22. joulukuuta 2016

Chigozie Obioma: Kalamiehet

Chigozie Obioma
Kalamiehet (The Fishermen, 2015)
Atena, 2016
Suom. Heli Naski
336 s.




Kalamiehet on traaginen kertomus neljästä veljeksestä, jotka alkavat käydä salaa vanhemmiltaan kalassa kielletyllä joella. Heidän isänsä on joutunut töihin kauas toiseen kaupunkiin, eikä heidän äitinsä pysty pitämään poikia kurissa. Joella veljekset tapaavat kylähullun, jota kaikki pelkäävät hänen usein toteen käyvien ennustustensa takia. Ja niin kylähullu ennustaa myös veljeksille, kertoen, että yksi veljistä tulee tappamaan toisen. Ennustus alkaa kalvaa veljesten välejä, ja saakin aikaan traagisen ja pysäyttämättömän tapahtumavyöryn.

Kalamiehet on todella hieno kirja. Ja vieläpä kirjailijan esikoinen! Kirja tuntuu hyvin loppuun mietityltä ja hiotulta, kaikki osat ovat kohdallaan. Tapahtumat vyöryvät eteenpäin hurjaa vauhtia, mutta eivät kuitenkaan hengästytä. Eräänlaista etäisyyttä tarinaan tuo kertojana toimiva nuori Ben. Vaikka hän on tapahtumissa vahvasti läsnä, toimii hänen nuoruutensa ja tapansa ajatella sopivana etäännyttäjänä karuimmista tapahtumista. Toisaalta, osaltaan Benin ikä teki joistain asioista vielä sitäkin karumpia.

Pidän kirjassa myös siitä, miten kaikkiin ihmisiin viitataan eläinten luonteiden kautta. Jotenkin tulee konkreettisesti esiin se, miten nuori Ben on tapahtumien aikaan ja miten eri tavalla hän ajattelee asioista kuin muut. Tämä on kirjassa se juttu, mikä tekee siitä heti muista erottuvan, ja josta ainakin minä pidän kovasti.

Kalamiehet on todella vahva teos, joka jää pitkäksi aikaa mieleen. Tällainen itseääntoteuttava ennustus on aiheena aina kiinnostava, kuin myös se, miten ihmisten käyttäytyminen muuttuu heidän kuullessaan tällaisen kamalan ennustuksen. Ja miten vahvoja perhesiteet ovatkaan. Todella hieno kirja, suosittelen!


Arvosana: Neljä kissanpentua


Tämän postauksen myötä tämä tyttö nappaa kissat kainaloon ja lähtee joulun viettoon!

Ihanaa ja kirjarikasta joulua kaikille! 

18. joulukuuta 2016

Julian Fellowes: Belgravia

Julian Fellowes
Belgravia (2016)
Otava, 2016
Suom. Markku Päkkilä
477 s.






Kaksi nuorta rakastavaista kohtaavat viimeistä kertaa tanssiaisissa Waterloon taistelun aattona. Tuo traaginen rakkaustarina kohahduttaa kuitenkin vielä vuosia myöhemmin, kun näiden kahden suvun naiset tapaavat Belgraviassa, tuossa Lontoon uudessa yläluokkaisessa korttelissa. Salaisuudet vaihtavat omistajaa ja pian koko Lontoo kuhisee uteliaita ihmisiä, niin sukulaisia kuin palvelijoitakin.


Minulla kesti kyllä pienoinen ikuisuus tämän kirjan kanssa. Mutta vihdoin sain sen luettua! Ja pienen alkupatistuksen jälkeen kirja olikin oikein menevä. Belgravian alku ei ollut mitenkään kovin ihmeellinen, kirjan kantava paljastus tehdään aika pian ja tarina alkaa siitä sitten pikkuhiljaa muovautumaan. Jostain syystä tarina ei alussa vienyt mukanaan ollenkaan, henkilötkin olivat aika yhdentekeviä ja kliseisiä. Ei vaan jaksanut kiinnostaa, eikä kyllä tullut taka-kannessa mainittu Downton Abbeykään juuri mieleen.

Mutta kun vähän pakottamallakin jatkoi kirjan parissa, niin kyllä se lopulta vei mukanaan ja viihdyttikin ihan loppuun asti. Juoni ei ollut missään vaiheessa kovin yllätyksellinen eikä käänteiltään mitenkään alkuperäinen, mutta viihdyttävä kuitenkin. Ja vaikkei kirja missään vaiheessa ollut minulle mikään Downton Abbey -korvike, niin vanhasta Englannista on silti aina todella kiva lukea. Kaikki ne hevoskärryajelut, lähetit, seurapiirijuhlat, juonittelevat palvelijat... Ah. Tunnelmaa kirjasta kyllä löytyy.

Juoni oli tosiaan alusta asti aika ennalta-arvattava, mutta oikeastaan se ei edes haitannut. Oli kiinnostavaa nähdä miten lopputulokseen päädytään ja mitkä kaikki asiat vaikuttavat toisiinsa. Sillä erilaisia langanpätkiä kirja kyllä sisältää aikamoisen määrän. Kuka vihaa ketä ja miksi, kuka maksaa kelle mistäkin paljastuksista. Mielestäni kaikki nivoutui yhteen oikein kivasti, tosin vähän jopa liiankin hyvin. Kirja oli loppumetreille asti jo todella hyvä, mutta ihan loppu sai sen taas lässähtämään. Aivan liian kliseinen "paha saa palkkansa" -tyylinen lopetus.

Myös se harmitti, miten täydelliseksi tämä eräs kirjan päähenkilö on tehty. Kaikessa niin hyvä ja onnistuva, moraalisesti täydellinen, kaunis ja ihana. Eräässä vaiheessa häneen yritettiin kyllä tehdä muutama pieni särö, mutta nekin olivat vain väärinkäsityksiä ja tämän hahmon reagointi koko tilanteeseen sai hänet näyttämään vielä puhtoisemmalta ihmiseltä. Huoh. 

Olisin kaivannut myös huomattavasti lisää palvelijoiden näkökulmia tilanteisiin! Kyllä kirjassa palvelijoitakin näkyi, mutta harmittavan vähän. Ja jos palvelijoita näkyi, niin suurin osa heistä juonitteli koko ajan jotakuta vastaan tai olivat tyytymättömiä asemaansa. Lähinnä siis vain ilkeää, pahansuopaista palveluskansaa. Olisi ollut ihana lukea hieman enemmän myös niiden ihanien palvelijoiden elämästä, kuten Downton Abbeyssakin nähdään. Nyt kaikista jäi lähinnä vain todella tympeä ja pinnallinen kuva.

Kaiken kaikkiaan Belgravia ei ollut mikään kovin kummoinen kirja juoneltaan tai kirjoitustyyliltään, mutta silti todella helppolukuinen ja tunnelmaltaan mukavan viihdyttävä. Sellainen kevyt ja kutkuttavan koukuttava pukudraama. Kyllä tätä suositella voi, sen verran tiuhaan sivut tämän parissa kääntyivät, loppua kohden varsinkin.

Muualla: Lumiomena, Hemulin kirjahylly, Todella vaiheessa, Lukutoukan kulttuuriblogi, Järjellä ja tunteella

Arvosana: Kolme kissanpentua

Kiitos Otavalle arvostelukappaleesta!

6. joulukuuta 2016

Syksyn lukemisia ja kuulumisia

Viimeksi tein koosteen syyskuun lukemisista ja nyt olisi vuorossa lokakuun ja marraskuun yhteiskooste. Mihin se syksy oikein katosi? No täällä ainakin kiireeseen ja moneen erilliseen flunssaan. Aivan liian moneen flunssaan, tähän alkaa jo hieman kyllästyä. Nyt alkaa onneksi helpottaa, joten ehkä se tästä. Vitamiinit naamaan niin kyllä se siitä!

Kiirettä on tosiaan pitänyt ihan toden teolla ja blogikin on ollut sen takia aika hiljainen nyt syksyn ajan. Lokakuu oli vielä ihan ok, muutaman postauksenkin ehdin rustata, mutta kun kuukausi vaihtui marraskuulle, jäi kaikki luppoaika kokonaan pois. Niin kirjoittamiselta kuin myös varsinkin lukemiselta. Yhtäkään täysin kirjatonta kuukautta ei kuitenkaan vielä ole ollut, joten se on ollut positiivista.


Lokakuussa sain luetuksi kolme kirjaa. Mukaan mahtui niin sarjakuva, romaani kuin novellikokelmakin. Kaikki kolme olivat miesten kirjoittamia, joukossa myös yksi kotimainen.

Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia (150 s.)
JP Ahonen: Villimpi Pohjola: Valomerkki (104 s. postaus tulossa)
Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa (410 s.)

Sivuja yhteensä: 664

Villijoutsenet oli aika kiva novellikokoelma tunnetuista saduista hieman realistisemmalla ja synkemmälläkin otteella. JP Ahonen ei pettänyt taaskaan, Valomerkki oli todella hyvä. Bradleyn uusimman Flavia-kirjan taisin itseasiassa saada päätökseen oikeasti marraskuun puolella, mutta kyseessä oli vain muutamat viimeiset sivut joten olkoon lokakuun listalla. Hyvä jatko jälleen sarjalle tämäkin.

Luin oikeastaan koko lokakuun enimmäkseen tuota Bradleyn kirjaa, aina kun vaan ehdin. Eli aika harvoin, ja kirjan parissa vierähtikin nopeasti kokonainen kuukausi. Ja sitten tuli marraskuu, ja lukemiselle oli vielä vähemmän aikaa. Marraskuussa nimittäin koitti työssäoppimisjakso koulun puolesta, joten lukuaikakin oli aika käsillä. Ainoa hyvä puoli pitkissä bussimatkoissa olikin se, että silloin sai hyvällä omatunnolla lukea. Ja niin myös tein, joka päivä. Aloitin myös marraskuun lukuhaasteen, mutta aika ei vain riittänyt sen ylläpitämiseen.


Marraskuussa luin siis kaksi kirjaa. Toinen oli syksyn uutuus ja toinen lastenkirja, puoliksi kotimaista tekoa. Ja jälleen kerran pelkästään miesten kirjoittamia kirjoja, mikähän siinä oikein on?

Chigozie Obioma: Kalamiehet (336 s. postaus tulossa)
Timo Parvela, Bjørn Sortland: Kepler62: Matka (159 s.)

Sivuja yhteensä: 495

Kalamiehet oli aika huumaava kirja, pidin siitä kovasti. Ja sitä tosiaan luinkin kaikki bussimatkat. Koitan saada tehtyä siitä postauksen mahdollisimman pian, tai no, ainakin ennen joulua. Kepler62-sarjan kolmas osa oli sekin todella hyvä, en malta odottaa jälleen seuraavan pariin pääsemistä!


Koulu on onneksi ihan kohta taputeltu tältä syksyltä, mutta sitä ennen jonkin verran hommaa riittää vielä. Jouluna ajattelin rauhoittua sitten lukemaan oikein urakalla, koko syksyn edestä. Tai se on ainakin nyt päällimmäisenä mielessä, mutta voi olla, että loma menee lähinnä toipuessa syksystä ja nukkuessa. Katsotaan!

Nyt kuitenkin oikein hyvää joulun odotusta ja itsenäisyyspäivää kaikille!