NY Times By the Book Tag

Blogissa on ollut viime aikoina aika hiljaista, maaliskuussa varsinkin, vaikka muutama rästipostaus odotteleekin vuoroaan. Puhumattakaan kuukausikoosteesta, jonka taidan suosiolla siirtää samaan syssyyn huhtikuun koosteen kanssa. Nyt ajattelin kuitenkin tehdä yhden tällaisen Tagin, joka on viime aikoina pyörinyt BookTuben maailmassa aika ahkerasti. En jaksanut suomentaa kysymyksiä, mutta eiköhän niistä selvän saa englanniksikin.

1. What book is on your nightstand now?

Tällä hetkellä yöpöydälläni on The Walking Dead Compendium 3, josta on vielä viimeisin eli 12. osa lukematta ja lukuvuoroaan odottavat Fables-sarjakuvan osat 6-9. Pelkkää sarjakuvaa siis tällä hetkellä, sillä en ole vielä ehtinyt aloittaa mitään kirjaa Oneironin jälkeen.

2. What was the last truly great book that you read?

Lasken nyt todella hyväksi kirjaksi sellaisen jolle annoin täydet pisteet, joten viimeisin sellainen oli juuri lukemani Laura Lindstedtin Oneiron.

3. If you could meet any writer – dead or alive – who would it be? And what would you want to know?

Varmaan J. K. Rowlingin. Olisi kiva päästä juttelemaan oikein kunnolla ja pitkän aikaa Harry Potterin synnystä ja koko taikamaailmasta teekuppien ääressä. Se olisi mahtavaa. Erityisesti olisi kiva kuulla miten Rowling päätyi tiettyihin juoniratkaisuihin ja sanastoon. Siitä ainakin riittäisi jutunjuurta nimittäin.

4. What books might we be surprised to find on your shelves?

No en tiedä mikä muita ihmisiä siellä yllättäisi, mutta itseäni jotenkin yllättää nähdä Kjell Westön Missä kuljimme kerran-pokkari hyllyssäni. En ole vielä lukenut Westöltä mitään, enkä varsinaisesti pidä pokkareista. Jostain kirpparilta olen sen kuitenkin tainnut sinne joskus hankkia.

 

5. How do you organise your personal library?

Viimeksi järjestin sen värijärjestykseen, mutta kun hyllyyn muutti lisää kirjoja niin järjestys alkoi tuntua jokseenkin epäkäytännölliseltä ja varsinkin sekavalta. Ei vaan tuntunut toimivan enää. Tällä kertaa pyrin järjestämään hyllyni lähinnä kustantajan mukaan, mutta myös ihan vaan silmämääräisesti mikä käy mihinkin. Olen tyytyväinen lopputulokseen!

 

6. What book have you always meant to read and haven’t got round to yet? Anything you feel embarrassed never to have read?

No näitä on edelleen monia, klassikoita varsinkin on tullut luettua aika vähän. Jane Austenilta olen edelleen lukenut vain Ylpeyden ja ennakkoluulon joskus aikoinaan, ja hänen kirjojaan onkin pitänyt pitkän aikaa lukea lisää. Yhtä suurta häpeän aiheuttajaa en oikein tahdo keksiä, mitä nyt kaikki omassa hyllyssä olevat kirjat joita en ole vieläkään lukenut... Sarjakuvien osalta ehkä hieman hävettää etten ole vieläkään lukenut Sandmaneja tai Mausia. 

7. Disappointing, over-rated, just not good: what book did you feel you were supposed to like but didn’t? Do you remember the last book you put down without finishing?

Oletin ja odotin pitäväni Munron novellikokoelmasta Liian paljon onnea, kun niin monet ovat siitä pitäneet. Vaan se ei vaan iskenyt. Viimeksi kesken jättämäni kirja oli Throne of Glass, muttei laadun vaan ihan vaan ajanpuutteen vuoksi.

8. What kinds of stories are you drawn to? Any you stay clear of?

Hmmm vaikea kysymys. Pidän kirjoista jossa tapahtuu jotain sellaista, joka todella laittaa ajattelemaan ja pohtimaan. Jotain joka vetää maton alta eikä selittele itseään puhki. Ripaus maagista realismia on aina plussaa. Ja tietenkin mielenkiintoinen juoni ja kiinnostavat henkilöhahmot. Genrejä luen suhteellisen monipuolisesti, mutta kauhuun tai useimpiin dekkareihin en koske, ne eivät vaan juurikaan kiinnosta.

9. If you could require the president to read one book, what would it be?

Tämäpä onkin jännä kysymys! Yhtään en kyllä tiedä miten paljon Niinistön tulee kirjoja luettua ja millaista kirjallisuutta, mutta olisihan se ainakin hauskaa kuulla mitä mieltä hän on vaikkapa Harry Pottereista ja kuka mahtaisi olla hänen lempihahmonsa. Tai mihin tupaan hän mielestään kuuluisi!

10. What do you plan to read next?

Fablesien kanssa jatkan varmaan seuraavaksi sarjakuvien puolella, nyt kun ne vihdoin löytyivät kirjastosta. Romaaneista otan luultavimmin seuraavaksi lukuun Emma Donoghuen Huoneen.

En haasta ketään, mutta saa napata itselleen jos haluaa!

Laura Lindstedt: Oneiron (lukupäiväkirja)

Pari viikkoa tämä on jo yöpöydällä ehtinyt istuskella, ja koska tämä on kirjastosta, alkaa laina-aika pikkuhiljaa huveta. Siispä tähän on nyt vihdoin tartuttava. Ja koska kaikki jäljellä oleva laina-aika (viikko) taitaa mennä itse lukemiseen, kirjoittelen ylös ajatuksiani koko lukuprosessin ajan. Tästä Finlandia-palkinnon voittaneesta kirjasta on kohistu paljon joka paikassa ja kaikki tuntuvat tietävän kirjasta jo jotain, joten tyydyn kirjoittamaan tähän alkuun vain kirjan takakannen tekstin. Koska kirjoitan ajatuksiani lukuprosessin keskeltä, tekstissä saattaa olla joitain spoilereita tarinasta.

Newyorkilainen performanssitaiteilija Shlomith, moskovalainen pääkirjanpitäjä Polina, brasilialainen sydänsiirtopotilas Rosa Imaculada, marseillelainen hienostorouva Nina, kurkkusyöpää sairastava hollantilainen Wlbgis, mallintöistä haaveileva senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen teinityttö Ulrike ovat päätyneet valkoiseen tyhjään tilaan. Aika sellaisena kuin me sen ymmärrämme on lakannut olemasta. 

Naisten ruumiilliset tarpeet sammuvat vähitellen. Ensin katoaa kyky tuntea kipua ja nautintoa. Pikkuhiljaa koskettaminen ja oman ruumiin aistiminen muuttuvat mahdottomiksi. 

Mitä on tapahtunut? Mikä on koitunut naisten kohtaloksi?

Maanantai 4.4.

Aloitin kirjaa tosiaan jo illalla nukkumaan mennessä, mutta harmillisesti silmät alkoivat hyppiä riveillä aika pian, ja lukeminen piti jättää kesken muutaman sivun jälkeen. Päivällä ja nyt illan tullen kerkesin kirjaa jatkaa, ja nopeasti sitä lukeekin. Kirja on ollut tähän mennessä todella mielenkiintoinen. Olen kyllä pitänyt kovasti lukemastani, vaikka kirjoitustyyli välillä hämmentääkin. Jotenkin hyvin tarkkanäköistä ja yksityiskohtaista kerrontaa. Tätä lukee mielellään ja on kiinnostavaa saada tietää pikkuhiljaa enemmän. Ihan vielä ei ole oikein saanut kiinni mistään, tarina poukkoilee vähän siellä sun täällä, kertoen välillä naisten tämänhetkisestä olosta, välillä menneistä tapahtumista ja välillä jostain joka olisi voinut tapahtua. Erikoista.

Sivuja luettuna: 56

Torstai 7.4.

Pikkuhiljaa tarina alkaa avautua. Melkein kaikista naisista on nyt kuultu jo jotain, mitä heille oli tapahtunut ennen, miten he oletettavasti ovat tilaan päätyneet. Kovasti sitä on itsekin mukana joukossa, yrittää miettiä mahdollisia syitä ja tapahtumaketjuja. Kieli on edelleen hieman hämmentävää, mutta siihen on jo tottunut. Pidän siitä, miten ohimennen asioista aletaan kertoa. Tarina saattaa kesken kaiken poiketa aivan sivukujille, ja yhtäkkiä sitä saakin tietää taas lisää jostain naisesta. Sitten monenkymmenen sivun jälkeen tarina jatkaa aiemmasta kohtaa. Mukavan poukkoilevaa tekstiä, pysyy ajatukset virkeänä kun pitää pysyä oikeastaan koko ajan hieman skarppina.

Sivuja luettuna: 168

Lauantai 9.4.

Kirja on nyt hieman yli puolenvälin ja ollut todella koukuttava ja nopealukuinen tähän asti. Ja todella hyvä, huh. Naiset ovat pikkuhiljaa kertoneet toisilleen tarinoita siitä miten olettavat kuolleensa, ja juuri kuulimme hieman enemmän venäläisen Polinan elämästä ja näimme sen tiimoilta erikoisen tapahtuman, joka tuntuu enteilevän loppua.

Harmi kyllä, nyt viimeisimmät 30 sivua ovat olleet jokseenkin vaikealukuisia ja outoja. Luvut käsittelevät performanssitaiteilija Shlomithin elämää ja ajatuksia syömishäiriöstään ja juutalaisuudesta. Naisen historiasta on kiva kuulla lisää, mutta jostain syystä tämä tuntuu nyt jotenkin kamalan pitkitetyltä. Vähän liikaa sellaista filosofista pohdintaa, tosin Polinan kappaleissa se oli vielä mielenkiintoista, ettei se vika ihan siinäkään ole. Ja jos nyt oikein huomasin kun pläräilin eteenpäin, saa Shlomithista lukea vielä jonkin aikaa...

Sivuja luettuna: 266

Sunnuntai 10.4. Klo 13:00

Noin sata sivua kesti Shlomithin historian osuus. Eikä se ollutkaan lopulta enää niin vaikealukuista tai epäkiinnostavaa mitä se ihan alkuun oli. Performanssiesitys oli erityisen mielenkiintoinen, siinä todella perehdyttiin juutalaisten tapoihin ja kulttuuriin, toki aika kärjistetysti ja syömishäiriöiden kautta. Se sai kuitenkin mielenkiintoni taas nousemaan, ja Shlomith on muutenkin aika erikoinen hahmo.

Ja nyt pääsinkin sitten kirjan toiseen osaan, josta olen kuullut monen sanovan sen olevan paljon parempi mitä ensimmäinen osa. Itse pidin jo ensimmäisestä osasta valtavasti, vaikka se paikoin olikin aika hämmentävä ja jopa vaikeaselkoinen. Ensimmäisen kappaleen ehdin tästä jo lukeakin, ja sen perusteella vaikuttaa tapahtumat aika jännittäville! Tulee melkein joku trilleri mieleen, kun saa vihdoin tietää mitä todella on tapahtunut. Minulla on tietenkin omat epäilykseni kaikista henkilöistä, ja varsinkin Ninan kohtalosta olen melkein täysin varma, ollut jo pitkään. Onkin jännä nähdä miten kirja päättyy. Tulen ehdottomasti lukemaan tämän vielä tänään loppuun, nyt ei malta enää lopettaa kesken.

Sivuja luettuna: 348

Sunnuntai 10.4. Klo 16:30 Luettu!

Vau. Olipa kerrassaan upea kirja! Kirjan ote ei hävinnyt missään vaiheessa ja tätä lukikin todella vauhdikkaasti, suorastaan ahmien. Kirjan ensimmäinen osa, joka kattaa kirjasta suurimman osan, on hyvin erikoisesti jäsennetty. Tarina poukkoilee siellä sun täällä, naisten välisissä suhteissa, heidän tunteissaan, muistoissaan ja kertomuksissaan. He ovat hämmentyneitä, eivät tiedä tarkkaan missä ovat ja miksi, eikä lukijakaan tiedä. Sekavaa, mutta kuitenkin pikkuhiljaa tarinaa avaavaa etenemistä. Lukijan tulkinnoillekin jätetään sopivasti tilaa. Kirjan toinen osa on vain sadan sivun mittainen, mutta sisällöltään sitäkin runsaampi. Siinä nivoutuu yhteen monta asiaa, monta sekä naisille että lukijalle pimentoon jäänyttä lankaa. Jotain jätetään myös avoimeksi, mikä on ihan hyväkin asia. Minäkin taisin lopulta pitää toisesta osiosta hieman enemmän kuin ensimmäisestä.

Ehkä olisin kaivannut kirjaan vielä hieman lisää muistakin naisista, Shlomith jyräsi aika paljon tilaa itselleen. Shlomith oli kyllä mielenkiintoinen hahmo kaikessa järisyttävyydessään, muttei siltikään ehkä kiinnostavin. Olisin halunnut kuulla lisää vaikkapa Ninasta, tuosta tavallisesta odottavasta äidistä tai sydänsiirtopotilas Rosasta. Tai suloisesta Maimunasta. Mukavaa kuitenkin, että jokainen sai ääntään kuuluviin, jopa mykkä Wlbgis.

Todella vahva kertomus, vahvaa kerrontaa ja upeita yksityiskohtia. Tähän on selvästi käytetty paljon aikaa ja vaivaa. Ja kaikista absurdeista tapahtumista huolimatta kirja on uskottava. Tätä todella pitää sulatella jonkin aikaa, ehkä jopa lueskella vielä pätkiä sieltä täältä. Ehdottomasti Finlandiansa ansainnut!

Muualla: Kirjakaapin kummitus, Pieni kirjasto, Luettua elämää, Reader, why did I marry him?, Mitä luimme kerran, Lumiomena, Leena Lumi, Jokken kirjanurkka

Arvosana: Viisi kissanpentua

Laura Lindstedt

Oneiron - Fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista

Teos, 2015

439 s.

Sarah Winman: Merenneidon vuosi

Sarah Winman

Merenneidon vuosi

(A Year of Marvellous Ways, 2015)

Tammi, 2016

Suom. Aleksi Milonoff

314 s.

Eletään vuotta 1947 Cornwallissa. Syrjäisessä joenpoukamassa koko elämänsä asunut 89-vuotias Marvellous Ways huomaa muistojensa alkavan kadota, lipua hänen sormiensa välistä. Marvellous tietää silti odottavansa jotakuta saapuvaksi, tietää meren vielä tuovan sen hänelle. Toisaalla Francis Drake on vihdoin palannut takaisin Englantiin sodan päätyttyä jo vuosia aiemmin. Sodan jättämät jäljet ovat syvät ja muistot raskaita, ja kuolevalle miehelle tehty lupaus painaa mieltä. Draken kohdatessa yllättävän menetyksen, ajautuu hän lopulta Marvellousin hoivaan.

Kirja alkoi mielestäni hieman hitaanpuoleisesti ja hämmentävästi. Lukijana ei oikein tiedä mihin sitä on hypännyt, kun tarina kuroutuu sinne sun tänne Marvellousin katoavissa muistoissa. Kirja ei missään nimessä ollut alussa huono, mutta se parani silti puolen välin tienoilla. Jotenkin silloin vasta sitä pääsi kunnolla tarinan sisään, ymmärsi että tällainen tarinan kuuluukin olla; hieman outo ja unenomainen. Hitaasti avautuva ja kuitenkin koko ajan eteenpäin soljuva. Kun asian oli sisäistänyt itselleen, tarinan mukaan oli ihanaa heittäytyä vietäväksi. 

Merenneidon vuosi on täynnä tarinoita ja satuja, ja itse kirjakin on kuin yhtä suurta aikuisten satua. Kirja on kaunis, haikea, utuinen ja monista menetyksistä ja suruista huolimatta elämänmyönteinen. Se on täynnä sadunomaisuutta ja maagista realismia sekä ihania yksityiskohtia. Nuo yksityiskohdat tekevät kirjasta todellisemman tuntuisen, saavat kirjan elämään silmien edessä. Sitä huomaa toivovansa itsekin päästä vierailemaan tuonne joenpoukamaan, päästä näkemään vankkurit ja tapaamaan Marvellousin.

Marvellous onkin aivan todella suloinen hahmo. Hän elää pienissä vankkureissa joen varrella, sytyttää joka ilta kynttilän vanhaan kirkkoon, ui aina nousuvedessä, näkee toisten ihmisten unia ja sieppaa huhuja ennen kuin ne pääsevät valloilleen. Tuomenmarjaviina auttaa tuomaan muistoja takaisin, ja Marvellousilla onkin monia tarinoita kerrottavana. Pelkästään tuon ihanan, keltaiseen sadetakkiin pukeutuvan hahmon takia tämä kannattaa lukea.

En ole aivan varma avautuiko kirja minulle aivan täysin, mutta se ei haittaa. Asioita jäi mielellään pohtimaan kansien sulkeuduttua, ja on mukavaa ettei ihan kaikkea seliteltykään puhki, vaikka sellainenkin olisi voinut tapahtua. Tämä kirja kestää varmasti toisen tai useammankin lukukerran.

Mahdottoman suloinen ja ihana kirja, kaunis kertomus ja aivan upeaa kerrontaa. Jokin tietty elementti, jota en osaa pukea sanoiksi, jäi puuttumaan jotta kirja olisi saanut minulta täydet pisteet, mutta näinkin se oli oikein ihana.

Kirjailijan esikoisteos Kani nimeltä jumala teki minuun aikoinaan suuren vaikutuksen, se jäi elämään mieleen todella pitkäksi aikaa. Näissä on jotain samaa, vaikka tämä onkin selvästi enemmän satumaisempi. Suosittelen tarttumaan molempiin.

Kustantajalle kiitokset arvostelukappaleesta!

Muualla: Villasukka kirjahyllyssä, Hurja Hassu Lukija, Tuijata Kulttuuripohdintoja, Kirjasähkökäyrä, Lukuisa

Arvosana: Neljä kissanpentua

Scott Snyder: Amerikan Vampyyri

Scott Snyder, Stephen King, Rafael Albuquerque

Amerikan Vampyyri

(American Vampire #1-5, 2010)

Egmont Kustannus, 2011

Suom. Antti Poussa

200 s.

Amerikan vampyyri on tarina vampyyreista. Ei niistä eurooppalaisista vuosisatoja vanhoista, valolle aroista, vaan aivan uudenlaisesta, Amerikan mantereella vanhingossa syntyneestä vampyyrista, Skinner Sweetistä. Skinner edustaa uutta pelottavaa, voimakasta ja erittäin vaarallista sukupolvea vampyyrien keskuudessa, jonka sekä vanhat vampyyrit kuin myös sheriffi Jim Book haluavat saada hengiltä.

Kirjassa on viisi lukua, ja kaikkiin sisältyy kaksi eri tarinaa. Ensimmäinen kertoo nykyhetkestä, vuodesta 1925 jossa seikkailee nuori näyttelijätär Pearl Jones, ja toinen sitä edeltävistä tapahtumista villissä lännessä 1800-luvun lopusta aina nykyhetkeen asti. Ensimmäisen tarinan on kirjoittanut Scott Snyder ja toisen Stephen King. Itse en oikeastaan huomannut eroa kirjailijan vaihdoksessa, vaan pidin molempia aikakausia ja juonia aikalailla yhtä kiinnostavina ja hyvinä.

Skinner Sweet on todella häikäilemätön, julma ja kauhistuttava hahmo, mutta hänelläkin on omat hyvät hetkensä. Skinnerin muodonmuutosta ja selviytymistä ensimmäisenä uutena vampyyrina oli todella mielenkiintoista seurata. Sheriffi Jim Book on myös yksi tarinan päähahmoista, ja on tärkeässä osassa jatkoa ajatellen. Pearl Jonesin osuudet ovat hieman erilaisia, mutta mielestäni silti tapahtumiltaan yhtä jännittäviä.

Sarjakuva on hyvin väkivaltainen ja raaka. Vampyyrit imevät ihmisistä verta, repivät ruumiinosia ja näyttävät lisäksi aika kammottavilta. Siihen kannattaa varautua, sillä jotkut kuvat todella pomppaavat silmille ja ovat näyttäviä. Itseäni väkivaltaisuus ei sarjakuvissa haittaa, varsinkaan, jos se on tehty yhtä hienosti ja näyttävästi kuten tässä. Vampyyrien erilaiset ulkomuodot olivatkin kiehtovia; vanhaa sukupolvea edustavat näyttävät aikalailla "normaaleilta" vampyyreilta, kun taas Skinner Sweet on kuin hurjan pedon näköinen pitkine raajoineen.

Pidin paljon tästä sarjakuvasta. Etenkin piirustustyyli kiinnitti huomioni jo ensisivuilla. Kauniit, yksinkertaiset kuvat paksuine ääriviivoineen on nättiä katseltavaa, väkivallasta ja hurjista kuvista huolimatta. Kaiken kaikkiaan oikein kiva lukukokemus takana. Vampyyrit eivät ole mikään suosikkiaiheeni, mutta aika ajoin niistäkin on kiva lukea, varsinkin tällaisessa näin visuaalisessa ja uudessa muodossa.

Muualla: Hurja Hassu Lukija, Sivukirjasto

Arvosana: Neljä kissanpentua

Scott Snyder, Rafael Albuquerque, Mateus Santolouco
Amerikan Vampyyri 2

(American Vampire #6-11, 2010)

Egmont Kustannus, 2012

Suom. Antti Poussa

158 s.

Amerikan Vampyyrin toinen osa sijoittuu vuoden 1936 Las Vegasiin. Kaupunkiin ollaan rakentamassa patoa, ja tuhansien työmiehien perässä kaupunkiin ovat saapuneet niin uhkapelit kuin ilotalotkin. Ja nyt myös murhat. Poliisipäällikkö Cash McCoganin alkaessa selvittää murha-aaltoa, pääsee hän myös Vegasiin kotiutuneen Skinner Sweetin jäljille. Skinner ei kuitenkaan ole ainoa vampyyri Vegasissa.

Kirja sisältää tarinat Hiekkapiru ja Pakotie, jotka molemmat on pätkitty muutamaan osaan. Hiekkapiru kertoo ylläolevan tarinan Vegasissa, ja Pakotie taas seuraa jo ensimmäisestä osasta tuttuja hahmoja, muun muassa Pearl Jonesia. Pakotie on tarinaltaan kyllä mielenkiintoinen, mutta silti mielestäni hieman tylsempi mitä Hiekkapiru. 

Pidin Hiekkapirusta enemmän myös piirustustyylin takia. Ne on kuvittanut jo aiemmassa osassa toiminut Rafael Albuquerque, jonka tyylistä pidän paljon. Värit ovat selkeitä, kuvissa on paksut ääriviivat ja yleisilme on nätti. Pakotien kuvittajana toimii sen sijaan Mateus Santolouco, jolla on selvästi suttuisempi tyyli. Ihmisten kasvoista on luettavissa selkeästi kaikki rypyt ja viivoja on siellä sun täällä. En inhonnut tätäkään tyyliä, mutta pidin toisesta huomattavasti enemmän.

Muuten kirja oli sellainen ok-lukukokemus. Alku oli hieman sekava kun mukaan hyppäsi niin paljon uusia hahmoja, eikä tarinakaan ollut ihan niin vetävä mitä aiemmassa osassa. Väkivaltaa ja hurjia tapahtumia riittää tässäkin osassa, mutta ne ei ehkä ihan niin pompanneet enää silmille. Hyvä jatko-osa silti, ja mielelläni jatkaisin sarjan parissa edelleenkin.

Muualla: Oksan hyllyltä

Arvosana: Kolme kissanpentua

Alice Munro: Liian paljon onnea

Alice Munro

Liian paljon onnea

(Too Much Happiness, 2009)

Tammi, 2010

Suom. Kristiina Rikman

365 s.

Liian paljon onnea sisältää 10 novellia, jotka "käsittelevät hetkiä, jotka muuttavat koko elämän". Suurimmassa osassa tarinoista keskiössä on vanhempi nainen, joka muistelee ja käy läpi aiemmin tapahtunutta, omaa elämäänsä järkyttänyttä ja mullistavaa asiaa. Kirjan nimikkonovelli Liian paljon onnea pohjautuu 1800-luvulla eläneeseen venäläiseen matemaatikkoon Sofja Kovalevskajaan ja kuvaa hänen junamatkaansa Ranskasta Tukholmaan.

Novellien alut olivat kaikista parhaimpia. Suurin osa alkoi todella mielenkiintoisesti, suorastaan kutkuttavasti ja sitä halusi jatkaa lukemista, tietää mihin asiat johtavat. Tarinat alkoivat heti kiinnostaa ja lukeminen oli miellyttävää. Odotukseni nousivat ja pohdin monta kertaa mihin tarina onkaan menossa. Harmillisesti, monta kertaa jouduin myös pettymään novellin lopputuloksesta. En lopulta päässyt oikein yhdenkään novellin sisään kunnolla, enkä tuntunut ymmärtävän päähenkilöiden ajatusmaailmaa ollenkaan.

Tiesin kyllä etukäteen kansilehdestäkin lukemalla, että Munro kuvailee ennemminkin tapahtumien seurauksia, kuin itse tapahtumaa. Kirjassa onkin rankkoja teemoja, muun muassa murha, väkivalta, hyväksikäyttö, itsemurha. Mutta sen sijaan että kertoisi itse tapahtumasta ja rikoksesta, Munro seuraa ihmisiä näiden tapahtumien jälkeen, kuinka he selviävät eteenpäin ja mitä he ajattelevat. Silti, tiedettyäni tämän näkökulman jo etukäteen, kaipasin tarinoihin enemmän nimenomaan sitä itse rikosta, sitä järkyttävää tapahtumaa joka on sysännyt ihmiset sinne missä he nyt ovat. Omaan makuuni ne olivat liian sivuosassa. Ihmisten erilaiset ajattelutavat kiinnostavat kyllä kovasti, varsinkin tämänlaisten tapahtumien jälkeen, mutta jokin ei nyt siltikään iskenyt.

Tarinoiden pääosassa ovat ihmiset, jotka käsittelevät hyvin eri tavalla näitä tapahtumia kuin mitä olen tottunut lukemaan. Yhdenkään ihmisen pään sisään en päässyt kunnolla, en tajunnut oikein kenenkään motiiveja, ajatuksia tai tunteita. Huomasin olevani aivan ymmälläni useammin kuin kerran. Lopulta yhdenkään henkilön kohtalo ei kiinnostanut, ja lukuintokin lopahti. Harmitti, etten oikein tuntunut ymmärtävän Munron päälle.

Novelleja luki kyllä ihan mielellään ja asetelmat olivat kiinnostavia, mutta melkein joka kerta novellien loput lässähtivät. En tahtonut millään ymmärtää mitä oikein tapahtui ja miksi. Sen takia kokoelman lukeminenkin jäi ja jäi, kunnes eräänä päivänä pakotin itseni tarttumaan siihen ja lukemaan sen loppuun. Ja onneksi pakotin, sillä edessä oli vielä oma lempinovellini koko kokoelmasta. Sen sijaan kokoelman päättävä nimikkonovelli Liian paljon onnea ei valitettavasti jaksanut tarinallaan kiinnostaa juurikaan, ja koinkin sen lopulta aika pitkäveteiseksi.

Kaksi novellia kuitenkin tosiaan nousi hieman muita ylemmäs. Niissä tuntui olevan jotain sellaista pientä trillerin tuntua; jotain järkyttävää on todella tapahtunut ja lukijalle selvitetään pikkuhiljaa että mitä, ja miten henkilöt tästä selviävät.

Toinen näistä oli novelli Vapaat radikaalit, jossa vanhemman leskinaisen kotiin tunkeutuu murtovaras. Tarina oli jännittävä, siinä oli kiinnostavia käänteitä ja se piti koko ajan otteessaan. Tässäkin oli muutamia muiden novellien tapaisia outoja kohtia, mutta oli kuitenkin hyvä. Toinen novelli, ja ehkä se oma lempparini, oli kokoelman kolmanneksi viimeinen ja nimeltään Lasten leikkiä. Novelli alkaa hyvin kiintoisasti antaen ilmi, että jotain järkyttävää on tapahtunut lasten kesäleirillä. Tarina kulkee parissa eri ajassa; ajassa jossa päähenkilö on leirillä ja kertoo uudelle ystävälleen häntä vainonneesta toisesta lapsesta, ja ajassa, jossa päähenkilö muistelee tuota aikaa saadessaan vanhalta ystävältään kirjeen. 

Ei tämä huono kirja ollut, ja ymmärrän kyllä miksi ihmiset tästä pitävät kovastikin. Kirjoitus on vahvaa ja todella taidokasta, mutta ainakaan tämä kokoelma ei voittanut minua puolelleen. En aio vielä toki luovuttaa Munron suhteen, ehkä jokin vanhemmasta tuotannosta uppoaisi paremmin? Suosituksia otetaan vastaan!

Muualla: Eniten minua kiinnostaa tie, Sinisen linnan kirjasto, Järjellä ja tunteella, Kirjanainen, Pieni kirjasto, Lukuisa

Arvosana: Kaksi kissanpentua

Kuulumisia

Kaksi viikkoa hiljaisuutta takana täällä blogin puolella, puolivahingossa. Alkukuun olin lomailemassa kotikonnuilla, ja vaikka mukana oli kirjakin, en tullut lukeneeksi yhtään koko viikon aikana. Kotiutuminenkin vei jonkin aikaa, ja taisin tarttua kirjaan vasta viime viikon loppupuolella.

Kirjaksi valikoitui reissussakin toimettomana mukana ollut Sarah Winmanin Merenneidon vuosi. Olen siinä nyt vähän yli puolen välin menossa. Olen lukenut sitä aika hitaasti, osittain kirjan tyylinkin takia. Se on ollut tähän mennessä hyvä, mutta aika outo. Alkuun varsinkin oli aika vaikea päästä siihen mukaan ja löytää se kirjan punainen lanka, jos siinä sellainen on. Nätti kirja kuitenkin kyseessä, ja toivon mukaan saan luettua sen mahdollisimman pian loppuun.

Sunnuntaina päätin olla hurja ja aloittaa toisen kirjan Winmanin kirjan rinnalle. Se on kuulkaa harvinaista se. Yleensä tykkään keskittyä yhteen kirjaan kerrallaan, ettei kirjat vaan sekoitu päässäni ja jotta voin nauttia lukemastani täysin rinnoin unohtamatta välissä tapahtumia. Kaipasin nyt kuitenkin jotain hieman vauhdikkaampaa tarinaa, ja tartuin siis John Williamsin Butcher's Crossingiin. Se onkin lähtenyt kivasti liikkelle ja on ollut alusta asti tosi kiinnostava ja hyvä.

Näiden kahden lisäksi hain juuri kirjastosta varaamani Oneironin, joka pitäisi nyt sitten saada luettua aika pian, varausjonoa kun on pitkästi perässä. Lisää The Walking Deadiakin löytyy odottamasta, pitää vain odottaa ensin aiempi osa kirjastosta kotiin että voi jatkaa sarjan parissa. Ai niin ja vielä yksi vampyyrisarjakuva odottaa myös vuoroaan. Näiden kirjojen jälkeen ajattelin suunnata katseen taas omaan hyllyyn. Sieltä seuraavaksi luettavaksi päätyy varmaankin vihdoin Emma Donoghuen Huone, joka on odottanut hyllyssä ihan kohtuullisen monta, hävettävää vuotta.

Rästipostauksia löytyy myös, muun muassa jo kauan aikaa sitten lukemani Munron novellikokoelma ja yksi sarjakuva, jonka postausta tosin olen viivästyttänyt ihan sillä, että saisin samaan syssyyn postattua toisestakin osasta. Joka on siis vielä lukematta, juurikin se mainitsemani vampyyrisarjakuva...

Kirjoittaminen ei vaan ole nyt oikein innostanut, mutta ehkä syynä on juuri se, ettei ole oikein mitään mielekästä aihetta josta kirjoittaa. Pitäisikin elävöittää Top-listaukset, niitä on ihan kivaa aina tehdä, jos vaan keksii hyvän aiheen.

Lomareissun ostoksia

Illalla matkaamme elokuviin katsomaan kovasti kehutun Deadpoolin, joka toivon mukaan kirvoittaa monet hyvät naurut meistäkin. 

Sen ihmeempiä ei tänne kuulu, mitä nyt vähän ehkä kevätväsymystä ilmassa kun ei oikein huvita mikään. Mites teidän maaliskuunne ja keväänne on lähtenyt käyntiin?

Helmikuun kooste

Helmikuu on ohi, ja minun puolestani kevät saa jo tulla! Toivottavasti maaliskuussa on entistä enemmän aurinkoisia päiviä, täällä lisääntyvää valoa kaivataan jo kovasti. 

Helmikuussa vietettiin sekä lukurauhan päivää että Blogistanian yhteistä ystävänpäivän lukumaratonia, samana päivänä. Minäkin lähdin jälleen mukaan maratoonaamaan vaikkei viime kerrasta ollutkaan kuin vasta kaksi viikkoa. Lisäksi saimme juuri tietää tämän vuoden Oscar-palkitut elokuvat ja näyttelijät, joista teinkin oman voittajaveikkauspostauksen ennen gaalaa. Oscareista lyhyesti lisää postauksen lopussa. Kirjallisesti helmikuu näyttäytyy hyvin samanlaisena kuin tammikuukin.

Helmikuussa luin: 

11 kirjaa, joista

6 oli sarjakuvia

2 oli kotimaisia

1 arvostelukappale ja 10 kirjastosta
1 novellikokoelma

4 naisten kirjoittamaa ja 7 miesten kirjoittamaa kirjaa 

4 luettu maratonin aikana

Luetut: 

Nadja Sumanen: Rambo (238s.)

Andy Weir: Yksin Marsissa (387s.)

Aino Sutinen: Vaimoksi vuorille: Reppumatkasarjakuvia Etelä-Kaukasiasta (118s.)

Robert Kirkman: The Walking Dead - Neljäs kirja (276s.)

Robert Kirkman: The Walking Dead - Viides kirja (276s.)

Robert Kirkman: The Walking Dead - Kuudes kirja (278s.)

Robert Kirkman: The Walking Dead - Seitsemäs kirja (304s.)

Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä (317s.)

Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö (267s.)

Scott Snyder, Stephen King: Amerikan Vampyyri (200s.)

Alice Munro: Liian paljon onnea (365s.)

Sivuja yhteensä: 3 026

Hullu määrä kirjoja, mutta jälleen sarjakuvat vievät määrällään voiton muista. The Walking Deadit ovat todella koukuttavaa luettavaa, mutta harmi että nyt joutuu jatkamaan niiden lukemista englanniksi, suomeksi kun enempää ei ole, eikä kaiketi ole tulossakaan. Toivottavasti saan jatkoa kirjastosta taas pian, tv-sarja on nyt otettu kiinni, mutta vielä kun pääsisi ohi.

Kuukausi oli laadullisestikin jälleen kerran oikein hyvä. Monta täysien pisteiden kirjaa, ainoastaan Munron novellikokoelma oli hienoinen pettymys. Jos joku pitäisi valita kuukauden suosikiksi, olisi sen varmaan oltava Yksin Marsissa. Se todella iski, ja edelleen tekisi mieli lukea se jo uudelleen. Siinä on kirja, jota suosittelen ehdottomasti kokeilemaan vaikka scifin yleensä kiertäisikin kaukaa.

Kertokaapa mikä oli teidän helmikuunne paras kirja? 

Ja niin tosiaan sai viime vuoden elokuvat pystinsä tuossa maanantaiaamuna. Bingoa ei taaskaan tullut, mutta omaa kirjallista veikkauslistaa kun kävi läpi, niin n. puolet meni jälleen oikein. Mielipiteet voittajaehdokkaista vaihtui taas lennosta, niinkuin aina. Onneksi Leo sai vihdoin Oscarinsa, se oli hienoa nähdä. Spotlightia emme ihan ehtineet katsoa ennen gaalaa, mutta nyt se ainakin tulee katsottua kun kerran sai parhaimman elokuvan pystin. Muutama yllättäjäkin oli joukossa, mutta nekin kaikki ihan positiivisia onneksi. 

Show oli tosi kiva tänä vuonna, Chris Rockin aloituspuhe oli painava ja hieno, ja muutenkin koko ilta oli viihdyttävä. Cate Blanchettin puku oli myös aivan upea, mielestäni illan hienoin.