JP Ahonen: Villimpi Pohjola: Kypsyyskoe

Villimpi Pohjola #3

Arktinen Banaani, 2011

88 s.

Olipa ihanaa palata tämän värikkään ja hupaisan kaveriporukan joukkoon! Kyllä sitä hieman ehti jo kaivatakin näitä kavereita, ja onneksi he osasivat tälläkin kertaa viihdyttää. 

Tässä osassa on jo nimensä mukaisestikin havaittavissa jonkinasteista kypsymistä, suorastaan aikuistumista. Osalla alkaa yliopisto-opinnot olla vihdoin aika lähellä loppuaan, osa harkitsee astetta vakavampaa sitoutumista ja osalle on luvassa aikamoisia yllätyksiä.


Ahosen piirustustyyli on edelleen yksi aivan omista lemppareistani, se on niin pehmeää ja hauskan näköistä, kivoilla yksityiskohdilla ja kauniilla väreillä. Se vaan hivelee silmiä, ja ihan pelkästään jo sen takia näitä on niin kiva lukea. Sarjakuva on muutenkin kokonaisuutena hyväntuulinen ja aikalailla sellainen hyvän-mielen-kirja.

Toki eivät ne aiheetkaan huonoja ole. Tässä osassa mennään aika kivasti eteenpäin eri hahmojen elämissä, saadaan vähän lisää syvyyttä ainakin joihinkin heistä. Monella on nyt uusia tuulia luvassa ja on hauskaa nähdä miten he niistä tulevat jatkossa selviytymään. On aina kiva jos sarjakuvissa hahmot menevät jollain tapaa eteenpäin elämässä, ettei monta kirjaa putkeen ole vain sitä samaa, ajatonta oleskelua. Hahmot ovat aidon oloisia, joilla on oikeita, realistisia ongelmia kohdattavanaan.

Ja edelleen tässäkin on aina välissä muutamia hauskoja, muusta tarinasta jonkin verran irrallisia strippejä, jotka kyllä jaksavat aina naurattaa. Myös populaarikulttuurista on ammennettu aiheita mielestäni hyvin nerokkaasti ja niitä onkin aina kiva bongailla muun tarinan joukosta.

Hyvä jatko-osa edelliselle, mutta täytyy myöntää että tämä ei kirvoittanut ehkä ihan niin suuria nauruja mitä edellinen osa. Vaan mahtavahan tämäkin oli, ja taidanpa aika piakkoin lukea jo jatkoa tällekin. En voi kuin suositella!

Muualla: Hurja Hassu Lukija

Arvosana: Neljä kissanpentua

Jeff VanderMeer: Hävitys

Jeff VanderMeer

Hävitys (Eteläraja-trilogia #1)

(Annihilation, Southern Reach #1, 2014)

Like, 2015

Suom. Niko Aula

222 s.

Miten ja mitä kirjoittaa kirjasta, joka hämmentää lukijaa niin paljon, ettei tiedä kirjan lukemisen jälkeen yhtään mitä juuri tuli lukeneeksi? Niinpä, sellaisen olon Hävitys tuo. Tuntuu että olen aivan pihalla. Mutta sellaisella hyvällä tavalla. Kai. Pahoittelen mahdollisen hämmentävän kuuloista postausta, sillä tämä kirja todella on omituisin kirja minkä olen lukenut pitkään aikaan.

Järjestyksessään jo kahdestoista retkikunta saapuu Alue X:lle rajan takaa. Retkikunta koostuu neljästä naisesta; biologista, maanmittarista, psykologista ja antropologista. Kaiken henkilökohtaisen, myös nimet, he ovat jättäneet taakseen normaaliin elämäänsä ja normaaliin maailmaan. Tuon näkymättömän rajan ylitettyään he ovat vain ammattinimikkeitään ja vanhentunutta välineistöä kantavia tutkijoita. Tutkijoita, jotka on lähetetty myyttiselle, hieman pahamaineiselle ja mahdollisesti vaaralliselle X-alueelle tutkimaan - niin, mitä? Ilmeisesti kaikkea. Pian tulonsa ja perusleiriin asettumisensa jälkeen retkikunta löytää maan alle menevän tunnelin, tai Tornin kuten kirjan kertoja biologi sitä nimittää. Tornin, jota ei näy aluetta kattavissa kartoissa. Ja niinpä he astuvat sisälle tutkimaan. Eikä aikaakaan kun he joutuvat kyseenalaistamaan kaiken mitä heille on alueesta kerrottu. Onko hankkeen johdossa oleva Eteläraja valehdellut heille alusta saakka?

Noh, täytyy myöntää, että vaikka kuulin joka paikasta kuinka outo tämä trilogian aloitusosa on, sen outous löi silti ällikällä. Tästä on hyvin vaikea saada kiinni oikein mistään, kun mistään ei oikein tiedä mitään. Eikä varmasti ole tarkoituskaan tietää, sen voin kyllä uskoa. Mutta hämmentävän aukinainen aloitusosa tämä silti on, kun oikein mihinkään kysymyksiin ei saada vastauksia. Jos siis osataan ylipäätään kysyä oikeat kysymykset.

Kirja on alusta asti todella koukuttava ja mielenkiintoinen, enkä malttanut laskea sitä millään alas. Kirjassa ei juuri esitellä ympäristöä tai maailmaa, se kun on uutta päähenkilöllekin. Sivu sivulta selviää hieman lisää tuosta salaperäisestä X-alueesta, ja aina vaan herää lisää kysymyksiä. Minulla pyöri erilaisia teorioita päässä jo ensimmäisten kymmenien sivujen jälkeen, ja oli ihan kiva että osa niistä osui oikeaan. Ainoa vaan, ettei niillä lopulta juuri ollut merkitystä, ja ne tuntuvatkin jo nyt aika vähäpätöisiltä asioilta. Vaikka, voivathan ne olla merkittäviäkin, sitä vaan kun ei vielä tiedä. Ääh!

Niin, mikä on tuo mystinen raja jonka yli retkikunta matkustaa päästäkseen X-alueelle? Mikä on se Tapahtuma joka X-alueen aikoinaan loi? Miten paljon Eteläraja piilottelee asioita, vai ovatko he itsekin tietämättömiä? Onko majakalla tai majakanvartijalla jokin suurempi rooli? Näitä, ja monen montaa muuta kysymystä jäin pohtimaan kansien sulkeuduttua. Pidän siitä, että lukijalle paljastetaan asioita samaa tahtia mitä päähenkilöllekin. Kukaan ei tiedä asiasta sen enempää kuin toinenkaan, ja päähenkilön hämmennykseen voi samaistua. On kivaa ettei tiedä kaikkea heti, eikä tämän kirjan kohdalla voi oikein lähteä arvailemaankaan mitään. Kaikki kun on sen verran outoa ja absurdia, yliluonnollista ja selittämätöntä.

Kirjan henkilöt ovat mielenkiintoisia. Varsinkin ryhmän psykologi, joka käyttää muihin muun muassa hypnoosia rajan ylityksen ajaksi. Näistä erilaisista hänen käyttämistään keinoista olisin mielelläni lukenut vielä lisääkin. Sen sijaan itse biologin omasta historiasta kertovat osuudet olivat välillä hieman tylsiä, enkä ihan täysin aina ymmärtänyt niiden pointtia tarinalle. Biologi oli kertojana kyllä mielenkiintoinen, erikoinen eikä aina ihan luotettava.

Loppujen lopuksi huomaan pitäneeni kirjasta aika paljon! Pidin siitä varsinkin alussa jo suunnattomasti, mutta tapahtumien käydessä yhä oudommiksi sitä ei välillä oikein tiennyt mitä mieltä olla. Yleensä ärsyynnyn jos kysymyksiin ei vastata kirjan päätyttyä, mutta tämähän onkin vasta aloitusosa. Todella outo, mutta hyvin koukuttavalla ja kutkuttavalla tavalla. Suosittelen kokeilemaan, kirjan lukee lyhyen mittansakin ansiosta hyvin vauhdikkaasti.

Etäisesti kirjasta tuli alkuun mieleen Bernard Beckettin Genesis, ja myöhemmin Salla Simukan Jäljellä ja Toisaalla kirjapari. Saa nähdä tuoko seuraava osa yhtään selvyyttä asioihin kuten Simukan kirjoissa.

Muualla: Yöpöydän kirjat, Lukutoukan kulttuuriblogi, Oksan hyllyltä, Rakkaudesta kirjoihin, Lukuisa, Dysphoria, Todella vaiheessa

Arvosana: Neljä kissanpentua

Kevään kirjaostoksia

Helmikuussa ostin vain kaksi kirjaa. L. M. Montgomeryn Annan jäähyväiset sekä Walter Moersin Uinuvien kirjojen labyrintti tarttuivat Suomalaisen kirjakaupan alesta mukaan. Moersilta olen aikoinaan ala- ja yläasteella lukenut kaikki muut kirjat, mutta tätä Uinuvien kirjojen-sarjaa en ole vielä lukenut. Tämäkin hankkimani on jatko-osa Uinuvien kirjojen kaupungille, joka pitäisi jostain metsästää. Kapteeni Sinikarhun 13½ elämää on edelleen yksi kaikkien aikojen lempilastenkirjani, ja haluankin kaikki Moersin kirjat itselleni.

Maaliskuussa oli Tampere Kuplii, josta tuli hankittua pari sarjakuvaa. Omat hankinnat ovat viides osa Blacksadia ja Rat Queensin toinen osa, joiden lisäksi voitin kävijäkyselyssä itselleni JP Ahosen uusimman Villimpi Pohjola-sarjakuvan Valomerkki. Lisäksi avopuoliso hankki hyllyyn Alan Mooren Vartijat-sarjakuvan, joka ei tosin kuvissa näy.

 

 

Akateemisessa kirjakaupassa tuli myös käytyä oikein parikin kertaa löydettyäni sieltä alenurkkauksen. Hullut päivät sen sijaan skippasin tällä kertaa kokonaan. Ensimmäisellä kerralla mukaan tarttui Gillian Flynnin Teräviä esineitä, Gregoire Delacourtin Katseenvangitsijat ja Amity Gaigen Schroder. Kaikki taisivat olla muutaman euron kappale. Ja viime tiistain extempore uusintavierailulla alenurkkaukseen olikin ilmestynyt uusia kirjoja, joita en voinut vastustaa. Itkosen Ajo ja Giordanon Ihmisruumis lähtivät matkaan eurolla kappale, ja Doerrin Kaikki se valo jota emme näe lähti mukaani kympillä.

Myös kirjaston poistomyynneissä tuli käytyä ahkerasti, ja lopulta sieltä löytyikin pari kirjaa kotiin kannettavaksi. Watsonin Kun suljen silmäni ja Gruenin Apinatalo ovat kiinnostaneet sen verran että tulin ne hankkineeksi. 

Viimeisin ostokseni tapahtui itseasiassa tänään kun kävin huvikseni läpi kirjaston poistohyllyä, ja niinpä mukaan tarttui Anne Enrightin Valvojaiset. En voi vastustaa Otavan sinisen kirjaston kirjoja, vaikken niistä olisi ennen edes kuullutkaan. Tämä on kuitenkin vuoden 2007 Booker-palkinnon voittaja, joten sekin auttoi ostopäätöksessä.

Sellaisia alkuvuoden ostoksia! Tammikuun listaus löytyy kuukausikoosteen ohesta täältä. Ihan kelpo määrä on tullut hankittua taas hyllyntäytettä, ja aikamoisia järjestelyitä on tarvittu jotta kaikki ovat mahtuneet. 13 kirjaa on kuitenkin aika pieni määrä kolmessa kuukaudessa, että ei tämä nyt ihan lapasesta ole vielä lähtenyt. Eikä toivon mukaan lähdekään, nyt yritän välttää kaikkia kirjakauppoja hetken aikaa.

 

Maalis- ja huhtikuun luetut

Kappas vaan, niin on talvesta päästy ja ollaan jo kunnolla kevään puolella! Tämän hetkiset säät kyllä muistuttavat jo kesää, sen verran kuumasti aurinko on päässyt porottamaan. Maaliskuussa vallitsi jonkinlainen kevätväsymys, mutta nyt valoisat aamut ja illat piristävät jo paljonkin. Pyöräilykausikin on avattu, ja sitä kyllä olen kaivannutkin, kauppareissut tuntuvat huomattavasti mukavammilta kun matkaan menee vain viisi minuuttia.

Syistä moninaisista tosiaan jäi maaliskuun kooste silloin heti tekemättä, mutta meneehän se tässäkin. En meinaa enää edes muistaa mitä tulikaan luettua, joten ihan mukavaa siis näin pienen tauon jälkeen katsella miten on viimeisimmät kuukaudet menneet.

Maaliskuussa luin

4 kirjaa, joista
2 oli sarjakuvia
1 englanniksi
3 miesten kirjoittamaa ja 1 naisen kirjoittama
2 arvostelukappaletta ja 2 kirjastosta

Luetut:

Robert Kirkman: The Walking Dead - Book Eight (336s.)

Sarah Winman: Merenneidon vuosi (314s.)

Scott Snyder: Amerikan Vampyyri - Toinen kirja (158s.)

John Williams: Butcher's Crossing (334s.)

Sivuja yhteensä: 1142

Tilasto hämää hieman osittain, sillä luin maaliskuussa kyllä kolme sarjakuvaa enemmän, mutta kaikki nämä sisältyivät yksiin kansiin ja viimeisen osan luin vasta huhtikuun puolella. Ajattelin ensin laskea kaikki erikseen, mutta toisaalta näin se on selkeämpi, eikä sillä lopputuloksen kannalta ole väliä. Kaikki kuukauden kirjat olivat tasaisen hyviä, mutta Butcher's Crossing jäi näistä pisimmäksi aikaa mieleen pyörimään.

Hieman hiljainen kuukausi lukemisenkin osalta, kuten blogissakin oli. Väsymys tosiaan meinasi painaa, eikä mikään tekeminen oikein maistunut miltään. Pääsiäinenkin oli ja meni, silloin sain jonkinlaisen mielenhäiriön ja leipomista kaihtavana ihmisenä leivoin ensimmäisen täytekakkuni ikinä. Hyvä siitä onneksi tuli. Loppukuusta saimme myös Bonnier Booksin kautta mahdollisuuden mennä katsomaan Tampereen Komediateatterille Heikki Kinnusen Pukija-näytelmän. Näytelmä oli todella hyvä, Kinnusen ja Pukijaa näytelleen Ola Tuomisen näyttelijätyötä oli ilo katsella. Kiitokset Bonnier Booksille teatterilipuista!

*** 

Huhtikuu tuntui jo selvästi paremmalta kuukaudelta mitä maaliskuu. Huhtikuussa tuli kirjoitettua blogiinkin sentään pari kertaa useammin mitä maaliskuussa, vaikka silti postausten määrä jäi aika vähäiseksi. Tein kuitenkin yhden kivan Tagin johon monet muutkin lähtivät vastailemaan. Lisäksi kirjoittelin kymmenestä oman hyllyn kirjasta jotka haluaisin lukea juuri nyt. Kuun viimeisinä päivinä pidimme pienet vappujuhlat, ja niiden jäljiltä asuntomme on edelleen täynnä ilmapalloja.

Huhtikuussa luin

6 kirjaa, joista
4 oli sarjakuvia
3 englanniksi
4 miesten kirjoittamaa ja 2 naisten kirjoittamaa
4 kirjastosta ja 2 omasta hyllystä
2 kotimaista

Luetut: 

Laura Lindstedt: Oneiron (439s.)

JP Ahonen: Villimpi Pohjola: Kypsyyskoe (88s.)

Emma Donoghue: Huone (325s.)

Robert Kirkman: The Walking Dead - Compendium 3 (1088s.)

Matt Fraction: Sex Criminals, Vol. 1: One Weird Trick (128s.)

Matt Fraction: Sex Criminals, Vol 2: Two Worlds, One Cop (128s.)

Sivuja yhteensä: 2196

Nyt on viimeisetkin The Walking Deadit luettu, ja seuraavia osia pitää ihan jo odottaa. Tuo neljä viimeistä osaa kattava Compendium on kyllä massiivinen, ja luin siitä tosiaan vain viimeisen osan huhtikuussa. Sivumäärät eivät siis ihan mene oikein, mutta ei haittaa. Tämäkin kuukausi oli tasaisen hyvä, ainoastaan Oneiron nousi hieman muiden yläpuolelle ja olikin kuukauden paras lukukokemus. Vaan ei jäänyt Huonekaan kauas, aivan ihana tarina sekin.

Huhtikuussa kävin myös elämäni ensimmäistä kertaa Helsingin Kansallisoopperassa katsomassa Oopperan kummituksen. Oopperan kummitus on aina ollut aivan suosikkini, en edes muista kuinka monta kertaa olen nähnyt kyseisen elokuvaversion... Ja kyllä oli muuten upea ooppera! Aivan ällistyttävän hienoja lavasteita ja laulua, kylmät väreet tuli monta kertaa esityksen aikana. Ehdottomasti täytyy mennä joskus uudelleen.

Ihanaa kevättä kaikille!

Emma Donoghue: Huone

Emma Donoghue

Huone (Room, 2010)

Tammi, 2012

Suom. Sari Karhulahti

325 s.

Jack elää Äitinsä kanssa Huoneessa. Huoneessa, jonka ulkopuolella Jack ei ole koskaan käynyt. Matossa näkyy vieläkin tahra siinä, mihin hän viisi vuotta sitten syntyi. Vaikka Huone on Jackille tuttu ja turvallinen koti, Äidille se on vankila. Kun Äiti alkaa kertoa Jackille tarinoita Ulkopuolesta, todellisuudesta,  on Jackin vaikea niitä uskoa. Miten kaikki televisiossa näkyvä voisi muka olla todellista? Jackille todellista on vain kaikki Huoneessa oleva, hän itse ja Äiti sekä öisin käyvä, sänkyä narisuttava Vanha Kehno.

Pidän valtavasti lapsinäkökulmista kirjoissa. Niissä on aina sitä ihanaa naiiviutta mitä muualta ei löydy, sitä suloista lapsellisuutta mitä lapsilla kuuluukin olla. Muissa kirjoissa inhoan aikuisten liiallista naiiviutta, mutta lapsille sen suo ilomielin. Se tekee kirjasta myös uskottavan, sillä eihän lapsi voi vielä kaikkea tietää viisivuotiaana. Varsinkaan, jos on asunut koko elämänsä vain pienessä huoneessa.

Vaikka kirja on kerrottu Jackin näkökulmasta, kirja tuo silti todella hyvin esiin Jackin Äidin ajatukset ja tunnemaailman. Jack huomaa pienistä eleistä millä tuulella Äiti on, mutta ei aina ymmärrä miksi hän on huonolla tuulella. Lukija kuitenkin näkee rivien taakse ja ymmärtää tilanteen kokonaisuuden. Tämän takia tarina onkin välillä todella riipaisevaa lukea, kun lukijana osaa kuvitella Äidin kamalan tilanteen niin elävästi.

Jackin Äiti on muutenkin todella hieno hahmo. Vahvaksi kasvanutta ja aivan mahdottoman rohkeaa nuorta naista on pakko ihailla. Vaikka tilanne vaikuttaa kuinka epätoivoiselta, niin Äiti ajattelee aina lapsensa parasta, käyttää järkeään, pitää itsensä vahvana. Toki Äidilläkin tulee alamäkiä ja huonoja hetkiä, mutta kelläpä ei tulisi, varsinkin tuollaisessa tilanteessa. 

Pidin ehkä hieman enemmän kirjan ensimmäisestä puolikkaasta, kun lukijalle selvitetään vähitellen tilannetta ja kuvaillaan miten kaksikko päivänsä viettää. Lapselle suurin osa on vain leikkiä ja normaalia päivärutiinia, mutta todellisuudessa taustalla onkin usein jokin muu tarkoitus. Kuten Äidin keksimällä jokapäiväisellä kiljumisleikillä tai yöllä lampun napsuttelulla kattoikkunaa kohti.

Toki loppuosakin oli yhtälailla mielenkiintoinen, mutta menetti jossain vaiheessa ehkä vähän sitä alkuosan tehoa. Itse loppu sen sijaan oli taas todella ihana ja koskettava. Kirjassa mentiin muutenkin aika vuoristorataa tunteiden kanssa. Välillä huomasin kuumeisesti silmäileväni viereisiä sivuja, sillä tarina oli niin jännittävä. Suorastaan pelottava. Varsinkin, kun kaikki kuvataan vain pienen lapsen näkökulmasta.

Aivan ihana tarina kaikkinensa. Upeasti kerrottu, hienosti suomennettu, koskettavasti esitetty. Tarinat joissa lapset kokevat vääryyttä menevät aina syvälle ihon alle, niin myös tämä. Hurjasta aiheestaan huolimatta kirja on kuitenkin hyvin optimistinen ja valoisa, ja tätä voikin suositella oikeastaan kaikille luettavaksi.

Muualla: Kirjainten virrassa, Lukutoukan kulttuuriblogi, Lumiomena, Lukuisa, Amman lukuhetki, Pieni kirjasto, Rakkaudesta kirjoihin

Arvosana: Neljä kissanpentua

Osallistun tällä Seitsemännen taiteen tarinat- haasteeseen.

Top Ten Tuesday: Oman hyllyn odotetuimmat

Tein viime vuoden puolella muutamia Top 5 keskiviikkoja, eli viiden asian listauksia eri aiheista. Yksi näistä oli viisi odotetuimpaa kirjaa omassa hyllyssäni. Katrin jokavuotisen kymmenen kirjan listauksen innoittamana ajattelin itsekin tehdä pientä katsausta ja päivitystä tähän listaan, tällä kertaa myös kymmenen kirjan voimin. Näitä on niin kiva miettiä ja tehdä että mikä ettei!

Tuolta viiden kirjan listaltani olen nyt vuoden sisään lukenut yhden, Kate Mortonin Paluu Rivertoniin. Kovasti toivoin että olisin ehtinyt lukea nuo kaikki vuoden aikana, mutta jotenkin aina tuntui olevan niin paljon muuta lukemista. Onneksi nyt omaa hyllyä tarkastellessani huomasin, että moni näistä taitaa löytyä vielä uudeltakin listalta.

Tässä siis uusi kymmenen kirjan lista kirjoista, jotka haluaisin tällä hetkellä eniten lukea hyllystäni.

o Naomi Novik: Uprooted

Yksittäinen englanninkielinen fantasiakirja. Englannin kieli on aina vähän kuitenkin luotaantyöntävä fantasiakirjoissa, ajatuksena tuntuu hidaslukuiselta. Ehkä näin asia ei kuitenkaan ole?

o Ali Smith: Oli kerran kello nolla

Miten koko ajan unohdan tämän olemassaolon hyllyssäni? Tarkoitus oli lukea tämä jo viime syksynä kun sen ostin, mutta no, sama vanha tarina: en ole muistanut ja muut kirjat kiilasivat väliin. Ei varmasti olisi huono valinta seuraavaksi kirjaksi.

o Margaret Atwood: Oryx ja Crake

Tästä olen kuullut aivan tavattoman paljon ylistyksiä. Dystopia houkuttelee nyt muutenkin aika paljon, ja tämä etunenässä. Hyvin korkealla tällä hetkellä, ehkä piakkoin pääsen uppoutumaan ajan kanssa tähän maailmaan.

o Carlos Ruiz Zafon: Tuulen varjo

Tarina kirjoista ja kirjakaupoista, mitäpä sitä muuta kaipaisikaan? Jatko-osa Enkelipelikin odottaa hyllyssä, joten olisi aika saada tämä ensin luetuksi alta pois.

o Haruki Murakami: 1Q84 osat 1 ja 2

Murakamia en ole vieläkään uskaltautunut lukemaan lisää Kafkan jälkeen, vaan taitaisi olla jo aika. Kaikki uudet suomennokset kiinnostaa kauheasti, mutta jos nyt lukisi ensin tämän mikä löytyy omasta hyllystä. Massiivinen koko vaan on aika pelottava.

o Sara Gruen: Apinatalo

Viimeisin hankinta kirjaston poistomyynnistä. Juoni oli sen verran mielenkiintoinen että tähän voisi tarttua piankin. Ei ole kauaa kun vasta laitoin tämän Goodreadsissa to read -listalle.

o Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max

Tarina siamilaisista kaksosista? Kyllä kiitos! Tästäkin olen kuullut vain hyvää. Parkkisen muutkin kirjat kiinnostavat.

o Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin

Tämäkin näyttäytyi jo edellisellä listalla. Kiva kuitenkin huomata, että vieläkin tekisi kovasti mieli lukea tämä. Tähän tarttuminen myös jännittää ehkä eniten näistä listan kirjoista, odotukset on aika korkealla.

o Amity Gaige: Schroder

Tämä on viimeisimpiä ostoksiani, ja jotenkin houkuttaa kovasti tarttua tähän pian. En tiennyt kirjasta tai kirjailijasta mitään ennen ostosta, ja vaikken yleensä tällaisia heräteostoksia enää tee, niin parin euron hinta ja kiinnostava juoni saivat lopulta pään käännetyksi.

o Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Edelleen tämäkin on lukematta, hieman jopa hävettää etten ole ehtinyt tähän tarttua. Jospa nyt piakkoin olisi tämänkin aika. Näen itseni lukemassa tätä kesällä parvekkeella, ehkä siis silloin. Ellei jopa aiemmin.

Siinäpä se lista! Viime listaan verratessani ainoastaan Irvingin Oman elämänsä sankari ei nyt tälle listalle päässyt. Puhtaasti koska on muita jotka tällä hetkellä kiinnostavat enemmän, nyt ei vain ole Irvingin aika. Listalla oli alunperin tarkoitus olla myös Emma Donoghuen Huone, mutta sen ehdin jo tuossa lukaista ennen tämän julkaisua, ajatelkaa!

Kertokaa ihmeessä onko listalla kirjoja jotka olette lukeneet ja hyväksi havainneet, kenties lemppareita? Uskon että näin kyllä on monenkin kohdalla, muista blogeistahan minä näitä varmaan enimmäkseen olen aikoinaan bongannut ja omaan hyllyyn siten ostanut. 

John Williams: Butcher's Crossing

John Williams

Butcher's Crossing (1960)

Bazar, 2016

Suom. Ilkka Rekiaro

334 s.

arvostelukappale

Apua kun tämän postauksen kirjoittaminen on kestänyt kauan, luin tämän kuitenkin jo viime kuussa loppuun... En tiedä miten tästä tuntuu olevan niin vaikeaa kirjoittaa ajatuksia ylös, sama juttu oli Stonerinkin kanssa. No toisaalta, ehkä se on yksi hyvän kirjan merkki.

Vuosi on 1873, Kansasissa. Nuori Will Andrews on jättänyt yliopisto-opintonsa kesken ja matkaa pieneen Butcher's Crossingin kylään. Emersonin innoittamana hän haluaa saada kosketuksen aitoon villiin luontoon, löytää sieltä itsensä ja tarkoituksen maailmalleen. Pian Will tutustuu Milleriin, mieheen joka väittää Coloradossa olevan vielä yksi jättiläismäinen biisonilauma, jota kukaan ei ole löytänyt. Eikä aikaakaan kun pieni miesjoukko lähtee Willin rahallisella avustuksella pitkälle, vaativalle ja epävarmalle matkalle kohti biisoneita.

Kirjan jälkeen olo tuntui hengästyttävältä. Millaiseen matkaan olinkaan lähtenyt mukaan, millaiseen mielen ja luonnon myllerrykseen. Stonerin lailla tässäkin asiat ja tapahtumat selitetään sen enempää suurentelematta, toteavasti ja realistisesti. Vähäeleistä ja vaivatonta tarinankerrontaa, mikä kuitenkin vie ihan huomaamatta mukanaan.

Pidin todella paljon kirjan suuresta määrästä luontokuvauksia ja luonnon suuresta roolista. Kirjassa on nähtävissä monessa eri kohtaa ihmisen ja luonnon taistelua. Miehet kokevat matkallaan näännyttävää kuivuutta, vaikeakulkuisia vuoripolkuja, lumimyrskyn ja talven suunnattomuuden. Luonto ei päästä miehiä helpolla, mutta eivät miehet sitä odotakaan. Eivät hekään päästä biisoneita helpolla.

Itse biisonien metsästys oli kirjassa aika erilainen mitä kuvittelin sen etukäteen olevan. Koska miesten matka päämäärään oli ollut niin vaikeakulkuinen ja vaativa, tuli hieman yllätyksenä että itse metsästys sujuikin niin vaivattomasti, ikään kuin leikiten, pelottavan helposti. Melkein kuin luonto olisi antanut miehille hetkellisesti periksi. Mutta miesten käydessä liian ahneiksi, maksoikin luonto samalla mitalla takaisin.

Miller on mielestäni tämän kirjan oikeastaan se tärkein ja mielenkiintoisin hahmo. Kaikki liittyy ja kiinnittyy häneen. Miehet luottavat Millerin tarinaan biisoneista, seuraavat häntä lähes sokeana tietämättä matkareitistä mitään. Miller kaataa biisonit, hän metsästää ryhmälle ruokaa, hän päättää asioista. Millerin sana on viimeinen. Ja vaikka Willillä olisi ollut mahdollisuus sanoa vastaan, hän ei sano. Kaikki on usein kiinni niin pienestä, ja pienilläkin tapahtumilla voi olla suuret ja hyvinkin kauaskantoiset seuraukset, niin myös tässä tarinassa.

Ihan yhtä tyhjentävää oloa ei näiden kansien sulkeminen tuonut kuin Stoner, mutta eihän näitä pitäisikään verrata. Ehkä tämän kirjan aihe oli kuitenkin himpun verran liian kaukana siitä mihin olen yleensä tottunut, eikä se siten saanut ihan niin pauloihinsa. Vaan todella hyvä tämäkin oli, ja taisipa olla varmaan ensimmäinen lännenromaani jonka luin!

Kustantajalle kiitokset arvostelukappaleesta!

Muualla: Lukutoukan kulttuuriblogi, Kaisa Reetta T, Lumiomena, Ullan luetut kirjat, Hemulin kirjahylly, Kirjapolkuni, Lukuisa

Arvosana: Neljä kissanpentua