3. syyskuuta 2017

Kesän kirjasaldo

Taas ollaan virallisesti jo syksyn puolella, ihanaa! Olen ollut kyllä salaa jo koko elokuun ihan syksyfiiliksissä, mutta nyt syyskuun koittaessa siitä kai saa puhua jo ääneenkin. Kesä ei toki ollut nyt mikään paras ja lämpimin, mutta ei se mitään. Syksy ei petä koskaan.

Mitäs siis luinkaan tämän aika kylmän ja vetisen sekä monen lukumaratonin värittämän kesän aikana? Kesäkuu oli huono lukukuukausi, jolloin sain luetuksi vain yhden kirjan kokonaan. Asia kuitenkin parani heti heinäkuussa, kun vuorossa oli kesän toinen yhteinen lukumaraton, kesäkuussa pidettävään maratoniin en pystynyt osallistumaan. Elokuussa oli vuorossa kesän kolmas lukumaraton, jonka jälkeen jatkoin vielä eräänlaisella viikon lukumaratonilla itsekseni. Nämä kolme erillistä maratonia auttoivat siis lukemisen kanssa paljon, enkä olekaan pitkään aikaan saanut luetuksi yhtä paljon kuin esimerkiksi nyt elokuussa.

IMG_20170814_115905_821

Kesän luetut kirjat:

Kesäkuu:
Shari Lapena: Hyvä naapuri (316 s.)
Sivuja: 316

Heinäkuu:
Bea Uusma: Naparetki: Minun rakkaustarinani (290 s.)
Mariko Tamaki: This One Summer (320 s.)
John Allison: Giant Days, Vol. 1 (112 s.)
John Allison: Giant Days, Vol. 2 (113 s.)
Suzanne Collins: Nälkäpeli (335 s.)
Garth Greenwell: Kaikki mikä sinulle kuuluu (216 s.)
Sivuja: 1386

Elokuu:
Margaret Atwood: Oryx ja Crake (487 s.)
Joe Hill: Locke & Key, Vol. 4 (152 s.)
Joe Hill: Locke & Key, Vol. 5 (160 s.)
Timo Parvela, Bjorn Sortland: Kepler62: Kirja viisi: Virus (189 s.)
Ian McEwan: Lapsen oikeus (223 s.)
Alison Bechdel: Hautuukoti (238 s.)
Tove Jansson: Muumit sarjakuvaklassikot II (85 s.)
Sivuja: 1534

Kesän aikana sivuja tuli yhteensä huimat 3236. Ja kuten huomaa, olen aika paljon jäljessä postausten kanssa, kiitos kaikkien maratonien. Aion kyllä luultavasti melkein kaikista kirjoittaa edes jotain, kunhan ehdin.

Kesän parhaat lukukokemukset toivat Atwoodin Oryx ja Crake sekä Uusman Naparetki. Nämä kaksi ovat jääneet elämään mieleen pitkäksi aikaa. Uusman kirja on saanut minut täysin jonkinlaiseen erämaa/seikkailu/selviytymis -fiilikseen, johon Oryx ja Crake sopi mainiosti. Tällä fiiliksellä jatketaan myös edelleen eteenpäin; Lumilapsi etenee mainiosti, ja sen jälkeen vuorossa onkin jo Iveyn seuraava kirja Maailman kirkkaalle laidalle.

Ihanaa alkavaa syksyä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! <3