28. syyskuuta 2017

Suzanne Collins: Nälkäpeli

20170928_171934

Suzanne Collins
Nälkäpeli (Hunger Games, 2008)
WSOY, 2008
Suom. Helene Bützow
335 s.


Luonnonkatastrofien jälkeinen maailma ja raunioista noussut, vyöhykkeiksi jaettu Panem. Kolmannentoista vyöhykkeen kapinointi johtajiaan vastaan epäonnistui ja rangaistukseksi Capitol kehitti nälkäpelin: jäljellä olevilta kahdeltatoista vyöhykkeeltä lähetetään kaksi nuorta osallistujaa areenalle taistelemaan henkensä puolesta toisiaan vastaan. Osalle nuorista se on kunnia-asia, useimmille pahin pelko ja lähes varma kuolema. Vyöhykkeen 12 Katniss joutuu pahimman painajaisensa eteen, kun hänen pikkusiskonsa nimi nostetaan maljasta. Katniss tarjoutuu vapaaehtoiseksi, ja joutuu jättämään vyöhykkeensä ja perheensä taakseen matkustaessaan pääkaupunkiin Capitoliin. Leipurin poika Peeta lähtee Katnissin mukaan miestribuutiksi. Valmistautuminen Nälkäpeliin alkaa samantien, eikä aikaakaan kun seuraava Nälkäpeli alkaa ja tribuutit lähetetään areenalle, josta vain yksi voi palata takaisin.

Luin Nälkäpelit ensimmäisen kerran joskus suunnilleen viitisen vuotta sitten, ja rakastuin sarjaan suunnattomasti. Se oli silloin juuri sitä mitä olin kaivannutkin, dystopinen maailma ja selviytymistaistelua. Kun telkkarista näkyi tulevan pari ensimmäistä Nälkäpeli-elokuvaa tuossa taannoin, alkoi sitten kovasti mieli lukea ne uudelleen pitkän tauon jälkeen, ja niinpä tartuin ensimmäiseen osaan. Elokuvia en kuitenkaan kokonaan vielä katsonut, halusin lukea kirjat ensin (tietenkin). Lisäksi saisin nämä samalla kätevästi Uudelleen luettua-lukuhaasteeseenkin mukaan.

Tällä kertaa, ehkä johtuen hieman vanhemmista silmistä ja kriittisemmästä päästä, en enää ihastunut kirjaan täysin varauksettomasti. Kirjassa on selvästi puutteita, jotka ensimmäisellä kerralla ei nähtävästi haitannut ollenkaan. Katniss on ensinnäkin välillä aika ärsyttävä päähenkilö, sellainen jokseenkin kliseinen nuortenkirjan naishahmo, joka ei mukamas tiedä mitä tuntea ja ketäkin kohtaan. En ylipäätään pidä kolmiodraamoista, mutta tässä sarjassa olen aina inhonnut sitä eniten. Tai siis, miksi kukaan edes harkitsisi rasittavaa Galea kun on Peeta? Hmmh.

Lisäksi kirja tuntuu hyvin lyhyelle ja välillä kiirehditylle. Vaikka tiesin jo tarinan entuudestaan, olisi ollut kiva nähdä vielä enemmän taustaa ja selityksiä asioille, enemmän maailmanrakennusta. Jotkut kohdat käydään myös mielestäni hieman liian nopeasti ja melkein ohimennen sen enempiä selittelemättä läpi. Tässä asiassa ainakin elokuva on onnistunut hyvin, se kertoo saman tarinan onnistuvilla muutoksilla ja tarpeellisilla dramatisoinneilla. On kiva nähdä ja jännittää mukana kuinka Katniss ja Peeta odottavat pisteitään näytönpaikastaan, eikä vain lukea kun asia kerrotaan yhdellä lauseella.

Aikamoinen nostalginen tunne tätä lukiessa kuitenkin tuli, ja pidän kirjasta siis silti edelleen paljon. Se laittaa kovasti miettimään sitä, miten julmia ihmiset oikeasti ovat. Vaikka nuoret lapset laitetaan taistelemaan hengestään areenalle, on se rikkaimmalle, etuoikeutetulle väestölle vain pelkkää viihdettä tosi-tv:n muodossa. Eivät he ajattele kuolemaa tai kuolevien perheitä ja oloja joissa he elävät, he pohtivat vain mitä mielenkiintoisempia tapoja laittaa nuoret taistelemaan toisiaan tai luontoa vastaan, taistelemaan hengestään. Katsojille kisa on vain kasa kauniita ja dramaattisia asuja, jännittäviä juonenkäänteitä ja karuja oloja, mutta kisailijoille se on täyttä totta, painajaista.

Pidän siitä että kirja järkyttää minua jollain tapaa. Nälkäpeli tosiaan teki niin, varsinkin ensimmäisellä kerralla, mutta myös vielä nytkin. Se on surullinen ja raastava, mutta jota on silti ilo lukea, koska henkilöt ovat oikeastaan poikkeuksellisenkin nokkelia. Tämä on kuitenkin piirre Katnississa josta olen aina pitänyt, on ihanaa lukea miten hän oivaltaa asioita ja huomaa pienimmätkin asiat luonnon keskellä. Toisinaan ehkä hieman epärealististakin, mutta ainakin se on viihdyttävää.

Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia
Uudelleen luettua-haaste

4 kommenttia:

  1. Nälkäpeli kirjat ovat yksiä lempikirjojani. Tarina on vain niin koskettava. Oli mukava lukea ajatuksiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarina on kyllä koskettava, varsinkin seuraavissa osissa kun juoni vielä kehittyy. Kiva kuulla! :)

      Poista
  2. Kuuntelin juuri hiljan tämän ja tykkäsin kovasti. Annoin jopa 5 tähteä Goodreadsissa, vaikka ei nyt ajateltuna täydellinen olekaan. Jotenkin kuitenkin kuunnellessa imaisi ihan mukaansa ja kaksi muutakin pitää ehdottomasti lukea tai kuunnella :)

    Nostalgiapläjäykset on yleensä mukavia! /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että pidit! Minäkin annoin ensimmäisellä kerralla tälle täydet pisteet, sen verran hieno lukukokemus oli. Seuraavatkin osat kannattaa ehdottomasti lukea :) Ja totta, on ihanaa välillä nostalgisoida oikein kunnolla :)

      Poista