17. elokuuta 2016

Syksyn uudet tuulet

Olen aina pidättäytynyt kertomasta ihan kovin paljoa täällä blogissa itsestäni tai elämästäni, yksityisasioistani. Ajatus siitä että kaikki tietävät ja tuntevat minut ja elämäni on aina tuntunut hieman epämiellyttävälle. Mutta nyt tuntuu siltä että on aika poistua hetkeksi mukavuusalueen ulkopuolelle.

Tuleva syksy nimittäin tuo tullessaan paljon muutoksia, jotka varmasti näkyvät blogissakin asti. Tähän asti olen voinut kirjoittaa tänne aika vapaasti milloin vain, kun on vaan jaksamusta löytynyt. Aikaa on ollut vaikka muille jakaa, sillä olen viettänyt jo jonkin aikaa työttömän elämää. On ollut siis aikaa lukea ja blogata, ihan mielin määrin.

Mutta niin se elämä vaan tuo yllätyksiä ja uusia haasteita eteen. Parin viikon sisällä aloitan nimittäin opiskelun Tampereen yliopistossa, kasvatustieteiden parissa. Varhaiskasvatus ja sen myötä lastentarhanopettajuus on aina ollut haaveammattini, ja jo vuosia olen pyrkinyt sisään yliopistoon sitä opiskelemaan. Ja nimenomaan tänne Tampereelle, kaupunkiin jonne aikoinaan muutin se tavoite mielessäni. Ja niin se lopulta kannatti jaksaa yrittää, vaikka se veikin kauemmin aikaa mitä toivoin.

Kohta alkaa siis urakkani varhaiskasvatuksen parissa, ja sen myötä myös luppoaikaa tulee olemaan huomattavasti vähemmän. Toivottavasti blogiin ei tule liian paljon pitkiä hiljaisia aikoja, mutta uskoisin ettei blogi tästä ainakaan aktiivisemmaksi tule muuttumaan. Täytyy alkupöhinöiden jälkeen yrittää löytää joku hyvä rytmi lukemisten ja bloggaamisten kanssa, ne varmasti toimivat hyvänä tasapainottajana koulun ohella.

Innon ja pelonsekaisten fiilisten kanssa tästä siis jatketaan eteenpäin opiskelijana! Opiskelijana, sitten vuoden 2010. Hurjaa, mutta myös hurjan kivaa. 

9. elokuuta 2016

Antti Holma: Kauheimmat runot

Antti Holma
Kauheimmat runot
Otava, 2015
192 s.






Juontaja-runonlaulaja Antti Holma esittelee neljä runoilijasuuruutta, jotka eivät koskaan päässeet mukaan Kauneimmat runot -kokoelmiin. Sirsi Sunnas, Reino Leino, Karin Toisiks-Paraske ja Edith Södermalm avaavat lukijan eteen ihmiselon koko kirjon. takakannesta

Olin lukenut varmaan suunnilleen puolet kirjan runoista jo aiemmin, sieltä täältä aina muutaman kerrallaan. Lukumaratonin aikana tuntui kuitenkin, että olisi kiva lukea tämä ihan kunnolla kannesta kanteen, ja niinpä sitten teinkin kello yksi yöllä kertaistumalta. Ja hyvin toimi kirja näinkin luettuna, nauroin todella kovasti tätä lukiessani. Myöhäinen kellonaika toki saattoi vaikuttaa siihen myös.

Sieltä täältä lukeneena olin naureskellut aikalailla kaikille runoille mihin olin törmännyt, ne vaan iskivät huumoriini todella hyvin. Mutta nyt kun luki kirjaa kunnolla alusta loppuun, sitä huomasi paljon paremmin eri runoilijoiden äänet ja tavat kirjoittaa. Ja niin sieltä sitten pomppasi esiin myös ihan ehdottomat lempparit, kuin myös ne joiden runot ei puolen välin jälkeen jaksaneetkaan enää oikein naurattaa ja jotka sittemmin pikaluin.

Ne kaksi runoilijaa jotka oli kyllä hauskoja ja välillä oikeinkin oivaltavia, mutta eivät kuitenkaan saaneet enää lopussa innostumaan tai nauramaan olivat Reino Leino ja Sirsi Sunnas. Ihan kivoja, mutta lopulta ei kuitenkaan ihan sitä parasta. Nämä kaksi alkoivat kirjan loppua kohden toistaa itseään hieman liikaa, joten näille kahdelle ei kannesta kanteen lukeminen sopinut. Reino Leinolla on kyllä hauska tapa kertoa aivan lopussa kova ja karukin mielipiteensä, kun taas Sirsi Sunnaalla on enemmän lastenlorumainen, hieman häiriintynytkin tapa kertoa asioita. Molemmilta löytyy myös muutama aivan todella mahtava runo joista nautin, kuten nyt vaikka Sirsi Sunnaan koko kirjan aloittava ABC-runo. 

Sen sijaan Edith Södermalm ja Karin Toisiks-Paraske, voi että nämä kaksi runoilijaa saivatkin nauramaan, ja naurattivat ihan loppuun saakka. Mielelläni olisin näiltä lukenut oikeastaan vielä lisääkin. Edith Södermalmin runoihin kesti alussa hieman aikaa tottua. Ne ovat todella pohtivia ja maalailevia, ja alkuun niitä lukeekin kuin muuta runollisuutta. Kunnes runon loppu tulee ja kaikki ikään kuin lässähtää kasaan, runo ei ikinä ihan mene sinne minne pitäisi, ja juuri se tekee niistä niin hauskoja. Yritystä löytyy paljon, mutta se ei vaan ihan onnistu.

Karin Toisiks-Paraske oli ehkä oma lempparini, eikä vähiten hänen keksityn lounaismurteen takia. En voinut olla lukematta jokaikistä Toisiks-Parasken runoa ääneen, niin hauskaa tuon murteen lukeminen ja puhuminen ääneen oli. Lisäksi niissä käsiteltiin hauskasti normaaleja arkipäiväisiä asioita ja ongelmia, sellaiseen herttaiseen mutta toteavaan tyyliin. Näistä tuli ihan omia lemppareita jo alkumetreiltä lähtien.

Kaiken kaikkiaan pidin tästä erikoisesta runokokoelmasta oikein paljon. Reino Leino ja Sirsi Sunnas toimii mielestäni paremmin silloin tällöin luettuna, eikä näin montaa yhteen putkeen. Sen sijaan Edith Södermalmia ja Karin Toisiks-Paraskea olisi voinut lukea kokonaisen kirjan putkeen. Eri tilaisuuksiin luodut kategoriat, kuten Runoja ylioppilaalle ja Runoja matkalle tuonpuoleiseen toivat kivasti eri teemoja esiin. Toimiva ja hauska kokonaisuus, jonka varmasti poimin hyllystäni vielä monesti naurun kaipuussani.


Arvosana: Neljä kissanpentua

5. elokuuta 2016

Heinäkuun lukemiset

Jaahas, taas on yksi kuukausi mennyt ohi aivan heittämällä. Heinäkuu oli kiva kuukausi. Kuuma ja hieman liian tukala, mutta muuten oikein kiva. Hieman enemmän tuli luettuakin kuin kesäkuussa, vaikka näistäkin suurin osa 24 tunnin maratonin aikana. Maratonin jälkeen vietinkin tasan kaksi viikkoa lukematta juuri yhtään mitään, sen verran koville tuo urakka tällä kertaa otti. Mutta mukavaa oli!

 
Heinäkuussa luin 5 kirjaa, joista
kaikki 5 oli omasta hyllystä
2 suomalaisten kirjoittamaa
2 naisten kirjoittamaa
1 englanniksi
1 runokirja
1 sarjakuva
Luetut: 

John Irving: Oman elämänsä sankari (632 s.)
Noelle Stevenson: Nimona (272 s.)
Antti Holma: Kauheimmat runot (192 s.)
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (266 s. postaus tulossa)
S. J. Watson: Kun suljen silmäni (380 s. postaus tulossa)

Sivuja yhteensä: 1742

Keskimmäiset kolme ovat siis Blogistanian yhteisen kesälukumaratonin aikana luettuja. Irvingin kirjankin luin suurimmaksi osaksi kesäkuussa mutta päätin vasta alkukuusta. Näiden lisäksi luin maratonin aikana puolet Ranya ElRamlyn Auringon asemasta, mutta päätin jättää sen kesken maratonin jälkeen. Se ei vaan napannut ollenkaan. Heinäkuun aikana luin myös silloin tällöin jonkin verran Downton Abbey Muistojen aika kirjaa. 

Heinäkuu oli hyvä lukukuukausi. Oman elämänsä sankari, Nimona sekä Teemestarin kirja olivat kaikki aivan ihania teoksia ja tappelevat kuukauden parhaimman kirjan tittelistä. Titteli taitaa kuitenkin lopulta mennä Teemestarin kirjalle, aivan upea kirja kyseessä. Siitäkin on kyllä postaus vielä tulossa, vaikka kirjan lukemisesta on kohta jo se kuukausi... Kauheimmat runot ja Kun suljen silmäni eivät nekään jääneet kauas, pidin molemmista oikein paljon. 

Ja tosiaan, heinäkuun viimeinen päivä oli myös Klassikkohaasteen kolmannen osan vuoro, johon minunkin oli kovasti tarkoitus osallistua. Vaan niin tuli heinäkuu ja enää ei yhtään tehnytkään mieli lukea, saatika lukea klassikkoa. Jätin siis suosiolla sen tällä kertaa väliin. Ehkä ensi kerralla!


Viimeaikaisia ostoksia on kertynyt kolme kappaletta, tosin näistä yksikään ei ole heinäkuun aikana hankittu. He eivät tiedä mitä tekevät tarttui mukaan kirpparilta kesäkuun lopulla. Elokuun ensimmäinen päivä tulin hankkineeksi Kiurun ja Termiitin kirpparilta sekä uusimman Sagan.

Ihanaa elokuuta kaikille!

24. heinäkuuta 2016

Noelle Stevenson: Nimona

Noelle Stevenson
Nimona
HarperTeen, 2015
272 s.






Hyvää naistenviikon loppua ja hyvää nimipäivää kaikille kaimoille! Tarkoitukseni oli postata useammastakin kirjasta tällä viikolla, mutta flunssa vei voiton ja kaatoi sängyn pohjalle. Näin oman nimipäiväni iltana on kuitenkin kiva palata tämän mahtavan sarjakuvan pariin, jonka luin lukumaratonin aikana. Muita maratonin aikana luettuja kirjoja satelee tänne pikkuhiljaa myös, luin sen verran hyviä kirjoja että haluan tehdä kaikista oman postauksen, vaikka se vähän viekin aikaa.


Nimona on nuori tyttö, joka eräänä päivänä vain ilmaantuu Lordi Ballister Blackheartin luo ja ilmoittaa olevansa tämän uusi sidekick. Blackheart on kaupungin suurin pahis, joka kantaa suurta ja henkilökohtaista kaunaa kaupungin omalle sankarille, kultahiuksiselle Sir Ambrosius Goldenloinille. Blackheart ja Nimona haluavat saada Goldenloinin vastuuseen aiemmista teoistaan ja osoittaa kansalle, ettei hän ole sellainen sankari mitä muut luulevat. Nimona tosin on hiukan aggressiivisempi ja vaarallisempi apuri mitä kukaan aluksi osasi arvatakaan. Hän on nimittäin shapeshifter, muodonmuuttaja, ja osaa muuttaa muotoaan lennosta vaikkapa tappavaksi lohikäärmeeksi.

Kirja alkaa hyvin hauskalla tavalla tutustuttaen lukijan sekä Nimonaan että Lordi Blackheartiin, kuin myös sankari Goldenloiniin. Ensimmäisten lukujen aikana päästään näkemään Nimonan kyky muuntautua miksi vain haluaa kuin myös hieman päähahmojen taustoja. Kaksikko alkaa tehdä muutamia pieniä rikoksia Goldenloinia kiusatakseen, ja sarjakuva vaikuttaa hyvin hauskalta ja suloiselta. Ja sitä se onkin, oikeastaan koko kirjan ajan.

Sarjakuvan edetessä kuitenkin huomaa, että taustalla on muutakin. Kirjaan alkaa tulla selvä juoni taustalle, eikä kaikki olekaan vain yksittäisiä hauskoja tapahtumia. Juoni tiivistyy lopulta aika paljonkin ja kirja saa hyvin dramaattisia käänteitä. Tämä oli oikein positiivinen yllätys, sillä kirja on kuitenkin hyvin pitkä, ja alkuun tuntui että kyseessä on pelkkää hauskaa ja epäonnista pahisten sähläilyä. Tarina ja juoni kuitenkin etenee koko ajan ja lopulta sarjakuvaa lukeekin ihan jännityksellä.

Nimonan piirustustyyli on hyvin minimalistista ja hauskan näköistä. Sarjakuva on alunperin ollut siis nettisarjakuva, ja siltä kuvitus näyttääkin. Nopeasti piirrettyä, hyvin lastenkirjamaisia, yksinkertaisia muotoja. Todella helppolukuista ja suloisen näköistä, täynnä hyvin maanläheisiä värejä. Itseäni ei haitannut yhtään tämä näinkin pelkistetty kuvitus, vaan pidin siitä todella paljon. Se tekee sarjakuvasta myös aika nopealukuisen, kun yksityiskohtia on vähemmän.

Nimona on todella suloinen ja ihana tarina, täynnä jännittäviä, dramaattisia ja surullisiakin hetkiä. Se kasvaa suureksi tarinaksi ja sisältää mielestäni hienoja opetuksia ja aiheita. Kertakaikkiaan hieno ja upea sarjakuva, jota voin lämpimästi suositella.

Arvosana: Viisi kissanpentua

17. heinäkuuta 2016

John Irving: Oman elämänsä sankari

John Irving
Oman elämänsä sankari
(The Cider House Rules, 1985)
Tammi, 2009
Suom. Kristiina Rikman
632 s.







Pakko sanoa heti näin alkuun, että pidän sekä kirjan alkuperäisestä nimestä kuin myös suomennoksestakin todella paljon. Molemmat hyvin merkittäviä omalla tavallaan. Ja itseasiassa pidän suomennoksen nimestä ehkä jopa hieman enemmän.


Oman elämänsä sankari kertoo orpolapsi Homer Wellsistä. Homer syntyy St. Cloudsin orpokotiin, jota johtaa omaperäinen lääkäri Wilbur Larch. Larch auttaa orpokotiin tulevia naisia miten vain kykenee, oli se sitten ei-toivotun lapsen saattaminen maailmaan adoptoitavaksi tai laiton ei-toivotun raskauden keskeytys eli abortti. Homerin adoptoiminen ei osoittaudu kovin helpoksi, ja lopulta onkin selvää että Homer jää orpokotiin. Larch opettaa nuorelle Homerille kaiken minkä tietää, ja Homerista tulee kuin vahingossa Larchin oppipoika ja kätilö. Larch on suunnitellut Homerin elämän varalle paljon, mutta nuoren Homerin tie vie pois orpokodista, yllättävän pitkäksikin aikaa.

Olipa ihanaa uppoutua pitkästä aikaa oikein pitkään kirjaan, ja vieläpä Irvingin kirjoittamaan. Olen aiemmin lukenut Irvingiltä kaksi kirjaa. Ensimmäinen oli vuoden 2013 kesällä Garpin maailma, johon ihastuin täysin. 2014 kesällä luin Vapauttakaa karhut, joka oli kyllä selvästi Irvingiä, mutten aivan varauksetta ihastunut siihen. Viime kesänä jäi Irving lukematta, mutta nyt oli aika jälleen tarttua yhteen. Näistä on selvästi tullut minulle kesälukemista, ja olen joka kerta lukenut ne vieläpä hyvin samoihin aikoihin.

Irvingillä on niin oma tapansa kirjoittaa, että sen tunnistaa heti alkusivuilta lähtien. Sitä on kuitenkin vaikea lähteä erittelemään että mikä siitä tekee niin tunnistettavan. Se on sellaista toteavaa ja realistista. Ei paasaavaa, vaikka aiheet hieman sellaisia tällä kertaa ovatkin, mutta informoivaa. Jotenkin Irvingin kirjoissa asioita vain tapahtuu, ja olivatpa ne välillä miten absurdeja tahansa, kaikki tapahtumat on kuitenkin kovin tavanomaiseen tapaan kerrottu, ihan vaan todettu.

Irvingillä on myös hieno tapa kertoa asioita ikään kuin ohimennen; joku nyt sattuu tekemään näin tai sanomaan noin. Ja kirjan lopun alkaessa lähestyä, sitä huomaa miten nerokkaasti Irving onkaan kehittänyt kirjan juonen kulkemaan vääjäämättä jotain pistettä kohti. Tapahtumat alkavat kiihtyä loppua kohti, hiljaa mutta varmasti. Monet eri langat ja henkilöt nivoutuvat aina yhteen, aina ei välttämättä niin hyvin mitä sitä toivoisi, mutta juuri niin kuin sitä olisi toisaalta voinut ajatella jo alusta asti. Kirja menee täysin omia uriaan, ja siihen virtaan voi vaan hypätä mukaan ihmettelemään.

Homer on päähenkilönä todella sympaattinen, oikea ihannevävy. Homerin oikeudentaju on ihailtavaa, hän haluaa aina vain tehdä sen mikä on hänestä oikein. Toki hänkin tekee virheitä, mutta se on inhimillistä ja luonnollista. Pidin myös Larchista paljon, vaikka hänenkin motiiveja ja tekoja monesti hieman ihmettelinkin. Tuntuu että sellaisia hahmoja Irving aina kirjoittaa. Todellisia, virheitä tekeviä ihmisiä, joilla on aina omat omituiset luonteenpiirteensä ja tapansa. Hahmoihin ehtii kiintyä pitkän kirjan aikana ja heidän kohtalonsa oikeasti kiinnostaa.

Myös itse kirjan tunnelma on jotenkin sympaattinen. Toki kirjassa on hyvin vahvoja mielipiteitä aborteista ja välillä myös hyvinkin yksityiskohtaista kuvausta tämän tiimoilta, mutta se ei minun lukunautintoani haitannut. Myös kaikilla hahmoilla tuntuu olevan tästä asiasta oma mielipiteensä, kuten varmasti kaikilla ihmisillä oikeastikin. Kirjan rankat aiheet olivat mielestäni hyvää vastapainoa kirjan muuten aika rennolle ilmapiirille.

Oman elämänsä sankari onkin yleistunnelmaltaan leppoisa, eikä kirjassa tapahdu ihan niin järisyttäviä tai absurdeja onnettomuuksia mitä ehkä yleensä Irvingin kirjoissa. Niiden piirteitä kirjasta kuitenkin löytää, mutta pienemmässä mittakaavassa. Tämä oli jotenkin ihana kirja, mukava lukea, rento ja soljuvasti eteenpäin kulkeva, kaunis tarina. Pidin tästä oikein paljon.

Garpin maailma tulee varmaan aina pysymään itselle sinä rakkaimpana Irvinginä, ihan vaan koska luin sen ensimmäisenä. Mutta ei tämä Oma elämänsä sankari kauas siitä jää, tämäkin oli aika tosi ihana, vaikkakin hyvin erilainen.


Arvosana: Viisi kissanpentua

Kirjasta on tehty elokuva, joten osallistun tällä myös Seitsemännen taiteen tarinat-haasteeseen.

12. heinäkuuta 2016

Timo Parvela, Bjorn Sortland: Kepler62: Kutsu

Timo Parvela, Bjorn Sortland 
Kepler62: Kirja yksi: Kutsu
WSOY, 2015
Kuvitus: Pasi Pitkänen
121 s.





Apua, tämän lukemisesta on jo pieni ikuisuus ja muistikuvat ovat siis sen mukaiset. Haluan kuitenkin tuoda kirjan esiin blogissani, joten tässä jotain lyhyesti.

Kepler62 on hieno, himoittu videopeli, jonka ympärillä on aikamoinen huhumylly. Kukaan ei ole tiettävästi peliä vielä läpäissyt, ja huhutaan että voittajalle on luvassa jokin huima palkinto. Kepleriä pääsee pelaamaan myös nuori Ari ja tämän pikkuveli Joni. Poikien äiti ei ole ollut kotona pitkään aikaan, ja Ari koittaa huolehtia veljestään miten kykenee, muun muassa varastamalla ruokaa. Kun pojat pääsevät yllättäen pelin läpi, Joni sairastuu ja Arin täytyy löytää tälle lääkettä. Pian Ari alkaa huomata omituisia asioita, eikä voi pitää niitä vain sattumina.

Kirjassa koko maailman tila on mennyt huonompaan, luonnonvarat on loppumassa ja kaikkea valvotaan. Teknologia on sentään mennyt harppauksia eteenpäin. Niinpä uutta asuinympäristöä etsitään nyt taivaalta, uusien planeettojen muodossa. Siihen tosin vasta viitataan tässä ensimmäisessä osassa, joka toimi hyvänä esittelynä ja sarjan avauksena. Mutta koska sarjasta puhutaan avaruusseikkailuna, uskon että seuraavissa osissa päästään jo pois maan kamaralta.

Täytyy kyllä sanoa että vau mikä kirja! Luin tämän ihan heittämällä yhdeltä istumalta, niin lyhyt ja koukuttava kirja on. Todella juonivetoinen, nopealukuinen ja jännittävä kirja. Tapahtumat olivat itsessään jo aika jännittäviä, mutta niitä korosti todella hyvin kaunis ja näyttävä kuvitus. Koska kirja on lastenkirja, kuvitusta on paljon ja melkein joka sivulla. Varsinkin jotkut koko sivun kokoiset suuret kuvat olivat upeita.

Kerrassaan upea scifi-lastenkirja, tätä voi ehdottomasti suositella kaikille, ja uskon että tämän parissa voisi pojatkin viihtyä hyvin. Sen verran lyhyt ja ytimekäs kirja on, ettei sen parissa ainakaan kyllästyä ehdi. Viihtyminen sen sijaan on aika taattua!

Tämä sai ihan janoamaan jatkoa, mutta harmillisesti lähikirjastossani seuraava osa on lainassa... Ei muuta kun varaukseen! Tänä kesänä ilmestyy sarjan kolmas osa, syksyllä ilmestyy neljäs. Ensi vuonna imestyy sarjan kaksi viimeistä osaa. Sarja ilmestyy samaan aikaan sekä Suomessa että Norjassa.



Arvosana: Viisi kissanpentua

10. heinäkuuta 2016

Lukumaratonin kooste

Minun osaltani tämä Blogistanian lukumaraton päättyi jo päivällä kolmelta, mutta vasta nyt tuntuu että olen toipunut koitoksesta ja pystyn taas istua tietokoneen ääressä. Olen maratonin jälkeen potenut koko päivän kauheaa päänsärkyä ja pahoinvointia, jotka onneksi nyt alkavat helpottaa. Silmiäkin meinaa vähän särkeä, muttei pahasti. Että otti tämä tälläkin kertaa aika koville lopulta, vaikkei lukiessa siltä tuntunutkaan.

Itse maraton sujui siis ihan kivasti, alku oli tosiaan taas kankeaa enkä tuntunut saavan luetuksi yhtään mitään, mutta jos muistan oikein, kaikki muutkin maratonit ovat alkaneet samalla kaavalla. Vaan kyllä se siitä, ja tuntui kivalle vain lukea, varsinkin tänään kun kyseessä oli niin hyvä kirja. 

 
Luin siis maratonin aikana kolme kokonaista kirjaa ja yhden puoliksi. Lukemani kirjat:

Noelle Stevenson: Nimona (sarjakuva) (272s.)
Antti Holma: Kauheimmat runot (192s.)
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (266s.)
Ranya ElRamly: Auringon asema (puoliksi, 96s.)

Sivuja yhteensä: 826

Aika hyvin tuli sivujakin, tosin minulle tyypilliseen tapaan mukana oli myös nopealukuisempi (mutta aika pitkä) sarjakuva, sekä myös aika nopealukuinen runokokoelma. Kaikki nuo kokonaan lukemani kirjat toimivat maratonin aikana hyvin, ja kaikki olivat lukukokemuksenakin todella hyviä. Harmi, että tuo Auringon asema ei ihan saanut pidettyä rimaa yhtä korkealla kummankaan kohdalla.

Se ei vaan oikein lähtenyt liikkeelle. Kirjan kieli on makuuni hieman liian runollista ja tajunnanvirtamaista, enkä pystynyt lukemaan kirjaa muuten kuin todella pikalukemalla. Saa nähdä, voi olla että luen kirjan vielä loppuun, mutta ihan kauheasti se ei kyllä kiinnosta. Voi olla että kirja oli väärä valinta maratonille, ja jossain toisessa tilanteessa olisin voinut pitää siitä paljonkin.

Mutta että sellainen maraton tällä kertaa, tsempit vielä kaikille jotka tällä hetkellä maratoonaavat! Ja kiitokset vielä Ja kaikkea muuta-blogin Minnalle järkkäyksestä!