Bjørn Sortland, Timo Parvela: Kepler62: Pioneerit

Bjørn Sortland, Timo Parvela

Kepler62: kirja neljä: Pioneerit

WSOY, 2016

Suom. Outi Menna

Kuvitus: Pasi Pitkänen

133 s.

Kepler62:en sarjassa ollaan päästy jo neljänteen osaan, eikä tulossa ole enää kuin kaksi osaa. Kuinka kaikki ehtii selvitä vain kahdessa kirjassa? Huh, toivottavasti jotenkin!

Tämä sarjan neljäs osa oli kuvitukseltaan ja ulkoasultaan ehkä tähän mennessä sarjan kaunein. Lapset ovat vihdoin päässeet uudelle planeetalle Kepler62e:lle, ja planeetta huokuu vehreyttä ja upeita maisemia. Pasi Pitkänen todella onnistui jälleen, tunnelma ja uuden planeetan raikas ilma suorastaan tulvivat sivuilta. Upeaa jälkeä, näitä voisi ihastella loputtomiin.

Tarinassa mennään ihan todella hurjaa vauhtia eteenpäin, uusia asioita tippuu eteen sivu toisensa jälkeen. Paljon uusia kysymyksiä, arvoituksia, juonenkäänteitä. Mutta koska asiaa tulee niin paljon ja sivumäärä on pieni, tapahtumissa myös hypitään aika paljon, eikä niitä käsitellä kovinkaan syvällisesti tai ollenkaan laajasti, jotkut sivuutetaan vain parilla lauseella. Tämä häiritsi jonkin verran, sillä se vei osan kirjan uskottavuudesta pois. Jos nyt tällaisessa lasten scifi-sarjassa voi uskottavuudesta puhua. Mutta jotenkin hätäinen olo tästä osasta tuli.

Olisin kaivannut osaan siis hieman enemmän selityksiä joillekin asioille tai motiiveille. Kertojana toiminut Marie tuntui surevan välillä paljon tiettyjä tapahtumia, mutta kuitenkin seuraavaksi kaikki pelasivat iloisena yhdessä jalkapalloa, ja asia unohdettiin. Toki oletan että tässä välissä on aikaakin kulunut, mutta silti. Osa asioista tuntui tietysti myös hyvin epäloogisilta, mutta sellaista voi tällaisilta monikulttuurisilta lastenkirjoilta olettaakin, kuten kaikki kielelliset ongelmat. Osa asioista tuntui siis hieman hätiköidyltä, vaikka tämä osa toki kiinnostava ja koukuttava jälleen olikin.

Kaunis ja hyvä osa tämäkin silti oli, ehdottomasti. Vielä olen tosin nauttinut enemmän Parvelan osista kuin Sortlandin, tarkkaa syytä en osaa tälle sanoa. Hieman myös pelottaa, että jos asiaa tulee tällä vauhdilla jatkossakin, saadaanko kaikki pakettiin? Toivon ja myös ehkä uskonkin niin!

Muualla: Kirjojen keskellä, Pieni kirjasto, Kujerruksia, Kirjahilla

Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haaste: 10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis

Lukumaraton on täällä taas (KOOSTE)

Hiphei taas maratoonataan! Vuorossa on jo kolmas ystävänpäivän lukumaraton, jota emännöi tällä kertaa Tuntematon lukija. Koska ystävänpäivä sattuu tiistaille, haasteaikaa on pidennetty jo tälle viikonlopulle, jotta kaikki halukkaat pääsevät osallistumaan. Monet ovatkin ilmoittaneet maratoonaavansa jo nyt viikonloppuna, ja niin aion minäkin tehdä. Linkin takaa pääsee tarkempiin sääntöihin ynnä muihin.

Minunhan ei ollut tarkoitus alun perin lähteä mukaan, mutta voi olla, että tämä on ainoa aika kun vielä on aikaa koulujutuilta, joten miksipä ei. Aloitan siis tänään lauantaina johonkin aikaan iltapäivällä, sitten kun kerkeää ja tuntuu sille. Päivittelen tähän samaan postaukseen lukemisiani, mutta en varmaan ihan kauhean usein. Yritän päivitellä etenemistä myös twitteriin.

Ja mitä sitten aion lukea maratonilla? Aloitan varmaan vieläkin kesken olevalla Harry Potter and the Cursed Childilla, sillä sitä ei ole enää paljoa jäljellä. Myös Haitekstiin saatan tarttua jos huvittaa. Näiden lisäksi lukupinossani odottaa muutama novellikokoelma novellihaastetta silmällä pitäen, muutama sarjakuva ja kirjastolaina. Sekalainen sillisalaatti, mutta eiköhän näillä pärjää. 

KLO 16 - 19:30
Aloitin maratonin lopulta neljältä, tosin pidin ruokatauon heti siihen alkuun. Olisin voinut siis pitkittää alkua vielä hieman, mutta toisaalta haluan lopettaa huomenna jo suht ajoissa. Aloitin lukemisen Cursed Childilla ja luin sen loppuun, mielipiteen siitä kuulette myöhemmin. Tämän jälkeen jatkoin Anni Nykäsen Mummo-sarjakuvalla, joka oli todella nopealukuinen ja aikas hauska myös. Viimeisimpänä aloin lukea Adichien novellikokoelmaa Huominen on liian kaukana ja sain siitä juuri toisen novellin päätökseen.

Jatkan lukemista vielä hetken aikaa seuraavalla novellilla, jonka jälkeen on pidettävä ainakin Haluatko miljonääriksi -menevä tauko.
Sivuja luettuna: 235

KLO 23:30
Tauko venyi lopulta parin tunnin mittaiseksi mutta ei se mitään, onhan tässä aikaa. Jatkoin Adichien kokoelmalla ja luin siitä jälleen kaksi novellia, tuntuu että jokaisen novellin myötä kirja vain paranee. Hyvältä siis vaikuttaa! Näitä myös lukee todella nopeasti, ja ovat muutenkin täydellisiä maratonille. Voi olla että jatkan vielä ainakin yhdellä novellilla, jonka jälkeen voisin hypätä Keplerin neljännen osan kimppuun. Yritän valvoa vielä jonkin aikaa, mutta en varmasti aamua myöten.

Seuraava päivitys tulee varmaan huomisen puolella!
Sivuja luettuna: 272

KLO 11:55
Yö on hyvin nukuttu ja lukeminen jatkuu jälleen. Luin illalla vielä yhden Adichien novellin, ja hitaiden aamutoimien jälkeen jatkoinkin jo Kepler62:n neljännen kirjan pariin ja lukaisin sen kerralla. Olipa taas seikkailu! Äsken aloitinkin sitten Sagan kuudennen osan, vihdoin ja viimein, eikä sen parissa varmasti kestä kauaa. Nyt vähän teetä mukaan ja jatkamaan.
Sivuja luettuna: 490

KLO 16:00
Maratonin loppuaika sujui mukavasti Adichien parissa, ja nyt on maraton osaltani ohitse. Mukavaa oli, missään vaiheessa ei tuntunut pakkopullalta tai kivistänyt juuri edes silmiä, ja oikeastaan lukemista voisi vielä jatkaakin. Tähän varmasti vaikuttaa sekä hyvät kirjat, että myös se, etten ottanut paineita pitkään nukkumisesta tai ohjelmien katsomisesta, lukuaikaa oli kyllä silti riittämiin.

Lukemani kirjat:

Jack Thorne, J.K. Rowling: Harry Potter and the Cursed Child (aiemmin kesken) 77 sivua

Bjørn Sortland, Timo Parvela: Kepler62: kirja neljä: Pioneerit 133 sivua

Anni Nykänen: Mummo 104 sivua

Brian K. Vaughan: Saga, Vol. 6 152 sivua

Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana (osittain, 11 novellia) 238 sivua

Sivumäärä yhteensä: 704

Harmittaa, että tuosta Adichien novellikokoelmasta jäi ainoastaan viimeinen novelli lukematta, ihan en ehtinyt ennen kello neljää. Kokoelma oli kuitenkin todella hyvä, maratonille oikein mainiota lukemista. Saga ja Mummo edustivat tällä kertaa sarjakuva-kiintiötäni, molemmat oikein hyviä. Kepler62 ei pettänyt taaskaan, ja kyllä, taisin lopulta pitää myös tuosta Potteristakin. Sivumääräänkin olen tyytyväinen, aikalailla sellainen lukema mitä ajattelinkin.

Teen kaikista joskus vielä omat postaukset, muutamasta otin jopa muistiinpanoja ylös lukemisen aikana, etten vain unohda ajatuksiani kaiken lukemisen keskellä. Nyt muihin puuhiin!

Hyvää maratonia ja lukuiloa kaikille joilla se on kesken tai vasta tuloillaan!

Ali Smith: Oli kerran kello nolla

Ali Smith

Oli kerran kello nolla (There but for the, 2011)

Otava, 2013

Suom. Kristiina Drews

284 s.

Oli kerran kello nolla vetää aika sanattomaksi. Heti kirjan luettuaan ei oikein tiedä mitä ajattelisi, mutta kuitenkin hymyilyttää kovasti. Pidän tätä aina hyvänä merkkinä. Kirjasta tulee hyvä mieli, se pakottaa ajattelemaan ja pohtimaan, se vie eteenpäin lujasti, mutta kuitenkin yllättävän lempeästi. Kirjaa lukee vauhdilla ja mielellään, sivut vain kääntyvät eikä lukemista halua lopettaa. Silti se vaatii oman aikansa sulatella asioita.

Kirjan asetelma on yksinkertainen. Kaikki alkaa siitä, kun Miles-niminen mies lukittautuu eräillä kutsuilla ventovieraan perheen vierashuoneeseen päivällisen ja jälkiruoan välissä. Kukaan ei aluksi edes huomaa tätä erikoista tapahtumaa, eikä kukaan lopulta tiedä miksi näin on käynyt. Pian uutinen tästä perheen ei-toivotusta vieraasta leviää, eikä aikaakaan kun talon eteen on levittäytynyt ihmisiä telttoineen, odottaen jotain käännettä tapahtuvaksi. Tämä on kuitenkin vain kirjan asetelma, taustalla kirja kertoo paljon muustakin; ajasta ja ihmisyydestä, muistamisesta ja taiteesta.

Kirjassa on neljä erilaista näkökulmaa, joista selviää pikkuhiljaa kuka tämä Miles on. On Anna joka tunsi Milesin nuoruudessaan, Mark joka toi Milesin mukanaan illallisille, May jolla on yhteys Milesiin tyttärensä kautta sekä nuori Brooke, ihana ja fiksu tyttö joka oli myös kutsuilla mukana. Pidin erityisesti Markin osuudesta, jossa kuvailtiin näitä kohtalokkaita ja aika erikoisiakin illallisia, jolloin koko episodi saa alkunsa. Tai no, mistä se nyt oikeasti alkaakaan. Myös Brooken osuus oli todella hyvä ja avartava. Sen jälkeen oli hienoa lukea kirjan alku uudelleen.

Kirjaa on todella hienoa ja hauskaa, mutta myös haastavaa lukea sen suuren sanaleikkien määrän takia. Sanaleikkejä on sekä hahmojen puheissa ja keskusteluissa, kuin myös muuten, ihan ohimennen lauseissa. Osa on helposti havaittavissa ja nerokkaitakin, mutta ehkä kaikista parhaimpia ovat ne sellaiset hienovaraiset, melkein huomaamattomat sanaleikit ja muunnokset, nerokkaat oivallukset jotka joskus ehkä vasta hetkenkin päästä nivoutuvat yhteen. Lopulta tuntuu, että koko kirja on yhtä sanaleikkiä, hyvin nerokkaalla tavalla. Sellaisella nerokkaalla, ettei sitä taida ihan kokonaan edes tajuta. Ainakaan minä en päässyt kirjassa aivan täysin kärryille, mutta se ei poistanut kirjalta mitään. Melkein tuntuu, että se teki kirjasta jopa paremman, se ettei sitä ihan tajunnut. 

Sen verran sekavat ajatukset tästä on, että suosittelen ihan vain kokeilemaan ja kokemaan tämän itse. Kyllä sen varmasti pian myös huomaa, onko kirja sitä ominta juttua vai ei, tykkääkö kirjan tyylistä vai ei. Itse pidin ja koin omaksi, vaikka se jäikin myös hieman vieraaksi ja oudoksi. Mutta kuitenkin vain hyvällä tavalla.

Muualla: Ullan luetut kirjat, Lukuisa, Pieni kirjasto, Eniten minua kiinnostaa tie,

Arvosana: Neljä kissanpentua

Helmet-haasteen kohta 18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa.

Tammikuun kirjat

Tammikuuko meni jo, mitä ihmettä? Juurihan sitä vasta juhlittiin uuden vuoden alkamista ja mietittiin miten tehdä tästä vuodesta edellistä parempi. Ja nyt ollaankin jo helmikuussa. No, tammikuu oli ihan kiva kuukausi. Ei ehkä noin globaalilla tasolla, mutta henkilökohtaisesti ei mikään kamalin. Ei mikään erityisen hyväkään, mutta menihän se. Ainoa todellinen haittapuoli tammikuussa oli jatkuva selkäkipu, joka alkaa onneksi nyt olla selätetty (hehe).

Koulu jatkui jälleen, tosin aika hitaanlaisesti sillä tavalla, ettei siihen opiskeluun meinaa millään päästä takaisin kiinni loman jälkeen, ja kohta tuleekin sitten kaikki päälle kerralla. Mutta noh, sitähän se tuntuu aina olevan. Mikään ei kuitenkaan tunnu vielä mitenkään pahalta, vaan opiskelut maistuu ja on edelleen harvinaisen mukavaa kun on opiskelemassa haluamaansa ammattiin. 

Vaikka koulun puolesta vielä ei olekaan ollut kovin paljon hommaa, ei lukeminen ole silti ihan kovin maistunut. Tai välillä on, välillä ei. Toisaalta tekee kovasti mieli lukea kaikki nyt heti, mutta jotenkin ei vaan saa aikaiseksi sitten lukea. Ehkä tämä johtuu osittain kesken olevista kirjoistakin, ne eivät ole houkutelleet mukaansa kuten ajattelin.

Lopulta tulin lukeneeksi tammikuussa kaksi kirjaa, joista toinen omasta hyllystä ja toinen äänikirja.

Ali Smith: Oli kerran kello nolla (284s.)

Lauren Graham: Talking As Fast As I Can: From Gimore Girls to Gilmore Girls and Everything in Between (224s. (4h36min))

Sivuja yhteensä:  508

Ali Smithin kirjan olin halunnut lukea jo todella pitkään, ja kun jälleen eräs päivä koin tuon tunteen, päätin napata kirjan hyllystä ja aloittaa saman tien. Pidin kirjasta paljon, vaikka se olikin hyvin hämmentävä lukukokemus. Siitä on tulossa vielä oma postauksensa. Lauren Grahamin kirjan olin myös halunnut lukea aina siitä asti kun se viime syksynä ilmestyi, ja vieläpä nimen omaan äänikirjana. Sillä mikä olisikaan parempaa kuin kuunnella Gilmoren tyttöjen jaksojen kuvauksista itse Laurenin kertomana? Niinpä. Kuuntelin kirjaa aina bussimatkoilla ja niinä synkkinä öinä, kun valvoin selkäkivun takia. Tästäkin pidin hurjasti, ja teen myös tästä oman postauksen.

Näiden kirjojen lisäksi luin tammikuussa myös Harry Potter and the Cursed Childia, mutta jotenkin sen lukeminen vain on jäänyt. Kirja on ollut ihan hyvä kyllä tähän asti, mutta jotenkin ehkä pelottaa jatkaa sitä eteenpäin. Olen alkanut lukemaan myös ensimmäistä Ota kolme valitse yksi-kirjaa, Haitekstiä, joka on ollut ihan ok, aika erikoinen. 

Voi olla että aloitan jonkun uuden kirjan näiden ohelle, nämä kun eivät jotenkin nyt vie mukanaan kovin hyvin. Pinossa odottaisi muun muassa kirjastosta varattu uusi Mifongin kadottama, joka kyllä houkuttelee aika paljon.

Ota kolme valitse yksi -blogisarja

Tervetuloa seuraamaan uutta blogisarjaa!

Kaikkihan tietävät jo, että ne oman hyllyn monet lukemattomat kirjat tuppaavat myös jäämään lukemattomiksi pitkiksi, pitkiksi ajoiksi. Minullakin on edelleen tarkoituksena saada luetuksi oman hyllyn kirjoja mahdollisimman paljon, mutta aina toisinaan se tahtoo unohtua kiinnostavien uutuuksien takia. No, nyt käyn tämän ainaisen haasteen kimppuun uuden keinon turvin.

Kyseessä on siis eräänlainen haaste, jossa ystäväni käyvät läpi kirjahyllyäni ja valitsevat sieltä minulle kolme kirjaa. Näistä kolmesta vaihtoehdosta minä sitten valitsen seuraavan luettavan kirjan. Ja se sitten pitää lukea, tai ainakin antaa sille reilu mahdollisuus.

En tiedä vielä miten usein tulen tätä tekemään, eli mennään ainakin nyt alkuun fiiliksen ja oman aikataulun mukaan. Joskus kun saman kirjan lukemisessa voi mennä reilusti yli kuukausikin, niin en halua asettaa tälle vielä mitään rajoja.

Ensimmäinen valinta on nyt kuitenkin tehty ja vaihtoehtoina minulla oli nämä kolme kirjaa:
 

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

2014 Finlandia palkittu romaani, joka ei ole istunut hyllyssäni vielä ihan kauhean kauaa, mutta jota en jostain syystä ole halunnut alkaa lukemaan. Ehkä muka-vaikea aihe, palkinto ja eriävät mielipiteet ovat karkottaneet, ja kirjaan tarttuminen tuntuu pelottavalta.

Steven Hall: Haiteksti

Tämä on varmaan hyllyssäni pisimpään lojunut kirja, en edes kehtaa sanoa kuinka monta vuotta. Muistan ostaneeni sen alennuksesta viidellä eurolla, koska kansi oli hieno ja aihe jännittävän kuuloinen. Edelleen kirja kyllä kiinnostaa, mutta aika etäisesti.

Marianne Cedervall: Ajattelen sinua kuolemaasi saakka

Tästä kirjasta minulla ei itseasiassa ole mitään aavistusta, mistä olen tämän hankkinut. Varmaan jostain kirpparilta tai alennuksesta hyvään, pieneen hintaan. Kuulosti varmaan silloin hauskalta, mutta ei ole kuitenkaan niin paljoa kiinnostanut, että olisin sen tuolta hyllyn kätköistä poiminut.

Ja näistä kolmesta seuraavaksi luettavaksi valikoitui Haiteksti. Se on näistä kaikista eniten sellainen, jonka aihe todella kiinnostaa, ja uskoisin myös pitäväni tästä. Noista kahdesta muusta en ole vielä aivan varma, jälkimmäisen kohdalla taidan harkita jopa kiertoon laittamista. Sillä, jos se ei nyt kiinnosta yhtään, niin kiinnostaako muka jatkossakaan? Tuskin ei. 

Kehotan muitakin tarttumaan samantapaiseen haasteeseen, edes silloin tällöin! Oman hyllyn kirjoja katselee aivan eri silmällä, kun niitä käy läpi jonkun muun kanssa. Sieltä löytyy jos jonkinlaisia kirjoja, joita ei välttämättä ole tullut edes muistaneeksi. Samalla voi tehdä vaikka vähän sitä karsintaakin.

Seuraavan kolmikonkin olen itseasiassa jo saanut eteeni, mutta näytän ne ja valintani vasta myöhemmin, kun on niiden aika. Tämä kirja ainakin nyt ensin pois alta.

Blogistanian äänet

On aika äänestää viime vuoden parhaita kirjoja! Huomenna tähän samaan aikaan julkistetaan sitten jo voittajat. En lukenut kovin montaa uutuutta viime vuonna(kaan), mutta onneksi ne jotka luin, olivat harvinaisen hyviä. Tällä kertaa äänestän Globaliassa ja Kuopuksessa. Tässä siis ääneni!

 

Blogistania Globalia

3 pistettä Elena Ferrante: Loistava ystäväni

2 pistettä Chigozie Obioma: Kalamiehet

1 piste John Williams: Butcher's Crossing

 

Blogistania Kuopus

3 pistettä Timo Parvela, Bjørn Sortland: Kepler62, kirja kolme: Matka

2 pistettä Maria Turtschaninoff: Naondel

Maria Turtschaninoff: Naondel

Maria Turtschaninoff
Naondel, Punaisen luostarin kronikoita
(Naondel. Krönikor från det Röda Klostret, 2016)
Tammi, 2016
Suom. Marja Kyrö
397 s.

Naondel kertoo pitkän aikavälin tarinan naisista, voimalähteistä, vallanhimosta, julmuudesta ja toivosta. Tarina alkaa Kabirasta, nuoresta ja viattomasta tytöstä, joka tekee elämänsä suurimman ja pitkälle kantavan virheen. Kabira on kylänsä lähteen Anjin suojelija, mutta ihastuneena nuoreen poikaan Iskaniin, hän näyttää tälle lähteen ja sen voiman. Tuon virheen takia Kabirasta tulee manipuloivan, julman ja kieron Iskanin, visiirin pojan, ensimmäinen vaimo. Iskan on kuitenkin hyvin vallanhimoinen, eikä hänelle riitä vai yksi voimalähde tai pelkkä yksi vaimo, vaan valloittaa aikojen saatossa monia muita voimalähteitä ja ottaa uusia jalkavaimoja, jotka kaikki kertovat oman tarinansa Kabiran tarinan lisäksi. Kaikilla näillä tytöillä ja naisilla on jonkinlainen menneisyys ja syy, jonka takia he ovat nyt Iskanin vallan alla. Kaikilla näillä naisilla on myös jonkinlainen voima sisällään.

Naondel on hurja kirja. Se alkaa viattomasti nuorten ihastumisella, heidän salaisilla tapaamisillaan lähteellä ja ylimystön kuvauksilla. Alussa kirja olikin mielestäni kuin Teemestarin kirjan ja juuri lukemani Belgravian sekoitus. On kirjassa myöhemminkin vielä mukana ylimystö, mutta vain näennäisesti ja taustalla. Paljon suuremmassa roolissa kirjassa on kuitenkin naisten väliset suhteet, heidän tahdonvoimansa, heidän menneisyytensä ja kaiken alla alati sykkivä voima. Lähteen voima, maan voima, kallon voima. Nämä voimat ovat kirjassa ehdottoman vahvana esillä, ja tuntuukin että koko kirja sykkii tietynlaista voimaa. Vaikea selittää sen enempää, tämä täytyy ehkä vain itse kokea.

Kirja ei ole suloinen, eikä siinä ole kyse ihastumisesta tai edes juurikaan rakkaudesta. Sen sijaan kirja on välillä todella julma ja raaka, suorastaan ahdistavan kamala. On lohdutonta lukea kirjaa alistetuista naisista, kun missään ei näy pakotietä eikä juurikaan valonpilkahduksia. Mutta silti, kaikesta tästä kamaluudesta huolimatta, taustalla on se jokin. Naisilla on silti vielä toivoa, heillä on ilonhetkiä, heillä on suunnitelmia. Heillä on toisensa. Heillä on voimaa. Päättäväisyys ja kärsivällisyys ovat kaikilla usein koetuksella, mutta lopulta ne myös palkitsevat.

Naondel on kirjoitettu taitavasti. Kaikki nuo kauheudet mitä kirjassa tapahtuu, voivat olla hyvinkin luotaantyöntäviä, mutta kun taustalla on koko ajan tieto ja toive paremmasta, koko kirjan ajan kantava maagisuus sekä upea, yksityiskohtainen ja todentuntuinen fantasiamaailma, kauheuksista tulee luettavia. Sitä tietää, että lopulta, kaiken tapahtuneen jälkeen, kaikki tulee olemaan hyvin, ainakin jollain tasolla.

Mielestäni oli kiehtovaa lukea eri naisten tarinoita menneisyydestä, vaikka alkuun tuntuikin hassulle tällainen näkökulmien ja aikatasojen välillä hyppiminen. Siihen kuitenkin tottui nopeasti, ja olinkin aina todella kiinnostunut lukemaan uudesta hahmosta kun sellainen kirjassa esiteltiin. Ainoastaan kerran kirjan aikana tuli pienen pieni notkahdus, eikä erään hahmon tarina kiinnostanut. Lopulta kuitenkin juuri tämä hahmo muodostui kaikista erikoisimmaksi ja jännimmäksi, ja se myös muutti koko tarinan kulun.

Naondelissa on koko kirjan ajan myös todella erikoinen tunnelma. Välillä toki lohduton ja pelottava, mutta suurimmaksi osaksi sellainen odottava ja hitaasti, mutta varmasti lämpeävä. Se sekä vetää puoleensa, mutta samalla tapahtumillaan työntää luotaan. Kirja eroaa Maresista aika tavalla, sillä Maresi on vielä selvästi luokiteltavissa nuortenkirjaksi. Tämä taitaa olla jo nuorten aikuisten kirja, mikä on ihan hyväkin, sillä sen verran raakoja juttuja kirjassa on. Vaan jos olet lukenut Maresin ja tykännyt, kyllä suosittelisin tätäkin. Tulee hieman lisää näkemystä siihen, miksi Punainen luostari on ylipäätään rakennettu ja miten.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta hurjasti. Alkuun mietin, miten tämä voi peitota niin ihanan ja suloisen Maresin, mutta ei tämä kyllä paljoa huonommaksi jäänyt, vaikka olikin hyvin erilainen. 

Muualla: Ullan luetut kirjat, Luetaanko tämä?, Sekaisin kirjoista, Paljon melua kirjoista

Arvosana: Neljä kissanpentua

Tämän postauksen myötä blogini sai myös hieman uutta ilmettä uuden vuoden kunniaksi. Edellisen teeman värimaailma alkoi olla jo aika kyllästyttävä, ja halusin tilalle jotain kirkasta ja yksinkertaista.