28. huhtikuuta 2017

John Williams: Augustus


John Williams: Augustus (1972)
Bazar, 2017
Suom. Ilkka Rekiaho
429 s.
arvostelukappale


Augustuksessa on kolme erillistä osaa, joista ensimmäinen osa kattaa lähes puolet kirjasta. Ensimmäisessä osassa Gaius Octaviukseen eli tulevaan keisari Augustukseen tutustutaan hänen ystävien, tuttujen ja vihamiesten kirjeiden ja muistiinpanojen kautta. Kirja alustaa Gaius Octaviuksen pitkää ja vaivalloista matkaa keisariksi ja koko maan hallitsijaksi aivan alusta lähtien; siitä, kuinka hänen setänsä, Julius Caesar adoptoi hänet, ja joutui salamurhatuksi. Osassa on paljon politiikkaa, sotia ja Rooman turvaamista, ja sivuilta onkin luettavissa kuinka hankalaa vallan saaminen Gaius Octaviukselle oli, ja kuinka ovelasti välillä täytyi toimia.

Toisessa osassa on edelleen mukana kirjeitä, mutta myös osia Augustuksen tyttären Julian päiväkirjamerkinnöistä. Tämä osa on hieman erilainen kuin ensimmäinen, se ei ole yhtä sekava ja sen kautta tarina kulkee todella vauhdilla eteenpäin. Julian päiväkirjamerkinnät avaavat tarinaa enemmän, ja niitä haluaisi vain lukea enemmän, jotta saisi nopeammin tietää syyt Julian karkoitukseen Roomasta. Kirja on tässä osassa välillä jopa jännittävä, dramaattiset käänteet seuraavat toisiaan. Julia on hahmona todella mielenkiintoinen, ja hänen äänensä on aika synkkä; vaiheikkaan elämän eri vaiheet näkyvät muistoissa ja nykyinen elämä näyttäytyy yhdentekevänä.

Kolmas ja viimeinen osa kattaa vain kirjan lopun, jossa itse Gaius Octavius pääsee ääneen kirjeessään ystävälleen. Mielestäni tässä viimeisessä osassa kirjasta viimeistään paljastuu se todellinen Williamsin tyyli. Jo aiemmissa osissa siitä sai viitteitä pitkissä kirjeissä tai muistelmissa, mutta vasta kun päästään itse Gaius Octaviuksen ääneen, se nousee kunnolla esiin. Siinä on hyvin tunnistettavaa, WIlliamsille ominaista elämän pohdintaa kuten Stonerissa tai Butcher's Crossingissa. Pohdintaa ihmisyydestä, vallasta ja sen hinnasta, perhesuhteista, uskollisuudesta ja luotettavuudesta.

"Isä", minä kysyin, "onko se ollut sen arvoista? Sinun arvovaltasi, tämä pelastamasi Rooma, tämä rakentamasi Rooma? Onko se ollut kaiken sen arvoista mitä olet joutunut tekemään?" Isäni katsoi minua pitkään, ja sitten hän käänsi katseensa. "Minun täytyy uskoa, että se on ollut", hän vastasi. "Meidän kummankin täytyy uskoa, että se on ollut."

Kirjeet ja muistelmat vievät tarinaa mielenkiintoisella tavalla eteenpäin; Gaius Octavius jää etäiseksi ja erikoiseksi hahmoksi, kukaan ei tunnu tietävän hänen tarkoitusperiään aivan kokonaan. Samalla hänestä kuitenkin paljastuu herkkä ja viisas puoli. Vasta kolmannessa osassa Gaius Octaviuksesta tulee läheisempi hänen päästessään itse ääneen, hän inhimillistyy.

Augustus on todella viihdyttävä kirja. Alkuun monen monissa nimissä meni sekaisin, varsinkin kun joistain puhutaan välillä parillakin eri nimellä. Tähän kuitenkin tottui nopeasti, ja yleensä henkilön tunnisti viimeistään kontekstista aika pian. Välillä joutui selailemaan hieman taaksepäin, jotta muisti kuka kukin oli, mutta itseäni tämä ei kyllä haitannut. Olen aina nauttinut kirjoista, joissa on paljon henkilöitä. Kirja tuntuu silloin rikkaalta, ja tässä myös sen vuoksi aidolta. Pian suurimman osan hahmoista myös jo tunnisti ja muisti, ja kuvioissa pysyi perässä.

Ainoa, missä en tainnut pysyä perässä koko kirjan aikana kunnolla, oli kirjassa esiintyvät useat ja lukuisat eri avioliitot ja sukulaisuussuhteet. Välillä meno yltyi jo vähän Kauniit ja Rohkeat -tyyppiseksi, kun kaikki oli vähän kaikkien kanssa, joku olikin yhtäkkiä naimisissa entisen setänsä kanssa sun muuta. Vaan sellaistahan meno on tainnut oikeastikin olla, politiikka kun ulottui avioliittoihin asti. Omaan sukuun haluttiin naida oikeita sukuja, jotta valta olisi mahdollisimman taattu ja turvattu. Avioerot ja uudet, epämieluisatkin avioliitot ja niiden myötä tulleet salasuhteet saattoivat näyttäytyä kansalle huonona, ja Rooman kansa olikin tarkkana siitä kenestä pitävät ja kuka joutuu epäsuosioon.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta todella paljon. Oikeastaan, se on ehkä vähättelyä, sillä lopulta taisin todella rakastua Augustukseen. Tähänkin Williamsin kirjaan. Se kulki helposti eteenpäin, oli mielenkiintoinen ja koskettava, dramaattinen ja syvällinen. Se todella avasi silmiä entisajan maailmalle, vaikkakin fiktiivisen tarinan myötä. En haluaisi kyllä ajatella tämän olevan fiktiota, sen verran aidosti Williams luo tuon ajan Rooman Augustuksella eteen. Niin aitoja ihmisiä ja tunteita, että tarinaan ja kohtaloihin uppoaa mukaan. Suosittelen siis kovasti! Jos pidit Stonerista, niin kannattaa kokeilla tätäkin.


Arvosana: Viisi kissanpentua

Helmet-haaste: 48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän.

21. huhtikuuta 2017

Lauren Graham: Talking as fast as I can

Lauren Graham
Talking As Fast As I Can: From Gilmore Girls to Gilmore Girls, and Everything in Between
Ballantine Books, 2016 (audiobook)
4h 36min



Kuuntelin tämän Lauren Grahamin viime syksynä ilmestyneen kirjan äänikirjana. Päätin kokeilla Audiblea, sieltä kun saa ensimmäisen kirjan ilmaiseksi niin ajattelin että mikäpä ettei. Ja äänikirja oli kyllä oikea valinta tälle kirjalle. Varmasti olisin nauttinut fyysisestäkin kirjasta kuvineen, joita tässä en valitettavasti voinut nähdä, mutta silloin olisi jäänyt eräs todella oleellinen asia puuttumaan: Laurenin oma kertojaääni. Sillä jos olet katsonut Gilmoren tytöt, tiedät miten nopeasti Lorelai ja Rory puhuvat. Eikä Lorelai ole kovin kaukana itse Laurenista, sillä hänkin puhuu kovin nopeasti, kuten kirjan nimikin jo kertoo.


Kirja oli mukava. Siinä oli paljon Laurenille ominaisia vitsejä ja hauskoja juttuja, paljon pitkiä, hieman asian ohikin meneviä mielleyhtymiä ja sellaista sekavaa ajatuksenjuoksua. Se teki kirjasta ehkä paikoin hieman sekavan, mutta myös hauskan ja omannäköisensä. Se tuntuu olevan Laurenille myös hyvin ominaista. Jutuissa pysyi kyllä mukana, jos vain pysyi skarppina ja muisti kappaleen aiheen. 

Lauren kertoo kirjassaan aluksi lapsuudestaan, ja siitä, miten hänestä tuli näyttelijä, mitä kouluja hän kävi ym. Tämä oli ihan kiva kuulla, sillä en lopulta tiennyt Laurenista paljon mitään ennen tätä kirjaa. Sen lisäksi hän kertoo millaista oli tehdä alkuperäisiä Gilmoren tyttöjen jaksoja, ja mitä hän kirjoitteli päiväkirjaansa uusien jaksojen kuvausten aikana. Vaikka tuo historiaosuus oli ihan kiva, niin odotin kirjalta hieman enemmän paneutumista itse Gilmoren tyttöihin, kuten kirjan nimikin antaa olettaa. Loppujen lopuksi itse alkuperäisten jaksojen kuvauksesta Lauren kertoo aika vähän. Hän käy kausia läpi ja tekee niistä muutamia lyhyitä kommentteja, mutta ei mitään kovin syvällistä tai tuo ilmi tuon ajan ajatuksia. Lähinnä miten hassulta eri hiustyylit näyttävät sun muuta.

Uusien jaksojen kuvaus oli sen sijaan todella ihana osuus kirjassa, se tuli viimeisenä kirjan lopussa ja sitä eniten odotinkin. Lauren tosiaan piti jonkinlaista päiväkirjaa noiden jaksojen kuvausten ajan, ja sen hän nyt lukee kirjassa läpi. Oli mukava kuunnella miten jaksoja on kuvattu, ja mitä kaikkia asioita ja ennen kaikkea tunteita niihin on liittynyt. 

Vanhoihin jaksoihin olisin halunnut Laurenin paneutuvan vielä hieman enemmänkin, olisin halunnut kuulla syvällisempiä ajatuksia kuvauksista ja sarjan tapahtumista, kuvauspäivistä, henkilöistä ja henkilöiden välisistä kemioista. Kaikkea sitä. Vaan olihan se mukava kuunnella näinkin, ja kokonaisuutena aika ihana kirja, mukava ja lämmittävä.


Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja.

18. huhtikuuta 2017

J. S. Meresmaa: Mifongin kadottama

J. S. Meresmaa
Mifongin kadottama
Myllylahti, 2016
480 s.






Olipa ihanaa lukea pitkästä aikaa taas Mifonki-sarjaa! Edellisestä osasta oli vierähtänyt taas tovi, enkä ihan heti päässyt tämänkään kirjan kimppuun, vaan se on odotellut ihan hävettävän kauan yöpöydällä vuoroaan. Mutta kun kirjaan sitten kerran tarttui niin kyllähän sen vauhdilla lukikin, nämä imaisevat aina mukaansa. Ja nyt, kun kirjan lukemisesta on jo hetki, huomaan silti palaavani kirjan tapahtumiin, ja harmittelenkin jo, etten voi lukea heti seuraavaa osaa.


Ardisin ja Danten tiet ovat jälleen ristenneet, ja Ardis lähtee takaisin kohti Merontesia tarkoituksenaan olla apuna tyttärelleen, jättäen poikansa Ciaranin yksin maanpakoon. Ciaran ei kuitenkaan ole täysin neuvoton, vaan pikkuhiljaa nuoren kuninkaan päähän on iskostunut täysin uusi idea, jonka hän aikoo toteuttaa apunaan edelleen muistinmenetyksestä kärsivä Joentuoma ja tämän uusi, erikoinen ystävänsä Siv. Merontesissa Linn ei tiedä miten kertoa saapuvalle Ardisille, ettei tämän tytär Fewrynn ole välttämättä enää elossa aiempien tapahtumien johdosta. Uudella kuninkaalla Skadi Armundillakaan ei mene hyvin, vaikka tuoreet uutiset tuovatkin pienen valonpilkahduksen toivoa.

Viidennessä osassa nähdään pikkuhiljaa jonkinlaista tarinan lopun tuntua. Palaset alkavat loksahdella muutamien hahmojen osalta jo aika hyvinkin paikalleen, ja seuraavassa ja samalla sarjan viimeisessä osassa varmasti nähdään tilintekoa muidenkin hahmojen osalta. Aiemmissa osissa tarina on lähtenyt jos jonkinmoisiin suuntiin, hahmot ovat eronneet ja matkanneet mantuja, löytäneet uusia ystäviä ja vihollisia, jatkaneet toiseen suuntaan. Välillä on tuntunut ettei joillain asioilla ole lainkaan päämäärää, mutta nyt huomaa, että on niillä ollut. Jossain vaiheessa pelkäsin jo, että haukataanko nyt liian iso pala, kun tarina menee jos sun minne, mutta onneksi jo tässä vaiheessa voin huokaista helpotuksesta.

Tässäkin osassa on näitä samoja teemoja nähtävävissä; monen monta matkalaista on tien päällä, osan tiet eroavat jälleen ja uusia hahmoja esittäytyy. Siv onkin muuten aivan ihana, todella hauska ja ihanan erilainen hahmo. Muutama iso yllätyskin tuli eteen vanhojen hahmojen osalta. Mutta nyt lukijalle hahmottuu myös koko tarinan ja saagan loppu, mitä voisi olla luvassa, mihin kaikki tähtää. Viimeinen osa on kuitenkin hyvin ratkaiseva tiettyjen päähenkilöiden osalta, eikä lopputulosta voi vielä arvailla, ainakaan minä en voi.

Sarja ja monet näistä hahmoista ovat kulkeneet todella pitkän tien tähän asti, ja on ihan kiva nähdä ainakin jo joillekin kenties iloinenkin loppu. Tämä on mielestäni kuitenkin hyvin erilainen fantasia-sarja mitä muut; tässä asiat tapahtuvat todella pitkälläkin aikavälillä, mikä on mielestäni piristävää ja pitää mielenkiinnon yllä. Ei ole vain nuori Ardis seikkailemassa, vaan myös Ardisin melkein jo aikuiset lapset. Mutta Ardis toki myös, ja tämä sarja osoittaakin ainakin sen, ettei seikkailut ole vain nuorille.

Syksyllä tulee tosiaan sitten sarjan päättävä osa, Mifongin lunastama, jota kieltämättä odotan jo kuin kuuta nousevaa. Uskon että sarja saa arvoisensa päätöksen.

Arvosana: Neljä kissanpentua

Muualla: Tarua ja Totta

Helmet-haaste: 31. Fantasiakirja

16. huhtikuuta 2017

Kirjaostoksia

Aloin tuossa selailla blogiani taaksepäin, ja huomasin, etten ole viime vuoden elokuun jälkeen tainnut kertoa kirjaostoksiani täällä lainkaan. Joten tässäpä siis lisäykset hyllyyn viimeisen puolen vuoden ajalta. Olen nyt myös päivittänyt Oma hylly -sivun näiden myötä.



Ensimmäisessä kuvassa on kaikki uutena ostetut kirjat. Uusi maa ja Kudottujen kujien kaupunki ovat Suomalaisen alesta. Haudattu jättiläinen, Loistava ystäväni ja Valheet taas ovat Akateemisesta kirjakaupasta hullujen päivien aikaan, ensimmäinen tosin jo syksyltä, kaksi viimeistä nyt menneiltä hullareilta. Tai no, Valheet taisi olla muuten vaan alepöydässä. Yksin Marsissa on tilattu Adlibriksestä alkuvuodesta. Näissä positiivista on se, että Ferranten ja Weirin olen jo lukenut. Rasi-Koskisen Valheet oli näistä eniten sellainen extempore ostos, se kiinnosti kovasti juuri lukemani Eksymisen ja unohtamisen kirjan takia.


Nämä seuraavat neljä puolestaan ovat kirppariostoksia. Nälkäpelin ekan osan löytyminen oli kyllä lottovoitto, muut osat omistin jo, mutta tätä on pitänyt metsästää kissojen kanssa jo kauan. McEwania olen lukenut säännöllisesti, joten hänen kirjat vetävät aina puoleensa jos niitä kirppareilla näkyy. Gardellin kirja on kiinnostanut myös jo kauan, ja kun no, halvalla sai. Tuosta tavasta pitäisi kyllä päästä eroon... Seitsemän veljestä oli vähän yllätys itsellenikin, mutta muistan pitäneeni kirjasta kun sen joskus kouluaikoina luin, ja ajattelin että siinäpä hyvä kirja uudelleenluettavaksi näin Suomen juhlavuotena. Saa nähdä tuleeko luettua. Mutta hei, näistäkin, kaksi neljästä on jo aiemmin luettu.




Sarjakuvien osalta tilanne näyttää tältä. Puiden tarinoita -kirjat eivät kyllä ihan taida olla sarjakuvia, mutta menevät nyt tähän kategoriaan. Löysin molemmat osat samalla reissulla kahdesta eri kirjakaupasta alennuksesta, nyt pitäisi saada käsiin vielä keskimmäinen osa niin voin vihdoin lukea nämäkin. Blacksadin neljäs osa ja Paper Girls tarttui mukaan maaliskuiselta Tampere Kuplii-tapahtumasta. Näiden lisäksi hyllyyn on saapunut myös kolme arvontavoittoa, eli Lapsen oikeus, Hyvä naapuri ja Villa Vietin linnut. En kyllä nyt enää valitettavasti muista mistä voitot ovat, mutta kiitokset! Kaikista näistä kirjoista Hyvä naapuri taitaa olla se, mihin tulen piakkoin tarttumaan. Paper Girlsin nimittäin juuri ehdinkin jo lukea.



Että sellaisia kirjaostoksia siis tällä kertaa. Ei kovin paha mielestäni näin yli puolen vuoden ajalta, joista osa vieläpä oli jo luettu. Hylly ei täyty siis pelkästään lukemattomilla kirjoilla. Ehkä muutamat näistä ostoksista, kuten myös jo aiemmistakin on jäänyt kyllä silti mietityttämään. Aiemmin olen ollut sitä mieltä, että kyllä ne kirjat siellä hyllyssä odottavat lukuvuoroaan, ei siis haittaa vaikka niitä sinne hamstraa. Eikä siinä periaatteessa vieläkään ole mitään vikaa, mutta nyt itseäni on alkanut ärsyttää tuo lukemattomien kirjojen määrä hyllyssä, varsinkin, kun osasta tiedän, etten tule niitä varmaan koskaan lukemaan. En ole Konmaria lukenut, mutta vähän sen tyylillä olen alkanut hyllyäni silti silmäillä; tuoko nämä minulle oikeasti iloa. Ja osa ei todellakaan tuo, turhauttaa vain kun vie tilaa ja pölyttyy. Niinpä kunhan kevät on vähän pidemmällä aion ottaa kirpparipöydän ja viedä ylijäämät sinne. Ja vaikka tämä nyt saattaa kuulostaa siltä, että karsin koko hyllyni tyhjiin asti, niin ei sentään. Ei sieltä kovin paljoa kirjoja lähde, mutta sopiva määrä, kaikki ne joita en halua enkä aio lukea.

13. huhtikuuta 2017

Viime aikojen kuulumisia

Hei vaan hei pitkästä aikaa! Kohta alkaa kiireiden kanssa helpottaa ja varmaan löytyy taas enemmän aikaa kirjoille ja blogille, sitä aikaa odotellessa. Kohta alkaa siis varmasti taas tippuilla postauksia luetuista kirjoista, muutama valmis odottaa jo vuoroaankin. Sitä ennen kuitenkin vähän viime aikojen kuulumisia ja höpötystä ylipäätään. 

Jos olen ollut epäaktiivinen kirjojen ja oman blogini parissa, niin sitä olen todella sitten ollut myös muiden blogeissa. Minulla on varmasti valehtelematta viikkojen ajalta lukemista muiden blogeissa, joten älkää ihmetelkö jos sinne tupsahtelee kommentteja hieman jälkijunassa.

Voisin myös kertoa, mitä olen viime aikoina lukenut ja mitä en. Teen varmaan huhtikuun lopussa yhteiskoosteen tästä ja edellisestä kuusta, sillä en jaksa nyt enää tehdä pelkästä maaliskuusta, varsinkin, koska sen kirjasaldo jäi hyvin laihaksi. Olen kuitenkin lukenut jotain, mikä on positiivista.


Tai no, jos aloitetaan siitä, mitä en ole lukenut. Eli siis se Haiteksti. Jäin kirjassa noin puoleen väliin pitkäksi aikaa, eikä jatkaminen kiinnostanut lainkaan. Niinpä kun vihdoin päätin tahdonvoimalla siihen uudelleen tarttua, luin sivun, selailin muutaman sivun, kelasin loppuun josta luin pari sivua, ja päätin että se riittää minulle. Kirja ei vaan napannut mukaansa, ehkä joskus muulloin olisi voinut mutta ei nyt. Idea kiva, mutta niin outo että nyt ei jaksanut sellaista. Ensimmäinen Ota kolme valitse yksi -sarjan kirjavalinta ei siis mennyt ehkä nappiin, mutta sainpahan hyllyyni kahden kirjan verran enemmän tilaa, Haitekstikin lähtee nyt vaihtohyllyyn. Annoin sille sentään reilun mahdollisuuden! 

Uskon, että yritän mahduttaa seuraavasta kolmikosta valitsemani kirjan vielä lähitulevaisuuteen luettavaksi, toivottavasti se tuottaa hedelmällisemmän tuloksen. Eli siitäkin olisi odotettavissa postausta, jos nyt ei heti, niin joskus.

Sitten lukemisiin. Tällä hetkellä olen hieman alle puolen välin John Williamsin Augustuksessa, mikä on ollut kyllä miellyttävää luettavaa. Se jäi hetkeksi tauolle kiireen takia, mutta nyt kun on taas enemmän aikaa niin sitä on kiva lukea. Elättelen toivetta, että saisin luettua sen peräti loppuun nyt pääsiäisloman aikana, mutta noh, katsotaan nyt. Sen lisäksi yöpöydällä odottelee Alice Munron Jupiterin kuut -novellikokoelma, jonka aloittamista hieman jännitän ja monta kertaa olen sen poiminut ylös mutta laskenut samantien alas. Ajattelin kyllä kenties hypätä senkin pariin nyt viikonloppuna, sen laina-aika kun ei ole kovin pitkä. Plus novellihaasteen loppu häämöttää jo!


Viikonlopusta puheen ollen, ajattelin pitää pienimuotoisen, epävirallisen ja vielä ehkä hieman epävarmankin lukumaratonin! Kirjojen lukeminen kun on jäänyt niin marginaaliasemaan viime aikoina, että tuntuu hyvälle ajatukselle laittaa siihen oikein kunnolla vauhtia, ainakin hetkellisesti. Päälukemisina olisi varmaankin nuo ylempänä mainitut kirjat, ehkä myös eräs uudehko sarjakuva hyllystäni. Katsotaan mitä siitä tulee, mutta jos sen päätän pitää, niin se alkaisi joskus lauantain aikana ja jatkuisi sinne sunnuntaille. Tai jos haluan olla villi niin maanantaille. Pidän teidät ajan tasalla! Ja toki, jos yhtään sille tuntuu, että haluaa viettää pääsiäisen tiiviisti kirjojen parissa, niin mukaan vaan. Lukumaraton, kirjarikas pääsiäinen... Miten vaan sitä haluaa kutsua.


Lopuksi vielä suuret osanottoni Lukutoukan kulttuuriblogin Kristan omaisille ja ystäville. Kristan poismeno viime kuun lopulla oli aikamoinen shokki, eihän sellaista uutista halua alkuun uskoa. Krista jätti taakseen tyhjän aukon kirjablogimaailmaan. ♥

23. maaliskuuta 2017

Viime vuoden bloggaamattomia

Muutaman viikon blogihiljaisuus takana, tuntuu jopa aika oudolta kirjoittaa tänne jotain. Sen verran kiireiset viikot takana, ettei blogille ole riittänyt aikaa ja jaksamusta. Eikä varmaan muutamaan viikkoon riitä vieläkään, mutta kunhan enimmät deadlinet on selätetty niin eiköhän tämäkin hieman elävöidy. Nyt kuitenkin muutama sananen viime vuoden puolella luetuista kirjoista, joista molemmista pidin paljon, mutta jotka jostain syystä jäivät silloin bloggaamatta.


 
Emmi Itäranta
Teemestarin kirja
Teos, 2012
266 s.




Noria on teemestarin tytär, ja pian myös mestari itsekin. Teemestarin tehtävä on olla veden suojelija ja palvelija, sekä antaa ihmisille kauniita teeseremonioita, luoda niistä elämys. Maailmasta on kuitenkin loppumassa vesi, ja teeseremoniat ovat todellista ylellisyyttä kuivuuden keskellä. Norian perhellä on myös vaarallinen salaisuus, joka uhkaa tulla päivänvaloon.


Vau mikä kirja. Niin kaunis etten meinaa löytää sanoja. Tarina on kerrassaan upeasti nivottu ja kieli on todella kaunista. Olin alkuun jostain syystä ajatellut, että kokeillaan jos vaikka tykkäisinkin. Jotenkin aihe ei kuulostanut ihan niin kiinnostavalle mitä se sitten lopulta kuitenkin oli. Kirjassa on nimittäin todella mielenkiintoinen asetelma. Eikä mennyt kauaa kun kirja imaisi aivan täysin mukaansa, veti suorastaan maton jalkojen alta ja se oli menoa sitten se.

Teemestarin kirja on hyvin erilainen mitä muut kirjat. Se luo ihanan, maagisen tunnelman, herättää teeseremoniat ja kuivuuden suorastaan eloon, ja kulkee kuitenkin täysin omia reittejään kuljettaen lukijaa välillä harhaankin. Kirja pitää otteessaan aivan loppuun saakka, ja kirjan voisikin lukea melkein yhdeltä istumalta.

Kirja todella yllätti ja ihastutti, ja lopulta huomasin rakastuneeni kirjaan aivan täysin. Kirjan luoma dystopinen maailma on todella todentuntuinen, sen voi kuvitella hyvin eteensä. Ihastuttava tunnelma, synkkä ja epätoivoinen, jännittävä ja teeseremonioineen jopa hienostunut. Vahvat suositukset siis!


Arvosana: Viisi kissanpentua


J.P. Ahonen
Villimpi Pohjola: Valomerkki (#5)
WSOY, 2015
104 s.


Olen vihdoin ottanut kiinni tässäkin sarjassa, ja nyt voin hyvillä mielin jäädä odottelemaan uusia kokoelmia! Vähän tekisi mieli alkaa jopa tilaamaan Aamulehteä, jotta pääsisi lukemaan näitä strippejä ihan tuoreeltaan joka sunnuntai.

Valomerkki jatkaa hyvin näiden aikuisten ikuisuusopiskelijoiden elämän kuvailua ja kaikkien niiden pienten suurten ongelmien ratkomista. Millaista on arki pienen lapsen tai jättimäisen gradun kanssa, kuinka ihmissuhderintamalla menee, tai miten saada oman alansa töitä. 

Tätä sarjaa voi ilolla suositella kaikille sarjakuvista kiinnostuneille, opiskelijoille ja hyvän huumorin omaaville. Sarja on alusta asti mielestäni hyvä, mutta mielestäni tyyli on muuttunut tarkempaan ja hallitumpaan suuntaan koko ajan. Kannattaa ehdottomasti tutustua, jos haluaa kutkutella nauruhermoja hyväntuulisella sarjakuvalla.

Muualla: Oksan hyllyltä, Kirjojen keskellä, Pieni kirjasto

Arvosana: Neljä kissanpentua

2. maaliskuuta 2017

Helmikuun kirjasaldo

Helmikuu menee aina aivan liian nopeasti. Lyhyin kuukausi tuntuu joka kerta aiempaa lyhyemmältä, se suorastaan vilahtaa ohi. Helmikuussa alkoi onneksi hieman tuntua jo pientä kevättä sekä ulkona että rinnassa, vaikka sieltä vielä pakkasiakin saatiin. Sääolosuhteet olivat kuitenkin ihan kivat, en enää juurikaan nauti kesän helteistä, joten ei sinne nyt niin kiire ole.

Lukemisen puolesta helmikuu oli oikein kiva! Tähän suuri apu oli ystävänpäivän lukumaraton, jolle jälleen myös osallistuin. Maratonista löytyy oma postaus täältä. Maratonin lisäksi lukeminen tuntui kivalle ja sillä oli hyvä kompensoida kaikkea koulusta tulevaa hommaa. Loppukuusta alkoi jälleen tosin tuntua, että lukemiselle ei vaan ole aikaa, tai iltaisin ei vaan enää jaksa lukea. Tämä tila tuskin lähiviikkoina kovin kohenee, mutta ainakin juuri nyt ollessani talvilomalla minulla on hetki aikaa rauhoittua kirjan ääreen.


Helmikuusa luin 6 kirjaa, joista
2 oli sarjakuvia,
1 lastenkirja,
1 novellikokoelma,
2 englanniksi,
3 kirjastosta ja 3 omasta hyllystä.

Luetut:

Jack Thorne, J.K. Rowling: Harry Potter and the Cursed Child (343 s.)
Anni Nykänen: Mummo (104 s.)
Brian K. Vaughan: Saga, Vol. 6 (152 s.)
Bjorn Sortland, Timo Parvela: Kepler62: Pioneerit (133 s.)
Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana (271 s., postaus tulossa)
Marisha Rasi-Koskinen: Eksymisen ja unohtamisen kirja (253 s.)

Sivuja yhteensä: 1256

Luetuista kirjoista kaikki muut on siis ainakin osaksi lukumaratonilla luettuja, paitsi viimeisin, Rasi-Koskisen upea kirja. Se olikin ehdottomasti koko kuukauden paras kirja, vaikkei tuolla maratonilla luetuistakaan mikään ollut huono, päin vastoin.

Näiden lisäksi olen kuunnellut n. puolet Carrie Fisherin The Princess Diarist -äänikirjasta, sekä aloittanut John Williamsin Augustusta. Niin joo ja se Haiteksti, hmm se on edelleen kesken, ja sen tarun loppu taitaa olla pian lähellä.

Kerrassaan kiva kuukausi siis takana, toivottavasti maaliskuu ei kiireisellä aikataulullaan ihan tapa, ja toivottavasti ehdin lukea edes jotain. Priorisointiahan se on, ainahan sitä voisi mennä aikaisemmin illalla sänkyyn lukemaan.

Ihanaa maaliskuuta kaikille!

27. helmikuuta 2017

Marisha Rasi-Koskinen: Eksymisen ja unohtamisen kirja

 

Marisha Rasi-Koskinen
Eksymisen ja unohtamisen kirja
WSOY, 2017
253 s.


Tästä kirjasta tekee mieli kirjoittaa runollisesti, kauniilla lauseilla, yrittäen edes jotenkin tehdä kirjalle oikeutta. Eksymisen ja unohtamisen kirja kertoo muistamisesta ja unohtamisesta, tarinoiden ja kohtaloiden risteyksistä, poluista jotka kulkevat väkisin jotain kohti, risteävät muita polkuja ja menevät sittenkin eri suuntiin. Se laittaa pohtimaan kaiken mielekkyyttä ja mielettömyyttä, aikaa ja paikkoja, avaruutta.

Yleensä, jos kirjassa on useampi kertoja, joku kertoja pomppaa enemmän esille, se kiinnostaa eniten ja siitä haluaisi ehkä myös lukea eniten. Tällä kertaa näin ei oikeastaan käynyt, vaikka kirjassa on kolme toisistaan poikkeavaa näkökulmaa. Jokainen uusi kertoja vie täysin mukanaan, tarinaan uppoutuu ja siitä haluaa kuulla lisää. Kun kertoja taas vaihtuu, uuteen näkökulmaan pääsee helposti sisään, eikä kertojan vaihdos edes harmita. Jokaisessa näkökulmassa on jotain erityistä, jotain mikä saa kiinnostuksen pysymään ja sivut kääntymään.

Julian näkökulma on mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja kutkuttavan jännittäväkin. Paljon kysymyksiä, miksi ja kuinka, mutta vastauksia jaksaa kuitenkin odottaa. Julia lähtee seikkailulle äitinsä ja isänsä kanssa, kotiin ei enää palattaisi. Autolla ajetaan kunnes bensa loppuu, jatketaan kun sitä ilmestyy lisää. Ajetaan paikkoihin, jotka Julia muistaa vaikkei ole siellä ennen ollut. Pieni Julia ja hänen unensa, muistot jotka eivät ole muistoja vain menneestä, vaan myös tulevasta. Julia joka pitää kiinni muistikirjasta, tunnustelee ja kuuntelee sivujen ääntä.

Janin näkökulma on yhtälailla todella mielenkiintoinen ja kutkuttavan jännittävä. Jan osallistuu poikien selviytymisleirille, joka osoittautuu lopulta todelliseksi selviytymiseksi Janin ryhmän eksyessä erämaahan. Poikien matka on jännittävä, pelottava, välillä ahdistavakin. Mutta tarina ei, sillä sitä tietää, että jotain muutakin on vielä tulossa. Mukana on pätkiä Janin lapsuudesta, muutoksista, elämien loppumisesta ja alkamisesta.

Martina jää näkökulmista ehkä etäisimmäksi, mutta uskon että sen on tarkoituskin. Martinasta kerrotaan vähän ja seikkaperäisesti, siellä täällä, muistoissa, kirjeissä, lauseissa. Martinan elämä ei ole ollut helppoa, kuten ei kenenkään kirjan hahmon elämä. Eri elämät ja nimet ovat Martinalle tuttuja, mutta on silti jotain, mitä Martinakaan ei voi lopulta jättää taakseen.

Eksymisen ja unohtamisen kirja on upea. Sitä on pakko jäädä makustelemaan kesken lauseiden, lukea kauniita kohtia uudelleen ja ääneen, jäädä makaamaan kirjan kansien sulkeuduttua. Tämä on ensimmäinen kirja jonka luen Rasi-Koskiselta, mutta ei varmasti viimeinen.



Arvosana: Viisi kissanpentua

Helmet-haaste: 5. Kirjassa liikutaan luonnossa

22. helmikuuta 2017

Kahdeksas Harry Potter

Jack Thorne, J. K. Rowling, John Tiffany
Harry Potter and the Cursed Child, Parts one and two
Little, Brown, 2016
343 s.


Myönnän, tähän oli todella pelottavaa tarttua. Olin vältellyt viimeiseen asti minkäänlaisia spoilereita enkä juurikaan ollut lukenut tai kuullut tästä arvioita. Muuta kuin sen, että tämä on jakanut vahvasti mielipiteitä puolesta ja vastaan, ja että mielipide taisi kallistua enemmän sinne negatiivisen puolelle. Ja hei, onhan tämä kuitenkin Harry Potter josta puhutaan, Pienen kirjaston Katrin sanoin: pyhä asia. Ei siihen noin vaan kosketa ja mennä kirjoittamaan uusia osia, saatika sitten näytelmän muodossa. Vaan niinpä tässä on juuri tehty, eikä se loppujen lopuksi haitannutkaan niin paljon kuin alkuun ajattelin.

En oikeastaan halua avata kirjan juonta kovin paljoa. Kirjassa seikkailee Harry Potterin poika Albus, tämän ystävä Scorpius Malfoy sekä, tietysti, itse Harry Potter ja tämän ystävät. Sekä paljon muita, tuttuja ja uusia hahmoja. Albuksella on rankkaa koulussa, onhan hän Potter ja tullut lajitelluksi Luihuiseen, eikä Scorpiuksellakaan ole kovin helppoa. Eikä oikeastaan Harryllakaan. Ja no, Albus ja Scorpius tekevät hieman huonohkoja päätöksiä ja joutuvat aikamoiseen liemeen, todella vaaralliseen sellaiseen.

Pelkäsin tarttua kirjaan, koska ajattelin etten pidä siitä. Luin sitä alkuun n. sata sivua, kunnes jätin hetkeksi taas kesken, koska pelkäsin että kirja muuttuu vielä huonoksi, siihen mennessä se kun oli ollut ihan hyvä. Mutta kuten pian huomasin, kirja ei koskaan muuttunutkaan huonoksi, vaan sivujen päätyttyäkin olin vielä sitä mieltä että kyllä, kyllä minä pidin tästä. Kirjassa on toki monia epäkohtia ja joissain kohdissa jäin hieman pohtimaan kaiken loogisuutta ja toteutusta, mutta muuten, nautin matkastani tämän ns. "kahdeksannen" Potterin parissa.

Näytelmä-muoto ei haitannut lukemistani juuri ollenkaan, siihen tottui todella nopeasti ja vilkkaan mielikuvituksen ansiosta osasin kyllä kuvitella kaikki tapahtumat hyvin elävästi mielessäni, vaikka niitä ei kovin tarkkaan kuvattukaan. Kirjaa myös luki hyvin nopeasti tuon ansiosta.

Asiat joista pidin kirjassa:  
Scorpius, tietenkin. Aivan ihana hahmo, niin suloinen, hauska ja fiksu. Hahmo on luotu nerokkaasti sellaiseksi, joka vähän kuin nauraa aiemmille kirjojen tapahtumille ja sankareille, nostaa esiin kliseitä ja nauraa kuitenkin myös itselleen. Ihana, erilainen hahmo.
Draco. Draco on aina ollut ihana, varsinkin viimeisissä kirjoissa. Surullinen ja traaginen hahmo, ja olin todella iloinen, että hänellä on tässä melkein yhtä iso rooli kuin Harryllakin.
Kirjan tunnelma. Todella synkkä ja pimeä, suorastaan pelottava. Pidin tästä paljon, eikä se mikään yllätys ollutkaan, pidinhän aiemmissa osissakin aina niistä synkistä kohdista eniten.
Tylypahka-kohtaukset. Ah mitä nostalgiaa! Tylypahka on ihana paikka, ei siitä mihinkään pääse.
Tutut hahmot. Kirjassa esiintyy paljon tuttuja, vanhoja ja yllättäviäkin hahmoja, ja näistä kohdista pidin erityisen paljon. Sydämeni taisi jättää välillä muutaman lyönnin välistäkin, jotkut voivat ehkä jopa arvata että missä kohdissa tämä tapahtui. Erityisesti yksi kohtaus oli ehkä kauneinta ikinä.

Asiat joista en pitänyt kirjassa:  
Albus. No, kyllä minä pidin Albuksesta, mutta oli hän kyllä aika harvinaisen rasittavakin.  
Epäloogisuus. En nyt oikein viitsi sanoa tähän mitään sen erityisempää, kuin että joissain kohdissa jäin tosissani miettimään että ei, ei se kyllä voisi ihan näin mennä. Liian suuria juonellisia aukkoja. Mutta siitä pääsi kyllä yli, sillä enhän minä tätä maailmaa ja sen kommervenkkejä ole keksinyt, en siis oikein voi sanoakaan miten ne toimivat.
Harry. Jep, itse pääsankari ei ole koskaan ollut lempparini, vaikka kyllä ihan ensimmäisiä kirjoja lukiessani pienenä hänestä pidinkin. Harrykin on, poikansa lailla, aika rasittava tässä.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta paljon. Kun sitä näin jonkin aikaa lukemisen jälkeen tarkastelee, niin kyllähän se hieman sellaiselta fanfictionilta vaikuttaa, mutta itse lukiessa en sitä kyllä niinkään huomannut. Ei tämä nyt silti ihan kahdeksannesta Potterista mene, ennemmin miellän tämän sellaiseksi mukavaksi lisäosaksi, spin-offiksi. Kirja on tehty taidolla, joskin kyllähän tässä mielikuvitus tosiaan lentää ja villeimmätkin ideat on päästetty ilmoille, ja siitä se fanfiction-mielikuva varmasti eniten tuleekin. Vaan sekään ei haitannut minua, tuo taikamaailma kun on aina ollut aika kummallinen ja vaarallinen paikka, ja mikäs minä tosiaan olen sanomaan mitä siellä voi tapahtua ja mitä ei.


Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 35. Kirjan nimessä on erisnimi

18. helmikuuta 2017

Maratonilla luetut sarjakuvat

Anni Nykänen: Mummo
Sammakko, 2010
104 s.


Olen kuullut Mummosta vaikka mistä jo pitkän aikaa, ja aina aika ajoin törmännyt uudempiin osiin kirjastossakin. Tunnollisesti jätin kuitenkin ne vielä hyllylle, ja odotin sellaista päivää kun siellä on se ensimmäinen osa. Kun se siellä hyllyssä sitten ennen maratonia istui, nappasin sen oitis mukaani.

Mummo onkin varsin ihana tapaus. Sekä itse sarjakuvana, että hahmona. Sarjakuva koostuu lyhyistä, yleensä kolmen ruudun stripeistä, joissa seikkailee Mummo, sekä usein myös Mummon mies, kissa, lapsia ja lapsenlapsia. Stripit ovat lyhyitä, mutta sisältävät kaiken oleellisen jostain tietystä pienestä hetkestä. Oli se sitten jotain kauppareissulla sattunutta tai Mummon kahvihetki. Sarjakuvassa on paljon huumoria, joskus hieman mustaakin sellaista, mutta lähinnä hyväntuulista, lämminhenkistä ja ehkä sarkastistakin. Mummo tuntuu osaavan nauraa itselleen, käyttäytyy välillä hyvinkin odottamattomalla tavalla, ja välillä taas hyvin no, mummomaisesti.

Tästä sarjakuvasta tuli hyvä mieli, se sai nauramaan ja hymyilemään, ja sen piirustustyyli on hauskaa ja elehtiväistä. Mummoa voi hyvin suositella kaikille.


Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 22. Kuvitettu kirja

***
Brian K. Vaughan, Fiona Staples 
Saga, Vol. 6
Image comics, 2016
152 s.





Piti ihan tarkistaa, että kuinka kauan tämä on lojunut hyllyssäni lukemattomana, yleensä kun olen tarttunut Sagaan heti kun olen sen käsiini saanut. Jossain taisin jo möläyttääkin, että tämä on ollut hyllyssäni jo vuoden lukemattomana, mutta puhuin ihan höpöjä, sillä tämähän ilmestyi vasta kesällä... Mainitsemani osa oli siis viides osa, jonka ostin alkuvuodesta, mutta myös luinkin silloin. Samanväriset kannet sekoittivat pääni.

No mutta, kauan sai tämä osa silti olla silti hyllyssäni, ennen kuin vihdoin pääsin sen pariin. En tiedä mikä siinä on, etten jostain syystä halunnut lukea sitä heti. Ehkä se, että vaikka olenkin pitänyt kaikista osista tähän asti, eivät ne ole olleet enää ihan niin jännittäviä kuin alussa, ja ehkä se jokin "uutuudenviehätys" oli hiipunut. En ole Sagasta koskaan myöskään kirjoittanut blogiin, mikä on sinänsä outoa, sillä pidän sarjasta kuitenkin valtavasti.

Kuudennessa osassa pääsemme näkemään aika pitkänkin aikahyppäyksen, mikä tuntuu aluksi jopa hieman oudolta. Tai aikahyppäyshän tapahtuu jo viidennen osan lopussa, mutta nyt näemme hieman enemmän mikä tilanne missäkin ja kenenkin kohdalla on. Hazel on kasvanut hurjasti, mutta on edelleen erossa vanhemmistaan. Alana ja Marko taas ovat edelleen Hazelin pelastusretkellä, ja ovat muotoutuneet hyväksi parivaljakoksi vaarallisilla missioillaan. Päähenkilöiden lisäksi näemme erään vanhan tutun kuin myös Hazelin isoäidin uusia tuttavia.

Osassa tapahtuu paljon, mutta ei ehkä niin paljon mitä muissa osissa. Mitään kovin dramaattista ei tapahdu, mutta tarina menee kivasti eteenpäin. Tosin ehkä se olisi voinut mennä hieman enemmänkin eteenpäin. Pidin kyllä paljon tämän osan lopusta, se antoi kivasti osviittaa tulevasta. Sitä alkoi ihan odottaa jo seuraavaa osaa!


Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista

16. helmikuuta 2017

Bjørn Sortland, Timo Parvela: Kepler62: Pioneerit

Bjørn Sortland, Timo Parvela
Kepler62: kirja neljä: Pioneerit
WSOY, 2016
Suom. Outi Menna
Kuvitus: Pasi Pitkänen
133 s.




Kepler62:en sarjassa ollaan päästy jo neljänteen osaan, eikä tulossa ole enää kuin kaksi osaa. Kuinka kaikki ehtii selvitä vain kahdessa kirjassa? Huh, toivottavasti jotenkin!

Tämä sarjan neljäs osa oli kuvitukseltaan ja ulkoasultaan ehkä tähän mennessä sarjan kaunein. Lapset ovat vihdoin päässeet uudelle planeetalle Kepler62e:lle, ja planeetta huokuu vehreyttä ja upeita maisemia. Pasi Pitkänen todella onnistui jälleen, tunnelma ja uuden planeetan raikas ilma suorastaan tulvivat sivuilta. Upeaa jälkeä, näitä voisi ihastella loputtomiin.

Tarinassa mennään ihan todella hurjaa vauhtia eteenpäin, uusia asioita tippuu eteen sivu toisensa jälkeen. Paljon uusia kysymyksiä, arvoituksia, juonenkäänteitä. Mutta koska asiaa tulee niin paljon ja sivumäärä on pieni, tapahtumissa myös hypitään aika paljon, eikä niitä käsitellä kovinkaan syvällisesti tai ollenkaan laajasti, jotkut sivuutetaan vain parilla lauseella. Tämä häiritsi jonkin verran, sillä se vei osan kirjan uskottavuudesta pois. Jos nyt tällaisessa lasten scifi-sarjassa voi uskottavuudesta puhua. Mutta jotenkin hätäinen olo tästä osasta tuli.

Olisin kaivannut osaan siis hieman enemmän selityksiä joillekin asioille tai motiiveille. Kertojana toiminut Marie tuntui surevan välillä paljon tiettyjä tapahtumia, mutta kuitenkin seuraavaksi kaikki pelasivat iloisena yhdessä jalkapalloa, ja asia unohdettiin. Toki oletan että tässä välissä on aikaakin kulunut, mutta silti. Osa asioista tuntui tietysti myös hyvin epäloogisilta, mutta sellaista voi tällaisilta monikulttuurisilta lastenkirjoilta olettaakin, kuten kaikki kielelliset ongelmat. Osa asioista tuntui siis hieman hätiköidyltä, vaikka tämä osa toki kiinnostava ja koukuttava jälleen olikin.

Kaunis ja hyvä osa tämäkin silti oli, ehdottomasti. Vielä olen tosin nauttinut enemmän Parvelan osista kuin Sortlandin, tarkkaa syytä en osaa tälle sanoa. Hieman myös pelottaa, että jos asiaa tulee tällä vauhdilla jatkossakin, saadaanko kaikki pakettiin? Toivon ja myös ehkä uskonkin niin!


Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis

11. helmikuuta 2017

Lukumaraton on täällä taas (KOOSTE)

Hiphei taas maratoonataan! Vuorossa on jo kolmas ystävänpäivän lukumaraton, jota emännöi tällä kertaa Tuntematon lukija. Koska ystävänpäivä sattuu tiistaille, haasteaikaa on pidennetty jo tälle viikonlopulle, jotta kaikki halukkaat pääsevät osallistumaan. Monet ovatkin ilmoittaneet maratoonaavansa jo nyt viikonloppuna, ja niin aion minäkin tehdä. Linkin takaa pääsee tarkempiin sääntöihin ynnä muihin.

Minunhan ei ollut tarkoitus alun perin lähteä mukaan, mutta voi olla, että tämä on ainoa aika kun vielä on aikaa koulujutuilta, joten miksipä ei. Aloitan siis tänään lauantaina johonkin aikaan iltapäivällä, sitten kun kerkeää ja tuntuu sille. Päivittelen tähän samaan postaukseen lukemisiani, mutta en varmaan ihan kauhean usein. Yritän päivitellä etenemistä myös twitteriin.
























Ja mitä sitten aion lukea maratonilla? Aloitan varmaan vieläkin kesken olevalla Harry Potter and the Cursed Childilla, sillä sitä ei ole enää paljoa jäljellä. Myös Haitekstiin saatan tarttua jos huvittaa. Näiden lisäksi lukupinossani odottaa muutama novellikokoelma novellihaastetta silmällä pitäen, muutama sarjakuva ja kirjastolaina. Sekalainen sillisalaatti, mutta eiköhän näillä pärjää. 


KLO 16 - 19:30
Aloitin maratonin lopulta neljältä, tosin pidin ruokatauon heti siihen alkuun. Olisin voinut siis pitkittää alkua vielä hieman, mutta toisaalta haluan lopettaa huomenna jo suht ajoissa. Aloitin lukemisen Cursed Childilla ja luin sen loppuun, mielipiteen siitä kuulette myöhemmin. Tämän jälkeen jatkoin Anni Nykäsen Mummo-sarjakuvalla, joka oli todella nopealukuinen ja aikas hauska myös. Viimeisimpänä aloin lukea Adichien novellikokoelmaa Huominen on liian kaukana ja sain siitä juuri toisen novellin päätökseen.

Jatkan lukemista vielä hetken aikaa seuraavalla novellilla, jonka jälkeen on pidettävä ainakin Haluatko miljonääriksi -menevä tauko.
Sivuja luettuna: 235

KLO 23:30
Tauko venyi lopulta parin tunnin mittaiseksi mutta ei se mitään, onhan tässä aikaa. Jatkoin Adichien kokoelmalla ja luin siitä jälleen kaksi novellia, tuntuu että jokaisen novellin myötä kirja vain paranee. Hyvältä siis vaikuttaa! Näitä myös lukee todella nopeasti, ja ovat muutenkin täydellisiä maratonille. Voi olla että jatkan vielä ainakin yhdellä novellilla, jonka jälkeen voisin hypätä Keplerin neljännen osan kimppuun. Yritän valvoa vielä jonkin aikaa, mutta en varmasti aamua myöten.

Seuraava päivitys tulee varmaan huomisen puolella!
Sivuja luettuna: 272

KLO 11:55
Yö on hyvin nukuttu ja lukeminen jatkuu jälleen. Luin illalla vielä yhden Adichien novellin, ja hitaiden aamutoimien jälkeen jatkoinkin jo Kepler62:n neljännen kirjan pariin ja lukaisin sen kerralla. Olipa taas seikkailu! Äsken aloitinkin sitten Sagan kuudennen osan, vihdoin ja viimein, eikä sen parissa varmasti kestä kauaa. Nyt vähän teetä mukaan ja jatkamaan.
Sivuja luettuna: 490

KLO 16:00
Maratonin loppuaika sujui mukavasti Adichien parissa, ja nyt on maraton osaltani ohitse. Mukavaa oli, missään vaiheessa ei tuntunut pakkopullalta tai kivistänyt juuri edes silmiä, ja oikeastaan lukemista voisi vielä jatkaakin. Tähän varmasti vaikuttaa sekä hyvät kirjat, että myös se, etten ottanut paineita pitkään nukkumisesta tai ohjelmien katsomisesta, lukuaikaa oli kyllä silti riittämiin.


Lukemani kirjat:

Jack Thorne, J.K. Rowling: Harry Potter and the Cursed Child (aiemmin kesken) 77 sivua
Bjørn Sortland, Timo Parvela: Kepler62: kirja neljä: Pioneerit 133 sivua
Anni Nykänen: Mummo 104 sivua
Brian K. Vaughan: Saga, Vol. 6 152 sivua
Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana (osittain, 11 novellia) 238 sivua

Sivumäärä yhteensä: 704

Harmittaa, että tuosta Adichien novellikokoelmasta jäi ainoastaan viimeinen novelli lukematta, ihan en ehtinyt ennen kello neljää. Kokoelma oli kuitenkin todella hyvä, maratonille oikein mainiota lukemista. Saga ja Mummo edustivat tällä kertaa sarjakuva-kiintiötäni, molemmat oikein hyviä. Kepler62 ei pettänyt taaskaan, ja kyllä, taisin lopulta pitää myös tuosta Potteristakin. Sivumääräänkin olen tyytyväinen, aikalailla sellainen lukema mitä ajattelinkin.

Teen kaikista joskus vielä omat postaukset, muutamasta otin jopa muistiinpanoja ylös lukemisen aikana, etten vain unohda ajatuksiani kaiken lukemisen keskellä. Nyt muihin puuhiin!

Hyvää maratonia ja lukuiloa kaikille joilla se on kesken tai vasta tuloillaan!

9. helmikuuta 2017

Ali Smith: Oli kerran kello nolla

 
Ali Smith
Oli kerran kello nolla (There but for the, 2011)
Otava, 2013
Suom. Kristiina Drews
284 s.


Oli kerran kello nolla vetää aika sanattomaksi. Heti kirjan luettuaan ei oikein tiedä mitä ajattelisi, mutta kuitenkin hymyilyttää kovasti. Pidän tätä aina hyvänä merkkinä. Kirjasta tulee hyvä mieli, se pakottaa ajattelemaan ja pohtimaan, se vie eteenpäin lujasti, mutta kuitenkin yllättävän lempeästi. Kirjaa lukee vauhdilla ja mielellään, sivut vain kääntyvät eikä lukemista halua lopettaa. Silti se vaatii oman aikansa sulatella asioita.

Kirjan asetelma on yksinkertainen. Kaikki alkaa siitä, kun Miles-niminen mies lukittautuu eräillä kutsuilla ventovieraan perheen vierashuoneeseen päivällisen ja jälkiruoan välissä. Kukaan ei aluksi edes huomaa tätä erikoista tapahtumaa, eikä kukaan lopulta tiedä miksi näin on käynyt. Pian uutinen tästä perheen ei-toivotusta vieraasta leviää, eikä aikaakaan kun talon eteen on levittäytynyt ihmisiä telttoineen, odottaen jotain käännettä tapahtuvaksi. Tämä on kuitenkin vain kirjan asetelma, taustalla kirja kertoo paljon muustakin; ajasta ja ihmisyydestä, muistamisesta ja taiteesta.

Kirjassa on neljä erilaista näkökulmaa, joista selviää pikkuhiljaa kuka tämä Miles on. On Anna joka tunsi Milesin nuoruudessaan, Mark joka toi Milesin mukanaan illallisille, May jolla on yhteys Milesiin tyttärensä kautta sekä nuori Brooke, ihana ja fiksu tyttö joka oli myös kutsuilla mukana. Pidin erityisesti Markin osuudesta, jossa kuvailtiin näitä kohtalokkaita ja aika erikoisiakin illallisia, jolloin koko episodi saa alkunsa. Tai no, mistä se nyt oikeasti alkaakaan. Myös Brooken osuus oli todella hyvä ja avartava. Sen jälkeen oli hienoa lukea kirjan alku uudelleen.

Kirjaa on todella hienoa ja hauskaa, mutta myös haastavaa lukea sen suuren sanaleikkien määrän takia. Sanaleikkejä on sekä hahmojen puheissa ja keskusteluissa, kuin myös muuten, ihan ohimennen lauseissa. Osa on helposti havaittavissa ja nerokkaitakin, mutta ehkä kaikista parhaimpia ovat ne sellaiset hienovaraiset, melkein huomaamattomat sanaleikit ja muunnokset, nerokkaat oivallukset jotka joskus ehkä vasta hetkenkin päästä nivoutuvat yhteen. Lopulta tuntuu, että koko kirja on yhtä sanaleikkiä, hyvin nerokkaalla tavalla. Sellaisella nerokkaalla, ettei sitä taida ihan kokonaan edes tajuta. Ainakaan minä en päässyt kirjassa aivan täysin kärryille, mutta se ei poistanut kirjalta mitään. Melkein tuntuu, että se teki kirjasta jopa paremman, se ettei sitä ihan tajunnut. 

Sen verran sekavat ajatukset tästä on, että suosittelen ihan vain kokeilemaan ja kokemaan tämän itse. Kyllä sen varmasti pian myös huomaa, onko kirja sitä ominta juttua vai ei, tykkääkö kirjan tyylistä vai ei. Itse pidin ja koin omaksi, vaikka se jäikin myös hieman vieraaksi ja oudoksi. Mutta kuitenkin vain hyvällä tavalla.


Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haasteen kohta 18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa.

4. helmikuuta 2017

Tammikuun kirjat

Tammikuuko meni jo, mitä ihmettä? Juurihan sitä vasta juhlittiin uuden vuoden alkamista ja mietittiin miten tehdä tästä vuodesta edellistä parempi. Ja nyt ollaankin jo helmikuussa. No, tammikuu oli ihan kiva kuukausi. Ei ehkä noin globaalilla tasolla, mutta henkilökohtaisesti ei mikään kamalin. Ei mikään erityisen hyväkään, mutta menihän se. Ainoa todellinen haittapuoli tammikuussa oli jatkuva selkäkipu, joka alkaa onneksi nyt olla selätetty (hehe).

Koulu jatkui jälleen, tosin aika hitaanlaisesti sillä tavalla, ettei siihen opiskeluun meinaa millään päästä takaisin kiinni loman jälkeen, ja kohta tuleekin sitten kaikki päälle kerralla. Mutta noh, sitähän se tuntuu aina olevan. Mikään ei kuitenkaan tunnu vielä mitenkään pahalta, vaan opiskelut maistuu ja on edelleen harvinaisen mukavaa kun on opiskelemassa haluamaansa ammattiin. 

Vaikka koulun puolesta vielä ei olekaan ollut kovin paljon hommaa, ei lukeminen ole silti ihan kovin maistunut. Tai välillä on, välillä ei. Toisaalta tekee kovasti mieli lukea kaikki nyt heti, mutta jotenkin ei vaan saa aikaiseksi sitten lukea. Ehkä tämä johtuu osittain kesken olevista kirjoistakin, ne eivät ole houkutelleet mukaansa kuten ajattelin.

Lopulta tulin lukeneeksi tammikuussa kaksi kirjaa, joista toinen omasta hyllystä ja toinen äänikirja.


Ali Smith: Oli kerran kello nolla (284s.)
Lauren Graham: Talking As Fast As I Can: From Gimore Girls to Gilmore Girls and Everything in Between (224s. (4h36min))
Sivuja yhteensä:  508

Ali Smithin kirjan olin halunnut lukea jo todella pitkään, ja kun jälleen eräs päivä koin tuon tunteen, päätin napata kirjan hyllystä ja aloittaa saman tien. Pidin kirjasta paljon, vaikka se olikin hyvin hämmentävä lukukokemus. Siitä on tulossa vielä oma postauksensa. Lauren Grahamin kirjan olin myös halunnut lukea aina siitä asti kun se viime syksynä ilmestyi, ja vieläpä nimen omaan äänikirjana. Sillä mikä olisikaan parempaa kuin kuunnella Gilmoren tyttöjen jaksojen kuvauksista itse Laurenin kertomana? Niinpä. Kuuntelin kirjaa aina bussimatkoilla ja niinä synkkinä öinä, kun valvoin selkäkivun takia. Tästäkin pidin hurjasti, ja teen myös tästä oman postauksen.


Näiden kirjojen lisäksi luin tammikuussa myös Harry Potter and the Cursed Childia, mutta jotenkin sen lukeminen vain on jäänyt. Kirja on ollut ihan hyvä kyllä tähän asti, mutta jotenkin ehkä pelottaa jatkaa sitä eteenpäin. Olen alkanut lukemaan myös ensimmäistä Ota kolme valitse yksi-kirjaa, Haitekstiä, joka on ollut ihan ok, aika erikoinen. 

Voi olla että aloitan jonkun uuden kirjan näiden ohelle, nämä kun eivät jotenkin nyt vie mukanaan kovin hyvin. Pinossa odottaisi muun muassa kirjastosta varattu uusi Mifongin kadottama, joka kyllä houkuttelee aika paljon.

1. helmikuuta 2017

Ota kolme valitse yksi -blogisarja

Tervetuloa seuraamaan uutta blogisarjaa!

Kaikkihan tietävät jo, että ne oman hyllyn monet lukemattomat kirjat tuppaavat myös jäämään lukemattomiksi pitkiksi, pitkiksi ajoiksi. Minullakin on edelleen tarkoituksena saada luetuksi oman hyllyn kirjoja mahdollisimman paljon, mutta aina toisinaan se tahtoo unohtua kiinnostavien uutuuksien takia. No, nyt käyn tämän ainaisen haasteen kimppuun uuden keinon turvin.

Kyseessä on siis eräänlainen haaste, jossa ystäväni käyvät läpi kirjahyllyäni ja valitsevat sieltä minulle kolme kirjaa. Näistä kolmesta vaihtoehdosta minä sitten valitsen seuraavan luettavan kirjan. Ja se sitten pitää lukea, tai ainakin antaa sille reilu mahdollisuus.

En tiedä vielä miten usein tulen tätä tekemään, eli mennään ainakin nyt alkuun fiiliksen ja oman aikataulun mukaan. Joskus kun saman kirjan lukemisessa voi mennä reilusti yli kuukausikin, niin en halua asettaa tälle vielä mitään rajoja.

Ensimmäinen valinta on nyt kuitenkin tehty ja vaihtoehtoina minulla oli nämä kolme kirjaa:
 
Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
2014 Finlandia palkittu romaani, joka ei ole istunut hyllyssäni vielä ihan kauhean kauaa, mutta jota en jostain syystä ole halunnut alkaa lukemaan. Ehkä muka-vaikea aihe, palkinto ja eriävät mielipiteet ovat karkottaneet, ja kirjaan tarttuminen tuntuu pelottavalta.

Steven Hall: Haiteksti
Tämä on varmaan hyllyssäni pisimpään lojunut kirja, en edes kehtaa sanoa kuinka monta vuotta. Muistan ostaneeni sen alennuksesta viidellä eurolla, koska kansi oli hieno ja aihe jännittävän kuuloinen. Edelleen kirja kyllä kiinnostaa, mutta aika etäisesti.

Marianne Cedervall: Ajattelen sinua kuolemaasi saakka
Tästä kirjasta minulla ei itseasiassa ole mitään aavistusta, mistä olen tämän hankkinut. Varmaan jostain kirpparilta tai alennuksesta hyvään, pieneen hintaan. Kuulosti varmaan silloin hauskalta, mutta ei ole kuitenkaan niin paljoa kiinnostanut, että olisin sen tuolta hyllyn kätköistä poiminut.


Ja näistä kolmesta seuraavaksi luettavaksi valikoitui Haiteksti. Se on näistä kaikista eniten sellainen, jonka aihe todella kiinnostaa, ja uskoisin myös pitäväni tästä. Noista kahdesta muusta en ole vielä aivan varma, jälkimmäisen kohdalla taidan harkita jopa kiertoon laittamista. Sillä, jos se ei nyt kiinnosta yhtään, niin kiinnostaako muka jatkossakaan? Tuskin ei. 

Kehotan muitakin tarttumaan samantapaiseen haasteeseen, edes silloin tällöin! Oman hyllyn kirjoja katselee aivan eri silmällä, kun niitä käy läpi jonkun muun kanssa. Sieltä löytyy jos jonkinlaisia kirjoja, joita ei välttämättä ole tullut edes muistaneeksi. Samalla voi tehdä vaikka vähän sitä karsintaakin.

Seuraavan kolmikonkin olen itseasiassa jo saanut eteeni, mutta näytän ne ja valintani vasta myöhemmin, kun on niiden aika. Tämä kirja ainakin nyt ensin pois alta.

27. tammikuuta 2017

Blogistanian äänet

On aika äänestää viime vuoden parhaita kirjoja! Huomenna tähän samaan aikaan julkistetaan sitten jo voittajat. En lukenut kovin montaa uutuutta viime vuonna(kaan), mutta onneksi ne jotka luin, olivat harvinaisen hyviä. Tällä kertaa äänestän Globaliassa ja Kuopuksessa. Tässä siis ääneni!

 

Blogistania Globalia

3 pistettä Elena Ferrante: Loistava ystäväni

2 pistettä Chigozie Obioma: Kalamiehet

1 piste John Williams: Butcher's Crossing



 

Blogistania Kuopus

3 pistettä Timo Parvela, Bjørn Sortland: Kepler62, kirja kolme: Matka

2 pistettä Maria Turtschaninoff: Naondel


19. tammikuuta 2017

Maria Turtschaninoff: Naondel

Maria Turtschaninoff
Naondel, Punaisen luostarin kronikoita
(Naondel. Krönikor från det Röda Klostret, 2016)
Tammi, 2016
Suom. Marja Kyrö
397 s.





Naondel kertoo pitkän aikavälin tarinan naisista, voimalähteistä, vallanhimosta, julmuudesta ja toivosta. Tarina alkaa Kabirasta, nuoresta ja viattomasta tytöstä, joka tekee elämänsä suurimman ja pitkälle kantavan virheen. Kabira on kylänsä lähteen Anjin suojelija, mutta ihastuneena nuoreen poikaan Iskaniin, hän näyttää tälle lähteen ja sen voiman. Tuon virheen takia Kabirasta tulee manipuloivan, julman ja kieron Iskanin, visiirin pojan, ensimmäinen vaimo. Iskan on kuitenkin hyvin vallanhimoinen, eikä hänelle riitä vai yksi voimalähde tai pelkkä yksi vaimo, vaan valloittaa aikojen saatossa monia muita voimalähteitä ja ottaa uusia jalkavaimoja, jotka kaikki kertovat oman tarinansa Kabiran tarinan lisäksi. Kaikilla näillä tytöillä ja naisilla on jonkinlainen menneisyys ja syy, jonka takia he ovat nyt Iskanin vallan alla. Kaikilla näillä naisilla on myös jonkinlainen voima sisällään.

Naondel on hurja kirja. Se alkaa viattomasti nuorten ihastumisella, heidän salaisilla tapaamisillaan lähteellä ja ylimystön kuvauksilla. Alussa kirja olikin mielestäni kuin Teemestarin kirjan ja juuri lukemani Belgravian sekoitus. On kirjassa myöhemminkin vielä mukana ylimystö, mutta vain näennäisesti ja taustalla. Paljon suuremmassa roolissa kirjassa on kuitenkin naisten väliset suhteet, heidän tahdonvoimansa, heidän menneisyytensä ja kaiken alla alati sykkivä voima. Lähteen voima, maan voima, kallon voima. Nämä voimat ovat kirjassa ehdottoman vahvana esillä, ja tuntuukin että koko kirja sykkii tietynlaista voimaa. Vaikea selittää sen enempää, tämä täytyy ehkä vain itse kokea.

Kirja ei ole suloinen, eikä siinä ole kyse ihastumisesta tai edes juurikaan rakkaudesta. Sen sijaan kirja on välillä todella julma ja raaka, suorastaan ahdistavan kamala. On lohdutonta lukea kirjaa alistetuista naisista, kun missään ei näy pakotietä eikä juurikaan valonpilkahduksia. Mutta silti, kaikesta tästä kamaluudesta huolimatta, taustalla on se jokin. Naisilla on silti vielä toivoa, heillä on ilonhetkiä, heillä on suunnitelmia. Heillä on toisensa. Heillä on voimaa. Päättäväisyys ja kärsivällisyys ovat kaikilla usein koetuksella, mutta lopulta ne myös palkitsevat.

Naondel on kirjoitettu taitavasti. Kaikki nuo kauheudet mitä kirjassa tapahtuu, voivat olla hyvinkin luotaantyöntäviä, mutta kun taustalla on koko ajan tieto ja toive paremmasta, koko kirjan ajan kantava maagisuus sekä upea, yksityiskohtainen ja todentuntuinen fantasiamaailma, kauheuksista tulee luettavia. Sitä tietää, että lopulta, kaiken tapahtuneen jälkeen, kaikki tulee olemaan hyvin, ainakin jollain tasolla.

Mielestäni oli kiehtovaa lukea eri naisten tarinoita menneisyydestä, vaikka alkuun tuntuikin hassulle tällainen näkökulmien ja aikatasojen välillä hyppiminen. Siihen kuitenkin tottui nopeasti, ja olinkin aina todella kiinnostunut lukemaan uudesta hahmosta kun sellainen kirjassa esiteltiin. Ainoastaan kerran kirjan aikana tuli pienen pieni notkahdus, eikä erään hahmon tarina kiinnostanut. Lopulta kuitenkin juuri tämä hahmo muodostui kaikista erikoisimmaksi ja jännimmäksi, ja se myös muutti koko tarinan kulun.

Naondelissa on koko kirjan ajan myös todella erikoinen tunnelma. Välillä toki lohduton ja pelottava, mutta suurimmaksi osaksi sellainen odottava ja hitaasti, mutta varmasti lämpeävä. Se sekä vetää puoleensa, mutta samalla tapahtumillaan työntää luotaan. Kirja eroaa Maresista aika tavalla, sillä Maresi on vielä selvästi luokiteltavissa nuortenkirjaksi. Tämä taitaa olla jo nuorten aikuisten kirja, mikä on ihan hyväkin, sillä sen verran raakoja juttuja kirjassa on. Vaan jos olet lukenut Maresin ja tykännyt, kyllä suosittelisin tätäkin. Tulee hieman lisää näkemystä siihen, miksi Punainen luostari on ylipäätään rakennettu ja miten.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta hurjasti. Alkuun mietin, miten tämä voi peitota niin ihanan ja suloisen Maresin, mutta ei tämä kyllä paljoa huonommaksi jäänyt, vaikka olikin hyvin erilainen. 

Muualla: Ullan luetut kirjat, Luetaanko tämä?, Sekaisin kirjoista, Paljon melua kirjoista

Arvosana: Neljä kissanpentua

Tämän postauksen myötä blogini sai myös hieman uutta ilmettä uuden vuoden kunniaksi. Edellisen teeman värimaailma alkoi olla jo aika kyllästyttävä, ja halusin tilalle jotain kirkasta ja yksinkertaista.

15. tammikuuta 2017

Vuoden 2017 suunnitelmia

Helmet-lukuhaaste

Lähdin vuonna 2015 mukaan Goodreadsin lukuhaasteeseen, joka on hyvin samanlainen Helmet-haasteen kanssa. Viime vuonna jätin sitten kokonaan tällaisen näin ison haasteen pois, sillä uuden haasteen aloittaminen heti edellisen päätyttyä tuntui aika raskaalta. Vuoden tauon jälkeen alkoikin taas tuntua sille, että joku tämmöinen olisi mukava lisä lukemiselle, joten ajattelin lähteä monen muun mukana kokeilemaan tämän vuoden Helmet-lukuhaastetta. Haaste näyttääkin hauskalta ja mukavan löyhältä. Tuskin kovin montaa kohtaa tarvitsee pohtimalla pohtia. Teen haasteesta oman välilehden, jonne kirjaan ylös lukemani kirjat ja linkkailen postauksiin, jos sellainen on. Eiköhän tästä tule ihan hauskaa!



Tässä vielä kaikki 50 kohtaa, ja täältä pääsee itse Helmetin sivulle. Joihinkin minulla onkin jo kirja mielessä, samoin kuin tällä hetkellä kesken oleville kirjoille kohta katsottuna valmiiksi.


 
1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
2. Kirjablogissa kehuttu kirja
3. Suomalainen klassikkokirja
4. Kirja lisää hyvinvointiasi
5. Kirjassa liikutaan luonnossa
6. Kirjassa on monta kertojaa
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja
8. Suomen historiasta kertova kirja
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja
13. Kirja "kertoo sinusta"
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa
19. Yhdenpäivänromaani
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö
21. Sankaritarina
22. Kuvitettu kirja
23. Käännöskirja
24. Kirjassa selvitetään rikos
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole
26. Sukutarina
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia
30. Kirjan nimessä on tunne
31. Fantasiakirja
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta
33. Kirja kertoo Intiasta
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt
35. Kirjan nimessä on erisnimi
36. Elämäkerta tai muistelmateos
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
38. Kirjassa mennään naimisiin
39. Ikääntymisestä kertova kirja
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä
41. Kirjan kannessa on eläin
42. Esikoisteos
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän
49. Vuoden 2017 uutuuskirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja


Novellihaaste


Toinen haaste, joka on tälläkin hetkellä kesken ja johon minulla on kova aikomus osallistua, on Reader, why did I marry him? -blogin novellihaaste. Tämä haaste alkoi jo marraskuussa ja kestää 7.5.2017 asti. Tuolla on muuten samalla hauska arvuuttelu luettujen novellien yhteismäärästä, ja lähimmäs oikein arvannut saa pienen palkinnon. Minäkin koitan saada edes muutaman novellin luettua tämän haasteen innoittamana. Muutama novellikokoelma odottaa omassakin hyllyssä, ja yksi tämän vuoden uutuus meni jo kirjastosta varaukseen. Osaako joku arvata mikä? Yllätin aivan itsenikin tässä.


Juuri muita haasteita en ainakaan vielä ole ottamassa vastaan, mutta katsotaan mitä vuosi tuo tullessaan. Joskus mielenkiintoisiin haasteisiin ei vaan voi olla osallistumatta. 

En myöskään taida tehdä ihan kauheasti ainakaan konkreettisia suunnitelmia tai lupauksia alkaneelle vuodelle. Viime vuonna tavoitteenani oli lukea enemmän oman hyllyn kirjoja, jättää huonoja kirjoja enemmän kesken, jättää kaikki turha stressaaminen pois sekä bloggaamisesta että haasteista, sekä olla hieman armollisempi arvosanojen kanssa. Tuntuu, että suoriuduin näistä omista tavoitteistani aika hyvin, paitsi tuosta ensimmäisestä. Oman hyllyn kirjoja luin, mutta hyvin vähän ja onhan sinne tullut luettavaa jo lisääkin. 

Joten jos joku tavoite on tälle vuodelle, niin tuo sama vanha, joka taitaa olla aika monella muullakin bloggaajalla: lukea lisää oman hyllyn kirjoja. Muiden kohtien kanssa suoriuduin jo ihan hyvin viimeksi, ja ne oikeastaan tulevatkin jo vähän itsestään että niitä en viitsi tänä vuonna edes nimetä. Kunhan lukeminen ja bloggaaminen maistuu, ei stressaa liikaa mistään ja antaa mennä vaan. Eiköhän se siitä.

Onko teillä muilla jonkinlaisia suunnitelmia, haasteita tai lupauksia tälle vuodelle, vai menettekö vain fiiliksen mukaan?