Laura Lindstedt: Oneiron (lukupäiväkirja)

Pari viikkoa tämä on jo yöpöydällä ehtinyt istuskella, ja koska tämä on kirjastosta, alkaa laina-aika pikkuhiljaa huveta. Siispä tähän on nyt vihdoin tartuttava. Ja koska kaikki jäljellä oleva laina-aika (viikko) taitaa mennä itse lukemiseen, kirjoittelen ylös ajatuksiani koko lukuprosessin ajan. Tästä Finlandia-palkinnon voittaneesta kirjasta on kohistu paljon joka paikassa ja kaikki tuntuvat tietävän kirjasta jo jotain, joten tyydyn kirjoittamaan tähän alkuun vain kirjan takakannen tekstin. Koska kirjoitan ajatuksiani lukuprosessin keskeltä, tekstissä saattaa olla joitain spoilereita tarinasta.

Newyorkilainen performanssitaiteilija Shlomith, moskovalainen pääkirjanpitäjä Polina, brasilialainen sydänsiirtopotilas Rosa Imaculada, marseillelainen hienostorouva Nina, kurkkusyöpää sairastava hollantilainen Wlbgis, mallintöistä haaveileva senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen teinityttö Ulrike ovat päätyneet valkoiseen tyhjään tilaan. Aika sellaisena kuin me sen ymmärrämme on lakannut olemasta. 

Naisten ruumiilliset tarpeet sammuvat vähitellen. Ensin katoaa kyky tuntea kipua ja nautintoa. Pikkuhiljaa koskettaminen ja oman ruumiin aistiminen muuttuvat mahdottomiksi. 

Mitä on tapahtunut? Mikä on koitunut naisten kohtaloksi?

Maanantai 4.4.

Aloitin kirjaa tosiaan jo illalla nukkumaan mennessä, mutta harmillisesti silmät alkoivat hyppiä riveillä aika pian, ja lukeminen piti jättää kesken muutaman sivun jälkeen. Päivällä ja nyt illan tullen kerkesin kirjaa jatkaa, ja nopeasti sitä lukeekin. Kirja on ollut tähän mennessä todella mielenkiintoinen. Olen kyllä pitänyt kovasti lukemastani, vaikka kirjoitustyyli välillä hämmentääkin. Jotenkin hyvin tarkkanäköistä ja yksityiskohtaista kerrontaa. Tätä lukee mielellään ja on kiinnostavaa saada tietää pikkuhiljaa enemmän. Ihan vielä ei ole oikein saanut kiinni mistään, tarina poukkoilee vähän siellä sun täällä, kertoen välillä naisten tämänhetkisestä olosta, välillä menneistä tapahtumista ja välillä jostain joka olisi voinut tapahtua. Erikoista.

Sivuja luettuna: 56

Torstai 7.4.

Pikkuhiljaa tarina alkaa avautua. Melkein kaikista naisista on nyt kuultu jo jotain, mitä heille oli tapahtunut ennen, miten he oletettavasti ovat tilaan päätyneet. Kovasti sitä on itsekin mukana joukossa, yrittää miettiä mahdollisia syitä ja tapahtumaketjuja. Kieli on edelleen hieman hämmentävää, mutta siihen on jo tottunut. Pidän siitä, miten ohimennen asioista aletaan kertoa. Tarina saattaa kesken kaiken poiketa aivan sivukujille, ja yhtäkkiä sitä saakin tietää taas lisää jostain naisesta. Sitten monenkymmenen sivun jälkeen tarina jatkaa aiemmasta kohtaa. Mukavan poukkoilevaa tekstiä, pysyy ajatukset virkeänä kun pitää pysyä oikeastaan koko ajan hieman skarppina.

Sivuja luettuna: 168

Lauantai 9.4.

Kirja on nyt hieman yli puolenvälin ja ollut todella koukuttava ja nopealukuinen tähän asti. Ja todella hyvä, huh. Naiset ovat pikkuhiljaa kertoneet toisilleen tarinoita siitä miten olettavat kuolleensa, ja juuri kuulimme hieman enemmän venäläisen Polinan elämästä ja näimme sen tiimoilta erikoisen tapahtuman, joka tuntuu enteilevän loppua.

Harmi kyllä, nyt viimeisimmät 30 sivua ovat olleet jokseenkin vaikealukuisia ja outoja. Luvut käsittelevät performanssitaiteilija Shlomithin elämää ja ajatuksia syömishäiriöstään ja juutalaisuudesta. Naisen historiasta on kiva kuulla lisää, mutta jostain syystä tämä tuntuu nyt jotenkin kamalan pitkitetyltä. Vähän liikaa sellaista filosofista pohdintaa, tosin Polinan kappaleissa se oli vielä mielenkiintoista, ettei se vika ihan siinäkään ole. Ja jos nyt oikein huomasin kun pläräilin eteenpäin, saa Shlomithista lukea vielä jonkin aikaa...

Sivuja luettuna: 266

Sunnuntai 10.4. Klo 13:00

Noin sata sivua kesti Shlomithin historian osuus. Eikä se ollutkaan lopulta enää niin vaikealukuista tai epäkiinnostavaa mitä se ihan alkuun oli. Performanssiesitys oli erityisen mielenkiintoinen, siinä todella perehdyttiin juutalaisten tapoihin ja kulttuuriin, toki aika kärjistetysti ja syömishäiriöiden kautta. Se sai kuitenkin mielenkiintoni taas nousemaan, ja Shlomith on muutenkin aika erikoinen hahmo.

Ja nyt pääsinkin sitten kirjan toiseen osaan, josta olen kuullut monen sanovan sen olevan paljon parempi mitä ensimmäinen osa. Itse pidin jo ensimmäisestä osasta valtavasti, vaikka se paikoin olikin aika hämmentävä ja jopa vaikeaselkoinen. Ensimmäisen kappaleen ehdin tästä jo lukeakin, ja sen perusteella vaikuttaa tapahtumat aika jännittäville! Tulee melkein joku trilleri mieleen, kun saa vihdoin tietää mitä todella on tapahtunut. Minulla on tietenkin omat epäilykseni kaikista henkilöistä, ja varsinkin Ninan kohtalosta olen melkein täysin varma, ollut jo pitkään. Onkin jännä nähdä miten kirja päättyy. Tulen ehdottomasti lukemaan tämän vielä tänään loppuun, nyt ei malta enää lopettaa kesken.

Sivuja luettuna: 348

Sunnuntai 10.4. Klo 16:30 Luettu!

Vau. Olipa kerrassaan upea kirja! Kirjan ote ei hävinnyt missään vaiheessa ja tätä lukikin todella vauhdikkaasti, suorastaan ahmien. Kirjan ensimmäinen osa, joka kattaa kirjasta suurimman osan, on hyvin erikoisesti jäsennetty. Tarina poukkoilee siellä sun täällä, naisten välisissä suhteissa, heidän tunteissaan, muistoissaan ja kertomuksissaan. He ovat hämmentyneitä, eivät tiedä tarkkaan missä ovat ja miksi, eikä lukijakaan tiedä. Sekavaa, mutta kuitenkin pikkuhiljaa tarinaa avaavaa etenemistä. Lukijan tulkinnoillekin jätetään sopivasti tilaa. Kirjan toinen osa on vain sadan sivun mittainen, mutta sisällöltään sitäkin runsaampi. Siinä nivoutuu yhteen monta asiaa, monta sekä naisille että lukijalle pimentoon jäänyttä lankaa. Jotain jätetään myös avoimeksi, mikä on ihan hyväkin asia. Minäkin taisin lopulta pitää toisesta osiosta hieman enemmän kuin ensimmäisestä.

Ehkä olisin kaivannut kirjaan vielä hieman lisää muistakin naisista, Shlomith jyräsi aika paljon tilaa itselleen. Shlomith oli kyllä mielenkiintoinen hahmo kaikessa järisyttävyydessään, muttei siltikään ehkä kiinnostavin. Olisin halunnut kuulla lisää vaikkapa Ninasta, tuosta tavallisesta odottavasta äidistä tai sydänsiirtopotilas Rosasta. Tai suloisesta Maimunasta. Mukavaa kuitenkin, että jokainen sai ääntään kuuluviin, jopa mykkä Wlbgis.

Todella vahva kertomus, vahvaa kerrontaa ja upeita yksityiskohtia. Tähän on selvästi käytetty paljon aikaa ja vaivaa. Ja kaikista absurdeista tapahtumista huolimatta kirja on uskottava. Tätä todella pitää sulatella jonkin aikaa, ehkä jopa lueskella vielä pätkiä sieltä täältä. Ehdottomasti Finlandiansa ansainnut!

Muualla: Kirjakaapin kummitus, Pieni kirjasto, Luettua elämää, Reader, why did I marry him?, Mitä luimme kerran, Lumiomena, Leena Lumi, Jokken kirjanurkka

Arvosana: Viisi kissanpentua

Laura Lindstedt

Oneiron - Fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista

Teos, 2015

439 s.