9. syyskuuta 2015

Ian McEwan: Makeannälkä

Ian McEwan
Makeannälkä
(Sweet Tooth, 2012)
Otava, 2013
Suom: Juhani Lindholm
395s.




Olen lukenut McEwanilta aiemmin kolme kirjaa; Lauantain, Sementtipuutarhan ja Rannalla. Näistä kirjoista Sementtipuutarha ei oikein iskenyt, vaikka mieleenpainuva olikin. Rannalla ei taas juurikaan jäänyt mieleen, mutta oli tarinana mielenkiintoinen ja kevyempi. Lauantai jäi sen sijaan pitkäksi aikaa mietityttämään, mutta oli kuitenkin lopulta vain ihan ok lukukokemus. Neljäs McEwanini on ollut lukemistani selvästi paras, vaan ei aivan ehdottomasti.


Makeannälkä kertoo 1970-luvun Isosta-Britanniasta ja nuoresta Serenasta, joka aloittaa opiskeluaikoinaan lyhyen suhteen professorin kanssa. Tämä professori valmistelee Serenaa erääseen poikkeukselliseen työhaastatteluun, tiedustelupalveluun. Suhde menee poikki, mutta Serena saa työpaikan. Työ on lopulta aika tylsää arkistointia, mutta pian Serena saa oman peitetehtävän, koodinimellä Makeannälkä. Makeannälässä tiedustelupalvelun tarkoituksena on salaa rahoittaa heidän mielestään oikeanlaisia kirjailijoita, ja Serena saa tehtäväkseen suostutella yhden näistä ehdokkaista, kirjailija Tom Haleyn, mukaan hommaan. Pian Serena huomaa kuitenkin rakastuneensa mieheen, ja tehtävästä tulee heti vaikeampi.

No ensinnäkin, kirja oli välillä todella puuduttava. Politiikka ei oikein ole ominta alaani kirjallisuudessa, ja usein siitä lukeminen on aika puuduttavaa, kuten ajoittain tässäkin tapauksessa. 1970-luvun tiedustelupalvelu ja kylmä sota eivät juurikaan kiinnostaneet minua, ja välillä mietinkin että miksi olen tällaiseen kirjaan edes tarttunut.

Mutta jotenkin McEwan vaan sen tekee, ja edes tuo puuduttavuus tai kiinnostamattomuus eivät lopulta hirveästi haitanneet lukukokemusta. Se on se kirjoitustapa, jokin siinä on mikä vie mukanaan. Vaikkei tietyt asiat välillä kiinnostaneet yhtään, lukeminen oli silti sujuvaa ja nopeaa. Ne on kertakaikkiaan tehty kiinnostaviksi. En kuitenkaan selvästi ollut ihan kirjan kohdeyleisöä, mutta onneksi tästä nautti siitä huolimatta.

Kirjan kansissa mainitaan sanat koominen ja hillitön, ja monissa postauksissa olen huomannut samaa. Itse en kuitenkaan kokenut kirjaa missään vaiheessa kovin hauskaksi tai chick-litin tyyliseksi, vaikka päähenkilö Serenalla aika kepeä ote miehiin ja elämään onkin. En tiedä mitä tuo hillitön siis kirjassa oli, itse en sitä kokenut. Sen sijaan koin kirjan aika vakavana, tummana ja sateisena. Vaikka Serena tuntuu olevan aika hukassa elämänsä kanssa, ei se minulle näyttäytynyt ollenkaan chick-litmäisenä, vaan ennemmin surullisena. Ehkä tähän vaikuttaa myös se, etten juurikaan tykkää lukea chick-litejä, joten en halua edes nähdä niitä piirteitä.

Kirja sisältää muutaman "novellin" kirjan sisällä, jotka ovat siis tämän kirjailija Tom Haleyn kirjoittamia novelleja ja joita Serena aika ajoin lukee ja tutkii. Pidin kaikista näistä novelleista todella paljon, ne rikkoivat normaalia tarinaa kivasti. Serenan pohdinnat näistä oli myös mielenkiintoista luettavaa. Kirjan kirjallisuusaihe oli muutenkin kivaa vaihtelua politiikan ohelle.

Kirja oli pitkään hyvin kummallinen, tavallaan mitään ei tapahtunut, mutta taustalla huomasi että kohina käy. Joitain seurataan, on outoja lappuja, nimiä, paikkoja. Kaikki on aika salaperäistä, hienovaraista, etäistä. Kirjan lopun lähestyessä ehdin kuitenkin jo pelästyä, sillä tuntui etten ollut saanut koko kirjasta minkäänlaista otetta, en minkäänlaista kuvaa mahdollisesta lopusta. No, onneksi kansien sulkeuduttua saatoin todeta olevani oikein tyytyväinen, ja pelkoni oli täysin turha.

Loppu siis pelasti paljolta, ilman sitä en tiedä mitä tuumisin kyseisestä kirjasta. Mutta hyvä näin, ja voin todella todeta että tämän myötä haluan lukea kaikki loputkin McEwanin kirjat. Sovitus ja Polte odottaa vielä omassa hyllyssä, mutta koska olen nähnyt Sovituksen elokuvaversion, haluan odottaa sen kanssa vielä hetken aikaa.


Muualla: Mari A:n kirjablogi, Leena Lumi, Jokken kirjanurkka, Todella vaiheessa, Luettua

Arvosana: Neljä kissanpentua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti