23. marraskuuta 2017

Pitkästä aikaa

Hei vaan kaikki, melkein kahden kuukauden tauon jälkeen! Tällaista taukoahan ei koskaan pitänyt tulla, vaikka arvelinkin blogin hiljentyvän jonkin verran jälleen koulun myötä. Tämä syksy on ollut niin uskomattoman kiireinen ja stressintäyteinen, että oikein naurattaa miettiä viime syksyä ja sen "kiireitä". Aina jos aikaa vähänkin on ollut, on se mennyt johonkin helppoon, aivot narikkaan -hommaan, kuten johonkin videopeliin tai videoiden tai tv:n katsomiseen, muuta ei ole jaksanut, ei edes lukea kirjoja.

Kiireillä, kuten vaikkapa deadlineilla, on onneksi tapana joskus väistyäkin, niin myös nyt. Viime viikonloppu oli ensimmäinen viikonloppu, jolloin saatoin lomailla hyvällä omallatunnolla, miettimättä juuri lainkaan koulujuttuja. Sekin aika kuitenkin meni, ilman jaksamusta ja oikeaa kiinnostustakaan blogia kohtaan. Jotenkin kun tietää, miten paljon työtä täälläkin olisi kaikkien rästipostausten kanssa, se on ollut omalta osaltaan melko luotaan työntävää. Samalla en ole lukenut muidenkaan blogeja juuri yhtään, vaan jätin suosiolla koko tämän maailman hetkeksi tauolle.

Nyt, kun kaikista pahimmat kiireet alkavat tosissaan olla pikkuhiljaa ohi, olen huomannut pikkuhiljaa kiinnostuksen blogiakin kohtaan lisääntymään. Ihan vielä en ehkä ole valmis palaamaan rästipostausten pariin, mutta sen sijaan ajattelin tehdä tämän Elämäni kirjojen kertomana -tagin jota näin muutamassa blogissa jokin aika sitten. Tagissa vastaillaan kysymyksiin blogatuilla kirjojen nimillä. Se vaikutti hauskalta, ja onpahan nyt edes jotain, jotta kynnys palata tänne ei olisi niin suuri ensi kerralla.

Tämän postauksen pointti oli siis herätellä sekä itseäni että blogia, ja kertoa että olen edelleen täällä ja kiireistä huolimatta voin hyvin!


IMG_20171111_172105_247


Elämäni kirjojen kertomana

Lapsena olin: The Princess Diarist

Nyt olen: Oman elämänsä sankari


Haluaisin olla: Tuulisen saaren kirjakauppias 

Ominaisuuteni, josta en luovu: Makeannälkä

Taito, jota haluan kehittää: Talking as Fast as I Can 

Kotini: Piiraan maku makea

Elämäni: Elämäni seinäruusuna

Ohje, jota pyrin noudattamaan elämässäni: Hyvä naapuri

Asia, jota ilman en voisi elää:
Loistava ystäväni
 

Asia, jota en haluaisi kokea: Vaarallinen juhannus

Työni: Tarhapäivä

Työpöydälläni: Hallinta

Yöpöydälläni: Hävitys

Antavat voimaa:
Toiveet jotka toteutuvat

Vievät voimia: Kuolleet linnut eivät laula

Haaveilen: Storybook love


Viestini ystävälle: Kauheimmat runot


Minua mietityttää usein: Kaikki viimeiset sanat


Minua pelottaa joskus: Taivaalta tippuvat asiat


Tulevaisuudensuunnitelmani: Liian paljon onnea


30. syyskuuta 2017

Viimeksi luettuja sarjakuvia

Kesän aikana ja erityisesti eri maratoneilla luin jälleen monia sarjakuvia. Useimpien lukemisesta vaan alkaa olla jo aika pitkä aika, eikä kirjojen tapahtumat ole mitenkään kirkkaasti enää mielessä, joten omia postauksia niistä on hieman vaikeaa tehdä. Siispä tässä kaikki sarjakuvat yhteispostauksessa, sillä muutaman sanan haluan jokaisesta silti sanoa.

20170928_1721381

Alison Bechdel
Hautuukoti. Tragikoominen perheeni
(Fun Home: A Family Tragicomic, 2006)
Like, 2009
Suom. Taina Aarne
238 s.

Olin kuullut tästä sarjakuvasta vain pelkkää hyvää, ja varsinkin Katrin ylistyssanat saivat minut lainaamaan ja lukemaan tämän. En ehkä rakastunut kirjaan aivan niin palavasti kuin Katri, joka tituleeraa tätä ehkä parhaimmaksi sarjakuvaksi mitä on lukenut, mutta kyllä minäkin tästä pidin, lopulta. 

Sarjakuva on omaelämäkerrallinen kasvutarina perheestä, kipeästä isä-tytär-suhteesta, seksuaalisuudesta ja sen peittelystä ja hyväksymisestä. Se on hyvin aito, melankolinen ja osin raadollinenkin kuvaus yhdestä perheestä, mutta kaikkea sitä hieman pehmentää kirjassa koko ajan läsnä oleva hienovarainen musta huumori.

Alkuun tarina ei oikein saanut minua puolelleen; koin alun vähän vaikeaselkoiseksi ja välillä hieman tylsäksikin. Piirustustyyli on myös aika erilainen mihin olen tottunut, varsinkin sen haalea väritys teki kaikista ruuduista hieman liian samanlaisia ja lukeminen oli aika työlästä, minkä lisäksi ruuduissa oli paikoin paljonkin tekstiä. Tyyliin kuitenkin tottui pian, ja puolen välin jälkeen aloin aidosti kiinnostua tarinastakin, ja lopussa pidin siitä jo paljon. Lempisarjakuvaksi tämä ei noussut, mutta lukemisen arvoinen ehdottomasti.

Arvosana: Neljä kissanpentua
Helmet-haaste: 39. Ikääntymisestä kertova kirja

***

Tove Jansson
Muumit: Sarjakuvaklassikot II
(Mumintrollet II & Mumintrollet III)
WSOY, 2009
85 s.

Ensimmäinen ikinä lukemani Muumi-sarjakuva! Aika uskomatonta ottaen huomioon miten paljon pidän muumeista. Ensimmäistä osaa ei ollut kirjastossa, joten täytyi tyytyä vain toiseen osaan. Oli mukavaa nähdä jo muumimukeista tuttuja kuvia sarjakuvien sivuilla, nähdä ne omassa alkuperäisessä kontekstissaan. Sarjakuva toi muumeihin myös paljon enemmän syvyyttä; muumit ovat välillä hyvinkin synkkämielisiä, vihaisia ja kulmikkaita, aivan erilaisia kuin tuntemassamme tv-sarjassa. Kirja on täynnä hullunkurisia tapahtumia, todella hauskoja lausahduksia sekä hellyttäviä kohtauksia.

Sarjakuvassa on neljä tarinaa, kaikki ihanan omanlaisiaan seikkailuja. Vaarallisessa talvessa muumit eivät halua nukkua talviunta, ja kohtaavat talven kylmyydessä hyvin kilpailuhenkisen herra Virkkusen ulkoiluyhdistyksestä. Kuvitteluleikissä muumit tutustuvat rouva Vilijonkkaan ja tämän tottelevaisiin lapsiin, sekä Muumimamman palkkaamaan huolestuneeseen Miskaan. Talonrakennuksessa Muumipeikko päättää rakentaa itselleen oman talon ja muumit saavat vieraakseen Mymmelin äidin ja liudan lapsia, mukanaan myös Pikku Myy. Aloitamme uuden elämän -tarinassa profeetat saavat muumilaakson asukkaat elämään täysin erilaista elämää, joka ei kuitenkaan sovi ihan kaikille.

Arvosana: Neljä kissanpentua
Helmet-haaste: 32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta

20170928_1737011

Joe Hill, Gabriel Rodriguez
Locke & Key, Vol. 4: Keys to the Kingdom
Locke & Key, Vol. 5: Clockworks
Locke & Key, Vol. 6: Alpha & Omega
IDW Publishing, 2014
152 s., 160 s. & 192 s.

Kirjoitin aikoinaan Locke & Keyn ensimmäisestä osasta, mutta jostain syystä toisesta ja kolmannesta en kirjoittanut. Luin maratonilla neljännen ja viidennen osan, ja nyt vihdoin sarjan päättävän, kuudennen osan. Locke & Key on kauhusarjakuva, joka on täynnä kauheita tapahtumia, kuolemia ja epäluonnollisia asioita, olematta kuitenkaan oikeasti pelottava. Se on hyvin kiinnostava, otteessaan pitävä ja koko ajan juoneltaan hurjasti kehittyvä sarjakuva. Sitä ei ole myöskään turhaan pitkitetty monilla osilla, vaan se on osattu lopettaa hyvissä ajoin, joten paketti tuntuu hyvin suunnitellulle ja kasassa pysyvälle.

Locken perhe on muuttanut aiemmin suvulle kuuluneeseen Keyhouse-taloon, jossa alkaa tapahtua paljon kummallisia, pelottavia ja vaarallisia asioita nuorten löytäessä erilaisia avaimia talostaan. Kaikkien avaimien tarkoitusta ei heti tiedetä, mutta pian nuoret huomaavat jonkun muunkin olevan hyvin kiinnostunut avaimista. Tämä demoninainen jahtaa avaimia hinnalla millä hyvänsä, nuorten yrittäessä pysyä tapahtumissa perässä ja pitää samalla oma arkielämänsä kasassa. 

Tätä sarjaa on helppo suositella. Se on todella mielenkiintoinen ja tapahtumarikas, ja eri avaimet ja niiden käyttötarkoitukset ovat hyvin mielikuvituksellisia ja tuovat juoneen paljon mahdollisuuksia, joita myös käytetään hyvin. Piirustustyyli ei ole ihan omaa silmää miellyttävin, mutta siihen tottuu ja se tavallaan sopii koko tarinaan. Viimeinen osa on pitkä ja täynnä draamaa, ja loppu oli hyvin palkitseva. Tarinaan ja hahmoihin ehtii kuuden kirjan aikana kiintyä, ja jotkut tapahtumat todella nostivat jo tunteita esiin. Kannattaa ehdottomasti tutustua jos yhtään kiinnostaa, näin monipolveisia ja monimutkaisia sarjakuvia olisi kiva lukea enemmänkin.

Arvosana: Vol. 4 & Vol. 5: Neljä kissanpentua, Vol. 6: Viisi kissanpentua
Helmet-haaste: 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö

28. syyskuuta 2017

Suzanne Collins: Nälkäpeli

20170928_171934

Suzanne Collins
Nälkäpeli (Hunger Games, 2008)
WSOY, 2008
Suom. Helene Bützow
335 s.


Luonnonkatastrofien jälkeinen maailma ja raunioista noussut, vyöhykkeiksi jaettu Panem. Kolmannentoista vyöhykkeen kapinointi johtajiaan vastaan epäonnistui ja rangaistukseksi Capitol kehitti nälkäpelin: jäljellä olevilta kahdeltatoista vyöhykkeeltä lähetetään kaksi nuorta osallistujaa areenalle taistelemaan henkensä puolesta toisiaan vastaan. Osalle nuorista se on kunnia-asia, useimmille pahin pelko ja lähes varma kuolema. Vyöhykkeen 12 Katniss joutuu pahimman painajaisensa eteen, kun hänen pikkusiskonsa nimi nostetaan maljasta. Katniss tarjoutuu vapaaehtoiseksi, ja joutuu jättämään vyöhykkeensä ja perheensä taakseen matkustaessaan pääkaupunkiin Capitoliin. Leipurin poika Peeta lähtee Katnissin mukaan miestribuutiksi. Valmistautuminen Nälkäpeliin alkaa samantien, eikä aikaakaan kun seuraava Nälkäpeli alkaa ja tribuutit lähetetään areenalle, josta vain yksi voi palata takaisin.

Luin Nälkäpelit ensimmäisen kerran joskus suunnilleen viitisen vuotta sitten, ja rakastuin sarjaan suunnattomasti. Se oli silloin juuri sitä mitä olin kaivannutkin, dystopinen maailma ja selviytymistaistelua. Kun telkkarista näkyi tulevan pari ensimmäistä Nälkäpeli-elokuvaa tuossa taannoin, alkoi sitten kovasti mieli lukea ne uudelleen pitkän tauon jälkeen, ja niinpä tartuin ensimmäiseen osaan. Elokuvia en kuitenkaan kokonaan vielä katsonut, halusin lukea kirjat ensin (tietenkin). Lisäksi saisin nämä samalla kätevästi Uudelleen luettua-lukuhaasteeseenkin mukaan.

Tällä kertaa, ehkä johtuen hieman vanhemmista silmistä ja kriittisemmästä päästä, en enää ihastunut kirjaan täysin varauksettomasti. Kirjassa on selvästi puutteita, jotka ensimmäisellä kerralla ei nähtävästi haitannut ollenkaan. Katniss on ensinnäkin välillä aika ärsyttävä päähenkilö, sellainen jokseenkin kliseinen nuortenkirjan naishahmo, joka ei mukamas tiedä mitä tuntea ja ketäkin kohtaan. En ylipäätään pidä kolmiodraamoista, mutta tässä sarjassa olen aina inhonnut sitä eniten. Tai siis, miksi kukaan edes harkitsisi rasittavaa Galea kun on Peeta? Hmmh.

Lisäksi kirja tuntuu hyvin lyhyelle ja välillä kiirehditylle. Vaikka tiesin jo tarinan entuudestaan, olisi ollut kiva nähdä vielä enemmän taustaa ja selityksiä asioille, enemmän maailmanrakennusta. Jotkut kohdat käydään myös mielestäni hieman liian nopeasti ja melkein ohimennen sen enempiä selittelemättä läpi. Tässä asiassa ainakin elokuva on onnistunut hyvin, se kertoo saman tarinan onnistuvilla muutoksilla ja tarpeellisilla dramatisoinneilla. On kiva nähdä ja jännittää mukana kuinka Katniss ja Peeta odottavat pisteitään näytönpaikastaan, eikä vain lukea kun asia kerrotaan yhdellä lauseella.

Aikamoinen nostalginen tunne tätä lukiessa kuitenkin tuli, ja pidän kirjasta siis silti edelleen paljon. Se laittaa kovasti miettimään sitä, miten julmia ihmiset oikeasti ovat. Vaikka nuoret lapset laitetaan taistelemaan hengestään areenalle, on se rikkaimmalle, etuoikeutetulle väestölle vain pelkkää viihdettä tosi-tv:n muodossa. Eivät he ajattele kuolemaa tai kuolevien perheitä ja oloja joissa he elävät, he pohtivat vain mitä mielenkiintoisempia tapoja laittaa nuoret taistelemaan toisiaan tai luontoa vastaan, taistelemaan hengestään. Katsojille kisa on vain kasa kauniita ja dramaattisia asuja, jännittäviä juonenkäänteitä ja karuja oloja, mutta kisailijoille se on täyttä totta, painajaista.

Pidän siitä että kirja järkyttää minua jollain tapaa. Nälkäpeli tosiaan teki niin, varsinkin ensimmäisellä kerralla, mutta myös vielä nytkin. Se on surullinen ja raastava, mutta jota on silti ilo lukea, koska henkilöt ovat oikeastaan poikkeuksellisenkin nokkelia. Tämä on kuitenkin piirre Katnississa josta olen aina pitänyt, on ihanaa lukea miten hän oivaltaa asioita ja huomaa pienimmätkin asiat luonnon keskellä. Toisinaan ehkä hieman epärealististakin, mutta ainakin se on viihdyttävää.

Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia
Uudelleen luettua-haaste

3. syyskuuta 2017

Kesän kirjasaldo

Taas ollaan virallisesti jo syksyn puolella, ihanaa! Olen ollut kyllä salaa jo koko elokuun ihan syksyfiiliksissä, mutta nyt syyskuun koittaessa siitä kai saa puhua jo ääneenkin. Kesä ei toki ollut nyt mikään paras ja lämpimin, mutta ei se mitään. Syksy ei petä koskaan.

Mitäs siis luinkaan tämän aika kylmän ja vetisen sekä monen lukumaratonin värittämän kesän aikana? Kesäkuu oli huono lukukuukausi, jolloin sain luetuksi vain yhden kirjan kokonaan. Asia kuitenkin parani heti heinäkuussa, kun vuorossa oli kesän toinen yhteinen lukumaraton, kesäkuussa pidettävään maratoniin en pystynyt osallistumaan. Elokuussa oli vuorossa kesän kolmas lukumaraton, jonka jälkeen jatkoin vielä eräänlaisella viikon lukumaratonilla itsekseni. Nämä kolme erillistä maratonia auttoivat siis lukemisen kanssa paljon, enkä olekaan pitkään aikaan saanut luetuksi yhtä paljon kuin esimerkiksi nyt elokuussa.

IMG_20170814_115905_821

Kesän luetut kirjat:

Kesäkuu:
Shari Lapena: Hyvä naapuri (316 s.)
Sivuja: 316

Heinäkuu:
Bea Uusma: Naparetki: Minun rakkaustarinani (290 s.)
Mariko Tamaki: This One Summer (320 s.)
John Allison: Giant Days, Vol. 1 (112 s.)
John Allison: Giant Days, Vol. 2 (113 s.)
Suzanne Collins: Nälkäpeli (335 s.)
Garth Greenwell: Kaikki mikä sinulle kuuluu (216 s.)
Sivuja: 1386

Elokuu:
Margaret Atwood: Oryx ja Crake (487 s.)
Joe Hill: Locke & Key, Vol. 4 (152 s.)
Joe Hill: Locke & Key, Vol. 5 (160 s.)
Timo Parvela, Bjorn Sortland: Kepler62: Kirja viisi: Virus (189 s.)
Ian McEwan: Lapsen oikeus (223 s.)
Alison Bechdel: Hautuukoti (238 s.)
Tove Jansson: Muumit sarjakuvaklassikot II (85 s.)
Sivuja: 1534

Kesän aikana sivuja tuli yhteensä huimat 3236. Ja kuten huomaa, olen aika paljon jäljessä postausten kanssa, kiitos kaikkien maratonien. Aion kyllä luultavasti melkein kaikista kirjoittaa edes jotain, kunhan ehdin.

Kesän parhaat lukukokemukset toivat Atwoodin Oryx ja Crake sekä Uusman Naparetki. Nämä kaksi ovat jääneet elämään mieleen pitkäksi aikaa. Uusman kirja on saanut minut täysin jonkinlaiseen erämaa/seikkailu/selviytymis -fiilikseen, johon Oryx ja Crake sopi mainiosti. Tällä fiiliksellä jatketaan myös edelleen eteenpäin; Lumilapsi etenee mainiosti, ja sen jälkeen vuorossa onkin jo Iveyn seuraava kirja Maailman kirkkaalle laidalle.

Ihanaa alkavaa syksyä!

28. elokuuta 2017

Lukumaratonviikon koonti

Maanantai 21.8.

Tämä oli oikeastaan viikon ainoa päivä, kun tiesin, ettei lukemista tule paljon, jos yhtään. Päivä meni kokonaan ihania ystäviä tavatessa, ja ainoa lukuaika oli menomatkalla bussissa, jossa jatkoin McEwanin Lapsen oikeutta eteenpäin muutaman sivun verran.
Sivuja yhteensä: 10

Tiistai 22.8.

Aika hidas päivä, eikä oikeasaan edes tehnyt mieli lukea, mutta kun kerran istuin alas, luinkin vahingossa tunnin putkeen Lapsen oikeutta. Kirja on hyvä ja nopealukuinen, eikä sillä ole paljon mittaakaan, joten toivottavasti saisin luettua sen pian. Lumilapsikin olisi kiva ehtiä aloittaa tällä viikolla. Mutta katsotaas nyt, lukeminen ei oikein tunnu nyt lähtevän. Ja jos lukeminen ei kerta yhtään maistu, niin en aio väkisinkään yrittää. Jonain päivänä aion ehkä kyllä tietoisesti hakeutua kirjojen pariin vaikka se ei ajatuksena niin maistuisikaan, koska yleensä vain se lukemisen aloittaminen on hankalaa, vaikka lukeminen sitten olisikin ihan kivaa.
Sivuja yhteensä: 60

IMG_20170826_193452_051

Keskiviikko 23.8.

Päivällä tuli tehtyä hieman muita juttuja, mutta illemmalla tartuin jälleen Lapsen oikeuteen ja lukaisinkin sen loppuun. Muuta en kirjan jälkeen enää jaksanut lukea, ei niinkään väsymyksestä tai lukuähkystä, mutta kirjan aihe oli sellainen, että se jäi hieman kummittelemaan mieleen, eikä sen takia tehnyt mieli lukea enää mitään. Henkisesti väsyttävä siis.
Sivuja yhteensä: 187

Torstai 24.8.

Tulin aamulla pohtineeksi että mitä mieltä on oikeastaan pitää tällaista maratonia, jos ei tee mieli lukea. Mutta sitten mietin, että ehkä tämä onkin lähinnä samantapainen juttu kuin aina marraskuussa tapahtuva lukuhaaste, jossa on tarkoituksena lukea vähintään 30 sivua päivässä. Tämänkin pitäisi olla lähinnä itseäni kannustamassa lukemaan enemmän, ja jos saan edes vähän luettua joka päivä, se olisi hieno juttu. Yleensä nykyään kun en välttämättä lue kuin parina päivänä viikossa, jos sitäkään. Joten tästä eteenpäin, ei stressiä!

Tänään luin Hautuukodin loppuun, ja lopulta pidin siitä kovastikin. Illalla aloitin vielä Lumilapsen, joka lähti tosi kivasti liikkelle ja sitä lukikin yllättävän nopeasti. 
Sivuja yhteensä: 326

Perjantai 25.8. 

Tänään ei lukemiselle löytynyt aikaa, tai siis todemmin sanottuna en jaksanut etsiä sille aikaa. Hetken verran luin Lumilasta eteenpäin, ihan vaan muutaman sivun. Kuitenkin edes jotain.
Sivuja yhteensä: 338

20170828_1109271

Lauantai 26.8.

Päivällä kävimme Vapriikissa katsastamassa pelimuseon, olipa hieno! Siellä ja kaupungilla meni siis aikaa, mutta illalla raivasin sitten enemmän aikaa lukeakseni, tuli vähän sellaisen loppukirin fiilis. Luin Lumilasta kivasti eteenpäin, ja luin myös ensimmäisen osan Muumit: Sarjakuvaklassikot II -kirjasta. Muumit olivatkin kyllä ihania, näiden parissa täytyy jatkaa vielä huomennakin. 
Sivuja yhteensä: 463


Sunnuntai 27.8.

Viimeinen lukumaratonpäivä! Päätin tosiaan jatkaa tätä maratonia tänne asti, sillä aloitin sen lopulta  vasta maanantaina. Luin aamupäivällä Muumit loppuun, jonka parissa kyllä viihtyi ja sai nauraa. Onneksi kolmas kirja odottaa myös vuoroaan. Sitten jatkoin hieman pitkin päivää ja iltaa Lumilapsen lukemista. Sitä on ollut kiva lukea silloin tällöin aina muutaman sivun tai yhden luvun verran. Olen päässyt melkein jo puoleen väliin, kirja on ollut tähän mennessä aika ihana.

***

Tähän päättyi siis tämä oma viikon mittainen lukumaratonini. Ei oikeastaan edes tunnu mitenkään lukumaratonilta, kun keskittyi lähinnä lopulta vain siihen, että lukisi joka päivä edes jotain. Mitenkään kovin isoja lukuja en siis saanut kasaan, mutta ei se mitään. Lasken tähän nyt vain tämän viikon sivumäärän, olkoon se viikonlopun lukumaratonin sivumäärä ihan omanaan.

Lopullinen sivumäärä: 558

25. elokuuta 2017

John Allison: Giant Days, Vol. 1 & 2

Screenshot_2017-08-22-11-36-55John Allison, Lissa Treiman
Giant Days, Vol. 1
Boom! Box, 2015 (e-kirja)
112 s.

John Allison, Lissa Treiman, Max Sarin
Giant Days, Vol. 2
Boom! Box, 2016 (e-kirja)
113 s.


Giant Days kertoo kolmesta nuoresta tytöstä, jotka aloittavat yliopistossa samaan aikaan ja ystävystyvät viereisten huoneiden ansiosta. Susan on kolmikon järjen ääni, kyynikko. Daisy on ryhmän suloinen höpsö, oikea luonnonlapsi. Esther taas on täysin erilainen; gootti ja kaikin tavoin mielenkiintoinen, varsinkin poikien mielestä. Daisyn sanoin hän on liima, joka pitää heidät kolme yhdessä; Esther ei osaa pysyä poissa ongelmista, ja niitä tytöt ovat ensipäivistään lähtien selvittäneet, samalla ystävystyen.

Giant Days on hauska, elämänmakuinen ja samaistuttava sarjakuva. Sitä on ilo lukea, vaikkei sarjakuvassa sinänsä tapahdu mitään. Ei ole mitään erikoista juonen kaarta, ei mitään dramaattista tai järkyttävää, vaikka yliopisto-draamaa se toki on täynnä. Tytöt kohtaavat erilaisia elämän heidän eteensä tuomia ongelmia, selvittäen ne omaan, omaperäiseen ja hauskaan tyyliinsä. Ensimmäisessä osassa tytöt kohtaavat niin sänkyyn kaatavaa flunssaa, ex-poikaystäviä kuin kamalia nettisivuja tekeviä poikia. Toisessa osassa edessä on muun muassa koulun tanssiaiset, draamaa Susanin kotikaupungissa sekä muutoksia suhderintamilla.

Screenshot_2017-08-22-11-37-28
Sarjakuvassa on ihanan kepeä tunnelma, siihen on helppo hypätä mukaan. Piirustustyyli on kovasti omaan makuuni, varsinkin ensimmäisessä osassa; toisessa osassa piirtäjä vaihtuu puolessa välissä, eikä Max Sarinin tyylikään ollut huonoa, mutta hieman erilaista, eikä ihan niin paljon mieleeni kuin Treimanin kynän jälki. Ehkä johtuen osaksi piirtäjän vaihdoksesta, toinen osa ei miellyttänyt minua ihan niin paljon kuin ensimmäinen.

Tämä oli kuitenkin oikein mukava ja välillä hulvattomankin hauska uusi sarjakuvatuttavuus, jonka parissa jatkan mielelläni. Huomasin myös samaistuvani paljon sekä Susaniin että Daisyyn, mikä tuo lukemiseen vielä oman hauskan puolensa. Kirja ei nyt ehkä kerro ihan minusta, mutta tarpeeksi paljon, että päätin laittaa sen Helmet-haasteeseen siihen kohtaan.



Arvosana: Vol. 1: Neljä kissanpentua; Vol. 2: Kolme kissanpentua

Helmet-haaste: 13. Kirja "kertoo sinusta"


 

19. elokuuta 2017

Päivittyvä maratonpostaus (päivitys 18:15, kooste)

Tästä se nyt siis lähtee, kesän kolmas ja viimeinen 24 tunnin yhteislukumaraton, jota emännöi tällä kertaa MarikaOksa, vielä ehtii osallistua mukaankin. Aloitan oman maratonini aivan kohta kuudelta, ja lopettelen sitten huomenna samaan aikaan, jatkaen siitä omaa viikon mittaista maratonia. Tämä postaus tulee päivittymään aina kun vaan jaksan ja ehdin, yleensä muutaman tunnin välein. Tulen päivittämään myös twitteriä ja instagramia, linkit löytyy tuosta sivusta.

Tsemppiä kaikille muillekin maratoonareille!

elokuun_lukumaraton_small


KLO 21:00

Maratonia on nyt takana kolme tuntia, mutta aktiivista lukuaikaa ehkä vain noin puolet. Jatkoin kesken olleella Oryx ja Crakella, josta on nyt jäljellä enää n. 70 sivua. Saa nähdä luenko tänään loppuun vai vasta huomenna; toisaalta mieli tekisi hotkaista se samantien, sillä nyt alkaa olla ratkaisevat hetket käsillä, mutta toisaalta loppua olisi kiva säästellä vielä hetki. Nyt alkaa myös tehdä mieli lukea jotain sarjakuvaa.

Tavallaan muuten paljon rennompi olo nyt, mitä aiemmilla maratoneilla, kun tietää että tämä maratoonaaminen jatkuu vielä viikon ajan. Ei ole pakko keretä lukea kaikkia heti, kun koko ensi viikko on pyhitetty lukemiselle.
Sivuja luettuna: 68

KLO 10:00

Luin illalla Oryx ja Craken loppuun, en malttanut olla lukemattakaan, jonka jälkeen jatkoin Locke & Key sarjakuvan parissa. Osa oli jo sarjan neljäs, ja kolmannen osan lukemisesta oli niin kauan aikaa, että ensin piti vähän selailla mitä siinä olikaan tapahtunut. Pidin välissä hieman taukoja, mutta tulin lopulta lukeneeksi sarjakuvan yöllä loppuun ja menin nukkumaan n. kahden aikaan. Nyt onkin sitten nukuttu hyvät yöunet, ja ajattelin kohta aamupalan jälkeen aloitella Kepler62 viidennellä osalla.
Sivuja luettuna: 286

KLO 13:10

Kepler62: Virus on nyt luettu, olipas vihdoin hyvin informatiivinen osa, tykkäsin! Teevesi on kiehumassa ja seuraavaksi onkin vuorossa pähkäily siitä, mitä lukisi seuraavaksi. McEwanin Lapsen oikeus kiinnostaisi, mutta en usko sen ehkä toimivan maratonilla, ehkä aloitan sen vasta viikolla. Sarjakuvista voisin jatkaa ehkä tuon Locke & Keyn parissa, neljäs osa jäi sen verran jännään kohtaan, että viides osa kutkuttelisi kovasti. Lainasin myös monien kehuman Hautuukodin kirjastosta, joten senkin voisi lukea. Ja tietenkin olisi tuo seuraava Ota kolme valitse yksi -kirjakin, Lumilapsi, odottamassa lukijaa. Vaikeita valintoja!
Sivuja luettuna: 475

KLO 18:00

Noniin nyt on yhteinen lukumaraton osaltani ohi. Iltapäivän aikana luin vielä Locke & Key sarjakuvan viidennen osan, noin puolet Hautuukoti-sarjakuvasta sekä hieman alkua McEwanin Lapsen oikeudesta. Kiva maraton taas takana, ja onneksi lukeminen tuntuu maistuvan vieläkin, joten tästä on hyvä jatkaa viikon mittaista putkea kirjojen parissa. Voi olla että tämän päivän pidän lukemisesta taukoa, mutta sen verran kiinnostava tuo Lapsen oikeus oli, että varmaan jo huomenna jatkan sen parissa. Tsempit vielä muille maratoonareille!



Maratonilla luetut kirjat:

Margaret Atwood: Oryx ja Crake (osittain, 140s.)
Joe Hill, Gabriel Rodriguez: Locke & Key, Vol. 4: Keys to the Kingdom (152s.)
Joe Hill, Gabriel Rodriguez: Locke & Key, Vol. 5: Clockworks (160s.)
Timo Parvela, Bjørn Sortland: Kepler62: Kirja viisi: Virus (189s.)
Alison Bechdel: Hautuukoti (osittain, 128s.)
Ian McEwan: Lapsen oikeus (osittain, 36s.)

Sivuja yhteensä: 805


Edit: Sivumäärät nousivat, koska olin katsonut ne ensin väärin, hups. Mutta ylsinkin siis yli 800 sivun, jee!