J. S. Meresmaa: Mifongin kadottama

J. S. Meresmaa
Mifongin kadottama

Myllylahti, 2016

480 s.

Olipa ihanaa lukea pitkästä aikaa taas Mifonki-sarjaa! Edellisestä osasta oli vierähtänyt taas tovi, enkä ihan heti päässyt tämänkään kirjan kimppuun, vaan se on odotellut ihan hävettävän kauan yöpöydällä vuoroaan. Mutta kun kirjaan sitten kerran tarttui niin kyllähän sen vauhdilla lukikin, nämä imaisevat aina mukaansa. Ja nyt, kun kirjan lukemisesta on jo hetki, huomaan silti palaavani kirjan tapahtumiin, ja harmittelenkin jo, etten voi lukea heti seuraavaa osaa.

Ardisin ja Danten tiet ovat jälleen ristenneet, ja Ardis lähtee takaisin kohti Merontesia tarkoituksenaan olla apuna tyttärelleen, jättäen poikansa Ciaranin yksin maanpakoon. Ciaran ei kuitenkaan ole täysin neuvoton, vaan pikkuhiljaa nuoren kuninkaan päähän on iskostunut täysin uusi idea, jonka hän aikoo toteuttaa apunaan edelleen muistinmenetyksestä kärsivä Joentuoma ja tämän uusi, erikoinen ystävänsä Siv. Merontesissa Linn ei tiedä miten kertoa saapuvalle Ardisille, ettei tämän tytär Fewrynn ole välttämättä enää elossa aiempien tapahtumien johdosta. Uudella kuninkaalla Skadi Armundillakaan ei mene hyvin, vaikka tuoreet uutiset tuovatkin pienen valonpilkahduksen toivoa.

Viidennessä osassa nähdään pikkuhiljaa jonkinlaista tarinan lopun tuntua. Palaset alkavat loksahdella muutamien hahmojen osalta jo aika hyvinkin paikalleen, ja seuraavassa ja samalla sarjan viimeisessä osassa varmasti nähdään tilintekoa muidenkin hahmojen osalta. Aiemmissa osissa tarina on lähtenyt jos jonkinmoisiin suuntiin, hahmot ovat eronneet ja matkanneet mantuja, löytäneet uusia ystäviä ja vihollisia, jatkaneet toiseen suuntaan. Välillä on tuntunut ettei joillain asioilla ole lainkaan päämäärää, mutta nyt huomaa, että on niillä ollut. Jossain vaiheessa pelkäsin jo, että haukataanko nyt liian iso pala, kun tarina menee jos sun minne, mutta onneksi jo tässä vaiheessa voin huokaista helpotuksesta.

Tässäkin osassa on näitä samoja teemoja nähtävävissä; monen monta matkalaista on tien päällä, osan tiet eroavat jälleen ja uusia hahmoja esittäytyy. Siv onkin muuten aivan ihana, todella hauska ja ihanan erilainen hahmo. Muutama iso yllätyskin tuli eteen vanhojen hahmojen osalta. Mutta nyt lukijalle hahmottuu myös koko tarinan ja saagan loppu, mitä voisi olla luvassa, mihin kaikki tähtää. Viimeinen osa on kuitenkin hyvin ratkaiseva tiettyjen päähenkilöiden osalta, eikä lopputulosta voi vielä arvailla, ainakaan minä en voi.

Sarja ja monet näistä hahmoista ovat kulkeneet todella pitkän tien tähän asti, ja on ihan kiva nähdä ainakin jo joillekin kenties iloinenkin loppu. Tämä on mielestäni kuitenkin hyvin erilainen fantasia-sarja mitä muut; tässä asiat tapahtuvat todella pitkälläkin aikavälillä, mikä on mielestäni piristävää ja pitää mielenkiinnon yllä. Ei ole vain nuori Ardis seikkailemassa, vaan myös Ardisin melkein jo aikuiset lapset. Mutta Ardis toki myös, ja tämä sarja osoittaakin ainakin sen, ettei seikkailut ole vain nuorille.

Syksyllä tulee tosiaan sitten sarjan päättävä osa, Mifongin lunastama, jota kieltämättä odotan jo kuin kuuta nousevaa. Uskon että sarja saa arvoisensa päätöksen.

Arvosana: Neljä kissanpentua

Muualla: Tarua ja Totta

Helmet-haaste: 31. Fantasiakirja