29. heinäkuuta 2015

Kati Närhi: Agnes-trilogia

Tämä postaus sisältää koko Agnes-trilogian, joten vaikka yritän olla spoilaamatta mitään, varoituksen sana silti. Saniaislehdon salaisuudet ja Mustasuon mysteerin olen lukenut jo aiemmin kertaalleen, mutta luin ne nyt uudelleen virkistääkseni muistia viimeistä osaa varten. Kyseessä on aika pitkä postaus, varautukaa!


Saniaislehdon salaisuudet
WSOY, 2010
129 s.
kirjastosta




Tässä sarjan ensimmäisessä osassa lukija pääsee tutustumaan nuoreen päähenkilöön nimeltä Agnes Hurme. Agnes asuu Saniaislehdossa isoäitinsä kanssa. Hänen vanhempansa olivat arkeologeja ja saivat surmansa onnettomuudessa tutkiessaan Pariisin katakombeja.

Kirja koostuu kymmenestä lyhyestä luvusta, joissa päästään tutustumaan paremmin sekä Agnekseen, tämän isoäitiin, muutamiin Saniaislehdon asukkaisiin kuin Agneksen tuntemattomaan sukulaiseenkin. Salaperäisten viestien ja karttojen tutkimisen ohella Agnes käy normaalisti koulua, menee työharjoitteluun ja kokee ensi-ihastuksenkin. Kirjan nimi myös kuvaa kirjaa ihan hyvin, Agnes kun on aika mainio pieni salapoliisi ja saa, välillä aivan vanhingossakin, selville monia Saniaislehdon asukkaiden salaisuuksia. Tarinassa on jatkumoa, mutta välissä on yksittäisiä tarinoita jotka eivät oikeastaan liity toisiinsa mitenkään. Suurta juonikaarta kirjassa ei siis oikeastaan ole, vaan kyseessä on selvästi sarjan ensimmäinen osa jossa vasta tutustutaan hahmoihin ja kirjojen luonteeseen. Taustalla kyllä kulkee koko ajan mukana Agneksen pohdinta oliko hänen vanhempiensa kuolema sittenkään onnettomuus, ja kirja petaakin aika paljon tulevia kirjoja.

Sarjakuvan aivan parasta antia on nokkela Agnes, joka toisinaan on ihanan naiivi lapsi, ja välillä taas kovin aikuismaisesti epäluuloinen maailman menoa kohtaan. Toinen mahtava asia kirjassa on sen ihastuttava huumori. Kirjassa tartutaan pieniin yksityiskohtiin ja arkisiin asioihin tavalla, joka vaan saa nauramaan. Ne pienet jutut, ne pienet jutut.



Arvosana: Neljä kissanpentua

Kirjankansibingo: Lapsi.




***

Mustasuon mysteeri
WSOY, 2012
133 s.
omasta hyllystä




Sarjan toinen osa jatkaa Agneksen tarinaa aikalailla heti ensimmäisen osan jälkeen. Mustasuon mysteerin tarina sijoittuu Mustasuolle tyttöjen sisäoppilaitokseen, jossa Agnes joutuu jatkamaan koulunkäyntiään isoäitinsä kaatumisen johdosta. Agnes jatkaa koulussa tutkimustaan vanhemmistaan, sillä koulu on sama jota jo Agneksen äiti aikoinaan kävi. Koululla on myös omat mysteerinsä, joita Agnes lähtee tutkimaan. Onko tosiaan totta että surullisia tyttöjä katoaa, ja mikä on tuo salaperäinen mustahuppuisten hahmojen kerho?

Mustasuon mysteerissä on paljon selkeämpi juonikaari mitä aiemmassa osassa. Agnes saa pikkuhiljaa enemmän ja enemmän selville sekä surullisten tyttöjen kohtalosta kuin mustahuppuisista hahmoistakin. Tässäkin oli välissä muutamia hieman erillisiltä tuntuvia kappaleita, mutta lopussa kaikki nivoutuu aikalailla kuitenkin yhteen. Tarina siis selkeästi kulkee tiettyyn suuntaan Agneksen saadessa pienen tiedonmurusen vanhemmistaankin.

Koska kyseessä on selvästi juonivetoisempi osa, välissä ei ole ihan niin hauskoja kappaleita mitä ensimmäisessä osassa. Huumoria tässäkin riittää, mutta tuntuu ainakin että vähemmän mitä aiemmin. Juoni itsessään on kyllä hauska, sekä suorastaan jännittävä.


Arvosana: Neljä kissanpentua

***

Seitsemäs vieras
WSOY, 2015
149 s.
arvostelukappale





Seitsemäs vieras alkaa näkymällä, jossa selvästi jo teini-ikäinen Agnes ja tämän täti saapuvat viikon lomavierailulle kapteeni Orkoloran saarelle. Orkoloran luo on saapunut kolme muutakin vierasta, ja jokaisella heistä on omat tarkoitusperänsä olla saarella. Agnes kuulee sanasen sieltä ja toisen täältä, ja pikkuhiljaa mysteerit tuntuvat aukeavan. Poltettuja kirjeitä, kiristystä, entisiä heiloja, kuolleita henkiä ja kettuja. Kahdeksaan päivään saarella mahtuu paljon tapahtumia, jotka meinaavat olla Agneksenkin hermoille jo liikaa.

Oikein mainio lopetusosa trilogialle! Tämäkin oli selvästi enemmän juonivetoinen, tapahtumat seuraavat toisiaan ja vauhti kiihtyy loppua kohden. Pidin siitä miten jokaisesta uudesta hahmosta kerrotaan hieman taustaa ja historiaa, ja lukijana saa todella pähkäillä mitä onkaan tapahtunut menneisyydessä, kuka on minkäkin takana. Lopussa Agnekselle selviää myös vihdoin hänen vanhempiensa ympärillä pyörinyt mysteeri, ja minäkin olin loppuratkaisuun oikein tyytyväinen.
 

Juoni oli oikein kiinnostava, halusin koko ajan kovasti tietää mihin kaikki päättyy. Huumoria kirjasta edelleen löytyy, mutta ei enää ihan niin hersyvällä tavalla mitä sarjan aloitusosassa. Huumori tulee oikeastaan esiin juurikin hauskassa juonessa, mutta tällä kertaa en tainnut nauraa enää ääneen millekään. Ehkä asiaan vaikutti osaltaan Agneksen ikä, sillä teini-ikäinen Agnes ei selvästi ole yhtä hassun naiivi mitä alkuun ollessa vasta lapsi. Vaan edelleen Agnes on hurmaava päähenkilö, fiksu, utelias ja rohkea, ja kuitenkin vielä aika nuori.

Arvosana: Neljä kissanpentua

Kiitos kirjasta kustantajalle!

***

Todella ihana sarjakuva-trilogia! Mikään kirja ei ollut ihan täydellinen, mutta nautin kovasti jokaisesta osasta. Vähän enemmän olisin viimeiseen osaan kaivannut alkuosan raikasta huumoria lisää, sellaista spontaania arkihuumoria ja yksityiskohtia, mutta toisaalta juoni oli kyllä oikein vetävä ja mielenkiintoinen. Piirrustustyyli jatkui kivannäköisenä kaikissa osissa, pidin sinisävyisestä ja yksityiskohtaisesta kuvituksesta todella paljon. Hahmot oli jokaisessa kirjassa ihanan ilmeikkäitä ja hassujakin, tapahtumat yllättäviä ja absurdeja. Agnes on ihanan ilmeikäs ja nerokas tyttö, jonka seikkailuista voisin lukea vaikka kuinka paljon lisää, vaikkakin olenkin oikein tyytyväinen tähän pituuteen. Edelleen taidan nauttia ensimmäisestä osasta eniten, siinä on sellaista tahatontakin huumoria arjen keskellä mikä aina uppoaa minuun parhaiten.


Reading Challengesta ruksaan tällä kolmikolla kohdan 32. A trilogy. 


28. heinäkuuta 2015

Alistair MacLean: Kaappaus San Franciscossa

Alistair MacLean
Kaappaus San Franciscossa
(The Golden Gate, 1976)
Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1976
Suom: Hilkka Pekkanen
Kansi: Eino Tepponen
277 s.











 
Keskellä kirkasta päivää, keskellä Golden Gaten siltaa, USA:n presidentti arvovieraineen kidnapataan. Kaappauksen takana on Peter Branson, huippuälykäs luonnontieteiden tohtori, miljonääri ja rikollisnero. Jos Yhdysvaltain päämiehet eivät anna hänelle puolta miljardia dollaria, hän räjäyttää sillan presidentteineen päivineen. Branson järjestää maailmanlaajuisia uutislähetyksiä suoraan sillalta osoittaen koko maailmalle kuka tempauksen takana oikein on. Presidentti ei voi kuin toivoa että maissa joku keksii tilanteeseen jonkinlaisen ratkaisun, mieluiten ennen kuin ketään hänen vieraistaan Persian lahdelta ei heitetä sillalta alas. Sitä presidentti ei tiedä, että sillalla on jo joku, joka voi olla heidän ainoa toivonsa päästä turvaan hengissä.

Huh heijakkaa, vihdoin tämä on luettu! Aloitin tämän jo aikoja sitten (täällä jo mainitsin), luin muutaman sivun, tuntui hieman tylsältä ja jäi kesken. Sitten tuli aina vaan uusia kirjoja väliin, mielenkiintoisempia kirjastolainoja ym, ja lukeminen lykkääntyi entistä enemmän. Lopulta otin itseäni niskasta kiinni ja aloitin kirjan kunnolla. Hitaasti ja varmasti etenemällä pääsin vihdoin vauhtiin. Kirja ei ollut huono, mutta sen verran puuduttavaa ja keskittymistä kaipaavaa tekstiä ettei iltaisin lukeminen onnistunut, vaan väsy iski heti. Tästä vain jostain syystä tuli minulle oikea ikuisuusprojekti, ja pelkkä kirjan näkeminen yöpöydällä jo ärsytti. Olen kuitenkin iloinen että saatoin kirjan vihdoin loppuun, varsinkin kun kirja oli myös ihan hyvä. Vaan ei kuitenkaan mikään napakymppi.

Kuten sanoin, kirjan teksti oli aika puuduttavaa. Ehkä tilanteeseen vaikutti fontti, mikä oli aika tiivistä ja sivun lukeminen tuntui kestävän pitkään. Lyhyestä mitasta huolimatta tuntui myös ettei kirja lopu ikinä. Lisäksi joku kirjoitustavassa vaan tökki. Puhevuoroja oli ainakin hieman vaikea tunnistaa mikä oli kenenkin. Loppuosa kirjasta oli kuitenkin parempi tapahtumien päästessä kunnolla vauhtiin. Kirja oli suhteellisen jännittävä, sillä näkökulmia on molemmilla puolilla. Osa tapahtumista jää Bransonilta kokonaan pimentoon, ja toisin päin. Toisaalta halusinkin nähdä kuinka Branson suunnitelmassaan oikein onnistuu, mutta toisaalta taas toivoin että hänen loppuun hiottu suunnitelmansa saadaan estetyksi.

Bransonia povataan koko kirjan ajan nerokkaimmaksi rikolliseksi ikinä, joka ei ole koskaan jäänyt kiinni rikoksistaan. Olikin kiva nähdä, miten tapahtumien edetessä Bransonin suunnitelmasta poiketen hänen hermonsa alkavat pikkuhiljaa pettää, ja virheitä alkaa syntyä. Kirja on täynnä pieniä yksityiskohtia, pieniäkin asioita jotka voivat mennä pieleen, ajoituksia ja hiippailua. Kaikkea sellaista mistä on kiva lukea, saa jännittää mukana. Loppu menikin vauhdilla tapahtumien kärjistyessä finaaliin, joka tosin lopulta oli hieman tylsähkö ja antikliimaksinen.

Pitkällinen lukuprosessi on onneksi nyt ohi, eikä kirja onneksi osoittautunut edes huonoksi. Mikään kovin ihmeellinen se ei ollut, mutta kivaa vaihtelua siihen mitä normaalisti luen. MacLeanin kirjoitustavasta en ole oikein varma pidinkö vaiko en, sillä suomennos ja painos varmasti vaikuttaa aika paljon osaltaan puuduttavaan tunteeseen.


Arvosana: Kolme kissanpentua

Kirjankansibingo: Kaupunki. Reading Challenge: 42. A book you own but have never read.


24. heinäkuuta 2015

Kotimaisia sarjakuvia

Viime aikoina olen aika huomaamatta hamstrannut monia kotimaisia sarjakuvia luettavaksi, ja aionkin postata niistä muutamia nyt lähiaikoina aina samassa syssyssä. Tässä postauksessa on kaksi erillistä sarjakuvaa, parissa seuraavassa postauksessa nähdään saman taiteilijan tekeleitä.



Tiitu Takalo
Minä, Mikko ja Annikki
Suuri Kurpitsa, 2014
237 s.





Minä, Mikko ja Annikki on Tiitu Takalon omaelämäkerrallinen kertomus Annikin korttelin säilymisestä. Kirja pitää sisällään kuitenkin myös paljon muuta, aina Tampereen historiasta kierrätykseen ja remontointiin ja Tiitun ja Mikon rakkaustarinaan. Annikin puutalokortteli sijatsee Tampereen Tammelassa, selviytyi sodista ja monista purkutuomioista. Nykyään siellä pidetään jokavuotiset Annikin Runofestivaalit. Itse en ole siellä vielä päässyt käymään, mutta toivottavasti ensi vuonna.


Takalon piirustustyyli on oikein mukavan näköistä. Simppeliä ja yksinkertaista, mutta kuitenkin sopivilla yksityiskohdilla jotka pistävät silmään. Ei liian maalailevaa, mutta ei liian tarkkaakaan. Pidin myös kovasti siitä, miten eri tarinoissa oli hieman erilaista tyyliä, riippuen oliko kyse remontoinnista, Tiitun ja Mikon tarinasta vai historiakuvauksesta. Ehdoton lempparini olikin kappaleissa Taistelu Annikista ja Taistelu Annikista osa II, joissa piirrokset oli tehty vanhanaikaisella tavalla kunnon yksityiskohtineen, vaikka ne sijoittuukin jo -90- ja 2000-luvuille. Ne olivat myös kappaleet, joista todella tajusi miten paljon työtä Annikin korttelin säilyttämisen eteen on tehty. 

Pidin kirjasta paljon. Uskonkin, että ellen itse olisi nykyään tamperelainen, en olisi pitänyt tästä näin paljon, tai kokenut sitä näin kiinnostavana. Minulle mielekkäimpiä kohtia olivatkin kappaleet jotka koskivat Tampereen historiaa. En ole juuri perehtynyt Tampereen historiaan, joten kuvaukset tutuista paikoista ja kaduista oli oikein mielekästä luettavaa. Nyt katselenkin kaupunkia jo toisella tavalla. Eikä muutkaan osuudet mitenkään tylsiä olleet, mielestäni kirja toimii hyvin kokonaisuutena.

Piti ottaa kuvia myös sisäpuolelta, mutta unohdin ja kirja on jo kirjastossa. Onneksi muut ovat jälleen kerran tajunneet ottaa kuvia, kannattaa käydä katsomassa.


Arvosana: Neljä kissanpentua

Reading Challenge: 43. A book that takes place in your state.


Henri Gylander
Unia ja Toiveita
Suuri Kurpitsa, 2012
51 s.




Unia ja toiveita on Gylanderin omaelämäkerrallinen novellikokoelma, joka sisältää kaksi toisiinsa nivoutuvaa tarinaa. Ihan uusi ihminen kertoo tarinan pienestä pojasta, joka saa kuulla tulevansa pian isoveljeksi. Vauvan odotus on pitkä aika, ja poika pohtiikin odottaessaan kaikenlaisia vaaroja joilta aikoo vauvaa tulevaisuudessa suojella. Kauneudesta puheen ollen jatkaa päähenkilön tarinaa vuosia myöhemmin tämän tavatessa tytön. Rakkaus alkaa heräillä, tulevaisuutta suunnitellaan ja päähenkilö tuntee kuin näin oli tarkoituskin tapahtua.

Unia ja Toiveita koostuu kahdesta novellista, mutta on kuitenkin hyvin yhtenäinen ja koenkin sen oikeastaan yhdeksi isoksi tarinaksi. Pidin Gylanderin piirustustavasta todella paljon, sillä jälki on kivan simppeliä omilla pienillä yksityiskohdilla. Ja kuten Takalonkin kirjassa, tässäkin on muutamia kohtia jotka on piirretty tavallaan vanhanaikaisella, maalauksellisella ja yksityiskohtaisella tavalla, josta pidin paljon. Pidin ehkä juuri tuon piirustustyylin vaihtuvuuden takia jälkimmäisestä tarinasta hieman enemmän. 

Kirja on hyvin tunnelmallinen, värimaailma on rauhallinen ja lyhyestä mitastaan huolimatta koskettava. Hyvä kirja, jota voin kyllä suositella luettavaksi.

Arvosana: Neljä kissanpentua

20. heinäkuuta 2015

Eve Hietamies: Tarhapäivä

Eve Hietamies
Tarhapäivä
Otava, 2012
Kansi: Markus Pyörälä
447 s.





Antti ja Paavo Pasanen ovat kulkeneet yhdessä kaksistaan jo yli viiden vuoden ajan. Kun Antin nykyinen ex-vaimo ja Paavon äiti Pia aikanaan synnytyslaitoksella otti ja lähti, ei hän ole liiemmin ollut kaksikon elämässä mukana, mutta taustalla kyllä. Pian sijaan Enni ja tämän tyttö Terttu ovat poikien elämässä säännöllisesti mukana, niin joka tiistaisia kylässä käyntejä kuin yhteisiä ulkomaanmatkoja myöten. Enni on Antille kuin sisko, kuten Terttu Paavolle.

Antti ja Paavo osaavat olla kaksistaan, elämä kulkee uomissaan. Antti tietää jo miten pientä poikaa pitää hoitaa, miten tämän saa nauramaan tai mitä suuttuneen Paavon huutama TY tarkoittaa. Antin elämä menee kuitenkin mullin mallin kun eräänä päivänä Tertusta tulee yllättäen Pasasen perheen tilapäisasukas. Antti joutuukin aikamoisen dilemman eteen huomatessaan ettei samat tavat pädekään Tertun kanssa mitä Paavon. Mitä eroa on tunikalla ja mekolla, ja mikä ihme on se valkoinen kissa-naama mikä näkyy kaikkialla?

Tarhapäivässä oli alusta asti sama rento tunnelma mitä Yösyötössä. Normaalia arkea ja normaaleja ongelmia. Uusi tarhapäivä tarhapäivän jälkeen. Vaikkei minulla omia lapsia vielä olekaan, pystyn silti osaltaan samaistumaan lapsiarkeen ja Antin elämään. Kirja on kirjoitettu niin samaistuttavalla tavalla, tapahtumat kuvataan lämminhenkisesti ja läheisesti. Lukemista ei malttaisi lopettaa, haluaa tietää miten Antti nyt tästäkin selviytyy ja mitä hauskaa Paavo nyt keksii. Mukavaa, helppolukuista viihdettä, kuitenkin ripauksella synkkiäkin aiheita, mm. Pian mielenterveysongelmat.

Antti on hahmona edelleen mielestäni todella symppis, ja sitä haluaa niin kovasti että hän onnistuu, oli asia mikä tahansa. Toki, välillä tekisi mieli takoa hieman järkeä Antin jääräpäähän. Välillä ei voi myöskään kuin ihmetellä miten tietämätön Antti voikaan olla joistain asioista, hieman jopa epäuskottavalla tavalla. Paavo on kasvanut ajattelevaksi pikkupojaksi, joka harjoittelee R-kirjainta ja ikävöi äitinsä perään. Äidin, joka ei osaa huolehtia edes itsestään, saatika pojastaan. Terttu toi kirjaan kivan lisän ja hieman tyttöenergiaa poikien keskelle, vaikkakin tosin hieman kärjistetysti.

Tuntui myös että tässä kirjassa oli hieman enemmän juonenkaarta kuin Yösyötössä, jonka muistelisin olevan enemmän vain Antin selviytymistä vastasyntyneen Paavon kanssa. Hyvä jatko-osa, Antin ja Paavon seikkailuista on aina kiva lukea. Nauroin jälleen monesti kirjan parissa, ja täytyy myöntää että itkin myös. Kirjassa oli montakin aika surullista kohtaa, liittyen nimen omaan Paavoon ja tämän äitiin Piaan. Tosin, olen yleensäkin todella herkkis jos kirjassa/elokuvassa tapahtuu jotain ikävää lapsille, joten siihen ei paljoa tarvita.



Arvosana: Neljä kissanpentua

Kirjankansibingo: Keltainen. Reading Challenge: 38. A book that made you cry. Luetaan sateenkaari: keltainen raita.


15. heinäkuuta 2015

L. M. Montgomery: Anna opettajana

L. M. Montgomery
Anna opettajana
(Anne of Windy Poplars,1936)
WSOY, 2002
Suom: Paula Herranen
277 s.
Kirjastolaina






Anna opettajana sijoittuu Annan unelmavuodet-kirjan jälkeen, jolloin Anna lähtee kolmeksi vuodeksi Summersideen yhteiskoulun rehtoriksi. Kirja koostuu enimmäkseen Annan kirjeistä rakkaalle Gilbertilleen, joissa hän selostaa Summersiden värikkäitä tapahtumia ja antaa hienoja kuvauksia uusista ihmisistä keihin tutustuu.


Annan opettajan tehtävät eivät ala kuitenkaan kovin hyvin, huolimatta ihastuttavasta talosta Kummituskujalla ja suloisista leskistä keiden luo hän päätyy vuokralaiseksi. Summersidea hallitsee Pringlejen suku, ja Anna on vienyt rehtorinpaikan eräältä Pringen sukuun kuuluvalta. Niinpä Annasta tuntuukin että koko Summerside on häntä vastaan, kun sekä oppilaat että jopa suvun vanhimmat nöyryyttävät häntä. Anna on tapansa mukaan harmissaan ettei hänestä pidetä, ja tekee kaikkensa ystävystyäkseen heidän kanssaan. Kolmeen vuoteen mahtuu paljon tapahtumia, niin surullisia kohtaloita kuin myös iloisia sattumia.

Luin muun sarjan viime vuonna vasta ensimmäistä kertaa, mutta sekä tämä että Annan perhe jäivät tuolloin välistä, nämä ns. uudemmat kirjat jotka on kirjoitettu väliin myöhemmin. Melkein olisikin pitänyt lukea koko sarja alusta ennen kuin hyppäsin lukemaan tätä melkein kylmiltään, sillä yksi lukukerta ei jätä mieleen kovin tarkkoja yksityiskohtia hahmoista ym. Onneksi suurin osa hahmoista tulee uutena tähän kirjaan, eikä muistissa olevat aukot niin haitanneet. Ja onneksi on wikipedia. 

Pidin alusta asti kirjeiden muodossa kerrotusta tarinasta, mutta on kuitenkin kiva että välissä on myös muutamia tavallisia kappaleita, sillä kirje-muotoon tahtoo lopulta hieman kyllästyä. Yksi asia kirjeissä kuitenkin jäi harmittamaan. Olin jo päässyt siihen ihanaan lämmittävään tunteeseen aloittaessani jälleen yhtä tyttökirjaa, että oikein odotin kaikkia kivoja söpöily-kohtia Annan kirjeissä Gilbertille. Mutta niitäpä ei ollutkaan, vaan välissä saattoi lukea että muutama sivu hypätty yli. Voi miksi, miksi näin. Olisi ollut kiva lukea edes muutama söpö rakkauskirje.

No mutta. Muuten tarina oli kyllä taattua Montgomerya ja Annaa. Todella kuvauksellisia tapahtumapaikkoja, tunnelmallisia taloja ja metsikköjä, mutkittelevia polkuja Huomiseen, kukkien tuoksua, unelmointia. Ja täynnä erilaisia, karismaattisia ja omannäköisiä ihmisiä. Erilaiset ihmiset ja ihmiskohtalot onkin parasta Montgomeryn kirjoissa. Ainoa vaan, että tällä kertaa mukana oli muutama niinkin raivostuttava hahmo, että minulla suorastaan alkoi kiehua niistä lukiessani. En muista että aiemmin olisi ollut ihan näin ärsyttäviä, valittavia ja kamalia hahmoja. Ja jos yleensä on tottunut, että lopulta heidän sydämet sulatetaan ja he muuttuvat, tai että edes omalla tavallaan "paha saisi palkkansa", näin ei käynyt tällä kertaa. Heillä ei ollut oikeastaan mitään virkaa koko kirjassa, mutta silti luin 7 sivua pelkästään siitä kuinka kaikki on kamalaa ja kuinka jokainen lause alkoi sanoin "pahoin pelkään, että..." tai "ettei vaan olisi..." Huoh. Yleensä jaksan nauraa näille, sillä huvittaviahan he olivat, mutta jotenkin tällä kertaa se muuttui aika pian puuduttavaksi ja ärsyttäväksi.

Muut hahmot olivat kyllä oikein ihastuttavia ja suloisia, juuri näillä sanoilla kuvaten. Pieni Elizabeth, joka joutuu asumaan synkässä ja pimeässä talossa ihmisten kanssa, jotka eivät häntä rakasta. On Katherine, joka vaan ei osaa elää elämää kuten muut, ja Rebecca Dew, kenestä ei voi puhua pelkällä etunimellä. Mahtavia hahmoja jälleen kerran, vaikka omalta osaltaan kaipaankin hieman myös niitä vanhoja, ja niitä jotka tulevat vasta seuraavissa osissa. Onneksi on vielä yksi lukematon Anna-kirja, jonka pariin varmaan pian käynkin. 

Tätä kirjaa oli kyllä todella vaikea pisteyttää. Sillä vaikka todella pidin kirjasta ja kirjan loputtua oli ihana olo, en silti aivan pääse yli niistä parista tooodella raivostuttavasta hahmosta. Ne pilasivat lukukokemustani jonkin verran, ja tiputtaa siksi yhden pykälän alemmas.


Arvosana: Kolme kissanpentua

Kirjankansibingoon kohta Nainen. Reading Challengeen kohta 16. A book from an author you love that you haven’t read yet.

11. heinäkuuta 2015

Puolivuotias blogini

Täällä se on, puolivuotissynttärit! Huh heijakkaa.

Aloitin blogini tammikuun 11. päivä,  ja puoli vuotta on mennyt niin vauhdilla, että päätä huimaa. Blogiaika on ollut todella mukavaa, enkä kyllä enää vaihtaisi tätä harrastusta pois. Hassua muistella miten kauan aikaa olinkin pohtinut ja miettinyt ja aina melkein aloittanut oman blogin. Onneksi lopulta aloitin, lukuinnostuskin on noussut uusiin sfääreihin tämän myötä. Lisäksi jotenkin tuntuu että muidenkin blogien ja postausten lukemisesta saa enemmän irti kun on näin konkreettisesti osa yhteisöä.


Puolen vuoden blogihistoriani aikana olen lukenut yhteensä 46 kirjaa ja kivan näköisesti 10 100 sivua. Postauksia olen julkaissut tämän myötä 52.

Näistä kirjoista 30 on miesten kirjoittamia, 15 naisten. Yhden kirjan lasken molemmille. 
Englanniksi luin 13 kirjaa.
Kirjastolainoja kertyi 25 kappaletta, 20 oli omasta hyllystä ja yksi oli lainassa kaverilta.
Sarjakuvia kertyi 17, mangoja 4, ja e-kirjoja 9 kappaletta.


Ei paha! Ei siis todellakaan. En ole koskaan aiemmin kiinnittänyt huomiota tai edes miettinyt miten paljon olisi mahdollista lukea puolessa vuodessa, enkä ole aiemmin kyllä tämmöisiin lukemiin päässytkään. Kuten jo sanoinkin, blogin myötä olen huomannut lukuinnostukseni nousseen todella uusiin mittakaavoihin, ja suoritinkin jo tämän vuoden Goodreadsin lukuhaasteenikin. Aiemmin olen vuoden aikana päässyt ehkä näihin lukemiin mitä nyt luin siis puolessa vuodessa. Toki, lukemistoon on tullut paljon lisää sarjakuvia jotka nostattavat lukumäärää nopeasti ja vaikuttaa siis määrällisesti aika paljon.

Ja näin synttäreiden kunniaksi päätin kunnostautua myös blogin ulkoasun kanssa! Ulkokuori on hakenut muotoaan jo hyvän aikaa, mutta nyt olen vihdoin siihen tyytyväinen, ja tämä saa jäädä pidemmäksikin aikaa. Pieniä viilauksia on toki varmaan vielä tulossa. Toivottavasti kaikki näyttää hyvälle ja toimii, ilmoitella voi mahdollisista ei-toivotuista jutuista.

Lisäksi olen vihdoin saanut laiskuuttani lisättyä tuohon sivuun nappulan joka johtaa twitteriini, heti instagramin vieressä. Näiden alapuolelta löytyy nykyään myös bloglovin-nappula. Näin sitä valloitetaan somea! Facebook-sivua en ole blogilleni vielä tehnyt, mutta ehkä sekin vielä tulee tulevaisuudessa.


Mitä lukemiseen tulee, tällä hetkellä vaivaa ehkä pieni lukuinnottomuus. Muutama hyvä kirja on kesken, mutta lukeminen ei vaan innosta. Toki aina kun jotain kirjaa vaan aloittaa niin kyllähän se lukeminen sitten maistuu.

Olenkin lukemisen sijaan keskittynyt nyt enemmän sekä tv-sarjoihin että videopeleihin. Nämä kaudet vaihtelee minulla aina aika paljon, täytyy vain mennä niiden mukana. Kyllä se lukuintokin sieltä vielä palaa piakkoin. Aina se joskus palaa! 


Näiden höpinöiden myötä toivottelen kaikille kivaa loppukesää!

8. heinäkuuta 2015

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa

Vilja-Tuulia Huotarinen
Valoa valoa valoa
Karisto, 2011
Kansi: Tuija Kuusela
175 s.


Kirjan kertojana toimii nuori Mariia Ovaskainen, joka osoittaa sanansa suoraan lukijalle. Eletään vuodessa 1986, ajassa jolloin kaksi suurta räjähdystä tapahtui. Toinen Tshernobylissä ja toinen Mariian päässä, Mimin voimasta. Kaikki alkaa siitä kun Mimi, punainen pinni päässä kysyy uimarannalla jos Mariia voisi näytellä hänen ystäväänsä. Mariia suostuu, ja tutustuu pian Mimin kotiin, valkoiseen taloon, Seka-Sortoon. Seka-Sorrossa Mariia tapaa myös Mimin perheen, tai mitä siitä on jäljellä; lähes sokea isoäiti ja Kylli-täti, sekä olohuoneessa oleilevat 59 ja 62.

Mimi ja Mariia tutustuvat paremmin, oleilevat yhdessä Mariian vanhempien kielloista huolimatta. Ystävyyden näytteleminen muuttuu rakkaudeksi. Mariia on Mimistä aivan lumoutunut, Mimi tuo Mariian maailmaan valoa valoa valoa. Mutta rakkauskaan ei voi pelastaa kaikelta.

Luin Valoa valoa valoa lukumaratonin yhteydessä, ja kirja alkoi todella lupaavasti Queenin sitaatilla ihanasta kappaleesta Sail away sweet sister. Harmillista vaan, itse kirja ei juuri lumonnut minua. Jokin kirjan kirjoitustyylissä ei vaan toiminut. Kieli oli hieman liian runollista makuuni ja tekstiä oli aseteltu eri tyyleillä, mikä ei yleensä minua oikein nappaa mukaansa. Joskus kyllä, mutta nyt se vaikeutti lukemista ja toi vielä enemmän vaikutusta liiasta yrittämisestä. En myöskään ihan kauhean paljon tykännyt kertojan tavasta puhutella lukijaa ja kertoa vinkkejä kuinka kirjaa kuuluisi lukea.

Ei kirja täysin huonokaan ollut, tarina on aika koskettava kertomus kahdesta nuoresta tytöstä ja heidän rakkaudestaan, ja ymmärrän kyllä osittain miksi kirja on voittanut Finlandia Junior-palkinnon vuonna 2011. Silti jotenkin minulle tarina oli aika yhdentekevä. En kokenut tapahtumia mitenkään läheisiksi enkä samaistunut kehenkään hahmoon. Ehkä lukumaratonkin ja vauhdilla lukeminen vaikutti asiaan osaltaan, tiedä sitten jos olisin eri mielentilassa lukenut kirjan, hieman rauhallisemmin ja keskittyneemmin, olisin saattanut pitää siitä enemmän.


Arvosana: Kaksi kissanpentua

Kirjankansibingoon ruksi kohtaan Pariskunta.


6. heinäkuuta 2015

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa

Pasi Ilmari Jääskeläinen
Sielut kulkevat sateessa
Atena, 2013 (e-kirja)
514 s.




Taannoin huomasin Pasi Ilmari Jääskeläisen twitteriä seuratessani että hän oli laittanut uusimman kirjansa Sielut kulkevat sateessa e-kirjan ilmaisjakeluun, ja kirja olisi saatavilla enää muutaman päivän. Muistelin pitäneeni miehen muutamasta lukemastani novellista, ja kirjan juonikuvaus kuulosti mielenkiintoiselle, joten otin talteen oman kappaleeni. Muutama viikko myöhemmin kesälomareissulle mukaan ottamani kirja loppuikin yllättävän pian, ja silloin muistin tämän. Onneksi muistin. Kiitos ilmaiskirjasta siis Jääskeläiselle, ja nyt haluankin hankkia tämän kirjan myös fyysisenä kopiona hyllyyni. (Kirja on myös omistettu kirjabloggaajille. Hih!)

Judit on kyllästynyt elämäänsä. Neljänkymmenen rajapyykki on jo mennyt, töissä on vaikea olla huonon sisäilman takia ja avioliittokin sovittiin yhteistuumin jutellen päättää, kohteliaasti kuten aina. Sitten Juditin lapsuudenystävä Martta pyytää Juditin hänen edustamansa firman alle töihin Helsinkiin. Kotihoitoa, todella hyvä palkka, hyvä sisäilma, työsuhdeasunto, lähempänä Marttaa ja etenkin Mauria, Juditin kummipoikaa. Judit suostuu ajatellen samalla ansaitsevansa rahaa haaveilemilleen ulkomaanmatkoille. Pian hän huomaa asuvansa keskellä Helsinkiä ja tekevänsä potilaille normaalien kotihoitotehtävien lisäksi sielunhoitoa.

Sillä siitä F-Remediumissa on kyse, ruumiin ja sielun kokonaisvaltaisesta hoidosta. Sielua tulee kohdella kuten ruumistakin; kysellä potilaalta missä tuntuu pahalle, ja kehittää sopiva hoito parantaakseen sielun oloa. Yksi näistä hoidoista on supersuosittu Persinger-laite, jonka avulla potilaiden sanotaan pääsevän lähemmäs Jumalaa.

Pian Judit pääseekin uuteen arkeen kiinni, ja alkaa käydä päivittäin hoitamassa kuuluisan ateisti Leo Moreaun haavautunutta jalkaa. Leolla huhutaan firman mukaan olevan todisteita Jumalan olemassaolosta, ja Judit toimiikin sairaanhoitajan työn ohella vakoojana Moreaun talossa, Martan pyynnöstä. Martalla kun on firman lisäksi toinenkin suuri syy saada tietoon Moreaun oletetut tiedot, sillä hänen poikansa, 8-vuotias Mauri on kuolemansairas. Martta antaakin Juditille kevyeksi kummintehtäväksi yrittää pelastaa Maurin sielu.

Voisin kirjoittaa tästä kirjasta vielä paljon, paljon pidemmästi, mutta silti tuntuu kuin raapaisisi vain pintaa. Kirjassa on niin paljon eri ulottuvuuksia, paljon mysteerisiä tapahtumia ja runsas juoni. On viikkokausia jatkunut sade ympäri eurooppaa, Marsiin laskeutuneet venäläiset, hämärä varjo joka seuraa Juditia, oudot samankaltaiset arvet ihmisillä, kaikkialla tuntuva homeen haju, Maurin sairaus. Paljon kaikkea, mutta ei silti mitään liikaa. Kirja tuntuu kokonaiselta paketilta - tosin hyvin synkältä ja harmaalta.

Sielut kulkevat sateessa nappasi minut heti alkumetreiltä mukaansa. Alkuasetelman jälkeen kirjassa alkaa pikkuhiljaa tapahtua yhä kummallisempia asioita. Realismin rajoja rikotaan ensin hienovaraisesti, mutta loppua kohden yhä enenevissä määrin niin, että kirjan loputtua täytyy aivan haukkoa henkeä. Kirjassa on niin paljon mystisyyttä ja salaisuuksia, todella kammottaviakin tapahtumia ja juonenkäänteitä, että lukemista on melkein mahdoton lopettaa. Kirja on tunnelmaltaan todella synkkä, harmaa ja vetinen, välillä jopa kuvottava, mutta samalla myös kovin unenomainen, aivan kuin kaikki tapahtuisi sumun keskellä. Tämä ei missään nimessä ole mikään hyvän mielen kirja, mutta silti kirjan päätyttyä minulle tuli hyvä mieli. Sellainen vau-olo.

Kirjan melkeinpä ainoa miinus oli sen päähenkilö Judit. Alkuun tuntui että Judit ei kyseenalaistanut mitään outoja tapahtumia. Ne tapahtuivat ja Judit tyynesti hyväksyi ne. Juditin olisi pitänyt mielestäni vielä enemmän pohtia omaa järkeä ja yrittää torjua oudot asiat, poistua paikalta. Sen sijaan myöhemmin kirjassa tuntui että asetelma kääntyi päälaelleen; kun kaikkialla oli selviä merkkejä tapahtumista ja todisteita vaikka mistä, Judit ei enää uskonutkaan mitään ja kyseenalaisti kaiken. Tämä oli aika raivostuttavaa, ja vei pienen siivun kirjan uskottavuutta. 

Sen sijaan suuren plussan annan kirjassa esiintyvälle Sivuhuomattelijalle, joka selittää lukujen välissä hieman enemmän Juditin ja Martan motiiveja, heidän tuntemuksiaan ja alitajuntaisiakin toiveita ja pelkoja. Tämä toi kirjaan kivan pienen twistin, kun sai tavallaan extra-silmäparin rivien väliin tutkimaan päähenkilöiden sielunelämää.

Olen lukenut Jääskeläiseltä aiemmin vain muutaman novellin kirjasta Taivaalta pudonnut eläintarha. Hyllyssä odottelee Harjukaupungin salakäytävät, ja uskaltaisin sanoa ettei mene kauaa kun jo tartun siihen.


Arvosana: Neljä kissanpentua

3. heinäkuuta 2015

Kesäkuun kooste

Ja niin on jo kesäkuu mennyt! Kamalaa miten nopeasti aika kuluu. Suorastaan pelottavaa. Kesäkuu oli kuitenkin ihan kiva kuukausi. Alkukuusta sain ensimmäisen kummilapseni ihanien ristiäisten myötä, ja pian sen jälkeen olikin jo juhannus jolloin matkustin jälleen Keski-Suomeen kotikonnuille. Reissuun en varannut mukaan muuta kuin Moranin kirjan, jonka luinkin yllättävän nopeasti. Hetken ehdin jo voivotella kun en ottanut muita kirjoja mukaan, kunnes tosiaan muistin että minulla on Sielut kulkevat sateessa e-kirjana, ja aloitinkin sitä jo siis siellä, ja luin sen loppuun maratonin aikana.


Näiden reissujen myötä lukeminen olikin alkukuun kovin vähäistä, ei tuntunut olevan aikaa sellaiselle. Onneksi vaikka luettuna oli vasta kaksi kirjaa, osasin odottaa että viimeistään kesälukumaratonin myötä luettujen määrä nousisi. Ja nousihan se! Ihan hyvä määrä siis luettuja tässä kuussa, ottaen huomioon että tosiaan suurimman osan luin vuorokauden sisällä.

Sain myös Goodreadsin vuoden lukuhaasteen jo täyteen, olin nähtävästi hieman aliarvioinut suoritustani kun puolessa välissä vuotta saan sen jo suoritettua. Nostin nyt haastetta melkein puolella ylöspäin, toivotaan että lukuinto kestää! 


Kesäkuussa luin 8 kirjaa:

Neljä kotimaista ja ulkomaista kirjaa
Neljä kirjaa sekä naisilta että miehiltä
Yhden englanniksi
Kaksi e-kirjaa
Kolme sarjakuvaa
Kolme kirjastonkirjaa
Kaksi Finlandia junior-palkittua kirjaa 
 + Kaksi novellia


Luetut:

Maria Turtschaninoff: Maresi: Punaisen luostarin kronikoita (213 s.)
Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö (360 s.)
Reetta Niemensivu: Aavepianisti ja muita kertomuksia (40 s.)
Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa (175 s.)
Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka (221 s.)
Yong-Deuk Kwon: Yölinja (28 s.)
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa (514 s.)
Joe Hill, Gabriel Rodríguez: Locke & Key, Vol. 1: Welcome to Lovecraft (171 s.) 
 + Claire Castillon: Äidin pikku pyöveli (kaksi novellia, 19 s.)

Yhteensä: 1741 sivua

Kesäkuuhun sisältyi monta hyvää kirjaa, kuten myös muutama ei-niin-hyvä kirjakin. Maresi, Näin minusta tuli tyttö ja Sielut kulkevat sateessa olivat kaikki todella hyviä kirjoja, kuukauden parhaimmistoa. Kaikki nostattivat ajatuksia ja viihdyttivät. Sarjakuvat eivät pettäneet taaskaan, ja erityisesti pidin kauhusarjakuvasta Locke & Key. Lukumaratonin aikana lukemani Valoa valoa valoa ja Sydämen mekaniikka sen sijaan jättivät aika kylmäksi, eivätkä oikein tarjonneet minulle mitään. Huotarisen kirjasta olisin halunnut pitää, mutta kirjoitustyyli ei tällä kertaa oikein napannut. 


Kirjahyllyn uutuudet:


Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö
Jane Austen: Kasvattitytön tarina
Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa
Colleen McCullough: Troijan laulu
Väritä itsellesi mielenrauhaa
Ali Smith: Oli kerran kello nolla


Näistä Moranin kirjan voitin Marika Oksan arvonnasta. Seuraavat kolme listassa löytyi saman päivän aikana kirpparilta muutaman euron hintaan. Mielenrauhaa värityskirjan ostin itselleni pitkän odotuksen ja pohdinnan jälkeen (pitäisikö siitä tehdä oma postaus?), ja Oli kerran kello nolla löytyi muutamalla eurolla kirjakaupan alesta.

Hieman alkaa olla kirjahyllyssä jo ahdasta, ja sen vuoksi olenkin hienovaraisesti karsinut sieltä joitain teoksia pois. Lähinnä sellaisia jotka ovat istuneet siellä jo parhaimmillaan vuosia ja joita en vieläkään ole lukenut eikä enää kiinnostakaan, tai sitten vaan sellaisia jotka oli ihan ok kirjoja, mutta joita en oikeastaan välttämättä halua enää hyllyyni. Tykkään tehdä ennemmin tilaa sellaisille kirjoille joita todella rakastan, tai uusille mielenkiintoisille kirjoille jotka todella tekee mieli lukea. Osa kirjoista menee varmaan suoraan kirjaston vaihtolaariin, osan voisi joskus laittaa vaikka kirpparille myyntiin.

Kivaa kesän jatkoa kaikille ja hyviä lukukelejä!

1. heinäkuuta 2015

Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka

Mathias Malzieu
Sydämen mekaniikka
(La Mécanique du cœur, 2007)
Gummerus, 2011
Suom: Lotta Toivanen
Kansi: Jenni Noponen
221 s.



Sydämen mekaniikka kertoo nuoresta pojasta Jackista, joka syntyy vuonna 1874 maailman kylmimpänä yönä sydän jäätyneenä. Kiltti rouva, noitatohtoriksikin kutsuttu Madeleine auttaa nuorta äitiä synnytyksessä ja pelastaa pojan sydämen asentamalla siihen käkikellon joka pitää sydämen koossa. Kello raksuttaa Jackin sydämen kohdalla siitä pitäen, aiheuttaen pojalle nolojakin tilanteita kukkumalla väärällä hetkellä. Vaikka kello pitää Jackin hengissä, on se myös hänelle vaaraksi. Madeleine varoittaa Jackia koskaan rakastumasta tai vihaamasta ketään, hänen sydän kun ei tulisi niin vahvoja tunteita kestämään ja menisi rikki.

Jack uhmaa kuitenkin varoituksia, kun hän tapaa ihastuttavan andalusialaisen tanssijattaren, Miss Acacian, suloisen likinäköisen tytön, ja rakastuu häneen välittömästi. Tyttö katoaa, mutta poika ei voi häntä unohtaa ja lähteekin häntä lopulta etsimään, matkaten kauas kotoaan. Matkan varrella Jack lyöttäytyy yhteen taikuri Mélièsin kanssa sekä tapaa mm. kaimansa Viiltäjä-Jackin.

Luin Sydämen mekaniikan kesälukumaratonin aikana. Kirja oli todella nopealukuinen, mikä oli hyvä, sillä muuten en olisi välttämättä jaksanut lukea kirjaa loppuun saakka. Olin heti alkuun aika tympääntynyt, tarina vaikutti todella naiiville eikä ollenkaan sellaiselle mitä olin odottanut. Lopulta kirjan kielikin alkoi tökkiä. Hyvin koristeelliset lauseet tuntuivat todella teennäisiltä ja muka-hienoilta, aivan liian yritteliäiltä. Joissain vertauksissa ei ollut mitään järkeä, ja luinkin kirjan lopulta täysin ajattelematta loppuun. En lopulta jaksanut kiinnittää huomiota enää juuri mihinkään, luin kirjan pikavauhtia jotta sain käännettyä viimeisen sivun. Tämän lisäksi kirjan ajankuvaus ei tullut mielestäni millään lailla esiin, ja sekin unohtui lopulta kokonaan kirjan edetessä, mikä oli harmillista.

Tarina itsessään ei juuri alun jälkeen parantunut myöskään, tapahtumat olivat hieman liian suoraviivaisia ja naiiveja. Loppupuolella kirja onneksi hieman paransi otettaan ja sai minut jopa yllättymään juonenkäänteillään. En ollut odottanut ollenkaan sellaista loppua tällaiselle kirjalle, ja se sai minut pitämään kirjasta edes vähän enemmän.

Ei Sydämen mekaniikka huono ollut, mutta ei erityisen hyväkään. Tarina oli aika yhdentekevä ja omituinen, mutta ei sillä Tim Burtonmaisella tavalla mitä takakansi lupailee. Odotin kirjalta paljon enemmän, puitteet oli hyvät. Mutta nyt ei vaan toiminut, suurin ongelma taisi minulle olla kirjoitustyyli. Kyllä kirjassa tapahtumia onneksi kuitenkin riittää, ei se tylsäkään ole. Nopealukuinen, välillä ihan hauska ja yllättäväkin tarina rakkaudesta ja sydämen mekaniikasta. Plussaa kirja saa upeasta kansikuvastaan.

Muualla: Sara on listannut monia aikakauden epäkohtia, Laura jakaa mielipiteeni kirjasta melkein tarkalleen, Annami, Villasukka kirjahyllyssä ja Emilie pitivät kirjasta huomattavasti enemmän kuin minä.

Arvosana: Kaksi kissanpentua


Kirjankansibingoon ruksi kohdalle Siluetti. Reading Challengesta kohta 31. A book with bad reviews. Muistan lukeneeni kirjasta muutaman aika huonon arvion, mutta uhmasin niitä silti ja ostin kirjan alennusmyynneistä. No, niinpä niin.