Lea Patinen: Prologi

Lea Patinen
Prologi
Scarabe kustannus, 2013
Kansi: Ville Pöysti
193 s.
arvostelukappale

Prologi kuljettaa lukijaa kolmen eri päähenkilön mukana Jyväskylän yliopistomaisemista aina Hartolan metsien keskelle. Johan, 16-vuotias poika on juuri aloittanut lukion Hartolassa, kaukana kaikesta entisestä elämästä ja varsinkin kiusaajistaan. Emma taas on aina ollut mallioppilas, eikä malta odottaa yliopistonsa alkamista Jyväskylässä. Hän on lisäksi saanut lupaavan työpaikan erään uskonlahkon ylläpitämän mielisairaalan siivoojana, jossa olisi tulevaisuudessa mahdollisuus jatkaa hoitajana. Mimosan yliopistoura ei ala yhtä hyvin hänen nukkuessa ensimmäisenä aamuna pommiin. Mimosa tutustuu koulussa ensimmäisenä Emmaan, joka on ystävällinen ja lainaa Mimosalle rahaa talonmiestä varten; Mimosa kun unohti vielä avaimensakin kotiin.

Pian kaikkien näiden kolmen elämässä alkaa sattua ja tapahtua ja asiat kietoutuvat toisiinsa. Kysymyksiä nousee esiin, kuten miksi tuon mielisairaalan ihmiset ovat sinne päätyneet, he kun eivät Emmasta näytä hulluilta, päinvastoin. Ja ovatko paikan entiset siivoojat todella kuolleet siellä? Koko paikka alkaa pikkuhiljaa haiskahtaa väärälle. Kun juttuun vielä sekoitetaan noitia, öisin elävä lahko johon Johan liittyy ja Mimosan hulluksi leimattu ystävä Alisa, jolla on miesystävänä aave, on soppa valmis. 

Juonellisesti pidin kirjasta aika paljon. Minua kiinnosti aidosti miten kenenkin näistä ihmisistä käy ja mitä kaikkea kirja vielä paljastaakaan. Noidista kertovat osuudet olivat mielenkiintoisia. En juurikaan ole lukenut kirjoja noidista, ja tässä niillä oli aika jänniä ominaisuuksia, vaikka olisin toivonutkin vielä lisää pohjaa niille. Lisäksi kaikenlaiset uskonlahkot ja salaseurat ovat aina mielenkiintoisia, niin tässäkin kirjassa. Mielisairaala olikin todella mielenkiintoinen ympäristö, kuten myös kartano jonne Johan muuttaa asumaan. Lisäksi on aina kiva lukea kirjaa joka sijoittuu entiseen kotikaupunkiini, Jyväskylään. Kirjassa oli siis paljon hyvää, mutta valitettavasti muutama asia ei natsannut.

Eräs asia joka häiritsi aika paljon oli epätietoisuus siitä, miksi Johan päätti alkaa elämään vain öisin. Kirjassa kun mainitaan vain että Johan näki ulkona jotain, minkä takia hän ei voi enää ikinä katsoa maailmaa samoilla silmillä. Eikä tuota koskaan selitetty, mitä hän siellä näki. Ajattelin että se selviää kirjan loppuun mennessä, mutta niin ei käynyt. Kirjalle on toki jo jatkoa, joten saa nähdä tuleeko asia siellä ilmi. Kirjassa myös tapahtuu asiat minun makuun hieman liian vauhdikkaasti, teinit sopeutuvat muutoksiin ja esim. aaveisiin liian heppoisesti. Minä olin myös ehkä hieman väärää kohdeyleisöä, kirja on selvästi suunnattu itseäni hieman nuoremmille lukijoille.

Toinen aika suuri asia mikä häiritsi minua hyvinkin paljon, oli näkökulmien muutos. Kirjan aloittaa pari kappaletta Johanista, jotka on kerrottu kolmannessa persoonassa. Seuraavaksi tutustutaan Mimosaan, josta kerrotaankin ensimmäisessä persoonassa. Emmasta kertova kappale on taas kolmannessa persoonassa. Jos koko kirja olisi jatkunut näin, olisin ollut tyytyväinen, Mimosan erilainen näkökulma ei juuri haitannut. Sen sijaan ongelmaksi muodostui tämä näkökulmien vaihdos kesken kappaleen. Ensin "Emma ei tosin ollut ikinä kuullutkaan kirkon rahoittamista mielisairaaloista", ja heti seuraavassa kappaleessa tavattiin uusia ihmisiä "jotka Isä Josua minulle pikaisesti esitteli". Seuraavalla sivulla näkökulma vaihtuu taas kolmanteen persoonaan hetkeksi, jossa puhutaan Emmasta, ja taas seuraavalla sivulla esiintyy minä-muotoa.

Tämä oli minulle kirjan suurin miinus. En pysynyt alkuun ollenkaan perässä että mitä sillä hetkellä tapahtui, kuka oli tämä minä ja olinko nyt sekoittanut asiat ja henkilöt täysin. Tätä tapahtuu muutamaan otteeseen sekä Emman että Mimosan kappaleissa hieman ennen kirjan keskiosaa. Loppukirja mennään sitten kaikkien kolmen kohdalla kolmannen persoonan muodossa. Se vain ei ollut ollenkaan luontevaa, vaan tuntui enemmänkin vahingolta. Jäinkin alkuun aidosti epäilemään omia lukutaitojani.

Prologi oli siis ihan kiva kirja, juoni oli vetävä ja haluan tietää miten tarinassa käy. Aion siis myös lukea kirjan jatkon, Lykantrophian. Kirja ei kuitenkaan herättänyt suurempia tunteita, paitsi ärtymystä johtuen näkökulmista. Goodreadsissa mietin pitkään kahden ja kolmen tähden väliltä, ja oikeampi tuomio olisikin ehkä kaksi ja puoli. Mutta koska en puolikkaita täällä anna (olisi aika julmaa halkaista kissanpentu), lopputulos on:

Arvosana: Kaksi kissanpentua

Tällä kirjalla ruksaan Reading Challengesta kohdan 11. A book with a one-word title.