Claire Castillon: Äidin pikku pyöveli

Claire Castillon

Äidin pikku pyöveli

(Insecte, 2006)

Gummerus, 2007

Suom: Lotta Toivanen

130s.

Äidin pikku pyöveli on kokoelma novelleja äideistä ja tyttäristä ja heidän suhteistaan. Suhteista, jotka eivät aina ole niin yksioikoisia, vaan jopa aika usein jotenkin vääristyneitä, vinksahtaneita. Välillä ollaan suhteellisen tavanomaisissa aiheissa, kuten vastasynnyttäneissä äideissä, äidin sairauden kohtaamisessa tai häpeässä, jota tytär kokee äitinsä holhoamisen takia. Tavanomaisista aiheistaan huolimatta nämäkään eivät silti välttämättä olleet sieltä helpoimmasta päästä.

Välillä taas mennään aivan ääripäihin. On tyttäriään tarkoituksella sairaaksi tekeviä äitejä tai tyttäriä jotka paihoinpitelevät äitiään. Aiheet ovat siis hyvin vaihtelevia, mutta yhteistä kaikille on äitien ja tyttärien välinen rakkaus, tai sen puuttuminen. Paljon erilaisia tunteita koetaan puolin ja toisin, välinpitämättömiä ei juurikaan olla. Kirja on täynnä kipeitä tunteita ja suhteita, erilaisia ja eri ikäisiä äitejä ja tyttäriä.

Novelleja on 19, osa on pituudeltaan vain pari sivua, jotkut useamman. En kirjoita tässä niistä jokaisesta, mutta ajattelin nostaa esille omat lempparini. Noin yleisesti pidin suurimmasta osasta novelleista, mutta joukossa oli myös muutama joita en tainnut oikein ymmärtää tai jotka eivät muuten vaan kolahtaneet. Ja muutama taas nousi selvästi muiden yli.

Aloittaessani kirjan, en tiennyt yhtään mitä odottaa. Niinpä kirjan ensimmäinen novelli Sanoin yksi oli pienimuotoinen shokki. En odottanut ainakaan tätä, en todellakaan. Se teki heti selväksi millaisia tarinoita näihin kansiin oikein kätkeytyykään. Tarinan keskiössä on nainen, joka pelkää miehensä menettämistä niin paljon, että suostuu tekemään tälle yhden lapsen. Muutenhan mies saattaisi vauvakuumeessaan tehdä sen jonkun toisen kanssa. Mutta vain yhden. Niinpä nainen kokeekin tulevansa hieman petetyksi heidän saadessaan kaksoset, ja toinen lapsista saa lähteä.

Seuraava novelli Hyönteinen kertoo naisesta, joka on aivan varma että hänen aviomiehensä käyttää hyväkseen heidän tytärtään. Merkkejä on joka paikassa; heidän yhteiset hetkensä autotallissa, miehen käynnit iltaisin tytön makuuhuoneessa, tyttären hiljainen olemus. Nainen päättää että asialle täytyy tulla loppu. Lukija näkee tilanteen vain naisen näkökulmasta, mutta asiassa on toinenkin puoli.

Novellit Siihen on lääke ja Välillinen Münchausen ovat aika samankaltaiset. Molemmissa äidit haluavat pitää tyttärensä luonaan, keinoja kaihtamatta. Ensimmäisessä äiti pumppaa tyttärensä täyteen lääkkeitä, kaikkeen mahdolliseen kun on lääke. Toisessa taas tytär on muutamien elinvuosiensa aikana kokenut jo kymmenkunta verenmyrkytystä ja on aina sairaalassa, äiti totta kai aina vierellään, antamassa tytölle omaa lääkettään tämän omaksi parhaakseen.

Muutama muukin novelli jäi hyvin mieleen, kuten Valehtelija, jossa nuori tyttö on varma että hänet on adoptoitu ja pitää äitiään valehtelijana, Paras ystäväni, jossa perheen äiti on taantunut täysin teini-ikäisen tyttärensä tasolle, ja He joivat samppanjaa ravintolassa, jossa nainen on hyvin vainoharhainen ja luulee miehensä pettävän häntä, eikä saa äidiltään vastakaikua.

Novellien aiheet, ja aika moni loppuratkaisukin, olivat aika järkyttäviä, shokeeraavia ja yllätyksellisiä. Kovin iloisia aiheita ei näistä kansista tosiaan löydy, vaikka toisinaan aiheet tuntuivatkin menevän jo niin yli että saatoin nauraa epäuskoisesti. Loppua kohden aiheiden raakuus ja samankaltaisuus alkoi tosin jo turruttaa, kun tiesi että harvassa novellissa käy lopulta hyvin. Aina on jokin pielessä.

Jotkin näistä novelleista aiheutti jopa minulle hieman epämukavaa tunnetta, vaikka harvoin mikään minua juurikaan järkyttää. Toisaalta, pidän järkytetyksi tulemisesta kirjoissa, joten ne kaikista kamalimmat tarinat olivat lemppareitani. Pidin myös novellien yllätyksellisyydestä, siitä ettei yhtään voinut tietää mitä tuleman pitää.

Kokonaisuudessaan lukukokemus jää keskitasolle, sillä huolimatta näistä muutamista todella mielenkiintoisista tarinoista, joukossa oli myös muutamia jotka eivät vain napanneet, olivat tylsiä tai vaan liian outoja makuuni. Hyvä kirja kuitenkin kyseessä, hyvin erilainen mitä ajattelin. Harvemmin myöskään luen novelleja, joten tämä oli positiivinen yllätys.

Muualla: Kujerruksia, Luettua, Lukuneuvoja, Albatrossia haavoitin

Arvosana: Kolme kissanpentua