6. tammikuuta 2019

Vanhat ja uudet tavoitteet

Noniin. Joka vuosi teen aina muutaman lukemiseen liittyvän lupauksen tai tavoitteen ensi vuodelle, ja sitten vuosi myöhemmin sitä ihmetellään miten ne pääsikin jälleen unohtumaan ihan täysin. Niin siis myös tälläkin kertaa.

2019-01-06-15-41-13-1-1

Viime vuonna tein lupauksia yrittää, ja yksi niistä oli lukea enemmän oman hyllyn kirjoja. Vuonna 2017 luin siis omasta hyllystä 16 kirjaa, ja viime vuonna juuri ja juuri 10, joten ihan ei mennyt tuo putkeen. Koostetta tehdessäni en alkuun muistanut kuin kaksi oman hyllyn luettua, joten sentään enemmän kuin tuo, mutta aika vähän silti. 

Tänä vuonna aion siis yrittää lukea vähintään tuon 10 omasta hyllystäni, ja mielellään ihan fyysisestä hyllystä eikä vain e-kirjoja. Näin sanoin viimeksikin, mutta viime vuonna en lukenut yhtäkään e-kirjaa, joten tänä vuonna haluaisin lukea myös muutaman niitäkin. Joten ainakin 10 omasta fyysisestä kirjahyllystä plus ainakin pari e-kirjaa, jotka aikalailla kaikki ovat siis sarjakuvia. 

Yritin lukea myös enemmän tietokirjallisuutta (non-fiction), sillä vuonna 2017 luin vain kolme sellaista kirjaa. Ja kappas vaan! Tämän onnistuin ylittämään ja helposti, sillä luin peräti 13 non-fiction -kategoriaan kuuluvaa kirjaa. Olisi kiva lukea tänä vuonna ainakin lähelle samaa määrää, sillä tietokirjat ja omaelämäkerrat kiinnostavat paljon, mutta jäävät usein huomiotta.

Lupasin yrittää myös lukea enemmän iltaisin ennemmin kuin roikkua koneella tai somessa. Noh, tämä ei kyllä toteutunut yhtään ja taisin unohtaa koko asian heti postauksen jälkeen, hups. Mutta tämäkin on mielestäni ihan hyvä tavoite, sillä se rauhoittaisi myös nukkumaan paremmin. Eli olkoot tämäkin vielä uudestaan tämän vuoden tavoite! 

Yhtenä tarkoituksenani oli lukea enemmän nuortenkirjoja, mutta taisin aikalailla lukea saman verran kuin edellisenäkin, eli aika vähän, ihan vain muutaman. Ja oikeastaan niitä olisi edelleen mukava lukea lisää, mutta tämä ei nyt niin haittaa jos en onnistu, sillä ylipäätään olisi kiva lukea enemmän kaikkea. Jos satun lukemaan enemmän nuortenkirjoja kuin viime vuonna niin kiva, jos en, niin ei haittaa.

Viimeinen tavoite oli lukea 50 kirjaa Goodreadsin tavoitteeseen, joka tosiaan ei toteutunut, sillä luin vain 34 kirjaa. Mutta ei se mitään. Tänä vuonna asetin Goodreadsin tavoitteeksi 40 kirjaa, mikä tuntuu jo paremmalta ja saavutettavaltakin. Vuodesta ja varsinkin nyt keväästä on tulossa todella kiireinen ja koulu-painotteinen, joten lukeminen luultavasti jää aika vähälle, mutta täytyyhän siellä joku tavoite olla.

Mitään uusia tavoitteita en siis tänä vuonna aio tehdä (tuon pikku e-kirja-tavoitteen lisäksi siis), sillä näissäkin näyttää olevan ihan jo tarpeeksi haastetta, haha. Kaikki nämäkin ovat kuitenkin ihan mahdollisia ja tavoitettavissa, kunhan vain keskittyisi hieman enemmän ajanhallintaan ja suunnittelemiseen, joten siihen pyrin.

Näiden tavoitteiden lisäksi aion toki tänäkin vuonna osallistua Helmet-haasteeseen, vaikken taaskaan saanut sitä täyteen. Mutta se on niin hauskaa! On mukavaa vähän suunnitella että mikä kirja kävisi mihinkin kohtaan tai pohtia lukemisen jälkeen että käykö kirja mihinkään, kuten yleensä teen. Lista löytyy jälleen tuolta ylhäältä kohdasta 2019 Haasteet. 

Onko teillä jotain erityisiä kirjallisia tavoitteita tälle vuodelle? Olisi myös kiva kuulla jos en ole ainoa joka ei näissä ole onnistunut haha!

2. tammikuuta 2019

Vuosi 2018 paketissa: tilastoja ja parhaat kirjat

Vuonna 2018 luin

♦ 34 kirjaa (vuonna 2017 luin 36 ja jätin kaksi kesken)
♦ 8 126 sivua, eli 239 sivua per kirja.

♦ Lyhin kirja minkä luin oli 40 sivuinen sarjakuva (Hilda ja kivipeikko), ja pisin kirja 475 sivuinen nuorten aikuisten romaani (Mifongin lunastama).

♦ 18 naisten kirjoittamaa ja 16 miesten (oletettavasti)

♦ 10 omasta hyllystä (2 äänikirjaa sovelluksen kautta laskettaneen tähän?)
♦ 2 arvostelukappaletta
♦ 22 kirjastosta

Tavoitteena oli yrittää lukea oman hyllyn kirjoja vielä enemmän mitä edellisenä vuonna, jolloin luin niitä 16, mutta mönkäänhän tuo nähtävästi meni ja kirjasto kutsui aika useasti.

♦ 2 äänikirjaa
♦ 0 e-kirjaa

♦ 19 sarjakuvaa
♦ 2 tarinakokoelmaa
♦ 0 novellikokoelmaa

♦ 13 omaelämäkerrallista/faktapohjaista tietokirjaa (non-fiction)
♦ 8 näistä oli sarjakuvia

♦ Englanniksi luin 11 kirjaa, joista 1 äänikirja ja loput 10 sarjakuvia.
♦ Kotimaisia kirjoja luin myös 11. 


Goodreadsin tilaston mukaan neljä kirjaa sai kolme tähteä ja vain yksi kirja sai kaksi tähteä. Peräti 12 kirjalle annoin täydet viisi tähteä, ja 17 kirjalle neljä tähteä. 

Edelliseen vuoteen verraten ero on aika suuri, sillä vaikka luin vain 2 kirjaa enemmän vuonna 2017, viiden tähden kirjoja oli noista vain 7, ja suurin osa neljän tähden. Nyt nuo menivät melkein tasan. Olin siis selvästi armollisempi kirjoille tänä vuonna, tosin nyt kun mietin taaksepäin, niin ehkä muutama noista viiden tähden kirjoista voisi kyllä tippua neljään tähteenkin, ja taas pari neljän tähden kirjoista voisi nousta viiteen tähteen.

Mitä tulee Goodreadsin lukuhaasteeseen, olin jälleen laittanut tavoitteeksi 50 kirjaa, mutta hiemanhan siitä sitten jäätiin jälleen. Helmet-haasteeseen sain tällä kertaa kohtia täytetyksi tasan puolet eli 25/50, mikä on aika hyvin näin vähällä lukemisella ja suurella sarjakuvien määrällä. En nyt listaile tähän mitkä kohdat tuli täytettyä ja millä kirjalla, ne kaikki näkee tuolta ylhäältä 2018 haasteista.

IMG_20190102_172453_264

Listaan vielä vuoden 2018 Top 3 kirjat ja sarjakuvat, mutten laita näitä mitenkään paremmuusjärjestykseen enää, kaikki listalle pääsevät olivat hienoja lukukokemuksia omalla tavallaan. Niistä, joista ei vielä ole postausta, on ainakin vielä tulossa sellainen.


Top 3 vuoden parhaat sarjakuvat:

Yksi ehdottomasti parhaista oli Mari Ahokoivun Oksi, joka oli niin visuaalisesti että tarinallisesti aivan ihana. Emmi Niemisen ja Johanna Vehkoon Vihan ja inhon internet oli koskettava ja informatiivinen paketti nätissä ulkoasussa. Denis-Pierre Filippin Mikki ja hukkunut meri oli visuaalisesti niin kaunis ja tarinallisestikin hauska ja mukaansatempaava, joten se ansaitsee olla top kolmosessa. 

Top 3 vuoden parhaat kirjat:

Ernest Clinen Armada vei mukanaan alusta saakka, ja oli jotenkin ihastuttava, jännittävä ja niin scifiä että rakastin sitä. Jessica Townsendin Nevermoor: Morriganin koetukset ei ihan alussa vakuuttanut, mutta imi maailmaan sekä tunnelmaan täysin mukaansa, enkä malta odottaa sarjan seuraavaa osaa. Kari Hotakaisen Tuntematon Kimi Räikkönen oli mahtavasti kirjoitettu elämäkerta tuosta hiljaisesta jäämiehestä, jota fanitan suurella sydämellä.


Lähipäivinä olisi vielä tulossa pieni postaus tavoitteista ja niiden täyttymisistä ja ehkä siellä on muutama tavoite tällekin vuodelle!

30. joulukuuta 2018

Viimeisen neljänneksen luetut ja kuulumisia

Viime kerrasta on jälleen jo aikaa, tästä on tainnut tulla jo tapa, hups. Kiirettä on piisannut ja pakostikin blogi jää sitten vähemmälle huomiolle. Koitan kuitenkin pitää edelleen sen, ettei tulisi välikuukausia sentään, että jos nyt edes vähintään sen yhden postauksen saisin kuukaudessa ulos, niin olisi hyvä.
 
Kirjapostauksia on rästissä todella pitkältä ajalta, ja ehkä joskus saan ainakin osan niistä vielä ulos, katsotaan. Osasta en välttämättä kirjoita mitään, liian kauan aikaa on jo kulunut välissä. Monta olen kirjoittanut jo ajat sitten valmiiksi asti, mutta postaaminen on jäänyt kuvien puuttumiseen. Näin loppuvuodesta kun tuota valoa ei juuri ole, ja tietysti muistan koko asian aina myöhään illalla jolloin kuvien ottamisesta ei oikein tule mitään. En ole kovin paljoa toki ennenkään käyttänyt aikaa kuvien ottamiseen tai asetelmiin ym., mutta edes joku kuva olisi kiva olla.

Loppuvuodesta luin jopa hieman enemmän mitä aiemmalla neljänneksellä, mutta sekin sarjakuvien (ja päättyvän sarjakuvahaasteen) ansiota. Enemmänkin olisin voinut lukea, mutta syksy oli aika raskas, eikä pelkästään koulun vuoksi. 

Lokakuussa vietin ensin mukavan syntymäpäivän, jonka jälkeen vietin elämäni kamalimman syysloman, sillä menetimme toisen kissamme heti loman alussa. Ninjalla todettiin yllättäen hyvin laajalle levinnyt syöpä mahalaukussa, jota ei voinut leikata yrityksestä huolimatta. Tämä on sitten tietenkin varjostanut koko loppuvuotta, eikä energiaa tai kiinnostusta oikein ole riittänyt lukemiseen tai tänne asti. Ninja oli ensimmäinen oma kissani, joka kulki ja koki kanssani koko tähänastisen aikuiselämäni, ja ikävä on vieläkin kova.

Lokakuussa luin siis vain kaksi kirjaa, tästä johtuen. Keplerin luin heti alkukuusta, ja koko tapahtuneen jälkeen vain Hilda ja kivipeikon. Molemmat kirjastolainoja.

Timo Parvela: Kepler62: Uusi maailma (256s.)
Luke Pearson: Hilda ja kivipeikko (40s.)

Sivuja yhteensä: 296

IMG_20181015_145151_416

Marraskuu tuntui siis todellakin synkkääkin synkemmältä, mutta pikkuhiljaa elämä alkoi palautua, jos ei normaaliksi niin ainakin lähelle normaalia. Marraskuukin oli vielä kiireinen koulun puolesta, kun kandia täytyi alkaa työstää enemmän. Sain kuitenkin luettua huomattavasti enemmän, lähinnä tosiaan tuon kuun lopussa loppuneen sarjakuvahaasteen takia. 

Marraskuussa luin 7 kirjaa, joista 5 oli sarjakuvia, yksi tarinakokoelma ja yksi romaani. Näistä kaikki muut on kirjastolainoja, paitsi Mitfordin murhat, joka on arvostelukappale.

Sarah Andersen: Aikuisuus on myytti (112s.)
Sarah Andersen: Big Mushy Happy Lump (128s.)
Kris Keränen: Ahistunu Pupu (62s.)
Jessica Fellowes: Mitfordin murhat (398s.)
Denis-Pierre Filippe: Mikki ja hukkunut meri (60s.)
Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne (132s.)
Taru Anttonen ja Milla Karppinen (toim.): Sankaritarinoita tytöille (256s.)

Sivuja yhteensä: 1148


Joulukuussa olisi ollut ehkä aikaa sitten jo enemmän lukea, mutta eihän se nyt pakottamalla sitten tule. Joululomalla kyllä sitten taas teki jo mieli lukea, mutta sukulointi ja koko joulu meni yllättävän kiireisissä ja sosiaalisissa tunnelmissa, ettei siinä kerennyt. Joulu sujui kuitenkin mukavasti ja rauhallisesti, ja ihanaa nyt hetki vielä vain olla, ennen kuin tammikuussa alkaa taas koulukiireet vauhdilla viimeisen työssäoppimisen merkeissä. 

Joulukuussa luin 5 kirjaa, joista jälleen neljä oli sarjakuvia ja yksi ja vuoden viimeinen kirja oli romaani. Näistä kaksi sarjakuvaa oli omiani ja muut kirjastolainoja. 

Liv Strömquist: Kielletty hedelmä (143s.)
Robert Kirkman: The Walking Dead: Here's Negan! (72s.)
Robert Kirkman: The Walking Dead, Book Fourteen (296s.)
Sarah Andersen: Herding Cats (112s.)
Maria Turtschaninoff: Maresin voima (383s.)

Sivuja yhteensä: 1006

IMG_20181031_151805_373

Loppuvuoden kirjat koostuvat siis suurimmalta osin sarjakuvista, mutta eipä tuo haittaa. Romaaneihin ei ole ollut aikaa uppoutua, ja jotain on kuitenkin halunnut lukea niin miksipä ei niitä. Molemmat loppuvuoden romaanit olivat kyllä mainioita, ja erityismaininta täytyy sanoa ehdottomasti vuoden viimeiselle kirjalle, Maresin voimalle. Se oli aivan huikea tarina ja vei Maresin ja Naondelin ihanaan maailmaan ja tunnelmaan jälleen täysin.

Koitan ehtiä kirjoitella heti alkuvuodesta koko vuodesta pienen koosteen, parhaimmat kirjat ja muita huomioita, ja sen jälkeen jos saisin ainakin muutamia rästipostauksia ulos. Instagraminkin kanssa koitan aktivoitua, ja ehkä vihdoin tehdä blogille ihan oman instatilin.

Ihanaa ja turvallista vuodenvaihdetta kaikille!

30. marraskuuta 2018

Sarjakuvahaasteen koonti

Hurja Hassu Lukija lanseerasi viime vuoden lopulla sarjakuvahaasteen, tarkoituksena innostaa ihmisiä lisää sarjakuvien pariin ja kirjoittamaan niistä. Itsekin tähän tietenkin osallistuin, sillä sarjakuvat ovat jo jonkin aikaa kuuluneet ihan säännölliseen vakiolukemistooni. Heti alkuvuodesta haalinkin monia sarjakuvia lukemistoon, mutta kesän ajaksi niiden lukeminen hiipui ja kiireiden vuoksi vähän kaikki lukeminen jäi. Viime aikoina yritin taas enemmän muistaa lukea sarjakuvia kun haaste alkoi lähentyä loppuaan.

sarjis2

No kuinkas monta sarjakuvaa tämän melkein vuoden aikana tulikaan sitten luettua ja postattua? No vaikka sarjakuvien suurkuluttajaksi itseäni kutsun, en nyt kovin montaa kuitenkaan ehtinyt lukea, mutta kun vertaa itse kirjoihin, niin onhan tuo määrä sitten suuri.

En tosiaan tiennyt itsekään luettujen tai postattujen määrää ennen kuin nyt, ja määrä oikeastaan hieman yllätti, eikä harmi kyllä positiivisesti. Kun laitoin tuon haastetason näkyviin, ajattelin että taisin päästä Muumipeikkoon saakka, mutta jäinkin Agnesiin 11 sarjakuvan määrällä. Agnesia taisin ilmoittautuessanikin arvata, mutta jotenkin luulin silti lukeneeni enemmän.

Ja oikeastaan luinkin enemmän, mutta en vain koskaan postannut niistä sarjakuvista. Kyseessä on Sagan seitsemäs ja kahdeksas osa sekä The Walking Deadin kolmastoista kirja. En ole tainnut aiemmin juuri kirjoittaa noista sarjoista, joten niiden jatko-osia on heti paljon vaikeampi tuoda blogiin asti, kuin tällaisia yksittäisiä sarjakuvia, joita kaikki postaamani ovat. Lisäksi luin jo keväällä Vihan ja inhon internetin, mutta siitä vain aina jäi postaamatta. Koitan saadan sen vielä ainakin kyllä ulos, hieno sarjakuva. Noilla neljällä olisin päässyt Muumipeikkoon asti, mutta ei se mitään. Pääasia että niitä tuli luettua ylipäätään hieman enemmän kuin ehkä normaalisti. 

Luetut sarjakuvat:

Kerascoët & Hubert: Beauty 
Paco Roca: Wrinkles 
Tillie Walden: Spinning
Mari Ahokoivu: Oksi 
Kris Keränen: Ahistunu Pupu 
Sarah Andersen: Aikuisuus on myytti ja Big Mushy Happy Lump
Luke Pearson: Hilda ja kivipeikko 
Denis-Pierre Filippi: Mikki ja hukkunut meri 
Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne

***
Haastetasot

1-2 Aku Ankka
3-5 Jaska Jokunen (Tenavat)
6-8 Fingerpori
9-11 Agnes (Saniaislehto)
12-14 Lucky Luke
15-17 Muumipeikko (Muumit)
18-20 Marv (Sin City)
21-23 Annie (Sailor Moon)
24-26 Tintti
27-29 Batman
30+ Asterix 

Kiitos Hurja Hassu Lukija kivasta haasteesta! Ja katsokaa myös hänen huima kirjalista luetuista!

28. marraskuuta 2018

Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne

20181128_1450581

Liv Strömquist 
Prinssi Charlesin tunne
(Prins Charles känsla, 2010)
Sammakko, 2017
Suom. Helena Kulmala
132 s.

Jos on yhtään lukenut tänä vuonna kirjablogeja, ei mielestäni ole voinut välttyä kuulemasta Liv Strömquistista. Itselleni hän oli alkuun täysin uusi tuttavuus, mutta nimi tuli kyllä pian hyvin tutuksi. En kuitenkaan suurimman pöhinän aikaan tarttunut hänen teoksiinsa, sillä jotenkin minulle tulee usein jonkinlainen ähky, jos kirjasta puhutaan kaikkialla. 

Onneksi Hurja Hassu Lukijan sarjakuvahaaste innoitti (& suurimman keskustelun laannuttua) lainaamaan nämä ja vihdoin tutustumaan. Tarkoituksena oli lukea kaikki kolme putkeen ja tehdä yhteispostaus, mutta tämä ensimmäinen olikin sellainen pakkaus, että sen jälkeen ei ihan heti pystynyt tarttumaan seuraavaan. Muut ovat kyllä tiukasti lukujonossa yöpöydällä!

Prinssi Charlesin tunne kertoo siis muun muassa parisuhteista ja rakkaudesta, avioliitosta sekä naisen ja miehen valta-asemasta tällaisessa suhteessa. Kirja ravistelee näitä aiheita oikein kunnolla ja kyseenalaistaa monet normit. Kirja on todellinen tietopaketti ja oikeasti itsellenikin todella silmiä avaava kokemus. Valta-asemat toki ovat jo ennestään tuttuja, mutta Strömquist avaa niitä tässä teoksessaan jotenkin tosi selkeästi ja hauskastikin historian kautta. Sitä ymmärtää heti jotenkin paremmin sekä itseään, että tuntemiaan ihmisiä, ja saa myös hieman puhisemaan muutoksen toivossa. Kirja antaa uusia näkökulmia asioihin ja yhteiskunnan rakenteisiin, joita itsekin on pitänyt aika itsestäänselvinä ja pysyvinä, vaikkei ne välttämättä sitä ole tai ainakaan niiden ei kannattaisi olla. 

Kirja on todella hauska, ajatuksia ja jopa niskakarvoja ylös nostattava ja välillä vakavakin. Siinä on nostettu erittäin hyviä pointteja esiin, ja vaikka saatoin joitain ihmetellä ja olla vastaankin, kuten parisuhteista koskevassa osiossa, oli ne kuitenkin argumentoitu ja selitetty hyvin auki. Kirjassa annetaan myös paljon mielenkiintoisia esimerkkejä historiallisista henkilöistä, useimmiten miehistä, joita ei omassa elämässään koskaan haluaisi tavata, hrrr. 

Sarjakuvan paras osio oli mielestäni sen alku, jossa kerrottiin emotinaalisesti etäisistä miehistä ja läheisyyttä kaipaavista naisista, ja kuinka nämä mallit tulevat meille jo lapsena. Esimerkkinä Strömquist mainitsee muutaman tv-sarjan ja niiden mieshahmot. Sitä ei jotenkin itsekään ihan ollut tajunnut, miten kaikki nuo sarjat nojaavat vain yhteen, samaan "ongelmaan"; miehen kamalaan sitoutumispelkoon naisten aina langetessa kuitenkin juuri näiden miesten jalkoihin. Onneksi tällaiset tv-sarjat kuten Miehen puolikkaat tai Seinfeld ovat jo vanhoja, joten sitä ainakin toivoisi että uudemmissa sarjoissa huumoria löytyy muistakin aiheista.

Luin kirjaa aika hitaasti, sillä paketti on aika tiivis ja kuvissa on paljon tekstiä luettavaksi. Puolessa välissä meinasi tulla pieni ähky ja kirja jäi vähäksi aikaa jopa kesken odottamaan. Ei kuitenkaan mitenkään huonouden takia, vaan informaatioähkyn ja myös visuaalisen ähkyn takia. Vaikkei piirustustyyli ole juurikaan omaan makuuni, siihenkin lämpeni loppua kohden. Itse kuvat olivat tarpeeksi asiaa kuvaavia ja hauskojakin, mutta kuitenkin mielestäni sivuosassa verrattuna itse tekstiin ja sanomaan. Se, mikä tässä osassa jäi harmittamaan ja oli myös osasyy ähkyyn, oli kaikkien kuvien mustavalkoisuus. Selasin muita kirjoja (Kielletty hedelmä ja Nousu ja tuho) ja niissä näytti olevan myös värillisiä kuvia siellä täällä, mikä olisi tässäkin ollut kiva juttu.

Liv Strömquist kirjoittaa ihan hurjan hyvin, kiinnostavasti ja ymmärrettävästi ja vieläpä huumorin kautta. Tutustumisen arvoinen ehdottomasti, vaikkei tämä nyt ihan ehkä parhaita lukukokemuksia ollutkaan. Odotan kuitenkin paljon hänen muilta teoksiltaan.


Arvosana: Kolme kissanpentua

Helmet-haaste 2018: 22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin
Sarjakuvahaaste

20181128_1449571

20. marraskuuta 2018

Sarjakuvia: Mikki ja hukkunut meri & Hilda ja kivipeikko

20181120_1251021

Luke Pearson
Hilda ja kivipeikko
(Hilda and the Troll, 2013)
Sarjakuvakeskus, 2013
Suom. Heikki Kaukoranta
35 s.

Hilda on nuori tyttö, joka rakastaa oleilla luonnossa, nukkua teltassa sateella ja luonnostella vihkoonsa erilaisia kiviä. Eräänä päivänä hän löytää kiven, joka näyttää ulkomuodoltaan aivan kivipeikolta. Peikko pelottaa Hildaa, joten hän päättää laittaa roikkumaan sen nenänpäähän kellon, joka varoittaa jos peikko aikoo lähteä liikkeelle, ja pian alkaakin kuulua kellon kilinää.

Piirustustyyli on mukavan simppeliä, mutta ehkä omaan makuuni hieman liian pelkistettyä ja tavallaan "lastenkirjamaista", olisin kaivannut kuviin lisää yksityiskohtia. Hahmot ovat kuitenkin oikein suloisen näköisiä, varsinkin Hildan lemmikkikettu Nuppi, jolla on pienet sarvet. Kirjan värityksestä pidin sen sijaan paljon. Kirja on täynnä kauniita murrettuja sävyjä, ja kansikin on jo jotenkin seesteisen oloinen. Vuoristomaisema ja tuon paikan tunnelma tulevat hyvin esille värityksen kautta.

Harmillisesti sarjakuva ei loppujen lopuksi ehtinyt nostaa juuri minkäänlaisia tunteita tai ajatuksia esille, kun se jo loppui. Sarjakuva on ehkä hieman liian lyhyt luettavaksi sellaisenaan, olisin voinut lukea tähän perään vielä ainakin pari itsenäistä kertomusta lisäksi ja silloin tämä olisi ollut hyvä. Omissa kansissaan sarjakuva tuntuu lyhyelle, mutta esimerkiksi lapsille varmasti oikein passelin pituinen.


Arvosana: Kolme kissanpentua

Sarjakuvahaaste

20181120_1252131

*****

20181120_1252371

Denis-Pierre Filippi, Silvio Camboni, Gaspard Yvan
Mikki ja hukkunut meri
(Mickey et l'océan perdu, 2018)
Suom. Saara Pääkkönen
Sanoma, 2018
60 s.

Sarjakuva sijoittuu steampunk-henkiseen maailmaan, jossa Mikki, Minni ja Hessu ovat jonkinlaisia keksijöitä, jotka kiertävät ilma-aluksellaan etsimässä harvinaista ja kallisarvoista koralliinia merien pohjasta. Musta Pekka on kuitenkin aina heidän kintereillään viemässä löydökset heidän nenän edestä. Mikki kumppaneineen päätyy lopulta erään löydöksensä vuoksi tiedemies Ykskorvan luo, joka hävittää meren painovoiman.

Rakastin joka hetkeä tämän sarjakuvan parissa! Koko kirja on värien ilottelua ja jokaisessa ruudussa on paljon yksityiskohtia. Kuvat ovat pehmeitä, sillä missään ei ole kovia, mustalla tehtyjä ääriviivoja. Värejä on joka lähtöön ja ne ovat ehdottomasti tämän sarjakuvan parasta antia, vaikkei missään muussakaan ole mitään vikaa. Väritys vaan tuo koko kirjan ja tarinan eloon, sillä jokaista sivua voisi jäädä ihastelemaan pidemmäksikin aikaa. Hahmot ovat ilmeikkäitä ja yksityiskohdat maailmassa tuovat siihen sekä syvyyttä että kiinnostavuutta.

Tarina itsekin on mielestäni kivan omaperäinen ja mielikuvituksellinen sekä hauska. Kirja on jaettu lyhyisiin kappaleisiin, jotka vievät tarinaa hyvin eteenpäin. Koko ajan sattuu ja tapahtuu, tylsää hetkeä ei kirjassa ole. Mahtuu siihen myös muutamia erikoisia juonenkäänteitäkin, joita en osannut kirjan avatessani arvata. 

Mikki on aina ollut yksi suosikkihahmojani, mutta en ole vuosiin lukenut mitään hänen seikkailujaan. Tämä oli kyllä ehdottomasti yksi parhaista Mikki-seikkailuista, ja täytyykin etsiä muita sarjan osia käsiin.


Arvosana: Viisi kissanpentua

Helmet-haaste 2018: 23. Kirjassa on mukana meri
Sarjakuvahaaste

20181120_1255441

9. marraskuuta 2018

Sarjakuvia: Ahistunu Pupu ja Sarah's Scribbles

Tästä loppukuusta taitaa tulla aikamoinen sarjakuvakuukausi lähenevän sarjakuvahaasteen lopun ansiosta. Yöpöydällä roikkuu suuri pino eri sarjakuvia kirjastosta, jotka pyrin lukemaan ja myös postaamaan mahdollisimman pian. Tässä muutama ensimmäinen pinon päällimmäinen sarjakuva!

20181103_1517171

Kris Keränen
Ahistunu Pupu 2: Elämä on mut siihen tottuu
Arktinen Banaani, 2017
62 s.

Ahistunu Pupu kertoo nimensä mukaisesta pupusta, joka on hyvin ahdistunut kaikesta. Ahistuneen pupun lisäksi sarjakuvassa on Ahistava pupu, joka tekee Ahistuneen pupun elämästä aika vaikeaa. Ahdistavia tilanteita voi olla esimerkiksi soittaminen puhelimella tai ylipäätään ulos lähteminen, kaupassa asiointi tai vain pelkkä oleminen.

En ole lukenut aikaisempaa Ahistunutta pupua, mutta en kokenut että se haittasi. Sarjakuvassa on yksittäisiä lyhyitä strippejä eri tilanteista, joissain tarina ikään kuin jatkuu muutaman stripin verran saman aiheen parissa tai samojen hahmojen kanssa, kuten Kivan kisun kanssa keskustellessa. Piirustustyyli on ihan kivan näköistä, hahmot ovat suloisia ja ilmeikkäitä.

Kirjassa on ihan hyvin kuvailtu sitä, miten ahdistuneena kaikki vain pyörii päässä vastaan ja mikä tahansa muiden mielestä pienikin asia voi olla hyvinkin ahdistavaa, joskus ilman syytäkin. Lopulta en kuitenkaan itse oikein kovin viihtynyt tämän sarjakuvan parissa, valitettavasti. Olen itsekin hyvin helposti ahdistuva ihminen ja koin monissa kohdissa kyllä samaistuvani pupun tunteisiin tai tilanteisiin, mutta jotenkin kirjan sävy tuntui niin synkälle ja toivottomalle, että siihen puutui aika pian ja, ironista kyllä, itse lukemisestakin tuli jopa vähän ahdistavaa.

Arvosana: Kaksi kissanpentua

Sarjakuvahaaste

20181103_1518541


Ahistuneen Pupun jälkeen tartuin toiseen, hieman samantyyppiseen sarjakuvaan, joka kuitenkin oli minulle aiemmin jo jokseenkin tuttu, eli Sarah Andersenin Sarah's Scribbles -kokoelmiin. Ja nämä eivät onneksi enää ahdistaneet vaan vain naurattivat!


20181103_1518241

Sarah Andersen
Aikuisuus on myytti, "Sarah's Scribbles" -kokoelma (Adulthood Is a Myth 2016)
Kustannusosakeyhtiö Sammakko, 2017
Suom. Aura Nurmi
109 s. 

Big Mushy Happy Lump
Andrews McMeel Publishing, 2017
125 s.

Olen törmännyt Sarah Andersenin sarjakuviin netissä jo pitkään, mutta vasta nyt sain aikaiseksi lainata nämä itse kirjat ja lukea kerralla enemmänkin. Lainasin sekä englanninkielisen että suomenkielisen käännöksen, ja täytyy sanoa että molemmin päin sarjakuvat toimivat erittäin hyvin. Suomenkieliseen ehti tottua ensimmäisen kirjan parissa, joten oli hassua hypätä seuraavaksi englanninkielisen pariin, mutta tottumiseen ei mennyt kuin pari sivua.

Andersenin sarjakuvat ovat yksinkertaisia pieniä tarinoita niin ikään ahdistuksesta, mutta myös paljon arkipäiväisemmistä asioista, kuten kaikista mahdollisista aikuisuuden vaikeuksista, itsetunnosta, naiseudesta, introverttiydestä ja sosiaalisista suhteista ja tilanteista. Tilanteet vaihtelevat hyvin laidasta laitaan ja ovat todella samaistuttavia ja hauskoja. Muistan nauraneeni monta kertaa tämän kanssa ääneen löytäessäni strippien joukosta todellisia helmiä, joidenkin kuvaten itseäni tai kohtaamiani tilanteita täydellisesti.

Sarjakuva on myös piirretty todella hauskasti, juuri sellaisella tavalla mikä vain toimii itselleni ainakin mainiosti. Tyyli on hyvin yksinkertaista ja suloistakin, nimensä mukaisesti "scribbles" tyyppistä piirrustelua, joka kolahtaa juuri sen yksinkertaisuuden ja lähestyttävyyden vuoksi.

Nämä Andersenin sarjakuvat voisin hankkia omaan hyllyynkin, näitä olisi kiva selailla silloin tällöin kun kaipaa jotain huvitusta ja ehkä jopa vertaistukea elämän pieniinkin haasteisiin. Sarjakuvat ovat hauskoja ja ihania, ehdottomasti suositukseni niille, näihin ei kyllästy ihan heti.

Arvosana: Viisi kissanpentua

Helmet-haaste 2018: 16. Kirjassa luetaan kirjaa (lempparikohtia kirjassa!)
Sarjakuvahaaste

20181103_1531381