Eve Hietamies: Tarhapäivä

Eve Hietamies

Tarhapäivä

Otava, 2012
Kansi: Markus Pyörälä

447 s.

Antti ja Paavo Pasanen ovat kulkeneet yhdessä kaksistaan jo yli viiden vuoden ajan. Kun Antin nykyinen ex-vaimo ja Paavon äiti Pia aikanaan synnytyslaitoksella otti ja lähti, ei hän ole liiemmin ollut kaksikon elämässä mukana, mutta taustalla kyllä. Pian sijaan Enni ja tämän tyttö Terttu ovat poikien elämässä säännöllisesti mukana, niin joka tiistaisia kylässä käyntejä kuin yhteisiä ulkomaanmatkoja myöten. Enni on Antille kuin sisko, kuten Terttu Paavolle.

Antti ja Paavo osaavat olla kaksistaan, elämä kulkee uomissaan. Antti tietää jo miten pientä poikaa pitää hoitaa, miten tämän saa nauramaan tai mitä suuttuneen Paavon huutama TY tarkoittaa. Antin elämä menee kuitenkin mullin mallin kun eräänä päivänä Tertusta tulee yllättäen Pasasen perheen tilapäisasukas. Antti joutuukin aikamoisen dilemman eteen huomatessaan ettei samat tavat pädekään Tertun kanssa mitä Paavon. Mitä eroa on tunikalla ja mekolla, ja mikä ihme on se valkoinen kissa-naama mikä näkyy kaikkialla?

Tarhapäivässä oli alusta asti sama rento tunnelma mitä Yösyötössä. Normaalia arkea ja normaaleja ongelmia. Uusi tarhapäivä tarhapäivän jälkeen. Vaikkei minulla omia lapsia vielä olekaan, pystyn silti osaltaan samaistumaan lapsiarkeen ja Antin elämään. Kirja on kirjoitettu niin samaistuttavalla tavalla, tapahtumat kuvataan lämminhenkisesti ja läheisesti. Lukemista ei malttaisi lopettaa, haluaa tietää miten Antti nyt tästäkin selviytyy ja mitä hauskaa Paavo nyt keksii. Mukavaa, helppolukuista viihdettä, kuitenkin ripauksella synkkiäkin aiheita, mm. Pian mielenterveysongelmat.

Antti on hahmona edelleen mielestäni todella symppis, ja sitä haluaa niin kovasti että hän onnistuu, oli asia mikä tahansa. Toki, välillä tekisi mieli takoa hieman järkeä Antin jääräpäähän. Välillä ei voi myöskään kuin ihmetellä miten tietämätön Antti voikaan olla joistain asioista, hieman jopa epäuskottavalla tavalla. Paavo on kasvanut ajattelevaksi pikkupojaksi, joka harjoittelee R-kirjainta ja ikävöi äitinsä perään. Äidin, joka ei osaa huolehtia edes itsestään, saatika pojastaan. Terttu toi kirjaan kivan lisän ja hieman tyttöenergiaa poikien keskelle, vaikkakin tosin hieman kärjistetysti.

Tuntui myös että tässä kirjassa oli hieman enemmän juonenkaarta kuin Yösyötössä, jonka muistelisin olevan enemmän vain Antin selviytymistä vastasyntyneen Paavon kanssa. Hyvä jatko-osa, Antin ja Paavon seikkailuista on aina kiva lukea. Nauroin jälleen monesti kirjan parissa, ja täytyy myöntää että itkin myös. Kirjassa oli montakin aika surullista kohtaa, liittyen nimen omaan Paavoon ja tämän äitiin Piaan. Tosin, olen yleensäkin todella herkkis jos kirjassa/elokuvassa tapahtuu jotain ikävää lapsille, joten siihen ei paljoa tarvita.

Muualla: Järjellä ja tunteella, Amman lukuhetki, Nenä kirjassa, Todella vaiheessa

Arvosana: Neljä kissanpentua

Kirjankansibingo: Keltainen. Reading Challenge: 38. A book that made you cry. Luetaan sateenkaari: keltainen raita.

L. M. Montgomery: Anna opettajana

L. M. Montgomery

Anna opettajana

(Anne of Windy Poplars,1936)

WSOY, 2002

Suom: Paula Herranen

277 s.

Kirjastolaina






Anna opettajana sijoittuu Annan unelmavuodet-kirjan jälkeen, jolloin Anna lähtee kolmeksi vuodeksi Summersideen yhteiskoulun rehtoriksi. Kirja koostuu enimmäkseen Annan kirjeistä rakkaalle Gilbertilleen, joissa hän selostaa Summersiden värikkäitä tapahtumia ja antaa hienoja kuvauksia uusista ihmisistä keihin tutustuu.

Annan opettajan tehtävät eivät ala kuitenkaan kovin hyvin, huolimatta ihastuttavasta talosta Kummituskujalla ja suloisista leskistä keiden luo hän päätyy vuokralaiseksi. Summersidea hallitsee Pringlejen suku, ja Anna on vienyt rehtorinpaikan eräältä Pringen sukuun kuuluvalta. Niinpä Annasta tuntuukin että koko Summerside on häntä vastaan, kun sekä oppilaat että jopa suvun vanhimmat nöyryyttävät häntä. Anna on tapansa mukaan harmissaan ettei hänestä pidetä, ja tekee kaikkensa ystävystyäkseen heidän kanssaan. Kolmeen vuoteen mahtuu paljon tapahtumia, niin surullisia kohtaloita kuin myös iloisia sattumia.

Luin muun sarjan viime vuonna vasta ensimmäistä kertaa, mutta sekä tämä että Annan perhe jäivät tuolloin välistä, nämä ns. uudemmat kirjat jotka on kirjoitettu väliin myöhemmin. Melkein olisikin pitänyt lukea koko sarja alusta ennen kuin hyppäsin lukemaan tätä melkein kylmiltään, sillä yksi lukukerta ei jätä mieleen kovin tarkkoja yksityiskohtia hahmoista ym. Onneksi suurin osa hahmoista tulee uutena tähän kirjaan, eikä muistissa olevat aukot niin haitanneet. Ja onneksi on wikipedia. 

Pidin alusta asti kirjeiden muodossa kerrotusta tarinasta, mutta on kuitenkin kiva että välissä on myös muutamia tavallisia kappaleita, sillä kirje-muotoon tahtoo lopulta hieman kyllästyä. Yksi asia kirjeissä kuitenkin jäi harmittamaan. Olin jo päässyt siihen ihanaan lämmittävään tunteeseen aloittaessani jälleen yhtä tyttökirjaa, että oikein odotin kaikkia kivoja söpöily-kohtia Annan kirjeissä Gilbertille. Mutta niitäpä ei ollutkaan, vaan välissä saattoi lukea että muutama sivu hypätty yli. Voi miksi, miksi näin. Olisi ollut kiva lukea edes muutama söpö rakkauskirje.

No mutta. Muuten tarina oli kyllä taattua Montgomerya ja Annaa. Todella kuvauksellisia tapahtumapaikkoja, tunnelmallisia taloja ja metsikköjä, mutkittelevia polkuja Huomiseen, kukkien tuoksua, unelmointia. Ja täynnä erilaisia, karismaattisia ja omannäköisiä ihmisiä. Erilaiset ihmiset ja ihmiskohtalot onkin parasta Montgomeryn kirjoissa. Ainoa vaan, että tällä kertaa mukana oli muutama niinkin raivostuttava hahmo, että minulla suorastaan alkoi kiehua niistä lukiessani. En muista että aiemmin olisi ollut ihan näin ärsyttäviä, valittavia ja kamalia hahmoja. Ja jos yleensä on tottunut, että lopulta heidän sydämet sulatetaan ja he muuttuvat, tai että edes omalla tavallaan "paha saisi palkkansa", näin ei käynyt tällä kertaa. Heillä ei ollut oikeastaan mitään virkaa koko kirjassa, mutta silti luin 7 sivua pelkästään siitä kuinka kaikki on kamalaa ja kuinka jokainen lause alkoi sanoin "pahoin pelkään, että..." tai "ettei vaan olisi..." Huoh. Yleensä jaksan nauraa näille, sillä huvittaviahan he olivat, mutta jotenkin tällä kertaa se muuttui aika pian puuduttavaksi ja ärsyttäväksi.

Muut hahmot olivat kyllä oikein ihastuttavia ja suloisia, juuri näillä sanoilla kuvaten. Pieni Elizabeth, joka joutuu asumaan synkässä ja pimeässä talossa ihmisten kanssa, jotka eivät häntä rakasta. On Katherine, joka vaan ei osaa elää elämää kuten muut, ja Rebecca Dew, kenestä ei voi puhua pelkällä etunimellä. Mahtavia hahmoja jälleen kerran, vaikka omalta osaltaan kaipaankin hieman myös niitä vanhoja, ja niitä jotka tulevat vasta seuraavissa osissa. Onneksi on vielä yksi lukematon Anna-kirja, jonka pariin varmaan pian käynkin. 

Tätä kirjaa oli kyllä todella vaikea pisteyttää. Sillä vaikka todella pidin kirjasta ja kirjan loputtua oli ihana olo, en silti aivan pääse yli niistä parista tooodella raivostuttavasta hahmosta. Ne pilasivat lukukokemustani jonkin verran, ja tiputtaa siksi yhden pykälän alemmas.

Muualla: Kirjaneidon tornihuone, Lukuisa, Cilla in Wonderland, Sonjan lukuhetket, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan

Arvosana: Kolme kissanpentua

Kirjankansibingoon kohta Nainen. Reading Challengeen kohta 16. A book from an author you love that you haven’t read yet.

Puolivuotias blogini

Täällä se on, puolivuotissynttärit! Huh heijakkaa.

Aloitin blogini tammikuun 11. päivä,  ja puoli vuotta on mennyt niin vauhdilla, että päätä huimaa. Blogiaika on ollut todella mukavaa, enkä kyllä enää vaihtaisi tätä harrastusta pois. Hassua muistella miten kauan aikaa olinkin pohtinut ja miettinyt ja aina melkein aloittanut oman blogin. Onneksi lopulta aloitin, lukuinnostuskin on noussut uusiin sfääreihin tämän myötä. Lisäksi jotenkin tuntuu että muidenkin blogien ja postausten lukemisesta saa enemmän irti kun on näin konkreettisesti osa yhteisöä.

Puolen vuoden blogihistoriani aikana olen lukenut yhteensä 46 kirjaa ja kivan näköisesti 10 100 sivua. Postauksia olen julkaissut tämän myötä 52.

Näistä kirjoista 30 on miesten kirjoittamia, 15 naisten. Yhden kirjan lasken molemmille. 

Englanniksi luin 13 kirjaa.

Kirjastolainoja kertyi 25 kappaletta, 20 oli omasta hyllystä ja yksi oli lainassa kaverilta.

Sarjakuvia kertyi 17, mangoja 4, ja e-kirjoja 9 kappaletta.

Ei paha! Ei siis todellakaan. En ole koskaan aiemmin kiinnittänyt huomiota tai edes miettinyt miten paljon olisi mahdollista lukea puolessa vuodessa, enkä ole aiemmin kyllä tämmöisiin lukemiin päässytkään. Kuten jo sanoinkin, blogin myötä olen huomannut lukuinnostukseni nousseen todella uusiin mittakaavoihin, ja suoritinkin jo tämän vuoden Goodreadsin lukuhaasteenikin. Aiemmin olen vuoden aikana päässyt ehkä näihin lukemiin mitä nyt luin siis puolessa vuodessa. Toki, lukemistoon on tullut paljon lisää sarjakuvia jotka nostattavat lukumäärää nopeasti ja vaikuttaa siis määrällisesti aika paljon.

Ja näin synttäreiden kunniaksi päätin kunnostautua myös blogin ulkoasun kanssa! Ulkokuori on hakenut muotoaan jo hyvän aikaa, mutta nyt olen vihdoin siihen tyytyväinen, ja tämä saa jäädä pidemmäksikin aikaa. Pieniä viilauksia on toki varmaan vielä tulossa. Toivottavasti kaikki näyttää hyvälle ja toimii, ilmoitella voi mahdollisista ei-toivotuista jutuista.

Lisäksi olen vihdoin saanut laiskuuttani lisättyä tuohon sivuun nappulan joka johtaa twitteriini, heti instagramin vieressä. Näiden alapuolelta löytyy nykyään myös bloglovin-nappula. Näin sitä valloitetaan somea! Facebook-sivua en ole blogilleni vielä tehnyt, mutta ehkä sekin vielä tulee tulevaisuudessa.

Mitä lukemiseen tulee, tällä hetkellä vaivaa ehkä pieni lukuinnottomuus. Muutama hyvä kirja on kesken, mutta lukeminen ei vaan innosta. Toki aina kun jotain kirjaa vaan aloittaa niin kyllähän se lukeminen sitten maistuu.

Olenkin lukemisen sijaan keskittynyt nyt enemmän sekä tv-sarjoihin että videopeleihin. Nämä kaudet vaihtelee minulla aina aika paljon, täytyy vain mennä niiden mukana. Kyllä se lukuintokin sieltä vielä palaa piakkoin. Aina se joskus palaa! 

Näiden höpinöiden myötä toivottelen kaikille kivaa loppukesää!

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa

Vilja-Tuulia Huotarinen

Valoa valoa valoa

Karisto, 2011

Kansi: Tuija Kuusela
175 s.

Kirjan kertojana toimii nuori Mariia Ovaskainen, joka osoittaa sanansa suoraan lukijalle. Eletään vuodessa 1986, ajassa jolloin kaksi suurta räjähdystä tapahtui. Toinen Tshernobylissä ja toinen Mariian päässä, Mimin voimasta. Kaikki alkaa siitä kun Mimi, punainen pinni päässä kysyy uimarannalla jos Mariia voisi näytellä hänen ystäväänsä. Mariia suostuu, ja tutustuu pian Mimin kotiin, valkoiseen taloon, Seka-Sortoon. Seka-Sorrossa Mariia tapaa myös Mimin perheen, tai mitä siitä on jäljellä; lähes sokea isoäiti ja Kylli-täti, sekä olohuoneessa oleilevat 59 ja 62.

Mimi ja Mariia tutustuvat paremmin, oleilevat yhdessä Mariian vanhempien kielloista huolimatta. Ystävyyden näytteleminen muuttuu rakkaudeksi. Mariia on Mimistä aivan lumoutunut, Mimi tuo Mariian maailmaan valoa valoa valoa. Mutta rakkauskaan ei voi pelastaa kaikelta.

Luin Valoa valoa valoa lukumaratonin yhteydessä, ja kirja alkoi todella lupaavasti Queenin sitaatilla ihanasta kappaleesta Sail away sweet sister. Harmillista vaan, itse kirja ei juuri lumonnut minua. Jokin kirjan kirjoitustyylissä ei vaan toiminut. Kieli oli hieman liian runollista makuuni ja tekstiä oli aseteltu eri tyyleillä, mikä ei yleensä minua oikein nappaa mukaansa. Joskus kyllä, mutta nyt se vaikeutti lukemista ja toi vielä enemmän vaikutusta liiasta yrittämisestä. En myöskään ihan kauhean paljon tykännyt kertojan tavasta puhutella lukijaa ja kertoa vinkkejä kuinka kirjaa kuuluisi lukea.

Ei kirja täysin huonokaan ollut, tarina on aika koskettava kertomus kahdesta nuoresta tytöstä ja heidän rakkaudestaan, ja ymmärrän kyllä osittain miksi kirja on voittanut Finlandia Junior-palkinnon vuonna 2011. Silti jotenkin minulle tarina oli aika yhdentekevä. En kokenut tapahtumia mitenkään läheisiksi enkä samaistunut kehenkään hahmoon. Ehkä lukumaratonkin ja vauhdilla lukeminen vaikutti asiaan osaltaan, tiedä sitten jos olisin eri mielentilassa lukenut kirjan, hieman rauhallisemmin ja keskittyneemmin, olisin saattanut pitää siitä enemmän.

Muualla: Luettua elämää, Kirjainten virrassa, Kirjanurkkaus, Kujerruksia, Kirjaston kummitus

Arvosana: Kaksi kissanpentua

Kirjankansibingoon ruksi kohtaan Pariskunta.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa

Pasi Ilmari Jääskeläinen

Sielut kulkevat sateessa

Atena, 2013 (e-kirja)

514 s.

Taannoin huomasin Pasi Ilmari Jääskeläisen twitteriä seuratessani että hän oli laittanut uusimman kirjansa Sielut kulkevat sateessa e-kirjan ilmaisjakeluun, ja kirja olisi saatavilla enää muutaman päivän. Muistelin pitäneeni miehen muutamasta lukemastani novellista, ja kirjan juonikuvaus kuulosti mielenkiintoiselle, joten otin talteen oman kappaleeni. Muutama viikko myöhemmin kesälomareissulle mukaan ottamani kirja loppuikin yllättävän pian, ja silloin muistin tämän. Onneksi muistin. Kiitos ilmaiskirjasta siis Jääskeläiselle, ja nyt haluankin hankkia tämän kirjan myös fyysisenä kopiona hyllyyni. (Kirja on myös omistettu kirjabloggaajille. Hih!)

Judit on kyllästynyt elämäänsä. Neljänkymmenen rajapyykki on jo mennyt, töissä on vaikea olla huonon sisäilman takia ja avioliittokin sovittiin yhteistuumin jutellen päättää, kohteliaasti kuten aina. Sitten Juditin lapsuudenystävä Martta pyytää Juditin hänen edustamansa firman alle töihin Helsinkiin. Kotihoitoa, todella hyvä palkka, hyvä sisäilma, työsuhdeasunto, lähempänä Marttaa ja etenkin Mauria, Juditin kummipoikaa. Judit suostuu ajatellen samalla ansaitsevansa rahaa haaveilemilleen ulkomaanmatkoille. Pian hän huomaa asuvansa keskellä Helsinkiä ja tekevänsä potilaille normaalien kotihoitotehtävien lisäksi sielunhoitoa.

Sillä siitä F-Remediumissa on kyse, ruumiin ja sielun kokonaisvaltaisesta hoidosta. Sielua tulee kohdella kuten ruumistakin; kysellä potilaalta missä tuntuu pahalle, ja kehittää sopiva hoito parantaakseen sielun oloa. Yksi näistä hoidoista on supersuosittu Persinger-laite, jonka avulla potilaiden sanotaan pääsevän lähemmäs Jumalaa.

Pian Judit pääseekin uuteen arkeen kiinni, ja alkaa käydä päivittäin hoitamassa kuuluisan ateisti Leo Moreaun haavautunutta jalkaa. Leolla huhutaan firman mukaan olevan todisteita Jumalan olemassaolosta, ja Judit toimiikin sairaanhoitajan työn ohella vakoojana Moreaun talossa, Martan pyynnöstä. Martalla kun on firman lisäksi toinenkin suuri syy saada tietoon Moreaun oletetut tiedot, sillä hänen poikansa, 8-vuotias Mauri on kuolemansairas. Martta antaakin Juditille kevyeksi kummintehtäväksi yrittää pelastaa Maurin sielu.

Voisin kirjoittaa tästä kirjasta vielä paljon, paljon pidemmästi, mutta silti tuntuu kuin raapaisisi vain pintaa. Kirjassa on niin paljon eri ulottuvuuksia, paljon mysteerisiä tapahtumia ja runsas juoni. On viikkokausia jatkunut sade ympäri eurooppaa, Marsiin laskeutuneet venäläiset, hämärä varjo joka seuraa Juditia, oudot samankaltaiset arvet ihmisillä, kaikkialla tuntuva homeen haju, Maurin sairaus. Paljon kaikkea, mutta ei silti mitään liikaa. Kirja tuntuu kokonaiselta paketilta - tosin hyvin synkältä ja harmaalta.

Sielut kulkevat sateessa nappasi minut heti alkumetreiltä mukaansa. Alkuasetelman jälkeen kirjassa alkaa pikkuhiljaa tapahtua yhä kummallisempia asioita. Realismin rajoja rikotaan ensin hienovaraisesti, mutta loppua kohden yhä enenevissä määrin niin, että kirjan loputtua täytyy aivan haukkoa henkeä. Kirjassa on niin paljon mystisyyttä ja salaisuuksia, todella kammottaviakin tapahtumia ja juonenkäänteitä, että lukemista on melkein mahdoton lopettaa. Kirja on tunnelmaltaan todella synkkä, harmaa ja vetinen, välillä jopa kuvottava, mutta samalla myös kovin unenomainen, aivan kuin kaikki tapahtuisi sumun keskellä. Tämä ei missään nimessä ole mikään hyvän mielen kirja, mutta silti kirjan päätyttyä minulle tuli hyvä mieli. Sellainen vau-olo.

Kirjan melkeinpä ainoa miinus oli sen päähenkilö Judit. Alkuun tuntui että Judit ei kyseenalaistanut mitään outoja tapahtumia. Ne tapahtuivat ja Judit tyynesti hyväksyi ne. Juditin olisi pitänyt mielestäni vielä enemmän pohtia omaa järkeä ja yrittää torjua oudot asiat, poistua paikalta. Sen sijaan myöhemmin kirjassa tuntui että asetelma kääntyi päälaelleen; kun kaikkialla oli selviä merkkejä tapahtumista ja todisteita vaikka mistä, Judit ei enää uskonutkaan mitään ja kyseenalaisti kaiken. Tämä oli aika raivostuttavaa, ja vei pienen siivun kirjan uskottavuutta. 

Sen sijaan suuren plussan annan kirjassa esiintyvälle Sivuhuomattelijalle, joka selittää lukujen välissä hieman enemmän Juditin ja Martan motiiveja, heidän tuntemuksiaan ja alitajuntaisiakin toiveita ja pelkoja. Tämä toi kirjaan kivan pienen twistin, kun sai tavallaan extra-silmäparin rivien väliin tutkimaan päähenkilöiden sielunelämää.

Olen lukenut Jääskeläiseltä aiemmin vain muutaman novellin kirjasta Taivaalta pudonnut eläintarha. Hyllyssä odottelee Harjukaupungin salakäytävät, ja uskaltaisin sanoa ettei mene kauaa kun jo tartun siihen.

Muualla: Kirsin kirjanurkka, Morren maailma, Oksan hyllyltä, Amman lukuhetki, Leena Lumi

Arvosana: Neljä kissanpentua

Kesäkuun kooste

Ja niin on jo kesäkuu mennyt! Kamalaa miten nopeasti aika kuluu. Suorastaan pelottavaa. Kesäkuu oli kuitenkin ihan kiva kuukausi. Alkukuusta sain ensimmäisen kummilapseni ihanien ristiäisten myötä, ja pian sen jälkeen olikin jo juhannus jolloin matkustin jälleen Keski-Suomeen kotikonnuille. Reissuun en varannut mukaan muuta kuin Moranin kirjan, jonka luinkin yllättävän nopeasti. Hetken ehdin jo voivotella kun en ottanut muita kirjoja mukaan, kunnes tosiaan muistin että minulla on Sielut kulkevat sateessa e-kirjana, ja aloitinkin sitä jo siis siellä, ja luin sen loppuun maratonin aikana.

Näiden reissujen myötä lukeminen olikin alkukuun kovin vähäistä, ei tuntunut olevan aikaa sellaiselle. Onneksi vaikka luettuna oli vasta kaksi kirjaa, osasin odottaa että viimeistään kesälukumaratonin myötä luettujen määrä nousisi. Ja nousihan se! Ihan hyvä määrä siis luettuja tässä kuussa, ottaen huomioon että tosiaan suurimman osan luin vuorokauden sisällä.

Sain myös Goodreadsin vuoden lukuhaasteen jo täyteen, olin nähtävästi hieman aliarvioinut suoritustani kun puolessa välissä vuotta saan sen jo suoritettua. Nostin nyt haastetta melkein puolella ylöspäin, toivotaan että lukuinto kestää! 

Kesäkuussa luin 8 kirjaa:

Neljä kotimaista ja ulkomaista kirjaa

Neljä kirjaa sekä naisilta että miehiltä

Yhden englanniksi

Kaksi e-kirjaa

Kolme sarjakuvaa

Kolme kirjastonkirjaa

Kaksi Finlandia junior-palkittua kirjaa 

 + Kaksi novellia

Luetut:

Maria Turtschaninoff: Maresi: Punaisen luostarin kronikoita (213 s.)

Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö (360 s.)

Reetta Niemensivu: Aavepianisti ja muita kertomuksia (40 s.)

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa (175 s.)

Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka (221 s.)

Yong-Deuk Kwon: Yölinja (28 s.)

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa (514 s.)

Joe Hill, Gabriel Rodríguez: Locke & Key, Vol. 1: Welcome to Lovecraft (171 s.) 

 + Claire Castillon: Äidin pikku pyöveli (kaksi novellia, 19 s.)

Yhteensä: 1741 sivua

Kesäkuuhun sisältyi monta hyvää kirjaa, kuten myös muutama ei-niin-hyvä kirjakin. Maresi, Näin minusta tuli tyttö ja Sielut kulkevat sateessa olivat kaikki todella hyviä kirjoja, kuukauden parhaimmistoa. Kaikki nostattivat ajatuksia ja viihdyttivät. Sarjakuvat eivät pettäneet taaskaan, ja erityisesti pidin kauhusarjakuvasta Locke & Key. Lukumaratonin aikana lukemani Valoa valoa valoa ja Sydämen mekaniikka sen sijaan jättivät aika kylmäksi, eivätkä oikein tarjonneet minulle mitään. Huotarisen kirjasta olisin halunnut pitää, mutta kirjoitustyyli ei tällä kertaa oikein napannut. 

Kirjahyllyn uutuudet:

Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö

Jane Austen: Kasvattitytön tarina

Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa

Colleen McCullough: Troijan laulu

Väritä itsellesi mielenrauhaa

Ali Smith: Oli kerran kello nolla

Näistä Moranin kirjan voitin Marika Oksan arvonnasta. Seuraavat kolme listassa löytyi saman päivän aikana kirpparilta muutaman euron hintaan. Mielenrauhaa värityskirjan ostin itselleni pitkän odotuksen ja pohdinnan jälkeen (pitäisikö siitä tehdä oma postaus?), ja Oli kerran kello nolla löytyi muutamalla eurolla kirjakaupan alesta.

Hieman alkaa olla kirjahyllyssä jo ahdasta, ja sen vuoksi olenkin hienovaraisesti karsinut sieltä joitain teoksia pois. Lähinnä sellaisia jotka ovat istuneet siellä jo parhaimmillaan vuosia ja joita en vieläkään ole lukenut eikä enää kiinnostakaan, tai sitten vaan sellaisia jotka oli ihan ok kirjoja, mutta joita en oikeastaan välttämättä halua enää hyllyyni. Tykkään tehdä ennemmin tilaa sellaisille kirjoille joita todella rakastan, tai uusille mielenkiintoisille kirjoille jotka todella tekee mieli lukea. Osa kirjoista menee varmaan suoraan kirjaston vaihtolaariin, osan voisi joskus laittaa vaikka kirpparille myyntiin.

Kivaa kesän jatkoa kaikille ja hyviä lukukelejä!

Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka

Mathias Malzieu

Sydämen mekaniikka

(La Mécanique du cœur, 2007)

Gummerus, 2011

Suom: Lotta Toivanen

Kansi: Jenni Noponen

221 s.

Sydämen mekaniikka kertoo nuoresta pojasta Jackista, joka syntyy vuonna 1874 maailman kylmimpänä yönä sydän jäätyneenä. Kiltti rouva, noitatohtoriksikin kutsuttu Madeleine auttaa nuorta äitiä synnytyksessä ja pelastaa pojan sydämen asentamalla siihen käkikellon joka pitää sydämen koossa. Kello raksuttaa Jackin sydämen kohdalla siitä pitäen, aiheuttaen pojalle nolojakin tilanteita kukkumalla väärällä hetkellä. Vaikka kello pitää Jackin hengissä, on se myös hänelle vaaraksi. Madeleine varoittaa Jackia koskaan rakastumasta tai vihaamasta ketään, hänen sydän kun ei tulisi niin vahvoja tunteita kestämään ja menisi rikki.

Jack uhmaa kuitenkin varoituksia, kun hän tapaa ihastuttavan andalusialaisen tanssijattaren, Miss Acacian, suloisen likinäköisen tytön, ja rakastuu häneen välittömästi. Tyttö katoaa, mutta poika ei voi häntä unohtaa ja lähteekin häntä lopulta etsimään, matkaten kauas kotoaan. Matkan varrella Jack lyöttäytyy yhteen taikuri Mélièsin kanssa sekä tapaa mm. kaimansa Viiltäjä-Jackin.

Luin Sydämen mekaniikan kesälukumaratonin aikana. Kirja oli todella nopealukuinen, mikä oli hyvä, sillä muuten en olisi välttämättä jaksanut lukea kirjaa loppuun saakka. Olin heti alkuun aika tympääntynyt, tarina vaikutti todella naiiville eikä ollenkaan sellaiselle mitä olin odottanut. Lopulta kirjan kielikin alkoi tökkiä. Hyvin koristeelliset lauseet tuntuivat todella teennäisiltä ja muka-hienoilta, aivan liian yritteliäiltä. Joissain vertauksissa ei ollut mitään järkeä, ja luinkin kirjan lopulta täysin ajattelematta loppuun. En lopulta jaksanut kiinnittää huomiota enää juuri mihinkään, luin kirjan pikavauhtia jotta sain käännettyä viimeisen sivun. Tämän lisäksi kirjan ajankuvaus ei tullut mielestäni millään lailla esiin, ja sekin unohtui lopulta kokonaan kirjan edetessä, mikä oli harmillista.

Tarina itsessään ei juuri alun jälkeen parantunut myöskään, tapahtumat olivat hieman liian suoraviivaisia ja naiiveja. Loppupuolella kirja onneksi hieman paransi otettaan ja sai minut jopa yllättymään juonenkäänteillään. En ollut odottanut ollenkaan sellaista loppua tällaiselle kirjalle, ja se sai minut pitämään kirjasta edes vähän enemmän.

Ei Sydämen mekaniikka huono ollut, mutta ei erityisen hyväkään. Tarina oli aika yhdentekevä ja omituinen, mutta ei sillä Tim Burtonmaisella tavalla mitä takakansi lupailee. Odotin kirjalta paljon enemmän, puitteet oli hyvät. Mutta nyt ei vaan toiminut, suurin ongelma taisi minulle olla kirjoitustyyli. Kyllä kirjassa tapahtumia onneksi kuitenkin riittää, ei se tylsäkään ole. Nopealukuinen, välillä ihan hauska ja yllättäväkin tarina rakkaudesta ja sydämen mekaniikasta. Plussaa kirja saa upeasta kansikuvastaan.

Muualla: Sara on listannut monia aikakauden epäkohtia, Laura jakaa mielipiteeni kirjasta melkein tarkalleen, Annami, Villasukka kirjahyllyssä ja Emilie pitivät kirjasta huomattavasti enemmän kuin minä.

Arvosana: Kaksi kissanpentua

Kirjankansibingoon ruksi kohdalle Siluetti. Reading Challengesta kohta 31. A book with bad reviews. Muistan lukeneeni kirjasta muutaman aika huonon arvion, mutta uhmasin niitä silti ja ostin kirjan alennusmyynneistä. No, niinpä niin.