Kirjapurkki / Tbr- jar

Olen jossain aiemmassa postauksessa maininnut ohimennen jotain kirjapurkistani. Näitä purkkeja on pyörinyt internetissä jo kauan aikaa, ja viime syksynä päätin minäkin tehdä omani. Kirjapurkki - tai toisella nimellä Tbr-jar eli To be read-purkki - on siis oma pieni haasteeni itselleni. Tarkoituksena on nostaa purkista lappu, jossa on jonkun hyllyssäni pölyttyvän lukuaan odottavan teoksen nimi, ja tämä teos pitäisi sitten seuraavaksi lukea. En kuitenkaan ottanut mitään ajallista sääntöä tähän, esim. että pitäisi kerran kuukaudessa nostaa uusi lappu, vaan lähinnä sitä mukaa mitä kirjan lukee ja halua on, niin uusi lappu nostetaan.

Syy tähän purkkiin on ehkä aika yleinen. Olen nimittäin huomannut, että kirjasto vetää puoleensa paljon enemmän mitä oman hyllyn lukemattomat kirjat, vaikka tiedän omassa hyllyssänikin olevan varmasti suoranaisia helmiä. Tarkoituksena oli lähinnä se, että vähennän kirjaston lainoja ja luen vain oman hyllyn kirjoja, ainakin pääpiirteittäin. Ja oma periaatteeni oli, että jos purkista kerran lappu nostetaan, se kirja myös sitten luetaan, oli mikä oli. Ja aika hyvin olenkin tätä noudattanut omasta mielestäni, vaikka kirjastolakostani olenkin viime aikoina lipsunut.

Annoin itselleni vapauden lainata sarjakuvia ja joitain tiettyjä kirjoja jos ne sattuisivat kirjastossa olemaan. Näitä olivat mm. Mifongin mahti ja Mielensäpahoittajat. Lisäksi pidin purkista hieman myös taukoa äskettäin ja valitsin ihan itse hyllystäni seuraavan kirjan.

Ihme kyllä nostamani kirjat eivät ole juurikaan tuottaneet ongelmia sen kanssa, etteikö hetki tai mielentila olisi oikea, mitä alunperin epäilin. Kaikkiin kirjoihin on lopulta asennoitunut aika hyvin. Irvingin kirjat tosin hieman pelottaa, niihin kun haluaisin juuri oikean mielentilan...

Ja nyt olenkin nostanut seuraavan kirjan purkistani, jota ehdin aloittaa parin sivun verran ennenkuin eräs kirjaston laina kiilasi eteen... Hups. Mutta luen sen kyllä! Kirja on siis Kaappaus San Franciscossa, kirjailijana Alistair MacLean. Kirja on alkujaan mummoni kirjahyllystä ja sen välistä löytyi luultavasti kirjan ostokuitti, joka on vuodelta -79! Kuitti toimittaa virkaansa kirjanmerkkinä, minusta on ihanaa jos kirjojen välistä löytyy jotain tällaisia.

Tähän mennessä purkista nostetut ja luetut kirjat:

Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi

Yösyöttö

Sadan vuoden yksinäisyys

Klovnin kyyneleet

Onko teillä omaa kirjapurkkia tai muita samantyylisiä haasteita?

Lotta Lundberg: Klovnin kyyneleet

Lotta Lundberg
Klovnin kyyneleet
(Skynda, kom och se, 2006) 
Suom. Leena Vallisaari
Gummerus, 2008
505 s.

Klovnin kyyneleet vakuutti takakannellaan minut viime vuoden tammikuussa, kun sen alennusmyynneistä bongasin. Kirja jäi kuitenkin tuttuun tapaan hyllyyn pölyyntymään liki päivälleen vuodeksi, kunnes otin sen lukemistooni tammikuussa. Ja totuuden nimissä on kerrottava, etten olisi vieläkään ottanut sitä lukuun, ellen olisi nostanut sitä kirjapurkistani seuraavaksi luettavaksi kirjaksi. Luin kirjan kuitenkin loppuun vasta eilen, lukumaratonini yhteydessä.

"- Jokainen meistä on seisonut sillä rannalla, hän huomautti, olemme tunteneet imun jalkojen alla, tunteneet hiekan vajoavan ja katoavan ja aaltojen kietoutuvan jalkojen ympärille ja vetävän. Vetävän kohti jonkinlaista keskinkertaisuuden mallia. Tavallista sileäpintaista keskivertomerta, joka voisi tuudittaa meidät tyhmyyteen. Olet varmasti itsekin kaivannut sinne. Etkö olekin?"

Klovnin kyyneleet kertoo Glauerista, Kasta, Nellystä ja Verneristä. Kaikkia heitä yhdistää pienikokoisuus, elämä kääpiönä. Glauer ja Ka ovat saaneet tarpeekseen Luna Parkin huvipuistosta New Yorkissa. Elämästä narreina, tyhjänpäiväisistä ja idioottimaisista tempuista joita täysikasvuiset tulevat töllistelemään. Glauer haaveilee perustavansa kunnollisen teatteriseurueen, jonka näytelmät ovat sivistyneitä. Glauer ja Ka lähtevät laivalla Berliiniin, Glauerin kotimaahan, aikomuksenaan täyttää nuo haaveet. Laivamatka joulutontuiksi pukeutuneina täytyy kestää, haave on jo askeleen lähempänä. Berliini ei kuitenkaan ole enää se mikä se Glauerin muistoissa oli. Se sykkii, koko kaupunki sykkii kiihkoa. Ja pian he huomaavat ettei tuo kiihko ole heitä varten, he ovat ulkopuolisia ja pian eläminen siellä käy vaaralliseksi. Hitler on hullaannuttanut koko maan, eikä erilaisuutta siedetä. Tukholman Gröna Lundin huvipuistosta kuuluu kuitenkin hyviä uutisia, teatterijoukko otettaisiin ilolla vastaan, jos he haluaisivat tulla sinne esiintymään kesän ajaksi. Glauerin ja Kan mukaan lähtevät maailman pienin mies Verner sekä omalaatuinen musta tyttö Nelly.

Gröna Lund ei kuitenkaan aivan vastaa tovereiden haaveiden mielikuvaa. Liian valoisat yöt, yksityisyyden puute, asuminen hikisissä parakeissa, normaalin elämän näytteleminen omassa tivolikylässä Liliputiassa sekä Glauerin aikaansaamattomuus näytelmän parissa. Ja jälleen täysikasvuiset ihmiset töllistelemässä.

"Kaikki elättelivät mieluummin valhetta. Valhe ei esittänyt vaatimuksia. Se vain oli. Itsestään selvänä, viettelevänä ja helppona. Kuin värityskirja. Tarvitsi vain täyttää ruudut oikeilla väreillä. Tai kuin huora. Tyhjennä ja unohda. Ei tarvinnut panostaa mihinkään aitoon, ei pelätä että joku pääsisi perille totuudesta ja sanoisi, ettei hän ollutkaan kelvollinen."

Luin Klovnin kyyneleitä hyvin hitaasti, osaksi johtuen kauniista kielestä, jota piti jäädä makustelemaan ja pohtimaan, mutta osaksi johtuen toisista vielä mielenkiintoisimmista kirjoista jotka kiilasivat tämän ohi. Kirja lojui yöpöydälläni liian kauan, sillä joka kerta siihen tarttuminen oli enemmän ja enemmän pakkopullaa, vaikka lopulta lukeminen itsessään olikin sujuvaa.

En oikein osaa edes sanoa mikä kirjassa mätti. Tai ei siinä varsinaisesti mättänyt kai mikään. Pidin siitä, mutten mitenkään erityisesti kuitenkaan. Välillä kirjan koukeroinen kieli oli liiankin koukeroista, enkä jaksanut keskittyä. Toisinaan taas teki mieli kirjoittaa jokainen lause ylös. Eri henkilöiden sielunmaisemaa avattiin hyvin, mutta itsesyytökset, itsesääli ja kaikenlainen pohdinta kävi välillä aika raskaaksi. Kirjassa avataan hyvin erilaisuuden, häpeän ja yksinäisyyden aiheuttamia arpia. Ymmärrän kyllä että tällaisia kirjoja täytyy olla, kärsimyksestä täytyy puhua, mutta silti minulle jäi kirjasta hieman ristiriitaiset tunnelmat. En vain osaa pukea näitä ristiriitoja sanoiksi asti. Lisäksi kirjan loppu oli aika avonainen, josta en yllättävää kyllä tällä kertaa niin pitänyt. Olisin mielelläni kuullut nimen omaan mitä kaiken sen jälkeen tapahtui, ja se jäi harmittamaan.

Klovnin kyyneleet ei kuitenkaan ollut huono, minullakin se olisi varmaan toiminut paremmin jos olisin lukenut sen hieman nopemmalla tahdilla. Kirja perustuu tositapahtumiin ja lopussa on muutama sivu kirjan synnystä. Nämä sivut olivat hieno lisä, tarina sai vielä enemmän syvyyttä ja tilastotieto Saksasta ja Ruotsista oli aika pysäyttävää.

Arvosana: Kolme kissanpentua

Ruksin tällä kirjalla myös Reading Challengesta kohdan 1. A book with more than 500 pages. 

Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys

Gabriel García Márquez 

Sadan vuoden yksinäisyys 

(Cien años de soledad, 1967)  

suom. Matti Rossi

WSOY 1988 

414 s.

Pitkä ja hidas lukuprosessi on vihdoin ohi! Aloitin Sadan vuoden yksinäisyyden viime vuoden joulukuun ensimmäisenä päivänä ja sain sen päätökseen tasan viikko sitten. Kuukausi ei ole loppujen lopuksi kovin pitkä aika lukea tällaista klassikkoa, varsinkaan joulun aikaan kun on kiire ja hoppu. Mutta jostain syystä se tuntui vielä pidemmältä ajalta, aivan kuin olisin lukenut kirjaa kokonaisen ikuisuuden. Välillä tuntui etten etene kirjassa ollenkaan, eikä se lopu koskaan. Toisella kertaa taas huomasin lukeneeni aivan huomaamatta monta kymmentä sivua, enkä malttanut lopettaa.

Sadan vuoden yksinäisyys on sukukronikka Buendíojen suvusta, kertomus pienestä Macondo -nimisestä kylästä, sen synnystä, kukoistuksesta ja kuolemasta. Kirja on täynnä eriskummallisia hahmoja ja tapahtumaketjuja, mielestäni ihanan arkipäiväiseen tapaan kerrottuna. Tuohon arkipäiväisyyteen kätkeytyy kuitenkin aina vähän yliluonnollista, pieniä tapahtumia, pieniä merkkejä jostain mikä juuri ja juuri voisi tapahtua. Ja Macondossahan tapahtuu. Veri joka kulkee ylämäkeen, haamuja, banaanirutto, ylösnousemus, vuosia aiemmin tehty ennustus Buendíojen suvun synnystä ja kuolemasta.

Kirja lähti hyvin liikkeelle, luin ensimmäisen kolmanneksen todella vauhdikkaasti ja innolla. Sitten taisi tulla muuta ohjelmaa sen verran että kirjan luku jäi päiviksi kokonaan kesken. Kun vihdoin palasin kirjan pariin, huomasin unohtaneeni täydellisesti kestä Aurelianosta ja Arcadiosta olikaan kyse. Lapsia syntyy vauhdilla ja kaikille annetaan totta kai isän, isänisän, mummon tai sedän nimi. Samat nimet siis toistuvat monen monta kertaa kirjan aikana, joten pitkien taukojen jälkeen oli vaikea muistaa kuka olikaan kenen lapsi ja kuka oli tämä isänisä kestä puhutaan. Tämä oli tietysti häiritsevää, sillä haluan aina olla ehdottomasti kartalla siitä kuka on kukin. Suosittelenkin etsimään netistä Buendíojen sukupuun, josta sukulaisuudet voi tarkistaa. Itse käytin sitä varsin ahkerasti aina kun unohdin kuka oli kuka. Loppupuolella sukupuuta ei onneksi juurikaan enää tarvittu, sillä hahmoilla oli niin paljon omalaatuisia ja persoonallisia tunnusmerkkejä, että ne jäivät mieleen. Lisäksi joihinkin hahmoihin alkoi kiintyä ja sitä todella välitti miten heille käy. 

Pitkästä lukuprosessista ja nimissä sekaantumisista huolimatta pidin kirjasta paljon. Yllättävänkin paljon, sillä odotin kirjalta lähinnä kyllästymistä ja puuduttavaa tekstiä. Onnekseni tarina vei kuitenkin mukanaan ja luin kirjaa innolla ja hyvällä mielellä. Hidas lukeminen oikeastaan kävi tälle kirjalle, kunhan ei unohtanut sitä päiviksi lojumaan. Parhaiten mieleen jäi kirjan loppu, mikä oli mielestäni ihana, todella kaunis ja hieno.

Arvosana: Neljä kissanpentua

Osallistun tällä kirjalla myös Reading Challengen kohtaan 5. A book with a number in the title

Myös mm. näissä blogeissa:

1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Lue, ihminen!, Lukuisa, La petite lectrice

Annan arvioni Goodreadsin tähdityksen mukaan, mutta pienellä twistillä muuttaen tähdet blogiin sopien kissanpennuiksi. :)