2. elokuuta 2019

Margaret Atwood: Orjattaresi

20190717_1153161_HDR

Margaret Atwood 
Orjattaresi (The Handmaid's Tale, 1985)
Tammi, 2017
Suom. Matti Kannosto
436 s. 

En koskaan päässyt hyppäämään mukaan HBO:n Handmaid's Tale -sarjan junaan mukaan, sillä ajatuksena oli aina lukea kirja ennen sarjaa. Kakkoskauden tullessa meinasin jo vain aloittaa sarjan katsomisen, kun kirjan varaaminen kirjastosta ja lukeminen oli vain jäänyt, mutta pidin vielä pääni. Ja nyt sain viimein aikaiseksi lainata tämän kirjan ja lukea. Vielä en ole siis sarjan pariin päässyt, mutta lähiaikoina aion senkin aloittaa! 

Orjattaresi kertoo siis nimettömänä pysyvän päähenkilön matkasta ja arjesta tässä Atwoodin kehittämässä dystopisessa maailmassa, jossa naisilta on viety kaikki oikeudet omaisuuteen, varallisuuteen tai oikeastaan mihinkään. Gilead on joskus ollut osa Yhdysvaltoja, nyt se on eristetty alue, josta ei kerrota sen enempää. Syntyvyys on lähes olematonta, joten osa hedelmällisistä naisista on koulutettu orjattariksi, synnyttämään siis miehille tulevia sukupolvia näiden vaimojen katsellessa toimitusta vieressä.

Orjattaresi on todella vetävästi kirjoitettu, vaikka välillä teksti onkin pelkkää päähenkilön ajatuksenjuoksua tai yksityiskohtaista kuvailua ympäristöstä tai ajatuksista. Lyhyet luvut pitävät huolen siitä, että kirja tuntuu etenevän vauhdilla tapahtumien verkkaisuudesta huolimatta. Historiasta ja nykyajasta haluaa koko ajan tietää enemmän, ja yksityiskohtia paljastetaan pikkuhiljaa.

Juoni itsessään on aika hitaanpuoleinen ja toi kyllä elävästi ainakin itselleni mieleen Oryx ja Craken, joka onkin ainoa aiempi Atwoodin teos, jonka olen lukenut. Molemmissa menneistä tapahtumista paljastetaan pikkuhiljaa enemmän tietoa päähenkilön muistellessa tapahtumia ja koittaessa selviytyä nykytilanteessa. Koska Oryx ja Crake oli jo tuttu, tämän kirjan pariin oli jotenkin helppo heittäytyä, niin tutunoloista kerronta oli. Ja koska pidin Oryx ja Crakesta niin paljon osittain juuri kerronnan takia, tiesin, kuinka hyvin Atwood sen homman osaa myös tämän kohdalla.

Kirjan edetessä sitä ehtii pohtia jos jonkinlaista lopputulemaa tapahtumille, mutta tässä suhteessa Atwood osaakin yllättää. Kirjan lopetus ei ollut lainkaan sellainen kuin olisin odottanut, ja ensialkuun olin jopa hieman pettynyt, odotin ehkä jotain vielä suurempaa ja no, lopullisempaa loppua. Tavallaan itse tarinan päätyttyä kirjan lopussa on vielä täysin erilainen osio tulevaisuudesta, jossa katsotaan taaksepäin näihin kirjan tapahtumiin. Tämä oli todella mielenkiintoinen luku ja antoi hieman osviittaa siitä, mitä kaiken tämän välissä on tapahtunut, muttei kuitenkaan paljastanut liikaa. 

Lopulta kun pääsin ajan kanssa pohtimaan kirjaa, sen tapahtumia ja erityisesti loppua, aloin pitää siitä paljon enemmän. Kirja on todella kiinnostava kuvaus erilaisesta, muttei lainkaan mahdottomalta kuulostavasta maailmasta, jossa naisilla ei ole oikeutta mihinkään, mutta heillä on kuitenkin tavallaan, näennäisesti jonkinlaista valtaa ja päätösvaltaa. Naisia tavallaan kunnioitetaan enemmän kuin koskaan, mutta samalla orjuutetaan. Todella mielenkiintoinen kirja, joka laitaa odotukset kyllä kieltämättä korkealle nyt syksyllä ilmestyvää jatko-osaa, Testamentit, ajatellen. 

Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste 2019: 11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa

8. heinäkuuta 2019

KIRJAOSTOKSIA

Vuonna 2018 ostin 11 kirjaa. Koko vuonna. Tein koko ostoksista pitkän postauksenkin joskus, mutta en koskaan julkaissut sitä. Siispä kerron tässä alkuun listauksena, mitä kaikkea tulinkaan hankkineeksi hyllyyn edellisenä vuonna. Ihan vaan, että on joku käry itsellä omasta kulutuksestaan tämän harrastuksen parissa, ja koska myöhemmin on sitten kiva täältä katsoa, että milloinkas minä minkäkin kirjan hankin ja josko olisi siis aika ehkä lukeakin se kirja haha. Listaan myös samalla lahjaksi saadut kirjat, joita on kolme, plus yksi arvontavoitto. Sitten voidaan siirtyä vuoteen 2019 ja sen puolen vuoden ostoksiin.

Vuonna 2018 ostetut ja saadut kirjat:

Sarjakuvat:

Sarah Andersen: Sarah's Scribbles: Herding Cats 
Marjorie Liu: Monstress, Vol. 1
Rick Remender: Low, Vol. 1
Brian K. Vaughan: Saga, Vol. 7, 8 & 9

Romaanit:

Dan Brown: Alku
Claire Castillon: Pieni sydän jaksaa rakastaa
Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät (arvontavoitto)
Pajtim Statovci: Tiranan sydän
Maria Turtschaninoff: Maresi & Naondel

Tietokirjat:

Giulia Enders: Suoliston salaisuus
Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen
Noituus, magia ja okkultismi: Kuvitettu historia


Näihin viime vuoden vähäisiin ostoksiin olen kyllä tyytyväinen. Silloin en omistanut vielä uutta kirjahyllyä, joten valikoin ostoksiakin aika tavalla, ja suuri osa hyllyyn muuttaneita onkin sellaisia kirjoja, jotka olen jo lukenut. Lisäksi jotenkin sarjakuvat ja tietokirjat ovat usein sellaisia kirjoja, joiden oston oikeutan itselleni helpommin. Ne joko vievät vähemmän tilaa tai ovat ehkä sivistyksen kannalta hyviä, joten kyllähän niitä nyt saa hyllyssä olla.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

NO NIIN. Nyt kun ollaan muisteltu yli vuoden takaisia ostoksia onkin hyvä hypätä jo tähän vuoteen ja katsoa mitä kaikkea tämän puolikkaan vuoden aikana on tullut hyllyyn hankittua. Jos viime vuonna ostin koko vuonna vain 11 kirjaa, niin tänä vuonna tuo määrä on jo nyt ylittynyt, sillä tämän hetken ostoksia on kertynyt jo 17 kirjan verran. Asiaan saattaa vaikuttaa uusi kirjahylly, joka tosin on jo täynnä hups. Se on kuitenkin puolta pienempi mitä toinen hyllyni, ja kaikki aiemmin päällekäin pinotut kirjat ovat päässeet nyt paremmille paikoille, joten ihan käsistä tämä ei sentään ole lähtenyt. Katsotaan mitä loppuvuodesta tulee, mutta tässä viimeisimmät hyllyntäyttäjäni!

Vuonna 2019 tähän mennessä ostetut kirjat:

Sarjakuvat:

J.P. Ahonen: Pelinavaus

Romaanit:

Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin
Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä
Elena Ferrante: Uuden nimen tarina & Kadonneen lapsen tarina
Olli Jalonen: Taivaanpallo
Ian McEwan: Pähkinänkuori
J. S. Meresmaa: Mifongin perintö, Mifongin kadottama & Mifongin lunastama
Jessica Schiefauer: Ester ja Isak
Jessica Townsend: Morriganin koetukset
Maria Turtschaninoff: Maresin voima

Tietokirjat:

Yuval Noah Harari: Homo Deus: Huomisen lyhyt historia
Koko Hubara: Ruskeat tytöt
Robert Lacey: The Crown - Todellinen tarina


Näistäkin kirjoista jopa 7 olen jo aiemmin lukenut mutta halusin ne myös omaan hyllyyn, loput sitten odottavat kiltisti sitä omaa lukuvuoroaan, joka ehkä joskus sattuu niiden kohdalle heh. Kertokaa jos listalta löytyy omia lemppareita, jotka olisi hyvä lukea pikimmiten!

Lisäksi, ostatteko te paljon kirjoja omaksi, ja minkä kirjan olette viimeisimmäksi ostaneet?


Loppuun vielä kuva meidän uudesta perheenjäsenestä Lunasta olkaa hyvät!

IMG_20190708_120654_693

2. heinäkuuta 2019

Rupi Kaur: maitoa ja hunajaa & aurinko ja hänen kukkansa

IMG_20190413_145028_115



työmme pitäisi olla
seuraavan naissukupolven varustaminen
olemaan joka alalla meitä parempia
tämä on perintö jonka jätämme

- kehitys
aurinko ja hänen kukkansa s.241

Rupi Kaur on jo pitkään ollut tuttu nimi, sillä kaikki tuntuvat lukeneen ainakin hänen ensimmäisen teoksensa, maitoa ja hunajaa. Minuakin nämä teokset alkoivat pikkuhiljaa kiinnostaa, sillä vaikken runoja lue oikeastaan koskaan, pidän niistä silti, tai ainakin, jos vain eteen tulee sellainen runoteos, joka jollain tapaa iskee.

maitoa ja hunajaa sisältää neljä lukua: satuttaminen, rakastaminen, hajoaminen ja paraneminen. Teemat pyörivät siis hyvin vahvasti rakkauden ja menetyksen ympärillä, sisältäen aiheita myös hyväksikäytöstä, traumoista ja naiseudesta. Tunnelma runoissa vaihtelee paljon iloisesta ja onnellisesta hyvin synkkiin vesiin.

Näistä kirjan aloittava satuttaminen -kappale oli mielestäni ehkä paras ja eniten ajatuksia herättävä, mutta muut osat eivät sitten juurikaan herättäneet sen suurempia ajatuksia tai tunteita. Kirjassa on tavallaan sellaisia ihan kivoja runoja koko kirjan läpi, ja siellä täällä muutama tosi hyvä runo, joita jäin miettimään pitkäänkin. Suurin osa kirjasta meni kuitenkin melkein yhdeltä istumalta ilman sen kummempia ajatuksia. Yksi syy tähän voi olla kirjan aiheet, jotka eivät tuntuneet aina kovin samaistuttavilta tai kiinnostavilta.

Sen sijaan aurinko ja hänen kukkansa tuntui jo jotenkin helpommalta päästä sisään. Kieli ja tyyli oli jo tuttua ja ehkä elämäntilannekin oli parempi jäädä pohtimaan runoja. maitoa ja hunajaa meni kiireimmässä hetkessä parina iltana, mutta aurinko ja hänen kukkansa tuli luettua parin viikon aikana pienissä pätkissä.

aurinko ja hänen kukkansa sisältää viisi lukua: lakastuminen, kaatuminen, juurtuminen, kasvaminen ja kukkiminen. Näistä en oikeastaan edes osaa sanoa, mikä kolahti minuun eniten. Kirja tuntui ylipäätään paremmalta kokonaisuudelta, vaikka aiheet olivatkin ehkä kauempana toisistaan mitä aiemmassa kirjassa. Kirjassa on teemana myös rakkaus, mutta tällä kertaa niin muita kuin itseäkin kohtaan. Muita aiheita kirjassa on suru ja voimaantuminen, itsensä laiminlyöminen ja rakastaminen, pakolaisuus ja maahanmuutto.

Jostain syystä tämä toinen teos kolahti minuun paljon paremmin kuin ensimmäinen. Tässä oli monia todella mieleenpainuvia runoja, monia jotka nostivat ajatuksia ja saivat pohtimaan koko elämää ja myös yhteiskuntaa missä elämme. Tämän voisin kuvitella joskus lukevani jopa uudelleen, tai sieltä täältä joitain runoja.


maitoa ja hunajaa
(milk and honey 2015)
Sammakko, 2017
Suom. Riikka Majanen
208 s.
Arvosana: kolme kissanpentua
Helmet-haaste 2019: 3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue

aurinko ja hänen kukkansa
(the sun and her flowers, 2017)
Sammakko, 2018
Suom. Kreetta Lahtinen
248 s.
Arvosana: neljä kissanpentua
Helmet-haaste 2019: 10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja

11. toukokuuta 2019

Viikonlopun lukumaraton (maraton päättynyt!)

Vihdoin on aikaa ja jopa innostusta lukea pitkästä aikaa, joten mikäs sen parempi aika pitää oma lukumaraton! Täältä voi vilkaista vielä ajatuksiani maratonille suunnittelemani kirjapinon takaa.

20190510_1645361

Lauantai 16:30

Aloitin maratonin 14:15, eli parisen tuntia on nyt lukuaikaa takana. Tänä aikana olen lukenut kymmenessä eri asennossa sängyllä Alan Bradleyn On hieno paikka haudan povi -kirjaa, värissyt kylmästä ja napostellut vähän sitä sun tätä. Keskittyminen on minulle aina vaikeaa lukumaratonin alussa, ja nytkin ensimmäinen puolituntinen meni aika levottomissa tunnelmissa. Sen jälkeen sain taas kirjasta aika hyvin kiinni, ja nyt ollaankin oikeastaan jo loppuhuipennuksessa, parisenkymmentä sivua taitaa olla vielä jäljellä.

Lukaisen tuon kirjan loppuun, jonka jälkeen täytyy hieman tehdä kotitöitä pyykkien ja tiskien muodossa, mutta sitten taidan tarttua kovasti odottamiini sarjakuviin. En ole vielä päättänyt kumpaan tartun ensin.

Luettuja sivuja: 94


Lauantai 19:15

Johan on aika mennyt jälleen vauhdilla. Luin Bradleyn kirjan loppuun, mutta viimeisten parinkymmenen sivun lukeminen kävi jotenkin hitaasti, pohdin paljon itse kirjaa ja sen juonta, selailin takaisinpäin sun muuta. Ihan hyvä kirja, mutta jotkut asiat jäivät hieman ärsyttämään. Välissä sitten söin ja hieman oleilin, ja vähän aikaa sitten aloitin tuon the Prince and the Dressmaker -sarjakuvan. Olen siinä jo puolessa välissä, eli hyvin nopealukuinen sarjakuva, todella suloinen ja mielenkiintoinen tarina! 

Kunhan olen lukenut tämän sarjakuvan loppuun, voi olla että joko aloitan Morriganin kutsumus -kirjan, tai sitten lueskelen Sankaritarinoita pojille -kirjaa siihen asti, että alkaa jääkiekossa Suomen peli, ja koitan sisällyttää pelin taukoihinkin hieman lukemista.

Luettuja sivuja: 270

20190511_2042431

Lauantai 20:45

Luin äsken The Prince and the Dressmakerin loppuun, ja voi juku kuinka ihana ja suloinen se olikaan! Hauska, nätti, suloinen ja sisältää vielä hienon tarinankin. Suosittelen ehdottomasti, teen siitä joskus vielä oman postauksen. 

Seuraavana vuorossa vähän jääkiekkoa ja varmaan tuota Sankaritarinoita pojille -kirjaa siinä samalla. Illalla jos jaksan niin aloitan vielä tuota Morriganin kutsumusta, mutta jos tuntuu ettei se lähde liikkeelle niin sitten pysyttelen sankaritarinoissa. Voron säästän huomiselle. 

Nyt go leijonat go!

Luettuja sivuja: 419


Sunnuntai 00:30

Jääkiekossa kävi hyvin, mutta lukemiseltahan se vei jonkin verran aikaa. Siellä täällä sain kuitenkin luettua Sankaritarinoitakin ihan kivasti, ne sopivat täydellisesti niin lukumaratoniin kuin myös pelin mainoskatkoille lukemiseksi. Kirja on ollut mielestäni aika samanlainen kuin sen edeltäjäkin, tarinat on hyvin kirjoitettu ja kuvitukset ovat upeita.

Nyt alkaa sen verran kyllä väsyttää ja silmiäkin särkee, että taidan kömpiä sänkyyn ja varmaan myös suoraan nukkumaan. Aamulla jatkuu!

Luettuja sivuja: 490


Maraton päättynyt!

Niin on 24 tuntia kulunut enemmän tai vähemmän lukiessa. Lukumaraton sujui oikein mukavissa tunnelmissa, jos nyt jokakertaista silmien särkyä ei lasketa mukaan. Tänään ei lukeminen lähtenyt aamulla liikkeelle ollenkaan, ja vasta n. 11 aikaan aloitin Voron, ja luinkin sen aikalailla yhdeltä istumalta loppuun. Sen jälkeen tartuin vielä Sankaritarinoihin ja sain senkin luettua loppuun asti ennen ajan loppumista. Ihan hyvää suorittamista siis! Sillä aika suorittamistahan tämä yleensä on, vaikka toki lukemisesta samalla nauttiikin.

Maratonilla luetut kirjat:

Alan Bradley: On hieno paikka haudan povi: 131 s.
Jen Wang: The Prince and the Dressmaker: 288 s.
Janne Kukkonen: Voro 2: Tulikiven armeija: 340 s.
Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille): 192 s.

Lopullinen sivumäärä: 951


Sellainen maraton tällä kertaa! Olen todella tyytyväinen, sain luettua yhden pitkään olleen kirjan viimein loppuun ja siihen päälle vielä kolme kirjaa alusta loppuun. Sehän on vuorokauden aikana yhtä monta kirjaa kuin koko keväänä, haha! Tästä on hyvä jatkaa lepuuttamaan silmiä autourheilun pariin. Kiva jos seurasitte luku-urakkaa mukana! ♥

Hyvää äitienpäivää!

10. toukokuuta 2019

Viikonlopun lukusuunnitelmat (lukumaraton!)

Noniin aika valmistautua lukumaratoniin! Päätin pitää sittenkin perinteisen 24 tunnin maratonin pidemmän sijaan, ja vaikka aamulla ajattelin aloittaa maratonin jo tänään perjantaina, aloitankin vasta huomenna lauantaina päivällä ja jatkan sunnuntaille. Tarkka ajankohta riippuu siitä, kuinka myöhään nukun ja millainen fiilis aamulla on.

Tässä olisi siis tuleva lukumaraton-kirjapinoni! Tulen todennäköisesti aloittamaan koko maratonin todella kauan kesken olleesta Alan Bradleyn kirjasta On hieno paikka haudan hovi, sillä sitä ei ole jäljellä enää kuin ehkä sata sivua, ja haluaisin saada sen vihdoin päätökseen. Sen jälkeen minua odottaa kaksi ihanan näköistä sarjakuvaa, odotettu uutuus Voro 2: Tulikiven armeija ja sattumalta eteen tullut suloisen näköinen The Prince and the Dressmaker. Nämä aion ainakin varmasti lukea viikonlopun aikana. 

Sitten jos ja kun luultavasti aikaa vielä näiden jälkeen on, aion tarttua kovasti odottamaani Jessica Townsendin uuteen kirjaan, Meinioseppä: Morriganin kutsumus. Kirja on ehkä hieman hitaampi lukea, ja jos tuntuu, ettei se pääse maratonilla oikeuksiinsa, niin nappaan hyllystä sitten jotain muuta. Välipaloina toimii tällä kertaa Sankaritarinoita pojille -kirja, jonka luulisi toimivan hyvin maratonilla.


20190510_1645361

Teen huomenna aloittaessani vielä uuden postauksen itse maratonille. Tulen päivittämään maratonin kulkua niin usein kuin jaksan, yleensä muutaman tunnin välein. Koitan päivittää myös twitteriä ja instagramia, mutta voi olla, että keskityn enemmän lukemiseen ja jätän kännykän pois koko tapahtumasta. 

Sellaista viikonloppu-lukemista siis täällä luvassa! Pino näyttää mielestäni erittäin lupaaavalta vaikka itse sanonkin.

Mitä te luette tänä viikonloppuna? 

8. toukokuuta 2019

Kevät 2019

N Y T

Kevät 2019 on ollut hullun raskasta ja kiireistä aikaa, mutta nyt onneksi helpottaa jo rutkasti. Kandi on saatu tehtyä ja kurssit suoritettu, viimeisiä pisteitä ja tutkintotodistusta vaille oleva varhaiskasvatuksen opettaja siis täällä hei!

Koulun ohella olen lähinnä nukkunut, syönyt, stressannut, pelannut videopelejä ja stressannut vielä hieman lisää. Päähäni ei varsinkaan maalis-huhtikuussa mahtunut mitään kouluun liittymätöntä ajatusta, joten en pystynyt lukemaan muuta kirjallisuutta siis oikestaan lainkaan. Se pienen pieni lukeminen mitä olen tehnyt, on koostunut pienistä pätkistä jo yli puoli vuotta kesken olleista kirjoista, sarjakuvista tai runoista. Välillä jos aikaa olisikin ollut, on tullut mieluummin nollattua aivoja jonkun pelin parissa. Ehkä osasyy on myös niin pitkään kesken olleet kirjat, jotka lähinnä jo hieman ärsyttävät yöpöydällä. Ei sen takia, että ne olisivat huonoja, vaan koska ärsyttää vain, että ne ovat vieläkin kesken. 

Mutta minkäs sille voi. Nyt onneksi tosiaan kiireet ovat poissa ja ajatukset alkavat pikkuhiljaa liikkua jo taas kirjojen pariin. 

20190423_1035331

Näiden neljän kuukauden aikana luin loppuun yhteensä huimat neljä kirjaa. Eli yhden per kuukausi. Ja näistä neljästä kolme oli sarjakuvia ja yksi runokirja. Siitä voi päätellä, kuinka kiireinen kevät tosiaan oli. Toisaalta en ole laittanut luettuja kirjoja mihinkään ylös viime aikoina, joten listasta on saattanut myös unohtua joku kirja. En kyllä usko että on mutta mahdollisuus sekin.

Luetut kirjat:

J.P. Ahonen: Irtiotto
Avi Heikkinen: Valotusaika
Rupi Kaur: Maitoa ja hunajaa

Näistä kirjoista parhaimmat olivat ehdottomasti Irtiotto, joka oli taattua Ahosta ja viihdyin sen parissa erinomaisesti, ja Heikkisen Valotusaika, joka oli niin erilainen, hieno ja nerokas, että ai että! Siitä ainakin ajattelin vielä kirjoittaa oman postauksen jahka pääsen takaisin tähän bloggauksen makuun.

Koitan alkaa aktivoitua nyt täälläkin siis enemmän, niin postausten parissa kuin lukijana muiden blogeissa. En ole vieraillut yhdessäkään muussa blogissa varmaan kuukausiin, olen siis tippunut ihan kärryiltä. 


T U L E V A A


Toukokuun alussa olen yleensä tehnyt myös oman 10 himotuinta kirjaa hyllyssäni -listauksen, mutta tänä keväänä aion tehdä hieman toisin. Olen tähän mennessä lukenut tuolta viime vuoden listalta 2 kirjaa, mutta kovin moni siellä houkuttelee edelleen tai on jopa kesken, mutta joita en vain ole kiireen keskellä kerennyt lukea. Niinpä aion antaa itselleni hieman armoa ja vielä kesän aikaa lukea noita kirjoja tuolta listalta. Kesällä pitäisi olla aikaa lukea paaaaljon enemmän kuin mitä nyt on ollut, mutta katsotaan sitten syksyllä kuinka hyvin tämän lisäajan olen käyttänyt haha. Teen sitten syksyllä varmaan uuden listan uusilla kirjoilla. 

Hieman lähitulevaisuuden juttuja vielä sen verran, että koska lukeminen ja kirjat nyt alkavat koko ajan selvästi kiinnostaa taas enemmän ja olen juuri saanut kirjaston varauksesta muutaman kovasti odotetun kirjan lainaan, ajattelin pitää tulevana äitienpäiväviikonloppuna pitkästä aikaa oman lukumaratonin! Sormet oikein jo syyhyää päästä suunnittelemaan lukemisia ja eväitä! 

Voi olla, että aiemmista poiketen koitan pitää vuorokauden maratonin sijaan 48 tunnin maratonin, jonka aikana luen niin paljon kuin jaksan tai huvittaa, ottamatta kuitenkaan stressiä. Tähän voi toki muutkin hypätä mukaan halutessaan, maratoneissa parasta kun on muiden etenemisen seuraaminen. 


Ihana kevättä ja alkavaa kesää kaikille! 

8. maaliskuuta 2019

Naistenpäivän sarjakuvia: Vihan ja inhon internet & Sisaret 1918

20181022_1529081

Johanna Vehkoo, Emmi Nieminen
Vihan ja inhon internet
Kosmos, 2017
147 s.

Luin tämän sarjakuvan silloin, kun kaikki tästä puhuivat. Eli jo viime keväänä, muistaakseni huhti- tai toukokuussa. Siitä kirjoittaminen kuitenkin jäi, sillä laina-aika oli vain kaksi viikkoa ja näin tärkeästä ja vakavasta aiheesta oli jotenkin vaikea lähteä kirjoittamaan. Lainasin kirjan kuitenkin uudelleen, sillä päätin, että siitä on tärkeää kirjoittaa edes jotain, vaikka kirjan suurin huomio onkin nyt jo laantunut. Tai ehkä juuri siksi on hyväkin kirjoittaa tästä nyt, ettei tämä unohdu. Vaikkei näistä aiheista enää puhuta yhtä aktiivisesti, ei se tarkoita, etteikö vihapuhetta esiintyisi vieläkin koko ajan.

Vihan ja inhon internet kertoo siis monen eri naisen tai naisoletetun tarinan nettivihasta, vihapuheesta ja herjasta jota he ovat joutuneet kohtaamaan. Herjat ja tappouhkaukset ovat voineet alkaa blogipostauksesta, taiteesta, toisten puolustamisesta tai vain mielipiteen sanomisesta. Kommenttina voi olla haukkumista ja huorittelua, uhkauksia ja todella pahaa rasismia. Osa voi mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, sen verran tyhmiä herjaukset ovat, mutta osa voi vahingoittaa sen saajaa paljonkin. Varsinkin, jos hän kokee oman elämänsä oikeasti uhattuna puhelinnumeron levitessä ja tuntemattomien soitellessa, kuten Hanna Huumoselle kävi.

Kirjassa on eri osioita. Ensimmäiset kertovat kohteista, tietyistä henkilöistä ja heidän tarinansa. Seuraavat luvut kertovat tutkijoista, vihaajista sekä lopuksi auttajista. Kohteena oleville henkilöille, tutkijoille ja auttajille on annettu kasvot heidän niin halutessaan, vihaajille sen sijaan trollin olomuoto. Viimeisessä osassa on konkreettisia tekoja mitä voi tehdä, jos sinua häiriköidään verkossa.

Sarjakuva todella avaa silmiä todellisuudelle, jossa monet naiset joutuvat elämään. Vaikka vihapuheesta olisikin kuullut tai nähnyt sitä itse, oli kirja ainakin minulle silti avartava kokemus, ja sai kieltämättä vihaiselle tuulelle. Epäoikeudenmukaisuus on asia, jota en siedä, ja tämä kirja on tosiaan täynnä siitä kertovia tarinoita.

Visuaalisesti sarjakuva on todella hieno. Kauniit värit ja taitavasti tehdyt kuvat ovat ilo silmille, ja sarjakuvaa on helppo lukea. Sarjakuva toimii myös todella hyvin kokonaisuutena, eri osat olivat kaikki mielenkiintoisia ja informatiivisia. Lopussa on toivoa ja vaikka kirja saakin vihaiselle tuulelle, mielestäni se myös voimauttaa. Tämän sarjakuvan soisin jokaisen ihmisen lukevan.


Arvosana: Viisi kissanpentua

(Helmet-haaste 2018: 17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa)

20181022_1531471

***

20190212_1539221

Toimittanut Reetta Laitinen
Sisaret 1918
Arktinen Banaani, 2018
112 s.

Sisaret 1918 -antologia sisältää kymmenen tarinaa naisista tai lapsista, joita Suomen sisällissota vuonna 1918 jollain lailla kosketti. Kirjassa on niin punaisten kuin valkoistenkin tarinoita eri puolilta Suomea. Tekijöinä näille kymmenelle tarinalle ovat Warda Ahmed, Mari Ahokoivu, Ainur Elmgren, Annukka Leppänen, Reetta Niemensivu, Emmi Nieminen, Elina Ovaskainen, Hannele Richert, Aino Sutinen ja Tiitu Takalo.  

En ole lukenut Suomen sisällissodasta aiemmin kirjoja, ja oli mielenkiintoista nähdä tällainen, naisten voimin tehty opus naisista, joista harvoin puhutaan kun puhutaan sodista. Naiset olivat kuitenkin yhtä lailla osallisia sodankäynnissä tai sota vaikutti muuten heihin kuten kaikkiin muihinkin. Eritoten lapsista kertovat tarinat kiinnostivat, mutta ymmärrettävästi ne olivat myös ehkä kaikista suppeimmat, sillä muistot ovat kaukaa ja lapsen mieli ei käsittele asioita samoin, kuin aikuisen.

Muutkaan tarinat eivät olleet lopulta kovin syvällisiä, lähinnä vain pintaraapaisuja kyseisen henkilön elämään sodan keskellä tai vankileirielämään, eikä niihin ehtinyt päästä sisälle kunnolla, ennen kuin ne jo loppuivat. Mielenkiintoisia tarinat olivat yhtä kaikki, ja tällaisia lukee mielellään. Ne avartavat silmiä hieman lisää oman maan historialle, josta ei pitkään aikaan puhuttu totuudenmukaisesti, kaikkia osapuolia huomioiden. 

Omiksi lemppareiksi nousi Reetta Niemensivun tarina Toinista, Tiitu Takalon tarina Idasta ja Mari Ahokoivun tarina Helenasta. Jostain syystä nämä jo ennestään tuttujen taiteilijoiden piirtämät ja kertomat tarinat jäivät mieleen parhaiten ja nostivat ajatuksia, vaikka kaikilla tarinoilla oli kyllä oma arvonsa.

Arvosana: Kolme kissanpentua

Helmet-haaste 2019: 34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia

20190212_1615291

17. helmikuuta 2019

Timo Parvela: Kepler62 - Uusi maailma: Kaksi heimoa

20181022_1632201

Timo Parvela
Kepler62 - Uusi maailma: Kaksi heimoa 
WSOY, 2018
Kuvittanut Pasi Pitkänen
256 s.


Kepler62-sarjan uusi "kausi" on nyt alkanut, hurraa! Tälläkin kertaa kaikki toimii kuten edelliselläkin, eli Timo Parvela ja Bjorn Sortland kirjoittavat kirjoja vuorotellen, ja tämä ensimmäinen on tosiaan Parvelan käsialaa. Sen huomasin, että kun viimeksi molempien kirjoittajien nimet olivat kansissa, tällä kertaa siitä löytyy vain Parvelan nimi kuvittaja Pitkäsen ohella. 

Kaksi heimoa jatkaa siis lasten tarinaa Kepler62 e-planeetalla, jossa on tapahtunut aikamoisia muutoksia sitten viimeisen osan. Välissä on kulunut jonkin verran aikaa ja vanhoihin tapahtumiin viitataan siellä täällä muistelmien muodossa, joista lukijalle selviää pikkuhiljaa mitä on oikein tapahtunut. Edellisessä kirjassa planeetalle tuli siis suuri joukko lisää lapsia, mutta koska Kylän ruokatarpeet eivät riitä kaikille, Marie ja Olivia ovat lähteneet osan porukan kanssa aseineen etsimään uutta elinympäristöä. Joni ja Ari ovat jääneet Kylään muiden lasten kanssa ja koittavat selviytyä lähenevän nälänhädän ja gangsterikanien kanssa.

Tämä ensimmäinen osa uutta sarjaa on paljon synkempi ja väkivaltaisempikin, kuin aiemmat kirjat. Toki niissäkin oli jo väkivaltaa nähtävissä ja kun sarja oikeastaan perustuu asetehtailijan suurelle ja väkivaltaiselle suunnitelmalle, ei siltä oikein voi välttyäkään, vaikka Joni ja kumppanit kovin koittavatkin. Tässä osassa on kuitenkin joitain todella synkkiä ja karmiviakin kohtia, joissa mennään jo paljon tummempiin vesiin kuin ennen. Pitkäsen kuvitus tietenkin vain korostaa tätä, ja synkät värit ovat enemmistössä.

Synkkyyden lisäksi kirjassa on aika paljon enemmän moraalista pohtimista; mikä on oikein tai väärin, tai onko niillä lopulta edes niin väliä. Tätä monet lapset joutuvat tässä pohtimaan ja se tuntuu olevan kirjan teema. Lopussa kirjassa tapahtuneita päätöksiä ja seurauksia käydään vielä kertauksena läpi ja oikeudenmukaisuutta, oikein-väärin-tekoja ja moraalia jopa allekirjoitetaan aika paljon. Vaikka osa lopun puhkiselityksistä ja pohdinnoista olisi voinut jättää pois, eivät ne mielestäni ole paha asia lastenkirjassa. Joskus tällaisia asioita on hyvä pohtia muutamankin kerran ja selittää, sillä ne ovat vaikeita asioita jopa aikuisille, saatika sitten lapsille.

Pidin tästä ensimmäisestä osasta kyllä, vaikka alkuun tapahtumien epäselkoisuus hieman hämmentikin, eikä tarina lähtenyt ihan niin vauhdilla liikkelle mitä ajattelin. Lämpesin kuitenkin varsinkin loppupuolella lasten kovin aikuismaisellekin ajattelulle ja käytökselle, sekä tietenkin niille ihanille varjoleijonille. Loppu antaa mielenkiintoisen johdatuksen seuraavaan osaan, jonka tietenkin tulen myös lukemaan. Synkempi tarina kuitenkin laittaa ajattelemaan, ettei tämä uusi kausi enää sovellu ihan pienimmille lukijoille, ainakaan yksin luettuna.

Arvosana: Neljä kissanpentua

(Helmet-haaste 2018: 4. Kirjan nimessä on jokin paikka)

12. helmikuuta 2019

Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen

20190212_1450402

Kari Hotakainen
Tuntematon Kimi Räikkönen
Siltala 2018
269 s.


Jotkut täällä saattavatkin tietää, että olen kova formuloiden ja Kimi Räikkösen fani. Jännitän joka kisassa täysillä mukana, varsinkin kyseisen henkilön puolesta. Ääntä ei säästellä, kävi sitten hyvin tai huonosti. Ei siis ollut kahta sanaa, ettenkö lukisi kyseistä kirjaa heti, kun sen käsiini sain. Harvoin luen hankkimiani kirjoja heti, oikeastaan en juuri ikinä, mutta tähän tartuin samana iltana.

Kimi Räikkönen on tunnetuimpia suomalaisia, mutta silti meillekin melko tuntematon. Hän ei puhu eikä hymyile, turhautuu haastatteluista ja tyhmistä kysymyksistä. Ja mielestäni ainakin tämä on yksi niistä syistä, miksi hän on niin mielenkiintoinen henkilö. Kuten myös tietenkin hänen hieno uransa formuloiden parissa, joka myös onneksi jatkuu vielä (ainakin) kahdella vuodella. Niin minä kuin varmasti moni muukin olisi jättänyt koko lajin katsomisen jos Kimi sieltä olisi tämän kauden jälkeen poistunut. Hän on se lajin suola, jonka takia sitä katsotaan, tai ainakin näin on siis omalla kohdallani, haha. Monella on mielipiteensä Kimistä ja kirja avaa mielestäni hyvin koko Kimin persoonaa ja syitä miksi hän on kuin on: myöskin ihminen mokineen.

Pidin kirjasta todella paljon, heti alkulauseista lähtien. Hotakaisen kirjoitustyyli vetäisee mukaansa välittömästi sen helppolukuisuudellaan ja tarinallisuudellaan. Asioita ei kerrota mitenkään tylsästi faktat edellä, vaan tapahtumat kerrotaan kuten Hotakainen on ne kuullut tai kokenut, todenmukaisesti ja aidosti, mutta ikään kuin jutustellen. Hotakaisen tyyliin tiedossa on lyhyitä ja ytimekkäitä lauseita täynnä todella oivaltavia pieniä koukkuja ja vertauksia.

Kirjassa pureudutaan laajasti eri käännekohtiin ja tapahtumiin Kimin elämässä; lapsuuteen ja nuoruuteen, armeija-tarinoihin, cartingiin ja formuloiden aloitukseen, rälläysvuosiin. Mukana äänessä Kimin lisäksi ovat niin Kimin läheiset, kuin myös jotkut ulkopuolisetkin tahot. Olikin mielestäni ihan hyvä, että kirjassa kuuluu muidenkin ääni, kuin vain Kimin, näin näkökanta ihmisestä laajenee edes hieman. Itsellenikin kirja tarjosi jotain uutta, lähinnä Kimin nuoruusvuosista, mikä oli tietenkin plussaa.

Kirjaa oli aiheestakin huolimatta todella mukava lukea koko ajan. Teksti oli miellyttävän soljuvaa, luvut lyhyitä ja tekstiä jaksotettu kivasti mielenkiintoisilla kuvilla siellä täällä. Uskon, että olisin pitänyt kirjasta vaikken aiheesta tai henkilöstä olisikaan ollut kiinnostunut. Voisin myös kuvitella kuuntelevani tämän vielä joskus äänikirjana, sen verran paljon Hotakaisen tekstistä huokuu hänen äänensä läpi lukiessa, että uskon sen toimivan tuossakin muodossa varsin loistavasti.
 
Kirja on myös juuri valittu Vuoden 2018 urheilukirjaksi, onnea Hotakainen ja Siltala!

Arvosana: Viisi kissanpentua

(Helmet-haaste 2018: 43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle)

9. helmikuuta 2019

Jessica Fellowes: Mitfordin murhat

20190209_1535561

Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
(The Mitford Murders, 2017)
Otava, 2018
Suom. Laura Beck
398 s.
Arvostelukappale


Louisa on köyhä nuori tyttö, joka asuu äitinsä ja setänsä Stephenin kanssa Lontoossa. Koska rahaa ei ole paljon, joutuu Louisa näpistelemään Stephenin määräämänä. Lopulta Louisa päättää paeta kamalaa setäänsä ja saa lapsenhoitajan töitä Mitfordin perheen maalaiskartanosta. Siellä Louisa tutustuu perheen vanhimpaan tyttöön, Nancyyn, ja yhdessä he alkavat tutkia salaperäistä junamurhaa, jossa Florence Nightingale Shore on saanut surmansa. Mukaan tapaukseen liittyy junapoliisi Guy Sullivan.

Olipas tämä jotenkin ihanan lämmittävä ja mukava kirja! Luin tämän marraskuun pimeydessä, ja se olikin varmaan täydellisin aika lukea tällaista cozy crime -kirjallisuutta. Vanhaan aikaan sijoittuva ja leppoisa rikosmysteeri ovat juuri sitä, mitä tietämättänikin kaipasin lukemiseksi pimeinä iltoina. Alkuun kirja vaikutti hieman liian höttöiseltä pitääkseni siitä, mutta lukemalla eteenpäin huomasin imeytyväni sen mukaan aina vaan paremmin ja pitäväni kirjan tunnelmasta paljonkin. Ja nyt kaipaan jo jotain samanlaista lukemista, tämän parissa viihtyi niin hyvin. Vaikkei kirja muuten ehkä ole kovin ihmeellinen, tunnelma oli kohdillaan ja se kantoi loppuun asti.

Kirjassa on lyhyitä lukuja, jonka ansiosta sitä lukee hyvin nopeasti. Sitä ajattelee että no jos vielä nämä pari sivua ja yksi luku, kunnes onkin lukenut montakymmentä sivua huomaamatta, varsinkin jos kirjassa sattuu juuri silloin olemaan jokin erityisen kiinnostava hetki. Toki tässäkin on ehkä hieman tylsempiä kohtia siellä täällä, mutta lukujen ollessa niin lyhyitä, en tainnut jäädä kertaakaan niihin jumiin kovin pitkäksi aikaa. Joskus kirja jää tuon takia kesken moniksi viikoiksi, kun tulevat kohtaukset tai eri kertojat eivät vain kiinnosta. Tässä Guyn osuudet eivät aluksi jaksaneet kiinnostaa yhtä paljon kuin Louisan, mutta lopulta juonen tiivistyessä näkökulmalla ei ollut niin edes väliä.

Lopulta vaikkei juoni ollut mikään mullistavin tai yllätyksellisin, kirja oli oikeastaan paikoin aika ennalta-arvattavakin, kirjan tunnelma ja lämmin henki saivat hyvälle mielelle, tarina vei mukanaan ja sen parissa viihtyi todella hyvin. Ja juuri sitä kaipasin tuolloin, joten sen pohjalta kirjan myös arvioin, vaikka nyt luettuna en ehkä olisikaan pitänyt siitä näin paljon.

Kirja yhdistää faktaa Mitfordin perheestä fiktioon, ja se toimii ihan hyvin, vaikka itse perheestä saakin aika pintapuolisen kuvan. Voisinkin haluta lukea heistä vielä enemmän muiden, tietokirjojen kautta, tässä kun koko perhe jäi niin sivuosaan. Jatkan kuitenkin mielelläni tämänkin sarjan parissa.



Arvosana: Neljä kissanpentua

(Helmet-haaste 2018: 3. Kirja aloittaa sarjan)

6. tammikuuta 2019

Vanhat ja uudet tavoitteet

Noniin. Joka vuosi teen aina muutaman lukemiseen liittyvän lupauksen tai tavoitteen ensi vuodelle, ja sitten vuosi myöhemmin sitä ihmetellään miten ne pääsikin jälleen unohtumaan ihan täysin. Niin siis myös tälläkin kertaa.

2019-01-06-15-41-13-1-1

Viime vuonna tein lupauksia yrittää, ja yksi niistä oli lukea enemmän oman hyllyn kirjoja. Vuonna 2017 luin siis omasta hyllystä 16 kirjaa, ja viime vuonna juuri ja juuri 10, joten ihan ei mennyt tuo putkeen. Koostetta tehdessäni en alkuun muistanut kuin kaksi oman hyllyn luettua, joten sentään enemmän kuin tuo, mutta aika vähän silti. 

Tänä vuonna aion siis yrittää lukea vähintään tuon 10 omasta hyllystäni, ja mielellään ihan fyysisestä hyllystä eikä vain e-kirjoja. Näin sanoin viimeksikin, mutta viime vuonna en lukenut yhtäkään e-kirjaa, joten tänä vuonna haluaisin lukea myös muutaman niitäkin. Joten ainakin 10 omasta fyysisestä kirjahyllystä plus ainakin pari e-kirjaa, jotka aikalailla kaikki ovat siis sarjakuvia. 

Yritin lukea myös enemmän tietokirjallisuutta (non-fiction), sillä vuonna 2017 luin vain kolme sellaista kirjaa. Ja kappas vaan! Tämän onnistuin ylittämään ja helposti, sillä luin peräti 13 non-fiction -kategoriaan kuuluvaa kirjaa. Olisi kiva lukea tänä vuonna ainakin lähelle samaa määrää, sillä tietokirjat ja omaelämäkerrat kiinnostavat paljon, mutta jäävät usein huomiotta.

Lupasin yrittää myös lukea enemmän iltaisin ennemmin kuin roikkua koneella tai somessa. Noh, tämä ei kyllä toteutunut yhtään ja taisin unohtaa koko asian heti postauksen jälkeen, hups. Mutta tämäkin on mielestäni ihan hyvä tavoite, sillä se rauhoittaisi myös nukkumaan paremmin. Eli olkoot tämäkin vielä uudestaan tämän vuoden tavoite! 

Yhtenä tarkoituksenani oli lukea enemmän nuortenkirjoja, mutta taisin aikalailla lukea saman verran kuin edellisenäkin, eli aika vähän, ihan vain muutaman. Ja oikeastaan niitä olisi edelleen mukava lukea lisää, mutta tämä ei nyt niin haittaa jos en onnistu, sillä ylipäätään olisi kiva lukea enemmän kaikkea. Jos satun lukemaan enemmän nuortenkirjoja kuin viime vuonna niin kiva, jos en, niin ei haittaa.

Viimeinen tavoite oli lukea 50 kirjaa Goodreadsin tavoitteeseen, joka tosiaan ei toteutunut, sillä luin vain 34 kirjaa. Mutta ei se mitään. Tänä vuonna asetin Goodreadsin tavoitteeksi 40 kirjaa, mikä tuntuu jo paremmalta ja saavutettavaltakin. Vuodesta ja varsinkin nyt keväästä on tulossa todella kiireinen ja koulu-painotteinen, joten lukeminen luultavasti jää aika vähälle, mutta täytyyhän siellä joku tavoite olla.

Mitään uusia tavoitteita en siis tänä vuonna aio tehdä (tuon pikku e-kirja-tavoitteen lisäksi siis), sillä näissäkin näyttää olevan ihan jo tarpeeksi haastetta, haha. Kaikki nämäkin ovat kuitenkin ihan mahdollisia ja tavoitettavissa, kunhan vain keskittyisi hieman enemmän ajanhallintaan ja suunnittelemiseen, joten siihen pyrin.

Näiden tavoitteiden lisäksi aion toki tänäkin vuonna osallistua Helmet-haasteeseen, vaikken taaskaan saanut sitä täyteen. Mutta se on niin hauskaa! On mukavaa vähän suunnitella että mikä kirja kävisi mihinkin kohtaan tai pohtia lukemisen jälkeen että käykö kirja mihinkään, kuten yleensä teen. Lista löytyy jälleen tuolta ylhäältä kohdasta 2019 Haasteet. 

Onko teillä jotain erityisiä kirjallisia tavoitteita tälle vuodelle? Olisi myös kiva kuulla jos en ole ainoa joka ei näissä ole onnistunut haha!

2. tammikuuta 2019

Vuosi 2018 paketissa: tilastoja ja parhaat kirjat

Vuonna 2018 luin

♦ 34 kirjaa (vuonna 2017 luin 36 ja jätin kaksi kesken)
♦ 8 126 sivua, eli 239 sivua per kirja.

♦ Lyhin kirja minkä luin oli 40 sivuinen sarjakuva (Hilda ja kivipeikko), ja pisin kirja 475 sivuinen nuorten aikuisten romaani (Mifongin lunastama).

♦ 18 naisten kirjoittamaa ja 16 miesten (oletettavasti)

♦ 10 omasta hyllystä (2 äänikirjaa sovelluksen kautta laskettaneen tähän?)
♦ 2 arvostelukappaletta
♦ 22 kirjastosta

Tavoitteena oli yrittää lukea oman hyllyn kirjoja vielä enemmän mitä edellisenä vuonna, jolloin luin niitä 16, mutta mönkäänhän tuo nähtävästi meni ja kirjasto kutsui aika useasti.

♦ 2 äänikirjaa
♦ 0 e-kirjaa

♦ 19 sarjakuvaa
♦ 2 tarinakokoelmaa
♦ 0 novellikokoelmaa

♦ 13 omaelämäkerrallista/faktapohjaista tietokirjaa (non-fiction)
♦ 8 näistä oli sarjakuvia

♦ Englanniksi luin 11 kirjaa, joista 1 äänikirja ja loput 10 sarjakuvia.
♦ Kotimaisia kirjoja luin myös 11. 


Goodreadsin tilaston mukaan neljä kirjaa sai kolme tähteä ja vain yksi kirja sai kaksi tähteä. Peräti 12 kirjalle annoin täydet viisi tähteä, ja 17 kirjalle neljä tähteä. 

Edelliseen vuoteen verraten ero on aika suuri, sillä vaikka luin vain 2 kirjaa enemmän vuonna 2017, viiden tähden kirjoja oli noista vain 7, ja suurin osa neljän tähden. Nyt nuo menivät melkein tasan. Olin siis selvästi armollisempi kirjoille tänä vuonna, tosin nyt kun mietin taaksepäin, niin ehkä muutama noista viiden tähden kirjoista voisi kyllä tippua neljään tähteenkin, ja taas pari neljän tähden kirjoista voisi nousta viiteen tähteen.

Mitä tulee Goodreadsin lukuhaasteeseen, olin jälleen laittanut tavoitteeksi 50 kirjaa, mutta hiemanhan siitä sitten jäätiin jälleen. Helmet-haasteeseen sain tällä kertaa kohtia täytetyksi tasan puolet eli 25/50, mikä on aika hyvin näin vähällä lukemisella ja suurella sarjakuvien määrällä. En nyt listaile tähän mitkä kohdat tuli täytettyä ja millä kirjalla, ne kaikki näkee tuolta ylhäältä 2018 haasteista.

IMG_20190102_172453_264

Listaan vielä vuoden 2018 Top 3 kirjat ja sarjakuvat, mutten laita näitä mitenkään paremmuusjärjestykseen enää, kaikki listalle pääsevät olivat hienoja lukukokemuksia omalla tavallaan. Niistä, joista ei vielä ole postausta, on ainakin vielä tulossa sellainen.


Top 3 vuoden parhaat sarjakuvat:

Yksi ehdottomasti parhaista oli Mari Ahokoivun Oksi, joka oli niin visuaalisesti että tarinallisesti aivan ihana. Emmi Niemisen ja Johanna Vehkoon Vihan ja inhon internet oli koskettava ja informatiivinen paketti nätissä ulkoasussa. Denis-Pierre Filippin Mikki ja hukkunut meri oli visuaalisesti niin kaunis ja tarinallisestikin hauska ja mukaansatempaava, joten se ansaitsee olla top kolmosessa. 

Top 3 vuoden parhaat kirjat:

Ernest Clinen Armada vei mukanaan alusta saakka, ja oli jotenkin ihastuttava, jännittävä ja niin scifiä että rakastin sitä. Jessica Townsendin Nevermoor: Morriganin koetukset ei ihan alussa vakuuttanut, mutta imi maailmaan sekä tunnelmaan täysin mukaansa, enkä malta odottaa sarjan seuraavaa osaa. Kari Hotakaisen Tuntematon Kimi Räikkönen oli mahtavasti kirjoitettu elämäkerta tuosta hiljaisesta jäämiehestä, jota fanitan suurella sydämellä.


Lähipäivinä olisi vielä tulossa pieni postaus tavoitteista ja niiden täyttymisistä ja ehkä siellä on muutama tavoite tällekin vuodelle!