22. joulukuuta 2015

Chris Cleave: Poikani ääni

Chris Cleave
Poikani ääni
(Incendiary, 2005)
Gummerus, 2012
Suom. Irmeli Ruuska
338s.




Kirjan pääosassa on nimetön perheenäiti, joka kirjoittaa kirjettä Osama bin Ladenille. Lontoossa on tapahtunut terrori-isku jalkapallostadionilla, keskellä Arsenalin kannattajia. Tuolla katsomossa oli myös perheenäidin aviomies ja pieni nelivuotias poika. Ainoastaan pojan unilelu Herra Pupu löytyy tapahtumapaikalta melkein ehjänä. Nyt tämä äiti haluaakin Osaman kuulevan pienen poikansa äänen, oppivan tuntemaan tämän, jottei tekisi enää vastaavia terroritekoja.


Kirja jakautuu neljään vuodenaikaan, kaikki alkaa keväästä ja vapunpäivästä, jolloin tuo kamala isku tapahtui. Naisen elämä murtuu ja muuttuu salamannopeasti, eikä asiaa helpota yhtään se, että hän oli juuri tapahtuman sattuessa toisen miehen kanssa. Tästä alkaakin sitten naisen alamäki. Suru on hyvin voimakas, eikä naisella ole elämänhalua juuri enää jäljellä. 

Kirja on jotenkin outo. Eikä kaikilta osin kovin uskottavakaan. Naisen kokemat harhat, menettämisen tuska ja kieltäminen, tyhjyyden tunne ja elämän pirstaleisuus on hienosti kuvattu, ja kyllä varsin uskottavasti myös. Nainen näki poikaansa joka puolella, rakennukset näyttivät olevan tulessa ja ihmisten raajoja näytti tippuvan pois.

Sen sijaan jotkin tapahtumat eivät vaan ollenkaan kolahtaneet, kuten nyt vaikka naisen sairaalassa tapaamansa Prinssi William ja hänen päälleen oksentaminen. Nainen on myös koko kirjan ajan jotenkin todella rasittava, hyvin neuroottinen, pakkomielteinen ja muutenkin aika erikoinen hahmo. Eivätkä muutkaan hahmot mitenkään mukavia ja sympaattisia olleet.

Eniten oikeastaan pidinkin kirjassa siitä, miten Lontoota kuvataan tällaisen iskun jälkeen. Yöllä kaduilla on liikkumiskielto, kaikki muslimit erotetaan työstään varotoimenpiteenä, taivas täyttyy uhrien kasvoilla maalatuista sulkupalloista torjuten ilmaiskuja. Helikopterit jylläävät yötä päivää kaikkialla, katuja suljetaan, siltoja nostetaan ylös. Pelottava kuva mahdollisesta käytännöstä.

Jotenkin outo fiilis nyt tämän jälkeen. Toisaalta konsepti on ihan hyvä, mutta toteutus ei oikeastaan. Osaltaan kyllä, ympäristö ja kirjan loppupuoli olivat verrattain hyviä. Sen sijaan eniten häiritsivät itse päähenkilö ja koko kirjan kirjoitustyyli. Kirjemuoto ei toimi, enkä tykkää kirjakielen ja puhekielen sekoituksesta. Enkä muuten kertaakaan koko kirjan aikana liikuttunut yhtään, vaikka takakannen sitaatin mukaan olisi pitänyt. Kirja ei oikeastaan nostattanut juuri muita tunteita esiin kuin ärsytystä ja jopa pitkästymistä.

Kirja oli silti parempi mitä alun jälkeen ajattelin, sillä meinasin jättää koko kirjan kesken jo alle 50 sivun jälkeen. En tiedä olisiko kannattanut, mutta nopealukuinen tämä onneksi oli. Lopulta sellainen ihan ok, mutta aika varovaisesti tätä muille suosittelisin.

Eikä muuten ollut mikään paras idea lukea tätä heti Glavinicin Toiveet jotka toteutuvat jälkeen, kirjat kun muistuttavat aika paljon toisiaan - huonolla tavalla. Molemmissa kirjan päähenkilö on rakastava vanhempi, mutta pettää puolisoaan, ja molemmissa tämä puoliso kuolee. Molemmissa kirjoissa on aika yksityiskohtaisiakin seksikohtauksia, outoja tapahtumia, mielen järkkymistä, onnettomuuksia. Liian samanlaiset kirjat perätysen, vaikka aiheet olivatkin aivan erit.


Arvosana: Kaksi kissanpentua

Luetaan sateenkaari-haasteen kuudes raita, tummansininen.

18. joulukuuta 2015

Jouluisia haasteita

MarikaOksa ja Kirjaneito heittivät minua Älyttömät joululahjat -haasteella, kiitos! Tarkoituksena on listata kolme älytöntä joululahjatoivetta, jotain sellaista siis mitä tuskin koskaan tulee kuitenkaan lahjaksi saamaan. Haaste on myös tarkoitus laittaa vielä kolmelle eteenpäin. Tässäpä siis minun hullut toiveeni:

Ensimmäisenä toivoisin kovasti Pottereista tuttua ilmiintymis- ja kaikkoontumistaitoa. Inhoan matkustamista, ja varsinkin näin joulun alla kun mukana on kaikkien matkatavaroiden lisäksi myös kaksi matkapahoinvointista kissaa, olisi kiva jos monen tunnin matkustamisen sijasta voisi vain pyörähtää ympäri ja olla siellä missä pitääkin. Ei olisi hullumpi taito noin muutenkin, lomamatkat tulisi ainakin halvaksi, ja aina voisi tulla omaan kotiin vessaan.

Toisena toivoisin turvallisen ja onnistuneen meno-paluu matkan kuuhun. Tai niin, jos ensimmäinen toive toteutuu niin kai sinne voisi ilmiintyäkin... Hmm.

Kolmantena toivoisin että Downton Abbey ja kaikki muut ihanat sarjat ei koskaan loppuisi, ja pysyisivät silti aina yhtä hyvinä ja ihanina, pitäen samat näyttelijätkin mukana. En tiedä miten paljon tätä toivetta lopulta katuisin, mutta ainakin juuri nyt sydäntä ihan särkee ajatus päättymisestä. Enkä myöskään keksi muita ihania sarjoja tähän kohtaan kuin Downton Abbeyn... Noh mutta, haaveillahan saa eikös?

Koska jouluun on vielä ihan hyvän verran aikaa, laitan tämän haasteen eteenpäin muutamalle kanssabloggaajalle. Notko, se lukeva peikko, Hurja Hassu Lukija ja La petite lectrice, teidät on haastettu!


Lisäksi Sivu sivulta -blogin Jenni oli tehnyt tällaisen kivan joulu-tagin, jonka nappasin itsellenikin. Tämän saa halutessaan kuka tahansa ottaa itselleen.

1. Kertoisitko jonkin joulumuiston?
Voivoi, heti alkuun hankala, joulut kun on jo monina vuosina pysyneet suhteellisen samanlaisina ja sulautuvat yhteen. Lapsuudesta muistan kuitenkin sen, miten eräs vuosi sain lahjaksi jonkun palapelin, jonka sitten heti kokosin. Ja siitä lähti monia vuosia kestänyt perinne, jossa aina jouluna tein yhden ison palapelin, joko vanhan tai uuden lahjaksi saadun. Viime vuosina tämä on jäänyt, kissat kun hukuttavat palat aika nopeasti.

2. Millaisia jouluperinteitä sinulla on?
Vanhoja jouluperinteitä, jäänteitä lapsuudesta. Joulukuusi koristellaan aattoaamuna, samalla kun ehkä valmistellaan ruokia ja kuunnellaan ihanan kamalaa joulupukin kuumaa linjaa. Lumiukko pitää katsoa joka vuosi, se laittaa joulun liikkeelle. Jouluaattona mennään mummolaan syömään, illalla sauna ja lahjojen avaus. Ja lisää syömistä. 

3. Tärkein joulukirja?
Runotytöt. Eivät ole niinkään jouluisia, mutta tavaksi on tullut lukea ne aina joulun aikaan. Aina loppuvuodesta joulun lähestyessä sitä huomaa pikkuhiljaa jo kaipaavansa niitä. Ne ja joulu tavallaan liittyvät jo yhteen.

4. Tärkein jouluelokuva?
En oikeastaan juurikaan katsele jouluelokuvia. Napapiirin pikajuna on nätti elokuva, ja Ihmeellinen on elämä tulee aika monesti katsottua. Joulupukki ja noitarumpu on myös ihana, mutten ole nähnyt sitä moneen vuoteen. Niin ja tietysti sitten on Lumiukko.

5. Teetkö suursiivouksen ennen joulua?
No en oikeastaan. Koska emme vietä joulua täällä Tampereella, ei oikein ole suuresti siivottavaa. Majoitun siskoni luona, jossa varmaan kyllä auttelen siivouksissa.

6. Mikä saa aikaan joulufiiliksen?
Lumi ehkä kaikista eniten. Jouluvalot (tai pimeänvalot) on sitten toinen, ja siitä se oikeastaan lähtee. Itse oikeastaan haen aika tietoisesti sitä joulufiilistä jo aika ajoissa, kuuntelemalla joululauluja, laittamalla valoja ja polttamalla kynttilöitä.

7. Rakkaimmat joululaulut?
Kuuntelen paljon erilaisia joululauluja, mutta rakkaimmat niistä ovat ne, joita on tullut kuunneltua aina. Hyvinä esimerkkinä Tonttu ja Sydämeeni joulun teen. Tulkoon joulu on myös kaunis.

8. Kotimaiset vai ulkomaalaiset joululaulut?
Enemmän ehkä kotimaiset, mutta nykyään olen alkanut kuunnella enenevissä määrin myös ulkomaalaisia joululauluja. Ne kun ovat hieman iloisempia kuin nämä suomalaiset, suhteellisen synkätkin laulut. 

9. Suosikki joulukoristeesi?
Pidän perinteisistä kyntteliköistä ja ikkunaan ripustettavista joulutähdistä. Myös hyasintit ovat ihania. Minulle ei oikestaan ole väliä minkälaisia koristeita on, kunhan niitä on.

10. Millaista koristelua suosit?
Paljon erilaisia valoja ja kynttilöitä joka paikassa, ne tuovat tunnelmaa. 

11. Paras joululahjasi?
No tämä on kyllä aika vaikea. Pienenä se oli varmaan joku Furby tai Tamagotchi. Nykyään en oikein osaa sanoa. Joku sellainen mikä ilahduttaa kovasti ja mistä huomaa että sen antaja todella tuntee lahjan saajan. Kirjat on myös aina hyviä. 
 
12. Tykkäätkö enemmän antaa vai saada lahjoja?
Kyllä se nykyään taitaa kallistua antamisen puolelle, vaikka on lahjojen saaminenkin toki mukavaa. Lahjojen keksiminen on kuitenkin nykyään niin hauskaa, varsinkin jos sattuu keksimään jonkun täydellisen lahjan. Sitä ei malta odottaa toisen reaktiota.

13. Suosikki jouluruokasi?
Perunalaatikko ja uunilohi. Voi nam.

14. Entä herkku?
Kyllä se suklaa taitaa jouluherkuista olla parasta. En niinkään välitä joulutortuista, eikä pipareitakaan tule syötyä muutamaa enempää.

15. Pidätkö glögistä?
Pidän kyllä, jonkin verran. Kauhean paljon en sitä jaksa juoda, silloin tällöin joulun alla. Sekä vaalea että punainen menee, enemmän tulee kuitenkin juotua punaista.

16. Mitä teet yleensä joulupäivänä?
Menemme yleensä sisarusten kanssa vanhempiemme luo syömään, illalla yleensä pelaillaan jotain lautapelejä ja vaan oleillaan.

17. Pukeudutko hienoksi jouluna?
Saatan laittaa mekon päälle aattona tai joulupäivänä, mutta muuten mennään rennoissa vaatteissa.

18. Vietätkö sukujoulua?
Koko suku ei kokoonnu yhteen, mutta perheen kanssa kokoonnumme ja näemme isovanhempia.

19. Onko sinulla joulukalenteria?
Arpakalenteri löytyy tänä vuonna. Lisäksi hankin kissoille tänään alennuksesta kissojen joulukalenterin.

20. Lähetätkö joulukortteja?
Lähetin kyllä muutaman, lähimmille ystäville ja sukulaisille.
  
21. Mitä aiot leipoa jouluksi?
Pipareita leivottiin itsenäisyyspäivänä, mutta ei varmaan muuta. En oikein ole leipomisihmisiä, jätän sen suosiolla muiden vastuulle.

22. Oletko jo aloittanut joulunvalmistelut?
Kyllä vain. Valot ja kyntteliköt on olleet jo hetken aikaa paikoillaan, ja tänään paketoin viimeisetkin lahjat.

23.  Käytkö ennen joulua joulutapahtumissa?
No en juurikaan. Kauneimmissa joululauluissa on tullut nyt muutamana vuotena käytyä, ja niin myös tänäkin vuonna. Joulutorin käyn yleensä myös kiertämässä.

24. Mitä toivot lahjaksi tänä vuonna?
Muutamaa kirjaa. Ja valkoista joulua!


Siinäpä se! Huomenna matkaan (ihan normaaleilla keinoilla valitettavasti) jo kotikonnuille rauhoittumaan kissojen kanssa. Kivaa joulunodotusta kaikille!

14. joulukuuta 2015

Thomas Glavinic: Toiveet jotka toteutuvat

Thomas Glavinic
Toiveet jotka toteutuvat
(Das Leben der Wünsche, 2009)
Atena, 2010
Suom. Tiina Hakala
347s.





Jonas on tuiki tavallinen, reilu kolmekymppinen mies, naimisissa ja kahden lapsen isä. Töissä ei niin kovin menestyneessä mainostoimistossa, salasuhteessa toisen naisen kanssa. Eräänä päivänä Jonaksen luo tulee puistossa mies, joka lupaa toteuttaa kolme hänen toivettaan. Jonaksen on vaikea uskoa juttua todeksi, mutta toivoo lopulta että kaikki mitä hän ikinä toivoo kävisi toteen. Mies lähtee, eikä Jonas mieti asiaa juurikaan sen koommin.

Pian Jonaksen elämässä alkaa kuitenkin tapahtua kummia. Jonaksen pienikasvuinen poika kasvaa vauhdilla, osakkeet nousevat. Pieniä juttuja, sattumiksi Jonas niitä kutsuu. Todellisuus hämärtyy ympäriltä, näkyy outoja asioita. Öisin Jonas ei saa enää unta, joka paikassa nousee outoja tulvia, kuu on lähellä ja Jonas leijuu avaruudessa. Ja pian Jonas löytää vaimonsa kuolleena kylpyammeesta.

Tämä oli outo kirja, se täytyy sanoa. Todella outo. Ensimmäisenä mieleen Murakamin Kafka rannalla, jossa on hieman samaa tyyliä. Todellisuuden rajat hämärtyvät, ei oikein tiedä mikä on totta ja mikä ei. Tapahtuuko tämä oikeasti vai uneksiiko Jonas vain. Mutta siinä missä Kafka rannalla oli ihanalla tavalla unenomainen, erilainen ja kummallinen, tämä oli sitä samaa - huonolla tavalla.

Kirja ei vaan jotenkin yhtään antanut sitä mitä siltä odotin. Taka-kannessa sanotaan että pitää varoa mitä toivoo, ja oletin että jotain tämänkaltaista olisi odotettavissa kirjaltakin, toiveet eivät vastaa odotuksia ja niin edespäin. Jonakselle tapahtuu kyllä sekä hyviä että huonoja juttuja, mutta oliko hän tosissaan toivonut niitä? Juuri missään vaiheessa ei tullut sellaista selkeää kohtaa mistä olisi tullut esille ne Jonaksen toiveet. Mutta ehkä se on tämän kirjan tarkoituskin. 

Loppua kohti vauhti kiihtyy, sattumia tapahtuu yhä useammin ja Jonas tuntuu melkein sekoavan. Lukijana ei meinaa pysyä tapahtumien perässä ollenkaan. Lauseet ovat koristeellisia ja elämää pohditaan yhtenään. Elämää, todellisuutta, kaikkea. Välillä kirja laittoi miettimään enemmänkin ja nosti erilaisia ajatuksia esiin ihan omastakin elämästä, mutta useimmiten kirja tuntui olevan vaan liian kaikkialla, eikä millään tuntunut olevan mitään pointtia.

Kirjan loputtua en olekaan yhtään varma mitä juuri tulin lukeneeksi, jotenkin vaikea ottaa selkoa mistään. Omalla tavallaan hyvin pohtiva ja erilainen kirja, mutta jotenkin en kuitenkaan päässyt missään vaiheessa ihan kärryille. Ehkä tämä johtuu osittain ennakko-odotuksista. En olettanut saavani mitään näin absurdia lukukokemusta eteeni, ja se vähän ehkä löi ällikällä. Jos olisin tiennyt mitä odottaa, olisin voinut pitää kirjasta enemmän, osata ehkä suhtautua siihen eri tavalla. Vaikea sanoa, nyt ei kuitenkaan oikein napannut.



Arvosana: Kaksi kissanpentua

Tällä osallistun kahteen haasteeseen. Reading Challengesta ruksin kohdan 44. A book that was originally written in a different language. Luetaan sateenkaaresta taas ruksin vaaleansinisen raidan.

9. joulukuuta 2015

Viides Beatle: Brian Epsteinin tarina

Vivek J. Tiwary, Andrew C. Robinson, Kyle Baker
Viides Beatle: Brian Epsteinin tarina
(The Fifth Beatle: The Brian Epstein story, 2013)
RW Kustannus, 2015
Suom. Antti Poussa
174s.


Olen suuri The Beatles -fani. Melkein tekisi mieli sanoa että kukapa ei olisi, mutta tietenkään kaikki musiikki ei ole kaikille. Minä kuitenkin nautin suuresti Beatlesin musiikista. Oikeastaan missä vaan mainitaan kyseinen bändi, mielenkiintoni herää samantien. Kun siis näin tämän sarjakuvan ensimmäisen kerran piirtäjä Andrew Robinsonin instagramissa, tiesin että haluan sen ehdottomasti lukea jonain päivänä. Onnekseni se löytyikin eräänä päivänä yllättäen lähikirjastostani.

Viides Beatle sisältää kyllä kaikki Beatlesin jäsenet, mutta kyse ei nyt olekaan heistä, vaan siitä kuinka heistä tuli kuuluisia ja kuka heidät teki kuuluisiksi, kenelle tämä kunnia myönnetään. Viides Beatle on titteli, joka tunnutaan annettavan kaikille bändin kanssa työskenneille vuoron perään. Takakannesta löytyy tähän sopiva sitaatti: "Jos kukaan oli viides Beatle, se oli Brian." -Paul McCartney. Itse olen samaa mieltä.

Brian Epstein oli 27-vuotias, kun hän ensimmäistä kertaa meni Cavern Clubille kuuntelemaan Beatlesia. Yhtyeen lavakarisma kiinnosti Briania heti, ja hän uskoikin saavansa tehtyä heistä vielä kuuluisia, suuria tähtiä. Pian tehtiinkin managerisopimus, ja Brian alkoi muovata yhtyeen imagoa. Hankittiin yhtenäiset puvut ja harjoiteltiin yhdessä kumartamista. Koska Brian hoiti perheyrityksensä musiikkiosastoa, NEMSiä, hänellä oli suhteita levy-yhtiöihin, ja niin lopulta syntyi myös kauan kaivattu ja vaivalla hankittu levytyssopimus.

Viides Beatle ei kuitenkaan ole pelkästään tätä. Se kyllä kuvaa hienosti Brianin urakkaa saada bändille näkyvyyttä, tehdä heistä "Elvistä suurempia", saada nähdä unelmansa käyvän toteen. Mutta se kuvaa myös Brianin suurta halua löytää rakkautta ja turvaa, löytää oma paikkansa maailmasta ja kuulua johonkin.

Brian kärsi syvästi yksinäisyydestä, tuohon aikaan kun homoseksuaalisuus oli vielä rikos ja se piti pitää salassa. Tulkiten signaaleja väärin saattoi tulla hakatuksi. Oikeanlaista seuraa oli vaikea löytää. Brian kärsi myös unettomuudesta, ja napsi erilaisia lääkkeitä joko uneen tai piristyäkseen. Lopulta nämä lääkkeet sitten veivätkin Brianin hengen, vain 32-vuotiaana.

Sarjakuvan kuvitus ja väritys ovat oikein onnistuneet. Pidän piirustustyylistä oikein paljon, se on mukavan näköistä ja simppeliä hauskoilla yksityiskohdilla. Sarjakuvaa on helppo lukea, ja on mukavaa ettei kaikki sivut ole samannäköisiä, vaan ruutuja on sommiteltu erilailla. Kuvista on myös helposti tunnistettavissa kaikki bändin jäsenet, jokaisella on omat tunnusmerkkinsä ja ilmeensä. Huomioon on myös otettu hyvin tarkkaan eri ajankohdat vaatetuksen ja hiusmuodin kanssa. Väritys on myös oikein kaunista ja vahvaa, se luo aivan omanlaisensa tunnelman eri tilanteisiin. Todella kaunis lopputulos.

Tarina itsessään oli samaan aikaan sekä koskettava, kaunis kuin myös hieman sekavakin. Kirja sisältää monta vuotta, joten ajassa hypitään aika pitkiäkin pätkiä. Ja näin lyhyessä sivumäärässä tuo hyppäys ei aina ollut kovin selkeä, ja välillä olikin vaikea hahmottaa tarinan kulkua. Eri hiustyylit, asut ja levyt hieman auttoivat hahmottamaan ajankohtaa, mutta olisin itse kaivannut vielä selkeämpää tapaa, vaikka edes pientä vuosilukua sivun yläkulmassa vuoden vaihtuessa.

Tarinan kauneus ja koskettavuus sen sijaan tulee itse Brianissa esiin. Niin kunnianhimoinen ja vaativa, aina pyrkimässä huipulle. Niin suuressa roolissa koko The Beatlesin imagon syntymisessä, koko bändin auttamisessa kunnolla jaloilleen, mutta kuitenkin aina taka-alalla, aina hieman ulkopuolinen. Sitä kuvaa hienosti jo albumin kansikin.

Pidin Viidennestä Beatlesta oikein paljon. Oli virkistävää lukea tuttu tarina kerrankin jostain muusta näkökulmasta, taka-alalta, kulisseista. Nähdä kaikki se vaiva, ne suuret paineet menestymisen johdosta, kuin myös kaikki ne henkilökohtaiset taakat joita Brian kantoi.


Arvosana: Neljä kissanpentua

3. joulukuuta 2015

Marraskuun luetut

Marraskuussa pidin tahattoman pitkän blogitauon, postauksia tuli ennätysvähän, enkä juuri lukenut kirjojakaan. Syy näihin oli enimmän aikani kuukaudesta vienyt tv-sarja Downton Abbey, joka koukutti hetkessä pauloihinsa. Aloitin ensimmäisen jakson ihan ohimennen eräänä päivänä, ja eihän siinä sitten kovin kauaa mennytkään kun lähes kaikki jaksot oli katsottu... Miten ihana sarja! Sydän murtuu jo pelkästä ajatuksesta että kohta se loppuu kokonaan. Toki se murtui jo monta kertaa aiemminkin sarjan aikana. Joululahjaksi olenkin jo varovaisesti toivonut uutta Downton Abbey: Muistojen aika-kirjaa, jotta voin elää heti uudelleen nuo kaikki ihanat (ja kamalat) hetket.


Lukeminen siis jäi tässä kuussa hieman taka-alalle. Sain kuitenkin lopulta luetuksi neljä kirjaa, joista kolme oli sarjakuvia.

Luetut:

Vivek J. Tiwary, Andrew C. Robinson: Viides Beatle: Brian Epsteinin tarina (174s.)
J. S. Meresmaa: Mifongin kätkemä (475s.)
Reetta Niemensivu: Lempi ja rakkaus (49s.)
Reetta Niemensivu: Saniainen kukkii juhannuksena (95s.)

Sivuja yhteensä: 793

Kaikki lukemani kirjat olivat jälleen kerran hyviä. Mifonkien pariin oli oikein ihanaa jälleen palata, The Beatles kiinnostaa aina, ja Niemensivun sarjakuvat jaksavat edelleen ihastuttaa nätillä tyylillään.

Downton Abbeyn innoittamana aloitin marraskuussa myös vihdoin Kate Mortonin Paluu Rivertoniin kirjan, se kun sijoittuu sinne 20-luvun kartanoelämään, mutten ole ehtinyt siinä vielä kovinkaan pitkälle. Jälleen myös muutama sarjakuva odottelee yöpöydällä lukijaansa. Lukeminen alkaa selvästi taas maistua, mikä on mukavaa.

Huomasin myös, että koska vuosi lähenee loppuaan, niin lähenee loppuaan myös kaikki nuo haasteet jotka olen itselleni kiusaksi ottanut. Niinpä jätinkin muut kirjat nyt hieman taka-alalle, ja yritän ottaa edes tuota Luetaan sateenkaari-haastetta hieman kiinni, siitä kun puuttuu vielä kolme raitaa. Katsotaan miten käy...

Kirjaostoksia marraskuussa ei tullut tehtyä yhtäkään. Tampereen kirjaston instagram-kilpailussa voitin itselleni kuitenkin palkinnon, ja pienestä joukosta palkintokirjoja valitsin itselleni Tuula Karjalaisen kirjan Tove Jansson: Tee työtä ja rakasta. On se vaan nätti!


Mitenkäs teidän marraskuunne? Ja hei, onhan siellä joku muukin joka on yhtä pahasti koukussa Downton Abbeyyn kuin minä?

1. joulukuuta 2015

Reetta Niemensivu x2

Reetta Niemensivu
Lempi ja rakkaus
Suuri Kurpitsa, 2010
49 s.


Lempi ja rakkaus kertoo Reetta Niemensivun Lempi-mummun elämästä. Lempi tapaa nuorena tyttönä Väinön, ja pari tapailee salaa Lempin perheeltä. Nuorten rakkautta ei kuitenkaan noin vain hyväksytä, eivätkä asiat mene aivan kuten toivottua.

Niemensivun piirustustyyli on kyllä kaunista katseltavaa. Niin maalauksellista ja nättiä, väritkin tuntuu olevan tarkoin harkittuja jokaiseen kohtaan ja liittyvän hahmojen mielentilaan. On myös kiva lukea välillä tällaista sarjakuva-albumia, missä ruudut ovat ilman tarkkoja reunaviivoja. Koko yleisilme näyttää pehmeämmälle.

Albumi on lyhyt, mutta lyhyeenkin mittaan mahtuu pitkä tarina. Lempin ja Väinön rakkaustarina on omanlainen, mutta hyvinkin aidon tuntuinen. Aina ei kaikki mene kuten on suunniteltu, sattumilta ei voi välttyä ja huhut sen kun kiertävät. Nätti ja kiva tarina kauniisti kuvitettuna.


Arvosana: Kolme kissanpentua


Reetta Niemensivu
Saniainen kukkii juhannuksena
Suuri Kurpitsa, 2013
95 s.



Saniainen kukkii juhannuksena on Niemensivun kolmas albumi, tähän astisista myös kaikista pisin. Tällä kertaa tarina sijoittuu Parkanoon juhannuksena 1928. Rippikirkko on tupaten täynnä ihmisiä, ilma on seesteinen ja kaunis. Pojat ovat pyöräilleet katsomaan rippityttöjä, ja nuori konstaapeli on juuri kihlautunut. Edellisilta on muutamalla nuorella venähtänyt kokkoa katsellessa ja erilaisia juhannustaikoja tehdessä, ja ajatukset tuppaavat karkailemaan. Kesken kaiken seesteinen ilma kuitenkin muuttuu raivoavaksi ukkosmyrskyksi, ja kirkkoon osuu salama. Monen ihmisen elämä muuttuu tuolla hetkellä.

Olipa mukavaa lukea näin pitkä ja yhtenäinen tarina. Lempi ja rakkaus oli sekin kiva, mutta tuntui jotenkin tyngältä. Aiemmin lukemani Aavepianisti ja muita kertomuksia taas sisälsi monta lyhyttä tarinaa, enkä pituuden takia tuntunut oikein pääsevän niihinkään sisälle. Tässä sen sijaan oli jo kunnolla pituutta, joten huomasin pitäväni tästä jo sen takia paljon enemmän.

Tarina soljuu myös mukavasti eteenpäin. Välillä näytetään pätkiä aattoillasta, kuinka eri nuoret viettivät iltaansa tehden taikojaan tai haaveillen tulevaisuudesta. Välillä taas siirrytään itse juhannuspäivään, kirkkoon ja siellä oleviin eri ihmisiin ja heidän kohtaloihin.

Niemensivun piirustustyyli on edelleen kaunista ja maalailevaa, siitä ei ole mitään huonoa sanottavaa. Koska itse tarinakin kumpuaa oikeista tapahtumista historiassa, se tuntuu paljon läheisemmältä. Todella kauniisti kuvattu kertomus, monine hahmoineen ja dramaattisine käänteineen.


Arvosana: Neljä kissanpentua