Timo Parvela
Kepler62 - Uusi maailma: Kaksi heimoa
WSOY, 2018
WSOY, 2018
Kuvittanut Pasi Pitkänen
256 s.
Kepler62-sarjan uusi "kausi" on nyt alkanut, hurraa! Tälläkin kertaa kaikki toimii kuten edelliselläkin, eli Timo Parvela ja Bjorn Sortland kirjoittavat kirjoja vuorotellen, ja tämä ensimmäinen on tosiaan Parvelan käsialaa. Sen huomasin, että kun viimeksi molempien kirjoittajien nimet olivat kansissa, tällä kertaa siitä löytyy vain Parvelan nimi kuvittaja Pitkäsen ohella.
Kaksi heimoa jatkaa siis lasten tarinaa Kepler62 e-planeetalla, jossa on tapahtunut aikamoisia muutoksia sitten viimeisen osan. Välissä on kulunut jonkin verran aikaa ja vanhoihin tapahtumiin viitataan siellä täällä muistelmien muodossa, joista lukijalle selviää pikkuhiljaa mitä on oikein tapahtunut. Edellisessä kirjassa planeetalle tuli siis suuri joukko lisää lapsia, mutta koska Kylän ruokatarpeet eivät riitä kaikille, Marie ja Olivia ovat lähteneet osan porukan kanssa aseineen etsimään uutta elinympäristöä. Joni ja Ari ovat jääneet Kylään muiden lasten kanssa ja koittavat selviytyä lähenevän nälänhädän ja gangsterikanien kanssa.
Tämä ensimmäinen osa uutta sarjaa on paljon synkempi ja väkivaltaisempikin, kuin aiemmat kirjat. Toki niissäkin oli jo väkivaltaa nähtävissä ja kun sarja oikeastaan perustuu asetehtailijan suurelle ja väkivaltaiselle suunnitelmalle, ei siltä oikein voi välttyäkään, vaikka Joni ja kumppanit kovin koittavatkin. Tässä osassa on kuitenkin joitain todella synkkiä ja karmiviakin kohtia, joissa mennään jo paljon tummempiin vesiin kuin ennen. Pitkäsen kuvitus tietenkin vain korostaa tätä, ja synkät värit ovat enemmistössä.
Synkkyyden lisäksi kirjassa on aika paljon enemmän moraalista pohtimista; mikä on oikein tai väärin, tai onko niillä lopulta edes niin väliä. Tätä monet lapset joutuvat tässä pohtimaan ja se tuntuu olevan kirjan teema. Lopussa kirjassa tapahtuneita päätöksiä ja seurauksia käydään vielä kertauksena läpi ja oikeudenmukaisuutta, oikein-väärin-tekoja ja moraalia jopa allekirjoitetaan aika paljon. Vaikka osa lopun puhkiselityksistä ja pohdinnoista olisi voinut jättää pois, eivät ne mielestäni ole paha asia lastenkirjassa. Joskus tällaisia asioita on hyvä pohtia muutamankin kerran ja selittää, sillä ne ovat vaikeita asioita jopa aikuisille, saatika sitten lapsille.
Pidin tästä ensimmäisestä osasta kyllä, vaikka alkuun tapahtumien epäselkoisuus hieman hämmentikin, eikä tarina lähtenyt ihan niin vauhdilla liikkelle mitä ajattelin. Lämpesin kuitenkin varsinkin loppupuolella lasten kovin aikuismaisellekin ajattelulle ja käytökselle, sekä tietenkin niille ihanille varjoleijonille. Loppu antaa mielenkiintoisen johdatuksen seuraavaan osaan, jonka tietenkin tulen myös lukemaan. Synkempi tarina kuitenkin laittaa ajattelemaan, ettei tämä uusi kausi enää sovellu ihan pienimmille lukijoille, ainakaan yksin luettuna.
Arvosana: Neljä kissanpentua
(Helmet-haaste 2018: 4. Kirjan nimessä on jokin paikka)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! <3