Susan Fletcher: Noidan rippi

Susan Fletcher

Noidan rippi

(Corrag, 2010)

Like, 2011

Suom. Jonna Joskitt
400 s.

Corragia on syntymästään saakka kutsuttu noidaksi, akaksi. Jopa hänen oman äitinsä suusta. Kun Corragin äiti sitten teloitetaan noituudesta, Corrag pakenee luoteeseen tammansa kanssa. Pitkän matkan jälkeen hän päätyy lopulta Skotlantiin, Glencoen kylään. Laaksoa asuttaa raakalaismaisiksi kutsuttu klaani, mutta sieltä Corrag löytää vihdoin oman paikkansa. Kylää kohtaa kuitenkin suuri vääryys, ja Corrag vangitaan. Oman tarinansa ja kylässä tapahtuneet veriteot Corrag kertoo lopulta kirkonmiehelle, joka on tullut tapaamaan Corragia tämän vankiselliin.

Elämä merkitsee paljon enemmän kuin kuolema milloinkaan. Sen me ihmisistä muistamme - elämän. Emme sitä miten hän kuoli, vaan sen miten valoisa hän oli ja miten hän eli elämänsä.

Vau mikä kirja. Niin tunnelmallinen ja kaunis että melkein sattuu. Haikea ja surullinen, mutta silti niin täynnä elämää, rakkautta ja kauneutta. Corragin tapa kertoa tapahtumista on hieno, ja pystyinkin kuvittelemaan tapahtumat hyvin selkeästi silmieni edessä. Tuntea kaikki tuoksut ja viimat, kuin itse olisi Skotlannin nummilla. Kerronta todella lumoaa, ja kerrankin tuntuu että tätä kirjaa olisin voinut lukea vielä paljon pidempäänkin. Olisin halunnut kuulla vielä lisää, vielä enemmän Corragin tavasta elää ja ihastella maailmaa.

Noidan rippi on alusta saakka hyvin kaunis, elämänmakuinen kirja. Mutta myös kovin sydäntäsärkevä. Corragilla on suuri halu löytää ja kokea rakkautta, vaikka hänen äitinsä on varoittanut ettei saa rakastaa ikinä mitään. Corragilla on myös ihmeellinen taito löytää kauneutta ja ihmeitä aivan pienistä asioista, kuten hämähäkinseiteistä tai pöllön huhuilusta. Kirja on nimenomaan kaunis; sekä tarinaltaan, kerronnaltaan kuin tunnelmaltaankin. Muuta yhtä kuvaavaa sanaa en vain löydä.

Mitäpä muuta tästä nyt enää kirjoittaa? Noidan rippi on ihana. Tarina on alusta asti vetävä, vaikka alkoikin hitaasti hiipien. Luonnosta ja yrteistä puhutaan paljon, välillä tunnelmodaan ja ihmetellään elämää. Pidin siitä todella paljon, se sopi hyvin sekä kirjalle että syksyisille lukuhetkille. Pikkuhiljaa tarinan vauhti kiihtyy ja sitä taas muistaa mihin kaikki lopulta onkaan johtamassa. Veriteoista puhutaan jo alkusivuilla, ne ovat jo tapahtuneet ja nyt enää muistellaan miten kaikki meni. Tunnelma onkin loppua kohden välillä aika toivoton, kun mitään ei ole enää tehtävissä.

Luin kirjaa todella hitaasti, pienen lukujumin ollessa päällä. Toisaalta hitaus ja rauhallisuus kävi kirjalle, sen luontokuvauksista ja tunnelmasta pääsi kunnolla nauttimaan. Toisaalta taas hieman harmittaa että lukemisessa kesti pitkälti toista viikkoa, kirjan alkuosa kun tuntui olevan aika erillään muusta, kun sen lukemisesta oli jo niin kauan aikaa. Loppua kohden hidastelin jo taas tarkoituksella, sillä loppuratkaisu todella pelotti, en ollut ihan vielä valmis tietämään miten kaiken käy.

Päädyin kuitenkin rakastamaan tätä kirjaa, se oli kuin tehty minulle. Voi olla että satuin vain lukemaan sen juuri oikeaan aikaan, juuri oikeana vuodenaikana ja hetkenä. Oli miten oli, Corrag vain lumosi. Aion ehdottomasti tutustua muuhunkin Fletcherin tuotantoon.

Kirja perustuu tositapahtumiin, Glencoen MacDonaldeihin ja vuoden 1692 verilöylyyn. Tositapahtumat tuovat kirjalle vielä surullisemman ilmeen, vaikka teos onkin fiktiivinen. Tykkään kyllä ajatella ettei se olisi. Haluan ajatella että Corrag on ollut olemassa.

Muualla: Järjellä ja tunteella, Kirjoihin kadonnut, Kirjamielellä, Rakkaudesta kirjoihin, Lumiomena, La petite lectrice, Villasukka kirjahyllyssä

Arvosana: Viisi kissanpentua