25. maaliskuuta 2018

Kerascoët & Hubert: Beauty

20180302_1200551

Kerascoët, Hubert
Beauty
NBM Publishing, 2014
150 s.


Beauty voi vaikuttaa nimensä ja kantensa perusteella perinteiseltä prinsessa-sadulta, jossa hyvät haltijattaret toteuttavat toiveita ja prinsessa saa prinssinsä. Noh näitäkin asioita kirjassa toki tapahtuu, mutta tarina ei kuitenkaan ole lainkaan kuten perinteiset sadut, vaan kertoo paljon synkemmän ja raadollisemman prinsessa-tarinan.

Coddie on ruma tyttö. Niin itsensä, kuin kaikkien muidenkin mielestä. Hän on äitinsä kanssa tädillään töissä ja perkaa kaloja päivittäin, jonka takia kalojen haju on tarttunut Coddieen lähtemättömästi. Coddieta kiusataan ja hän on hyvin onneton, joten kun hän sattuu kyynelillään muuttamaan sammakon haltijattareksi, hän toivoo tältä oitis kauneutta. Haltijatar toteuttaa Coddien toiveen, ja siitä päivästä eteenpäin Coddie näyttäytyy kaikille muille ilmiömäisen kauniina, mutta on oikeasti edelleen oma hörökorvainen itsensä. Hän on kuitenkin muiden mielestä niin kaunis, että miesten on vaikea pitää näppinsä erossa. Vaikeaa ja oikeastaan mahdotonta, miehet menevät suorastaan sekaisin hänen kauneudestaan. Kauneus johdattaa Coddien jopa kuningattareksi asti, mutta silti kauneudesta tuntuu aina olevan enemmän haittaa ja kirousta kuin hyötyä.

Sarjakuva on aika erikoinen, enkä ole ihan varma mitä mieltä siitä olen. Kaikki sarjakuvan hahmot ovat aika epämiellyttäviä; Coddiesta tulee kauneutensa myötä hyvin pinnallinen ja rasittava, mikään ei kelpaa hänelle ja kauneudestaan ja vallastaan huolimatta Coddie on epävarma, ja hänestä tulee hyvin riippuvainen miesten huomiosta. Sarjakuvassa on myös todella paljon jos jonkinlaisia epämiellyttäviä tapahtumia, kuten paljon seksuaalista häirintää ja jopa raiskauksia, joista Coddie kauneutensa johdosta joutuu kärsimään. Lisää synkkyyttä tarinaan tuovat monet murhat, sodat, kidnappaukset ja kaikenlainen kateus ja inho, joka hahmoista huokuu. Onneksi tarinan edetessä Coddie alkaa ymmärtää sekä oman vahingoittavan käytöksen, että kirouksensa aiheuttamat vahingot, ja yrittää päästä ongelmasta eroon.

Sarjakuvan pääpointti tuntuukin siis olevan aika klassinen varo mitä toivot, sillä Coddien toive todella on suuri kirous sekä hänelle että monille muille. Rumat ovat onnettomia, mutta kauneuskaan ei takaa onnellisuutta. Kauneuden takia kaikkien miesten on pakko päästä koskemaan Coddieen, mutta kun heille selviää hänen todellinen ulkonäkönsä, asia yhtäkkiä muuttuukin. Rumia ei siis raiskata, vai?

Ei sarjakuva mikään kauhean huono ollut, loppujen lopuksi pidin siitä kyllä. Coddie onneksi kasvaa tarinan aikana pitelemänsä vallan mittoihin, ja sarjakuvan lopetus oli mielestäni melko onnistunut. Piirustustyyli on hauska ja erilainen, ja kirja on täynnä kauniita värejä. Haltijattaret, kiroukset ja erikoinen tarina veivät kyllä ihan mukanaan, ja kyllä tämän luki nopsaan, mutta ei tämä mielestäni ihan ongelmatonkaan sarjakuva ole.

Arvosana: Kolme kissanpentua

Helmet-haaste 2018: 41. Valitse kirja sattumanvaraisesti
Sarjakuvahaaste

20180302_1207371

21. maaliskuuta 2018

Ulla Donner: Spleenish

20180302_1211001

Ulla Donner
Spleenish
S&S, 2017
Suom. Sinna Virtanen
150 s.


Kun näin Spleenishin ensimmäisen kerran Katrin blogissa, tiesin että haluan lukea tämän, sillä niin läheltä omaa elämää sarjakuva tuntui kulkevan. Vaan liippasiko sittenkään ihan niin läheltä?

Spleenish on sukupolvikertomus nuoren ihmisen näennäisen ongelmallisesta ja tyhjästä elämästä nykymaailmassa. Kaikkia pitäisi miellyttää, mutta mitä jos ei miellytä itse itseään? Pitäisi olla tietynlainen, osata juuri tiettyjä taitoja ja olla kiinnostunut juuri tietyistä asioista, mutta aina tietenkin tyylikkäällä, erilaisella, mutta ei liian erilaisella tavalla. Epäonnistuminen ja paineet olla oma itsensä pelottavat. Mieli on synkkä ja mikään ei kiinnosta, vaikka samalla asiat ovat kuitenkin aika hyvin.

Donner kirjoittaa hyvin, ja kyllä minä monesti tämän äärellä hymähtelinkin. Sarjakuva on hauska itseironinen kertomus siitä, miten hankalaa kaikki nyt vaan on, olemalla samalla hieman ärsyttäväkin. Tätä lukiessa sekä naureskelin tunnistaessa tarinasta itseni ja ystäväni, että kurtistavan kulmiani hetkille, jolloin en ihan ollut mukana tai jotka eivät vain kolahtaneet.

Sarjakuvan kuvitus on räikeän kirkkaan oranssia, mutta se ei oikeastaan ihme kyllä saanut minua pelästymään, vaan päinvastoin kiinnostumaan teoksesta vielä enemmän. Aika ärtsyhän se kyllä oli, mutta siihen ehti tottua jo alkusivuilta lähtien. Sen sijaan itse piirustustyyliin en oikein tottunut missään vaiheessa, vaan vielä loppumetreilläkin se sai pieniä puistatuksia aikaan. Se on todella kärkästä ja terävää, linjat ovat yksinkertaisia, mutta aina jotenkin liioiteltuja. Varsinkin ihmisten raajat, erityisesti sormet ja varpaat tuntuivat olevan teräviä mutkia täynnä, ja jotenkin se ällötti minua todella paljon.

Loppujen lopuksi en oikein tiedä mitä mieltä olen tästä teoksesta. Se on kiinnostava ja toisaalta aika lähellä sitä kuplaa, jossa itsekin elän, mutta sitten taas toisaalta aika kaukana. Mutta eihän kaiken tarvitsekaan täysin istua omaan elämään, ja tunnistan kyllä itseni tarinasta osittain, jonka ansiosta siitä edes jotenkin nautin, ja se riittää minulle.

Spleenish on myös Sarjakuva-Finlandia-ehdokas, ja voittaja julkistetaan nyt perjantaina 23.3. Tampere Kuplii -tapahtumassa.


Arvosana: Kolme kissanpentua

Helmet-haaste 2018: 46. Kirjan nimessä on vain yksi sana
Sarjakuvahaaste

20180302_1213521

8. maaliskuuta 2018

Elena Favilli: Iltasatuja kapinallisille tytöille

20180302_1516441

Elena Favilli, Francesca Cavallo
Iltasatuja kapinallisille tytöille
(Good Night Stories for Rebel Girls, 2016)
S&S, 2017
Suom. Maija Kauhanen
212 s.


Kun Iltasatuja kapinallisille tytöille julkaistiin viime syksynä suomeksi, sai se aikaan aikamoisen pöhinän kirjapiireissä. Tuntui, että kaikki lukivat kirjan ennen vuodenvaihdetta, ja nyt viimein minäkin kuulun tuohon porukkaan. Lastenkirjallisuus kiinnostaa jo tulevan ammatinkin takia, mutta myös niiden kauniin, visuaalisen puolen ansiosta. Sain kirjan joululahjaksi ja pitkin tammikuuta lueskelin sitä aina iltaisin satuina itselleni.

Kirjaan on siis koottu ympäri maailmaa 100 upean naisen tai tytön tarinaa. Mukana on niin kaikkien tuntemia naisia, kuten Hillary Clinton, Michelle Obama, Virginia Woolf ja Astrid Lindgren, mutta myös paljon ainakin itselle tuntemattomia, joista oli todella mielenkiintoista lukea. Naisissa on osaajia ja vaikuttajia laidasta laitaan, nuorista vanhoihin ja historiallisiinkin. Jokaiselle naiselle on varattu yksi lyhyt sivunmittainen tarina ja suuri taiteilijan tekemä kuva. Taiteilijatkin ovat kaikki naisia, ja heitä on kirjassa mukana 60. Kirjan takana on listaus, kuka on piirtänyt minkäkin sivun. Pieni miinus tosin siitä, että osa tuon listauksen sivunumeroista on väärin, ja ne heittävät muutamalla sivulla eteenpäin. Mukana on myös yksi suomalainen taiteilija, Riikka Sormunen.

Pidin kirjasta todella paljon. Se on visuaalisesti todella nätti, sillä eri taiteilijoiden kuvat piristävät lukemista valtavasti. Kirja tuntuisi varmaan huomattavasti tasapaksuisemmalta, jos kuvittajia olisi vain yksi tai muutama. Nyt melkein jokaiselle tarinan naiselle on oma, uniikki ja yksilöllinen kuvansa, joita oli ainakin minusta hyvin kiinnostavaa tutkia tarinoiden ohella. Kirja houkuttelee lukemaan, ja lyhyiden tarinoiden ansiosta sitä lukikin todella nopeasti.

Tarinoiden satumuoto oli alkuun hieman vieraannuttava, sillä vaikka kertomukset ovat oikeista ihmisistä, satumuoto ja aloitus "Olipa kerran..." tuntuvat kovin fiktiiviseltä ja noh, saduilta. Tyyliin kuitenkin tottui pian, ja kyllähän tuon muodon ymmärtää kun kirjan konseptikin on iltasadut lapsille. Uskon myös että tarinat toimivat lapsille hyvin, iästä riippuen. Ne ovat tarpeeksi simppeleitä, jotta kunkin naisen taustan ja teot ymmärtää nuorempikin lukija, mutta tarpeeksi aukkoja jättäviä, jotta raaimmat asiat eivät vaivaa pienempien mieliä, mutta jotta mielenkiinnon herätessä tietoa voi lähteä etsimään lisää.

Tarinat itsessään olivat mielestäni suurimmalta osin aika voimaannuttavia; oli aivan mahtavaa lukea mitä kaikkea nämä naiset ovatkaan elämässään tehneet ja mitä ehkä tulevat vielä tekemään. Siitä sai itsellekin voimaa tulevaan, ja jos nämä tekivät minulle, aikuiselle tällaisen olon, uskon että ne tekevät sen myös lapsille. Olen myös samaa mieltä kuin muutamat muut siitä, että osa tarinoista kerrotaan turhaan miesten kautta tai heihin viittaamalla, ja kirjan nimikin on hieman ongelmallinen. En kuitenkaan tartu näihin sen enempää, sillä nautin kirjan parissa paljon, ja vikoineenkin tämä kirja on varmasti tarpeellinen.

Suosittelen siis ehdottomasti tutustumaan ja lukemaan Iltasatuja kapinallisille tytöille, jos et ole sitä vielä tehnyt. Nimestään huolimatta sitä voi lukea milloin tahansa, olitpa luonteeltasi millainen tahansa tai sukupuoleltasi mitä tahansa.

Muualla: Amman lukuhetki, Lumiomena, Yöpöydän kirjat, Mitä luimme kerran, Pieni kirjasto, Bibbidi Bobbidi Book

Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste 2018: 42. Kirjan nimessä on adjektiivi

Ihanaa naistenpäivää kaikille! 

20180308_1613361

4. maaliskuuta 2018

Wonder Woman, Vol. 2: Year One

20180213_1805541

Greg Rucka, Nicola Scott
Wonder Woman, Volume 2: Year One
DC Comics, 2017
168 s.


En ole aiemmin ollut juurikaan kiinnostunut Wonder Womanista, jotenkin se on vaikuttanut aika vanhanaikaiselta sankarilta, vaikka toki ylipäätään naissupersankarin olemassaolo on ilahduttanut. Uusi Wonder Woman elokuva kiinnosti kuitenkin jonkin verran, ja sen nähtyäni minusta tulikin jo vannoutunut WW-fani.

DC lanseerasi koko universuminsa uudelleen muutama vuosi sitten nimellä DC Universe Rebirth, mukaan lukien siis Wonder Womanin. Tämä uudelleenlanseeraus kertoo Wonder Womanin sarjakuvissa kahta eri tarinaa yhtä aikaa; parittomat osat, ensimmäisestä osasta lähtien kertovat tarinaa "The Lies", jossa Diana saa selville, että aiemmat tapahtumat ovatkin olleet vain illuusiota. Nämä parilliset osat taas kertovat jälleen hieman uudistetun Wonder Womanin alkuperäistarinan, eli kuinka Dianasta tuli kaikkien tuntema Wonder Woman.

Tarina on lähes sama kuin elokuvassa, alkaen lyhyellä esittelyllä Themyscirasta, Amatsonien salaisesta saaresta ja Dianasta. Pian saarelle rysähtää lentokone, jonka ainoan selviytyjän Steve Trevorin mukaan Diana lopulta lähtee pelastamaan muuta maailmaa, Men's Worldia. Lähteminen tarkoittaa kuitenkin sitä, ettei Diana voi koskaan enää palata Themysciraan. Muuhun maailmaan saapuminen on hieman ongelmallista, sillä kielimuuri Dianan ja muiden välillä on suuri, kunnes paikalle saapuu tulkki Barbara Ann Minerva. Pian Amatsonien jumalat tulevat myös apuun antaen Dianalle erityisiä supervoimia, kuten supervahvat voimat ja eräänlaisen lentokyvyn. Dianan vielä opetellessa maailman tavoille, eräässä kauppakeskuksessa käynnistyy terrori-isku, Dianan joutuessa sen kaiken keskelle. Tästä alkaa terroristien suunnitelmien ja taustalla olevan vihollisen selvittäminen yhdessä Steven ja Barbara Ann Minervan kanssa.

Pidin sarjakuvasta oikein paljon. Tarina oli tuttu jo elokuvasta, mutta jotain uuttakin sarjakuva siihen onneksi toi, kuten muutamia uusia hahmoja. Nicola Scottin piirustustyyli on todella silmää miellyttävä, jonka takia alunperin juuri tästä osasta halusin näiden sarjakuvien lukemisen aloittaakin. Sarjakuvassa on pehmeitä linjoja ja näyttäviä värejä, se todella kutsuu lukemaan. Koska tämä oli sen verran kiinnostava, mutta kuitenkin aika tuttu tarina, ajattelin tulevaisuudessa hakeutua myös toisen tarinalinjan pariin.

Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste (2017): 21. Sankaritarina