George Orwell: Vuonna 1984

George Orwell

Vuonna 1984

(Nineteen Eighty-Four, 1949) 

WSOY, 2008

suom: Raija Mattila

kansi: Liisa Holm, Heikki Kalliomaa

330 s.

kirjastolaina

Vuonna 1984. Kaikkien ainakin nimeltä tuntema klassikko, josta on sitäkin tunnetumpi lausahdus "Isoveli valvoo". No, niinhän se valvoo. Koko ajan, kaikkialla, joka paikassa. Ikinä et ole yksin, et edes ajatuksissasi. Ajatuspoliisi voi nimittäin tulla ja viedä jos huomaa vääränlaisen ilmeenkin kasvoillasi, ilmeen joka paljastaa väärät anarkistiset ajatuksesi. Kasvojen ilmeiden ja kaikkien eleiden täytyy olla koko ajan hallitut, jopa nukkuessa. Tämän tietää kirjan päähenkilö Winston Smith erittäin hyvin, eikä anna ilmeidensä paljastaa itseään vaikka puolueesta toisin ajatteleekin. Ei vaikka suoraan teleruudun edessä hänen käteensä sujautetaan raskauttava lappu.

Winston on töissä Totuusministeriössä, jossa hänen tehtävänään on muokata vanhoja lehtijuttuja, artikkeleita, erilaisia painoksia uuteen muotoon joka vastaa nykyistä totuutta. Historiaa muutetaan alituisesti puolueen hyväksi, ja kansalaiset hyväksyvät sen mukisematta, huomaamatta edes muutosta. Tämän lisäksi puolue on luonut uudiskielen jolla pyritään estämään kokonaan edes ajatuskin puolueen vastustamisesta. Kielessä ei kerta kaikkiaan ole sellaisia sanoja, joilla puoluetta voisi vastustaa, ja pian uudet sukupolvet eivät tiedä enää vanhaa kieltä.

Vuonna 1984 näyttää aika pelottavan kuvan täysin totalitaarisesta yhdyskunnasta, jossa ihmisten jokaista tekoa kontrolloidaan, jopa muistia. Ihmisille uskotellaan vaikka mitä, kun he eivät tiedä paremmasta. Ja vaikka he hyvin tietävät mitä eilispäivänä tapahtui, jos puolue vain väittää tapahtumien olleen toisin, he uskovat sen ja unohtavat muistaneensa toisin. Sillä jos puolue jotain sanoo, sen täytyy olla totta. 2+2=5 ja musta on valkoista.

Koen oikeastaan hyvin vaikeaksi kirjoittaa tästä mitään. Mitä sellaista tästä voisi sanoa mitä ei olisi jo sanottu moneen kertaan. Lisäksi kirjan lukemisesta on jo pari viikkoa aikaa, ja tuoreimmat muistikuvat on jo hävinnyt mielestä. Luin myös kirjan alkua aika pitkään, en koskaan saanut kunnolla aikaiseksi lukea pitkää pätkää kerralla, ja se hieman häiritsi lukukokemusta.

Pidin kirjasta kuitenkin lopulta todella paljon. Kirja oli ahdistava ja tunnelma oli toivoton, eikä kirjan jälkeen jäänyt mitenkään kovin hyvä mieli. Enkä oikeastaan lukiessa juurikaan tuntenut ahdistusta, mutta kirjan loputtua oli hieman inhottava olo. Vaikea sanoa mikä kirjassa oli hyvää ja mikä huonoa. Välissä oli muutama hitaasti etenevä kohtaus, jotka kuitenkin sisällöllisesti olivat oikein mielenkiintoisia. Välillä oli olo etten halua lukea näin masentavaa tekstiä, mutta silti mielessä jylläsi vielä pieni toivonkipinä paremmasta. Kirja piti otteessaan alusta loppuun, ja on vain todella kiinnostavaa kuinka ihmismieli ja yhteiskunta toimii tällaisessa maailmassa.

Muualla: Kirjainten virrassa,  Jokken kirjanurkka, Anna minun lukea enemmän, Rakkaudesta kirjoihin,

Arvosana: Neljä kissanpentua

Reading Challengen kohtaan 48. A banned book. Kirjankansibingoon kohtaan kasvokuva.