30. huhtikuuta 2015

John Green: Kaikki viimeiset sanat

John Green
Kaikki viimeiset sanat
(Looking for Alaska, 2005) 
suom. Helene Bützow
WSOY, 2014
323 s.
kirjastolaina


Kaikki viimeiset sanat alkaa hieman surullisesti. Miles Halter on lähdössä sisäoppilaitokseen ja pitää vanhempiensa painostuksesta jäähyväisjuhlat ystävilleen, joita ei oikeastaan ole, eikä juhliinkaan tule kuin kaksi ihmistä piipahtamaan. Kirjassa annetaan heti alussa ilmi Milesin yksinäinen elämä. Oikeastaan vain hänen harrastuksensa, viimeisten sanojen keräily, tuntuu tuovan hänelle jotain sisältöä elämään.

Miles muuttaa Culver Creekin sisäoppilaitokseen, samaan jota hänen isänsäkin aikoinaan kävi. Heti sinne saavuttuaan Miles tutustuu uuteen huonetoveriinsa, Everstiin, joka välittömästi antaa Milesillekin oman lempinimen - Lyllerö (en sitten pitänyt tästä suomennoksesta ollenkaan. Se ei vaan istunut ja oli jotenkin.. epäuskottava ja tyhmä). Eversti tutustuttaa Milesin Alaskaan, maailman ihanimpaan ja kauneimpaan tyttöön jonka Miles on koskaan nähnyt. Kirjan edetessä mukaan porukkaan lyöttäytyy myös vaihto-oppilas Takumi ja romanialainen Lara.

"Haa! Hyvä. Äläkä sano minua Chipiksi. Sano minua Everstiksi. " 
Tukahdutin naurun. "Ai Everstiksi vai?"
"Niin, Everstiksi. Ja sinua sanotaan... hmm. Lylleröksi."
"Mitä?"
"Lylleröksi", Eversti sanoi. "Koska olet noin laiha. Se on ironiaa, Lyllerö. Oletko kuullut sellaisesta? Nyt mennään hakemaan tupakkaa, että saadaan tämä lukuvuosi kunnolla käyntiin."

Porukan aika koulussa kuluu lähinnä tupakanpoltossa ja jäynien keksimisessä, joko huvikseen tai kostomielessä koulun snobeja kohtaan. Opiskeluakin löytyy, ja Miles varsinkin todella viihtyy vanhan, yksikeuhkoisen tohtori Hyden uskonnontunneilla. Opiskelu on kuitenkin selvästi sivuroolissa, sillä jäynien suunnitteluun ja toteutukseen käytetään paljon aikaa. Kaikki lähtee liikkelle Milesiin kohdistuneesta "kastamisesta", jossa mentiin hieman liian pitkälle.

En ollut pitkään aikaan lukenut kirjaa mikä sijoittuu koulumaailmaan, ja jo se oli aika piristävää. Kaikki se salaa tupakoiminen ja oppilaiden valvojan Kotkan välttely oli jotenkin ihanan nuorta, teini-aikaa, huoletonta ja leppoisaa. Välillä ollaan voittamattomia ja toisella hetkellä tuntuu että kaikki kaatuu niskaan.

Marssimme itsevarmasti peräkanaa, ja tunsin itseni kovemmaksi tyypiksi kuin vielä koskaan. Suuri Ehkä leijui yllämme, ja olimme haavoittumattomia. Suunnitelmassa saattoi olla puutteensa mutta meissä ei.

Kirjassa on Ennen ja Jälkeen osiot, joista en aio paljastaa mitään. Tosin, itsehän arvasin jo kirjan aloittaessani mitä kirjassa tulee tapahtumaan, vaan se ei haitannut. Kirja oikeastaan lähti kunnolla liikkeelle vasta lähempänä puolta väliä, jolloin aloin oikeasti kiinnostua tapahtumista ja henkilöistä. Alku oli hidas ja nahkea, eikä vakuuttanut minua ollenkaan. Olen kuitenkin iloinen että jatkoin, sillä kirja parani kuitenkin huomattavasti puolen välin tuntumissa ja jatkui melkein yhtä vahvana loppuun asti.

Kaikki viimeiset sanat on kaunis kirja. Pidin jo Tähtiin kirjoitetussa virheessä John Greenin kirjoitustavasta, siitä aika korullisesta ja kauniista kielestä, eikä se tässäkään ollut poikkeus. Ehkä välillä tuli olo, että yritetään vähän liikaa olla muka-hienoja, mutta loppujen lopuksi se ei haitannut. Jäin lopulta ennemminkin miettimään kirjan tapahtumia ja tuntoja, omaa elämää ja ihmisiä ympärilläni. Kirja sai siis ajatukseni heräämään, mikä on hyvä asia. Tässäkin kirjassa oli hyvä potentiaali nostattaa kyyneliä, vaan minulla ne jäivät tällä kertaa puolitiehen tuloa. Ehkä paremmalla ajalla olisin saattanut yhden vaikka tirauttaakin.

Pidin kirjasta lopulta yllättävän paljon, ottaen huomioon alun nihkeyden sekä tarinan että varsinkin hahmojen kohdalla. Hahmoihin kuitenkin kiintyi jonkin verran kirjan aikana, ainakin osaan niistä, ja tarina oli mukava ja vetävä, sekä loppua kohden hyvin kiinnostava. Nyt hetki kirjan lukemisesta tarkempi arvio voisi olla kolme ja puoli, mutta pyöristetään se neljään. Tulen varmasti lukemaan Greeniltä vielä muutkin kirjat, ja yöpöydällä odottaakin vuoroaan jo Paper Towns.


Arvosana: Neljä kissanpentua

Muualla: Kirjakartano, Kirjaston kummitus, Ellen lukee ja lisäksi Notkopeikko luki kirjan englanniksi.

Reading Challengessa tämä kirja menee kohtaan 15. A popular author’s first book.


Hauskaa vappua kaikille! 

25. huhtikuuta 2015

Anu Holopainen: Ihon alaiset

Anu Holopainen
Ihon alaiset
Karisto, 2015
202 s.
kansi: Pirta Syrjänen
kirjastolaina




JARAN on odotettava vuosi ennen kuin hän voi itse päättää ulkonäkönsä muokkauksesta. INKAN pitää vielä miettiä, mitä hän todella haluaa. MATIAS vihaa muokkauksia ja joutuu elämään vihollisten keskellä. PLASTIKPRINCESS tietää miten hankkia rintaimplantit, vaikkeivät rahat ja ikä riitäkään. (takakannesta)


Jotenkin ihanaa aina kun näin vähään sivumäärään mahtuu näin suuri tarina. Kirjassa seurataan neljän nuoren elämää tulevaisuuden Suomessa, jossa oman ulkonäön kokonaisvaltainen muokkaus on jo normaalia, suorastaan normi. "Luomuja" katsotaan karsaasti, he erottuvat räikeästi valtavirrasta. Jotkut eivät välttämättä edes tiedä miltä luomuvartalo näyttää, ja käyvät ihmettelemässä luomujen vartaloita tanssiklubilla. Muokkaukset ovat kunkin oma valinta, mutta töihinkään ei ole enää helppo päästä täysin luomuna.

Muokkaukset eivät ole halpoja, eikä kaikilla ole niihin varaa, tai ikänsä puolesta vielä lupaa. Jaran äiti ei suostu poikansa pyyntöihin muokkauksista, ja Jara joutuu tyytymään muotipukeutumiseen ja 3D-meikkeihin, piilottaakseen luomun ulkonäkönsä. Inka haluaa suorittaa opintonsa loppuun ennen mahdollisia muokkauksia, vaan ei ole niistä vielä aivan varma. Matias inhoaa muokkauskulttuuria, eikä voi käsittää miksi ihmiset haluavat muokata itsensä jonkun toisen näköiseksi. Plastikprincess kertoo blogissaan elämästään, kuinka kerryttää kassaa muokkauksiin ja miten saada ala-ikäisenäkin muokkauksia ilman lupaa.

Tarina oli todella vetävä alusta lähtien. Erilaiset kerrontatyylit jakoivat tarinoita toisistaan hyvin ja erilaiset blogimerkinnät ja kommentit sekä tosi-tv-katkelmat olivat mielenkiintoista luettavaa. Ne toi kivan lisän kirjaan, olen ennenkin huomannut pitäväni kirjoista joissa on monia erilaisia kerrontatyylejä (esimerkiksi Vaimo 22). Kirjassa kuvailtu tulevaisuudenkuva on mahdollinen, ja sen vuoksi myös niin kamala. Kukaan ei ota tosissaan edes työmarkkinoilla jos ei ole muokattua kehoa, ja huonolaatuisetkin muokkaukset kielivät rahanpuutteesta. Kuilu rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa hyvin näkyväksi.

Kun ensimmäisen kerran luin bloggauksia Ihon alaisista, huomasin juonessa pieniä viitteitä Scott Westerfeldin Uglies-sarjaan. Olen lukenut sarjasta vasta aloitusosan, josta pidin kyllä kovasti. Siinä ihmisten muokkaukset ovat normaalia, jokainen kuusitoista vuotta täyttävä pääsee muokattavaksi ja jokainen ruma muuttuu nätiksi, samannäköiseksi kuin muutkin.

Ihon alaiset on hyvin samantyyppinen tarina. Tässäkin tulevaisuudenkuvassa muokkaukset ovat arkipäivää, mutta itse maailma on kovin samanlainen kuin nykypäivä jossa elämme, toisin kuin Westerfeldin kirjassa, joka on enemmän sellainen maailma-on-tuhoutunut-tyyppinen dystopia. Ihon alaisissa muokkaukset ovat myöskin hieman erilaisia. Ihmiset saavat muokattua itsensä radikaalinkin näköisiksi, hakien ehkä animehahmon näköä, ottamalla kenties keijukaisen korvat tai kuulun näyttelijän ulkonäön. Muokkaukset ovat myöskin vapaaehtoisia, toisin kuin Uglies-kirjassa.

Suosittelen lämpimästi kaikille, Ihon alaiset on hyvin todentuntuinen vilahdus radikaalista ulkonäkökeskeisestä tulevaisuudesta.


Arvosana: Neljä kissanpentua



Reading Challengesta Ihon alaiset ruksaa kohdan 35. A book set in the future

22. huhtikuuta 2015

Top 5 keskiviikko: nuoruuteni kirjamuistot

Kaikilla on niitä, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän, joillain muistot ovat vasta kehkeytymässä, jotkut on ehkä jo unohdettu. Jotkut kirjat vain säväyttävät joko tarinallaan tai käänteentekevällä juonellaan niin paljon, että vielä vuosienkin päästä sitä muistaa missä oli juuri sillä hetkellä, miltä siellä tuoksui ja mitä tunteita itse kävi läpi. Ajattelinkin tällä kertaa listata omia lapsuuden ja nuoruuden kirjamuistojani, nolojakin ehkä, mutta sehän nyt ei haittaa. Pääasia että on jotain tällaisia muistoja mitä voi vaalia.


5. Kapteeni Sinikarhun 13½ elämää - Walter Moers
Ah ja voih, Kapteeni Sinikarhusta ei parempaa ole. Luin tämän joskus ala-asteella ensimmäisen kerran, ja se teki pieneen ihmiseen suuren vaikutuksen. Kaikki ne uskomattomat seikkailut ja ihanat hahmot, ja siihen päälle vielä itse Moersin piirrokset kirjan sivuilla. Kirjan kieli on niin kuvailevaa, että vesi kirahti kielelle Sinikarhun asuessa Herkkusuiden saarella. Kirjan lopussa oleva juonenkäänne oli mielestäni silloin uskomaton. Erään ystäväni kanssa me sitten suunnittelimme omia seikkailuja ja juonenkäänteitä, piirsimme karttoja. Sinikarhu pysyy edelleen suosikeissani, ja pitäisikin oikeastaan lukea se pian uudelleen.



4. Eragon - Christopher Paolini
Tämä oli ensimmäinen kirja, jonka ostin ihan itse omilla rahoillani, ja se oli pitkään ihasteluni kohde muuten aika tyhjässä kirjahyllyssäni. Olin yläasteella, ja ihastuin aivan täysin kirjan maailmaan, lohikäärmeisiin ja myös itse Eragoniin. Kirjassa oleva magia oli todella kiinnostavaa, rakastin lukea kirjan takaa eri sanojen merkityksiä. Muistan sen tunteen kun löysin vihdoin sellaisen kirjan, mikä oli kuin tehty minulle, ja kaiken lisäksi jatkoakin olisi luvassa. Olen aina pitänyt lohikäärmeistä, mutta varsinkin tämän kirjan jälkeen niistä tuli suosikkejani.


3. Houkutus - Stephenie Meyer
Tämä oli SE juttu yläasteella. Kaverini suositteli tätä minulle kovasti, sanoi etten parempaa kirjaa löydä. Tiesin jo siitä että luultavasti en löytäisikään, meidän kirjamakumme kun menevät aika yksiin. Olin itse juuri silloin lukemassa edellä mainittua Eragonia, ja suosittelin sitä puolestaan ystävälleni. No, niinhän siinä sitten kävi että olimme täysin ihastuneita Edwardiin, eikä ihastus mennyt ihan heti ohi. Kirja ei ollut vielä noussut suureen suosioonsa, ja me ystävämme kanssa markkinoimme kirjaa kaikille ketkä suostuivat kuuntelemaan, ja aika monet saimmekin sen lukemaan. Siinä vain oli sitä jotain, ja Edward oli niin ihana, ettei siitä voinut puhua hymyilemättä. Muistan nuo hetket ystäväni kanssa, olimme kuin salaliittolaisia ja meillä oli tiedossamme jotain mitä muilla ei.

2. Universumien tomu-trilogia/Maaginen kaukoputki - Philip Pullman
Iki-ihana sarja, jota en tiedä uskallanko enää lukea uudelleen. Aika on kullannut kaikki muistot tästä sarjasta niin ihaniksi, etten ehkä kestäisi jos ne romuttuisivat uusintaluvussa. Muistan pitäneeni Kultaisesta kompassista todella paljon, halusin oman daimonin itsellenikin ja kuvittelin minkä eläimen hahmon se ottaisi. Salaperäinen veitsi oli jännittävä, mutta Maaginen kaukoputki oli sydäntäsärkevä. Muistan olleeni aivan järkyttynyt kirjan lopun häämöttäessä ja tajutessani miten se kaikki tulee loppumaan. Se pysäytti aivan täysin enkä halunnut uskoa sitä. Eihän sille muuta loppua voinut ollakaan, mutta sydämeni itki verta pitkän aikaa. Muistan edelleen sen tietyn kynttilän tuoksun mitä poltin lukiessani juuri tätä kirjaa. Kirja teki todella suuren vaikutuksen, sillä en osannut odottaa että mikään voisi loppua sillä tavalla.

1. Harry Potter ja Feeniksin kilta - J. K. Rowling
Noh, tämä nyt ei oikeastaan ole mikään yllätys. Listalla voisi olla monta monta muutakin hetkeä Pottereiden parista, ne kun ovat olleet varmaan se suurin vaikuttaja omassa lapsuudessa/nuoruudessa. Muistan niin kovin elävästi sen hetken vieläkin, kun sain upouuden Feeniksin killan vihdoin kirjastosta lainaan, ja pääsin kotiin sitä lukemaan. Olin niin innoissani uudesta kirjasta, että pläräsin kirjan sivuja hetken hurmoksessa, ihastellen miten paljon lukemista siinä onkaan, yli tuhat sivua! No, tämä viattomaksi tarkoitettu pläräyshän sitten kostautui, ja näin ohimennen pari sanaa. Vain pari sanaa, ei sen enempää, mutta kun nuo pari sanaa ovat kirjan ehkä kamalimmasta kohtauksesta, käänteentekevimmästä hetkestä, oli se suuri virhe. En halunnut uskoa mitä olin juuri lukenut, mutta niinhän siinä tietenkin lopulta sitten kävi. Muistan lukeneeni tuon kohtauksen lopulta yön pimeimpinä tunteina kun en malttanut mennä nukkumaan, ja itkin silmät päästäni. Aivan kamalaa, mutta jotenkin ihanaa että on näinkin eläviä muistikuvia tällaisista hetkistä. 

PS: Niin joo ja luulisi että olisin oppinut jotain tuosta pläräyksestä jo tuolloin, mutta niin vaan huomasin pläräileväni seuraavaakin Potteria yhtä innoissani. Ja arvatkaapas mitä minä sieltä sitten bongasin ohimennen? Niinpä... Sanomattakin selvää, etten todellakaan tehnyt sitä enää seitsemännen kirjan kohdalla, nämä kaksi suurta virhettä oli liian hyvin muistissa jo onneksi.

Siinäpä ne muistot, ihania ja nolojakin hetkiä, mutta on se vaan hienoa että niitä ylipäätään on. Onko muilla kanssalukijoilla hienoja muistissa säilyneitä kirjamuistoja, kenties jopa samoista kirjoista? Kertokaa ihmeessä!

17. huhtikuuta 2015

Epäonninen Lennart

Peik Lehtonen, Katja Lehtonen, Milla Paloniemi
Lennart
Like, 2015
112 s.
kirjastolaina



Huomasin tämän muutamissa blogeissa, ja halusin ehdottomasti itsekin nähdä mitä kaikkea Lennartille onkaan sattunut. Onni suosi ja kirjastossahan tämä minua pian odottikin. Lennart on siis Katja ja Peik Lehtosen vanha tuttu lapsuudesta. Heidän äidillään oli tapana varoitella lapsiaan, oikeastaan kaikesta mistä nyt voi ikinä varoitellakaan. Äidillä kun oli työkaverina Lennart, joka oli tehnyt juuri niin miten ei saanut ja huonostihan siinä aina kävi. Siis todella huonosti, aika monessa tapauksessa Lennart kuolee, ja aina välittömästi, tai jopa moneen kertaan.

Lennart oli todella hauska, nauroin melkein jokaiselle sivulle, ja vähintään hymähtelin kaikille. Joukossa oli muutamia tuttuja juttuja omasta lapsuudesta, jotka tietysti naurattivat erityisesti. Eikä haitannut vaikkei kaikki omalla kohdalla tuttuja olleetkaan, jo pelkkä Milla Paloniemen piirrosjälki oli sympaattista katsottavaa, ja tarinat olivat kaikki huvittavia. Yksinkertaista huumoria, joka ainakin minuun upposi. Jotkut stripeistä oli myös aika absurdeja, mutta myös sitäkin hauskempia. Vai mitä sanotte kun Lennart on kuollut kaikissa niissä maissa jotka luokitellaan eksoottisiksi? Kerkeävä kaveri tämä Lennart!

Kirja ei ehkä olisi ollut näin hauska ja ihanan sympaattinen ilman noita Paloniemen piirroksia. Lennartista tuli hellyttävä hahmo, jolle vain aika huono-onnisesti kävi kalpaten joka asiassa. Piirrosjälki oli juuri sopivan yksinkertaista, vähän kuin lapsen piirustukset, että se sopi tarinaan oikein hyvin.

Vein kirjan mukanani myös pääsiäislomalle kotikulmille, ja kirja saikin hyvän vastaanoton niin aikuisilta kuin lapsiltakin. Suurta hupia olikin porukalla keksiä lisää tapahtumia joissa Lennartille kävi huonosti. Lennartin sattumuksia sovellettiin myös käytäntöön ja muihin ihmisiin mm. lautapelejä pelaillessa. Lennartista riittää siis hupia kyllä pitkäksi aikaa, kirja on täynnä sellaisia lentäviä lauseita, mitä voi sitten viljellä siellä sun täällä.

Jokainen löyti joukosta omat lempparinsa, kuin myös minä. Palautin kirjan kuitenkin jo kirjastoon, enkä tajunnut ottaa kuvia kirjan sisällöstä ollenkaan. Onneksi muutamissa muissa blogeissa on otettu kuvia sisällöstäkin, käykää kurkkimassa!



Arvosana: Neljä kissanpentua

Osallistun Lennartilla Reading Challengen kohtaan 8. A funny book.

13. huhtikuuta 2015

Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira

Arthur Conan Doyle
Baskervillen koira
(The Hound of the Baskervilles, 1904)
Suom. Yrjö Weilin
E-kirja painos, Elisa Kirja, 2012
206 s.




Baskervillen koirassa Sherlock Holmes ja tohtori Watson selvittävät erikoista mysteeriä pienessä Dartmoorin kylässä. Baskerville Hallin isäntä Sir Charles Baskerville on kuollut, ja kylässä asuva tohtori Mortimer uskoo että hänet murhattiin. Tohtori Mortimer kertoo kaksikolle tarinan Baskervillen suvun kirouksesta, joka sai alkunsa esi-isä Hugo Baskervillen kuolemasta nummilla. Suuren koiran sanottiin jahtaavan häntä kuolemaansa, ja siitä lähtien nummia on vältetty uskoen paholaismaisen koiran elävän siellä. Sir Charles Baskerville uskoi koiran olemassaoloon, ja näytti olevan pakenemassa jotain kuollessaan lopulta sydänkohtaukseen. Baskerville Hallin uusi isäntä, nuori Henry Baskerville on tulossa perintötilalleen, ja tohtori Mortimer uskoo Henryn olevan vaarassa.

Tohtori Watson matkustaa Dartmooriin ja pitää silmällä Henryä, tutustuen nummen läheisyydessä asuviin naapureihin. Kirja koostuukin lähinnä Watsonin muistiinpanoista ja hänen Holmesille lähetetyistä kirjeistä, jossa hän tekee selkoa kylässä tapahtuvista asioista ja mysteerien aukeamisesta. Kirja päättyy lopulta suureen ja jännittävään takaa-ajoon nummella.

Baskervillen koira oli oikein mainio kirja! Henkilöhahmoja oli juuri riittävästi ja heidän keskinäiset suhteensa oli mielenkiintoisia. Itse mysteeri oli yllättävänkin jännittävä, vaikkei lopulta kovin mystinen ollutkaan. Siinä oli kuitenkin monia eri lankoja eri tahoille, ja vaikka loppuratkaisun arvasikin aika aikaisin, itse loppukohtaus oli jännittävä ja dramaattinen. Yllätyin miten vähän Holmesia oli itse kirjassa, vaan pääsipä hän kuitenkin lopussa selventämään Watsonille kuinka selvitti kaiken. Pidin kirjasta, vaikkei se lopulta mitään kovin erityistä tarjonnutkaan.

Aloitin kirjaa jo helmikuussa, kun kaipasin nopeasti jotain muuta lukemista, ja huomasin tämän Elisan Kirjan ilmaisissa klassikoissa. Kirja kuitenkin tyssäsi jo ennen puolta väliä pitkäksi aikaa. Vika ei ollut kirjassa, vaan siinä etten omista oikeaa lukulaitetta, vaan luin kirjaa normaalilta tabletilta. Tabletilla tulee normaalisti tehtyä kaikkea muuta kuin luettua kirjoja, joten lukeminen oikeastaan vain unohtui, ja muut kirjat kirivät edelle. Mites muilla, kannattaisiko hankkia oikea lukulaite? Pääsiäislomalla lopulta kunnostauduin ja parissa tunnissa olinkin valmis.

Yllätys oli melkoinen, kun luulemani viimeisen sivun jälkeen kirjaa oli jäljellä vielä n. 50 sivua. Pienen googlettelun jälkeen sain tietää, että joskus Baskervillen koiran yhteydessä on julkaistu lisäksi myös pari lyhyttä novellia, Merisopimus ja Viimeinen tehtävä. Näistä Viimeisen tehtävän piti aikoinaan olla viimeinen tarina Sherlock Holmesista, tarina jossa mestarietsivä kuolee, mutta yleisön paineesta Doyle kirjoitti sitten Baskervillen koiran, joka tosin sijoittui aikaan ennen Viimeistä tehtävää.

Molemmat lyhyet novellit olivat myös kovin hyviä, molemmissa oli omanlaisensa mysteeri, pidin varsinkin Merisopimuksen hieman huvittavastakin jiposta. Viimeinen tehtävä oli tarinana jo ennestään tuttu. Hyvä lukukokemus siis takana, ja aion jatkossa ehdottomasti lukea Sherlock Holmesia lisää.


Pohdin muuten myös kirjan sivumäärää, sillä se tuntui kamalan lyhyelle, ja mietinkin että oliko tämä jonkinlainen lyhennetty laitos? Muistan lukeneeni että tämä olisi Holmesin tarinoista pisin täysipitkä romaani, mutta ainakaan tämä e-kirjapainos ei ollut kovin pitkä. Täytyy varmaan vielä lainata painettu kirja ja verrata mitä tarinasta mahdollisesti jäi puuttumaan.


Arvosana: Kolme kissanpentua


Tällä kirjalla ruksaan Reading Challengesta kohdan 23. A book more than 100 years old.

9. huhtikuuta 2015

Alan Moore: Nemo: Jääsydän

Alan Moore, Kevin O´Neill
Nemo: Jääsydän
(Nemo: Heart of Ice (The League of Extraordinary Gentlemen Special 2), 2013) 
Suom. Jouko Ruokosenmäki
Egmont kustannus, 2014
56 s.
kirjastolaina



Tämä sarjakuva oli täysin sattumanvarainen laina kirjastosta, eikä oikeastaan edes minun toimesta vaan avopuolisoni. Hän kun on lukenut enemmänkin Alan Mooren sarjakuvia, ja lainasi sitten tämänkin. Kansi näytti kivalle ja kirja lyhyelle, joten nappasin tämän luettavaksi. Ja mitä sitten luinkaan, sitä en oikein vieläkään tiedä.

Tarina siis kertoo Kapteeni Nemon tyttärestä, Janni Dakkarista, joka on perinyt isänsä laivueen ja yrittää nyt täyttää isänsä saappaat. Janni ryöstää kirjan alussa erään valtijattaren aarteet, ja alkaa sitten tehdä matkaa etelänavalle, halunaan seikkailla kuten isänsäkin. Jannan ja muun miehistön perään lähtee kuitenkin muutama tiedemies, aikomuksenaan saada varastetut aarteet takaisin, hinnalla millä hyvänsä. Etelänavalla syntyykin aikamoinen takaa-ajo, jossa koneita menee rikki ja ihmisiä kuolee. On suuri laakea alue, joka aiheuttaa vaarallisia hallusinaatioita. On pingviinejä, jotka eivät kuitenkaan ehkä olekaan pingviinejä, vaan jotain muuta. Lopulta takaa-ajo päättyy, ja se päättyykin aika näyttävästi.

Tämä oli todella erikoinen kirja. Tarina oli hyvin erilainen mitä olen lukenut aiemmin, suorastaan outo. Hallusinaatio-kohta oli oikein hienosti toteutettu, lukijakin oli yhtä pihalla kuin ihmisetkin. En kuitenkaan saanut tarinasta juuri mitään irti, muuta kuin todella upeat värit ja hienon piirustustyylin. Tämä kirja vain oli niin irrallinen. Se alkaa kummallisesti, vähän niinkuin keskeltä jotain tarinaa. Mutta sama irrallisuuden tunne jatkuu koko kirjan läpi. Tarina ei oikein vienyt mukanaan, en missään vaiheessa oikein tiennyt mitä tämä kaikki on.

Nemo: Jääsydän aloittaa trilogian, jossa seurataan Jannaa. Trilogia ei sinänsä siis liity herrasmiesten liigaan, mutta nimestä näkee että tämä on Special osa. En ole lukenut Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liigasta ainuttakaan osaa, mutta nyt olisi tarkoitus kokeilla. Näissä tarinoissa seikkailee tämän Jannan isä, kuuluisa Kapteeni Nemo, mukanaan mm. Tohtori Jekyll ja Herra Hyde. Luultavasti olisi auttanut, jos olisin lukenut ensin jotain näitä alkuperäisiä, siellä luultavasti on esitelty enemmän sekä miehistöä että sitten yleisesti hieman kirjojen maailmaa ja hahmoja. Näin luettuna, tämä ei oikein antanut mitään. Pöydältä löytyy vielä Special osa 1, joten taidan lukaista sen seuraavaksi, ja ehkä joskus tarttua myös aivan ensimmäiseen ja alkuperäiseen osaan.


Arvosana: Kaksi kissanpentua

7. huhtikuuta 2015

Fables, Vol. 3: Storybook love

Ja niin on pääsiäislomalta palattu! Suklaata syöty liiaksikin, lautapelejä pelattu urakalla ja välillä valvottu jopa aamuyölle asti. Voimia on siis kerätty, nyt pitäisi jaksaa taas... Toivottavasti kaikilla on ollut mukava pääsiäisen aika! Paljon on ainakin muissa blogeissa ollut elämää, täytyy ihan urakoida kaikkien postaukset läpi. Mutta nyt vielä viime kuun lukemisia parin postauksen verran.


Bill Willingham
Fables, Vol. 3: Storybook Love
(irtonumerot #11 - #18)
Vertigo, 2004
190 s.
kirjastolaina





Fablesien tarina ja seikkailut jatkuvat jo kolmannen kokoelman puitteissa. Tällä kertaa kokoelma on hieman irtonaisempi mitä edelliset, sisältäen muutamia otteita hahmojen historiasta ja pari erillistä juonellista tarinaa, siinä missä aiemmat kirjat ovat sisältäneet vain yhden koko kirjan kestävän tarinan. Alussa nähdään kuinka Jack huijaa kuolemaa ja mitä siitä seurasi, ja toinen kirjan lopussa oleva pätkä kertoo Liliputian ihmisistä, ja kuinka heidän yhteisönsä naiset ovat syntyneet. Historiaosuudet olivat ihan mielenkiintoisia, mutta oli jotenkin häiritsevää että niissä oli eri piirtäjä mitä muissa tarinoissa.

Ensimmäinen isompi tarina oli myöskin vielä hieman irrallinen itse suuresta juonesta, jota toinen tarina jatkaa. Tässä ensimmäisessä Fabletownin hahmot joutuvat pinteeseen, sillä eräs Mundy-reportteri on nuuskinut heidän tietojaan vuosikymmenten ajalta, ja päätynyt tulokseen että he ovat vampyyreja. Hän kohtaa Bigby Wolfin siinä toivossa, että saisi yksityishaastattelun häneltä, ennen kuin vuotaa julkisuuteen Fabletownin salaisuudet. Tästähän Fablesit eivät pidä, vaikkeivat vampyyreja olekaan, ja he luovat suunnitelman jolla vaientaa reportteri. Bigby johtaa suunnitelmaa, mutta kaikki eivät ole tyytyväisiä lopputulokseen.

Toinen osa sen sijaan vie itse Fablesien tarinaa aimoharppauksin eteenpäin, ja taaskaan ei traagisilta kuolemilta vältytä. Snow ja Bigby huumataan, eivätkä he ole muutamaan päivään ollenkaan tietoisia mistään, vaikka ulkopuolisista normaaleilta näyttävätkin. Seuraavan kerran tajuissaan he huomaavat olevansa keskellä vuoristoa retkeilemässä. Eivätkä he ole yksin, vaan joku haluaa kipeästi heidät molemmat hengiltä.

Kirja oli oikein mainio, hienoja juonenkäänteitä, surullisia kuolemia ja ei-niin-surullisia kuolemia. Fables on edelleen mielestäni oikein hyvä, mielenkiintoinen ja piirrosjälkeenkin olen tottunut jo hyvin. Hyvä jatko, onneksi pöydällä odottaa jo seuraava osa.

Arvosana: Neljä kissanpentua

2. huhtikuuta 2015

Alkuvuoden koonti

Ajattelin tehdä näitä koontipostauksia näin kolmen kuukauden välein, sillä välillä tuntuu etten saa kuukaudessa juuri paljonkaan luettua. Toisaalta nyt pohdinkin, että oliko tämä sitten kuitenkaan kovin hyvä idea, tuleeko tästä kovin sotkuisen näköinen kun kolme kuukautta on ympätty yhteen? Jatko näyttää jatkanko tällä linjalla vai rupeanko esimerkiksi kahden kuukauden tai ihan kuukauden välein kirjoittamaan ylös lukemiani. Mielipiteitä saa antaa julki! Tässä nyt kuitenkin alkuvuoden lukemiset tiivistetysti. (Jostain syystä blogger ei anna muuttaa tätä isommaksi, joten täytyy mennä tällä...) 









Tammikuu

Tammikuu oli selvästi hyvin sarjakuvapainotteinen. Luin tammikuussa yhteensä kahdeksan kirjaa, joista viisi oli sarjakuvia. Niistä kolmesta romaanistakin yhden luin puoliksi joulukuun puolella. Lisäksi aloitin yhtä kirjaa, jonka luin helmikuussa loppuun.
Siispä luetut: 8 kirjaa / n. 1581 sivua / n. 197 sivua per kirja.

Brian K. Vaughan: Saga, Vol. 3
Natasha Allegri: Bee and Puppycat #2
Gabriel García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys
Brian K. Vaughan: Pride of Baghdad
Jonathan Luna: Alex + Ada, Vol. 1
J. S. Meresmaa: Mifongin mahti


Kuukauden parhaaksi kirjaksi nousi ehdottomasti Sagan kolmas osa, jota olin odottanut kuin kuuta nousevaa. Sadan vuoden yksinäisyys yllätti myös positiivisesti, sillä alkuun odotin kirjalta kuivakkaa ja vaikeaa lukua. Fables nousi lemppareiden joukkoon ja Mifonki- sarja ei koskaan petä. Kaikki lukemani kirjat olivat keskivertoa parempia, joten kuukausi oli siltä osin ihan hyvä lukukuu.


Helmikuu

Vuoden toisen kuukauden aloitin Sagalla, Fablesin toisella osalla sekä edelleen kesken olleella Klovnin kyyneleillä. Lukurauhan päivänä pidin pienen 12h lukumaratonin, jolloin luin Klovnin kyyneleet loppuun, sarjakuvan Daytripper sekä aloitin Piiraan maku makeaa.
Luetut: 7 kirjaa / 2015 sivua / n. 288 sivua per kirja. 

Bill Willingham: Fables, Vol. 2: Animal Farm
Brian K. Vaughan: Saga, Vol. 4
Lotta Lundberg: Klovnin kyyneleet
Fábio Moon: Daytripper
Alan Bradley: Piiraan maku makea
Melanie Gideon: Vaimo 22
Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen


Helmikuu oli kirjallisesti oikeastaan vielä parempi kuin tammikuu. Kolme täydet pisteet saavaa kirjaa; Piiraan maku makea, joka oli todella ihastuttava, sekä sarjakuvat Daytripper ja (totta kai) Sagan neljäs volume. Vaimo 22 yllätti myös positiivisesti suloisuudellaan, ja Kapari-Jatan kirjan jälkeen mieleni teki mieli aloittaa Potterit jälleen kerran. Vaikka kirjoja oli yksi vähemmän kuin tammikuussa, sivumäärässä huomaa sarjakuvista johtuvan yli 400 sivun eron. Helmikuussa aloitin myös Baskervillen koiran ja viimeisinä päivinä Bradleyn kirjan Kuolema ei ole lasten leikkiä.



Maaliskuu

Maaliskuun aloitin jatkamalla Bradleyn Kuolema ei ole lasten leikkiä, joka lähti kuitenkin hieman hitaammin liikkeelle. Löysin myös kirpparilta ihanan kirjapaketin Lumoojien sukua, josta tuli automaattisesti hyllyni aarre. Tein muitakin hyviä kirppislöytöjä tässä kuussa, sekä kävin hakemassa omani pois Hulluilta päiviltä. Luin kuitenkin verraten aika vähän, tuntui että aika meni kaikkeen muuhun tällä kertaa (kuten Frendien maratoonaamiseen...).
Luetut: 6 kirjaa / 1163 sivua / n. 193 sivua per kirja.

Benjamin Lacombe: Lumoojien sukua
Lea Patinen: Prologi
Alan Moore: Nemo, Jääsydän


Maaliskuun ehdoton lemppari oli Ahavan hieno Taivaalta tippuvat asiat. Myös Lumoojien sukua ihastutti kovasti. Moni kirja kovasti houkuttelisi hyllyssä, mutta kuitenkin tuntuu ettei ole joko aikaa tai oikeaa hetkeä. Lisäksi jotenkin ne kirjastonkirjat vain houkuttelevat enemmän. Haasteita olen saanut kuitenkin ihan hyvin eteenpäin näiden kuukausien aikana, mikä on aina mukavaa. Lisäksi kesken on edelleen jo kauan sitten aloittamani Baskervillen koira, jonka yritän saada piakkoin luettua.


Ostoksia

Tässä vielä myös kirjaostokseni näiden kolmen kuukauden ajalta. Olen pyrkinyt ostamaan vähemmän ja harkittuja ostoksia, mutta toki tuostakin on välillä lipsuttu. Tarkkoja päiviä (tai kuukausia) en kaikille ostoksilleni enää muista, mutta hankintajärjestys taitaa olla aikalailla oikea. Murakamin, Itärannan ja Egerkransin teokset ostin Hulluilta päiviltä, Cedervallin kirja on kirjaston vaihtohyllystä, ja kaikki muut ovat Tampereen eri kirppareilta. Aika vähällä olen siis selvinnyt kolmessa kuukaudessa, ottaen huomioon että listan neljä alimmaista ovat saman päivän hankintoja. Lisäksi ostin myös Robert Galbraithin Silkkiäistoukan, joka tosin on menossa siskolleni, enkä listaa sitä alemmas.

Anne Leinonen: Valkeita lankoja
Margaret Atwood: Oryx ja Crake
Benjamin Lacombe: Lumoojien sukua
Margaret Atwood: Poikkeustila
Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo
Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asia
Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Johan Egerkrans: Pohjoismaiset taruolennot
Marianne Cedervall: Ajattelen sinua kuolemaasi saakka



Nyt minä lähden kotikunnille pääsiäislomalle, mutta kertokaapa ihmeessä kommenteissa mitkä ovat olleet teidän alkuvuotenne mieleenpainuvimmat tai parhaat kirjat? 

Hyvää pääsiäistä!