16. elokuuta 2017

Tulevasta lukumaratonista

Tulevana lauantaina 19.8. on kesän kolmas ja viimeinen blogistanian yhteislukumaraton, johon minäkin aion jälleen osallistua. Kesän ensimmäinen maraton jäi minulta väliin, mutta heinäkuun maratonille osallistuin, siitä postaus täällä. Koska maraton sujui jälleen oikein kivasti ja se on aina niin mukavaa, päätin jo tuolloin että lähden mukaan myös tälle viimeiselle kerralle. Pienellä twistillä tosin.

Jotkut saattavatkin muistaa, kuinka viime vuoden tammikuun lopulla pidin viikon mittaisen lukumaratonin (Ensimmäinen puolikas, Toinen puolikas), ja sellaisen samanlaisen aion nyt toteuttaa uudelleen.  Yleensä tuollaisen normaalin 24 tunnin maratonin jälkeen olen huomannut olevani väsynyt, mutta silti tekee mieli vielä lukea, ihme ja kumma kyllä. Joten aloitan siis lukumaratonviikkoni itse lukumaratonpäivänä 19.8. ja vuorokauden intensiivisen lukemisen jälkeen jatkan jonkinnäköistä maratoonaamista aina seuraavaan lauantaihin, 26.8. asti. Sillä mikäs sen parempi aika pyhittää kokonainen viikko lukemiselle, kuin juuri ennen uuden lukuvuoden alkua ja heti yhteisen lukumaratonin jälkeen? 

20170816_1928031

Tämä saattaa olla jonkinlaista hulluutta, mutta ei anneta sen häiritä. Pidän luultavasti tuon vuorokauden lukumaratonin jälkeen sen verran taukoa lukemisesta, että aivot hieman nollaantuvat ja jottei sen jälkeen luetut sivut sotkeennu tuossa luettuun sivumäärään.
 
Aloitan yhteisen maratonin siis joskus lauantain puolella, ja teen siitä vielä erillisen, normaalin päivittyvän postauksen. Itse maratonviikosta en ole vielä aivan varma kuinka aion sen aikana blogia päivittää. Viimeksi tein sen kahdessa osassa, ja niin saatan tehdä nytkin, saa nähdä.

Kuvissa on jotain osviittaa siitä, mitä koko viikon aikana tulen luultavimmin lukemaan. Oryxia ja Crakea en varmastikaan kerkeä lukea loppuun ennen sitä, joten sillä ainakin aloitellaan. Sarjakuvia tulee olemaan tietenkin myös mukana, tällä hetkellä niitä odottaa pinossa jo nämä neljä, joista muumit olivat mukana edellisessäkin maratonpinossa. Näiden lisäksi kirjastossa odottaa yksi noutamistaan ja e-kirjoina niitä löytyy vielä hurja määrä.

20170816_1924542

Viimeksi sain viikon aikana luettua 1654 sivua, jonka ehkä haluaisin ylittää tällä kertaa. Mutta saa nähdä, riippuu varmasti paljon valituista kirjoista miten meneviä ne ovat. Lisäksi en aio aivan täysin jättäytyä muusta elämästä tauolle, joten joinain päivinä ei välttämättä tule luettua juurikaan, toisina sitten enemmän. Tämä onkin taas vähän sellainen kimmoke, jolla yritän saada itseäni lukemaan enemmän, viime aikoina kun kaikki muu on vienyt enemmän mukanaan kuin kirjat.

Tälläkin kertaa toivotan hyvillä mielin mukaan kaikki muutkin hullut, jotka haluavat pidentää maratoniaan viikon mittaiseksi. Jos aikaa ja jaksamusta on lukea hieman enemmän ja jättäen kenties somea tai tv:n katsomista vähemmälle, mukaan vaan!

10 kommenttia:

  1. Huhhuh. Tsemppiä vaan rupeamaan! Viikonloppuna ollaan mukana maratonissa. Tällaista voisi joskus koittaa itsekin, mutta ei ehkä tällä kertaa :D /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viikon mittainen maraton oli viimeksikin ihan kivaa, niin ajattelin kokeilla uusiksi :D ajattelee sen vain niin, että keskittyy viikon ajan ennemmin lukemaan kuin vaikka somettamaan.

      Poista
  2. Jos ei muutto ja työt sattuis olee seuraavat 1,5 viikkoa ohjelmassa niin oisin mukana! Tsemppiä hurjasti! :)

    VastaaPoista
  3. Haaste, todellakin! Peukut pystyyn ja paljon lukuintoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se kai jonkinlainen :D Kiitos, toivottavasti lukuinto pysyy yllä!

      Poista
  4. Hieno suunnitelma! Lukemisen iloa, koko viikolle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ainakin vielä odotan viikkoa jo innolla :D

      Poista
  5. Mukavia lukuhetkiä! Ajattelin itse aloitella huomenna perinteistä 24h lukumaratonia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin sitten lauantaina, mutta kiva päästä jo huomenna lukemaan muiden suorituksista :) Tsemppiä siis maratoniin!

      Poista

Kiitos kommentistasi! <3