8. maaliskuuta 2019

Naistenpäivän sarjakuvia: Vihan ja inhon internet & Sisaret 1918

20181022_1529081

Johanna Vehkoo, Emmi Nieminen
Vihan ja inhon internet
Kosmos, 2017
147 s.

Luin tämän sarjakuvan silloin, kun kaikki tästä puhuivat. Eli jo viime keväänä, muistaakseni huhti- tai toukokuussa. Siitä kirjoittaminen kuitenkin jäi, sillä laina-aika oli vain kaksi viikkoa ja näin tärkeästä ja vakavasta aiheesta oli jotenkin vaikea lähteä kirjoittamaan. Lainasin kirjan kuitenkin uudelleen, sillä päätin, että siitä on tärkeää kirjoittaa edes jotain, vaikka kirjan suurin huomio onkin nyt jo laantunut. Tai ehkä juuri siksi on hyväkin kirjoittaa tästä nyt, ettei tämä unohdu. Vaikkei näistä aiheista enää puhuta yhtä aktiivisesti, ei se tarkoita, etteikö vihapuhetta esiintyisi vieläkin koko ajan.

Vihan ja inhon internet kertoo siis monen eri naisen tai naisoletetun tarinan nettivihasta, vihapuheesta ja herjasta jota he ovat joutuneet kohtaamaan. Herjat ja tappouhkaukset ovat voineet alkaa blogipostauksesta, taiteesta, toisten puolustamisesta tai vain mielipiteen sanomisesta. Kommenttina voi olla haukkumista ja huorittelua, uhkauksia ja todella pahaa rasismia. Osa voi mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, sen verran tyhmiä herjaukset ovat, mutta osa voi vahingoittaa sen saajaa paljonkin. Varsinkin, jos hän kokee oman elämänsä oikeasti uhattuna puhelinnumeron levitessä ja tuntemattomien soitellessa, kuten Hanna Huumoselle kävi.

Kirjassa on eri osioita. Ensimmäiset kertovat kohteista, tietyistä henkilöistä ja heidän tarinansa. Seuraavat luvut kertovat tutkijoista, vihaajista sekä lopuksi auttajista. Kohteena oleville henkilöille, tutkijoille ja auttajille on annettu kasvot heidän niin halutessaan, vihaajille sen sijaan trollin olomuoto. Viimeisessä osassa on konkreettisia tekoja mitä voi tehdä, jos sinua häiriköidään verkossa.

Sarjakuva todella avaa silmiä todellisuudelle, jossa monet naiset joutuvat elämään. Vaikka vihapuheesta olisikin kuullut tai nähnyt sitä itse, oli kirja ainakin minulle silti avartava kokemus, ja sai kieltämättä vihaiselle tuulelle. Epäoikeudenmukaisuus on asia, jota en siedä, ja tämä kirja on tosiaan täynnä siitä kertovia tarinoita.

Visuaalisesti sarjakuva on todella hieno. Kauniit värit ja taitavasti tehdyt kuvat ovat ilo silmille, ja sarjakuvaa on helppo lukea. Sarjakuva toimii myös todella hyvin kokonaisuutena, eri osat olivat kaikki mielenkiintoisia ja informatiivisia. Lopussa on toivoa ja vaikka kirja saakin vihaiselle tuulelle, mielestäni se myös voimauttaa. Tämän sarjakuvan soisin jokaisen ihmisen lukevan.


Arvosana: Viisi kissanpentua

(Helmet-haaste 2018: 17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa)

20181022_1531471

***

20190212_1539221

Toimittanut Reetta Laitinen
Sisaret 1918
Arktinen Banaani, 2018
112 s.

Sisaret 1918 -antologia sisältää kymmenen tarinaa naisista tai lapsista, joita Suomen sisällissota vuonna 1918 jollain lailla kosketti. Kirjassa on niin punaisten kuin valkoistenkin tarinoita eri puolilta Suomea. Tekijöinä näille kymmenelle tarinalle ovat Warda Ahmed, Mari Ahokoivu, Ainur Elmgren, Annukka Leppänen, Reetta Niemensivu, Emmi Nieminen, Elina Ovaskainen, Hannele Richert, Aino Sutinen ja Tiitu Takalo.  

En ole lukenut Suomen sisällissodasta aiemmin kirjoja, ja oli mielenkiintoista nähdä tällainen, naisten voimin tehty opus naisista, joista harvoin puhutaan kun puhutaan sodista. Naiset olivat kuitenkin yhtä lailla osallisia sodankäynnissä tai sota vaikutti muuten heihin kuten kaikkiin muihinkin. Eritoten lapsista kertovat tarinat kiinnostivat, mutta ymmärrettävästi ne olivat myös ehkä kaikista suppeimmat, sillä muistot ovat kaukaa ja lapsen mieli ei käsittele asioita samoin, kuin aikuisen.

Muutkaan tarinat eivät olleet lopulta kovin syvällisiä, lähinnä vain pintaraapaisuja kyseisen henkilön elämään sodan keskellä tai vankileirielämään, eikä niihin ehtinyt päästä sisälle kunnolla, ennen kuin ne jo loppuivat. Mielenkiintoisia tarinat olivat yhtä kaikki, ja tällaisia lukee mielellään. Ne avartavat silmiä hieman lisää oman maan historialle, josta ei pitkään aikaan puhuttu totuudenmukaisesti, kaikkia osapuolia huomioiden. 

Omiksi lemppareiksi nousi Reetta Niemensivun tarina Toinista, Tiitu Takalon tarina Idasta ja Mari Ahokoivun tarina Helenasta. Jostain syystä nämä jo ennestään tuttujen taiteilijoiden piirtämät ja kertomat tarinat jäivät mieleen parhaiten ja nostivat ajatuksia, vaikka kaikilla tarinoilla oli kyllä oma arvonsa.

Arvosana: Kolme kissanpentua

Helmet-haaste 2019: 34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia

20190212_1615291

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! <3