27. marraskuuta 2015

J. S. Meresmaa: Mifongin kätkemä

J. S. Meresmaa
Mifongin kätkemä
Myllylahti, 2015
475s.


Mifonki-sarja on tullut jo neljänteen osaansa, joten teksti sisältää spoilereita. Varoituksen sana siis niille joilla sarja kenties on vielä kesken tai lukematta. Aiemman osan postauksen löydät täältä.

Mifongin kätkemä jatkaa tarinaa suoraan siitä, mihin Mifongin mahti jäi. Fewrynn ja Dante ovat onnistuneet pelastamaan Danten siskon Linnin mustan mahdin syövereistä, mutta kunnian kirouksen poistamisesta ottaakin joku muu. Ardis on matkustanut itämantereelta poikansa Ciaranin luo, ja huomaakin joutuvansa auttamaan tämän pakoon vallananastajia. Ja vaikka Merontesia vuosikymmenen kiusannut kirous onkin vihdoin poissa, ei kestä kauaa kun toinen vitsaus on jo koettelemassa kaupunkia, ja sen myötä niin uutta kuningasta kuin Fewrynniäkin.

Olipa ihana palata jälleen Mifonkien pariin! Sarja on ollut alusta asti tasainen. Seikkailua ja matkustelua ympäri maailman riittää, jännittävät juonenkäänteet seuraavat toinen toisiaan ja erilaisia, ihania hahmoja riittää. Kirjat ovat onnistuneet yllättämään monta kertaa, useimmiten hyvällä tavalla. Sarja ei todellakaan ole mennyt normaaleja jo tallattuja polkuja myöten, vaan mennyt aivan omaa, yllättävääkin reittiä.

Viime osassa minua häiritsi Ciaran ja tämän päätökset, mutta tällä kertaa Fewrynn mietitytti eniten. Tyttö tekee todella huonoja päätöksiä koko kirjan ajan, kovin itsekkäitä ja ajattelematta. Pistän tämän nuoruuden piikkiin, mutta jotenkin tuntui välillä että nimen omaan Fewrynnin pitäisi osata tajuta hieman paremmin seurauksia. Vaan eipä se Ciarankaan kovin rauhassa aina jaksanut miettiä. Aikamoinen sisaruspari on kyllä kyseessä. Danten muutos sen sijaan oli todella positiivinen, ja jännittääkin miten jatkossa käy.

Jos aiemmissa osissa saatoin hämmentyä suurista aikahypyistä, niin tässä osassa hämmentikin sellaisen puuttuminen. Koska edellisen kirjan lukemisesta on jo taas hetki aikaa, niin muistikuvat olivat aika heikot jälleen kerran. Ja koska kirja jatkuukin suoraan siitä mihin edellinen päättyi, olisi kertaamisesta ollut paljon hyötyä ennen tähän tarttumista. Pikkuhiljaa muistikuvat kyllä palailivat, ja aika hyvin kirjassa myös kerrataan tapahtumia, joten ihan pihalla en onneksi ollut.

Ehkä osittain kirjan alun takia tämä tuntuikin hieman sellaiselta täyteosalta. Jotenkin tuli sellainen olo että tämän ja Mifongin mahdin olisi kuulunut olla samoissa kansissa? Sillä siinä missä aiempi osa selvästi kulminoitui loppua kohden tukkisillan tapahtumiin, tämä kirja onkin oikeastaan noiden tapahtumien ja seuraamusten selvittelyä. Aiempia tapahtumia setvitään kauan aikaa, ja loppu tuntuikin sitten jo tulevan petaukselle. Koko ajan tapahtumat vierivät kyllä eteenpäin, mutta jotenkin hitaasti ja varovasti.

Kirja loppui jälleen kerran kuitenkin hyvin kutkuttavaan kohtaan, hyvin yllättävälläkin tavalla. Uskon, että sarjan seuraava osa tuleekin olemaan tapahtumiltaan ja juonenkäänteiltään vieläkin kiinnostavampi kuin tämä osa. Kirja piti mielenkiinnon koko ajan yllä, yhtään kun ei voinut taaskaan arvata mihin tapahtumat ovat menossa.

Kaiken kaikkiaan tasaisen hyvä jatko-osa sarjalle. Hieman täyteosan makua, mutta kyllähän asioissa ihan eteenpäinkin päästiin. Todella suurella mielenkiinnolla odotan seuraavaa osaa!


Arvosana: Kolme kissanpentua

Haasteista osallistun tällä Reading Challengen kohtaan 34. A book with a love triangle.

11. marraskuuta 2015

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

Harper Lee
Kuin surmaisi satakielen
(To Kill a Mockingbird, 1960)
Gummerus, 2005
Suom. Maija Westerlund
411 s.



Kuin surmaisi satakielen kertoo Jean Louisesta, Scoutista, nuoresta kahdeksanvuotiaasta tytöstä ja tämän perheestä. Scoutin isä, Atticus Finch, on asianajaja ja isoveli Jem muutaman vuoden vanhempi Scoutia. Jemin ja Scoutin rauhallinen maailma saa melkoisen kolauksen kun Atticus alkaa puolustaa oikeudessa erästä mustaa miestä, jota syytetään valkoisen naisen raiskauksesta. Kaikki tuntuvat pitävän Atticusta hölmönä, ja puolustusta turhana tai häpeällisenä, eikä rumilta nimityksiltä välty Scoutkaan.

Koska kirjan lukemisesta on jo toista viikkoa, muistikuvat alkavat jo hämärtyä. Yritän kuitenkin saada jotain tekstiä aikaiseksi. Kun muistelen tuota kirjan parissa vietettyä aikaa, ensimmäisenä mieleen palaa kirjan tunnelma. Alkuun hyvin rauhallinen, seesteinen ja lämmin ilmapiiri muuttuu pikkuhiljaa enteileväksi, odottavaksi. Rauha alkaa järkkyä. Oikeudenkäynnin ajaksi kaikki tuntuu pysähtyvän, seisovan paikallaan. Oikeudenkäynnin jälkeen tunnelma muuttuu jälleen odottavaksi, lopulta jopa pahaenteiseksi. Kirja piti otteessaan loppuun saakka, vaikka välissä joitain hieman hitaampia suvantoja olikin.

Mielestäni kirja on ennen kaikkea Scoutin kasvutarina. Kirjan alussa Scout ajattelee lähinnä vain itseään ja perhettään, antaa muille lapsille köniin kuullessan epämiellyttäviä huhuja, eikä juurikaan mieti miltä muista mahdollisesti tuntuu, kuinka he näkevät asiat. Tarinan ja oikeudenkäynnin edetessä Scout alkaa ymmärtää maailmaa paljon enemmän, sen kulkua, oikeutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Kirja kerrotaan Scoutin näkökulmasta, mikä on mielestäni hyvä valinta. Se tuo tarinaan lisää viattomuutta, eikä Scoutista voi olla pitämättä.

Kirjan hahmot ovatkin kaikki hyvin mieleenpainuvia. Atticus on oikea oikeuden perikuva, rauhallinen, hyvää tahtova ja rakastava isä. Hän kulkee omaa tietään, vaikkei se aina helppoa olekaan. Scout ja Jem kunnioittavat isäänsä hyvin paljon, vaikka välillä kapinoivatkin vastaan, kuten lasten kuuluukin. Kirjassa on myös paljon sivuhahmoja, jotka tuovat kivasti väriä tarinaan. Kirjan kiinnostavimpiin sivutarinoihin kuuluu myös mysteeri Boo Radleystä. Scout perheineen asuu Radleyn aukion vieressä, ja lapset ovatkin kovin kiinnostuneita siitä, miksei Boo Radley ole tullut ulos talosta vuosikymmeniin.

Kyseessä on hieno klassikkoteos, jonka soisin mahdollisimman monen lukevan. Nautin kirjan parissa todella paljon. Scout on ihastuttava päähenkilö, juoni on vetävä ja tarina tärkeä ja ajankohtainenkin. Täytyy myös mainita, että kirjan loppu oli harvinaisen kaunis, pidin siitä kovasti. Jotenkin summasi koko tarinan kauniisti yhteen.


Arvosana: Neljä kissanpentua

7. marraskuuta 2015

Lokakuun kooste

Voi marraskuu minkä teit, kun tulit näin pian. Pimeys, märkyys ja ainainen väsymys ovat saapuneet taas jäädäkseen... Mutta toisaalta, nyt on myös jo aika kohdistaa pikkuhiljaa katse jouluun! Tai ainakin minä kohdistan, enää kuusi ja puoli viikkoa aikaa!

Siirretään katse kuitenkin vielä hetkeksi lokakuuhun. Lokakuu on minun synttärikuukauteni, mikä on tietysti aina mukavaa (vai onko enää?). Synttäreideni lisäksi lokakuussa oli myös Helsingin kirjamessut, joille itsekin osallistuin tänä vuonna. Kirjoitin siitä myös lyhyehkön postauksen.

Kirjallisesti lokakuu olisi voinut olla parempikin, alku lähti hyvin liikkeelle mutta loppukuusta tahti hiipui. Otin kuukauden teemaksi Halloweenin, ja aikeeksi lukea jotain hieman synkempää sen kunniaksi.

Luetut:

Robert Kirkman: The Walking Dead - Ensimmäinen kirja (304 s., postaus tulossa?)
Sarah Lotz: Kolme (494s.)
Ellen Degeneres: Seriously... I'm Kidding (äänikirja, n. 3h)
Kieron Gillen: The Wicked + The Divine, Vol. 1: The Faust Act (e-kirja, 144s., postaus tulossa?)
Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen (411s.)

Sivuja yhteensä: 1353 + 3h

Jotenkin hauskaa, että tulin lukeneeksi sekä perinteisessä muodossa, e-muodossa kuin myös äänikirjamuodossa näinkin erilaisia kirjoja. Suunnittelemistani lokakuun lukemisista luin kolme viidestä. Gillian Flynnin Paha paikka sekä Nora Robertsin noitakirja saavat jäädä odottamaan parempaa hetkeä. 

Sivumäärällisesti kuukausi oli yllättävän hyvä, kerrankin tuli luettua hieman pidempiä kirjoja useampi kappale. Laadullisesti kuukausi oli sen sijaan hieman vaihtelevampi mitä edellinen.

Kuukauden parhaimmaksi lukukokemukseksi sanoisin Kirkmanin The Walking Dead sarjakuvan. En missään vaiheessa saanut aikaiseksi tehtyä siitä omaa postausta, mutta koska minulla on nyt kirjastosta lainassa Toinen kirja, ajattelin tehdä niistä lopulta sitten yhteispostauksen. Jotain kuitenkin kun haluaisin niistä kirjoittaa, sen verran mainio oli tämä ensimmäinen osa.

Kauas ei jäänyt myöskään Harper Leen Kuin surmaisi satakielen. Tästäkin on postaus vielä odottamassa kirjoittajaansa, mutta voin jo sanoa että nautin kirjasta kovasti, ja olen oikein iloinen että tämäkin klassikko on nyt luettu.

Lotzin Kolme oli hieman pettymys kauhukirjallisuuden joukossa, mutta ihan ok lukukokemus sekin. Gillenin sarjakuva jätti myöskin hieman yllättäen aika kylmäksi, odotukset olivat sen kohdalla aika korkealla. Koska minulla ei juurikaan ole siitä sanottavana juuta eikä jaata, en tiedä onko järkeä tehdä siitä omaa postausta. En tahdo enää edes muistaa mitä siinä tapahtui ja miksi, joten sekin kertoo jo aika paljon.


Ostoksia:

Kirjamessuilta mukaan tarttui kuusi kirjaa, jotka kirjoitinkin jo auki kirjamessupostauksessa. Näiden lisäksi ostin alkukuukaudesta muutamia kirjoja eri kohteista.

Lauren Oliverin Delirium, Bo Carpelanin Lapsuus ja Ranya ElRamlyn Auringon asema tarttuivat mukaan kirpparilta parin euron yhteishintaan. Chimamanda Ngozi Adichien Huominen on liian kaukana on kirjaston poistomyynnistä ja John Williamsin Stoner nettikaupasta. 


Näiden ostosten myötä kirjahyllyni kapasiteetti onkin tullut mittaansa, eikä kaikille löydy enää paikkaa hyllystä... Vaan onneksi nämä on tällaisia kivoja ongelmia.

Kivaa marraskuuta kaikille!

3. marraskuuta 2015

Liebster-tunnustus

Hetki on taas vierähtänyt bloggaamatta, mutta tällä kertaa siihen on muitakin syitä kuin laiskuus. Olin nimittäin aikalailla koko viime viikon kiinni Halloween-valmisteluissa. Jo muutamana vuonna on ollut tapana järjestää suurehkot juhlat kotipaikkakunnallani, ja valmisteluihin tuppaa menemään jonkin verran aikaa, vaikken aivan pääjärjestäjiin kuulukaan. Olin siis reissussa koko viikon enkä juurikaan avannut bloggeria saatika juuri mitään muutakaan somekanavaa. Halloween saatiin kuitenkin juhlittua onnistuneesti, ja on aika vihdoin palailla arkeen.

Ennen kuin alan väkertää odottavia kirja-arvosteluita, teen vihdoin tämän Liebster-tunnustus-haasteen, jonka Sivu sivulta-kirjablogin Jenni antoi minulle jo jokin aika sitten, kiitos kovasti vain sinne!

Koska olen tällä hetkellä aivan pihalla blogimaailman tapahtumista, en nyt haasta ketään, sen verran paljon tämä on jo pyörinyt ympäriinsä. Tässä siis Jennin kysymykset ja vastaukseni niihin.


1. Jos saisit lukea enää vain yhden kirjan, mikä se olisi?
Liian vaikea kysymys! Voisin vastata että uusimman Mifonki-sarjan kirjan, Mifongin kätkemän, koska sain sen juuri kirjastosta enkä malta odottaa sen aloittamista. Tai voisin vastata Stonerin, koska ostin sen aivan äskettäin ja haluaisin kovasti, kovasti tietää mistä kaikki puhuvat. Tai sitten joku Irvingin tai Murakamin kirja... Tai joku Harry Potter.

2. Missä luet mieluiten?
Kotona. En juurikaan tykkää lukea matkustaessa, sillä yleensä nukahdan parin sivun jälkeen. Ulkona lukeminen vie muutenkin yleensä huomion muualle kirjasta. Kotona luen yleensä sängyllä, joskus harvoin sohvalla ja joskus pöydän ääressä. 

3. Luetko mieluummin onnellisia loppuja vai sellaisia, jotka jäävät mietityttämään?
Huomaan olevani yleensä huomattavasti tyytyväisempi loppuihin, jotka jäävät jollain tapaa mietityttämään. Joskus sitä toki kaipaa onnellisia loppuja, varsinkin jos kirjan hahmoille on tapahtunut kirjan aikana paljon kaikkea huonoa. Mutta noin yleensä tykkään ennemmin mietityttävistä lopuista, oli se sitten ns. avoin tai vaikkapa jotenkin epämiellyttävä. Tykkään että kirjailija jollain tavalla järkyttää lukijaa, herättää tunteita ja antaa ajattelemisen aihetta.

4. Kertoisitko muutaman kirjan, jota suosittelisit kaikille? 
No toki! Bernard Beckettin Genesis on huippu, Harper Leen Kuin surmaisi satakielen on hieno klassikko, Montgomeryn Runotytöt iki-ihana tyttösarja ja sarjakuvista kannattaa tutustua ainakin Saga-sarjaan ja Kati Närhen Agnes-sarjaan, molemmat mahtavia.

5. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan?
Olisi kiva nähdä koko Eragon-sarjasta hyvin tehty elokuvasarja. Mutta valitettavasti ensimmäisestä kirjasta on jo tehty aivan järkyttävän huono elokuva, jolle ei kaiketi ikinä suunniteltukaan jatkoa, eikä se sitä ole saamassakaan. Aika harmi, sillä pidän kyllä kirjasarjasta.

6. Minkä fantasiakirjan satumaailmaa sinun ajatuksiesi satumaa muistuttaa eniten?
En tiedä lasketaanko Taru sormusten herrasta Keski-Maata aivan satumaaksi, mutta vastaan silti sen. On haltioita, kääpiöitä, lohikäärmeitä ja taikuutta. Pienenä miinuksena Sauron ja örkit, mutta ehkä niitä ei nyt oteta lukuun. Tai itseasiassa nyt kun miettii, niin nuo kriteerit käyvät myös Eragoniin.

7. Mikä on huonoin lukemasi kirja? Miksi?
Luen todella harvoin tosi huonoja kirjoja, joten tämä on aika vaikea kysymys. Mutta tässä Goodreadsia selaillessani huomasin että olen antanut yhden tähden sellaiselle kirjalle kuin Käärmeitä ja lävistyksiä, jonka joskus aikoinaan luin. Kovin paljoa minulla ei kirjasta ole muistikuvia, muuta kuin että se oli sekava, ällöttävä ja kertakaikkiaan huono.

8. Minkä kirjan päähenkilö on sinusta mielenkiintoisin?
Mielenkiintoisia hahmoja on kirjat pullollaan, mutta aina välillä muutama nousee selvemmin esiin. Mainita voisin ainakin Kambilin (Purppuranpunainen hibiskus), Scoutin (Kuin surmaisi satakielen) ja Flavian (Piiraan maku makea). Nähtävästi nuoret tytöt päähenkilöinä ovat mielestäni mielenkiintoisimpia.

9. Luetko runoja?
En juuri lainkaan. Antti Holman Kauheimmat runot kyllä aion lukea, varsinkin nyt kun se löytyy omasta hyllystä.

10. Suunnitteletko lukemista tarkasti?
Noo toisinaan, toisinaan en. Viime aikoina olen tehnyt hieman tarkempaa listausta mitkä kirjat aion seuraavaksi lukea, kuten esim. lokakuussa halloween-teemaisia kirjoja. En kuitenkaan oikeastaan tykkää kamalasti suunnitella lukemista, sillä toisinaan yhdessäkin kirjassa saattaa kestää kauankin, ja sillä välin fiilikset on saattaneet jo vaihtua eikä seuraava pinossa kiinnostakaan enää. Ajattelinkin mennä loppuvuoden aikalailla ihan fiiliksen mukaan, kunhan tämänhetkiset kirjastolainat ym. on luettu.

11. Mikä kirja on sykäyttänyt sinua eniten?
Ensimmäisenä tulee mieleen Haruki Murakamin Kafka rannalla. Se nimen omaan sykäytti, oikein kunnolla. Alusta asti tajusi että nyt ollaan jonkin erityisen äärellä, ja se tunne vain kasvoi kirjan edetessä.