Kuin surmaisi satakielen
(To Kill a Mockingbird, 1960)
Gummerus, 2005
Suom. Maija Westerlund
411 s.
Kuin surmaisi satakielen kertoo Jean Louisesta, Scoutista, nuoresta kahdeksanvuotiaasta tytöstä ja tämän perheestä. Scoutin isä, Atticus Finch, on asianajaja ja isoveli Jem muutaman vuoden vanhempi Scoutia. Jemin ja Scoutin rauhallinen maailma saa melkoisen kolauksen kun Atticus alkaa puolustaa oikeudessa erästä mustaa miestä, jota syytetään valkoisen naisen raiskauksesta. Kaikki tuntuvat pitävän Atticusta hölmönä, ja puolustusta turhana tai häpeällisenä, eikä rumilta nimityksiltä välty Scoutkaan.
Koska kirjan lukemisesta on jo toista viikkoa, muistikuvat alkavat jo hämärtyä. Yritän kuitenkin saada jotain tekstiä aikaiseksi. Kun muistelen tuota kirjan parissa vietettyä aikaa, ensimmäisenä mieleen palaa kirjan tunnelma. Alkuun hyvin rauhallinen, seesteinen ja lämmin ilmapiiri muuttuu pikkuhiljaa enteileväksi, odottavaksi. Rauha alkaa järkkyä. Oikeudenkäynnin ajaksi kaikki tuntuu pysähtyvän, seisovan paikallaan. Oikeudenkäynnin jälkeen tunnelma muuttuu jälleen odottavaksi, lopulta jopa pahaenteiseksi. Kirja piti otteessaan loppuun saakka, vaikka välissä joitain hieman hitaampia suvantoja olikin.
Mielestäni kirja on ennen kaikkea Scoutin kasvutarina. Kirjan alussa Scout ajattelee lähinnä vain itseään ja perhettään, antaa muille lapsille köniin kuullessan epämiellyttäviä huhuja, eikä juurikaan mieti miltä muista mahdollisesti tuntuu, kuinka he näkevät asiat. Tarinan ja oikeudenkäynnin edetessä Scout alkaa ymmärtää maailmaa paljon enemmän, sen kulkua, oikeutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Kirja kerrotaan Scoutin näkökulmasta, mikä on mielestäni hyvä valinta. Se tuo tarinaan lisää viattomuutta, eikä Scoutista voi olla pitämättä.
Kirjan hahmot ovatkin kaikki hyvin mieleenpainuvia. Atticus on oikea oikeuden perikuva, rauhallinen, hyvää tahtova ja rakastava isä. Hän kulkee omaa tietään, vaikkei se aina helppoa olekaan. Scout ja Jem kunnioittavat isäänsä hyvin paljon, vaikka välillä kapinoivatkin vastaan, kuten lasten kuuluukin. Kirjassa on myös paljon sivuhahmoja, jotka tuovat kivasti väriä tarinaan. Kirjan kiinnostavimpiin sivutarinoihin kuuluu myös mysteeri Boo Radleystä. Scout perheineen asuu Radleyn aukion vieressä, ja lapset ovatkin kovin kiinnostuneita siitä, miksei Boo Radley ole tullut ulos talosta vuosikymmeniin.
Kirjan hahmot ovatkin kaikki hyvin mieleenpainuvia. Atticus on oikea oikeuden perikuva, rauhallinen, hyvää tahtova ja rakastava isä. Hän kulkee omaa tietään, vaikkei se aina helppoa olekaan. Scout ja Jem kunnioittavat isäänsä hyvin paljon, vaikka välillä kapinoivatkin vastaan, kuten lasten kuuluukin. Kirjassa on myös paljon sivuhahmoja, jotka tuovat kivasti väriä tarinaan. Kirjan kiinnostavimpiin sivutarinoihin kuuluu myös mysteeri Boo Radleystä. Scout perheineen asuu Radleyn aukion vieressä, ja lapset ovatkin kovin kiinnostuneita siitä, miksei Boo Radley ole tullut ulos talosta vuosikymmeniin.
Kyseessä on hieno klassikkoteos, jonka soisin mahdollisimman monen lukevan. Nautin kirjan parissa todella paljon. Scout on ihastuttava päähenkilö, juoni on vetävä ja tarina tärkeä ja ajankohtainenkin. Täytyy myös mainita, että kirjan loppu oli harvinaisen kaunis, pidin siitä kovasti. Jotenkin summasi koko tarinan kauniisti yhteen.
Muualla: 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Kirsin Book Club, Kirjoihin kadonnut, Jokken kirjanurkka, Nenä kirjassa, Ullan luetut kirjat, Kirjaneidon tornihuone
Arvosana: Neljä kissanpentua
Meidänkin blogissa on luettu Harper Leetä tänä vuonna ihan urakalla: http://paljonmeluakirjoista.blogspot.fi/search/label/Lee%20Harper Itse pidin tästä kirjasta myös todella paljon ja kuten kirjoitat niin tunnelma on tässä erityisen hieno koko teoksen ajan. Oletko aikeissa lukea myös Harper Leen Kaikki taivaan linnut?
VastaaPoistaOli kyllä hieno lukukokemus, hieman yllätti myös miten helppolukuinen kirja oli. Nyt kun olen tämän vihdoin lukenut, niin varmasti Kaikki taivaan linnut tulee myös joskus luettua, mieluusti mahdollisimman pian :)
Poista