsestään enemmän, oppi rakastamaan kirjoja ja lukemista, oppi heittäytymään opetukseen ja virran vietäväksi. Välillä tosin teki mieli takoa Stonerin päätä, niin tossun alla kun oli. Stoner on kuitenkin sellainen hahmo, johon tutustuisi mielellään, ja juuri hänen luennoilleen olisi hienoa päästä kuuntelijaksi. Itselle kirjan parasta antia olikin keskivaiheen paikkeilla alkaneet yliopiston tapahtumat ja miten Stoner niihin asennoitui ja niistä selvisi. 

Tavallaan kirjassa ei tapahdu juuri mitään. Mutta silti siinä tapahtuu kovinkin paljon. Stonerin elämä ei ole helppoa, mutta kuten hän itsekin sanoo, ei hän kai halunnutkaan sen olevan. Avioliitto on yksi murheenkryyni, ja vaikeudet yliopistolla toinen. Stoner menee elämässä kuitenkin eteenpäin omalla tarmollaan, jäämättä liikaa murehtimaan asioita joille ei voi tehdä mitään. Stoner myös kokee eläneensä hyvän ja onnellisen elämän, vaikkei se lukijalle sellaisena aina näyttäydykään. Onnellisuus on kuitenkin hyvin suhteellinen käsite, ja toisaalta onkin lohdullista ajatella että jopa Stoner, tällaisen elämän jälkeen pitää itseään onnekkaana ja onnellisena.

Stoner on kaunis, ja oikeastaan se onkin suuri rakkaudenosoitus, niin itse rakkaudelle kuin kirjoille ja lukemiselle. " - että ihminen, jota rakastamme aluksi, ei ole sama ihminen, jota rakastamme lopuksi, ja ettei rakkaus ole päämäärä vaan kehitys, jossa yritetään oppia tuntemaan toinen toistaan." Niin, näinhän se on. Stonerin ajatuksia rakkaudesta, sen kokemisesta eri muodoissa ja sen ymmärtämisestä oli hienoa lukea. Siinä lähti omatkin ajatukset lentoon, ja kirja saikin paljon erilaisia ajatuksia nousemaan mieleen.

Stonerin lukeminen ei kuitenkaan ollut aivan yksioikoista. Kirja oli todella hyvä, mutta vasta oikestaan puolesta välistä eteenpäin se imaisi täysin mukaansa. Alku oli jokseenkin hidas ja oli vaikea päästä mukaan tarinaan. Lisäksi alkupuolen avioliittoaikeet eivät vaan napanneet mukaansa, siinä oli jotain luotaantyöntävää. Se etäännytti tarinasta jonkin verran, ja vaikken puolen välin jälkeen melkein pystynytkään laskemaan kirjaa alas, se vaikutti silti lukukokemukseen aika paljon.

Huomasin eräässä vaiheessa myös odottavani, että no joko tässä alkaa tapahtua, joko se jokin tulee ja iskee? Ajatus täytyyhän tässä jotain tulla kun niin monet tykkäävät kävi useasti mielessäni puoleen väliin saakka. Meinasin jo hieman pettyä, kun kirja hupeni enkä vieläkään tajunnut kirjan ideaa. Onneksi se ideakin sieltä lopulta ilmestyi.

Mietin parikin päivää minkä arvosanan kirjalle oikein annan. Olen huomannut olevani aika kranttu antamaan täysiä pisteitä kirjoille nykyään, ja kaikki vähänkin paremmat ja todella hyvät kirjat tuntuvat tippuvan samaan syssyyn. Jos antaisin puolikkaita, saisi tämä neljä ja puoli. Mutta koska en anna, pyöristän arvosanaa korkeammalle. Jotenkin tuntuu että tämän kuuluu olla siellä, niiden parhaista parhaiden kirjojen joukossa, vaikken siihen aivan varauksetta rakastunutkaan. Kirja on kuitenkin vielä hyvin vahvasti mielessä näin parin päivän jälkeen, ja aivan varmasti myös pysyy siellä pitkään. Tekisi jopa mieli aloittaa kirja jo uudelleen, mikä on aika paljon sanottu.


Arvosana: Viisi kissanpentua

5. tammikuuta 2016

Vuosi 2015 paketissa

Niin on vuosi 2015 saatu päätökseen! Uusi vuosi on jo kovassa vauhdissa, ja tuntuu hullulta että pitää puhua jo viime vuodesta, kun mainitsee viikko sitten tapahtuneen asian. 

On aika jännittävää tarkastella viime vuotta täällä blogin puolella, kun blogikaan ei ole aivan vielä edes vuoden ikäinen. Siihen ei toki ole enää montaa päivää kun synttäreitä voi jo viettää. Teen tuona päivänä varmaan jonkinlaisen oman postauksen, mutta nyt haluan tehdä katsauksen viime vuoden kirjallisiin tilastoihin, sekä tietysti juuri päättyneisiin haasteisiin.


Vuonna 2015 luin yhteensä 85 kirjaa, eli 17 513 sivua (Goodreadsin mukaan). Alkuvuodesta asetin tavoitteeni Goodreadsissa muistaakseni 50:een kirjaan, mutta koska tavoite täyttyi jo n. puolessa välissä vuotta, kiitos monien sarjakuvien, nostin tavoitettani. Lopulta tavoite lukea 85 kirjaa täyttyi juuri sopivasti.

E-kirjoja tuli luettua 11 kappaletta, joista 9 oli sarjakuvia. Äänikirjoja kuuntelin yhden.

Kotimaisia kirjoja luin 32 kappaletta. Yllättävän suuri määrä omasta mielestäni.
Ulkomaisia kirjoja oli kuitenkin selvästi enemmän, siis loput 53.  
Suomeksi käännettyjä kirjoja luin 36, mukana myös yksi kotimainen, ruotsista suomeksi käännetty. 

Englanniksi luin 18 kirjaa. Näistä 2 oli romaaneja, yksi äänikirja ja loput 15 sarjakuvia.

Miesten kirjoittamia kirjoja oli 45, naisten 40. Osa kirjoista on toki molempien tekemiä, kuten suuri osa sarjakuvista. Laskin nämä kuitenkin aina vain kirjoittajan mukaan, en kuvittajan. Aika tasainen tulos, en juuri kuukausikoosteita lukuunottamatta kiinnittänyt tähän mitään huomiota.

Sarjakuvia luin huiman määrän, 40 kappaletta! Näistä 16 oli kotimaisia. Kokonaismäärään olen ottanut mukaan myös muutaman mangan. Itse romaaneja tuli luettua siis vain hieman yli puolet, mikä selittää pienen yhteissivumäärän.

Kirjastonkirjoja tuli lainattua suuri määrä, 49 kappaletta. Oman hyllyn kirjoja oli 31 kappaletta, arvostelukappaleita 4 ja muualta lainattuja 1. Varmasti tulen jatkossakin hyödyntämään kirjaston antimia suurella innolla, mutta vakaa pyrkimykseni on myös muistaa oman hyllyn lukemattomat kirjat, ja pitää ehkä jopa hieman taukoa kirjastosta. Taas.

Uusia julkaisuja luin 10 kappaletta. Näistä vain yksi oli käännöskirja jonka suomennos tuli viime vuonna, loput 9 oli kotimaisia.


Vuonna 2015 ostin yhteensä 44 kirjaa. Näiden lisäksi sain joko lahjaksi tai eri arvontojen kautta 9 kirjaa. Arvostelukappaleita sain sen 4 kappaletta. Yhteensä hyllyyni muutti siis 57 kirjaa koko vuoden aikana. Ilmankos meinaa tila loppua. Olen kyllä myös karsinut kirjoja sieltä pois, ja jatkossakin karsintaa on luvassa.

***

Entäs sitten vuoden 2015 parhaat kirjat? Koska sarjakuvia tuli luettua niin paljon, päätin jakaa yhden ison listan kahtia, romaanit ja sarjakuvat erikseen:

Top 5 romaanit

5. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa

4. Alan Bradley: Piiraan maku makea

3. Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat

2. Stephen Chbosky: Elämäni seinäruusuna

1. Susan Fletcher: Noidan rippi


Listan ensimmäistä oli hyvin vaikea päättää, mutta tällä hetkellä se kääntyi Noidan ripin puolelle. Se kirja vain vei sydämen mukanaan. Ja miten ihania kirjoja kaikki viisi, on ilo huomata miten hyviä kirjoja on tullut luettua.


Top 5 sarjakuvat

5. JP Ahonen: Villimpi pohjola: Pelinavaus

4. Robert Kirkman: The Walking Dead - Ensimmäinen kirja

3. Kurtis J. Wiebe: Rat Queens, Vol. 1

2. Brian K. Vaughan: Saga, Vol. 3

1. Fábio Moon: Daytripper


Daytripper vei lopulta voiton sarjakuvista, hieman yllättäenkin oikeastaan. Se vaan on jäänyt mieleen todella vahvasti niin kauniilla tarinallaan. Suosittelen ehdottomasti kaikille. Toki tämäkin lista olisi voinut olla jonain toisena päivänä aivan nurinpäin, kaikki todella mahtavia sarjakuvia, joita jokaista voin suositella.

***

Vuoden 2015 haasteiden koonti

Vuoden alussa, itseasiassa jo ennen blogini perustamista, otin itselleni talteen Goodreadsista löytyneen 2015 Reading Challengen. En lähtenyt suorittamaan haastetta mitenkään orjallisesti, mutta varsinkin alkuun suunnittelin aika paljon mikä kirja kävisi mihinkin kohtaan, ja yleensä myös toteutin ne. Loppuvuodesta haasteen seuraaminen jäi, kun vaihtoehdotkin alkoivat huveta. Tiesin jo alkuun että siellä on muutama vaikea kohta, ja ne sitten jäivätkin täyttämättä. Kiva haaste kaikkineen, enkä vielä tiedä lähtisinkö toteuttamaan samanlaista tänäkin vuonna.

Haasteen 50:stä kohdasta sain siis lopulta ruksittua 42, eli vain 8 jäi uupumaan! Loppujen lopuksi suoriuduin mielestäni aika hyvin. Haaste ja siihen lukemani kirjat löytyy tuolta ylhäältä välilehdestä.

Ompun luoman Luetaan sateenkaari- haasteen kanssa kävi sen sijaan lopulta vähän köpelösti. Alkuun luin hienosti muutaman ensimmäisen valmiiksi mietityn kirjan, mutta loppuvuodesta haaste unohtui. Sain joulukuun alussa kurottua etumatkaa umpeen lukemalla kaksi kirjaa perätysten, mutta viimeinen raita jäi täyttämättä. Olin valinnut violetiksi raidaksi Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin, joka siis jäi n. 80 sivua vajaaksi vuoden päättyessä. Kuusi raitaa kuitenkin suoritettu onnistuneesti. Kiitokset Ompulle kivasta haasteesta!
(Älkää hämääntykö kuvasta; otin kuvan valmiiksi jo alkuvuodesta, sillä Bradleyn kirja oli kirjastonkirja. Siksi kuvassa myös viimeisin Kotiopettajattaren romaani.)

Tässä vielä haasteen raidat ja niihin lukemani kirjat:

Punainen: Melanie Gideon: Vaimo 22
Oranssi: Alan Bradley: Kuolema ei ole lasten leikkiä
Keltainen: Eve Hietamies: Tarhapäivä
Vihreä: Tove Jansson: Vaarallinen juhannus
Vaaleansininen: Thomas Glavinic: Toiveet jotka toteutuvat
Tummansininen: Chris Cleave: Poikani ääni

1. tammikuuta 2016

Joulukuun kooste

Vuosi on jo päässyt vaihtumaan toiseksi, mutta käännytään vielä hetkeksi viime kuukauden pariin. Aion lähipäivinä tehdä myös koko viime vuodelta jonkinlaisen koosteen, mutta nyt tarkastellaan lyhyesti joulukuun kuulumisia ja lukemisia.

Joulukuu meni aika kiireisissä merkeissä. Jos jonkinlaista menoa oli, kuten nyt vaikka tuon uusimman Star Warsin ensi-ilta. Oli muuten hyvä elokuva. Joululahjoistakin piti stressata aika tavalla, kun puolet meinasi jäädä postiin ennen lomalle lähtöä. Joulun viettoon matkustin nimittäin jo 19. päivä, ja viimeiset päivät ennen joulua menivätkin siellä joulun valmisteluissa. Itse joulu hurahti jälleen kerran ohi tavattoman nopeasti, mutta ehti sitä hetken aikaa rauhoittuakin.

Loppulomasta alkoikin sitten jo hieman aavisteltu flunssa, joka vei vähän fiilistä alaspäin. Saavuimme kotiin vasta uudenvuoden aattona, ja koska vuoden vaihtumista piti edes hieman juhlia kipeänäkin, vasta tänään pääsi kunnolla rauhoittumaan. Flunssaisena onkin hyvä syy mennä peiton alle lukemaan hyvää kirjaa.

Joulukuussa luin neljä kirjaa, joista yksi oli sarjakuva. Samoilla linjoilla kuin marraskuussakin siis. Mukavasti meni puoliksi: kaksi kotimaista, kaksi ulkomaista. Kaksi oman hyllyn kirjaa, kaksi kirjastonkirjaa.

Luetut:

Thomas Glavinic: Toiveet jotka toteutuvat (347s.)
Chris Cleave: Poikani ääni (338s.)
JP Ahonen: Villimpi pohjola: Pelinavaus (160s.)
Tuula Kallioniemi: Pako (126s.)

Sivuja yhteensä: 971

Kaksi ensimmäistä kirjaa olivat molemmat aika pettymyksiä, mutta seuraavat kaksi olivat onneksi parempia. Villimpi pohjola osui ja upposi napakymppiin, pidin kirjasta valtavasti. Kallioniemen Pako oli hyvä nuortenkirja, vaikka lopulta jäikin ehkä hieman laimeaksi.

Näiden lisäksi luin koko kuukauden ajan Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaania, joka kuitenkin joulukiireiden vuoksi jäi pitkäksi aikaa kesken. Viimeisinä päivinä otin kirjassa hyvin kiinni, mutta valitettavasti vuosi loppui kesken, ja n. sata sivua jäi kirjasta uupumaan. Todellisuudessa luin siis n. 380 sivua enemmän mitä lukema näyttää. Vaikka suurimman osan luinkin joulukuun puolella, lasken kirjan silti tapani mukaan vasta tammikuussa luetuksi.

Harmittavasti juuri tuosta kirjasta jäi siis kiinni myös Luetaan sateenkaari-haasteni viimeinen raita, mutta siitä lisää myöhempänä haasteiden koonnissa.


Joulukuussa en myöskään ostanut yhtäkään kirjaa (ainakaan itselleni), mutta pari kirjaa sain kyllä itse lahjaksi. Uusi kuvitettu laitos Harry Potterista ja Downton Abbey: Muistojen aika kartuttivat kirjahyllyäni, ja pääsivätkin heti aarteideni joukkoon. Kumpaakaan en ole vielä lukenut, mutta jo pelkkä selailu on ollut antoisaa.



Hyvää uutta vuotta kaikille!