21. heinäkuuta 2017

Bea Uusma: Naparetki: Minun rakkaustarinani

20170721_154020

Bea Uusma
Naparetki: Minun rakkaustarinani 
(Expeditionen: Min kärlekshistoria, 2013)
Like, 2015
Suom. Petri Stenman
290 s.


Luen hyvin harvoin tietokirjoja, mutta tällaisen kirjan kohdalla sitä aina tulee pohtineeksi että miksi. Sillä näin hienoja kirjoja lukisin ehdottoman mielellään useamminkin.

Vuonna 1897 Andree ja hänen tutkimusretkikuntansa yrittävät päästä Pohjoisnavalle vetypallollaan, mutta joutuvat erinäisistä syistä laskeutumaan jo paljon aiemmin jäätikölle, ja aloittavat pitkän vaelluksen kohti lähintä varikkoa. Miesten ruumiit ja leiri löytyvät yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin Valkosaarelta, mutta kukaan ei tiedä miten tai miksi miehet lopulta kuolivat. Naparetki on Uusman oma vuosien kestävä tutkimusmatka Andreen ja kumppaneiden matkaan, selvittäen parhaansa mukaan mitä tuolla retkellä oikein tapahtui.

Retkikunnan tarinan ja kuolemien selvittämisen ohella kirja on myös aikamoinen osoitus Uusman pakkomielteestä kyseistä mysteeriä kohtaan. Kirja on tehty niin suurella intohimolla ja hartaudella, että lukijana sitä innostuu ja kiinnostuu aiheesta pakostikin. Kaikkialla kirjassa näkyy vuosien tutkimuksen tulos; jokainenkin pienikin asia on käännetty ympäri ja vastauksia on etsitty kaikkialta. Tällainen omistautuminen asialle ja kaikkien vaihtoehtojen pohtiminen on todella ihailtavaa, ja saa tosiaan kiinnostuksen pysymään yllä vaikkei aihe sinällään olisi aiemmin kiinnostanutkaan.

Naparetki on yksinkertaisesti upea kirja. Se on ensinnäkin ulkoasultaan hyvin kaunis; kirja sisältää paljon kuvia, taulukoita, piirustuksia ja erivärisiä sivuja, jotka rytmittävät lukemista hyvin, ja ovat myös visuaalisesti nättejä ja pitävät kiinnostusta yllä. Kirja on varmaan yksi visuaalisesti näteimpiä kirjoja joita omistan. Tämän kaiken lisäksi kirja kertoo todella mielenkiintoisen tarinan, joka pitää otteessaan loppuun asti, ihan sinne viimeisille sivuille saakka. Itse ainakin elin täysin mukana kirjan tarinaa, miesten vaativaa ja vaarallista retkeä jäätiköllä ja pohdintoja todennäköisistä kuolinsyistä.

Ainoa asia mikä kirjassa häiritsi melko paljon, oli sen lukuisat kirjoitusvirheet. Pari ei yleensä ärsytä juurikaan, mutta tästä niitä löytyi varmasti reipas kymmenkunta. Varsinkin, kun virheitä oli myös päivämäärissä ja vuosiluvuissa, sekä tarkoissa päiväkirjamerkinnöissä, se alkoi jo hieman häiritä lukukokemusta. Olen aina aika tarkka yksityiskohdista, varsinkin tietokirjoissa, sillä haluan tietää kaiken, niin virheet jäävät mieleen häiritsemään. Virheistä huolimatta kirja oli todella upea ja mieletön lukukokemus, jota voi suositella lämmöllä.

Muualla: Kirjanurkkaus, Lumiomena, Mitä luimme kerran, Järjellä ja tunteella

Arvosana: Viisi kissanpentua

Helmet-haaste: 16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja

8. heinäkuuta 2017

Blogistanian kesälukumaraton vol 2 (OHI)

Edelliseen lukumaratoniin en päässyt mukaan, mutta tällä kertaa aikaa on, lukemista riittää ja intoakin taitaa löytyä ainakin tarpeeksi. Blogistanian tämän kesän toista lukumaratonia emännöi Jane Kirjan jos toisenkin -blogista. Sieltä voi käydä lukemassa myös säännöt ja vaikka vielä ilmoittautuakin, itsekin tein lopullisen päätöksen osallistua vasta tänä aamuna.

Aloitan oman urakkani tänään iltapäivällä, luultavasti joskus parin tunnin sisään. Aloitan todennäköisesti tällä hetkellä kesken olevasta Nälkäpelistä, jonka uusintalukua olen odottanut kovasti. Se on sen verran nopealukuinen ja koukuttava että uskon saavani luettua sen helposti kokonaan. Aika varmasti tulen myös tarttumaan This One Summer -sarjakuvaan, sillä sen lukemista olen pantannut tämä lukumaraton mielessäni.

20170708_121513

Noiden kahden varman luvun lisäksi en sitten tiedäkään mihin tarttua, mutta tuossa on nyt muutama vaihtoehto. Muumi-sarjakuvia hain tänään kirjastosta, samoin kuin Greenwellin kirjan, joka lyhyytensä puolesta voisi toimia maratonilla. Lisäksi mukana vielä lisää sarjakuvaa, hieman novelleja ja se edelleen aloittamatta oleva Oryx ja Crake. En tiedä mikä sen aloittamisessa niin pelottaa kun kaikki kirjat menevät sen edelle. Todennäköisesti se on aloittamatta vielä maratonin jälkeenkin, mutta olkoot nyt tuossa taas muistutuksena.

Päivittelen tähän samaan postaukseen lukemisiani maratonin edetessä. Tsemppiä kaikille muillekin maratoonareille! 

Klo 14:30 - 17:00

Aloitin maratonini lopulta puoli kolmelta, joten parisen tuntia on nyt lukuaikaa takana. Jatkoin jo aiemmin aloittamani Nälkäpelin parissa ja pidin juuri pienen eväs- ja blogienlukutauon. Lukeminen on alkanut aika hitaasti kuten aina, vauhtiin pääsemisessä kestää minulla nähtävästi aina hetki jos toinenkin. Nälkäpelillä jatkan kuitenkin vielä, sillä se vetää puoleensa, sitten vaihdan luultavasti sarjakuvan pariin.
Sivuja yhteensä: 78

Klo 17:00 - 20:40

Jo neljäsosa maratonia takana, kylläpä aika rientää vauhdilla! Varsinkin, kun tuntuu etten oikein etene juuri mihinkään lukemisieni kanssa. Nälkäpeli on edelleen kesken, aikalailla sata sivua vielä jäljellä. Olen lukenut aika hitaasti ja hyppien välillä riveillä, en tiedä mistä hitauteni nyt johtuu. Ehkä jään pohtimaan kirjan tarinaa välillä hieman liikaa. Lähdin välissä ulkoilemaankin, mutta otin Nälkäpelin mukaan, äänikirjan muodossa! En halunnut aloittaa mitään uuttakaan, ja oli kiva päästä kuuntelemaan miltä kirja kuulostaa äänen luettuna. Lukija ei ehkä ollut ihan omaan makuuni, ja lukutahti oli aika hidas enkä huomannut Bookbeatin asetuksissa että sitä saisi nopeutettuakaan? Noh nyt on kuitenkin saatu tarvittava happihyppely sekä ruokaa. Seuraavaksi taidan vihdoin hypätä sarjakuvan pariin, pakko päästä Nälkäpeli-areenalta hieman toisiin maisemiin.
Sivuja yhteensä: 164

Klo 20:40 - 00:00

Luin välissä This One Summer -sarjakuvan, joka oli kyllä kuin tehty tällaiseen kesäiltaan, vielä parempi olisi ollut jonkinlainen mökkiympäristö. Sarjakuva oli hyvä, ja vei tarpeeksi kauas areenalta, että Nälkäpelin pariin jaksoi jo taas palata. Sitä on vielä n. 60 sivua jäljellä, loppu siis häämöttää jo, mutta lukutahtini on ollut sen kanssa todella matelevaa, että katsoo nyt kauan sen parissa vielä kestää. Nyt alkaa pikkuhiljaa tuntua myös väsymystä ilmassa, mutta kyllä sitä vielä jonkin aikaa jaksaa valvoa ja lukea.
Sivuja yhteensä: 534

Sunnuntai Klo 11:50

Luin yöllä Nälkäpelin loppuun ja yritin herätä aamulla aikaisin taas lukemaan. Lyhyet yöunet vähän kuitenkin verotti ja nousin hieman myöhemmin mitä oli tarkoitus, mutta ei se mitään. Aamupalan jälkeen nappasin tabletin ja kävin Giant Days -sarjakuvan pariin, jonka tuossa juuri luin loppuun. Kiva ensimmäinen osa, onneksi toinenkin osa löytyy jo e-kirjavalikoimastani. Nyt ajattelin siirtyä kissojen kanssa parvekkeelle lukemaan, mutta en ole vielä aivan varma että mitä, ehkä Greenwellin kirjaa tai novelleja. Maratonia jäljellä vielä noin kaksi ja puoli tuntia, jotain siinä ajassa vielä ehtii!
Sivuja yhteensä: 709

Klo 11:50 - 14:30

Ja näin on minun lukumaratonini loppunut! Aika kivasti meni, tänään tuntui lukeminen sujuvan ehkä hieman kivuttomammin mitä eilen, vaikka silloinkin lukeminen maistui ihan hyvin. Pääsin lopulta Greenwellin Kaikki mikä sinulle kuuluu -kirjassa puoleen väliin, vaikuttaa kiinnostavalle ja sitä luki helposti. 

Kaiken kaikkiaan maraton oli oikein onnistunut, kaikki kirjat sopivat maratonille hyvin ja sivumääräänkin olen oikein tyytyväinen. On mukavaa että sai vihdoin aikaa ihan vaan lukea, se kun on jäänyt viime aikoina niin vähäiselle. Ajattelin lähteä myös elokuun yhteiselle maratonille mukaan, se kun on juuri sopivasti ennen syksyn koulujuttujen alkua.

***
Luetut kirjat:

Suzanne Collins: Nälkäpeli (osittain, 275 s.)
Mariko Tamaki, Jillian Tamaki: This One Summer (320 s.)
John Allison, Lissa Treiman: Giant Days, Vol 1. (114 s.)
Garth Greenwell: Kaikki mikä sinulle kuuluu (osittain, 122 s.)

Sivuja yhteensä: 831 
 

7. heinäkuuta 2017

Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula

20170707_0928031

Alan Bradley
Kuolleet linnut eivät laula (Flavia de Luce #6)
(The Dead in their Vaulted Arches, 2014)
Bazar, 2017
Suom. Maija Heikinheimo
335 s.
arvostelukappale

Flavia perheineen seisoo Buckshawin asemalla odottaen kovasti kaipaamaansa äitiä saapuvaksi kotiin. Asemalla on sankka joukko ihmisiä vastassa, muun muassa myös itse Winston Churchill. Kaiken odotuksen keskellä tuntematon mies tulee juttelemaan Flavialle pyytäen tätä varoittamaan isäänsä. Eikä aikaakaan, kun mies löytyy lähtevän junan alta kuolleena. Kaiken tämän keskellä Flavian täytyy vielä sietää tuntemattomia serkkujaan, jotka tuppaavat Buckshawiin.

Tämä sarjan kuudes osa poikkeaa aiemmista osista jonkin verran, sillä tuore kuolemantapaus ei oikestaan ole päällimmäisenä aiheena, vaan enemmän paneudutaan de Lucen suvun mysteereihin ja salaisuuksiin. Itseäni tämä kiehtoi enemmän kuin mysteerimiehen kuolema, ja olen todella iloinen, että vihdoin Flavia saa jotain vastauksia kysymyksiinsä perheestään, äidistään ja Doggeristakin. Vaikka useita uusia, kiperiäkin kysymyksiä tietenkin nousee esille vastauksien myötä.

Kirja on myös tunnelmaltaan paljon synkempi mitä aiemmat, ja siinä onkin koko ajan aika surullinen pohjavire. Flavia pohtii kaikenlaista, eikä ole aivan oma itsensä. Eräs aika hullukin idea tulee hänen mieleensä, mikä toisaalta oli ehkä vähän epäuskottavaa, mutta toi esiin myös sen, kuinka hän haluaa tehdä kaikkensa isänsä vuoksi. Flavian isä on jotenkin kovin sympaattinen tapaus muutenkin, rakkaus lapsiin ja Flaviaan välittyy harvoin, mutta sitäkin vahvempana.

Kirjan loppuratkaisu vie tarinaa ja Flaviaa aika erilaiseen suuntaan, mutta mielestäni tämänkaltainen muutos on vain hyvästä. Tämä oli kuitenkin jo sarjan kuudes osa, ja pidemmän päälle samankaltaiset mysteerit samassa ympäristössä saattavat puuduttaa jopa uskollistakin lukijaa. Syksyllä ilmestyykin jo seitsemäs suomennettu osa, joten silloin nähdään, kuinka erilaiselta Flavian tulevaisuus näyttäytyy.

Tällä kirjalla on myös ehdottomasti paras ja nerokkain nimi sitten aivan ensimmäisen osan, Piiran maku makea. Tuo ehkä soljuu vielä paremmin kuin tämä Kuolleet linnut eivät laula, mutta tämä on monella tapaa nerokas nimi, ja mielestäni sopii kirjalle jopa paremmin kuin sen alkuperäinen nimi. Nimestä huokuu salaisuudet ja niiden juoruaminen, ja nimi käy kirjan sisältämien mysteerien kanssa hyvin yhteen.

Muualla: Kirjojen keskellä, Kirjasähkökäyrä, Yöpöydän kirjat, Hyllytontun höpinöitä, Hurja hassu lukija

Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit

Flavia de Luce-sarja:
Piiraan maku makea (The Sweetness at the Bottom of the Pie)
Kuolema ei ole lasten leikkiä (The Weed That Strings the Hangman's Bag)
Hopeisen hummerihaarukan tapaus (A Red Herring without Mustard)
Filminauha kohtalon käsissä (I Am Half-Sick of Shadows)
Loppusoinnun kaiku kalmistossa (Speaking from Among the Bones)
Kuolleet linnut eivät laula (The Dead in Their Vaulted Arches)
Nokisen tomumajan arvoitus (As Chimney Sweepers Come to Dust) (tulossa syksyllä)
Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd
 
The Grave's a Fine and Private Place

29. kesäkuuta 2017

Brian K. Vaughan: Paper Girls 1

20170629_103248

Brian K. Vaughan, Cliff Chiang
Paper Girls, Vol. 1 (#1-5)
Image Comics, 2016
144 s.

Paper Girls kertoo neljästä nuoresta tytöstä, jotka jakavat aamuisin lehtiä työkseen. Halloween-yönä kaduilla tulee vastaan kummallisia ja pelottavia hahmoja, joten tytöt lyöttäytyvät yhteen. Ja hyvä niin, sillä vastaan tulee pelottavien nuorukaisten lisäksi myös muita, kummallisia ja vaarallisiakin hahmoja, joita vastaan tytöt joutuvat selviytymään. Mukana on myös pelottavia, huppupäisiä hahmoja, kammottavaa jyrinää, outoja katoamisia, hirmuliskoja sekä kummallinen vekotin autiotalon kellarissa.

Tämä oli varsin mukava, erilainen ja todella viihdyttävä sarjakuva. Itse katson sarjakuvissa aina ensimmäisenä visuaalista puolta, ja se onkin tässä sarjakuvassa ehdottomasti onnistunutta. Sivut täyttyvät vahvoista,  hieman pastellisävyisistä väreistä, jotka tuovat hyvin ilmi aamuyön tuntien sävyt. Myös itse piirustustyyli on mieleeni, tätä oli kiva lukea. Ja voidaanko hetki ihastella tätä kantta? Se on upea.

Paper Girls tuo myös todella vahvat vibat Netflixin ihanasta Stranger Things -sarjasta. Molemmissa on joukko nuoria jotka ajelevat pyörillään ja selvittävät kylässään tapahtuvia outoja asioita. Molemmat sijoittuvat myös -80-luvulle. Erityisesti sarjakuva saa plussaa tyttöjengistä; miten kivaa että kerrankin pääosissa nähdään vain tyttöjä, Stranger things-sarjassa suurin osa päähenkilöistä on poikia. Paljon yhtäläisyyksiä, mutta tarpeeksi paljon kuitenkin myös eroavaisuuksia. Yksi suuri eroavaisuus on sarjakuvassa näkyvä aikamatkustus.

Aikamatkustus on mielestäni aina kiinnostava aihe, mutta aina sitä ei ole toteutettu mitenkään kovin loistokkaasti, ja siksi aihe hieman saattaa myös pelottaa. Tässä ensimmäisessä osassa aikamatkustus on kuitenkin toteutettu mielestäni hyvin ja kiinnostavalla tavalla, se tuo sarjaan myös ihan omanlaisensa tunnelman, edelleen hyvin -80-lukua mielestäni.

Ensimmäisen osan lopetus oli hyvin mielenkiintoinen, ja sai tietenkin janoamaan lisää. Brian K. Vaughanin tarinat ovat olleet kovin mieleeni, joten toivon että tästä tulee jälleen yksi sarja jota seurata ihanan Sagan ohella. Vahvat suositukset siis tälle, kokeilkaa jos yhtään aihe kiinnostaa tai haluaa muuten vain lukea kaunista ja viihdyttävää sarjakuvaa.

Muualla: Lukuisa

Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt.

21. kesäkuuta 2017

Shari Lapena: Hyvä naapuri

20170621_105039

Shari Lapena
Hyvä naapuri
(The Couple Next Door, 2016)
Otava, 2017
Suom. Oona Nyström
316 s.

Anne ja Marco Conti menevät seinänaapuriinsa illalliskutsuille, mutta jättävät puolivuotiaan tyttönsä Coran nukkumaan sänkyynsä. Vaikka vanhemmat käyvät katsomassa tytärtään puolen tunnin välein, pääsee silti kaikkien vanhempien painajainen tapahtumaan; Cora katoaa vuoteestaan. Katoamista tulevat tutkimaan poliisit ja rikostutkija Rasbach.

Hyvä naapuri on aiheeltaan toisaalta rankka, mutta toteutukseltaan kuitenkin yllättävän kevyt trilleri. Lapsen sieppaus on aiheena kamala, ja vanhempien tuskastelut asian kanssa voi olla välillä tuskaista luettavaa. Kirja ei ole kuitenkaan ollenkaan raaka, väkivaltaa ei ole ja mitään muuta kamalaa kirjassa ei sitten tapahdukaan. Kirja toimii varmasti hyvin sellaisille, jotka eivät lue paljon dekkareita eivätkä pidä liiasta raakuudesta, kuten minulle. Tosin minulla oli lopulta muutama ongelma kirjan kanssa minkä takia en siitä mitenkään erityisen paljon pitänyt.

Kirjassa on paljon juonikiemuroita ja käänteitä. Kirjassa myös paljastetaan lukijalle asioita yllättävän anteliaasti ja aikaisessa vaiheessa. Lukija on lopulta asioista paljon paremmin perillä kuin kirjan henkilöt, tai siltä asiat ainakin saadaan näyttämään. Sillä vaikka kirjan henkilöitäkin johdetaan harhaan tuon tuosta, niin myös lukijana sitä pääsee yllättymään monta kertaa. Yllätykset tosin eivät ehkä ole aivan täysin sellaisia, joissa matto vedetään jalkojen alta ja kaikki tulee ihan puun takaa, sillä aika useasti ainakin minulla lukijana oli edes jonkinlainen vainu tapahtumista jo etukäteen.

Yksi suuri ongelma minulle kirjassa oli kuitenkin nimenomaan näiden eri käänteiden ja oikeastaan koko kirjan juonen heppoisuus, ennalta-arvattavuus sekä epäuskottavuus. Tarina ja hahmojen motiivit menevät vaan välillä vähän liian yli. Tarina on kyllä hienosti rakennettu ja suunniteltu, mutta melkeinpä jopa liian hyvin, kaikki on vähän liian tarkoin harkittua. Käänteet pitivät kuitenkin hyvin otteessaan, kuten trillerin mielestäni kuuluukin tehdä, ja kirjan luki vauhdilla ja kyllä sen parissa viihtyi.

Toinen ärsyyntymisen syy tulikin vastaan oikeastaan vasta kirjan viimeisillä sivuilla, ja voin pitkästä aikaa sanoa, etten pitänyt tämän kirjan lopusta oikeastaan yhtään. Loppuratkaisu on sitten taas eri asia, vaikkei se mitenkään yllätyksenä enää tullutkaan, sen verran paljon kirjassa eri salaisuuksia avattiin että kun kaikki lopulta selitettiin auki, lukijana tuon kaiken jo tiesikin. Mutta itse lopetuksesta en pitänyt, mielestäni se oli aivan turha, huomionhakuisen erilainen, ja jopa aika ennalta-arvattava, valitettavasti. Jälleen kerran tulee mieleen liian täydellisyyteen harkittu kokonaisuus.

Asia josta en myöskään kovin pitänyt, on kirjan nimi. Vähän liian suorasukainen ja korostava, toi heti alkuun ennakkoluuloja ja sai epäilykset heräämään. Ja nyt kirjan lukeneena en oikeastaan vieläkään pidä kirjan nimestä, en alkuperäisestä enkä suomennoksestakaan. Mielestäni hieman mielikuvituksellisempi olisi ollut paljon kiehtovampi ja mielekkäämpi.

Loppujen lopuksi Hyvä naapuri toimi kuitenkin oikein hyvänä viihteenä, se veti mukaansa kuin magneetti ja kun sen vihdoin aloitin oikein kunnolla, luin sen parissa päivässä, melkein malttamatta lopettaa. Tämä ei ole liian jännittävä varmasti kellekkään, vaikka aiheena lapsen kidnappaus onkin järkyttävä ja koskettava. Nopealukuinen ja koukuttava, mutta hieman ennalta-arvattava ja ärsyttävä.

Muualla: Rakkaudesta kirjoihin, Sinisen linnan kirjasto, Leena Lumi,

Arvosana: Kolme kissanpentua

Helmet-haaste: 24. Kirjassa selvitetään rikos

9. kesäkuuta 2017

Rainbow Rowell: Eleanor & Park

20170605_105450

Rainbow Rowell
Eleanor & Park (2013)
Viisas Elämä, 2016
Suom. Terhi Kuusisto
384 s.

Voi Eleanor ja Park minkä teitte. Satuin törmäämään tähän kirjaan ihan sattumalta kirjastossa, ja ajattelin kokeilla ihastuisinko minäkin Rowellin tyyliin kuten niin monet muutkin. Fangirl on myös kiinnostanut, mutta jostain syystä vielä enemmän Eleanor & Park. Ja niinhän siinä taisi käydä, että tämäkin tyttö ihastui suunnattomasti Eleanorin ja Parkin tarinaan.

Eleanorilla on räiskyvän punainen kihara tukka, kummallisia vaatteita ja särkynyt perhe. Hän on täysin eri maailmasta kuin Park, kenen viereen hän joutuu istumaan ensimmäisenä koulupäivänä täydessä koulubussissa. Parkilla on korealainen kampaaja-äiti, rakastuneet vanhemmat, paljon sarjakuvia, sekä naapurissa asuva koulukiusaaja Steve ja tämän tyttöystävä Tina. Eleanor on niin erilainen ja huomiota herättävä, että Parkia nolottaa. Mutta samalla myös kiehtoo, sillä ihan kuin Eleanor haluaisi olla samaan aikaan tarkoituksella niin muista erottuva, ja silti huomaamaton. Eleanorin mielestä Park taas on rasittava aasialaisnuija, mutta lukee kuitenkin koulumatkoilla salaa sivusilmällä tämän sarjakuvia.

Eleanor & Park on monella tapaa sydäntäsärkevä. Eleanorin kotiolosuhteet; kamala isäpuoli Richie, alistunut äiti ja pienet sisarukset tekivät kirjasta jo itsessään sydäntäsärkevän ja osin ahdistavankin. Ahdistavan, koska Eleanorin tilanne näyttää niin epätoivoiselle ja valitettavasti hyvin todelliselle. Aina kun Eleanor menee kotiinsa, lukijanakin sitä pelkää mitä seuraavaksi tapahtuu. Lisäksi Eleanorin ulkonäköpaineet ja kehonkuva toivat häneen vielä uuden, surullisen ulottuvuuden. Parkin puolelta tällaista surumielisyyttä ei juuri ollut, vaikka Parkin ja tämän isän väleissä jotain haikeaa välillä olikin. Lisäksi tietenkin Eleanorin ja Parkin hiljattain syttyvä, erikoinen ensirakkaus on omalta osaltaan surumielistä ja silti niin ihanaa luettavaa.

Muuten Eleanor & Park on todella ihastuttava, söpö ja lämmin kirja. Eleanorin ja Parkin suhde on suloinen, eikä onneksi aina pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan töyssyjäkin matkan varrelta löytyy. Eleanor on sisimmältään hyvin herkkä ja ottaa usein kuulemansa huonolla tavalla, kun taas Parkilla on tapana sanoa asioita ajattelematta niitä täysin loppuun saakka, jolloin väärinymmärryksiä ja törmäyksiä tulee väistämättä. 

Tykästyin kirjassa erityisesti siihen, että tapahtumat eivät sijoitu nykypäivään vaan 80-luvulle, eli kasettisoittimien kulta-aikaan. Kirjassa on sarjakuvien ohella monia musiikki-viittauksia Parkin tutustuttaessa Eleanorin lempimusiikkiinsa, ja päinvastoin. 

Kirjaa oli todella helppo lukea ja siihen jäi täysin koukkuun alun jälkeen. Lyhyet, vuorottelevat näkökulmat veivät kirjaa vauhdilla eteenpäin ja avasivat tarinaa kivasti molempien silmin. Vaikka omat nuoruusvuodet ja ensi-ihastumiset on jo koettu, kirja jaksoi silti kiinnostaa ja ihastuttaa todella hyvin. Vahvat suositukset tälle!

Muualla: Ullan luetut kirjat, Kirjaneidon tornihuone, Kirjaston kummitus, Notko, se lukeva peikko, Pieni kirjasto

Arvosana: Viisi kissanpentua

Helmet-haaste: 2. Kirjablogissa kehuttu kirja

2. kesäkuuta 2017

Kevään lukukooste

En ole koko kevään aikana tehnyt normaaleja kuukausittaisia koonteja luetuista kirjoista, sillä alkuun ei niitä juuri ollut ja myöhemmin vain unohdin. Viime keväänä taisin tehdä myös parin kuukauden ajalta koosteet kerralla, samoin toissavuonna. Joku kevään kirous siis tämäkin. Mutta ihan hauskaa toisaalta välillä katsastaa näinkin pitkälle taaksepäin mitä tuli luettua, kuukauden välein tuntuu olevan ehkä vähän liian usein, varsinkin jos luettujen määrä on sen verran pieni kuin minulla.

Maaliskuussa oli aivan liian paljon koulujuttuja, ja ainoaksi kokonaan luetuksi kirjaksi jäi bussimatkoilla kuunneltu Carrie Fisherin äänikirja The Princess Diarist. Kesken jätin Steven Hallin Haitekstin. Fisherin kirja oli kyllä onneksi oikein hyvä ja ihana kuunneltava matkoilla, mutta olisihan se ollut kiva muitakin ehtiä lukea. Kuuntelusaldoksi tuli siis äänikirjasta n. 5 tuntia.

IMG_20170430_132107_349

Huhtikuu oli onneksi hieman parempi lukukuukausi, ja sain luettua kolme kirjaa.

J. S. Meresmaa: Mifongin kadottama (480s.)
Brian K. Vaughan: Paper Girls Vol. 1 (144s., postaus tulossa)
John Williams: Augustus (429s.)

Sivuja yhteensä: 1053

Oli ihanaa palata jälleen Mifonkien pariin, enkä malta odottaa syksyllä ilmestyvää sarjan päättävää osaa. Vaughan ei pettänyt taaskaan, ja Paper Girlsien ensimmäinen osa olikin oikein viihdyttävä. Siitäkin on varmaan jonkinlainen lyhyt postaus vielä tulossa kunhan jaksan ehdin sen kirjoittaa. Williamsin Augustus oli monipuolinen, erilainen ja aika ihana kirja, ja kieltämättä nyt harmittaa, että olen lukenut kaikki Williamsin kirjat.

IMG_20170526_121638_810

Toukokuussa luin niin ikään kolme kirjaa.

Alice Munro: Jupiterin kuut (317s.)
Rainbow Rowell: Eleanor & Park (384s.)
Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula (335s., postaus tulossa)

Sivuja yhteensä: 1036

Munron novellikokoelma oli hyvä, muttei vieläkään ihan täysin vakuuttanut. Rowell ihastutti kirjallaan täysin, ja joskus täytyy varmasti tarttua hänen muihinkin teoksiin, Fangirl nyt ainakin kiinnostaa, onhan sitä niin paljon kehuttukin. Bradley ei myöskään pettänyt uudella suomennetulla Flavia de Luce-kirjallaan, vaikka toisaalta tuntuu että eipä nuo kirjat minua voi enää pettääkään. Niiden parissa viihtyy aina takuuvarmasti, vaikkei ne välttämättä mitään tajunnanräjäyttäviä lukukokemuksia olekaan.  

IMG_20170512_113702_920

Ylläolevan kuvan laitoin jo toukokuun alussa instagramiin pohtien kumman kirjan aloitan seuraavaksi. No, voin sanoa etten ole vieläkään aloittanut kumpaakaan. Mutta molemmat kuuluvat kyllä kesälukemisien listalle, ainakin hyvin todennäköisesti. Tällä hetkellä onkin jonkinlainen Oryx ja Crake kimppaluku meneillään, mutta koska kirjastossa odottaa noutamista myös Ferranten uusin kirja, joutuu Atwood vielä hetkeksi väistymään tieltä.  

Taidan olla myös vähän sitä mieltä, että teen tulevan kesän lukemisista tällaisen yhteiskoosteen sitten kesän lopulla, varsinkin koska aion vielä tämän kesäkuun opiskella, niin lukemiselle ei taida kauheasti olla aikaa tenttikirjojen ohella. Voi siis hyvin olla, että ainoaksi luetuksi jää se Ferranten kirja, mutta saa nyt nähdä. Plus kuten jo mainitsin, on ehkä mukavampi itsekin kunnolla muistella taaksepäin mitä tuli luettua.

Muita kesäsuunnitelmia ei lukemisten saralta ole, mennään ihan fiiliksen mukaan. Onko teillä jotain kesälukusuunnitelmia jo tehtynä?

Ihanaa kesää kaikille!