28. marraskuuta 2016

Timo Parvela, Bjørn Sortland: Kepler62: Matka

Timo Parvela, Bjørn Sortland
Kepler62: Kirja kolme: Matka
WSOY, 2016
Kuvitus: Pasi Pitkänen
159 s.



Niin on tämä ihana ja suosittu lasten scifi-sarja päässyt jo kolmanteen osaansa! Tarina jatkaa jälleen suoraan siitä mihin aiempi osa jäi. Enää ei koulutusta tai harjoituksia tarvita, vaan lapset ovat valmiita lähtemään kohti Kepleriä, etsimään uutta korviketta kohta elinkelvottomalle maalle. Koska matka on suunnattoman pitkä, vaivutetaan lapset siksi aikaa uneen omiin kapseleihin. Vaan kun Ari seuraavan kerran herää, matka on vielä kesken, eikä kaikki ole kunnossa.

Olipa seikkailu! Tähän astisista osista tämä oli ehkä jännittävin, sillä tuttu, vaan ei enää kovin turvallinen maapallo jäi viimein taakse, ja edessä on pelkkää pimeää ja tuntematonta avaruutta. Kaikki avaruudessa tapahtuva on aina jännittävää ja kutkuttavaa, joten olin senkin takia jo etukäteen aika innoissani tästä osasta. Eikä kirja pettänyt, vaan olikin aivan mainio jatko-osa!

Hieman vaan harmitti, kun tuntui että tarina jäi aika lyhyeen, vähän kuin kesken. Tai että jotain olisin kaivannut vielä lisää. Tuntuu nimittäin että tarina vasta alkaa tästä, vaikka nyt ollaan jo sarjan puolivälissä! Kyllähän tässäkin osassa kuitenkin sattui ja tapahtui, vaikka hieman täyteosan tuntua olikin. 

Kirjan loppu oli todella hieno ja kaunis, pidin erityisesti siitä, että viimeinen luku kerrottiin pelkillä kuvilla. Upeaa jälkeä taas kerran Pasi Pitkäseltä! Tässä osassa olikin ehkä hienoimmat kuvitukset tähän asti, toki siihenkin varmasti vaikutti avaruus tapahtumapaikkana, joka on aina kiehtonut allekirjoittanutta.

Huomaan pitäväni näistä Timo Parvelan osista hieman enemmän, vaikka Sortlandin osia olenkin lukenut vasta yhden. Palaan tähän asiaan siis seuraavan osan jälkeen, joka on taas Sortlandin käsialaa. Katsotaan sitten, onko mieli muuttunut.

Muualla: Luetaanko tämä?, Kirjojen keskellä, Les! Lue!, Pieni kirjasto, Yöpöydän kirjat

Arvosana: Neljä kissanpentua

Kepler62-sarja:
Kirja yksi: Kutsu
Kirja kaksi: Lähtölaskenta
Kirja kolme: Matka
Kirja neljä: Pioneerit

22. marraskuuta 2016

Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa

Alan Bradley
Loppusoinnun kaiku kalmistossa
(Speaking from Among the Bones, 2012)
Bazar, 2016
Suom. Maija Heikinheimo
410 s.
arvostelukappale








Jälleen yksi ihana Flavia de Luce-sarjan kirja luettu! Kaipasinkin jo takaisin sarjan pariin, nämä ovat juuri oikeanlaisia dekkareita makuuni, ja ilmestyvätkin juuri sopivan ajan kuluessa, että se minunkin pienen pieni dekkarinnälkä on ehtinyt taas kasvaa.


Tällä kertaa pienessä Bishop's Laceyn kylässä valmistaudutaan avaamaan kylän oman pyhimyksen Pyhän Tancredin hauta tämän kuolinpäivän 500-vuotisjuhlan kunniaksi. Tapahtuman ympärillä pyörii paljon erimielisyyksiä eri tahoilta siitä, pitäisikö hauta avata vai ei, mutta kaikki nämä keskeytyvät kun hautaholvista löytyy tuore ruumis. Ja kukapa muu tuon ruumiin löytää, kuin meidän oma Flaviamme.

Flavialla on tapana työntää nenänsä ja pyöränsä aika lailla joka paikkaan, myös paikkoihin, minne ei aina ole sallittua mennä. Mutta aina Flavia sieltä myös selviää pois, ja mitä kekseliäimpiä keinoja käyttäen. Tälläkään kertaa ei tosiaan vaaroilta vältytä, ja kirjassa onkin muutama aika kuumottavakin kohta, joissa joutuu kääntelemään sivuja tiuhempaan tahtiin. Huh mihin tilanteisiin Flavia joutuukaan! Nuoresta iästään huolimatta Flavia ei paljosta hätkähdä ja osaa pitää hermonsa kurissa jännittävissäkin paikoissa. Itsehän en kyllä uskaltaisi Flavian jalanjäljissä kulkea.

Oli mukava huomata muutamassakin kohtaa, miten Flavia otetaan huomioon aikuisten puolesta asioissa, joihin 11-vuotiasta ei normaalisti päästettäisi mukaan. Kuten nyt vaikkapa haudan avaamiseen, jossa Flavia on mukana kuin yksi kutsuvieraista. On kuin koko kylä olisi havahtunut huomaamaan, että tällä nuorella tytöllä on varsin hyvät hoksottimet, ja hänen apuaan kannattaa käyttää hyödyksi. Mutta vaikka Flavia aikamoisen pikkuvanha ja aikuismainen joissain asioissa onkin, nousee nuori ikäkin aika ajoin esiin.

Kirjassa tavataan jälleen kerran monia tuttuja hahmoja, aina Buckshawin keittäjästä kirkkoherraan. Suurin osa näistä hahmoista esiintyy lähes kaikissa kirjoissa, ja aina heistäkin irtoaa jotain uutta kerrottavaa sekä meille että Flavialle. Itse haluaisin kuulla Doggerista vielä lisää, mutta ehkä kaikki aikanaan. Tällä kertaa kirjassa tavataan myös eräs aivan uusi tuttavuus, Adam Sowerby, jonka ainakin minä toivoisin ja soisin pysyvän sarjassa pidempäänkin. Hänen ja Flavian välinen suhde ja yhteistyö oli kerrassaan hauskaa luettavaa, samoin kuin tietysti edelleen Flavian ja komisario Hewittin välinen kanssakäyminen.

Kuten myös jo aiemmissa kirjoissa, myös tässäkin kulkee taustalla de Lucen perheen talousvaikeudet. Aiemmissa osissa perheen isä on yrittänyt kaikkensa, jotta taloushuolet hellittäisivät, eikä Buckshawin kartano menisi heiltä alta, mutta tässä kirjassa tapahtuukin taas käänne huonompaan. Myös Flavian sisarussuhteita avataan jälleen hieman lisää, mistä on aina mukava lukea. Varsinkin, jos ne näyttävät näinkin valoisilta kuin tässä osassa.

Loppusoinnun kaiku kalmistossa ei ollut sarjan paras kirja, mutta taattua laatua kuitenkin. Viihdyin kirjan parissa todella hyvin, aina järisyttävään loppuun saakka. Onneksi seuraavan kirjan ilmestyminen on jo ihan nurkan takana, sillä sen lukemista en malta odottaa!

Kiitokset Bazarille arvostelukappaleesta!


Arvosana: Neljä kissanpentua

Flavia de Luce-sarja:
Piiraan maku makea (The Sweetness at the Bottom of the Pie)
Kuolema ei ole lasten leikkiä (The Weed That Strings the Hangman's Bag)
Hopeisen hummerihaarukan tapaus (A Red Herring without Mustard)
Filminauha kohtalon käsissä (I Am Half-Sick of Shadows)
Loppusoinnun kaiku kalmistossa (Speaking from Among the Bones)
Kuolleet linnut eivät laula (The Dead in Their Vaulted Arches) (tulossa keväällä)
As Chimney Sweepers Come to Dust 
Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd

24. lokakuuta 2016

Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia

Michael Cunningham
Villijoutsenet ja muita kertomuksia
(A Wild Swan and Other Tales, 2015)
Gummerus, 2016
Suom. Kristiina Drews
151 s.






Villijoutsenet ja muita kertomuksia on lyhyehkö novellikokoelma tunnetuista saduista, ja siitä mitä onnellisen lopun jälkeen tapahtuu. Tosin kaikissa kertomuksissa ei juuri päästä tuon lopun jälkeiseen aikaan, vaan tarinaa on muuten muokattu eri näköiseksi. Cunningham on nimittäin muuttanut näitä tunnettuja satuja aika tavalla. Osa saduista on hyvinkin tunnistettavissa tarinan takaa ja jotkut suhteellisen alkuperäisenkin kuuloisia, mutta osaa tarinoista on modernisoitu tai muuten muokattu vahvasti. Esimerkiksi tarinaa Hannusta ja Kertusta ei kerrotakaan lasten, vaan vanhan noidan näkökulmasta. Mukana on muunnelmia muun muassa Kaunottaresta ja Hirviöstä, Tähkäpäästä ja Lumikista.

Muutamat novelleista on vain parin sivun mittaisia, jotkut taas selvästi pidempiä. Monessa sadussa tulee lyhyesti esiin mitä sen lopun jälkeen tapahtuu, mutta ehkä useampi kertoo kuitenkin sadun uudelleen, hieman ehkä lyhyemmästi, aivan eri näkökulmasta tai muuten eri tavalla. Varsinkin Kaunottaresta ja Hirviöstä kertovan novellin Me hirviöt kohdalla pidin tästä uudelleen kertomisesta paljon; sekä Kaunotar että Hirviö molemmat saavat tarinassa aivan uudenlaiset persoonat ja tarinan loppukin on todella kiinnostava. Oikeastaan tämä taisikin olla ainoa novelli, jonka lukemista olisin halunnut jatkaa lopun jälkeenkin.

Novellikokoelma sisältää alun lyhyen Lumous särkyy -johdantonovellin lisäksi kymmenen novellia. Muutamien novellien nimistä voi arvata jo, mitä satua tarina koskee, mutta joistain ei ainakaan minulla heti sytyttänyt. Muutamat taustalla olevat sadut ovat minulle myös aika tuntemattomia, joten aina suoraa yhdistämistä ei tullut lukemisen jälkeenkään. Kirja sisältää novellit Villijoutsenet, Vanha hullu eukko, Taikajaakko, Myrkytetty, Apinan käpälä, Pikkumies, Tinassa, lujasti, Me hirviöt, Hänen hiuksensa ja viimeisenä mukavan todentuntuinen ja lämminhenkinenkin novelli Elämänsä loppuun saakka.

En halua lähteä juurikaan avaamaan näitä novelleja täällä, sillä itselleni kirjan lukemisessa oli parasta se, ettei aina otsikostakaan tiennyt mitä satua novelli koskee tai mihin se on menossa. Monet novellit yllättivät juuri tämän takia positiivisesti, oli hauskaa lähteä lukemaan tarinoita usein ilman minkäänlaista tietämystä jatkosta. Muutamat novellit olivat kuitenkin taas ylitse muiden, ja niistä haluan sanoa muutaman sanan.

Pidin erityisesti novellista Myrkytetty, joka kertoo lyhyen, muutaman sivun mittaisen vuoropuhelun Lumikin ja hänen prinssinsä välillä sadun lopun jälkeen. Tarina on jotenkin niin huvittava ja hieman absurdikin, että pidin siitä ehkä eniten. Alussa ei ole ihan varma mistä nyt on kyse, hieman jopa nostelin kulmakarvoja lukiessa. Mutta kun kaikki sitten selviää parin sivun jälkeen, alkaa väkisinkin hieman naurattaa. Pikkumies jäi novelleista myös hyvin mieleen. Menninkäisen suuri toive saada lapsi on niin hauras, ja menninkäinen on niin kovin epätoivoinen. Kirjan lopettava novelli Elämänsä loppuun saakka oli jotenkin ihana, pidin siitä todella paljon. Perinteinen tarina kuninkaasta ja tämän kuningattaresta, kuinka he oppivat rakastamaan toisiaan ja miten elämä kulkee eteenpäin. Myös jo aiemmin mainittu Me hirviöt kuuluu suosikkeihini.

Loput novelleista olivat kaikki aikalailla hyviä, mutta eivät kuitenkaan nousseet mitenkään erikoisiksi. Pidin kuitenkin siitä, miten jokaiseen oli tuotu sellainen oma juttunsa, oma näkökulma tai kerrontatapa. Kokoelmaan olisin kaivannut ehkä hieman lisää siitä, mitä tapahtuu sen onnellisen lopun jälkeen, mutta hyviä ne olivat näinkin. Novelleja luki nopeasti ja helposti monta peräkkäin, näiden välissä ei tarvinnut pitää taukoa. Ehdotonta plussaa kirja saa sen kauniista ja todella yksityiskohtaisista kuvituksista, jotka on tehnyt Yuko Shimizu. Kuvat tuovat tarinoihin hienosti lisää eloa.

Hyvä kokoelma täynnä mitä erikoisempia tarinoita ja kohtaloita. Moni aika traagisiakin eikä mitenkään iloisia, mutta sellaistahan elämä on, satuhahmoillakin. Kyllä tähän kannattaa tarttua jos kaipaa jotain lyhyttä, ajatuksiakin herättävää lukemista harmaan syksyn keskelle. Mutta huomio, lapsille nämä sadut eivät kuitenkaan ole.

Muualla: Kaisa Reetta T., Lukujonossa, Kirja vieköön!

Arvosana: Neljä kissanpentua

11. lokakuuta 2016

Emma Cline: Tytöt

 
Emma Cline
Tytöt (The Girls, 2016)
Otava, 2016
Suom. Kaijamari Sivill
304 s.
arvostelukappale













Tytöt on mielenkiintoinen kirja. Se pohjautuu hyvin vahvasti Charles Mansonin johtamaan kulttiin ja kultin tekemiin murhiin. Tämän lisäksi se on vahva tarina yksinäisyydestä ja tytöistä, tyttöydestä ja naiseudesta -60-luvun lopun Amerikassa.

Jotenkin ajatuksena tämä kirja kuulostaa todella vaikuttavalle ja pysäyttävälle. Kansilievekin loihtii esiin vahvoja mielikuvia kirjasta, ja se kuulostaakin juuri sellaiselle kirjalle josta pitäisin kovasti. Vaan lopulta Tytöt ei sitten kuitenkaan ollut ihan sitä mitä ajattelin. En varsinaisesti laskenut kirjalle mitään odotuksia, mutta silti huomasin hieman pettyneeni, enkä ole edes aivan varma miksi.

Kirjan tarina ja juoni ovat sinänsä todella kiinnostavia, mutta lopulta kirja oli makuuni hieman liian hidastempoinen ja jokseenkin vaikeasti lähestyttävä. Kirjassa on kaksi eri aikatasoa; toisaalta on vuosi 1969 kun Evie tapaa Suzannen ja Russellin ja tutustuu Ranchiin, vuosi jolloin kaikki lopulta romahtaa. Toisella aikatasolla Evie on jo vanhempi nainen, elelee vuokra-asunnossa ja tapaa nuoren Sashan. Minua ei tämän vanhemman Evien tarina jaksanut kiinnostaa lähes ollenkaan, se tuntui jotenkin liian irralliselta muusta tarinasta. Vuoden -69 tapahtumat sen sijaan kiinnostivat kovastikin, mutta omaan makuuni kaikki tapahtui hieman liian verkkaisesti ja unenomaisesti. Kiinnostus ei meinannut pysyä yllä aina näidenkään osioiden aikana.

Kirjassa on paljon identiteetin ja tyttöyden pohdintaa, minkä voisi luulla olevan hyvinkin samastuttavaa, mutta ainakaan minulle se ei sitä ollut. Evie elää niin eri maailmassa mitä itse nuorena, eikä hänen käymistään ajatuksista ja pohdinnoistaan kovinkaan moni tuntunut tutulle. Tämän takia Evie itse jäi hyvin etäiseksi, varsinkin vanhemman Evien osioissa. Aina etäisyys ei haittaa, mutta tällä kertaa tuntui etten saa kirjasta mitään otetta. Ja koska kirja oli niin hidastempoinen, koin sen ajoittain jopa hieman tylsäksi.

Mutta on Tytöissä tietysti paljon hyvääkin. Vaikka koin kirjan ajoittain tylsäksi, sitä oli todella nopea ja helppo lukea. Evien ajatukset ja muistot lentävät sivuilla, ja siihen on vaivatonta hypätä mukaan. Kirjassa on muutamia todella hienoja kohtauksia, lauseita joita luin uudelleen ja uudelleen. Ja tietysti mitä lähemmäs kirjan loppua päästiin, sitä enemmän itse sytyin kirjalle ja sen tapahtumille. Tapahtumille, joihin koko kirjan ajan ohimennen viitattiin, annettiin pieniä välähdyksiä tuo yhden illan kulusta ja uhreista. Vääjäämätön loppu ja seuraus tulivat voimalla ja järisyttivät sekä Evietä että minuakin lukijana.

Loppu onkin mielestäni kirjan ehdottomasti parhain osuus. Evie on niin peloissaan ja järkyttynyt, että sen tuntee omallakin iholla. Tunteet välittyvät sivuilta hyvin ja kaiken tuon sekasorron on helppo kuvitella. Myös Evien ja Suzannen välinen suhde on kiinnostava, varsinkin lopussa. Miten paljon ihmiset antavatkin anteeksi, kun tunteet ovat niin syvät.

Lopulta kirja oli tapahtumien rytmin ja etäisyyden takia pienoinen pettymys itselle, kaipasin siltä vielä järisyttävämpää lukukokemusta. Hienon tarinan kuitenkin sain, ja kirjan tunnelma jää varmasti mieleen vielä pitkäksi aikaa.


Arvosana: Kolme kissanpentua

7. lokakuuta 2016

Naomi Novik: Uprooted

Naomi Novik
Uprooted
Macmillan, 2015
438 s.


Agnieszka loves her valley home, her quiet village, the forests and the bright shining river. But the corrupted Wood stands on the border, full of malevolent power, and its shadow lies over her life.

Her people rely on the cold, driven wizard known only as the Dragon to keep the Wood's powers at bay. But he demands a terrible price for his help: one young woman must be handed over to serve him for ten years, a fate almost as terrible as being lost to the Wood.

The next choosing is fast approaching, and Agnieszka is afraid. She knows — everyone knows — that the Dragon will take Kasia: beautiful, graceful, brave Kasia
all the things Agnieszka isn’t and her dearest friend in the world. And there is no way to save her. But no one can predict how or why the Dragon chooses a girl. And when he comes, it is not Kasia he will take with him. (takakannesta)

Olen jo pitkään halunnut lukea jotain ihanaa fantasiaa, ja tämän kirjan parissa sain kyllä juuri sitä mitä halusinkin. Uprooted oli kiinnipitävä, ihana, kuumottava ja jännittävä, ja niin paljon kaikkea lisää. En edes tiedä miten päin tästä kirjoittaa, mutta yritetään.

Uprootedin takakannessa kerrotaan aika hyvin mistä kirja alkaa, mutta se on tosiaan vain kirjan alku, oikeastaan alkuasetelma koko tarinalle. Kirja on niin paljon kaikkea muutakin kuin mitä tuo teksti antaa ymmärtää. Se laajenee niin suurella tavalla ja joka suuntaan, että lopussa hieman jopa naurattaa nuo takakannen vähäiset tiedonmurut. Mutta onkin parempi, ettei kirjasta tiedä mitään sen enempää alkaessaan lukemaan sitä. Usein harmittelen liian paljastavia takakansia, mutta tässä ei kyllä siihen syyllistytä. Mutta kuten rivien välistä voi lukea, Dragon ottaa Agnieszkan torniinsa Kasian sijaan, ja siitä tarina lähtee liikkelle.

Agnieszkaan tykästyy heti alusta lähtien, hän ei tosiaan ole aivan sellainen sankaritar johon on ehkä aiemmin totuttu; hän on kömpelö ja aina likaisissa vaatteissa, ei osaa kotiaskareita eikä oikein mitään muutakaan mitä hänen ystävänsä Kasia osaa. Torniin joutuminen järkyttää tietenkin Agnieszkan mieltä, varsinkin kun Dragonin hänelle opettama taikuuskaan ei iskostu hänen päähänsä. Mutta se mitä Agnieszka lopulta oppii ja josta Dragonkin voi oppia häneltä, on todella kaunista. Pitkään aikaan en ole ihastellut jotain kuvattua taikuutta yhtä paljon mitä tätä, se on juuri sellaista jota voisi kuvitella olevan oikeastikin olemassa. Maanläheistä ja kaunista, hyvin aistillista ja erikoista, mutta kuitenkin ymmärrettävää ja todentuntuista.

Alun asetelmien ja maailmaan tutustumisen jälkeen kirjassa alkaakin tapahtua vauhdilla. Koko ajan mennään eteenpäin, eikä hengähdystaukoja juuri ole koko kirjan aikana. Taustalla on koko ajan the Woodin uhka ja paino, eikä niin päähenkilölle kuin lukijallekaan koskaan tule täydellisen turvallisuuden tunnetta. Ja jos tulee, se viedään pian pois. Puolen välin tienoilla piti hetkeksi pysähtyä hengähtämään, niin kummallisiin suuntiin tarina tuntui menevän. Pian siitä tapahtumat alkoivat kuitenkin tiivistyä entisestään ja lopulta koko tarinan suuntakin alkoi näkyä selvempänä ja selvempänä. Kirja on täynnä aivan hurjia käänteitä ja todella pelottaviakin kohtauksia. Päähenkilön psyyke on aika koetuksella moneenkin otteeseen.

Ei tämä mikään kauhukertomus silti ole, vaikka kirjassa paljon pelottavia asioita onkin. Päinvastoin, kirja on aivan uskomattoman kaunis, niin tarinaltaan kuin myös koko tunnelmaltaan. Luonto on yksi suurista elementeistä kirjassa, luonto ja luonnollisuus, ja the Wood tietenkin, tuo oikeasti karmiva metsä. Vaikka olin koko kirjan ajan tykännyt lukemastani todella paljon, viimeistään parin viimeisen luvun aikana olin täysin vakuuttunut. Siellä tulee esiin lopulta koko kirjan kauneus ja totuus, siellä viimeistään rakastuin tähän kirjaan aivan palavasti. 

Luonto on kirjassa ehkä suurimmassa osassa, mutta monia muitakin teemoja löytyy. Agnieszkan ja Kasian välinen ystävyys on ihailtavaa, he tekevät mitä tahansa toistensa hyväksi. Agnieszkan ja Dragonin välinen suhde on sekin tietysti aivan omaa luokkaansa, mestari ja oppipoika, lopulta jopa tasavertaiset kollegat. Kirjasta löytyy myös yllättävän paljon politiikkaa ja juonia sen osalta, kuin myös paljon, paljon erilaista taikuutta, luomuksia, salaisuuksia, korruptiota ja vaikka mitä.

Jos kaipaat jotain kaunista ja satumaista, sekä todella tapahtumarikasta fantasiaa elämääsi, suosittelen ehdottomasti tarttumaan Uprootediin. Toivottavasti kirja mös suomennettaisiin, jotta monet englannin kieltä karttavatkin löytäisivät tämän pariin. Kirjasta on myös suunnitteilla elokuva, joka tosin nyt kirjan lukeneena pelottaa aika paljon, koska en tiedä miten tästä ikinä voitaisiin saada kirjalle oikeutta tekevä elokuva, mutta se jää nähtäväksi! 

Lukekaa, ihastukaa ja rakastukaa kuten minä! 

Arvosana: Viisi kissanpentua

Tämä kirja olkoot viimeinen rastini Seitsemännen taiteen tarinat -haasteeseen.

3. lokakuuta 2016

Seitsemännen taiteen tarinat -koonti

Niin on tullut Marika Oksan kehittämä Seitsemännen taiteen tarinat -haaste päätökseen. Suoritusaika oli siis 22.11.2015 - 5.10.2016. Haaste löytyy myös välilehdeltä, josta löytyy myös lisää infoa suoritustavasta. 


Haastetasoilla katsellaan Oscar-palkittuja elokuvia (haastepiste = luettu kirja tai katsottu elokuva):

Kaksi haastepistettä - Pallosalama (1965) - parhaat erikoistehosteet
Neljä haastepistettä - WALL-E (2008) - paras animaatioelokuva 
Kuusi haastepistettä - Fargo (1996) - paras naispääosa & alkuperäiskäsikirjoitus 
Kahdeksan haastepistettä - Pan's Labyrinth (2006) - paras  kuvaus, lavastus ja maskeeraus 
Kymmenen haastepistettä - Gravity (2013) - 7 Oscaria, mm. paras ohjaus
Kaksitoista haastepistettä - Tuulen viemää (1939) - 8 Oscaria, mm. paras elokuva
Kolmetoista haastepistettä - Taru sormusten herrasta - trilogia (2001 - 2003) - yhteensä 17 Oscaria, mm. jokainen sarjan elokuva voitti parhaiden erikoistehosteiden palkinnon

Itse suoritin haasteeseen kahdeksan kirjaa, eli Pan's Labyrinthin verran haastepisteitä. Epävirallinen tavoitteeni oli päästä ainakin Gravityyn saakka eli kymmeneen pisteeseen, mutta tällä kertaa se jäi saavuttamatta. Loppuajasta meinasi tulla jo kiire saada tuo kahdeksankin täyteen, sen verran yllättäen haasteen loppu tuli käsille. Vielähän tässä olisi pari päivää aikaa, mutta minun osaltani tämä päättyi nyt. EDIT: Huomasinpa juuri että olin jättänyt tammikuulta pari kirjaa kokonaan pois listalta, vaikka niistä on tehty elokuvat. Niinpä Kotiopettajattaren romaani ja Eläinten vallankumous nostavat haastepisteeni sittenkin kymmeneen! Hurraa siis, tavoite saavutettu!

Haasteeseen lukemani kirjat:


Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani
- Kirjan pohjalta on tehty elokuva.
- Kirjassa puhutaan fiktiivisestä elokuvasta ja sen tekemisestä, kuin myös elokuvatähdistä.
George Orwell: Eläinten vallankumous
- Kirjan pohjalta on tehty elokuva.
- Kirjassa on pääosassa ensimmäiset elokuvat ja niiden tekeminen, kirjasta on myös tehty elokuva Hugo.
- Kirjan pohjalta on tehty elokuva, kirja + leffapostaus
- Kirjassa kuvataan elokuvaa.
- Kirjan pohjalta on tehty elokuva.
- Kirjan pohjalta on tehty elokuva. 
- Kirjasta on tehty elokuva Before I Go To Sleep.
- Kirjasta on suunnitteilla ja tekeillä elokuva, joten päätin omalla luvalla lisätä tämän listalle. Tästä on tulossa myös vielä postaus!


Elokuvista en juurikaan tullut kirjoittaneeksi, vaikka niistäkin olisi voinut postauksia tehdä. Jotenkin niistä kirjoittaminen on vielä vaan itselle sen verran outoa ja vierasta, ettei se tule edes mieleen elokuvaa katsoessa, ellei sitä ole tehty kirjan pohjalta, jonka olen lukenut (kuten Yksin Marsissa).

Mutta kiitos Marika Oksa kivasta haasteesta! Tämän voisi ottaa joskus uusiksikin, ja haastaa silloin itseä lukemaan hieman enemmän vaikkapa niitä elämäkertoja tai muistelmia ja tekemään enemmän leffapostauksia. Ja voisihan niitä muutenkin koittaa tehdä enemmän.

1. lokakuuta 2016

Syyskuun luetut

Syyskuu oli odotetusti jälleen kiireinen, mutta silti ihan kiva kuukausi. Syksy on tullut ja se on ollut taas aivan ihanaa, ihan parasta aikaa. Pikkuhiljaa alkaa se ihanin vaihe tosin olla jo ohi, kun lehdet tippuvat puista ja sateet alkavat. Vielä kuitenkin näkyy siellä täällä kauniita värejä puissa, varsinkin vaahteroissa. Kaiken kiireen keskellä iski kaiken lisäksi pieni syysflunssa, jota tässä pikkuhiljaa parantelen edelleen. Kiireeltä ja flunssalta ehdin kuitenkin lukemaankin edes jotain.



Syyskuussa luin kolme kirjaa, joista
1 oli kirjastosta, 1 arvostelukappale, 1 omasta hyllystä
1 englanniksi
2 naisten kirjoittamaa
1 lastenkirja



Luetut: 

Emma Cline: Tytöt (304s)
Bjørn Sortland, Timo Parvela: Kepler62: Lähtölaskenta (160s.)
Naomi Novik: Uprooted (438s)

Sivuja yhteensä: 902

Uprootedin aloitin siis jo elokuussa, mutta kiireiden takia se piti jättää välillä tauolle. Englannin kieli ei sinänsä ollut kirjassa haastavaa, mutta se oli kuitenkin pieni hidaste. Tarina vaati myös kirjaan uppoutumista, ja kun aikaa ei tuntunut olevan, niin en halunnut kirjan pariin kiireisenä heittäytyä. Ja hyvä vaan että jaksoin odottaa kirjan kanssa ja lukea kun oli aikaa, sillä voin paljastaa, että tämä oli kyllä yksi tämän vuoden parhaista kirjoista.

Kepler62-sarjan toinen osa ei ollut ihan ensimmäisen veroinen, mutta silti todella mainio. Tytöt ei ihan ollut sitä mitä ajattelin, mutta siitä enemmän sitten postauksen kanssa, jahka ehdin sen kirjoitella. Hyvä kuukausi kuitenkin kirjallisestikin. Ei se määrä vaan laatu, hmm?


Varsinaisia kirjaostoksia en syyskuussa tehnyt, mutta sen sijaan hankin My Bookish Craten Harry Potter-laatikon itselleni. Yleensä tuolla on kuukausittaisia kirjallisia laatikoita eri teemalla joita voi tilata, mutta itse tilasin tämän kertaluontoisen Potter-laatikon. En vaan voinut vastustaa kiusausta, varsinkin koska laatikon sai valita haluamallaan tuvalla, ja itse valitsin Korpinkynnen. Laatikon sisältö oli oikein mieluinen. Sisältöön kuului tietysti uusin Harry Potter and the Cursed Child kirja, mutta sen lisäksi paljon kaikkea sälää. Aivan ihana kangaskassi, kynttilä, minifiguuri (Kutka!), oma hyväksymiskirje Tylypahkaan, pieni kirjanmerkki ja tuollainen isohko pahvikortti kuuluisalla siteerauksella kirjasta. Korpinkynnellä lainaus on Lunan suusta kuultua. Monessa asiassa näkyi se oma tupavalinta, mikä oli mukavaa. 

Laatikko oli aika kallis Suomeen postitettuna, vaikka tulikin vain Briteistä saakka. Mutta onhan se vaan jotenkin ihanaa päästä avaamaan tuollaista yllärilaatikkoa. Varsinkin jos aiheena on Potterit. Plus olihan tuossa jo ihan kiva määrä tavaraakin kirjan lisäksi.

Sellainen syyskuu täällä, nyt hyvillä mielin kohti lokakuuta ja pian myös jo joulunodotusta, heh.