11. syyskuuta 2016

S. J. Watson: Kun suljen silmäni

S. J. Watson
Kun suljen silmäni
(Before I Go To Sleep, 2011)
Bazar, 2012
Suom. Laura Beck
380 s.





Christine herää joka päivä uuteen aamuun unohtaneena lähes puolet elämästään. Hän ei muista aviomiestä vierellään, ei taloa jossa asuu, ei välttämättä edes omaa nimeään. Usein Christine luulee yhä olevansa parikymppinen ennen kuin katsoo peiliin ja löytää sieltä reilun nelikymppisen itsensä. Aviomies kertoo että Christine joutui parikymppisenä auto-onnettomuuteen eikä sen vuoksi muista päivää taaksepäin juuri mitään elämästään. Lääkärin kehotuksesta Christine alkaa pitää aviomieheltään salaa päiväkirjaa, johon hän kirjoittaa ylös kaiken päivän aikana tapahtuvan. Merkintä merkinnältä sekä Christinelle että lukijalle alkaa selvitä totuus.

Kirja tuntui alussa hieman ennalta-arvattavalta ja yllätyksettömältä, mutta onneksi näin ei asia kuitenkaan ollut. Toki mukana on myös muutamia ennalta-arvattavia käänteitä, mutta suurimmat tulivat minulle ainakin mukavana yllätyksenä. Kirjan edetessä huomasin myös taas miten paljon lopulta pidän tällaisista jännittävistä trillereistä. Käänteitä on hauska arvailla, ja pieniä vihjeitä hauska etsiä. Eikä haittaa yhtään vaikka kaikki arvaukset menevätkin pieleen, vaikka siitäkin tulee hyvä mieli jos jonkun yllättävän käänteen osaisikin arvata oikein.

Tässä kirjassa juonenkäänteet tulivat tosiaan aika yllätyksenä, ja pidin niistä myös kovasti. Mikään ei ollut liian epäuskottavaa tai toisaalta liian tylsääkään. Kirja tuntui menevän koko ajan kohti jotain tiettyä pistettä, ja loppuajasta kirjan tiivis tunnelma pitikin hyvin otteessaan, eikä kirjaa meinannut malttaa laskea käsistä ollenkaan. Lopetukseenkin olin tyytyväinen.

Mutta jos juonessa tai käänteissä ei sinänsä mitään epäuskottavaa ollut ja kaikki soljui mukavasti eteenpäin, niin valitettavasti itse kirjan kirjoitusmuoto teki tapahtumista hieman epäuskottavia. Lähes koko kirja ja sen tapahtumat koetaan siis Christinen päiväkirjan kautta muistellen päivän aikana tapahtuneita asioita. Ja nimenomaan se tapa, jolla Christine on asioita muistiin kirjannut, on epäuskottava. Mukana on liian paljon yksityiskohtaisia kuvailuja ilmeistä ja tavoista puhua, niin paljon että lukiessa sitä aina unohti että kyseessä pitäisi olla päiväkirjamerkintä. Toki ymmärrän että kun tämä on melkein ainoa kerrontamuoto niin kuvailuakin pitää olla, mutta se ei vaan tuntunut luontevalta. 

Lisäksi ärsytti miten ns. "helposti" tuo Christinen osaava tapa kirjoittaa oli selitetty. No, tietenkin Christine oli aiemmin ollut kirjailija. Vähän liian tuollainen päälleliimattu juttu jolla koitettiin selittää epäuskottavan kuvailevaa päiväkirjaa. Tai juuri siltä se ainakin tuntui. Christinen ääni tuntui olevan myös hyvin nuorekas, mutta siitä itseasiassa pidin. Se tuntui käyvän järkeen, sillä eihän Christine parikymppistä vanhempi kokenut olevansakaan.

Kun suljen silmäni parissa viihtyi kuitenkin todella hyvin. Kirja on sellaista mukavaa viihteellistä kirjallisuutta, jota lukiessa voi laittaa kaiken muun elämän hetkeksi sivuun ja vain nauttia lukemastaan. Kirjassa tulee sopivin väliajoin juonenkäänteitä ja jännityskin pysyy oikeastaan koko kirjan ajan yllä. Kirjan teema on myös todella kutkuttava ja mielenkiintoinen, muisti on kuitenkin hyvin henkilökohtainen jokaisella ja olisikin hirveä ajatus herätä joka aamu muistamatta elämästään yhtään mitään ja vieläpä tietää nukkumaan mennessään ettei aamulla taaskaan muista mitään. Tämä saa tietenkin ajattelemaan kovasti kaikkia jotka joutuvat kokemaan Alzheimerin taudin jossain muodossa.

Pienet epäuskottavuudet eivät häirinneet liikaa lukunautintoa ja kirjaa luki lopulta hyvin nopeasti. Sitä oli kiva lukea, siihen oli aina kiva tarttua, eikä sitä malttanut lopettaa kesken. Kaikki hyvän kirjan merkkejä siis. Ihan täysiä pisteitä kirja ei saa, mutta oikein hyvin sen parissa kuitenkin viihtyi.


Arvosana: Neljä kissanpentua

Kirjasta on tullut vuonna 2014 samanniminen elokuva, joten osallistun tällä myös Seitsemännen taiteen tarinat-haasteeseen. Täytyypä laittaa myös elokuva katsontalistalle!

6 kommenttia:

  1. Luin tämän taannoin enkuksi ja pidin kovasti. Minä tulkitsin tietyt päiväkirjakuvailut Christinen pyrkimykseksi tunnistaa ihmisiä: kuka tahansahan voisi valehdella Christinelle olevansa kuka tahansa.

    Minä olen muuten pian neljäkymmentä, että ei me olla vielä ihan fossiileja :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan tuokin on, mutta itse en pystynyt kirjaa niin näkemään. Kaipasin siihen vielä enemmän sellaista oikeaa päiväkirjamaisuutta, nyt kun tuo asia meinasi joka välissä unohtua, eikä Christinen kirjailijataustalla tuntunut olevan muuta merkitystä kuin selittää tuota kirjoitustapaa.

      En ole aivan varma mihin viittaat tuolla fossiililla :D Enhän minä mitään sellaista väittänytkään, Christinen ääni vain kun tuntui aika teinimäiseltäkin toisinaan, mikä oli kuitenkin hyvä asia.

      Poista
  2. Ja niinhän tässä kirjassa kävikin, että kuka tahansa pystyi huijaamaan Christineä. Tosi hyvä trilleri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep näinhän siinä kävi. Oli kyllä hyvä trilleri, sellainen mukava eikä kuitenkaan liian tiivistunnelmainen tai ahdistava.

      Poista
  3. Pidän tuosta kirjasta, mutta pidän myös elokuvasta Before I Go to Sleep. Ainoa miinus leffassa on, että Bridget Jonesin hurmuri Colin Firth ei vakuuttanut minua pahiksen roolissa, sillä Bridget Jonesin leffat ovat muokanneet hänestä kiltin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi kyllä katsoa tuo elokuva joku päivä :) Mutta voi totta, Colin Firth on kyllä niin ihana ja aina niin kiltissä roolissa, että voin kuvitella tilanteen.

      Poista

Kiitos kommentistasi! <3