29. huhtikuuta 2016

Emma Donoghue: Huone

Emma Donoghue
Huone (Room, 2010)
Tammi, 2012
Suom. Sari Karhulahti
325 s.




Jack elää Äitinsä kanssa Huoneessa. Huoneessa, jonka ulkopuolella Jack ei ole koskaan käynyt. Matossa näkyy vieläkin tahra siinä, mihin hän viisi vuotta sitten syntyi. Vaikka Huone on Jackille tuttu ja turvallinen koti, Äidille se on vankila. Kun Äiti alkaa kertoa Jackille tarinoita Ulkopuolesta, todellisuudesta,  on Jackin vaikea niitä uskoa. Miten kaikki televisiossa näkyvä voisi muka olla todellista? Jackille todellista on vain kaikki Huoneessa oleva, hän itse ja Äiti sekä öisin käyvä, sänkyä narisuttava Vanha Kehno.

Pidän valtavasti lapsinäkökulmista kirjoissa. Niissä on aina sitä ihanaa naiiviutta mitä muualta ei löydy, sitä suloista lapsellisuutta mitä lapsilla kuuluukin olla. Muissa kirjoissa inhoan aikuisten liiallista naiiviutta, mutta lapsille sen suo ilomielin. Se tekee kirjasta myös uskottavan, sillä eihän lapsi voi vielä kaikkea tietää viisivuotiaana. Varsinkaan, jos on asunut koko elämänsä vain pienessä huoneessa.

Vaikka kirja on kerrottu Jackin näkökulmasta, kirja tuo silti todella hyvin esiin Jackin Äidin ajatukset ja tunnemaailman. Jack huomaa pienistä eleistä millä tuulella Äiti on, mutta ei aina ymmärrä miksi hän on huonolla tuulella. Lukija kuitenkin näkee rivien taakse ja ymmärtää tilanteen kokonaisuuden. Tämän takia tarina onkin välillä todella riipaisevaa lukea, kun lukijana osaa kuvitella Äidin kamalan tilanteen niin elävästi.

Jackin Äiti on muutenkin todella hieno hahmo. Vahvaksi kasvanutta ja aivan mahdottoman rohkeaa nuorta naista on pakko ihailla. Vaikka tilanne vaikuttaa kuinka epätoivoiselta, niin Äiti ajattelee aina lapsensa parasta, käyttää järkeään, pitää itsensä vahvana. Toki Äidilläkin tulee alamäkiä ja huonoja hetkiä, mutta kelläpä ei tulisi, varsinkin tuollaisessa tilanteessa. 

Pidin ehkä hieman enemmän kirjan ensimmäisestä puolikkaasta, kun lukijalle selvitetään vähitellen tilannetta ja kuvaillaan miten kaksikko päivänsä viettää. Lapselle suurin osa on vain leikkiä ja normaalia päivärutiinia, mutta todellisuudessa taustalla onkin usein jokin muu tarkoitus. Kuten Äidin keksimällä jokapäiväisellä kiljumisleikillä tai yöllä lampun napsuttelulla kattoikkunaa kohti.

Toki loppuosakin oli yhtälailla mielenkiintoinen, mutta menetti jossain vaiheessa ehkä vähän sitä alkuosan tehoa. Itse loppu sen sijaan oli taas todella ihana ja koskettava. Kirjassa mentiin muutenkin aika vuoristorataa tunteiden kanssa. Välillä huomasin kuumeisesti silmäileväni viereisiä sivuja, sillä tarina oli niin jännittävä. Suorastaan pelottava. Varsinkin, kun kaikki kuvataan vain pienen lapsen näkökulmasta.

Aivan ihana tarina kaikkinensa. Upeasti kerrottu, hienosti suomennettu, koskettavasti esitetty. Tarinat joissa lapset kokevat vääryyttä menevät aina syvälle ihon alle, niin myös tämä. Hurjasta aiheestaan huolimatta kirja on kuitenkin hyvin optimistinen ja valoisa, ja tätä voikin suositella oikeastaan kaikille luettavaksi.


Arvosana: Neljä kissanpentua

Osallistun tällä Seitsemännen taiteen tarinat- haasteeseen.

26. huhtikuuta 2016

Top Ten Tuesday: Oman hyllyn odotetuimmat

Tein viime vuoden puolella muutamia Top 5 keskiviikkoja, eli viiden asian listauksia eri aiheista. Yksi näistä oli viisi odotetuimpaa kirjaa omassa hyllyssäni. Katrin jokavuotisen kymmenen kirjan listauksen innoittamana ajattelin itsekin tehdä pientä katsausta ja päivitystä tähän listaan, tällä kertaa myös kymmenen kirjan voimin. Näitä on niin kiva miettiä ja tehdä että mikä ettei!

Tuolta viiden kirjan listaltani olen nyt vuoden sisään lukenut yhden, Kate Mortonin Paluu Rivertoniin. Kovasti toivoin että olisin ehtinyt lukea nuo kaikki vuoden aikana, mutta jotenkin aina tuntui olevan niin paljon muuta lukemista. Onneksi nyt omaa hyllyä tarkastellessani huomasin, että moni näistä taitaa löytyä vielä uudeltakin listalta.


Tässä siis uusi kymmenen kirjan lista kirjoista, jotka haluaisin tällä hetkellä eniten lukea hyllystäni.


o Naomi Novik: Uprooted
Yksittäinen englanninkielinen fantasiakirja. Englannin kieli on aina vähän kuitenkin luotaantyöntävä fantasiakirjoissa, ajatuksena tuntuu hidaslukuiselta. Ehkä näin asia ei kuitenkaan ole?

o Ali Smith: Oli kerran kello nolla
Miten koko ajan unohdan tämän olemassaolon hyllyssäni? Tarkoitus oli lukea tämä jo viime syksynä kun sen ostin, mutta no, sama vanha tarina: en ole muistanut ja muut kirjat kiilasivat väliin. Ei varmasti olisi huono valinta seuraavaksi kirjaksi.

o Margaret Atwood: Oryx ja Crake
Tästä olen kuullut aivan tavattoman paljon ylistyksiä. Dystopia houkuttelee nyt muutenkin aika paljon, ja tämä etunenässä. Hyvin korkealla tällä hetkellä, ehkä piakkoin pääsen uppoutumaan ajan kanssa tähän maailmaan.

o Carlos Ruiz Zafon: Tuulen varjo
Tarina kirjoista ja kirjakaupoista, mitäpä sitä muuta kaipaisikaan? Jatko-osa Enkelipelikin odottaa hyllyssä, joten olisi aika saada tämä ensin luetuksi alta pois.

o Haruki Murakami: 1Q84 osat 1 ja 2
Murakamia en ole vieläkään uskaltautunut lukemaan lisää Kafkan jälkeen, vaan taitaisi olla jo aika. Kaikki uudet suomennokset kiinnostaa kauheasti, mutta jos nyt lukisi ensin tämän mikä löytyy omasta hyllystä. Massiivinen koko vaan on aika pelottava.

o Sara Gruen: Apinatalo
Viimeisin hankinta kirjaston poistomyynnistä. Juoni oli sen verran mielenkiintoinen että tähän voisi tarttua piankin. Ei ole kauaa kun vasta laitoin tämän Goodreadsissa to read -listalle.

o Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max
Tarina siamilaisista kaksosista? Kyllä kiitos! Tästäkin olen kuullut vain hyvää. Parkkisen muutkin kirjat kiinnostavat.

o Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin
Tämäkin näyttäytyi jo edellisellä listalla. Kiva kuitenkin huomata, että vieläkin tekisi kovasti mieli lukea tämä. Tähän tarttuminen myös jännittää ehkä eniten näistä listan kirjoista, odotukset on aika korkealla.

o Amity Gaige: Schroder
Tämä on viimeisimpiä ostoksiani, ja jotenkin houkuttaa kovasti tarttua tähän pian. En tiennyt kirjasta tai kirjailijasta mitään ennen ostosta, ja vaikken yleensä tällaisia heräteostoksia enää tee, niin parin euron hinta ja kiinnostava juoni saivat lopulta pään käännetyksi.

o Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Edelleen tämäkin on lukematta, hieman jopa hävettää etten ole ehtinyt tähän tarttua. Jospa nyt piakkoin olisi tämänkin aika. Näen itseni lukemassa tätä kesällä parvekkeella, ehkä siis silloin. Ellei jopa aiemmin.


Siinäpä se lista! Viime listaan verratessani ainoastaan Irvingin Oman elämänsä sankari ei nyt tälle listalle päässyt. Puhtaasti koska on muita jotka tällä hetkellä kiinnostavat enemmän, nyt ei vain ole Irvingin aika. Listalla oli alunperin tarkoitus olla myös Emma Donoghuen Huone, mutta sen ehdin jo tuossa lukaista ennen tämän julkaisua, ajatelkaa!

Kertokaa ihmeessä onko listalla kirjoja jotka olette lukeneet ja hyväksi havainneet, kenties lemppareita? Uskon että näin kyllä on monenkin kohdalla, muista blogeistahan minä näitä varmaan enimmäkseen olen aikoinaan bongannut ja omaan hyllyyn siten ostanut. 

21. huhtikuuta 2016

John Williams: Butcher's Crossing

John Williams
Butcher's Crossing (1960)
Bazar, 2016
Suom. Ilkka Rekiaro
334 s.
arvostelukappale








Apua kun tämän postauksen kirjoittaminen on kestänyt kauan, luin tämän kuitenkin jo viime kuussa loppuun... En tiedä miten tästä tuntuu olevan niin vaikeaa kirjoittaa ajatuksia ylös, sama juttu oli Stonerinkin kanssa. No toisaalta, ehkä se on yksi hyvän kirjan merkki.


Vuosi on 1873, Kansasissa. Nuori Will Andrews on jättänyt yliopisto-opintonsa kesken ja matkaa pieneen Butcher's Crossingin kylään. Emersonin innoittamana hän haluaa saada kosketuksen aitoon villiin luontoon, löytää sieltä itsensä ja tarkoituksen maailmalleen. Pian Will tutustuu Milleriin, mieheen joka väittää Coloradossa olevan vielä yksi jättiläismäinen biisonilauma, jota kukaan ei ole löytänyt. Eikä aikaakaan kun pieni miesjoukko lähtee Willin rahallisella avustuksella pitkälle, vaativalle ja epävarmalle matkalle kohti biisoneita.

Kirjan jälkeen olo tuntui hengästyttävältä. Millaiseen matkaan olinkaan lähtenyt mukaan, millaiseen mielen ja luonnon myllerrykseen. Stonerin lailla tässäkin asiat ja tapahtumat selitetään sen enempää suurentelematta, toteavasti ja realistisesti. Vähäeleistä ja vaivatonta tarinankerrontaa, mikä kuitenkin vie ihan huomaamatta mukanaan.

Pidin todella paljon kirjan suuresta määrästä luontokuvauksia ja luonnon suuresta roolista. Kirjassa on nähtävissä monessa eri kohtaa ihmisen ja luonnon taistelua. Miehet kokevat matkallaan näännyttävää kuivuutta, vaikeakulkuisia vuoripolkuja, lumimyrskyn ja talven suunnattomuuden. Luonto ei päästä miehiä helpolla, mutta eivät miehet sitä odotakaan. Eivät hekään päästä biisoneita helpolla.

Itse biisonien metsästys oli kirjassa aika erilainen mitä kuvittelin sen etukäteen olevan. Koska miesten matka päämäärään oli ollut niin vaikeakulkuinen ja vaativa, tuli hieman yllätyksenä että itse metsästys sujuikin niin vaivattomasti, ikään kuin leikiten, pelottavan helposti. Melkein kuin luonto olisi antanut miehille hetkellisesti periksi. Mutta miesten käydessä liian ahneiksi, maksoikin luonto samalla mitalla takaisin.

Miller on mielestäni tämän kirjan oikeastaan se tärkein ja mielenkiintoisin hahmo. Kaikki liittyy ja kiinnittyy häneen. Miehet luottavat Millerin tarinaan biisoneista, seuraavat häntä lähes sokeana tietämättä matkareitistä mitään. Miller kaataa biisonit, hän metsästää ryhmälle ruokaa, hän päättää asioista. Millerin sana on viimeinen. Ja vaikka Willillä olisi ollut mahdollisuus sanoa vastaan, hän ei sano. Kaikki on usein kiinni niin pienestä, ja pienilläkin tapahtumilla voi olla suuret ja hyvinkin kauaskantoiset seuraukset, niin myös tässä tarinassa.

Ihan yhtä tyhjentävää oloa ei näiden kansien sulkeminen tuonut kuin Stoner, mutta eihän näitä pitäisikään verrata. Ehkä tämän kirjan aihe oli kuitenkin himpun verran liian kaukana siitä mihin olen yleensä tottunut, eikä se siten saanut ihan niin pauloihinsa. Vaan todella hyvä tämäkin oli, ja taisipa olla varmaan ensimmäinen lännenromaani jonka luin!

Kustantajalle kiitokset arvostelukappaleesta!


Arvosana: Neljä kissanpentua

13. huhtikuuta 2016

NY Times By the Book Tag

Blogissa on ollut viime aikoina aika hiljaista, maaliskuussa varsinkin, vaikka muutama rästipostaus odotteleekin vuoroaan. Puhumattakaan kuukausikoosteesta, jonka taidan suosiolla siirtää samaan syssyyn huhtikuun koosteen kanssa. Nyt ajattelin kuitenkin tehdä yhden tällaisen Tagin, joka on viime aikoina pyörinyt BookTuben maailmassa aika ahkerasti. En jaksanut suomentaa kysymyksiä, mutta eiköhän niistä selvän saa englanniksikin.


1. What book is on your nightstand now?
Tällä hetkellä yöpöydälläni on The Walking Dead Compendium 3, josta on vielä viimeisin eli 12. osa lukematta ja lukuvuoroaan odottavat Fables-sarjakuvan osat 6-9. Pelkkää sarjakuvaa siis tällä hetkellä, sillä en ole vielä ehtinyt aloittaa mitään kirjaa Oneironin jälkeen.

2. What was the last truly great book that you read?
Lasken nyt todella hyväksi kirjaksi sellaisen jolle annoin täydet pisteet, joten viimeisin sellainen oli juuri lukemani Laura Lindstedtin Oneiron.

3. If you could meet any writer – dead or alive – who would it be? And what would you want to know?
Varmaan J. K. Rowlingin. Olisi kiva päästä juttelemaan oikein kunnolla ja pitkän aikaa Harry Potterin synnystä ja koko taikamaailmasta teekuppien ääressä. Se olisi mahtavaa. Erityisesti olisi kiva kuulla miten Rowling päätyi tiettyihin juoniratkaisuihin ja sanastoon. Siitä ainakin riittäisi jutunjuurta nimittäin.

4. What books might we be surprised to find on your shelves?
No en tiedä mikä muita ihmisiä siellä yllättäisi, mutta itseäni jotenkin yllättää nähdä Kjell Westön Missä kuljimme kerran-pokkari hyllyssäni. En ole vielä lukenut Westöltä mitään, enkä varsinaisesti pidä pokkareista. Jostain kirpparilta olen sen kuitenkin tainnut sinne joskus hankkia.

 
5. How do you organise your personal library?
Viimeksi järjestin sen värijärjestykseen, mutta kun hyllyyn muutti lisää kirjoja niin järjestys alkoi tuntua jokseenkin epäkäytännölliseltä ja varsinkin sekavalta. Ei vaan tuntunut toimivan enää. Tällä kertaa pyrin järjestämään hyllyni lähinnä kustantajan mukaan, mutta myös ihan vaan silmämääräisesti mikä käy mihinkin. Olen tyytyväinen lopputulokseen!

 
6. What book have you always meant to read and haven’t got round to yet? Anything you feel embarrassed never to have read?
No näitä on edelleen monia, klassikoita varsinkin on tullut luettua aika vähän. Jane Austenilta olen edelleen lukenut vain Ylpeyden ja ennakkoluulon joskus aikoinaan, ja hänen kirjojaan onkin pitänyt pitkän aikaa lukea lisää. Yhtä suurta häpeän aiheuttajaa en oikein tahdo keksiä, mitä nyt kaikki omassa hyllyssä olevat kirjat joita en ole vieläkään lukenut... Sarjakuvien osalta ehkä hieman hävettää etten ole vieläkään lukenut Sandmaneja tai Mausia. 

7. Disappointing, over-rated, just not good: what book did you feel you were supposed to like but didn’t? Do you remember the last book you put down without finishing?
Oletin ja odotin pitäväni Munron novellikokoelmasta Liian paljon onnea, kun niin monet ovat siitä pitäneet. Vaan se ei vaan iskenyt. Viimeksi kesken jättämäni kirja oli Throne of Glass, muttei laadun vaan ihan vaan ajanpuutteen vuoksi.

8. What kinds of stories are you drawn to? Any you stay clear of?
Hmmm vaikea kysymys. Pidän kirjoista jossa tapahtuu jotain sellaista, joka todella laittaa ajattelemaan ja pohtimaan. Jotain joka vetää maton alta eikä selittele itseään puhki. Ripaus maagista realismia on aina plussaa. Ja tietenkin mielenkiintoinen juoni ja kiinnostavat henkilöhahmot. Genrejä luen suhteellisen monipuolisesti, mutta kauhuun tai useimpiin dekkareihin en koske, ne eivät vaan juurikaan kiinnosta.

9. If you could require the president to read one book, what would it be?
Tämäpä onkin jännä kysymys! Yhtään en kyllä tiedä miten paljon Niinistön tulee kirjoja luettua ja millaista kirjallisuutta, mutta olisihan se ainakin hauskaa kuulla mitä mieltä hän on vaikkapa Harry Pottereista ja kuka mahtaisi olla hänen lempihahmonsa. Tai mihin tupaan hän mielestään kuuluisi!

10. What do you plan to read next?
Fablesien kanssa jatkan varmaan seuraavaksi sarjakuvien puolella, nyt kun ne vihdoin löytyivät kirjastosta. Romaaneista otan luultavimmin seuraavaksi lukuun Emma Donoghuen Huoneen.


En haasta ketään, mutta saa napata itselleen jos haluaa!

10. huhtikuuta 2016

Laura Lindstedt: Oneiron (lukupäiväkirja)

Pari viikkoa tämä on jo yöpöydällä ehtinyt istuskella, ja koska tämä on kirjastosta, alkaa laina-aika pikkuhiljaa huveta. Siispä tähän on nyt vihdoin tartuttava. Ja koska kaikki jäljellä oleva laina-aika (viikko) taitaa mennä itse lukemiseen, kirjoittelen ylös ajatuksiani koko lukuprosessin ajan. Tästä Finlandia-palkinnon voittaneesta kirjasta on kohistu paljon joka paikassa ja kaikki tuntuvat tietävän kirjasta jo jotain, joten tyydyn kirjoittamaan tähän alkuun vain kirjan takakannen tekstin. Koska kirjoitan ajatuksiani lukuprosessin keskeltä, tekstissä saattaa olla joitain spoilereita tarinasta.


Newyorkilainen performanssitaiteilija Shlomith, moskovalainen pääkirjanpitäjä Polina, brasilialainen sydänsiirtopotilas Rosa Imaculada, marseillelainen hienostorouva Nina, kurkkusyöpää sairastava hollantilainen Wlbgis, mallintöistä haaveileva senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen teinityttö Ulrike ovat päätyneet valkoiseen tyhjään tilaan. Aika sellaisena kuin me sen ymmärrämme on lakannut olemasta. 
Naisten ruumiilliset tarpeet sammuvat vähitellen. Ensin katoaa kyky tuntea kipua ja nautintoa. Pikkuhiljaa koskettaminen ja oman ruumiin aistiminen muuttuvat mahdottomiksi. 
Mitä on tapahtunut? Mikä on koitunut naisten kohtaloksi?

Maanantai 4.4.

Aloitin kirjaa tosiaan jo illalla nukkumaan mennessä, mutta harmillisesti silmät alkoivat hyppiä riveillä aika pian, ja lukeminen piti jättää kesken muutaman sivun jälkeen. Päivällä ja nyt illan tullen kerkesin kirjaa jatkaa, ja nopeasti sitä lukeekin. Kirja on ollut tähän mennessä todella mielenkiintoinen. Olen kyllä pitänyt kovasti lukemastani, vaikka kirjoitustyyli välillä hämmentääkin. Jotenkin hyvin tarkkanäköistä ja yksityiskohtaista kerrontaa. Tätä lukee mielellään ja on kiinnostavaa saada tietää pikkuhiljaa enemmän. Ihan vielä ei ole oikein saanut kiinni mistään, tarina poukkoilee vähän siellä sun täällä, kertoen välillä naisten tämänhetkisestä olosta, välillä menneistä tapahtumista ja välillä jostain joka olisi voinut tapahtua. Erikoista.
Sivuja luettuna: 56

Torstai 7.4.

Pikkuhiljaa tarina alkaa avautua. Melkein kaikista naisista on nyt kuultu jo jotain, mitä heille oli tapahtunut ennen, miten he oletettavasti ovat tilaan päätyneet. Kovasti sitä on itsekin mukana joukossa, yrittää miettiä mahdollisia syitä ja tapahtumaketjuja. Kieli on edelleen hieman hämmentävää, mutta siihen on jo tottunut. Pidän siitä, miten ohimennen asioista aletaan kertoa. Tarina saattaa kesken kaiken poiketa aivan sivukujille, ja yhtäkkiä sitä saakin tietää taas lisää jostain naisesta. Sitten monenkymmenen sivun jälkeen tarina jatkaa aiemmasta kohtaa. Mukavan poukkoilevaa tekstiä, pysyy ajatukset virkeänä kun pitää pysyä oikeastaan koko ajan hieman skarppina.
Sivuja luettuna: 168

Lauantai 9.4.

Kirja on nyt hieman yli puolenvälin ja ollut todella koukuttava ja nopealukuinen tähän asti. Ja todella hyvä, huh. Naiset ovat pikkuhiljaa kertoneet toisilleen tarinoita siitä miten olettavat kuolleensa, ja juuri kuulimme hieman enemmän venäläisen Polinan elämästä ja näimme sen tiimoilta erikoisen tapahtuman, joka tuntuu enteilevän loppua.

Harmi kyllä, nyt viimeisimmät 30 sivua ovat olleet jokseenkin vaikealukuisia ja outoja. Luvut käsittelevät performanssitaiteilija Shlomithin elämää ja ajatuksia syömishäiriöstään ja juutalaisuudesta. Naisen historiasta on kiva kuulla lisää, mutta jostain syystä tämä tuntuu nyt jotenkin kamalan pitkitetyltä. Vähän liikaa sellaista filosofista pohdintaa, tosin Polinan kappaleissa se oli vielä mielenkiintoista, ettei se vika ihan siinäkään ole. Ja jos nyt oikein huomasin kun pläräilin eteenpäin, saa Shlomithista lukea vielä jonkin aikaa...
Sivuja luettuna: 266

Sunnuntai 10.4. Klo 13:00

Noin sata sivua kesti Shlomithin historian osuus. Eikä se ollutkaan lopulta enää niin vaikealukuista tai epäkiinnostavaa mitä se ihan alkuun oli. Performanssiesitys oli erityisen mielenkiintoinen, siinä todella perehdyttiin juutalaisten tapoihin ja kulttuuriin, toki aika kärjistetysti ja syömishäiriöiden kautta. Se sai kuitenkin mielenkiintoni taas nousemaan, ja Shlomith on muutenkin aika erikoinen hahmo.

Ja nyt pääsinkin sitten kirjan toiseen osaan, josta olen kuullut monen sanovan sen olevan paljon parempi mitä ensimmäinen osa. Itse pidin jo ensimmäisestä osasta valtavasti, vaikka se paikoin olikin aika hämmentävä ja jopa vaikeaselkoinen. Ensimmäisen kappaleen ehdin tästä jo lukeakin, ja sen perusteella vaikuttaa tapahtumat aika jännittäville! Tulee melkein joku trilleri mieleen, kun saa vihdoin tietää mitä todella on tapahtunut. Minulla on tietenkin omat epäilykseni kaikista henkilöistä, ja varsinkin Ninan kohtalosta olen melkein täysin varma, ollut jo pitkään. Onkin jännä nähdä miten kirja päättyy. Tulen ehdottomasti lukemaan tämän vielä tänään loppuun, nyt ei malta enää lopettaa kesken.
Sivuja luettuna: 348

Sunnuntai 10.4. Klo 16:30 Luettu!

Vau. Olipa kerrassaan upea kirja! Kirjan ote ei hävinnyt missään vaiheessa ja tätä lukikin todella vauhdikkaasti, suorastaan ahmien. Kirjan ensimmäinen osa, joka kattaa kirjasta suurimman osan, on hyvin erikoisesti jäsennetty. Tarina poukkoilee siellä sun täällä, naisten välisissä suhteissa, heidän tunteissaan, muistoissaan ja kertomuksissaan. He ovat hämmentyneitä, eivät tiedä tarkkaan missä ovat ja miksi, eikä lukijakaan tiedä. Sekavaa, mutta kuitenkin pikkuhiljaa tarinaa avaavaa etenemistä. Lukijan tulkinnoillekin jätetään sopivasti tilaa. Kirjan toinen osa on vain sadan sivun mittainen, mutta sisällöltään sitäkin runsaampi. Siinä nivoutuu yhteen monta asiaa, monta sekä naisille että lukijalle pimentoon jäänyttä lankaa. Jotain jätetään myös avoimeksi, mikä on ihan hyväkin asia. Minäkin taisin lopulta pitää toisesta osiosta hieman enemmän kuin ensimmäisestä.

Ehkä olisin kaivannut kirjaan vielä hieman lisää muistakin naisista, Shlomith jyräsi aika paljon tilaa itselleen. Shlomith oli kyllä mielenkiintoinen hahmo kaikessa järisyttävyydessään, muttei siltikään ehkä kiinnostavin. Olisin halunnut kuulla lisää vaikkapa Ninasta, tuosta tavallisesta odottavasta äidistä tai sydänsiirtopotilas Rosasta. Tai suloisesta Maimunasta. Mukavaa kuitenkin, että jokainen sai ääntään kuuluviin, jopa mykkä Wlbgis.


Todella vahva kertomus, vahvaa kerrontaa ja upeita yksityiskohtia. Tähän on selvästi käytetty paljon aikaa ja vaivaa. Ja kaikista absurdeista tapahtumista huolimatta kirja on uskottava. Tätä todella pitää sulatella jonkin aikaa, ehkä jopa lueskella vielä pätkiä sieltä täältä. Ehdottomasti Finlandiansa ansainnut!


Muualla: Kirjakaapin kummitus, Pieni kirjasto, Luettua elämää, Reader, why did I marry him?, Mitä luimme kerran, Lumiomena, Leena Lumi, Jokken kirjanurkka

Arvosana:
Viisi kissanpentua

Laura Lindstedt
Oneiron - Fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista
Teos, 2015
439 s.

3. huhtikuuta 2016

Sarah Winman: Merenneidon vuosi

Sarah Winman
Merenneidon vuosi
(A Year of Marvellous Ways, 2015)
Tammi, 2016
Suom. Aleksi Milonoff
314 s.


Eletään vuotta 1947 Cornwallissa. Syrjäisessä joenpoukamassa koko elämänsä asunut 89-vuotias Marvellous Ways huomaa muistojensa alkavan kadota, lipua hänen sormiensa välistä. Marvellous tietää silti odottavansa jotakuta saapuvaksi, tietää meren vielä tuovan sen hänelle. Toisaalla Francis Drake on vihdoin palannut takaisin Englantiin sodan päätyttyä jo vuosia aiemmin. Sodan jättämät jäljet ovat syvät ja muistot raskaita, ja kuolevalle miehelle tehty lupaus painaa mieltä. Draken kohdatessa yllättävän menetyksen, ajautuu hän lopulta Marvellousin hoivaan.

Kirja alkoi mielestäni hieman hitaanpuoleisesti ja hämmentävästi. Lukijana ei oikein tiedä mihin sitä on hypännyt, kun tarina kuroutuu sinne sun tänne Marvellousin katoavissa muistoissa. Kirja ei missään nimessä ollut alussa huono, mutta se parani silti puolen välin tienoilla. Jotenkin silloin vasta sitä pääsi kunnolla tarinan sisään, ymmärsi että tällainen tarinan kuuluukin olla; hieman outo ja unenomainen. Hitaasti avautuva ja kuitenkin koko ajan eteenpäin soljuva. Kun asian oli sisäistänyt itselleen, tarinan mukaan oli ihanaa heittäytyä vietäväksi. 

Merenneidon vuosi on täynnä tarinoita ja satuja, ja itse kirjakin on kuin yhtä suurta aikuisten satua. Kirja on kaunis, haikea, utuinen ja monista menetyksistä ja suruista huolimatta elämänmyönteinen. Se on täynnä sadunomaisuutta ja maagista realismia sekä ihania yksityiskohtia. Nuo yksityiskohdat tekevät kirjasta todellisemman tuntuisen, saavat kirjan elämään silmien edessä. Sitä huomaa toivovansa itsekin päästä vierailemaan tuonne joenpoukamaan, päästä näkemään vankkurit ja tapaamaan Marvellousin.

Marvellous onkin aivan todella suloinen hahmo. Hän elää pienissä vankkureissa joen varrella, sytyttää joka ilta kynttilän vanhaan kirkkoon, ui aina nousuvedessä, näkee toisten ihmisten unia ja sieppaa huhuja ennen kuin ne pääsevät valloilleen. Tuomenmarjaviina auttaa tuomaan muistoja takaisin, ja Marvellousilla onkin monia tarinoita kerrottavana. Pelkästään tuon ihanan, keltaiseen sadetakkiin pukeutuvan hahmon takia tämä kannattaa lukea.

En ole aivan varma avautuiko kirja minulle aivan täysin, mutta se ei haittaa. Asioita jäi mielellään pohtimaan kansien sulkeuduttua, ja on mukavaa ettei ihan kaikkea seliteltykään puhki, vaikka sellainenkin olisi voinut tapahtua. Tämä kirja kestää varmasti toisen tai useammankin lukukerran.

Mahdottoman suloinen ja ihana kirja, kaunis kertomus ja aivan upeaa kerrontaa. Jokin tietty elementti, jota en osaa pukea sanoiksi, jäi puuttumaan jotta kirja olisi saanut minulta täydet pisteet, mutta näinkin se oli oikein ihana.

Kirjailijan esikoisteos Kani nimeltä jumala teki minuun aikoinaan suuren vaikutuksen, se jäi elämään mieleen todella pitkäksi aikaa. Näissä on jotain samaa, vaikka tämä onkin selvästi enemmän satumaisempi. Suosittelen tarttumaan molempiin.

Kustantajalle kiitokset arvostelukappaleesta!


Arvosana: Neljä kissanpentua