Benjamin Lacombe: Lumoojien sukua

Lumoojien sukua
(Généalogie d'une sorcière, 2009)
Benjamin Lacombe
Suom. Kira Poutanen
Nemo, 2009

Löysin tämän ihanan kirjapaketin kirpparilta viime lauantaina, enkä voisi olla tyytyväisempi ostokseeni. Se on niin kaunis! En vain voinut jättää sitä sinne, en voi vastustaa kauniita kirjoja. Enkä kyllä joutunut katumaan ostostani, niin ihastuttavat nämä kuvakirjat olivat sisällöltäänkin.

Lumoojien sukua -pakettiin kuuluu kaksi kirjaa; Lumoojien sukupuu ja Pieni noita.

Lumoojien sukupuu sisältää muutamia historian kuuluisia naisia ja kertoo lyhyesti heidän tarinansa, pienellä noita-twistillä. Niin Mona Lisa, Lumikin äitipuoli Malvina, Jehanne d'Arc kuin Medusa ovat kirjan mukaan olleet oman aikansa vahvoja noitia, osa omasta takaa, osa erinäisten sattumusten johdosta. Jokaisesta on muutama sivu joissa kerrotaan, kuinka kukin on omat taikavoimansa saanut ja mitä niistä on seurannut.

Toinen kirja, Pieni noita, kertoo pienen tarinan Lisbethistä, nuoresta tytöstä joka matkustaa kyläilemään mummonsa luo. Mummonsa ullakolta Lisbeth löytää erikoisen kirjan, juuri tämän edellä mainitun Lumoojien sukupuun, ja saa tietää olevansa itsekin noita.

Lisbethin tarina on lyhyt ja suloinen. Tästä huomasi että kirja on tarkoitettu nuorille lukijoille, sillä itse kerronta on hyvin suoraviivaista, hieman töksähtelevääkin. Tarina kulkee vauhdilla eteenpäin eikä asioita jäädä selittelemään. Suuret sivun kokoiset kuvat ovat tämän kirjan parasta antia, tarina jäi niiden varjoon. Kiva pieni lastenkirja, kaunis ja suloinen. En voi sanoa tuota sanaa liikaa.

Lumoojien sukupuu sen sijaan on aika erilainen. Kirja on paljon pidempi mitä edellinen ja lukemista on suhteellisen paljon. Teksti on myöskin mielestäni paljon sujuvampaa mitä Pienessä noidassa. Jokaisesta naisesta on oma suuri muotokuvansa ennen kyseistä tarinaa. Lisäksi tarinoiden keskeltä löytyy paljon erilaisia kuvia ja todisteita naisten elämästä, kuten vaikkapa Malvinan myrkytetty omena.

Tarinat ovat ihastuttavia, mutta eivät lähellekään enää niin lastenkirjamaisia mitä Pieni noita oli. Osa tarinoista on nimittäin aika raakojakin; kuinka Gretchen joutuu nälkäkuolemaisillaan syömään oman kuolleen poikansa, ja alkaa sitten kaivata lisää lasten lihaa. Hän rakentaa karkkitalon ja houkuttelee sinne lapsia syödäkseen heidät, kunnes kuuluisat Hannu ja Kerttu tulevat ja koituvat hänen kohtalokseen. Tai Yama Uba, joka vihasi miehiä niin paljon, että muutti muotoaan kauniiksi nymfiksi, houkutteli heidät ansaan, ja söi heidät.

Mielestäni nämä tarinat ovat ihanan kutkuttavia ja mielikuvituksellisia. Välillä naureskelin miten hauskasti noita-aspekti onkaan kaikkiin tarinoihin sisällytetty. Olisin voinut hyvin kuvitella pitäväni tästä todella paljon jo nuorempana, vaikka osa tarinoista tosiaan aika raakoja ovatkin. Ihan pienimmille en tätä kuitenkaan lukisi.

Nämä kirjat tulevat ehdottomasti olemaan aarteita hyllyssäni. Ne vain ovat niin kauniit ja tarinatkin todella mieltä kutkuttavia. En myöskään voi ihastella kirjoja tarpeeksi, kuvat ovat suoranaista taidetta, todella kauniita ja suloisia. Niissä on kaikkea sitä mistä pidän.

Arvosana: Viisi kissanpentua

Ahmaisin molemmat kirjat hetkessä, joten osallistun tällä kirjapaketilla Reading Challengen kohtaan 27. A book you can finish in a day. 

Kirjapurkki / Tbr- jar

Olen jossain aiemmassa postauksessa maininnut ohimennen jotain kirjapurkistani. Näitä purkkeja on pyörinyt internetissä jo kauan aikaa, ja viime syksynä päätin minäkin tehdä omani. Kirjapurkki - tai toisella nimellä Tbr-jar eli To be read-purkki - on siis oma pieni haasteeni itselleni. Tarkoituksena on nostaa purkista lappu, jossa on jonkun hyllyssäni pölyttyvän lukuaan odottavan teoksen nimi, ja tämä teos pitäisi sitten seuraavaksi lukea. En kuitenkaan ottanut mitään ajallista sääntöä tähän, esim. että pitäisi kerran kuukaudessa nostaa uusi lappu, vaan lähinnä sitä mukaa mitä kirjan lukee ja halua on, niin uusi lappu nostetaan.

Syy tähän purkkiin on ehkä aika yleinen. Olen nimittäin huomannut, että kirjasto vetää puoleensa paljon enemmän mitä oman hyllyn lukemattomat kirjat, vaikka tiedän omassa hyllyssänikin olevan varmasti suoranaisia helmiä. Tarkoituksena oli lähinnä se, että vähennän kirjaston lainoja ja luen vain oman hyllyn kirjoja, ainakin pääpiirteittäin. Ja oma periaatteeni oli, että jos purkista kerran lappu nostetaan, se kirja myös sitten luetaan, oli mikä oli. Ja aika hyvin olenkin tätä noudattanut omasta mielestäni, vaikka kirjastolakostani olenkin viime aikoina lipsunut.

Annoin itselleni vapauden lainata sarjakuvia ja joitain tiettyjä kirjoja jos ne sattuisivat kirjastossa olemaan. Näitä olivat mm. Mifongin mahti ja Mielensäpahoittajat. Lisäksi pidin purkista hieman myös taukoa äskettäin ja valitsin ihan itse hyllystäni seuraavan kirjan.

Ihme kyllä nostamani kirjat eivät ole juurikaan tuottaneet ongelmia sen kanssa, etteikö hetki tai mielentila olisi oikea, mitä alunperin epäilin. Kaikkiin kirjoihin on lopulta asennoitunut aika hyvin. Irvingin kirjat tosin hieman pelottaa, niihin kun haluaisin juuri oikean mielentilan...

Ja nyt olenkin nostanut seuraavan kirjan purkistani, jota ehdin aloittaa parin sivun verran ennenkuin eräs kirjaston laina kiilasi eteen... Hups. Mutta luen sen kyllä! Kirja on siis Kaappaus San Franciscossa, kirjailijana Alistair MacLean. Kirja on alkujaan mummoni kirjahyllystä ja sen välistä löytyi luultavasti kirjan ostokuitti, joka on vuodelta -79! Kuitti toimittaa virkaansa kirjanmerkkinä, minusta on ihanaa jos kirjojen välistä löytyy jotain tällaisia.

Tähän mennessä purkista nostetut ja luetut kirjat:

Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi

Yösyöttö

Sadan vuoden yksinäisyys

Klovnin kyyneleet

Onko teillä omaa kirjapurkkia tai muita samantyylisiä haasteita?

Top 5 keskiviikko: kirjojen elokuvasovitukset

Aiheeseen liittymätön kuvituskuva Samusta

Minulla on periaate että kirja aina ennen elokuvaa; haluan tietää tarinan alkuperäisessä muodossaan ensin, kuvitella hahmot ja paikat itse ennen kuin muut kuvittelevat ne puolestani elokuvaan. Monesti on kuitenkin käynyt niin että kuulen vasta elokuvan katsottuani sen pohjautuvan kirjaan. Olen myöskin aina aika skeptinen mitä tulee elokuvasovituksiin, sillä en usko että elokuva voisi ikinä voittaa kirjaa. Vaan täytyisi yrittää muistaa käsitellä elokuvaa aina omana teoksenaan, vaikka se perustuisikin kirjaan. Kaikkea ei kuitenkaan voi saada toimimaan valkokankaalla ja joitain asioita on hyvä korostaa ja niin pois päin.

Myös Oscareissa oli tänä vuonna ehdolla monta elokuvaa, jotka pohjautuvat alunperin kirjaan, mm. Edelleen Alice ja Kaiken teoria. 

Päätin lopulta ottaa listalle mukaan vain sellaisia elokuvia, joista olen lukenut kyseisen kirjan ennen elokuvan katsomista. Mieleen tuli alkuun paljon hyviä elokuvia, kunnes tajusin että en ole lukenut kyseistä kirjaa tai luin sen vasta jälkeenpäin. Yllättävän huonosti olen nähtävästi periaatettani noudattanut. Tehtävä oli siis helpompi mitä aluksi luulin.

5. Tähtiin kirjoitettu virhe

Kirja oli ihana ja surullinen, ja pelkäsin aikalailla elokuvan katsomista. En kuitenkaan tirauttanut yhtäkään kyyneltä elokuvan aikana, mitä tosin luultavasti johtuu siitä että olin elokuvateatterissa... Myöhemmin kun näin kotona elokuvan trailerin, tuli itku. Aika huvittavaa oikeastaan. Mutta elokuva oli hyvä, tykkäsin miten paljon kirjasta oli otettu suoria lainauksia ja puhevuoroja, meni ihan kirjan mukaan ja näyttelijätkin oli nappivalintoja.

4. Piin elämä

Sekä kirjan lukemisesta että elokuvasta on jo kauan aikaa. Muistikuvat ovat aika lailla hämärtyneet, mutta muistan erityisesti elokuvan ihanan tunnelman ja visuaalisuuden joka oli todella kaunista. Pidin kirjasta todella paljon, eikä elokuva (muistaakseni) sooloillut omiaan kovin paljon, vaan tarina kulki hienosti. Pitäisi ottaa sekä uusintaluku kirjasta että uusintakatselu elokuvasta.

3. Sinä päivänä

Minulla on edelleen hieman ristiriitaiset mielipiteet tästä kirjasta. Se oli ihana, pidin siitä paljon. Mutta siinä oli myös muutamia todella raivostuttavia kohtia ja jostain syystä meinasin hieman kyllästyä joissain kohdissa. Näin ainakin muistelisin, lukemisesta on jo kauan. Elokuva kuitenkin oli mielestäni todella onnistunut, seurasi kirjaa hyvin ja oli kovin ihana. Ja surullinen. Ja Jim Sturgess <3

2. Tunnit

Olin kuullut paljon hyvää kirjasta, ja otinkin sen ensimmäiseksi Cunninghamiksi lukuun. Kirja oli ihana, kaunis ja tunnelmaltaan haikea. Katsoinkin aika pian kirjan jälkeen elokuvan, josta pidin yhtä paljon. Näyttelijät kävivät rooleihinsa hyvin ja sama haikea tunnelma säilyi valkokankaallakin. Meryl Streep ja Ed Harris ovat <3 Tämä pitäisi ehdottomasti lukea/katsoa uudelleen.

1. Gone girl

Kiltti tyttö oli aivan loistava kirja. Koko karmivuudessaan ja inhottavuudessaan pidin siitä paljon. Menimme aika pian elokuvan tultua katsomaan sen sitten teatteriin poikaystäväni kanssa, ja pidimme siitä molemmat valtavasti. On jotenkin aina kiva käydä katsomassa tällaista elokuvaa jonkun kanssa, joka ei ole lukenut kirjaa eikä tiedä siitä mitään. Sitä vain toivoo ettei toinen hoksaa heti kaikkea alkuun, itselle kaikki vihjeet kun tuntuvat niin itsestään selville. Elokuva oli todella hienosti toteutettu, muistan äänimaailman varsinkin olleen mahtava. Näyttelijät suoriutuivat paremmin kuin hyvin ja elokuva välitti juuri sen minkä kirjakin, ahdistavan tunnelman ja häiriintyneen avioliiton.

Muita mainitsemisen arvoisia:

Ole luonani aina

Nälkäpeli

Pitkän päivän ilta

Da Vinci- koodi

Oletteko te nähneet kyseisiä elokuvia tai lukeneet alkuperäisiä kirjoja? Tai mikä on teidän oma suosikkinne elokuvasovituksista?

Pollomuhku ja Posityyhtynen

Jaana Kapari-Jatta

Pollomuhku ja Posityyhtynen

Tammi, 2008

164 s.

kansi: Mika Launis

kirjastolaina

Jaana Kapari-Jatta tunnetaan varmaan parhaiten suursuosittujen Harry Potterien suomentajana, niistä minäkin nimen aikoinaan opin muistamaan. Kirjassa Pollomuhku ja Posityyhtynen Kapari-Jatta avaa hieman tätä Potterien suomentamista, millaista oli keksiä suomenkielisiä vastineita J. K. Rowlingin itse keksimille sanoille, miten mikäkin sana syntyi ja yleisesti pohdintaa Pottereista. Lisäksi kirjan alkupuolella Kapari-Jatta kertoo hieman kääntäjän työstään, taustoja ja kuinka Potterien kääntäminen käytännössä eteni.

Olen suuuuuri Harry Potter-fani. Aloitin taipaleeni Potterien parissa ala-asteella, vasta kun neljäskin kirja oli jo julkaistu. Olin siinä mielessä siis hyvässä tilanteessa, että kun ensimmäinen kirja sitten todella koukutti, oli minulla samantien saatavilla seuraavat kolme kirjaa (jotka lainasin isäni yöpöydältä! Hän luki ne siis ennen minua). Viidettä kirjaa täytyi sitten jo odottaa ilmestyvän. Sanomattakin selvää, olen vuosien saatossa lukenut sarjan monta kertaa läpi. Tai tarkemmin oikeastaan, viisi ensimmäistä todella monta kertaa. Kuudetta en ole lukenut kuin kaksi ja puoli kertaa, se vain tökkii aina, "inhokkini" sarjassa. Eikä edes lopun takia! Vaan Harryn takia. Mutta niin, asiaan.

Olin kuullut tästä kirjasta aikoinaan, mutta jostain syystä unohtanut koko teoksen. Vasta ihan vähän aikaa sitten tulin törmänneeksi tähän teokseen internetissä ja päätinkin samantien sivistää itseäni tämän saralta, ja lainasin sen kirjastosta. Kirjan lukaisi nopeasti, ja se oli todella mielenkiintoinen. Odotin varsinkin kirjan loppupuolta, jossa on lueteltuna hieman tarkemmin joistain tietyistä keksityistä sanoista, kuinka Kapari-Jatta oikein päätyi juuri siihen suomennokseen. Olin kuitenkin nimen omaan näitä asioita aikoinaan miettinyt, ja todennut että kyllä täytyy tämän suomentajan olla nero kun osaa keksiä näin hienoja ja käypiä sanoja.

Kirjan alkupuolella on kuitenkin ensin hieman taustoja ja itse kääntämisestä tietoa. Tämä oli oikeastaan yllättävänkin mielenkiintoista, olin jotenkin ajatellut että se olisi kuivakkaa. Tiedä sitten mistä tällainen ajatus, mutta onneksi asia ei ollut näin. Luin suurella mielenkiinnolla kuinka Kapari-Jatta valmistautui Potterien kääntämiseen, kuinka hän luki kirjan monen monta kertaa läpi ja ylipäätään kuinka koko prosessi toimii. Kirjojen ystävänä sitä on kuitenkin myös kiinnostunut siitä kuinka paljon vaivaa suomentajat näkevät siinä, että pyrkivät päästämään ilmoille parhaimman mahdollisen suomennoksen.

Välissä on muutamia kysymyksiä Kapari-Jatalle, itse kääntämisestä ja Pottereista, esim. kuka on lempihahmo ym. Näitä on aina kiva lukea, oli vastaajana sitten joku tuntematon ihminen tai kaveri. Potterit kun vaan ovat niin lähellä sydäntä että niistä mieluusti juttelee ihmisten kanssa. Lopussa oli sitten niitä yksittäisiä sanoja, joiden suomentamisen taustaa Kapari-Jatta valottaa. Kuinka syntyi eri opettajien nimet, kuinka huispaus, Tylypahka tai miksi jotkut nimet on suomenettu ja jotkut ovat alkuperäisiä. Tämä osio olikin aivan lempparini koko kirjassa, olisin voinut lukea vieläkin enemmän yksittäisistä sanoista ja niiden synnystä, kuinka Kapari-Jatan ajatukset ovat kiertäneet kehää ja pyöritelleet ja makustelleet sanoja ja tavuja. Hakenut sitä juuri oikeaa muotoa ja tunnelmaa tietylle sanalle, jotta suomalaiselle lukijalle tulisi sama tunne kuin alkuperäiskielellä lukeneellekin.

Ihanaa oli myös huomata Mika Launiksen tekemä hieno kansi tähän kirjaan, ja lukea myös pieni pätkä hänen työstään Potterien parissa. Mielestäni suomenkielisten Potterien kannet kun ovat todella hienot, niissä kuvastuu juuri oikea tunnelma ja koko kirjan sisältö.

Pieni miinus kirjassa oli sen aikamoinen toisto. Olisin halunnut välillä hieman konkreettisempia esimerkkejä miten oikea suomennos on löytänyt paikkansa ja oikea muoto ja se tunnelma josta Kapari-Jatta mainitsee useasti. Välillä kaikki tämä pyörittely ja makustelu oli nimittäin aika ympäripyöreää ja oli vaikea saada konkreettista kuvaa kuinka vaikeasta tilanteesta on lopulta selvitty. Ja tätä pyörittelyä kirjassa on tosiaan aika paljon, mielestäni tätä toistoa olisi saanut olla hieman vähemmän. Ymmärrän kyllä sen oikean tunnelman ja tunteen hakemisen, varmasti se on tärkeää ja hyvä että sitä on haettu, lopputulos kun on loistava. Mutta itse käännöstyötä ymmärtämättömänä olisin halunnut hieman tarkempia esimerkkejä.

Pollomuhku ja posityyhtynen on mielenkiintoinen ja kiva kirja. Luultavasti seuraavan kerran Pottereita lukiessani kiinnitän vielä enemmän huomiota tiettyihin sanoihin ja pohdin kuinka Kapari-Jatta on päätynyt juuri tällaiseen suomennokseen.

Arvosana: Neljä kissanpentua

Muualla: Kirjanurkkaus, Vinttikamarissa, Kirjakaapin kummitus
 
Tällä kirjalla ruksaan Reading Challengesta kohdan 14. A nonfiction book.

Oscareiden jälkipuinti

Ja niin tuli jälleen maanantai-aamu ja kello seitsemän, jolloin vuotuinen Oscar-gaala päättyi. Ohjelma alkoi siis Yle Teemalta kello kahdelta ensin punaisen maton puolelta, jonka jälkeen n. kello 03:30 alkoi itse varsinainen gaala.

Yö meni hyvin, ei ollut vaikeuksia pysyä hereillä ja lopulta seitsemältä menin sänkyyn aikomuksenani nukkua muutama tunti. Niin, aikomuksenani. Aikomus ei toteutunut, kiitos yöllisten herkkujen. Joten tässä sitä ollaan, edelleen samoilla silmillä. Nyt alkaa jo hieman väsymys painaa, onneksi uni varmasti tulee tällä kertaa. Onhan tässä jo n. 35 tuntia valvomista yhteen putkeen...

Vaan entä se itse gaala sitten? No, siinähän se. Noin yleisesti ottaen pidin, joukossa oli todella koskettavia puheita, kauniita asuja, hauskoja vitsejä ja hienoja musiikkiesityksiä. Palkinnotkin menivät kaikki mielestäni ansaituille. Mutta täytyy sanoa että juhla oli aikamoisen tylsä tänä vuonna, ei mitenkään erityisen spektaakkelimainen tai edes kovin hauska.

En millään voi olla vertaamatta juhlaa viime vuoteen ja Elleniin. Viime vuoden show oli paras näkemäni, olen suuri Ellen DeGeneres-fani, ja mielestäni hän hoiti homman silloin 6-1 kotiin. Tunnelma oli rento, hauska ja kotoinen. Ellen oli lavalla kuin kotonaan, vitsit olivat juuri sopivia, ja show kulki nätisti uomissaan. Tämän vuotinen ei vaan millään yltänyt sille tasolle. En sitä oikeastaan odottanutkaan vaikka sitä toivoinkin, mutta jäätiin kyllä valitettavasti aika kauas hyvästä show'sta. Neil Patric Harris on mahtava näyttelijä, mutta ei mielestäni onnistunut kovin hyvin juontajan roolissa.

Entäs ne palkinnot sitten, keille meni mitäkin? No, omista arvauksistani aikalailla puolet meni oikein, puolet väärin. Parhaaksi elokuvaksi olin edellisessä postauksessani ajatellut American Sniperia, tosin tämä vaihtui moneen otteeseen vielä illan aikana enkä lopulta oikein osannut arvata enää mitään. Voiton vei kuitenkin hieno Birdman, jolle meni myös parhaan ohjauksen pysti, johon olin veikannut Boyhoodin ohjannutta Richard Linklateria. Alejandro González Iñárritu ansaitsi kyllä voiton ohjaamastaan elokuvastaan Birdmanista.

Mies- ja naispääosan voitot menivät odotetusti Eddie Redmaynelle ja Julianne Moorelle, joita itsekin olin veikannut. Sivuosat menivät nekin mielestäni oikeisiin osoitteisiin, J. K. Simmonsille ja Patricia Arquettelle. En listaa voittajia tämän enempää, vaan jätän tähän linkin KLIK josta näkee kätevästi kaikki voittajat ja ehdokkaat.

Kiva show oli, viihdyttävä, mutta pienoinen pettymys. Lisäksi tekemäni bingo ei täyttynyt juuri yhtään, vaikka aineksia olisi ollut täyteen tauluun. Mutta ensi vuonna onneksi uusiksi!

Tällaista löpinää tällä kertaa, mitäs piditte? Ensi kerralla taas kirjojen parissa!

Se kaikkien tuntema Oscar

Varoituksen sana. Seuraava postaus saattaa sisältää jonkin verran pientä suurta hypetystä.

Huomenna sunnuntaina se jälleen koittaa. Tuo suuri gaala jossa jaetaan ne kaikkien tuntemat kultaiset Oscar-patsaat. Gaala jonne kokoontuvat elokuva-alan kaikki suurimmat nimet, ohjaajista näyttelijöihin ja työ- ja kuvausryhmiin. Näyttelijät kisaavat parhaimmasta suorituksesta viime vuoden menestyneimmissä elokuvissa. Ohjaajat ovat ohjanneet hienoja elokuvia, joista vain yksi voi olla vuoden paras. Naiset kisaavat illan kaunneimmasta puvusta punaisella matolla. Kärjistettynä, tuo rikkaiden kuuluisuuksien juhla, eliittien show, jonne taviksilla ei ole asiaa.

Ja silti kaikesta huolimatta se on itselleni yksi vuoden kohokohdista.

Olen jo vuosien ajan seurannut Oscar-gaalaa ja jännittänyt muiden mukana voittajia. Eikä tämä vuosi tule olemaan mitenkään poikkeus. Rakastan elokuvia, saatan ehkä fanittaa muutamia näyttelijöitä ja ohjaajia, pidän kauniista puvuista ja nautin kovasti isoista show'ista. Ja kaikkea tätä ja paljon muuta kyseinen gaala tarjoaa.

Voisi jopa sanoa että saatan olla jonkinmoinen fani mitä tulee Oscar-gaalaan. Alan puhua kyseisestä tapahtumasta jo loppuvuodesta, kun pohdin mitä elokuvia parhaan elokuvan palkinnosta kisaa ja tarkistelen päivämääriä. Viimeistään tämä viikko, viikko ennen gaalaa, on itselläni aikamoista valmistautumista. Gaala-bingo on jo tulostettu, elokuvia katsottu niin suuri määrä kuin on pystytty ja sunnuntai- maanantaiyön eväät hankittu. Omat arvaukset on tehty, tosin ne saattavat itse gaalan aikana vielä muuttua suuntaan tai toiseen. Yleensä menen intuitiolla, eikä lopputuloksella ole mitään väliä. Iloitsen jos arvaus menee oikein, ja iloitsen voittajan puolesta vaikka veikkaukseni meneekin väärin.

En oikein edes tiedä mikä koko gaalassa niin viehättää. Ehkä osasyy on se, että tällainen iso juhla jonne kaikki elokuva-alan ihmiset kokoontuvat saman katon alle, näkyy suorana lähetyksenä täällä piskuisessa koto-Suomessakin. Saa ikäänkuin olla ja kokea kaiken samaan aikaan kuin Amerikan mantereellakin. Tulee jollain hassulla tapaa tunne osallistumisesta. Julkkisten bongaus vaan on mukavaa, oli se sitten tosielämässä tai television välityksellä.

Muuten en oikein osaa sanoa miksi olen aina joka vuosi yhtä innoissani tästä gaalasta. Minä vain olen! Minusta on ihanaa päästä katsomaan suurta show'ta, joka ainakin viime vuonna oli erityisen hieno ja hauska (kiitos Ellenin!), ja nimen omaan arvuuttelemaan kuka voittaa minkäkin palkinnon. Tänä vuonna olen myöskin ehtinyt katsoa suhteellisen monta elokuvaa ehdokkaista, parhaan elokuvan palkinnosta kisaavista olen nähnyt kolme. Pyrkimyksenäni on aina katsoa mahdollisimman monta ennen gaalaa, jotta osaan tehdä parempia arvauksia mikä ja kuka voisi mahdollisesti voittaa. Se vain on minulle osa sitä hupia ja eräänlainen haaste.

Omat veikkaukseni (ihan vaan tämän hetken intuitiolla) illan neljän odotetuimman palkinnon voittajista ovat seuraavat:

Paras elokuva: American Sniper. (Tätä elokuvaa en ole vielä nähnyt, mutta jotenkin intuitio sanoo tämän voittavan)

Paras ohjaus: Richard Linklater elokuvasta Boyhood. (Toivoisin oikeastaan Wes Andersonin voittoa elokuvasta The Grand Budapest Hotel, mutta veikkaan että voitto menee tänne)

Paras miespääosa: Eddie Redmayne elokuvasta Kaiken teoria.

Paras naispääosa: Julianne Moore elokuvasta Still Alice

Saa nähdä meneekö arvaukset edes lähelle, vai heittääkö kauaskin. Hauskaa se on, jokatapauksessa.

Huhhahhei, entä aikooko kukaan teistä valvoa ja katsoa sunnuntaiyönä Oscar-gaalaa Yle Teemalta? Onko voittajaehdokkaita vai luetteko vain seuraavina kolmena päivänä lööpeistä kuka voitti mitäkin? Tai onko ylipäätään ajatuksia kyseisestä gaalasta? Kertokaa ihmeessä, täällä on yksi kiinnostunut!

Melanie Gideon: Vaimo 22

Melanie Gideon
Vaimo 22
(Wife 22, 2012)
Suom. Paula Takio
Gummerus, 2013
446 s.
omasta hyllystä

Siitä on kauan kun minua on katsottu noin. Muistan, miltä se tuntui nuorena tyttönä. Se ehdoton varmuus, että poika ei voinut hallita katsettaan vaan minä hallitsin sitä silkalla olemassaolollani. Sanoja ei tarvittu. Sellaista katsetta ei tarvinnut tulkita. Sen merkitys oli ilmiselvä.

Alice Buckle on keski-iän kriisin partaalla. Työ ilmaisutaidon opettajana alakoululaisille ei enää maistu, 15- vuotiaalla tyttärellä Zoella saattaa olla syömishäiriö ja entäs hänen 12- vuotias poikansa Peter, onko hän vai eikö hän ole homo? Lisäksi Alice on lähestymässä 45- vuoden ikää, jonka ikäisenä hänen oma äitinsä aikoinaan kuoli. Eikä avioliittokaan suju niin hyvin kuin toivoisi. Etääntyminen omasta aviomiehestään Williamista ajaa Alicen osallistumaan erääseen avioliittotutkimukseen. Pian Alice huomaa käyttävänsä enemmän ja enemmän aikaa vastatakseen kysymyksiin nimimerkin Vaimo 22 takaa. Tutkimuksessa hänelle osoitettu Tutkija 101 kuuntelee ja hänelle on helppo kertoa avioliiton ongelmista ja askarruttavista aiheista. Ja niin saapuvien viestien tarkastamisesta tulee Alicelle päivän kohokohta.

Jos tätä kirjaa pitäisi luonnehtia vain yhdellä sanalla, tuo sana olisi suloinen. Vaimo 22 on todella suloinen kirja. Ja minä vieläpä pidin siitä! En ole kummoinen chick litin lukija, luen sitä hyvin harvoin ja harvoin myös pidän siitä. En olisi osannut oikeastaan edes nimetä tätäkään chick litiksi ilman Goodreadsia. Mutta tottahan se on, kyllä tämä siihen genreen menee. Vaimo 22 ei ole kuitenkaan mikään ällösiirappinen chick lit. Kirja käsittelee mielestäni hyvin aivan tavallisten ihmisten ongelmia ja arkojakin aiheita, kuitenkin hieman kepeämmällä tavalla. Kirja on aika romanttinen, mutta juuri sellaisella tavalla josta minä pidän. Sellaista pientä, pieniä sanoja ja viittauksia, vähitellen etenevää. Söpöä!

Vaikken täysin pystynytkään samaistumaan päähenkilö Aliceen, sillä en ole keski-ikäinen perheenäiti, se ei haitannut lukemista. Alicen taustoja valotetaan hyvin ja henkilön pään sisälle pääsee helposti. Muutenkin kaikki kirjan henkilöt tuntuvat aidoilta. Vaikkakin toki, suhteellisen amerikkalaisilta. Ainoa henkilö joka hieman mietitytti oli Alicen poika Peter. En osannut mieltää häntä 12- vuotiaaksi, vaan hän vaikutti koko ajan vanhemmalta. Perheen tytär Zoe oli mielestäni sen sijaan kelpo 15- vuotias, vaikkakin hyvin erilainen mitä itse olin tuohon aikaan.

Kirjan kerrontatyyli vaihtelee paljon. On kappaleita jotka ovat normaalia kerrontaa Alicen näkökulmasta, kappaleita jotka koostuvat Alicen vastauksista tutkimuskysymyksiin, kappaleita näytelmän tyylisesti kerrottuna, on facebook- viestejä ja sähköposteja, twitteriä ja Google-hakutuloksia. Ja minä pidin tästä tyylistä. Joistain se voi vaikuttaa sekavalta, mutta siihen tottui pian. Kirjaa oli nopea lukea ja kappaleet rytmittivät lukemista mielestäni kivasti. Alkuun ainoa mikä hämäsi oli tutkimuskysymysten puuttuminen, luvuissa kun näytetään vain Alicen vastaukset. Toisaalta sitä oli kiva lukea, kysymyksen kun saattoi arvata vastauksesta. Onneksi tajusin aika alkuvaiheessa katsoa kirjan lopusta, jonne onkin koottu kaikki kysymykset. Varoituksen sana tosin, kysymykset alkavat aivan viimeisen sivun jälkeen, joten itse spoilaannuin hieman vilkaistuani sille viimeiselle sivulle. Onneksi tämä ei haitannut, mutta jotakuta saattaa haitata.

Asia mistä yllätyin varsin paljon oli se miten koukuttava tämä kirja olikaan! En malttanut laskea kirjaa alas, sillä halusin kovasti tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Kirja piti otteessaan loppuun saakka, ja luinkin suurimman osan kirjasta päivässä. Kirjan lukemisesta nautti, se oli viihdyttävä ja nopealukuinen.

Lisäksi kirja on aika ajankohtainen sosiaalisen median, kuten facebook- keskusteluiden, twitterin ja sähköpostin kautta. Ihmiset ovat aina tavoitettavissa, eikä se välttämättä ole aina hyvä juttu. Sitä helposti unohtuu somen maailmaan eikä huomioi niitä ihmisiä jotka ovat fyysisesti läsnä.

Arvosana: Neljä kissanpentua.

Reading Challengesta oli yllättävän vaikea löytää sopivaa kohtaa, mutta ruksaan lopulta kohdan 41. A book by an author you’ve never read before.

Lisäksi Vaimo 22 oli ensimmäinen raita Luetaan sateenkaari- haasteeseen! Punainen ruksittu, seuraavana vuorossa oranssi raita.