John Williams: Augustus

John Williams: Augustus (1972)

Bazar, 2017

Suom. Ilkka Rekiaho

429 s.

arvostelukappale

Augustuksessa on kolme erillistä osaa, joista ensimmäinen osa kattaa lähes puolet kirjasta. Ensimmäisessä osassa Gaius Octaviukseen eli tulevaan keisari Augustukseen tutustutaan hänen ystävien, tuttujen ja vihamiesten kirjeiden ja muistiinpanojen kautta. Kirja alustaa Gaius Octaviuksen pitkää ja vaivalloista matkaa keisariksi ja koko maan hallitsijaksi aivan alusta lähtien; siitä, kuinka hänen setänsä, Julius Caesar adoptoi hänet, ja joutui salamurhatuksi. Osassa on paljon politiikkaa, sotia ja Rooman turvaamista, ja sivuilta onkin luettavissa kuinka hankalaa vallan saaminen Gaius Octaviukselle oli, ja kuinka ovelasti välillä täytyi toimia.

Toisessa osassa on edelleen mukana kirjeitä, mutta myös osia Augustuksen tyttären Julian päiväkirjamerkinnöistä. Tämä osa on hieman erilainen kuin ensimmäinen, se ei ole yhtä sekava ja sen kautta tarina kulkee todella vauhdilla eteenpäin. Julian päiväkirjamerkinnät avaavat tarinaa enemmän, ja niitä haluaisi vain lukea enemmän, jotta saisi nopeammin tietää syyt Julian karkoitukseen Roomasta. Kirja on tässä osassa välillä jopa jännittävä, dramaattiset käänteet seuraavat toisiaan. Julia on hahmona todella mielenkiintoinen, ja hänen äänensä on aika synkkä; vaiheikkaan elämän eri vaiheet näkyvät muistoissa ja nykyinen elämä näyttäytyy yhdentekevänä.

Kolmas ja viimeinen osa kattaa vain kirjan lopun, jossa itse Gaius Octavius pääsee ääneen kirjeessään ystävälleen. Mielestäni tässä viimeisessä osassa kirjasta viimeistään paljastuu se todellinen Williamsin tyyli. Jo aiemmissa osissa siitä sai viitteitä pitkissä kirjeissä tai muistelmissa, mutta vasta kun päästään itse Gaius Octaviuksen ääneen, se nousee kunnolla esiin. Siinä on hyvin tunnistettavaa, WIlliamsille ominaista elämän pohdintaa kuten Stonerissa tai Butcher's Crossingissa. Pohdintaa ihmisyydestä, vallasta ja sen hinnasta, perhesuhteista, uskollisuudesta ja luotettavuudesta.

"Isä", minä kysyin, "onko se ollut sen arvoista? Sinun arvovaltasi, tämä pelastamasi Rooma, tämä rakentamasi Rooma? Onko se ollut kaiken sen arvoista mitä olet joutunut tekemään?" Isäni katsoi minua pitkään, ja sitten hän käänsi katseensa. "Minun täytyy uskoa, että se on ollut", hän vastasi. "Meidän kummankin täytyy uskoa, että se on ollut."

Kirjeet ja muistelmat vievät tarinaa mielenkiintoisella tavalla eteenpäin; Gaius Octavius jää etäiseksi ja erikoiseksi hahmoksi, kukaan ei tunnu tietävän hänen tarkoitusperiään aivan kokonaan. Samalla hänestä kuitenkin paljastuu herkkä ja viisas puoli. Vasta kolmannessa osassa Gaius Octaviuksesta tulee läheisempi hänen päästessään itse ääneen, hän inhimillistyy.

Augustus on todella viihdyttävä kirja. Alkuun monen monissa nimissä meni sekaisin, varsinkin kun joistain puhutaan välillä parillakin eri nimellä. Tähän kuitenkin tottui nopeasti, ja yleensä henkilön tunnisti viimeistään kontekstista aika pian. Välillä joutui selailemaan hieman taaksepäin, jotta muisti kuka kukin oli, mutta itseäni tämä ei kyllä haitannut. Olen aina nauttinut kirjoista, joissa on paljon henkilöitä. Kirja tuntuu silloin rikkaalta, ja tässä myös sen vuoksi aidolta. Pian suurimman osan hahmoista myös jo tunnisti ja muisti, ja kuvioissa pysyi perässä.

Ainoa, missä en tainnut pysyä perässä koko kirjan aikana kunnolla, oli kirjassa esiintyvät useat ja lukuisat eri avioliitot ja sukulaisuussuhteet. Välillä meno yltyi jo vähän Kauniit ja Rohkeat -tyyppiseksi, kun kaikki oli vähän kaikkien kanssa, joku olikin yhtäkkiä naimisissa entisen setänsä kanssa sun muuta. Vaan sellaistahan meno on tainnut oikeastikin olla, politiikka kun ulottui avioliittoihin asti. Omaan sukuun haluttiin naida oikeita sukuja, jotta valta olisi mahdollisimman taattu ja turvattu. Avioerot ja uudet, epämieluisatkin avioliitot ja niiden myötä tulleet salasuhteet saattoivat näyttäytyä kansalle huonona, ja Rooman kansa olikin tarkkana siitä kenestä pitävät ja kuka joutuu epäsuosioon.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta todella paljon. Oikeastaan, se on ehkä vähättelyä, sillä lopulta taisin todella rakastua Augustukseen. Tähänkin Williamsin kirjaan. Se kulki helposti eteenpäin, oli mielenkiintoinen ja koskettava, dramaattinen ja syvällinen. Se todella avasi silmiä entisajan maailmalle, vaikkakin fiktiivisen tarinan myötä. En haluaisi kyllä ajatella tämän olevan fiktiota, sen verran aidosti Williams luo tuon ajan Rooman Augustuksella eteen. Niin aitoja ihmisiä ja tunteita, että tarinaan ja kohtaloihin uppoaa mukaan. Suosittelen siis kovasti! Jos pidit Stonerista, niin kannattaa kokeilla tätäkin.

Muualla: Lukutoukan kulttuuriblogi, Kirja vieköön!, Mitä luimme kerran, Kulttuuri kukoistaa

Arvosana: Viisi kissanpentua

Helmet-haaste: 48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän.