10. joulukuuta 2017

Eowyn Ivey: Lumilapsi

20171210_1231541_HDR

Eowyn Ivey
Lumilapsi (The Snow Child, 2012)
Bazar, 2013
Suom. Marja Helanen
418 s.

Jo viisissäkymmenissä olevat Jack ja Mabel muuttavat Alaskaan uuden elämän alun toivossa, mutta perillä he huomaavat, että Alaskan maaperä on kuviteltua kovempaa, ilma kylmempää, ja Mabelin toivoma hiljaisuus liiankin hiljaista. Eräänä päivänä ensilumen sataessa lapseton pariskunta muotoilee lumesta pienen lumitytön, joka on kadonnut seuraavana aamuna, jättäen jälkeensä vain jalanjäljet metsään. Pian Jack ja Mabel huomaavat metsien siimeksessä oleskelevan tytön, Fainan, jolla on lumilapselle laitetut huivi ja lapaset. Faina on alkuun arka, mutta pikkuhiljaa sekä Mabel että Jack saavat tyttöön kontaktin ja Fainasta tulee osa pariskunnan elämää. 

Lumilapsi osui ja upposi syvälle. Kaikki nuo kuvaukset 1920-luvun Alaskan karusta maaperästä, Jackin ponnisteluista, istutuksista ja kyntämisistä sekä perheen ruoan säännöstelystä olivat sekä uskottavia että todella tunnelmaa luovia. Alaskan kylmyyden ja tuulen pystyi tuntemaan ja maiseman näkemään. Ja silti kaikesta karuudesta huolimatta sitä huomasi pian haikailevansa tuohon ympäristöön ja aikaan kokemaan kaiken itse. Kuten olen jo aiemminkin puhunut, tällä hetkellä kaipaan tarinoilta juuri tämänkaltaista selviytymistä ja karuja ympäristöjä, ja tämä kirja todella tarjosi juuri sen.

Lumilapsi on todella kaunis ja omalla tavallaan hentoinenkin kirja. Se kertoo monesta eri tuskasta; lapsen menettämisestä, epäonnistumisesta ja kovasta fyysisen työn tuskasta. Lumilapsi on kuitenkin paljon muutakin kuin vain surua ja karua selviytymistä. Se kertoo myös ystävyyden ja rakkauden voimasta, sillä suuressa roolissa kirjassa on Mabelin ja Jackin rankka, mutta rakkaudentäyteinen avioliitto, kaikkien yhteinen ihastus ja rakkaus Fainaan, kuin myös Mabelin ja Jackin naapurissa asuva perhe, joiden kanssa he ystävystyvät läheisesti. Tarinan muuten ollessa raadollisenkin todellinen ja realistinen, sisältää se myös hippusen maagista realismia ja satumaisuutta.

Nautin todella paljon niin kirjan maailmasta kuin tarinastakin. Se meni suuntiin, joita en osannut aavistaa, se osasi sekä yllättää, ilahduttaa että koskettaa. Pidin erityisesti kaikista talvisista kohtauksista ja kuvauksista ympäristöstä, ja pieni Faina todella ihastutti keveillä askeleillaan. Loppua kohden kirjan imu hieman hellitti, ja pidinkin alkuosasta enemmän. Kuitenkin todella kaunis kirja, jota luki ilolla.


Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 41. Kirjan kannessa on eläin
Ota kolme valitse yksi-haaste

6 kommenttia:

  1. Ihana kansikuva! :) Luin ihan vasta klassikkosadun Lumityttö, jossa asetelma on melkolailla samanlainen. Tämä on varmaan saanut vaikutteensa siitä. Satu oli kyllä koskettava. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kirja tosiaan pohjautuu osin tuohon, tai johonkin samanlaiseen satuun, ja satu on kirjassa ihan konkreettisestikin mukana :)

      Poista
  2. Ihana kirja, ihana tarina. Säilyy muistoissa pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli <3 Ja totta, kirjan tunnelma jäi pitkäksi aikaa mieleen :)

      Poista
  3. Luin tämän taannoin enkuksi (ennen kuin oli tietoa käännöksestä) ja tarina on edelleen melko voimakkaasti mielessä. Pidin erityisesti kirjan alusta, mutta minustakin loppua kohden tenho haihtui (muuttui liian "lihalliseksi" makuuni). Ihan hieno kirja silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin hyvin sanottu, juuri se "lihallisuus" vei minultakin osan kirjan vaikuttavuudesta lopulta pois, mutta tosiaan hieno kirja silti :)

      Poista