Kati Närhi: Agnes-trilogia

Tämä postaus sisältää koko Agnes-trilogian, joten vaikka yritän olla spoilaamatta mitään, varoituksen sana silti. Saniaislehdon salaisuudet ja Mustasuon mysteerin olen lukenut jo aiemmin kertaalleen, mutta luin ne nyt uudelleen virkistääkseni muistia viimeistä osaa varten. Kyseessä on aika pitkä postaus, varautukaa!

Saniaislehdon salaisuudet

WSOY, 2010

129 s.

kirjastosta

Tässä sarjan ensimmäisessä osassa lukija pääsee tutustumaan nuoreen päähenkilöön nimeltä Agnes Hurme. Agnes asuu Saniaislehdossa isoäitinsä kanssa. Hänen vanhempansa olivat arkeologeja ja saivat surmansa onnettomuudessa tutkiessaan Pariisin katakombeja.

Kirja koostuu kymmenestä lyhyestä luvusta, joissa päästään tutustumaan paremmin sekä Agnekseen, tämän isoäitiin, muutamiin Saniaislehdon asukkaisiin kuin Agneksen tuntemattomaan sukulaiseenkin. Salaperäisten viestien ja karttojen tutkimisen ohella Agnes käy normaalisti koulua, menee työharjoitteluun ja kokee ensi-ihastuksenkin. Kirjan nimi myös kuvaa kirjaa ihan hyvin, Agnes kun on aika mainio pieni salapoliisi ja saa, välillä aivan vanhingossakin, selville monia Saniaislehdon asukkaiden salaisuuksia. Tarinassa on jatkumoa, mutta välissä on yksittäisiä tarinoita jotka eivät oikeastaan liity toisiinsa mitenkään. Suurta juonikaarta kirjassa ei siis oikeastaan ole, vaan kyseessä on selvästi sarjan ensimmäinen osa jossa vasta tutustutaan hahmoihin ja kirjojen luonteeseen. Taustalla kyllä kulkee koko ajan mukana Agneksen pohdinta oliko hänen vanhempiensa kuolema sittenkään onnettomuus, ja kirja petaakin aika paljon tulevia kirjoja.

Sarjakuvan aivan parasta antia on nokkela Agnes, joka toisinaan on ihanan naiivi lapsi, ja välillä taas kovin aikuismaisesti epäluuloinen maailman menoa kohtaan. Toinen mahtava asia kirjassa on sen ihastuttava huumori. Kirjassa tartutaan pieniin yksityiskohtiin ja arkisiin asioihin tavalla, joka vaan saa nauramaan. Ne pienet jutut, ne pienet jutut.

Muualla: Lumiomena, La petite lectrice, Lukuisa, Oksan hyllyltä, Villasukka kirjahyllyssä

Arvosana: Neljä kissanpentua

Kirjankansibingo: Lapsi.

***

Mustasuon mysteeri

WSOY, 2012

133 s.

omasta hyllystä

Sarjan toinen osa jatkaa Agneksen tarinaa aikalailla heti ensimmäisen osan jälkeen. Mustasuon mysteerin tarina sijoittuu Mustasuolle tyttöjen sisäoppilaitokseen, jossa Agnes joutuu jatkamaan koulunkäyntiään isoäitinsä kaatumisen johdosta. Agnes jatkaa koulussa tutkimustaan vanhemmistaan, sillä koulu on sama jota jo Agneksen äiti aikoinaan kävi. Koululla on myös omat mysteerinsä, joita Agnes lähtee tutkimaan. Onko tosiaan totta että surullisia tyttöjä katoaa, ja mikä on tuo salaperäinen mustahuppuisten hahmojen kerho?

Mustasuon mysteerissä on paljon selkeämpi juonikaari mitä aiemmassa osassa. Agnes saa pikkuhiljaa enemmän ja enemmän selville sekä surullisten tyttöjen kohtalosta kuin mustahuppuisista hahmoistakin. Tässäkin oli välissä muutamia hieman erillisiltä tuntuvia kappaleita, mutta lopussa kaikki nivoutuu aikalailla kuitenkin yhteen. Tarina siis selkeästi kulkee tiettyyn suuntaan Agneksen saadessa pienen tiedonmurusen vanhemmistaankin.

Koska kyseessä on selvästi juonivetoisempi osa, välissä ei ole ihan niin hauskoja kappaleita mitä ensimmäisessä osassa. Huumoria tässäkin riittää, mutta tuntuu ainakin että vähemmän mitä aiemmin. Juoni itsessään on kyllä hauska, sekä suorastaan jännittävä.

Muualla: Lukuisa, Oksan hyllyltä, Villasukka kirjahyllyssä, Sallan lukupäiväkirja, La petite lectrice

Arvosana: Neljä kissanpentua

***

Seitsemäs vieras

WSOY, 2015

149 s.

arvostelukappale

Seitsemäs vieras alkaa näkymällä, jossa selvästi jo teini-ikäinen Agnes ja tämän täti saapuvat viikon lomavierailulle kapteeni Orkoloran saarelle. Orkoloran luo on saapunut kolme muutakin vierasta, ja jokaisella heistä on omat tarkoitusperänsä olla saarella. Agnes kuulee sanasen sieltä ja toisen täältä, ja pikkuhiljaa mysteerit tuntuvat aukeavan. Poltettuja kirjeitä, kiristystä, entisiä heiloja, kuolleita henkiä ja kettuja. Kahdeksaan päivään saarella mahtuu paljon tapahtumia, jotka meinaavat olla Agneksenkin hermoille jo liikaa.

Oikein mainio lopetusosa trilogialle! Tämäkin oli selvästi enemmän juonivetoinen, tapahtumat seuraavat toisiaan ja vauhti kiihtyy loppua kohden. Pidin siitä miten jokaisesta uudesta hahmosta kerrotaan hieman taustaa ja historiaa, ja lukijana saa todella pähkäillä mitä onkaan tapahtunut menneisyydessä, kuka on minkäkin takana. Lopussa Agnekselle selviää myös vihdoin hänen vanhempiensa ympärillä pyörinyt mysteeri, ja minäkin olin loppuratkaisuun oikein tyytyväinen.
 

Juoni oli oikein kiinnostava, halusin koko ajan kovasti tietää mihin kaikki päättyy. Huumoria kirjasta edelleen löytyy, mutta ei enää ihan niin hersyvällä tavalla mitä sarjan aloitusosassa. Huumori tulee oikeastaan esiin juurikin hauskassa juonessa, mutta tällä kertaa en tainnut nauraa enää ääneen millekään. Ehkä asiaan vaikutti osaltaan Agneksen ikä, sillä teini-ikäinen Agnes ei selvästi ole yhtä hassun naiivi mitä alkuun ollessa vasta lapsi. Vaan edelleen Agnes on hurmaava päähenkilö, fiksu, utelias ja rohkea, ja kuitenkin vielä aika nuori.

Arvosana: Neljä kissanpentua

Kiitos kirjasta kustantajalle!

***

Todella ihana sarjakuva-trilogia! Mikään kirja ei ollut ihan täydellinen, mutta nautin kovasti jokaisesta osasta. Vähän enemmän olisin viimeiseen osaan kaivannut alkuosan raikasta huumoria lisää, sellaista spontaania arkihuumoria ja yksityiskohtia, mutta toisaalta juoni oli kyllä oikein vetävä ja mielenkiintoinen. Piirrustustyyli jatkui kivannäköisenä kaikissa osissa, pidin sinisävyisestä ja yksityiskohtaisesta kuvituksesta todella paljon. Hahmot oli jokaisessa kirjassa ihanan ilmeikkäitä ja hassujakin, tapahtumat yllättäviä ja absurdeja. Agnes on ihanan ilmeikäs ja nerokas tyttö, jonka seikkailuista voisin lukea vaikka kuinka paljon lisää, vaikkakin olenkin oikein tyytyväinen tähän pituuteen. Edelleen taidan nauttia ensimmäisestä osasta eniten, siinä on sellaista tahatontakin huumoria arjen keskellä mikä aina uppoaa minuun parhaiten.

Reading Challengesta ruksaan tällä kolmikolla kohdan 32. A trilogy.