John Williams: Butcher's Crossing

John Williams

Butcher's Crossing (1960)

Bazar, 2016

Suom. Ilkka Rekiaro

334 s.

arvostelukappale

Apua kun tämän postauksen kirjoittaminen on kestänyt kauan, luin tämän kuitenkin jo viime kuussa loppuun... En tiedä miten tästä tuntuu olevan niin vaikeaa kirjoittaa ajatuksia ylös, sama juttu oli Stonerinkin kanssa. No toisaalta, ehkä se on yksi hyvän kirjan merkki.

Vuosi on 1873, Kansasissa. Nuori Will Andrews on jättänyt yliopisto-opintonsa kesken ja matkaa pieneen Butcher's Crossingin kylään. Emersonin innoittamana hän haluaa saada kosketuksen aitoon villiin luontoon, löytää sieltä itsensä ja tarkoituksen maailmalleen. Pian Will tutustuu Milleriin, mieheen joka väittää Coloradossa olevan vielä yksi jättiläismäinen biisonilauma, jota kukaan ei ole löytänyt. Eikä aikaakaan kun pieni miesjoukko lähtee Willin rahallisella avustuksella pitkälle, vaativalle ja epävarmalle matkalle kohti biisoneita.

Kirjan jälkeen olo tuntui hengästyttävältä. Millaiseen matkaan olinkaan lähtenyt mukaan, millaiseen mielen ja luonnon myllerrykseen. Stonerin lailla tässäkin asiat ja tapahtumat selitetään sen enempää suurentelematta, toteavasti ja realistisesti. Vähäeleistä ja vaivatonta tarinankerrontaa, mikä kuitenkin vie ihan huomaamatta mukanaan.

Pidin todella paljon kirjan suuresta määrästä luontokuvauksia ja luonnon suuresta roolista. Kirjassa on nähtävissä monessa eri kohtaa ihmisen ja luonnon taistelua. Miehet kokevat matkallaan näännyttävää kuivuutta, vaikeakulkuisia vuoripolkuja, lumimyrskyn ja talven suunnattomuuden. Luonto ei päästä miehiä helpolla, mutta eivät miehet sitä odotakaan. Eivät hekään päästä biisoneita helpolla.

Itse biisonien metsästys oli kirjassa aika erilainen mitä kuvittelin sen etukäteen olevan. Koska miesten matka päämäärään oli ollut niin vaikeakulkuinen ja vaativa, tuli hieman yllätyksenä että itse metsästys sujuikin niin vaivattomasti, ikään kuin leikiten, pelottavan helposti. Melkein kuin luonto olisi antanut miehille hetkellisesti periksi. Mutta miesten käydessä liian ahneiksi, maksoikin luonto samalla mitalla takaisin.

Miller on mielestäni tämän kirjan oikeastaan se tärkein ja mielenkiintoisin hahmo. Kaikki liittyy ja kiinnittyy häneen. Miehet luottavat Millerin tarinaan biisoneista, seuraavat häntä lähes sokeana tietämättä matkareitistä mitään. Miller kaataa biisonit, hän metsästää ryhmälle ruokaa, hän päättää asioista. Millerin sana on viimeinen. Ja vaikka Willillä olisi ollut mahdollisuus sanoa vastaan, hän ei sano. Kaikki on usein kiinni niin pienestä, ja pienilläkin tapahtumilla voi olla suuret ja hyvinkin kauaskantoiset seuraukset, niin myös tässä tarinassa.

Ihan yhtä tyhjentävää oloa ei näiden kansien sulkeminen tuonut kuin Stoner, mutta eihän näitä pitäisikään verrata. Ehkä tämän kirjan aihe oli kuitenkin himpun verran liian kaukana siitä mihin olen yleensä tottunut, eikä se siten saanut ihan niin pauloihinsa. Vaan todella hyvä tämäkin oli, ja taisipa olla varmaan ensimmäinen lännenromaani jonka luin!

Kustantajalle kiitokset arvostelukappaleesta!

Muualla: Lukutoukan kulttuuriblogi, Kaisa Reetta T, Lumiomena, Ullan luetut kirjat, Hemulin kirjahylly, Kirjapolkuni, Lukuisa

Arvosana: Neljä kissanpentua