Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vilja-Tuulia Huotarinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vilja-Tuulia Huotarinen. Näytä kaikki tekstit

1. marraskuuta 2018

Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies: Emilia Kent

20180816_1224551

Vilja-Tuulia Huotarinen & Satu Koskimies
Emilia Kent: Runotytön tarina jatkuu
WSOY, 2018
308 s.


Emilia on ollut naimisissa Teddyn kanssa jo 5 kuukautta ja elämä on auvoisaa Autiossa talossa, joka nimestään huolimatta on nyt täynnä rakkautta ja elämää. Teddyllä on kiire maalatessa tilaustöitä ja suurta näyttelyä varten, mutta Emilialla sen sijaan ei kirjoitus ole lähtenyt liikkeelle ollenkaan viime aikoina. Leimahduksia ei ole tullut ja uusi vaimon rooli vie yllättävän paljon aikaa. Emilia kamppailee ja tasapainoilee vaimon roolin ja kirjailijan roolin kanssa, ja Uudessa Kuussakin on muutoksia edessä.

Kun kuulin tästä kirjasta ensimmäisen kerran, olin yhtä aikaa hyvin innostunut ja hieman peloissani. Runotytöt ovat minulle niin rakkaita kirjoja, että tavallaan tuntui väärälle, että niihin joku muu kuin Montgomery kirjoittaisi jatkoa, mutta samalla taas olin enemmän kuin kiinnostunut, kuinka joku muu näkee Emilian tulevaisuuden Runotyttöjen jälkeen. Sillä Runotytöthän loppuvat siihen, kun Emilia ja Teddy ovat juuri viimein saaneet toisensa ja aloittavat yhteisen elämänsä. Anna-kirjoissa tarina jatkuu häistä aina pidemmälle lapsiin ja heidän seikkailuihinsa asti, mutta Runotytöissä Emilian tarina on loppunut tuohon. Enkä voi kieltää, etteikö ensimmäisen kerran luettuani Runotytöt se harmittanut, ettei saanut nähdä sitä ihanaa ja suloista yhteiselämää mikä Emilialla ja Teddyllä varmasti tuon jälkeen oli. Lopulta ei mennyt siis kauaa kun olin jo päättänyt, että tämä kirja on luettava.

Ja onneksi luin, sillä tämä oli aivan ihana kirja ja teki sekä Runotytöille että Montgomerylle kunniaa.

Huotarinen ja Koskimies ovat mielestäni onnistuneet Montgomeryn kielen ja tunnelman luonnissa todella hyvin. Kieli on samanlaista koukeroista ja kaunista, täynnä ihania ja kauniita kielikuvia ja maiseman maalausta. Myös itse Emilia ja hänen ajatuksensa tuntuivat tutuille, jonka ansiosta kirjan pariin oli helppo heittäytyä. Kaikki on tarinassa tavallaan entisellään, mutta pieniä muutoksiakin kirjailijakaksikko on tehnyt. Emilia tuntuu nykyaikaisemmalta ja kirjassa on muutenkin mainintoja muun muassa naisten asemasta, mitä pidin vain hyvänä asiana. Ihan kaikkea vanhaa ei tarvitse pitää samana.

Tunnelman ja hahmojen ollessa melko pitkälti samantuntuisia kuin ennenkin kirjaa oli todella miellyttävä lukea. Tarina tuntuu oikealle, siihen on helppo uskoa ja heittäytyä mukaan. Juuri noin Emilian kuuluisikin sanoa ja pohtia, juuri noin Jimmy-serkku tekisi! Kaikki vanhat tutut hahmot ovat mukana, Uuden Kuun väki, Ilse ja Perry tietenkin mutta myös Emilian entinen kihlattu Dean matkapäiväkirjojensa kanssa. Kaikki on tuttua ihanaa, mutta uusilla, aikuismaisemmilla sävyillä. Enää ei seikkailla metsissä Tuulen tytön kanssa (paitsi ehkä ihan vähän), mutta unelmointia Emilia ei ole jättänyt pois.

Mielestäni Emilia Kent kannattaa ehdottomasti lukea, jos Runotytöt ovat tuttuja, sillä tämä oli kaikessa nostalgisuudessaankin ihastuttava jatkotarina, jonka mielelläni hyväksyn osaksi Runotyttöjä.



Arvosana: Viisi kissanpentua

Helmet-haaste 2018: 31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa

8. heinäkuuta 2015

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa

Vilja-Tuulia Huotarinen
Valoa valoa valoa
Karisto, 2011
Kansi: Tuija Kuusela
175 s.


Kirjan kertojana toimii nuori Mariia Ovaskainen, joka osoittaa sanansa suoraan lukijalle. Eletään vuodessa 1986, ajassa jolloin kaksi suurta räjähdystä tapahtui. Toinen Tshernobylissä ja toinen Mariian päässä, Mimin voimasta. Kaikki alkaa siitä kun Mimi, punainen pinni päässä kysyy uimarannalla jos Mariia voisi näytellä hänen ystäväänsä. Mariia suostuu, ja tutustuu pian Mimin kotiin, valkoiseen taloon, Seka-Sortoon. Seka-Sorrossa Mariia tapaa myös Mimin perheen, tai mitä siitä on jäljellä; lähes sokea isoäiti ja Kylli-täti, sekä olohuoneessa oleilevat 59 ja 62.

Mimi ja Mariia tutustuvat paremmin, oleilevat yhdessä Mariian vanhempien kielloista huolimatta. Ystävyyden näytteleminen muuttuu rakkaudeksi. Mariia on Mimistä aivan lumoutunut, Mimi tuo Mariian maailmaan valoa valoa valoa. Mutta rakkauskaan ei voi pelastaa kaikelta.

Luin Valoa valoa valoa lukumaratonin yhteydessä, ja kirja alkoi todella lupaavasti Queenin sitaatilla ihanasta kappaleesta Sail away sweet sister. Harmillista vaan, itse kirja ei juuri lumonnut minua. Jokin kirjan kirjoitustyylissä ei vaan toiminut. Kieli oli hieman liian runollista makuuni ja tekstiä oli aseteltu eri tyyleillä, mikä ei yleensä minua oikein nappaa mukaansa. Joskus kyllä, mutta nyt se vaikeutti lukemista ja toi vielä enemmän vaikutusta liiasta yrittämisestä. En myöskään ihan kauhean paljon tykännyt kertojan tavasta puhutella lukijaa ja kertoa vinkkejä kuinka kirjaa kuuluisi lukea.

Ei kirja täysin huonokaan ollut, tarina on aika koskettava kertomus kahdesta nuoresta tytöstä ja heidän rakkaudestaan, ja ymmärrän kyllä osittain miksi kirja on voittanut Finlandia Junior-palkinnon vuonna 2011. Silti jotenkin minulle tarina oli aika yhdentekevä. En kokenut tapahtumia mitenkään läheisiksi enkä samaistunut kehenkään hahmoon. Ehkä lukumaratonkin ja vauhdilla lukeminen vaikutti asiaan osaltaan, tiedä sitten jos olisin eri mielentilassa lukenut kirjan, hieman rauhallisemmin ja keskittyneemmin, olisin saattanut pitää siitä enemmän.


Arvosana: Kaksi kissanpentua

Kirjankansibingoon ruksi kohtaan Pariskunta.