13. heinäkuuta 2018

Alan Bradley: Kolmasti naukui kirjava kissa

20180713_1355011

Alan Bradley
Kolmasti naukui kirjava kissa
(Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd, 2017)
Bazar, 2018
Suom. Maija Heikinheimo
367 s.
arvostelukappale

Flavia on palannut Kanadasta takaisin kotiin, löytääkseen vain hiljaisen, aution talon. Perheessä on tapahtunut sairastumistapaus, ja kaikki ovat melko allapäin. Tapaus vaikuttaa Flaviaankin, ja hän tekeekin kaikkensa unohtaakseen perheessään meneillään olevat asiat. Ja mikäpä olisikaan parempi tapa unohtaa kaikki muu kuin tuore murhatapaus! Tällä kertaa Flavia törmää pää alaspäin roikkuvaan ruumiiseen sekä ystävälliseen kirjavaan kissaan. Lokit, rujot puuveistokset sekä tunnettu lasten kirjasarja liittyvät tapaukseen myös. Selvittäminen vaatii paljon kyselyitä, valkoisia valheita, oveluutta ja uskallusta, mutta onneksi kekseliäältä Flavialta onnistuu tämä kaikki.

Nyt alkaa olla turvallista sanoa, että tästä Flavia de Luce -sarjasta on tullut jo ehdottomasti yksi suosikeistani. Se on oikastaan ainoa sarja, jota tällä hetkellä aktiivisesti luen ja odotankin aina seuraavaa osaa kuin kuuta nousevaa. Bradley ei oikeastaan koskaan petä näillä kirjoillaan; jotkut osat ovat olleet ehkä hieman tylsempiä, mutta toiset taas ovat olleet aivan mahtavia. Huonoja kirjoja ei onneksi tässä sarjassa vielä ole nähty. Olen löytänyt aina kaikista kirjoista jotain hyvää ja toivottavasti jatkossakin on näin.

Tällä kertaa valitettavasti tuli vastaan jälleen sellainen hieman vetämättömämpi osa. Juoni on mielenkiintoinen, mutta jotenkin kaikki kirjassa on liian sekavaa; kuka kukin on ja miten asiat liittyvät toisiinsa. Kirjassa selvitetään useampaa kuolemantapausta yhtäaikaisesti, ja vaikka tapaukset ovat kiinnostavia, jotenkin ne eivät vieneet minua tällä kertaa täysin mukanaan. Onneksi kirjan loppuosa pelasti ja oikeastaan viimeinen kolmasosa kirjasta nappasi hyvin otteeseen ja sivut kääntyivät hujauksessa. Lopulta itse juoni on mielestäni hyvä ja melko mielikuvituksellinenkin, mutta jotenkin toteutus tuntui tällä kertaa liian sekavalle omaan makuuni. 

Pidin kuitenkin kirjasta silti ja varsinkin kirjan apeasta ja synkästä sävystä. Tunnelma on koko kirjan ajan hyvin pysähtynyt ja painostava, talo on hiljainen ja Flavia harvoin tapaakaan perheenjäseniään, muita kuin ihanaa ja luotettavaa Doggeria. Kaikki ovat omissa oloissaan, Flavian yrittäessä pitää mielensä muissa asioissa. Kirjan loppu luo myös hyvin kiinnostavan asetelman seuraaviin osiin. Tarina on mennyt huimasti eteenpäin viimeisimmissä osissa, ja on todella mielenkiintoista nähdä, miten Flavian elämä muuttuu tämän osan myötä.

Muualla: Yöpöydän kirjat, Kirjasähkökäyrä, Kirjojen keskellä

Arvosana: Kolme kissanpentua

Helmet-haaste 2018: 47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta

Flavia de Luce-sarja:
Piiraan maku makea (The Sweetness at the Bottom of the Pie)
Kuolema ei ole lasten leikkiä (The Weed That Strings the Hangman's Bag)
Hopeisen hummerihaarukan tapaus (A Red Herring without Mustard)
Filminauha kohtalon käsissä (I Am Half-Sick of Shadows)
Loppusoinnun kaiku kalmistossa (Speaking from Among the Bones)
Kuolleet linnut eivät laula (The Dead in Their Vaulted Arches)
Nokisen tomumajan arvoitus (As Chimney Sweepers Come to Dust)
Kolmasti naukui kirjava kissa (Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd)

On hieno paikka haudan povi (The Grave's a Fine and Private Place) (tulossa syksyllä)
The Golden Tresses of the Dead

5. heinäkuuta 2018

Huhti-, touko- ja kesäkuun kirjat

Vuosi on edennyt jo puoleen väliin, ja se tarkoittaa jälleen edellisten kolmen kuukauden kirjojen listausta. Tämähän piti tehdä jo toukokuussa, mutta lukemista oli kertynyt niin vähän, että ajattelin ottaa kesäkuunkin tähän mukaan. Voi olla että menen tämän vuoden siis kolmen kuukauden pätkissä, jotta näissä olisi jotain kirjoitettavaakin.

Alkuvuosi oli superkiireinen, ja vaikka itse koulu ja kiire hieman helpottivat kevään tullessa, tenttilukemiset eivät loppuneet. Niiden ohella ei sitten muu lukeminen aina niin kiinnostakaan, joten lukemiset ovat jääneet melko vähälle edelleen. Jotain sain kuitenkin luettua ja se onkin onneksi se pääasia.

Yhteensä näiden viimeisen kolmen kuukauden aikana sain luettua loppuun siis viisi kirjaa. Kirjoista kaksi oli sarjakuvia, kaksi scifiä, kaksi äänikirjaa, kolme omaelämäkerrallisia, yksi kirjastosta. Kolme naisen kirjoittamaa, kaksi miehen.

Luetut:

Brian K. Vaughan: Saga, Vol. 7 (152 s.)
Ernest Cline: Armada (377 s.)
Maria Veitola: Veitola (äänikirja, 7h 21min)
Amy Schumer: The Girl With the Lower Back Tattoo (äänikirja, 8h 1min)
Tillie Walden: Spinning (400s.)

Sivuja yhteensä: 929 + 15h 22min äänikirjaa

IMG_20180616_190953_742

Huhtikuussa luin kaksi kirjaa, Sagan ja Armadan, molemmat loppukuussa pitämäni Dewey's 24h Readathonin aikana. Mahtavia kirjoja molemmat, Armadan haluaisin ehdottomasti myös omaan hyllyyni joskus. Sagastakin ajattelin tehdä vielä postauksen, mutta voi olla että sisällytän siihen myös sarjan seuraavan osan, kunhan luen sen.

Toukokuussa olikin sitten niitä tenttilukemisia ja varmaan ihan aitoa laiskuuttakin kaikkea kohtaan, joten tulin kuunnelleeksi vain Veitolan äänikirjana. Toimi äänikirjana superhyvin, ja kirjakin oli ihana. Marian ääntä oli mukava kuunnella bussimatkoilla, matkat ja aika meni nopeasti. 

Kesäkuussa jatkoin äänikirjojen parissa (osaksi koska unohdin sulkea kokeilutilaukseni hups) ja kuuntelin Amy Schumerin kirjan. Pidin tästäkin kirjasta paljon. Se oli todella hauska ja koskettava, täynnä mielenkiintoisia tarinoita ja kokemuksia. Viimeisenä viikonloppuna jälleen yhden tentin jälkeen pyrin lukemaan hieman enemmän mitä normaalisti, mutta en kuitenkaan pitänyt varsinaista lukumaratonia, vaikka vähän sellaistakin suunnittelin. Silloin sain kuitenkin vihdoin aikaiseksi tarttua Waldenin omaelämäkerralliseen sarjakuvaan Spinningiin. Kaunista piirustusjälkeä ja kiinnostava tarina.

Näiden lisäksi olen toki lukenut muutakin, mutta koska olen hidas lukija, en ole saanut mitään muuta loppuun asti. Lisäksi en nähtävästi osaa päättää mitä edes lukisin, sillä tällä hetkellä kesken on neljä kirjaa, uskomatonta kyllä. En ikinä lue useampaa kirjaa yhtäaikaa, mutta jotenkin näin vain tapahtui, vahingossa. Yksi ei kiinnostanut, joten aloitin toista. Sitten hain kirjastosta kaksi eri varausta, joita aloin vahingossa lukea. Ja nyt olenkin tilanteessa, jossa en osaa päättää mitä jatkaisin, huoh.

20180705_0939211

Kesken on siis Alan Bradleyn uusin Flavia-kirja, joka on ihan kiva mutta ei jotenkin ole saanut minua kunnolla mukaansa. Olen kyllä jo lähellä loppua, ja pyrin lukemaan sen pian. Prioriteetti numero yksi siis. Sen lisäksi Dan Brownin Alku on edelleen kesken. Se on ollut ihan huippu, mutta kirja on todella pitkä ja pienellä fontilla, joten sen parissa vierähtää vielä tovi. Lisäksi nyt on pakko antaa sen olla hetken tauolla ja lukea kirjaston kirjat ensin pois alta. 

Kirjastosta lainassa on Emilia Kent, jota en ole uskaltanut vielä lukea ja jota varten ajattelin ainakin selata Runotytöt läpi, jotta kaikki olisi tuoreessa muistissa. Aloitan sen kyllä varmasti pian. Toinen laina on Morriganin koetukset, joka vaikuttaa mielenkiintoiselle, ja joka varmaan veisi mukanaan, kun vaan aloittaisi kunnolla. Ensimmäisten sivujen jälkeen olen vielä vähän epäilevällä kannalla, enkä osaa edes sanoa miksi. 

Heinäkuussa luvassa on vielä yksi kesätentti, ja sitten hieman kesäreissuja. Saa nähdä paljon saan luetuksi, mutta toivottavasti edes jotain näistä keskeneräisistä.

12. kesäkuuta 2018

Ajatuksia kesälukemisista

Ajattelin tulla hieman höpisemään kirjoista joita nyt tekee mieli lukea kesällä, eli mahdollisesta kesälukupinosta. En ole ehtinyt viime aikoina lukemaan juuri ollenkaan tai hyvin vähän, ja tämän epäkohdan aion tänä kesänä korjata. Nämä ovat kuitenkin kaikki vain tämän hetken mielihaluja ja lähinnä ajatuksenjuoksua, enkä kesällä välttämättä tule siis lukeneeksi näistä mitään. Lähinnä tarkastelussa on sellaisia kirjoja, jotka löytyvät omasta hyllystä, mutta voi hyvin olla että luen koko kesän kirjaston antimia. Kaikki on avoinna!

Olen jo aiemmin puhunut, miten minun tekee kesällä aina mieli lukea Irvingiä, ja tänä kesänä olisi vuorossa 10 oman hyllyn himotuimmankin joukossa oleva Minä olen monta. Muutaman päivän olen sitä jo katsellut hyllyssä, mutta vielä en ole siihen tarttunut. Muutenkin kesällä olisi ihanaa uppoutua oikein pitkäksi aikaa kirjan pariin, joka ei ihan heti loppuisi. Tiiliskiviä harvoin luen, helpommin tulee tartuttua lyhyisiin ja melko nopeasti luettaviin kirjoihin kun muutenkaan ei niin paljon ole lukemiselle aikaa. Mutta nyt kesällä paksut kirjat kiehtovat, kuten tuo Irving. Muita hyllystä löytyviä paksukaisia joihin voisi tarttua on mm. Murakamin 1Q84 ja Oatesin Sisareni, rakkaani. Paksumpiin kirjoihin lukeutuu myös alla olevassa kuvassakin oleva Dan Brownin Alku, jonka itseasiassa juuri aloitin.

IMG_20180604_160756_068

Kesällä usein tekee mieli lukea jotain hieman kevyempää, mutta tällä hetkellä kaipaan oikeastaan juuri päinvastaista; jotain synkempää, ehkä jotain trillereitä. Tällaiseen trilleri-nälkään löytyy onneksi omastakin hyllystä jotain, kuten Gillian Flynnin Teräviä esineitä tai Paha paikka. Kiltistä tytöstä pidin aikoinaan paljonkin. Muita trillereitä ei omasta hyllystä juuri löydy, mutta samaa kategoriaa olisi esim. Nainen ikkunassa, joka voisi olla ihan kiva lukea. Ehkä siis kirjastoon.

Trillereiden ohella tänä kesänä tekee mieli lukea jotain oikein tunteita herättävää, surullista tai haikeaa kirjallisuutta, ehkäpä vielä yhdistettynä johonkin historialliseen ajankuvaan. Jotain ehkä Kirjavarkaan tyyppistä, ah miten ihana kirja se onkaan. Omasta hyllystä löytyy Doerrin Kaikki se valo jota emme näe, joka kävisi tähän kategoriaan hyvin, mutta en tiedä tekeekö silti juuri sitä mieli lukea. Toisaalta esimerkiksi Sarah Watersia olisi kiva lukea pitkästä aikaa lisää, Silmänkääntäjästä pidin paljon.

Lisäksi viime vuonna näihin aikoihin luin Nälkäpelin uudelleen, joten tänä kesänä olisi kiva vihdoin jatkaa sarjan muihin osiin. Uudelleen tekisi mieli lukea myös iki-ihana Anna-sarja, siitä tulee aina niin kesäinen fiilis. Vai meneeköhän se sittenkin niin päin, että kesästä tulee aina Anna-fiilis? Tähän nälkään auttaa kyllä ehkä tämä juuri kirjastosta haettu Emilia Kent, jota odotan innolla ja pelokkaana. Runotytöt ovat ihan lempikirjojani ja odotukset ovat siis aika korkealla.

IMG_20180611_174152_478

Ja sarjoista kun on puhe, haluaisin kovasti aloittaa jonkun uuden fantasia-sarjan/trilogian juuri päätökseen saadun Mifonki-sarjan tilalle. Harvoin luen fantasiaa, mutta sellaista nyt kaipaan. Jos teillä on jotain hirmuhyviä sarja-ehdotuksia (jotka eivät ole mitään monikymmenosaisia), saa ehdottaa! Ainakin Kaksosauringot-trilogia kiinnostaisi, siitä olen kuullut niin paljon hyvää. Näiden sarjojen lisäksi haluaisin kovasti jatkaa Napolilaissarjan parissa, Loistava ystäväni oli ihana, mutta kakkososa jäi ikävästi kesken lyhyen laina-ajan takia aikoinaan. Se olisi loistavaa kesälukemista!

Onko teillä jotain kesän kirjalistaa olemassa vai menettekö vaan fiilispohjalla? Kertokaa! 

Ihanaa kesää! ♥

3. kesäkuuta 2018

Paco Roca: Wrinkles

20180302_1203271

Paco Roca
Wrinkles
Knockabout, 2015 (2007)
104 s.

Ernest on vanha mies, joka alkaa pikkuhiljaa unohdella asioita. Hänen poikansa ei jaksa enää isäänsä ja passittaa tämän vanhusten hoitolaitokseen, vaikka Ernest laittaakin vastaan. Vanhainkodissa Ernest tapaa jos jonkinlaisia muita vanhuksia, joista tulee hänen ystäviään, tai ainakin jonkinlaisia tuttuja. Ihmisiä, keiden kanssa hänen nyt vaan täytyy elää ja olla päivästä toiseen. Huonetoverinsa avustuksella Ernest yrittää peitellä muistinsa huononemista hoitajilta.

Wrinkles on toisaalta lämmin kertomus ystävystyneistä vanhuksista, täynnä hellyyttäviä yksityiskohtia, pieniä arkipäivän asioita vanhainkodissa. Toisaalta se taas on hyvin surullinen tarina Alzheimerista ja muistin heikkenemisestä sekä läheisten kaipuusta. Päivät seuraavat toisiaan aina samanlaisina, samat ihmiset ympärillä. Kunnes joku ei ehkä enää olekaan siinä vieressä, joku johon on ehtinyt jo tottua.

Sarjakuvassa on ihanan simppeli piirustustyyli ja väritys. Ei tällaiseen tarinaan tarvita enempää. Jokainen hahmo on omannäköisensä ja heidän taustatarinoihinsa ja kuvitelmiin on hienoa päästä tutustumaan, vaikka osasta tuleekin haikea ja hieman surullinenkin fiilis. Sairauksille, kuten Alzheimerille kun usein ei voi mitään eikä sitä oikein voi estää.

Wrinkles on suomennettu vuonna 2010 nimellä Ryppyjä ja sarjakuvasta on tehty myös samanniminen animaatioelokuva.


Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste 2018: 38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo
Sarjakuvahaaste

20180302_1206361

31. toukokuuta 2018

J. S. Meresmaa: Mifongin lunastama

20180416_1234391

J. S. Meresmaa
Mifongin lunastama
Myllylahti, 2017
517 s.

Niin on yksi aikakausi tullut loppuun, sillä tämä on Mifonki-sarjan viimeinen osa. Tartuin kirjaan todella odottavin ja myös hieman haikein mielin, mutta en silti osannut odottaa niin suurta tunnevyöryä kansien sulkeuduttua. En lue juurikaan sarjoja enää, enkä myöskään juuri fantasiaa, joten on melko harvinaista, että luen jopa kokonaisen fantasiasarjan loppuun. Näin hyvä kokemus kannustaa tarttumaan tulevaisuudessa ehkä muihinkin fantasiasarjoihin.

Mifongin lunastama jatkaa suoraan siitä, mihin Mifongin kadottama päättyi. Pidin siitä, sillä tarina tuntui jatkuvan todella luonnollisesti ja ilman mitään katkoksia aiempiin tapahtumiin. Jotenkin näiden kolmen viimeisen kirjan kohdalla on ollut selvä jatkumo, ne kertovat ikään kuin samaa, isoa tarinaa, joka on vain katkaistu kolmeksi kirjaksi, kun edellisissä sen sijaan oli pieniä aikahyppäyksiä välissä ja kirjoissa tuntui alkavan aina vähän kuin oma seikkailunsa. Molemmissa on puolensa; pidin alkukirjoista ja siitä, ettei tiennyt mitä edestä löytää, mutta toisaalta loppukirjoissa tarina on jo niin pitkällä ja luvassa on aina huimaavia juonenkäänteitä, että tarinaa lukee ilolla.

Ciaran on edelleen matkalla Beloneen uuden ryhmänsä kanssa, joka kasvaa vielä yhdellä Eyrian lyöttäytyessä mukaan. Sillä välin Ardis yrittää pitää itsensä koossa Connailin avustamana, ja selvitä tietämättömyyden tuskasta koskien Fewrynnin kohtaloa. Ciaraninkin kanssa oli riitaisa eroaminen, ja Pyonkin aiheuttaa päänvaivaa, sillä häntä näyttää nykyään seuraavan eräänlainen varjo. Sillä välin Dante yrittää toteuttaa lupauksensa Ardisille ja tuoda Fewrynnin takaisin toismaailmasta, mutta ongelmia on todella paljon edessä. Eikä pidä unohtaa Roania, joka auttaa Dantea parhaansa mukaan kamppaillen samalla omien voimiensa kanssa. 

Pidin Mifongin lunastamasta paljon. Se pysyy kasassa alusta loppuun, ja se vie koko suuren fantasiasarjan kunnialla finaaliin asti. Tarinan loppu on hieno ja täysin tarinan arvoinen. Juuri näin sen täytyykin päättyä, vaikkei sitä etukäteen osannutkaan sanoa tai nähdä. Kieltämättä tätä sarjaa tulee hieman ikävä, kyllä näihin hahmoihin ehti jo kiintyä kuuden kirjan aikana. Hieno sarja, hieno päätös!


Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste 2018: 7. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan

Mifonki-sarja:

Mifongin perintö (2012)
Mifongin aika (2013)
Mifongin mahti (2014)
Mifongin kätkemä (2015)
Mifongin kadottama (2016)
Mifongin lunastama (2017)

27. toukokuuta 2018

Ernest Cline: Armada

20180503_1931011

Ernest Cline
Armada (Armada, 2015)
Gummerus, 2018
Suom. J. Pekka Mäkelä
377 s.


Huh minkä matkan Armada kanssaan tarjosikaan. Olen aikanaan lukenut Clinen aiemman teoksen Ready Player Onen, josta pidin valtavasti, ja onneksi näin kävi myös tämän kirjan kanssa.

Armada kertoo nuoresta 18-vuotiaasta lukiolaisesta Zackista, kun hän eräänä tavallisena koulupäivänä näkee taivaalla lempipelistään Armadasta tutun alieneiden hävittäjäaluksen. Zack luulee tulleensa hulluksi, mutta pian hänet noudetaan keskellä kirkasta päivää mukaan todelliseen scifi-seikkailuun. Luvassa on siis paljon avaruusaluksia, alieneita, vanhoja pelejä ja elokuvia, salaliittoteorioita, hauskoja hetkiä ja ystäviä sekä päätähuimaavan vauhdikas juoni.

Kirja oli todella kiinnostava ja juonivetoinen, hauska ja koko ajan jännityksen kasassa pitävä. Ready Player Onen tapaan kirjassa on todella paljon viittauksia populaarikulttuuriin, nimen omaan vanhoihin scifi-elokuviin ja -tv-sarjoihin, -peleihin sekä jonkin verran myös musiikkiin. Osa viittauksista meni minultakin ohi, mutta suuren osan kyllä tajusin tai bongasin, ja muutamasta pienestä asiasta olin kovinkin iloinen, kuten Portal-peliin viittaavasta lauseesta "Kakku on valetta". Viittaukset tekivät kirjasta jotenkin mukavan todellisen tuntuisen, osaksi tätä meidän oikeaa maailmaa, ja sen takia tapahtuvat yliluonnolliset scifi-asiat tuntuvat erityisen jänniltä ja hauskoilta.

Pidin myös valtavasti siitä, kuinka Armadassa puhutaan näistä eri scifi-kirjoista ja -leffoista. Armadassa naureskellaan oikeastaan sille itselleen, scifi-kirjalle jossa tapahtumat menevät juuri kuten olettaisi. Kirjassa on kritisointia, epäilyjä ja tavallaan sitä neljännen seinän rikkomista, kun kirjassa puhutaan scifi-kirjojen juonista olemalla itse samanlainen kirja. Mutta samalla kirja kuitenkin rikkoo tuota juonta hieman siellä täällä, olemalla juuri sopivan omaperäinen ja yllätyksellinen. Pidin kirjan lopetuksestakin paljon, se oli erilainen ja sopivan suureellinen, eikä liian helppo ratkaisu.

Ei oikeastaan pitäisi edes verrata tätä Ready Player Oneen, ovathan nämä kaksi aivan eri teosta, mutta sen verran paljon näissä on samoja piirteitä, että vertailua tekee ihan vahingossakin. Molemmissa on jonkinlaista virtuaalitodellisuutta ja pelimaailma tärkeässä osassa. Armada-peli on kuin virtuaalitodellisuutta hienoine teknologioineen, vaikka suurin osa kirjasta tapahtumista lopulta tapahtuukin ns. oikeassa maailmassa, hyvin vahvasti tosin peliin sidottuna.

Mielestäni kirjoissa on myös hyvin samankaltainen tunnelma; molemmat kirjat veivät minut täysin mukanaan niiden omiin maailmoihin ja peleihinsä, molemmissa on samankaltaisia hahmoja ja ystäväpiiri, joka auttaa toisiaan hädässä kuin hädässä. Molemmissa on myös aika samantyylinen päähenkilö, joka jää hieman muiden, mielenkiintoisempien hahmojen varjoon tietynlaisella "tylsyydellään", mutta sekään ei haitannut. Lisäksi molempien kirjojen lukemisen jälkeen minulla on ollut samanlainen innostunut fiilis; minäkin haluan kokea tuon saman, päästä osaksi tuota virtuaalitodellisuutta tai Armada-peliä. Sitä jää miettimään kirjaa, juonta ja tapahtumia moneksi päiväksi, ja oikeastaan jo toivoo, että voisi lukea kirjan uudestaan ensimmäisen kerran.

Ymmärrän, ettei tämä kirja ole kaikille, mutta minulle tämä kirja kuitenkin sopi juuri täydellisesti, koin ehdottomasti olevani kirjan kohdeyleisöä. Ready Player One on ehkä helpommin lähestyttävä kuin tämä, mutta suosittelen toki tätäkin, jos uskaltaa hypätä ehkä mukavuusalueen ulkopuolelle hauskaan seikkailuun mukaan. Tästäkin on muuten tulevaisuudessa tulossa elokuva, jota odotan jo innolla.


Arvosana: Viisi kissanpentua

Helmet-haaste 2018: 44. Kirja liittyy johonkin peliin

5. toukokuuta 2018

10 oman hyllyn himotuinta 2018

Viimeksi katsottiin, kuinka viime listan kanssa kävi, ja nyt pääsemmekin jo aivan uuden ja aika innostavankin listan pariin. Puolet kirjoista sain listalle helposti, mutta sitten pitikin ihan syynätä omaa hyllyä ja pohtia, mitkä siellä oikeasti kiinnostavat. Viimeistä kirjaa pohdin todella pitkään ja mietin jo, että teenkö vain suosiolla 9 kirjan listan, mutta kyllä sinne sitten vielä yksi kirja löytyikin, ja aika hyväkin sellainen. 

Vuoden päästä toukokuussa katsellaan sitten taas kuinka listan kanssa kävi; unohtuiko listaus mielestä kokonaan, vai voisiko tämä olla se vuosi, kun kaikki listan kirjat tulee luetuksi? No, tuskin sentään, mutta laitetaan kuitenkin tälläkin kertaa jokin tavoite, ja se olkoon yhden enemmän kuin viimeksi, eli kuusi kirjaa kymmenestä! Tässäpä siis tämän hetken 10 odotetuinta ja himotuinta kirjaa omasta hyllystäni:

20180504_1619491

Dan Brown: Alku
Dan Brown ja hänen ihanan karismaattinen hahmonsa Robert Langdon ovat aina olleet se minun pieni soft spot. Niissä vain on se jokin, joka kolahtaa. Jostain syystä Alku jäi kuitenkin syksyllä ilmestymisen aikoihin hankkimatta, ja hankin sen hyllyyni vasta äskettäin. Prologin lukaisin jo puolivahingossa, ja oli vaikeaa olla lukematta enempää. Tämä siis luultavasti hyvin pian lukuvuorossa!

Pajtim Statovci: Tiranan sydän
Tästä olen kuullut niin paljon hyvää kaikkialta ja nyt olen sen jo yöpöydälle kantanut (ja ihan vähän aloittanutkin, hups), joten tämänkin uskon lukevani pian. Tämä tosin taitaa vaatia sellaisen oman aikansa ja paikkansa, alun perusteella ainakin.

Roxane Gay: Bad Feminist
Melkein samat sanat kuin yllä. Kaikki lukivat ja kehuivat ja pöhisivät, ja tämä kiinnostaa todella paljon. Hieman jännittää meneekö osa jutuista tai nyansseista ohi englannin takia. Samalla kieli on myös yksi syy, miksen ole vielä tätä aloittanut, mutta ehkä vihdoin uskaltaudun tämän pariin.

Tillie Walden: Spinning
Ihanan näköinen ja mahtavan pituinen omaelämäkerrallinen sarjakuva, joka on pitänyt jo lukea kauan, mutta joka ansaitsee ihan oman, rauhallisen ajan jolloin siihen keskittyä. Luultavasti oikein hyvää kesälukemista.

Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet
Tämä kuulostaa jännältä kirjalta, eikä ole ollut kauaa hyllyssä. Meinaan vaan koko ajan unohtaa, että mistä kirja kertoo, mutta joka kerta kun luen takakannen, kiinnostun siitä uudelleen. Joku kerta täytyy olla laittamatta kirjaa takaisin hyllyyn, ja vain aloittaa se. Kaiken lisäksi kirja on hyvin lyhyt, joten sen puolesta ei pitäisi olla ongelmaa.

Inkeri Markkula: Kaksi ihmistä minuutissa
Melko tuore ostos tämäkin hyllyssä, jonka ansiosta myös yksi kiinnostavimmista kirjoista siellä. Juoni kuulostaa erilaiselle ja sellaiselle, josta pitäisin. Kotimaista kirjallisuutta onkin muuten listallani tällä kertaa yllättävän paljon!

Tove Jansson: Taikurin hattu
Hyllyssäni on viisi Janssonin muumi-kirjaa, joista tämä on ainoa jota en ole vielä koskaan lukenut. Ja vaikka tämä tuntuu ehkä vähän liiankin helpolle valinnalle listalle, voi hyvin olla, että unohdan koko kirjan olemassaolon enkä tule sitä lukeneeksi. Kirja ei nimittäin ole muiden kirjojen joukossa kirjahyllyssä, vaan erillisessä pinossa muiden muumikirjojen kanssa, joten sen vähän kuin ohittaa aina huomaamatta.

Giulia Enders: Suoliston salaisuus
En voinut olla muistamatta Katrin ylistyssanoja tästä kirjasta, kun sen viimeksi hullareilla bongasin, ja pakkohan se oli sitten hankkia. Hieman olen kirjaa selannut ja ihan pikkuisen lukenutkin sieltä täältä, ja vaikuttaa kyllä kieltämättä hyvälle ja todella mielenkiintoiselle. Ja jälleen edes yksi tietokirja listalla, jee! Tämä oli muuten se viimeinen kirja jonka listalle keksin, olin unohtanut tämän täysin.

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
Noniin sitten pääsemme niihin kirjoihin, jotka olivat viime listalla, ja saavat vielä yhden mahdollisuuden tällä uudella listalla. Tämä kirja kiinnostaa edelleen paljon, ja nyt alkaa vihdoin tuntua, että tämän voisi joku päivä hyllystä napata ja lukea. Saa nähdä.

John Irving: Minä olen monta
Tällä kertaa en luovu Irvingistä, vaan luotan, että se tulee luettua. Viimeksi poistin listalta Oman elämänsä sankarin, ja kappas, luin sen sitten heti seuraavaksi. Joten tällä kertaa en sitä virhettä tee, vaan kun se halu lukea Irvingiä kesällä tulee, en aikaile, vaan nappaan kirjan hyllystä heti.


Herättääkö lista ajatuksia tai onko joku kirja, jota ei missään nimessä kannata jättää lukematta?