28. huhtikuuta 2017

John Williams: Augustus

20170428_120446

John Williams: Augustus (1972)
Bazar, 2017
Suom. Ilkka Rekiaho
429 s.
arvostelukappale


Augustuksessa on kolme erillistä osaa, joista ensimmäinen osa kattaa lähes puolet kirjasta. Ensimmäisessä osassa Gaius Octaviukseen eli tulevaan keisari Augustukseen tutustutaan hänen ystävien, tuttujen ja vihamiesten kirjeiden ja muistiinpanojen kautta. Kirja alustaa Gaius Octaviuksen pitkää ja vaivalloista matkaa keisariksi ja koko maan hallitsijaksi aivan alusta lähtien; siitä, kuinka hänen setänsä, Julius Caesar adoptoi hänet, ja joutui salamurhatuksi. Osassa on paljon politiikkaa, sotia ja Rooman turvaamista, ja sivuilta onkin luettavissa kuinka hankalaa vallan saaminen Gaius Octaviukselle oli, ja kuinka ovelasti välillä täytyi toimia.

Toisessa osassa on edelleen mukana kirjeitä, mutta myös osia Augustuksen tyttären Julian päiväkirjamerkinnöistä. Tämä osa on hieman erilainen kuin ensimmäinen, se ei ole yhtä sekava ja sen kautta tarina kulkee todella vauhdilla eteenpäin. Julian päiväkirjamerkinnät avaavat tarinaa enemmän, ja niitä haluaisi vain lukea enemmän, jotta saisi nopeammin tietää syyt Julian karkoitukseen Roomasta. Kirja on tässä osassa välillä jopa jännittävä, dramaattiset käänteet seuraavat toisiaan. Julia on hahmona todella mielenkiintoinen, ja hänen äänensä on aika synkkä; vaiheikkaan elämän eri vaiheet näkyvät muistoissa ja nykyinen elämä näyttäytyy yhdentekevänä.

Kolmas ja viimeinen osa kattaa vain kirjan lopun, jossa itse Gaius Octavius pääsee ääneen kirjeessään ystävälleen. Mielestäni tässä viimeisessä osassa kirjasta viimeistään paljastuu se todellinen Williamsin tyyli. Jo aiemmissa osissa siitä sai viitteitä pitkissä kirjeissä tai muistelmissa, mutta vasta kun päästään itse Gaius Octaviuksen ääneen, se nousee kunnolla esiin. Siinä on hyvin tunnistettavaa, WIlliamsille ominaista elämän pohdintaa kuten Stonerissa tai Butcher's Crossingissa. Pohdintaa ihmisyydestä, vallasta ja sen hinnasta, perhesuhteista, uskollisuudesta ja luotettavuudesta.

"Isä", minä kysyin, "onko se ollut sen arvoista? Sinun arvovaltasi, tämä pelastamasi Rooma, tämä rakentamasi Rooma? Onko se ollut kaiken sen arvoista mitä olet joutunut tekemään?" Isäni katsoi minua pitkään, ja sitten hän käänsi katseensa. "Minun täytyy uskoa, että se on ollut", hän vastasi. "Meidän kummankin täytyy uskoa, että se on ollut."

Kirjeet ja muistelmat vievät tarinaa mielenkiintoisella tavalla eteenpäin; Gaius Octavius jää etäiseksi ja erikoiseksi hahmoksi, kukaan ei tunnu tietävän hänen tarkoitusperiään aivan kokonaan. Samalla hänestä kuitenkin paljastuu herkkä ja viisas puoli. Vasta kolmannessa osassa Gaius Octaviuksesta tulee läheisempi hänen päästessään itse ääneen, hän inhimillistyy.

Augustus on todella viihdyttävä kirja. Alkuun monen monissa nimissä meni sekaisin, varsinkin kun joistain puhutaan välillä parillakin eri nimellä. Tähän kuitenkin tottui nopeasti, ja yleensä henkilön tunnisti viimeistään kontekstista aika pian. Välillä joutui selailemaan hieman taaksepäin, jotta muisti kuka kukin oli, mutta itseäni tämä ei kyllä haitannut. Olen aina nauttinut kirjoista, joissa on paljon henkilöitä. Kirja tuntuu silloin rikkaalta, ja tässä myös sen vuoksi aidolta. Pian suurimman osan hahmoista myös jo tunnisti ja muisti, ja kuvioissa pysyi perässä.

Ainoa, missä en tainnut pysyä perässä koko kirjan aikana kunnolla, oli kirjassa esiintyvät useat ja lukuisat eri avioliitot ja sukulaisuussuhteet. Välillä meno yltyi jo vähän Kauniit ja Rohkeat -tyyppiseksi, kun kaikki oli vähän kaikkien kanssa, joku olikin yhtäkkiä naimisissa entisen setänsä kanssa sun muuta. Vaan sellaistahan meno on tainnut oikeastikin olla, politiikka kun ulottui avioliittoihin asti. Omaan sukuun haluttiin naida oikeita sukuja, jotta valta olisi mahdollisimman taattu ja turvattu. Avioerot ja uudet, epämieluisatkin avioliitot ja niiden myötä tulleet salasuhteet saattoivat näyttäytyä kansalle huonona, ja Rooman kansa olikin tarkkana siitä kenestä pitävät ja kuka joutuu epäsuosioon.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta todella paljon. Oikeastaan, se on ehkä vähättelyä, sillä lopulta taisin todella rakastua Augustukseen. Tähänkin Williamsin kirjaan. Se kulki helposti eteenpäin, oli mielenkiintoinen ja koskettava, dramaattinen ja syvällinen. Se todella avasi silmiä entisajan maailmalle, vaikkakin fiktiivisen tarinan myötä. En haluaisi kyllä ajatella tämän olevan fiktiota, sen verran aidosti Williams luo tuon ajan Rooman Augustuksella eteen. Niin aitoja ihmisiä ja tunteita, että tarinaan ja kohtaloihin uppoaa mukaan. Suosittelen siis kovasti! Jos pidit Stonerista, niin kannattaa kokeilla tätäkin.


Arvosana: Viisi kissanpentua

Helmet-haaste: 48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän.

21. huhtikuuta 2017

Lauren Graham: Talking as fast as I can

Lauren Graham
Talking As Fast As I Can: From Gilmore Girls to Gilmore Girls, and Everything in Between
Ballantine Books, 2016 (audiobook)
4h 36min



Kuuntelin tämän Lauren Grahamin viime syksynä ilmestyneen kirjan äänikirjana. Päätin kokeilla Audiblea, sieltä kun saa ensimmäisen kirjan ilmaiseksi niin ajattelin että mikäpä ettei. Ja äänikirja oli kyllä oikea valinta tälle kirjalle. Varmasti olisin nauttinut fyysisestäkin kirjasta kuvineen, joita tässä en valitettavasti voinut nähdä, mutta silloin olisi jäänyt eräs todella oleellinen asia puuttumaan: Laurenin oma kertojaääni. Sillä jos olet katsonut Gilmoren tytöt, tiedät miten nopeasti Lorelai ja Rory puhuvat. Eikä Lorelai ole kovin kaukana itse Laurenista, sillä hänkin puhuu kovin nopeasti, kuten kirjan nimikin jo kertoo.


Kirja oli mukava. Siinä oli paljon Laurenille ominaisia vitsejä ja hauskoja juttuja, paljon pitkiä, hieman asian ohikin meneviä mielleyhtymiä ja sellaista sekavaa ajatuksenjuoksua. Se teki kirjasta ehkä paikoin hieman sekavan, mutta myös hauskan ja omannäköisensä. Se tuntuu olevan Laurenille myös hyvin ominaista. Jutuissa pysyi kyllä mukana, jos vain pysyi skarppina ja muisti kappaleen aiheen. 

Lauren kertoo kirjassaan aluksi lapsuudestaan, ja siitä, miten hänestä tuli näyttelijä, mitä kouluja hän kävi ym. Tämä oli ihan kiva kuulla, sillä en lopulta tiennyt Laurenista paljon mitään ennen tätä kirjaa. Sen lisäksi hän kertoo millaista oli tehdä alkuperäisiä Gilmoren tyttöjen jaksoja, ja mitä hän kirjoitteli päiväkirjaansa uusien jaksojen kuvausten aikana. Vaikka tuo historiaosuus oli ihan kiva, niin odotin kirjalta hieman enemmän paneutumista itse Gilmoren tyttöihin, kuten kirjan nimikin antaa olettaa. Loppujen lopuksi itse alkuperäisten jaksojen kuvauksesta Lauren kertoo aika vähän. Hän käy kausia läpi ja tekee niistä muutamia lyhyitä kommentteja, mutta ei mitään kovin syvällistä tai tuo ilmi tuon ajan ajatuksia. Lähinnä miten hassulta eri hiustyylit näyttävät sun muuta.

Uusien jaksojen kuvaus oli sen sijaan todella ihana osuus kirjassa, se tuli viimeisenä kirjan lopussa ja sitä eniten odotinkin. Lauren tosiaan piti jonkinlaista päiväkirjaa noiden jaksojen kuvausten ajan, ja sen hän nyt lukee kirjassa läpi. Oli mukava kuunnella miten jaksoja on kuvattu, ja mitä kaikkia asioita ja ennen kaikkea tunteita niihin on liittynyt. 

Vanhoihin jaksoihin olisin halunnut Laurenin paneutuvan vielä hieman enemmänkin, olisin halunnut kuulla syvällisempiä ajatuksia kuvauksista ja sarjan tapahtumista, kuvauspäivistä, henkilöistä ja henkilöiden välisistä kemioista. Kaikkea sitä. Vaan olihan se mukava kuunnella näinkin, ja kokonaisuutena aika ihana kirja, mukava ja lämmittävä.


Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja.

18. huhtikuuta 2017

J. S. Meresmaa: Mifongin kadottama

20170418_1300442J. S. Meresmaa
Mifongin kadottama
Myllylahti, 2016
480 s.







Olipa ihanaa lukea pitkästä aikaa taas Mifonki-sarjaa! Edellisestä osasta oli vierähtänyt taas tovi, enkä ihan heti päässyt tämänkään kirjan kimppuun, vaan se on odotellut ihan hävettävän kauan yöpöydällä vuoroaan. Mutta kun kirjaan sitten kerran tarttui niin kyllähän sen vauhdilla lukikin, nämä imaisevat aina mukaansa. Ja nyt, kun kirjan lukemisesta on jo hetki, huomaan silti palaavani kirjan tapahtumiin, ja harmittelenkin jo, etten voi lukea heti seuraavaa osaa.


Ardisin ja Danten tiet ovat jälleen ristenneet, ja Ardis lähtee takaisin kohti Merontesia tarkoituksenaan olla apuna tyttärelleen, jättäen poikansa Ciaranin yksin maanpakoon. Ciaran ei kuitenkaan ole täysin neuvoton, vaan pikkuhiljaa nuoren kuninkaan päähän on iskostunut täysin uusi idea, jonka hän aikoo toteuttaa apunaan edelleen muistinmenetyksestä kärsivä Joentuoma ja tämän uusi, erikoinen ystävänsä Siv. Merontesissa Linn ei tiedä miten kertoa saapuvalle Ardisille, ettei tämän tytär Fewrynn ole välttämättä enää elossa aiempien tapahtumien johdosta. Uudella kuninkaalla Skadi Armundillakaan ei mene hyvin, vaikka tuoreet uutiset tuovatkin pienen valonpilkahduksen toivoa.

Viidennessä osassa nähdään pikkuhiljaa jonkinlaista tarinan lopun tuntua. Palaset alkavat loksahdella muutamien hahmojen osalta jo aika hyvinkin paikalleen, ja seuraavassa ja samalla sarjan viimeisessä osassa varmasti nähdään tilintekoa muidenkin hahmojen osalta. Aiemmissa osissa tarina on lähtenyt jos jonkinmoisiin suuntiin, hahmot ovat eronneet ja matkanneet mantuja, löytäneet uusia ystäviä ja vihollisia, jatkaneet toiseen suuntaan. Välillä on tuntunut ettei joillain asioilla ole lainkaan päämäärää, mutta nyt huomaa, että on niillä ollut. Jossain vaiheessa pelkäsin jo, että haukataanko nyt liian iso pala, kun tarina menee jos sun minne, mutta onneksi jo tässä vaiheessa voin huokaista helpotuksesta.

Tässäkin osassa on näitä samoja teemoja nähtävävissä; monen monta matkalaista on tien päällä, osan tiet eroavat jälleen ja uusia hahmoja esittäytyy. Siv onkin muuten aivan ihana, todella hauska ja ihanan erilainen hahmo. Muutama iso yllätyskin tuli eteen vanhojen hahmojen osalta. Mutta nyt lukijalle hahmottuu myös koko tarinan ja saagan loppu, mitä voisi olla luvassa, mihin kaikki tähtää. Viimeinen osa on kuitenkin hyvin ratkaiseva tiettyjen päähenkilöiden osalta, eikä lopputulosta voi vielä arvailla, ainakaan minä en voi.

Sarja ja monet näistä hahmoista ovat kulkeneet todella pitkän tien tähän asti, ja on ihan kiva nähdä ainakin jo joillekin kenties iloinenkin loppu. Tämä on mielestäni kuitenkin hyvin erilainen fantasia-sarja mitä muut; tässä asiat tapahtuvat todella pitkälläkin aikavälillä, mikä on mielestäni piristävää ja pitää mielenkiinnon yllä. Ei ole vain nuori Ardis seikkailemassa, vaan myös Ardisin melkein jo aikuiset lapset. Mutta Ardis toki myös, ja tämä sarja osoittaakin ainakin sen, ettei seikkailut ole vain nuorille.

Syksyllä tulee tosiaan sitten sarjan päättävä osa, Mifongin lunastama, jota kieltämättä odotan jo kuin kuuta nousevaa. Uskon että sarja saa arvoisensa päätöksen.

Arvosana: Neljä kissanpentua

Muualla: Tarua ja Totta

Helmet-haaste: 31. Fantasiakirja

16. huhtikuuta 2017

Kirjaostoksia

Aloin tuossa selailla blogiani taaksepäin, ja huomasin, etten ole viime vuoden elokuun jälkeen tainnut kertoa kirjaostoksiani täällä lainkaan. Joten tässäpä siis lisäykset hyllyyn viimeisen puolen vuoden ajalta. Olen nyt myös päivittänyt Oma hylly -sivun näiden myötä.

20170413_13373711

Ensimmäisessä kuvassa on kaikki uutena ostetut kirjat. Uusi maa ja Kudottujen kujien kaupunki ovat Suomalaisen alesta. Haudattu jättiläinen, Loistava ystäväni ja Valheet taas ovat Akateemisesta kirjakaupasta hullujen päivien aikaan, ensimmäinen tosin jo syksyltä, kaksi viimeistä nyt menneiltä hullareilta. Tai no, Valheet taisi olla muuten vaan alepöydässä. Yksin Marsissa on tilattu Adlibriksestä alkuvuodesta. Näissä positiivista on se, että Ferranten ja Weirin olen jo lukenut. Rasi-Koskisen Valheet oli näistä eniten sellainen extempore ostos, se kiinnosti kovasti juuri lukemani Eksymisen ja unohtamisen kirjan takia.


Nämä seuraavat neljä puolestaan ovat kirppariostoksia. Nälkäpelin ekan osan löytyminen oli kyllä lottovoitto, muut osat omistin jo, mutta tätä on pitänyt metsästää kissojen kanssa jo kauan. McEwania olen lukenut säännöllisesti, joten hänen kirjat vetävät aina puoleensa jos niitä kirppareilla näkyy. Gardellin kirja on kiinnostanut myös jo kauan, ja kun no, halvalla sai. Tuosta tavasta pitäisi kyllä päästä eroon... Seitsemän veljestä oli vähän yllätys itsellenikin, mutta muistan pitäneeni kirjasta kun sen joskus kouluaikoina luin, ja ajattelin että siinäpä hyvä kirja uudelleenluettavaksi näin Suomen juhlavuotena. Saa nähdä tuleeko luettua. Mutta hei, näistäkin, kaksi neljästä on jo aiemmin luettu.


20170413_13415711

Sarjakuvien osalta tilanne näyttää tältä. Puiden tarinoita -kirjat eivät kyllä ihan taida olla sarjakuvia, mutta menevät nyt tähän kategoriaan. Löysin molemmat osat samalla reissulla kahdesta eri kirjakaupasta alennuksesta, nyt pitäisi saada käsiin vielä keskimmäinen osa niin voin vihdoin lukea nämäkin. Blacksadin neljäs osa ja Paper Girls tarttui mukaan maaliskuiselta Tampere Kuplii-tapahtumasta. Näiden lisäksi hyllyyn on saapunut myös kolme arvontavoittoa, eli Lapsen oikeus, Hyvä naapuri ja Villa Vietin linnut. En kyllä nyt enää valitettavasti muista mistä voitot ovat, mutta kiitokset! Kaikista näistä kirjoista Hyvä naapuri taitaa olla se, mihin tulen piakkoin tarttumaan. Paper Girlsin nimittäin juuri ehdinkin jo lukea.

20170413_13535211

Että sellaisia kirjaostoksia siis tällä kertaa. Ei kovin paha mielestäni näin yli puolen vuoden ajalta, joista osa vieläpä oli jo luettu. Hylly ei täyty siis pelkästään lukemattomilla kirjoilla. Ehkä muutamat näistä ostoksista, kuten myös jo aiemmistakin on jäänyt kyllä silti mietityttämään. Aiemmin olen ollut sitä mieltä, että kyllä ne kirjat siellä hyllyssä odottavat lukuvuoroaan, ei siis haittaa vaikka niitä sinne hamstraa. Eikä siinä periaatteessa vieläkään ole mitään vikaa, mutta nyt itseäni on alkanut ärsyttää tuo lukemattomien kirjojen määrä hyllyssä, varsinkin, kun osasta tiedän, etten tule niitä varmaan koskaan lukemaan. En ole Konmaria lukenut, mutta vähän sen tyylillä olen alkanut hyllyäni silti silmäillä; tuoko nämä minulle oikeasti iloa. Ja osa ei todellakaan tuo, turhauttaa vain kun vie tilaa ja pölyttyy. Niinpä kunhan kevät on vähän pidemmällä aion ottaa kirpparipöydän ja viedä ylijäämät sinne. Ja vaikka tämä nyt saattaa kuulostaa siltä, että karsin koko hyllyni tyhjiin asti, niin ei sentään. Ei sieltä kovin paljoa kirjoja lähde, mutta sopiva määrä, kaikki ne joita en halua enkä aio lukea.

13. huhtikuuta 2017

Viime aikojen kuulumisia

Hei vaan hei pitkästä aikaa! Kohta alkaa kiireiden kanssa helpottaa ja varmaan löytyy taas enemmän aikaa kirjoille ja blogille, sitä aikaa odotellessa. Kohta alkaa siis varmasti taas tippuilla postauksia luetuista kirjoista, muutama valmis odottaa jo vuoroaankin. Sitä ennen kuitenkin vähän viime aikojen kuulumisia ja höpötystä ylipäätään. 

Jos olen ollut epäaktiivinen kirjojen ja oman blogini parissa, niin sitä olen todella sitten ollut myös muiden blogeissa. Minulla on varmasti valehtelematta viikkojen ajalta lukemista muiden blogeissa, joten älkää ihmetelkö jos sinne tupsahtelee kommentteja hieman jälkijunassa.

Voisin myös kertoa, mitä olen viime aikoina lukenut ja mitä en. Teen varmaan huhtikuun lopussa yhteiskoosteen tästä ja edellisestä kuusta, sillä en jaksa nyt enää tehdä pelkästä maaliskuusta, varsinkin, koska sen kirjasaldo jäi hyvin laihaksi. Olen kuitenkin lukenut jotain, mikä on positiivista.

IMG_20170413_144141_650

Tai no, jos aloitetaan siitä, mitä en ole lukenut. Eli siis se Haiteksti. Jäin kirjassa noin puoleen väliin pitkäksi aikaa, eikä jatkaminen kiinnostanut lainkaan. Niinpä kun vihdoin päätin tahdonvoimalla siihen uudelleen tarttua, luin sivun, selailin muutaman sivun, kelasin loppuun josta luin pari sivua, ja päätin että se riittää minulle. Kirja ei vaan napannut mukaansa, ehkä joskus muulloin olisi voinut mutta ei nyt. Idea kiva, mutta niin outo että nyt ei jaksanut sellaista. Ensimmäinen Ota kolme valitse yksi -sarjan kirjavalinta ei siis mennyt ehkä nappiin, mutta sainpahan hyllyyni kahden kirjan verran enemmän tilaa, Haitekstikin lähtee nyt vaihtohyllyyn. Annoin sille sentään reilun mahdollisuuden! 

Uskon, että yritän mahduttaa seuraavasta kolmikosta valitsemani kirjan vielä lähitulevaisuuteen luettavaksi, toivottavasti se tuottaa hedelmällisemmän tuloksen. Eli siitäkin olisi odotettavissa postausta, jos nyt ei heti, niin joskus.

Sitten lukemisiin. Tällä hetkellä olen hieman alle puolen välin John Williamsin Augustuksessa, mikä on ollut kyllä miellyttävää luettavaa. Se jäi hetkeksi tauolle kiireen takia, mutta nyt kun on taas enemmän aikaa niin sitä on kiva lukea. Elättelen toivetta, että saisin luettua sen peräti loppuun nyt pääsiäisloman aikana, mutta noh, katsotaan nyt. Sen lisäksi yöpöydällä odottelee Alice Munron Jupiterin kuut -novellikokoelma, jonka aloittamista hieman jännitän ja monta kertaa olen sen poiminut ylös mutta laskenut samantien alas. Ajattelin kyllä kenties hypätä senkin pariin nyt viikonloppuna, sen laina-aika kun ei ole kovin pitkä. Plus novellihaasteen loppu häämöttää jo!

IMG_20170409_121121_595

Viikonlopusta puheen ollen, ajattelin pitää pienimuotoisen, epävirallisen ja vielä ehkä hieman epävarmankin lukumaratonin! Kirjojen lukeminen kun on jäänyt niin marginaaliasemaan viime aikoina, että tuntuu hyvälle ajatukselle laittaa siihen oikein kunnolla vauhtia, ainakin hetkellisesti. Päälukemisina olisi varmaankin nuo ylempänä mainitut kirjat, ehkä myös eräs uudehko sarjakuva hyllystäni. Katsotaan mitä siitä tulee, mutta jos sen päätän pitää, niin se alkaisi joskus lauantain aikana ja jatkuisi sinne sunnuntaille. Tai jos haluan olla villi niin maanantaille. Pidän teidät ajan tasalla! Ja toki, jos yhtään sille tuntuu, että haluaa viettää pääsiäisen tiiviisti kirjojen parissa, niin mukaan vaan. Lukumaraton, kirjarikas pääsiäinen... Miten vaan sitä haluaa kutsua.


Lopuksi vielä suuret osanottoni Lukutoukan kulttuuriblogin Kristan omaisille ja ystäville. Kristan poismeno viime kuun lopulla oli aikamoinen shokki, eihän sellaista uutista halua alkuun uskoa. Krista jätti taakseen tyhjän aukon kirjablogimaailmaan. ♥