17. helmikuuta 2019

Timo Parvela: Kepler62 - Uusi maailma: Kaksi heimoa

20181022_1632201

Timo Parvela
Kepler62 - Uusi maailma: Kaksi heimoa 
WSOY, 2018
Kuvittanut Pasi Pitkänen
256 s.


Kepler62-sarjan uusi "kausi" on nyt alkanut, hurraa! Tälläkin kertaa kaikki toimii kuten edelliselläkin, eli Timo Parvela ja Bjorn Sortland kirjoittavat kirjoja vuorotellen, ja tämä ensimmäinen on tosiaan Parvelan käsialaa. Sen huomasin, että kun viimeksi molempien kirjoittajien nimet olivat kansissa, tällä kertaa siitä löytyy vain Parvelan nimi kuvittaja Pitkäsen ohella. 

Kaksi heimoa jatkaa siis lasten tarinaa Kepler62 e-planeetalla, jossa on tapahtunut aikamoisia muutoksia sitten viimeisen osan. Välissä on kulunut jonkin verran aikaa ja vanhoihin tapahtumiin viitataan siellä täällä muistelmien muodossa, joista lukijalle selviää pikkuhiljaa mitä on oikein tapahtunut. Edellisessä kirjassa planeetalle tuli siis suuri joukko lisää lapsia, mutta koska Kylän ruokatarpeet eivät riitä kaikille, Marie ja Olivia ovat lähteneet osan porukan kanssa aseineen etsimään uutta elinympäristöä. Joni ja Ari ovat jääneet Kylään muiden lasten kanssa ja koittavat selviytyä lähenevän nälänhädän ja gangsterikanien kanssa.

Tämä ensimmäinen osa uutta sarjaa on paljon synkempi ja väkivaltaisempikin, kuin aiemmat kirjat. Toki niissäkin oli jo väkivaltaa nähtävissä ja kun sarja oikeastaan perustuu asetehtailijan suurelle ja väkivaltaiselle suunnitelmalle, ei siltä oikein voi välttyäkään, vaikka Joni ja kumppanit kovin koittavatkin. Tässä osassa on kuitenkin joitain todella synkkiä ja karmiviakin kohtia, joissa mennään jo paljon tummempiin vesiin kuin ennen. Pitkäsen kuvitus tietenkin vain korostaa tätä, ja synkät värit ovat enemmistössä.

Synkkyyden lisäksi kirjassa on aika paljon enemmän moraalista pohtimista; mikä on oikein tai väärin, tai onko niillä lopulta edes niin väliä. Tätä monet lapset joutuvat tässä pohtimaan ja se tuntuu olevan kirjan teema. Lopussa kirjassa tapahtuneita päätöksiä ja seurauksia käydään vielä kertauksena läpi ja oikeudenmukaisuutta, oikein-väärin-tekoja ja moraalia jopa allekirjoitetaan aika paljon. Vaikka osa lopun puhkiselityksistä ja pohdinnoista olisi voinut jättää pois, eivät ne mielestäni ole paha asia lastenkirjassa. Joskus tällaisia asioita on hyvä pohtia muutamankin kerran ja selittää, sillä ne ovat vaikeita asioita jopa aikuisille, saatika sitten lapsille.

Pidin tästä ensimmäisestä osasta kyllä, vaikka alkuun tapahtumien epäselkoisuus hieman hämmentikin, eikä tarina lähtenyt ihan niin vauhdilla liikkelle mitä ajattelin. Lämpesin kuitenkin varsinkin loppupuolella lasten kovin aikuismaisellekin ajattelulle ja käytökselle, sekä tietenkin niille ihanille varjoleijonille. Loppu antaa mielenkiintoisen johdatuksen seuraavaan osaan, jonka tietenkin tulen myös lukemaan. Synkempi tarina kuitenkin laittaa ajattelemaan, ettei tämä uusi kausi enää sovellu ihan pienimmille lukijoille, ainakaan yksin luettuna.

Arvosana: Neljä kissanpentua

(Helmet-haaste 2018: 4. Kirjan nimessä on jokin paikka)

12. helmikuuta 2019

Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen

20190212_1450402

Kari Hotakainen
Tuntematon Kimi Räikkönen
Siltala 2018
269 s.


Jotkut täällä saattavatkin tietää, että olen kova formuloiden ja Kimi Räikkösen fani. Jännitän joka kisassa täysillä mukana, varsinkin kyseisen henkilön puolesta. Ääntä ei säästellä, kävi sitten hyvin tai huonosti. Ei siis ollut kahta sanaa, ettenkö lukisi kyseistä kirjaa heti, kun sen käsiini sain. Harvoin luen hankkimiani kirjoja heti, oikeastaan en juuri ikinä, mutta tähän tartuin samana iltana.

Kimi Räikkönen on tunnetuimpia suomalaisia, mutta silti meillekin melko tuntematon. Hän ei puhu eikä hymyile, turhautuu haastatteluista ja tyhmistä kysymyksistä. Ja mielestäni ainakin tämä on yksi niistä syistä, miksi hän on niin mielenkiintoinen henkilö. Kuten myös tietenkin hänen hieno uransa formuloiden parissa, joka myös onneksi jatkuu vielä (ainakin) kahdella vuodella. Niin minä kuin varmasti moni muukin olisi jättänyt koko lajin katsomisen jos Kimi sieltä olisi tämän kauden jälkeen poistunut. Hän on se lajin suola, jonka takia sitä katsotaan, tai ainakin näin on siis omalla kohdallani, haha. Monella on mielipiteensä Kimistä ja kirja avaa mielestäni hyvin koko Kimin persoonaa ja syitä miksi hän on kuin on: myöskin ihminen mokineen.

Pidin kirjasta todella paljon, heti alkulauseista lähtien. Hotakaisen kirjoitustyyli vetäisee mukaansa välittömästi sen helppolukuisuudellaan ja tarinallisuudellaan. Asioita ei kerrota mitenkään tylsästi faktat edellä, vaan tapahtumat kerrotaan kuten Hotakainen on ne kuullut tai kokenut, todenmukaisesti ja aidosti, mutta ikään kuin jutustellen. Hotakaisen tyyliin tiedossa on lyhyitä ja ytimekkäitä lauseita täynnä todella oivaltavia pieniä koukkuja ja vertauksia.

Kirjassa pureudutaan laajasti eri käännekohtiin ja tapahtumiin Kimin elämässä; lapsuuteen ja nuoruuteen, armeija-tarinoihin, cartingiin ja formuloiden aloitukseen, rälläysvuosiin. Mukana äänessä Kimin lisäksi ovat niin Kimin läheiset, kuin myös jotkut ulkopuolisetkin tahot. Olikin mielestäni ihan hyvä, että kirjassa kuuluu muidenkin ääni, kuin vain Kimin, näin näkökanta ihmisestä laajenee edes hieman. Itsellenikin kirja tarjosi jotain uutta, lähinnä Kimin nuoruusvuosista, mikä oli tietenkin plussaa.

Kirjaa oli aiheestakin huolimatta todella mukava lukea koko ajan. Teksti oli miellyttävän soljuvaa, luvut lyhyitä ja tekstiä jaksotettu kivasti mielenkiintoisilla kuvilla siellä täällä. Uskon, että olisin pitänyt kirjasta vaikken aiheesta tai henkilöstä olisikaan ollut kiinnostunut. Voisin myös kuvitella kuuntelevani tämän vielä joskus äänikirjana, sen verran paljon Hotakaisen tekstistä huokuu hänen äänensä läpi lukiessa, että uskon sen toimivan tuossakin muodossa varsin loistavasti.
 
Kirja on myös juuri valittu Vuoden 2018 urheilukirjaksi, onnea Hotakainen ja Siltala!

Arvosana: Viisi kissanpentua

(Helmet-haaste 2018: 43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle)

9. helmikuuta 2019

Jessica Fellowes: Mitfordin murhat

20190209_1535561

Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
(The Mitford Murders, 2017)
Otava, 2018
Suom. Laura Beck
398 s.
Arvostelukappale


Louisa on köyhä nuori tyttö, joka asuu äitinsä ja setänsä Stephenin kanssa Lontoossa. Koska rahaa ei ole paljon, joutuu Louisa näpistelemään Stephenin määräämänä. Lopulta Louisa päättää paeta kamalaa setäänsä ja saa lapsenhoitajan töitä Mitfordin perheen maalaiskartanosta. Siellä Louisa tutustuu perheen vanhimpaan tyttöön, Nancyyn, ja yhdessä he alkavat tutkia salaperäistä junamurhaa, jossa Florence Nightingale Shore on saanut surmansa. Mukaan tapaukseen liittyy junapoliisi Guy Sullivan.

Olipas tämä jotenkin ihanan lämmittävä ja mukava kirja! Luin tämän marraskuun pimeydessä, ja se olikin varmaan täydellisin aika lukea tällaista cozy crime -kirjallisuutta. Vanhaan aikaan sijoittuva ja leppoisa rikosmysteeri ovat juuri sitä, mitä tietämättänikin kaipasin lukemiseksi pimeinä iltoina. Alkuun kirja vaikutti hieman liian höttöiseltä pitääkseni siitä, mutta lukemalla eteenpäin huomasin imeytyväni sen mukaan aina vaan paremmin ja pitäväni kirjan tunnelmasta paljonkin. Ja nyt kaipaan jo jotain samanlaista lukemista, tämän parissa viihtyi niin hyvin. Vaikkei kirja muuten ehkä ole kovin ihmeellinen, tunnelma oli kohdillaan ja se kantoi loppuun asti.

Kirjassa on lyhyitä lukuja, jonka ansiosta sitä lukee hyvin nopeasti. Sitä ajattelee että no jos vielä nämä pari sivua ja yksi luku, kunnes onkin lukenut montakymmentä sivua huomaamatta, varsinkin jos kirjassa sattuu juuri silloin olemaan jokin erityisen kiinnostava hetki. Toki tässäkin on ehkä hieman tylsempiä kohtia siellä täällä, mutta lukujen ollessa niin lyhyitä, en tainnut jäädä kertaakaan niihin jumiin kovin pitkäksi aikaa. Joskus kirja jää tuon takia kesken moniksi viikoiksi, kun tulevat kohtaukset tai eri kertojat eivät vain kiinnosta. Tässä Guyn osuudet eivät aluksi jaksaneet kiinnostaa yhtä paljon kuin Louisan, mutta lopulta juonen tiivistyessä näkökulmalla ei ollut niin edes väliä.

Lopulta vaikkei juoni ollut mikään mullistavin tai yllätyksellisin, kirja oli oikeastaan paikoin aika ennalta-arvattavakin, kirjan tunnelma ja lämmin henki saivat hyvälle mielelle, tarina vei mukanaan ja sen parissa viihtyi todella hyvin. Ja juuri sitä kaipasin tuolloin, joten sen pohjalta kirjan myös arvioin, vaikka nyt luettuna en ehkä olisikaan pitänyt siitä näin paljon.

Kirja yhdistää faktaa Mitfordin perheestä fiktioon, ja se toimii ihan hyvin, vaikka itse perheestä saakin aika pintapuolisen kuvan. Voisinkin haluta lukea heistä vielä enemmän muiden, tietokirjojen kautta, tässä kun koko perhe jäi niin sivuosaan. Jatkan kuitenkin mielelläni tämänkin sarjan parissa.



Arvosana: Neljä kissanpentua

(Helmet-haaste 2018: 3. Kirja aloittaa sarjan)