26. elokuuta 2015

Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias

Gabrielle Zevin
Tuulisen saaren kirjakauppias
(The Storied Life of A. J. Fikry, 2014)
Gummerus, 2014
Suom: Tero Valkonen
240s.




A. J. Fikry on melkein neljänkymmenen, leskiksi jäänyt kirjakaupan pitäjä pienellä Alice Island-saarella. A. J. asuu kirjakaupan yläpuolella pienessä asunnossaan seuranaan vain alkoholi ja arvokas Edgar Allan Poen harvinainen teos. Hän on erakoitunut ja yksinäinen, eikä kirjakaupallakaan mene kovin tuottoisasti. Eräs päivä kuitenkin muuttaa A. J:n elämän suunnan täysin, kun hän löytää kaupastaan pienen lapsen, Mayan. Eikä aikaakaan kun A. J. huomaakin olevansa jälleen ihmisten ympäröimänä, ottaen osaa saaren yhteisöön, antaen lukuvinkkejä poliisien lukupiirille, ottavansa myyntiin jopa lastenkirjoja.

Olipa ihastuttava kirja! Koko kirjan ajan oli aistittavissa hyvin omintakeinen tunnelma. Eristyneen, saatika tuulisen saaren tunnelma ei ihan niinkään tullut esille jotta olisin sen aistinut, minkä takia pohdin hieman suomennoksen nimeä. Mutta muuten kirjan tunnelma lumosi minut. Kirjakauppa ja sen maailma, A. J:n Mayalle kirjoittamat kirjeet, eri kirjoja, kirjailijoita, kirjoista keskustelua. Pidin siitä paljon, ja pystyin omalla tavallani myös samaistumaan henkilöihin ehkä juuri tämän takia. Kirjat ovat aika suuri yhdistävä tekijä.

Tuulisen saaren kirjakauppias todella nimittäin ylistää kirjoja ja kirjailijoita, ja lukemista ylipäätään. Kirjojen lisäksi kirjassa on paljon yhteisöllisyyttä, mahdollisuuksien antamista, toivoa. Välillä asioita ja ihmisiä menetetään, ollaan onnettomia, katkeriakin. Lopulta kuitenkin luotetaan ihmisiin, otetaan riskejä, kohdataan uusia tuulia, rakastutaan. Henkilöhahmotkin ovat sympaattisia, aidon oloisia. Jokainen on tehnyt elämässään virheitä, kaikissa on hieman rosoja.

Kirja meni myös sellaisia uria mitä en osannut ollenkaan odottaa. En ollut kovin tarkkaan lukenut mitään arvioita kirjasta ennen sen lukemista, kuten en takakanttakaan, joten aikalailla kaikki tuli yllätyksenä aivan Mayasta saakka. Ja minä pidin siitä, on virkistävää aloittaa kirja tietämättä etukäteen siitä juuri mitään. Ei tule minkäänlaisia ennakkoluuloja tai -odotuksia. Osa asioista tuntuu näin jälkikäteen aika selviltä ja ennalta-arvattavilta, mutta minulta meni kyllä aikalailla kaikki vihjeet lukiessa ohi. Osasyy siihen on varmaan lukumaraton, minkä aikana luin tämän melkein yhdeltä istumalta, juurikaan pysähtymättä ajattelemaan. 

Tuulisen saaren kirjakauppias on aika kevyttä lukemista, sivut kääntyvät nopsaan eikä teksti ole vaikealukuista. Itse tarinakin on lopulta aika kevyt, ei kovin syvällinen muttei ihan pelkkää höttöäkään. Kirja on hyvin elämänmakuinen ja jätti jälkeensä hyvän mielen. Muistan hymyilleeni lukemisen aikana ja jälkeenkin paljon. Kirja myös sopi oikein hyvin luettavaksi yhteen pötköön, sillä kiinnostavuus pysyi koko ajan yllä.

Kirjojen ystäville oivaa lukemista, minä ainakin nautin olostani koko kirjan ajan.



Arvosana: Neljä kissanpentua

4 kommenttia:

  1. Tämä oli todella viehättävä kirja :)

    VastaaPoista
  2. Minäkin luin tämän viime viikolla, pitäisi myöskin blogata. Tämä tosiaan oli kirjojen ystäville kuin nenä päähän ja ihastuttavaa luettavaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasinkin että luit tämän myös melkein samoihin aikoihin, ja kiva että sinäkin tykkäsit! :) Oli kyllä ihana kirja, tätä muistelee lämmöllä.

      Poista

Kiitos kommentistasi! <3