Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukuhaaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukuhaaste. Näytä kaikki tekstit

1. toukokuuta 2020

Huhtikuun O.W.L.'s ja miten siinä kävi

Huhtikuussa vietettiin jo kolmatta kertaa Book Roastin G:n järjestämää Harry Potter -teemaista lukuhaastetta nimeltään Magical Readathon. Huhtikuisin on siis ensin Harry Potterien viidennen vuoden mukaiset O.W.L:it (Suomeksi V.I.P:it) ja elokuussa viimeisen vuoden mukaiset N.E.W.T.'sit (S.U.P.E.R:it). Itse osallistuin nyt ensimmäistä kertaa, muut kerrat ovat aina jotenkin menneet ohi. Suunnitelma olisi siis elokuussakin osallistua ensimmäistä kertaa N.E.W.T.seille!

Näissä O.W.L.:eissa on siis tietyt urat, joita kohti jokainen näillä kokeilla pyrkii. Jokaisella uralla on tietyt oppiaineet jotka pitää suorittaa, ja oppiaineessa on omat lukuhaaste-kohtansa. Itse ajattelin valita ensimmäiseksi uraksi Trader of Magical Tomes, eli näin vapaasti suomennettuna taikakirjojen myyjän. Ura valikoitui oikeastaan puhtaasti haastekohtien mukaan, sillä kaikki kirjat piti tämän tilanteen vallitessa löytyä omasta hyllystä, joka hieman hankaloitti osaa oppiaine-kohdista. Lisäksi tähän uraan tarvittiin vain neljä oppiainetta eli neljä luettua kirjaa.

Minun haastekohtani kuuluivat siis näin:

Ancient Runes (Muinaiset riimut): Heart rune: sydän kannessa tai kirjan nimessä

Tähän kohtaan valitsin ainoan hyllystäni sopivan kirjan, joka onneksi oli mukavan lyhytkin, eli Claire Castillonin novellikokoelman Pieni sydän jaksaa rakastaa. Luin tämän aivan haasteen viimeisinä päivinä, ja oikeasti tämän olisi saanut luettua yhdeltä istumalta, mutta näitä novelleja oli ihan kiva jopa pitkittää muutamalle päivälle.

Harvoin nimittäin pidän novelleista, mutta olen aiemminkin huomannut, että nämä Castillonin lyhyet, maksimissaan 10 sivun mittaiset (mutta yleensä paljon lyhyemmät) novellit sopivat minulle. Ne ovat jotenkin nerokkaita, hieman häiriintyneitä aiheiltaan, jotenkin vinksahtaneita. Näin lyhyissä novelleissa pitää olla alusta asti joku selvä juju, ja yleensä lopussa on aina suuri paljastus tai shokeeraava yllätys, mistä pidän.

Charms (Loitsut): Lumos Maxima: valkoinen kansi

Tähän minulla olisi ollut kerrankin valinnanvaraakin, mutta menin sitten kumminkin helpomman kautta ja jopa hieman venyttäen sääntöjä, sillä luin tähän kohtaan Tove Janssonin Taikatalven, jossa on siis valkoinen kansi kansiliepeen alla. Halusin lukea tämän jo talvella mutta talvi tuli ja meni about päivässä, joten se jäi. En uskaltanut ottaa kovin paksuja kirjoja haasteeseen jotta varmasti saisin tämän suoritettua, joten tämä oli kivan lyhyt. Luin tämän heti haasteen alkuun parissa päivässä, ja olihan se ihana! Kuten muumikirjat aina.

20200501_1625132


History of Magic (Taikuuden historia): Witch hunts: kirja jossa on velhoja tai noitia

Tähän kohtaan olisin voinut valita Harry Potterin, mutta silloin en vielä ajatellut että haluan lukea Potterit uudelleen. No, myöhemmin päädyin kuitenkin lukemaan Viisasten kiven, mutta ihan eri haasteeseen. Tähän kohtaan valikoitui siis tietokirja Noituus, magia ja okkultismi: kuvitettu historia, ja otin tehtäväksi lueskella sitä aina aamuisin pöydän ääressä yhden luvun verran. Näin kirjaa saisi eteenpäin eikä kirjan suuri koko alkaisi ahdistaa. Eikä niin käynytkään, kirja oli nimittäin todella vetävä, ja oli mukava aloittaa päivä aina lukemalla ja oppimalla jotain uutta.

Kirja oli hyvin mielenkiintoinen, mutta melko pintaraapaisu kuitenkin moniin aiheisiin. Olisin kaivannut lisää tietoa eri aikakausista ja henkilöistä noi yleisesti, mutta toki ymmärrän että kirja oli nimenomaan vain noituudesta ja magiasta, eikä kaikkea voi sisällyttää. Onneksi on netti ja hakukoneet, niin lisätietoa sai etsiä aina kun sitä kaipasi. Todella kiinnostava kirja upeine kuvituksineen!

Transfiguration (Muodonmuutokset): Animagus lecture: kirja/sarja jossa on muodonmuutos

Tämä oli vaikea kohta ja tämän takia meinasin ottaa aivan eri uravalinnankin. (Toki myöhemmin tajusin, että tähänkin olisi kelvannut Harry Potterit mainiosti, mutta silloin en tosiaan ajatellut niitä ollenkaan.) Onneksi Book Roastin G on tehnyt kaikille avoimen dokumentin, johon ihmiset voivat ehdottaa kirjoja eri haastekohtiin. Hyödynsin siis sitä, ja onneksi joku oli siellä maininnut että Marjorie Liun Monstress, Vol. 1 sarjakuva käy tähän kohtaan. Se löytyi minulta jo hyllystä ja lukemattomana, joten valitsin sen.

Monstress oli hyvin kaunis ja mielenkiintoinen sarjakuva, mutta vaati aikaa ja keskittymistä jotta juonesta ja kaikesta tapahtumista ja maailmasta sai kiinni. Mutta muodonmuutosta siinä tosiaan todellakin tapahtuu, aika hirvittäväkin sellainen! Tämän sarjan parissa pitää myös ehdottomasti jatkaa.

20200501_1625291


Sellainen O.W.L:s tällä kertaa! Erittäin onnistuneesti tuli kaikki haastekohdat luettua, ja sitten voikin jo suunnata varovaiset katseet elokuuhun ja N.E.W.T.:seille, sillä silloin tarkoituksena on sitten jatkaa tämän saman uravalinnan parissa, mutta koska kokeet ovat vaativammat, on lukemistakin enemmän tiedossa... Siitä lisää sitten elokuussa!

Osallistuitteko te Magical Readathoniin ja miten siinä kävi? 

23. huhtikuuta 2020

Book Scavenger Hunt

Katsoin Booktubesta BooksandLalan videon "Scavenger hunt to find my next read", ja inspiroiduin tästä hauskasta tavasta löytää itselle seuraava lukeminen, että päätin tehdä sen itsekin! Kirjastojen ollessa suljettuina täytyy tyytyä oman hyllyn kirjoihin, joka on toisaalta ihan hyväkin juttu, sillä ne usein jäävät lainojen takia taka-alalle. Tämä tosin tarkoittaa myös sitä, että kaikki nämä kirjat piti löytää omasta kotikirjastosta, eikä kaikki mennytkään ihan helposti. Käänsin kysymykset jotenkin sinne päin suomeksi, alkuperäiset löytää tuolta BooksandLalan videon kuvauksesta! Sitten vain annoin palaa, tosin tämä on nyt videon sijaan vain tekstin ja kuvien muodossa.

Ensimmäinen kohta oli etsiä omasta hyllystä lempikirjasi, katsoa sen kiitokset-osio, ja valita ensimmäinen nimi, jonka siellä näät. Etsi sitten hyllystäsi samannimisen kirjailijan kirja. Kävin läpi muutamankin lempikirjan, mutta monessa ei ole koko kiitoksia. Vihdoin Da Vinci -koodin alussa oli kiitokset-osio, tosin sitten pitikin selata nimiä muutamakin eteenpäin, ennen kuin vihdoin kohdalle sattui nimi, joka löytyisi hyllystäkin, eli Michael! Nappasin siis seuraavaksi hyllystä Michael Cunninghamin kirjan Illan tullen.

Siispä siirryin toiseen kohtaan, jossa piti kyseisen kirjan kannesta napata jokin asia, ja etsiä se seuraavan kirjan nimestä. Illan tullen -kirjassa ei ole kannessa kuin yksi iso kukka, joten sitä ei tarvinnut sen enempää valita. Nopeasti tosin kävi ilmi, etten omista yhtään kirjaa jossa olisi nimenomaan "kukka" nimessä, mutta sitten löytyikin konkreettinen kukka, eli Chimamanda Ngozi Adichien kirja Purppuranpunainen hibiskus.

20200423_1520261

Kolmas kohta oli ottaa esiin kyseisestä kirjasta sivu 50 ja rivi 5, ja valita siltä riviltä jokin sana, joka ilmenisi jonkin kirjan nimessä. Päädyin riville, jonka lause alkoi: " "Kambili", isä sanoi. Hän hengitti raskaasti". Valitsin tästä sanan isä, ja se löytyikin helposti seuraavan kirjan nimestä, John Irving: Kaikki isäni hotellit.

Neljäs kohta oli etsiä samanvärisellä kannella varustettu kirja, jolle olet antanut 5 tähteä. Melko vaikea kohta, sillä Kaikki isäni hotellit on hyvin vaalea kirja jossa on vain karhu kannessa, enkä löytänyt juuri mitään vaaleakantisia kirjoja, saatika sellaisia joille olisin antanut 5 tähteä. Menin sitten melko helpolla vaihtoehdolla (joka ei kyllä näin jälkikäteen ajateltuna ollut edes lähin samanvärinen kansi, mutta oh well), eli Irvingin toisella kirjalla Garpin maailma.

Viides kohta oli etsiä kirja, jossa on saman verran sivuja kuin viimeksi valitsemassasi kirjassa. Garpin maailmassa on 560 sivua, ja olin aika varma, ettei tasan sen mittaista kirjaa hyllystäni löytyisi. Ja aika kauan sitä pitikin etsiä, mutta lopulta kuin ihmeen kaupalla, löytyi Erika Vikin kirja Nefrin tytär, jossa on tasan saman verran sivuja! Uskomatonta, olin jo tyytyä toiseen kirjaan, jossa oli n. 10 sivua vähemmän, ja no, kohta toivoin että olisin tyytynyt...

20200423_1521181

...Sillä kuudes kohta oli valita sattumanvaraisesti kyseisestä kirjasta sivu, ja ensimmäinen nimi joka siellä tulee vastaan, tulisi olla jälleen seuraavan kirjan kirjailijan nimi. Aika kauan sain selailla Nefrin tytärtä, fantasiakirjaa, jotta löytyisi edes joku melko normaali nimi, eikä sieltä lopulta sellaista suoraan löytynytkään. Valintani kävi lopulta päähenkilöön Aleiaan, joka on tarpeeksi lähellä nimeä Ali, eli valitsin seuraavaksi kirjaksi Ali Smithin kirjan Oli kerran kello nolla. HUH mikä homma.

Seitsemäs kohta oli löytää kirja, jonka nimessä on yhtä monta kirjainta kuin juuri valitsemassasi kirjassa. Oli kerran kello nolla -kirjan nimessä on 19 kirjainta, joten ei muuta kuin selaamaan hyllyä ja laskemaan. Kovin montaa kirjaa ei tarvinnut ihme kyllä tavata, kun jo törmäsin Tove Janssonin muumikirjaan Vaarallinen juhannus, jossa on myös 19 kirjainta.

Kahdeksas kohta oli löytää samankaltainen kansi kuin valitsemassasi kirjassa. Jälleen hankala kohta, sillä nuo vanhemmat muumikirjat ovat kaikki hyvin samankaltaisia sinisen alareunan kanssa, enkä halunnut nyt sentään niin helpolla mennä että valitsisin toisen muumikirjan, joten jätin ikään kuin sen ja vihreän reunuksen pois laskuista, ja lähdin etsimään harmahtavaa kantta, jossa olisi hahmoja ja mahdollisesti joku pyöreä muoto. Ja ihme ja kumma sellainen löytyi! Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät käy yllättävän hyvin yhteen Vaarallisen juhannuksen kanssa, tai no siis, ainakin paremmin kuin muut hyllyni kirjat.

Yhdeksäs kohta olikin sitten se viimeinen ja jännittävin kohta, sillä tässä tarkoituksena oli jälleen kerran ottaa sattumanvaraisesti joku sivu auki viimeisimmästä kirjasta, tässä tapauksessa siis Harjukaupungin salakäytävistä, ja ensimmäinen sana jonka siellä näät, tulisi olla lopullisen valitsemasi kirjan nimessä, eli sen kirjan, jonka seuraavaksi sitten myös luet.

20200423_1521001

Muutama syvä hengenveto ja kirja auki. Ensimmäinen sana jonka nään, on tyttö. Muutaman sekunnin mietintä ja kirjahyllyn tarkastelu, pieni aavistus että sellainen ehkä löytyy. Ja juuri ennen kuin olin etsimässä uutta sanaa, se iski silmään. Koko Hubaran Ruskeat Tytöt!

Siinäpä siis minun seuraava lukemiseni odottaa nyt yöpöydällä vuoroaan. Olen oikeastaan aika tyytyväinen tähän tulokseen! Tietokirjat ovat muutenkin kiinnostaneet viime aikoina paljon, eikä Ruskeat Tytöt ole myöskään kovin pitkä, tiiliskiveä en olisi ehkä jaksanut nyt aloittaa.

Tätä oli ihan superhauska tehdä! Muutama hankala kohta ja rajallinen määrä kirjoja vaikeutti hieman asiaa, mutta sääntöjä voi onneksi venyttää niin paljon kuin tarve vaatii. Jaksaako joku muukin etsiä seuraavan lukemisen tällä tavalla hyllystään? Jos, niin kertokaa! 

Aurinkoista viikkoa kaikille ja hyvää kirjan ja ruusun päivää!

20200423_1523001