28. syyskuuta 2015

Susan Fletcher: Noidan rippi

Susan Fletcher
Noidan rippi
(Corrag, 2010)
Like, 2011
Suom. Jonna Joskitt
400 s.


Corragia on syntymästään saakka kutsuttu noidaksi, akaksi. Jopa hänen oman äitinsä suusta. Kun Corragin äiti sitten teloitetaan noituudesta, Corrag pakenee luoteeseen tammansa kanssa. Pitkän matkan jälkeen hän päätyy lopulta Skotlantiin, Glencoen kylään. Laaksoa asuttaa raakalaismaisiksi kutsuttu klaani, mutta sieltä Corrag löytää vihdoin oman paikkansa. Kylää kohtaa kuitenkin suuri vääryys, ja Corrag vangitaan. Oman tarinansa ja kylässä tapahtuneet veriteot Corrag kertoo lopulta kirkonmiehelle, joka on tullut tapaamaan Corragia tämän vankiselliin.

Elämä merkitsee paljon enemmän kuin kuolema milloinkaan. Sen me ihmisistä muistamme - elämän. Emme sitä miten hän kuoli, vaan sen miten valoisa hän oli ja miten hän eli elämänsä.

Vau mikä kirja. Niin tunnelmallinen ja kaunis että melkein sattuu. Haikea ja surullinen, mutta silti niin täynnä elämää, rakkautta ja kauneutta. Corragin tapa kertoa tapahtumista on hieno, ja pystyinkin kuvittelemaan tapahtumat hyvin selkeästi silmieni edessä. Tuntea kaikki tuoksut ja viimat, kuin itse olisi Skotlannin nummilla. Kerronta todella lumoaa, ja kerrankin tuntuu että tätä kirjaa olisin voinut lukea vielä paljon pidempäänkin. Olisin halunnut kuulla vielä lisää, vielä enemmän Corragin tavasta elää ja ihastella maailmaa.

Noidan rippi on alusta saakka hyvin kaunis, elämänmakuinen kirja. Mutta myös kovin sydäntäsärkevä. Corragilla on suuri halu löytää ja kokea rakkautta, vaikka hänen äitinsä on varoittanut ettei saa rakastaa ikinä mitään. Corragilla on myös ihmeellinen taito löytää kauneutta ja ihmeitä aivan pienistä asioista, kuten hämähäkinseiteistä tai pöllön huhuilusta. Kirja on nimenomaan kaunis; sekä tarinaltaan, kerronnaltaan kuin tunnelmaltaankin. Muuta yhtä kuvaavaa sanaa en vain löydä.

Mitäpä muuta tästä nyt enää kirjoittaa? Noidan rippi on ihana. Tarina on alusta asti vetävä, vaikka alkoikin hitaasti hiipien. Luonnosta ja yrteistä puhutaan paljon, välillä tunnelmodaan ja ihmetellään elämää. Pidin siitä todella paljon, se sopi hyvin sekä kirjalle että syksyisille lukuhetkille. Pikkuhiljaa tarinan vauhti kiihtyy ja sitä taas muistaa mihin kaikki lopulta onkaan johtamassa. Veriteoista puhutaan jo alkusivuilla, ne ovat jo tapahtuneet ja nyt enää muistellaan miten kaikki meni. Tunnelma onkin loppua kohden välillä aika toivoton, kun mitään ei ole enää tehtävissä.

Luin kirjaa todella hitaasti, pienen lukujumin ollessa päällä. Toisaalta hitaus ja rauhallisuus kävi kirjalle, sen luontokuvauksista ja tunnelmasta pääsi kunnolla nauttimaan. Toisaalta taas hieman harmittaa että lukemisessa kesti pitkälti toista viikkoa, kirjan alkuosa kun tuntui olevan aika erillään muusta, kun sen lukemisesta oli jo niin kauan aikaa. Loppua kohden hidastelin jo taas tarkoituksella, sillä loppuratkaisu todella pelotti, en ollut ihan vielä valmis tietämään miten kaiken käy.

Päädyin kuitenkin rakastamaan tätä kirjaa, se oli kuin tehty minulle. Voi olla että satuin vain lukemaan sen juuri oikeaan aikaan, juuri oikeana vuodenaikana ja hetkenä. Oli miten oli, Corrag vain lumosi. Aion ehdottomasti tutustua muuhunkin Fletcherin tuotantoon.

Kirja perustuu tositapahtumiin, Glencoen MacDonaldeihin ja vuoden 1692 verilöylyyn. Tositapahtumat tuovat kirjalle vielä surullisemman ilmeen, vaikka teos onkin fiktiivinen. Tykkään kyllä ajatella ettei se olisi. Haluan ajatella että Corrag on ollut olemassa.


Arvosana: Viisi kissanpentua

22. syyskuuta 2015

Viimeaikaiset ostokset ja kuulumiset

Viime aikoina olen ollut hyvin epäaktiivinen koko blogimaailmassa ja kirjojen parissa. Ei vaan oikein jaksa ja huvita, tekee mieli tehdä kaikkea muuta. Juuri ja juuri olen jaksanut lukea muiden blogipostauksia, mutta kommentointi on jäänyt sitäkin vähäisemmäksi. Olen siis pahoillani siitä, jotenkin vaan kiinnostusaste on nyt aika nolla. Vaan kyllä se kiinnostus tästä taas jossain vaiheessa nousee, ainahan se.

Ehkä asiaan vaikuttaa sekin etten juuri ole lukenut viime aikoina, joten ei olisi oikein mitään postattavaakaan. Tai no, olen kyllä lukenut, mutta hyyyyvin hitaasti. Sama kirja menossa jo reippaasti toista viikkoa, vaikka jonain toisena aikana olisin lukenut sen helposti parissa päivässä. Eikä hitaus edes selity tylsällä kirjalla, se on nimittäin ollut tähän mennessä todella hyvä! Kyseessä on siis Susan Fletcherin Noidan rippi, jota ei ole jäljelläkään kuin reilut 50 sivua. Saan sen siis kyllä päätökseen ihan lähipäivinä, ellen jopa jo tänään, jos innostun. Toisaalta olen myös osittain säästellyt kirjaa ja sen loppua, vähän pelottaa lukea miten kaikki päättyy... No mutta, kyllä täälläkin siis luetaan, ja muutama kiinnostava kirja jo odottaa yöpöydällä vuoroaan. 

Kirjoja on kuitenkin pienestä lukujumista huolimatta tullut hamstrattua hyllyyn ihan kelpo määrä, vieläpä hyvin lyhyen ajan sisään. 5.9. oli sekä Tampereen pääkirjaston poistomyynti että Tampereen Nekalassa pihakirppispäivä, jossa minäkin jo monetta vuotta peräkkäin pyörin katselemassa. Aloitimme heti aamutuimaan kirjastolta, jossa oli jo ihan mukava ryysis päällä heti kymmenen jälkeen. Sieltä nappasin mukaani Bernard Beckettin Genesiksen. Ah mikä löytö, ja olisinkin ollut oikein tyytyväinen pelkästään tähän saldoon koko päivänä, mutta lisää löytöjä oli luvassa kirppikseltä.


Nimittäin kuinkas sattuikaan, ensimmäinen pöytä johon eksyimme olikin oikea aarreaitta, ja ostin siitä omakseni viisi kirjaa. Universumien tomu-sarja oli todella iloinen löytö, vaikka kirjojen kansilehdet hieman rispaantuneita ovatkin. Tämän sarjan olen halunnut itselleni jo todella kauan aikaa, sitä kuitenkaan mistään löytämättä. Mukaan tarttui myös iki-ihana Kapteeni Sinikarhu ja 13½ elämää, sekä saman kirjailijan Huviretki hukkateille. Sinikarhun omistin kyllä pokkarina, mutta kovakantinen on aina kovakantinen. Pokkari päätyi kirjaston vaihtohyllyyn. Kaiken lisäksi sain kaupan päälle kivan kangaskassin jossa kuljettaa kirjoja loppupäivän ajan (varustauduin reissuun huonosti, vain yhdellä kassilla!)

Lisäksi pihakirppikseltä löytyi vielä ihana Kas, kissa-sarjakuva, sekä lapsuuteni melkein rakkain kirja, Viirun syntymäpäivät. Voi, näistä tuli niin iloinen mieli.

Eikä mennyt kuin muutama päivä ja löysin itseni jälleen kirppistelemästä, tällä kertaa ihan kirppareilta. Sieltä mukaan tarttui Anna-sarjan toinen osa, Anna ystävämme, sekä Harper Leen Kuin surmaisi satakielen, mikä olikin taas superhyvä löytö, kirja on kuin uusi. 

Että sellaisia löytöjä täällä! Näiden kirjojen (ja muutamien poistojen) jälkeen kirjahyllyni onkin täysi. Eli hetkeen yritänkin olla ostamatta taas ollenkaan kirjoja, nämä kyllä riittävät taas hetkeksi. Tosin, on mainittava että kaikista näistä ostoksista Kuin surmaisi satakielen on ainoa jota en ole lukenut! Ja vaikka tästä faktasta en ole ylpeä, ylpeä olen siitä etten tullut ostaneeksi mitään satunnaista, kuulostaapa-hyvältä-tämän-voisi-ehkä-joskus-lukea-kirjoja. Sinänsä siis hyviä löytöjä ja hyvää täytettä kirjahyllyyn, kaikki nämä mieluusti kyllä omistan. Ja ihan pian otan myös lukuun tuon klassikonkin, lupaan.

Oletteko te tehneet lähiaikoina mitään hyviä kirjalöytöjä? Hyvää syyskuun ja syksyn jatkoa kaikille!

17. syyskuuta 2015

Claire Castillon: Äidin pikku pyöveli

Claire Castillon
Äidin pikku pyöveli
(Insecte, 2006)
Gummerus, 2007
Suom: Lotta Toivanen
130s.




Äidin pikku pyöveli on kokoelma novelleja äideistä ja tyttäristä ja heidän suhteistaan. Suhteista, jotka eivät aina ole niin yksioikoisia, vaan jopa aika usein jotenkin vääristyneitä, vinksahtaneita. Välillä ollaan suhteellisen tavanomaisissa aiheissa, kuten vastasynnyttäneissä äideissä, äidin sairauden kohtaamisessa tai häpeässä, jota tytär kokee äitinsä holhoamisen takia. Tavanomaisista aiheistaan huolimatta nämäkään eivät silti välttämättä olleet sieltä helpoimmasta päästä.

Välillä taas mennään aivan ääripäihin. On tyttäriään tarkoituksella sairaaksi tekeviä äitejä tai tyttäriä jotka paihoinpitelevät äitiään. Aiheet ovat siis hyvin vaihtelevia, mutta yhteistä kaikille on äitien ja tyttärien välinen rakkaus, tai sen puuttuminen. Paljon erilaisia tunteita koetaan puolin ja toisin, välinpitämättömiä ei juurikaan olla. Kirja on täynnä kipeitä tunteita ja suhteita, erilaisia ja eri ikäisiä äitejä ja tyttäriä.

Novelleja on 19, osa on pituudeltaan vain pari sivua, jotkut useamman. En kirjoita tässä niistä jokaisesta, mutta ajattelin nostaa esille omat lempparini. Noin yleisesti pidin suurimmasta osasta novelleista, mutta joukossa oli myös muutama joita en tainnut oikein ymmärtää tai jotka eivät muuten vaan kolahtaneet. Ja muutama taas nousi selvästi muiden yli.

Aloittaessani kirjan, en tiennyt yhtään mitä odottaa. Niinpä kirjan ensimmäinen novelli Sanoin yksi oli pienimuotoinen shokki. En odottanut ainakaan tätä, en todellakaan. Se teki heti selväksi millaisia tarinoita näihin kansiin oikein kätkeytyykään. Tarinan keskiössä on nainen, joka pelkää miehensä menettämistä niin paljon, että suostuu tekemään tälle yhden lapsen. Muutenhan mies saattaisi vauvakuumeessaan tehdä sen jonkun toisen kanssa. Mutta vain yhden. Niinpä nainen kokeekin tulevansa hieman petetyksi heidän saadessaan kaksoset, ja toinen lapsista saa lähteä.

Seuraava novelli Hyönteinen kertoo naisesta, joka on aivan varma että hänen aviomiehensä käyttää hyväkseen heidän tytärtään. Merkkejä on joka paikassa; heidän yhteiset hetkensä autotallissa, miehen käynnit iltaisin tytön makuuhuoneessa, tyttären hiljainen olemus. Nainen päättää että asialle täytyy tulla loppu. Lukija näkee tilanteen vain naisen näkökulmasta, mutta asiassa on toinenkin puoli.

Novellit Siihen on lääke ja Välillinen Münchausen ovat aika samankaltaiset. Molemmissa äidit haluavat pitää tyttärensä luonaan, keinoja kaihtamatta. Ensimmäisessä äiti pumppaa tyttärensä täyteen lääkkeitä, kaikkeen mahdolliseen kun on lääke. Toisessa taas tytär on muutamien elinvuosiensa aikana kokenut jo kymmenkunta verenmyrkytystä ja on aina sairaalassa, äiti totta kai aina vierellään, antamassa tytölle omaa lääkettään tämän omaksi parhaakseen.

Muutama muukin novelli jäi hyvin mieleen, kuten Valehtelija, jossa nuori tyttö on varma että hänet on adoptoitu ja pitää äitiään valehtelijana, Paras ystäväni, jossa perheen äiti on taantunut täysin teini-ikäisen tyttärensä tasolle, ja He joivat samppanjaa ravintolassa, jossa nainen on hyvin vainoharhainen ja luulee miehensä pettävän häntä, eikä saa äidiltään vastakaikua.

Novellien aiheet, ja aika moni loppuratkaisukin, olivat aika järkyttäviä, shokeeraavia ja yllätyksellisiä. Kovin iloisia aiheita ei näistä kansista tosiaan löydy, vaikka toisinaan aiheet tuntuivatkin menevän jo niin yli että saatoin nauraa epäuskoisesti. Loppua kohden aiheiden raakuus ja samankaltaisuus alkoi tosin jo turruttaa, kun tiesi että harvassa novellissa käy lopulta hyvin. Aina on jokin pielessä.

Jotkin näistä novelleista aiheutti jopa minulle hieman epämukavaa tunnetta, vaikka harvoin mikään minua juurikaan järkyttää. Toisaalta, pidän järkytetyksi tulemisesta kirjoissa, joten ne kaikista kamalimmat tarinat olivat lemppareitani. Pidin myös novellien yllätyksellisyydestä, siitä ettei yhtään voinut tietää mitä tuleman pitää.

Kokonaisuudessaan lukukokemus jää keskitasolle, sillä huolimatta näistä muutamista todella mielenkiintoisista tarinoista, joukossa oli myös muutamia jotka eivät vain napanneet, olivat tylsiä tai vaan liian outoja makuuni. Hyvä kirja kuitenkin kyseessä, hyvin erilainen mitä ajattelin. Harvemmin myöskään luen novelleja, joten tämä oli positiivinen yllätys.


Arvosana: Kolme kissanpentua

13. syyskuuta 2015

Kurtis J. Wiebe: Rat Queens, Vol. 1: Sass & Sorcery

Kurtis J. Wiebe, Roc Upchurch
Rat Queens, Vol. 1: Sass & Sorcery
Image Comics, 2014
128s.



Tähän sarjakuvaan olen törmäillyt jo jonkin aikaa ympäri internetiä, ja jo pelkkä kansikuva sai minut kiinnostumaan. Ilokseni huomasin että paikallinen Puolenkuun pelit oli ottanut tämän myyntiinsä, joten kotiutin oman kappaleeni mielihyvin. Ja kyllä ihan mielelläni ostan seuraavankin osan, sen verran hyvin tämä ensimmäinen osa minua viihdytti.

Rat Queens kertoo nimensä mukaisesta joukosta hurjia ja röyhkeitä, seikkailunhaluisia naisia, jotka taistelevat taistelemisen ilosta. He pitävät hirviöt ja örkit loitolla, vaikka tosin nykyään useimmat taistelut käydäänkin muita samanlaisia ryhmiä vastaan baari-illan päätteeksi. Ikkunoita hajoaa ja veri lentää. Näiden tappeluiden johdosta kaupungin päättäjät antavatkin sekä heille että muille ryhmille jokaiselle yhden tietyn tehtävän suoritettavaksi, jotta saavat jatkaa kaupungissa eloa. Tehtävä lähdetään suorittamaan, mutta paikan päällä Rat Queeneja odottaakin yllätys. Viimeistään siinä vaiheessa kun salamurhaaja yrittää viedä heiltä päät, Rat Queenit huomaavat todella olevansa jonkun epäsuosiossa.

Miten mahtava sarjakuva! Rat Queens sisältää niin taikuutta, väkivaltaa, viinaa kuin eri aineitakin, ja paljon, paljon verta. Kieli on myös hyvin ronskia, Rat Queenit eivät sanojaan säästele suuttuessaan. Millään näistä ei kuitenkaan varsinaisesti mässäillä, mutta no, ei niitä säästelläkään. Visuaalinen puoli on siis hyvin vahva, verta todella lentää ja silmämunia irtoilee. Mutta ratkaiseva tekijä tässä on piirrostyyli. Mikään ei tule liian iholle tai näytä liian ällöttävälle. Kaikki on tehty mielestäni hyvällä maulla, vaikka yksityiskohtia ei olekaan säästetty. Piirrosjälki on kaunista, hyvin omaa silmää miellyttävää. 

Parasta tässä sarjakuvassa on kuitenkin itse päähahmot. Heitä on neljä, ja jokainen heistä on täysin oma persoonansa. Äkkipikainen Hannah tuntuu olevan joukon päähahmo maagin kykyineen, Violet on täyverinen, taisteluita rakastava kääpiö, Dee käyttää hyväkseen hengellisiä voimiaan vaikka onkin ateisti, ja Betty on jonkinlainen puolituinen mestarivaras. Hyvin värikäs joukko siis kyseessä, eivätkä kuvailuni varmasti anna heistä ansaittua kuvaa.


He ovat oikeita, aikuisia naisia, eivät mitään teinityttöjä vähän seikkailemassa siellä täällä. He todella antavat turpiin ja tekevät sen tyylillä. Päivän päätteeksi mennään baariin tai pidetään juhlat. Kivaa vaihtelua lukea tällainen näin naispainotteinen sarjakuva, jossa henkilöhahmot ovat selvästi päässeet jo teini-iän yli.

Eikä sarjakuva onneksi jää ainoastaan hienojen hahmojen varaan, vaan pidin myös itse juonesta ja tarinankulusta. Paljon huumoria, tilannekomiikkaa ja hauskaa sanailua, mutta myös hienoja taistelukohtauksia ja tiukkoja tilanteita. Kokonaisuudessaan todella onnistunut paketti.

En löytänyt sarjakuvasta oikeastaan mitään vikaa, nautin sen lukemisesta todella kovasti alusta loppuun. Oikein viihdyttävä kokonaisuus. En rakastunut aivan niin palavasti miten Sagan kanssa kävi aikoinaan, mutta läheltä liippaa. Varmasti luen myös myöhemmätkin osat. Suosittelen!

Arvosana: Viisi kissanpentua

9. syyskuuta 2015

Ian McEwan: Makeannälkä

Ian McEwan
Makeannälkä
(Sweet Tooth, 2012)
Otava, 2013
Suom: Juhani Lindholm
395s.




Olen lukenut McEwanilta aiemmin kolme kirjaa; Lauantain, Sementtipuutarhan ja Rannalla. Näistä kirjoista Sementtipuutarha ei oikein iskenyt, vaikka mieleenpainuva olikin. Rannalla ei taas juurikaan jäänyt mieleen, mutta oli tarinana mielenkiintoinen ja kevyempi. Lauantai jäi sen sijaan pitkäksi aikaa mietityttämään, mutta oli kuitenkin lopulta vain ihan ok lukukokemus. Neljäs McEwanini on ollut lukemistani selvästi paras, vaan ei aivan ehdottomasti.


Makeannälkä kertoo 1970-luvun Isosta-Britanniasta ja nuoresta Serenasta, joka aloittaa opiskeluaikoinaan lyhyen suhteen professorin kanssa. Tämä professori valmistelee Serenaa erääseen poikkeukselliseen työhaastatteluun, tiedustelupalveluun. Suhde menee poikki, mutta Serena saa työpaikan. Työ on lopulta aika tylsää arkistointia, mutta pian Serena saa oman peitetehtävän, koodinimellä Makeannälkä. Makeannälässä tiedustelupalvelun tarkoituksena on salaa rahoittaa heidän mielestään oikeanlaisia kirjailijoita, ja Serena saa tehtäväkseen suostutella yhden näistä ehdokkaista, kirjailija Tom Haleyn, mukaan hommaan. Pian Serena huomaa kuitenkin rakastuneensa mieheen, ja tehtävästä tulee heti vaikeampi.

No ensinnäkin, kirja oli välillä todella puuduttava. Politiikka ei oikein ole ominta alaani kirjallisuudessa, ja usein siitä lukeminen on aika puuduttavaa, kuten ajoittain tässäkin tapauksessa. 1970-luvun tiedustelupalvelu ja kylmä sota eivät juurikaan kiinnostaneet minua, ja välillä mietinkin että miksi olen tällaiseen kirjaan edes tarttunut.

Mutta jotenkin McEwan vaan sen tekee, ja edes tuo puuduttavuus tai kiinnostamattomuus eivät lopulta hirveästi haitanneet lukukokemusta. Se on se kirjoitustapa, jokin siinä on mikä vie mukanaan. Vaikkei tietyt asiat välillä kiinnostaneet yhtään, lukeminen oli silti sujuvaa ja nopeaa. Ne on kertakaikkiaan tehty kiinnostaviksi. En kuitenkaan selvästi ollut ihan kirjan kohdeyleisöä, mutta onneksi tästä nautti siitä huolimatta.

Kirjan kansissa mainitaan sanat koominen ja hillitön, ja monissa postauksissa olen huomannut samaa. Itse en kuitenkaan kokenut kirjaa missään vaiheessa kovin hauskaksi tai chick-litin tyyliseksi, vaikka päähenkilö Serenalla aika kepeä ote miehiin ja elämään onkin. En tiedä mitä tuo hillitön siis kirjassa oli, itse en sitä kokenut. Sen sijaan koin kirjan aika vakavana, tummana ja sateisena. Vaikka Serena tuntuu olevan aika hukassa elämänsä kanssa, ei se minulle näyttäytynyt ollenkaan chick-litmäisenä, vaan ennemmin surullisena. Ehkä tähän vaikuttaa myös se, etten juurikaan tykkää lukea chick-litejä, joten en halua edes nähdä niitä piirteitä.

Kirja sisältää muutaman "novellin" kirjan sisällä, jotka ovat siis tämän kirjailija Tom Haleyn kirjoittamia novelleja ja joita Serena aika ajoin lukee ja tutkii. Pidin kaikista näistä novelleista todella paljon, ne rikkoivat normaalia tarinaa kivasti. Serenan pohdinnat näistä oli myös mielenkiintoista luettavaa. Kirjan kirjallisuusaihe oli muutenkin kivaa vaihtelua politiikan ohelle.

Kirja oli pitkään hyvin kummallinen, tavallaan mitään ei tapahtunut, mutta taustalla huomasi että kohina käy. Joitain seurataan, on outoja lappuja, nimiä, paikkoja. Kaikki on aika salaperäistä, hienovaraista, etäistä. Kirjan lopun lähestyessä ehdin kuitenkin jo pelästyä, sillä tuntui etten ollut saanut koko kirjasta minkäänlaista otetta, en minkäänlaista kuvaa mahdollisesta lopusta. No, onneksi kansien sulkeuduttua saatoin todeta olevani oikein tyytyväinen, ja pelkoni oli täysin turha.

Loppu siis pelasti paljolta, ilman sitä en tiedä mitä tuumisin kyseisestä kirjasta. Mutta hyvä näin, ja voin todella todeta että tämän myötä haluan lukea kaikki loputkin McEwanin kirjat. Sovitus ja Polte odottaa vielä omassa hyllyssä, mutta koska olen nähnyt Sovituksen elokuvaversion, haluan odottaa sen kanssa vielä hetken aikaa.


Muualla: Mari A:n kirjablogi, Leena Lumi, Jokken kirjanurkka, Todella vaiheessa, Luettua

Arvosana: Neljä kissanpentua

7. syyskuuta 2015

Kreetta Onkeli: Poika joka menetti muistinsa

Kreetta Onkeli
Poika joka menetti muistinsa
Otava, 2013
Kansi: Ninka Reittu
111s.





Arto on kaksitoistavuotias poika Helsingissä. Eräänä päivänä puistossa hän saa ison naurukohtauksen, jonka jälkeen hän ei muista enää kuka on, missä on, missä koti on. Nimi selviää taskussa olevan paperin avulla, ja ympäristö vaikuttaa etäisesti tutulta, mutta tuttuja ihmisiä ei näy. Arton ei auta muu kuin lähteä etsimään kaupungin vilskeestä tuttuja kasvoja ja vihjeitä kodista.

Kaupungilla Arto törmää nuoreen poikaan Kimoon, joka ottaa Arton mukaansa. Pikkuhiljaa Arto tutustuu uusiin ihmisiin ympärillään, hieman yllättävinkiin tuttavuuksiin. Muisti ei silti näytä palaavan, joten Arton ei auta muu kuin mennä muiden mukana. Artoa autetaan eri tahoilta ja myös Arto pääsee auttavaksi kädeksi.

Voi miten suloinen kirja tämä olikaan. Jo puolen välin tuntumassa ajattelin, että olisi hyvä jos siskonpoikani lukisivat tämän kirjan, aikalailla samanikäisiä kun ovat Arton kanssa. Mielestäni kuvailu nuoren pojan näkökulmasta oli onnistunutta ja uskottavaa. Henkilöhahmot olivat muutenkin ilahduttavan erilaisia, jokaisella oli omat ongelmansa, joillain pienempiä ja joillain vakavampia. On mielenterveysongelmaa, kiirettä ja asunnottomuutta.

Tarina oli välillä hieman ennalta-arvattava, mutta se ei haitannut ollenkaan. Koin sen oikeastaan ihan hyvänä asiana tämän kirjan kohdalla. Enkä tiedä osaisiko nuoremmat lukijat niin arvaillakaan mitä tuleman pitää. 

Poika joka menetti muistinsa on todella suloinen kertomus ystävyydestä, uuden opettelusta, erilaisuudesta ja rohkeudesta. Vaatii paljon rohkeutta heittäytyä täysin uusiin tilanteisiin vietäväksi, jos ei muista edes mistä on kotoisin. Tällaisessa tilanteessa uusien ihmisten tapaaminen ja heidän kanssaan ystävystyminen on vaikeaa, mutta varsinkaan lapsille ei mitenkään mahdotonta. He hyväksyvät erilaisuuden aivan eri tavalla mitä aikuiset. Vaikeuksistakin selvitään lopulta ystävien avulla.

Pidin kirjasta todella paljon, ja luinkin sitä hitaasti nauttien, keskittyen joka sanaan. Se oli niin suloinen, kivasti kirjoitettu ja sanoisin myös että opettavainen. Suosittelen lukemaan ja ihastumaan, oli kyseessä sitten nuorempi tai vanhempi lukija. Uskoisin että toimii kaikenikäisillä.

Poika joka menetti muistinsa on voittanut Finlandia Junior -palkinnon vuonna 2013, mielestäni täysin oikeutetusti.


Arvosana: Neljä kissanpentua

3. syyskuuta 2015

Elokuun koostepostaus

Syyskuu ja syksy on täällä. En voi sanoa olevani siitä pahoillani, sillä syksy on ehdottomasti lempivuodenaikani. Varsinkin tämä siirtymävaihe, en minäkään sentään loskakeleistä pidä. Lumiomenan Katja juuri tekikin hienon postauksen syksystä, voin samaistua hänen sanoihinsa täysin.

Ja kuten viereisestä kuvasta näkyy, minäkin järjestin kirjani väreittäin! Muutama vielä vähän hakee paikkaansa, mutta siinä se on, niin nättinä. Elokuussa osallistuin myös kesän toiseen yhteislukumaratoniin, sain kirjankansibingon päätökseen ja tein muutamia haastepostauksia (täällä ja täällä).

Kesä siis alkaa olla ohi, ja viimeisenä kesäkuukautena elokuussa luin kokonaisuudessaan kymmenen kirjaa. Aika hyvä suoritus, sillä koko ajan tuntui etten saanut mitään luetuksi. Tämän kesän toinen lukumaraton auttoi tietysti asiaa, sillä luin sen aikana kuusi kirjaa.

Kymmenestä kirjasta kaksi luin englanniksi, muut suomeksi. Naiskirjailijoita löytyy peräti seitsemän kappaletta. Oman hyllyn kirjojen ja kirjastolainojen suhteen jako meni puoliksi, viisi ja viisi. Sarjakuvia luin elokuussa kolme kappaletta.

Luetut kirjat:

Joe Hill: Locke & Key, Vol. 2: Head games (144s.)
Tove Jansson: Vaarallinen juhannus (132s.)
Kreetta Onkeli: Poika joka menetti muistinsa (111s.)
Tiitu Takalo: Kehä (60s.)
Tiitu Takalo: Tuuli ja myrsky (79s.)
Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias (240s.)
Claire Castillon: Äidin pikku pyöveli (130s.)
Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus (419s.)
Ian McEwan: Makeannälkä (395s.)

Sivuja yhteensä: 1829

Sivumäärällisesti lopulta aika vähän, sillä suurin osa kirjoista oli lyhyitä, alle 200 sivun kirjoja. Vaan väliäkös tuolla, sillä laatu ratkaisee. Ja tässä kuussa tulikin luettua monta hyvää kirjaa! Kuun lemppareita on jopa aika vaikea sanoa, kaikissa oli paljon hyvää. Hopeisen hummerihaarukan tapaus oli takuuvarma onnistuminen, Tuulisen saaren kirjakauppias tarjosi ihanan tunnelman, Makeannälkä onnistui yllättämään. Monia todella hyviä lukukokemuksia siis takana, mutta ei yhtään aivan täydellistä tällä kertaa. Ehkä nyt syyskuussa tulee niitäkin, olen lainannut kirjastosta muutaman aika kiinnostavan kirjan...

Muutama rästipostaus odottelee edelleen vuoroaan, kuten esim. lukumaratonin aikana luettuja kirjoja.. Huoh. Olisi pitänyt tehdä kuten useimmat, eli kirjoittaa heti maratonin jälkeen lyhytpostauksia, sillä nyt tuntuu aika vaikealle muistaa enää senhetkisiä lukutunnelmia. Onneksi suurinta osaa olen sentään aloittanut kirjoittamaan jo heti tuolloin, mutta kyllä taas olen tehnyt asiat hankalaksi itselleni. 

Ostoksia:

Gillian Flynn: Paha paikka
Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani
J. R. R. Tolkien: Sormuksen ritarit
Rat Queens, Vol. 1: Sass and Sorcery
Sex Criminals, Vol. 1: One weird trick


Elokuussa ostin kirjahyllyni täytteeksi kolme kirjaa ja kaksi sarjakuvaa. Flynnin kirja on prisman alelaarista, Oatesin löysin kirpparilta. Tolkienin kirjan löysin (vuosien) pitkällisen etsinnän jälkeen antikvariaatista ja sarjakuvat ostin Puolenkuun peleistä. Löysin myös siskolleni Luolakarhun klaanin, siis kyseisen sarjan ensimmäisen osan, mikä on ainoa puuttuva osa hänen sarjastaan. Hyviä löytöjä siis olen tehnyt, vaikka hylly ei kyllä kiitä noista parista paksukaisesta... 


Entä miten kävi lukusuunnitelmille, joita povasin kesän alussa? Listasin tuolloin pinon kirjoja joita juuri sillä hetkellä teki mieli lukea. Toki en listaa ajatellutkaan orjallisesti seurata, kunhan listasin hyllystä ne jotka kiinnosti. Olin valinnut listalle kahdeksan kirjaa omasta hyllystä, joista lopulta päädyin lukemaan kolme (Sydämen mekaniikka, Tarhapäivä, Vaarallinen juhannus). Muutamaa listalla olevaa melkein aloitinkin, mutta sitten aika ei tuntunut kuitenkaan olevan oikea millekään ja lainasinkin ahkerasti kirjastosta.

Että sellainen elokuu täällä! Kertokaahan, mikä oli teidän elokuun tai koko kesän paras lukukokemus?

Mukavaa syyskuuta ja syksyn aloitusta kaikille!


1. syyskuuta 2015

Jen Campbell: Weird Things Customers Say in Bookshops

Jen Campbell
Weird Things Customers Say in Bookshops
Constable & Robinson, 2012
119s.




Jen Campbell on kirjailija ja runoilija. Hän työskentelee antikvariaatissa Lontoossa, ja päätti kirjoittaa kirjan kaikista hauskoista asioista mitä asiakkaat suustansa päästävät asioidessaan kaupassa. Osa jutuista on todella hauskoja melkein hellyttävällä tavalla, osa taas niin absurdeja ettei voi kuin miettiä että miten ihmeessä joku voi tuollaista ajatella...

Toisinaan myötähäpeän tunne oli kova. Välillä tuli jopa hieman sellainen olo, että voiko tämä tosiaan olla totta, ettei vain olisi keksinyt tätä päästään. Mutta toisaalta, meitä ihmisiä on moneksi ja kaikki eivät tosiaan tiedä kirjoista tai kirjakaupoista mitään, ja silloin tapahtuu kömmähdyksiä jos jonkinmoisia. En siis tosissani lähde epäilemään juttujen aitoutta, mutta välillä ei voinut muuta kuin pyöritellä päätä näille.

Jotkut asiakkaat olivat myös todella raivostuttavia, eivät ainoastaan tietämättömyytensä takia, vaan ihan vaan röyhkeydessään. Töykeistä asiakkaista kertovia juttuja ei ollut niin mukava lukea, sillä en useimminkaan löytänyt niistä kovin paljon hupia. Jotkut olivat toki hauskoja ja sarkastisia, mutta mieluummin luin juttuja niistä todella oudoista kysymyksistä ja tilannekomiikasta.

Mutta noin yleensä ottaen kirja oli oikein hauska. Kirja koostuu kolmesta eri kappaleesta. Ensimmäinen osa on nimeltään Tales from The Edinburgh Bookshop, toinen osa Tales from Ripping Yarns, ja kolmas osa on Weird things customers say in other bookshops, johon on koottu hauskoja tarinoita eri kirjakaupoista ympäri maailman. Jen itse on aiemmin työskennellyt Edinburghin kirjakaupassa, ja työskentelee nykyään Ripping Yarnsissa. 

Uskoisin että tähän kirjaan on helppo samaistua jos vähääkään lukee kirjoja, tai tietysti vielä paremmin jos itse työskentelee kirjakaupassa. Joissain tapauksissa viitataan eri kirjailijoihin ja ehkä tuntemattomampiin teoksiin, mutta myös mm. Harry Potteriin ja Narnian tarinoihin. Korkeakirjallisuutta ei siis tarvitse juurikaan tuntea tästä nauttiakseen.

Hauska kirja siis on kyseessä, vaikken kovin montaa kertaa aivan ääneen nauranutkaan. Kirja kuitenkin huvitti kovasti ja hymähtelin useammallekin tarinalle. Nopealukuinen, välillä en malttanut lopettaa lukemista vaan sitä halusi aina lukea vielä seuraavan pätkän, ja seuraavan ja seuraavan... Minuun kirja upposi hyvin, ja se oli juuri täydellinen välipalakirja lukumaratonin keskelle.

Reading Challengesta ruksaan kohdan 19. A book based on a true story.